KOHTI KAPOISTA UUMAA (ent. 40 kg...)

  • Viestiketjun aloittaja tossuliini
  • Ensimmäinen viesti
tossuliini
Heips!

Mä meinaan käväistä vaa'alla täällä kotona vasta loppuviikosta, aikuisneuvolan vaaka koittaa torstaina, sinne on laitettava mahdollisimman kevyet vaatteet niin ei tule sitten hirveästi painoa niistä vaatteista. Sitten mitataan taas verenpaine ja verensokeri, viimeksi oli verenpaine hieman koholla mutta sanoi ettei yksi kerta vielä mitään ratkaise, täytyisi olla puoli vuotta koholla ennenkuin alkavat lääkitystä harkitsemaan eli no hätä sen suhteen.
Jos lähtisin laittamaan noita kuivia pyykkejä tuolta niin saisin jotain tehdyksikin, aamulla tosin tyhjensin ja täytin tiskarin, eilen imuroin niin saan tänään viettää vähän enemmän luppoaikaa. Mutta lettutaikinan meinasin kohta väsätä turpoamaan.
 
1 kilo saattoi lähteä, hankala mitata, kun tuo vaaka ei näytä, kuin vähän sinne päin, digitaalivaakaa ajattelin kohta hankkia, ehkä pukki tuo..
nyt on vähän hankaluuksia yhden lapsen kanssa ja on vaikeaa keskittyä näihin toisarvoisiin asioihin, mutta palaan juttuun, kun vähän helpottaa, toivottavasti pian. olen aika herkkä syömään herkkuja, kun on vaikeaa, mutta yritän olla sortumatta, vaikka suklaahan tunnetusti auttaa kaikkiin vaikeuksiin. tsemppiä kaikille, pysykää tiukkana, melkein 3 kk aikaa ennen joulua, hyvät mahdollisuudet saada pois 5-10 kg/laihduttaja. itse olen 4 kg jäljessä tavoitteestani, mutta vankasti mukana ja jouluun aion olla alle satakiloinen, saas nähdä, miten ämmän käy!
 
tossuliini
Heips!

Mulla junnii toi paino edelleen samassa. Kävin eilen sauvakävelylenkillä aamupäivällä. Mun piti tänään imuroida muttei täällä nyt olekaan sen näköistä että tarttis isoa imuria ottaa käyttöön, otan tolla rikkaimurilla noita pienempiä näkyviltä. Söin tossa äsken Mövepickin mansikkajätskiä, ihan vaan muutaman lusikallisen, aikaisemmin olisi mennyt koko purkillinen, nyt vain söin lusikallisia, kummallisesti ne himot häviää noissa herkuissa ettei tuu kaikkia syötyy kerralla niinkuin ennen teki.
 
tossuliini
Heips!

Mulla oli tullut aikuisneuvolan vaa'an mukaan + 100 g kuukauden aikana lisää enkä pidä pahana tota määrää, kyllä se pois lähtee pikkuhiljaa. Kaikki muut arvot, verensokeri ja verenpaine olivat hyvät.
Eilen vielä saunan jälkeen tein köyhiä ritareita mutta en syönytkään kuin yhden hillon ja kermavaahdon kanssa, tiesin että se vaikuttaisi aamupainoon ja niinhän se tekikin muttei kauheesti, ehkä + 200 g mutta kuiteskin.
Kohta on päiväkahvin aika joten taidan syödä kahvin kanssa pari voileipää ja banaanin, iltaruoaksi on eilistä pottumuussia ja keitettyjä nakkeja. Mutta muuten yritän olla kauheesti syömättä herkkuja tänään.
 
Heippa!
Pakko tulla hehkuttamaan, painan alle 80kg :D Aamupaino 79,4kg, tämän viikon olen ollut proteiini painotteisella ruokavaliolla ja heti lähti paino mukavasti laskuun.
Tuo kalorilaskuri www.kalorilaskuri.fi on mulle tosi hyvä kannustin, kannattaa rekistöröityä, ei ole edes pahan hintainen.

Tsemppiä kaikille, meitsi lähtee lenkille :wave:
 
Takaisin ruodussa ja alle satasen, 98.7. Hyvä minä ja hyvä kaikki muutkin, jotka jaksavat taistella. =)

On tämä kovaa hommaa, ja tosi älytöntä. Miksei elimistö voi olla sellainen, että ylimääräinen vain poistuu... tai miksi ihminen ei osaa napsauttaa suuta kiinni silloin kuin pitäisi (koskee sekä syömistä että äänentuotantoa :D )

Kahden viikon päästä lähtö Rhodokselle, ja ihanaa, että on sentään satasen pinnassa eikä siellä päälle 130 kuin aikaisemmin. Hahhah - joku muu olisi kauhuissaan, jos olisi satasessa ja pitäisi uimaan mennä. Kaikki on niin suhteellista.
 
jee paino eikun tippuu, 79,2 kg tänän aamuna :D Kyllä tuo lenkkeily näköjään kannattaa, eilen vedin 90min tosi reippaan kävelyn, olo oli mahtava sen jälkeen.
Nyt pitäis vaan tää motivaatio saada ylläpidettyä, niin saattaisin niihin bikineihin mahtua joulukuussa B)
 
Punnituspäivä saldo: - 500g, ihan hyvin lähtee kiloja. Sillai aina tuntuu että nopeampaakin saisi lähteä, kun on tuota painoa, mutta parempi näin kuitenkin.

Tai se mitä sanotaan että hitaammin tulee takaisin mitä hitaammin laihduttaa, ei pidä minulla kyllä paikkaansa. Ihan hyvin ja helposti oon saanut laihduttamani kilot takaisin kun on tullut raskaaksi ja ihan kyllä muuten vaankin :headwall:

Eiköhän ne oo ne syömistavat mitkä lihottaa minua, kun sallii itselleen jotain herkkuja jää niihin koukkuun ja se on sitten menoa, siksi olen nyt pitänyt tiukan linjan, ei edes tummaa suklaata, joka olisi kyllä ihan sallittua kohtuu rajoissa tässä karppauksessa.
 
Ei, ei ja ei... Kilo on tullunna takaisin, 113,6 siis nyt aamulla. Tosin aamupalan jälkeen jo, kun unohdin koko puntarin :)

Mikä kumma siinä on, ettei pysty omia ajatuksiaan ja mielitekojaan hillitsemään. Pitäs nyt muistaa juoda tuota vettäkin, on jääny kyllä vähiin koko juominen. Juotteko muut paljon vettä päivän aikana?
 
Täällä teidän kuulumisia kurkkimassa :wave: Ite en ole puntarissa nyt käynyt lainkaan, välillä on turvotustakin valtavasti, joten odottelen tilanteen normalisoitumista :whistle: No, ens viikolla on eka neuvolakäynti, silloin on pakko puntariin nousta.

Hienosti teillä paino putoaa! Tsemppiä vaan kovasti. Itellä välillä tulee herkuteltua, välillä ei maistu mikään. Ulkoileminen on jäänyt vähiin, kun on niin kurjat kelit ollut ja oma olo vetämätön.
 
tossuliini
Ai että hienosti!! :( En nyt sanoisi niinkään ainakaan omalta kohdaltani, on tullut syöpöteltyä kaikenlaista eikä meinaa päästä irti millään siitä tavasta. Viikonlopuksikin piti ostaa sipsejä mutta toivottavasti en syö koko purkkia tyhjäksi, vaikka en mä nyt muutenkaan kerralla pysty syömään niin paljon mutta kun se tuntuu olevan joka päiväistä. Ei tuu mitään, sanon minä.
 
Lueskelin ketjuanne, en tosin vielä loppuun saakka, mutta tuntuipa "kotoisalta " keskustelunne, joten josko tähän yksi Kainuulainen 3 lapsen äiti mahtuisi mukaan ?
Vertaistuki tarpee, Pituutta 162 , ja nikistä näkyy paino. Eli todellista tarvetta , eikä mitään parin kilon vertaistukea tarvitsen minäkin, Painonvartijat on kyllä tuttu , mutta yksin se mielestäni on tehtävä. Itseinho on valtava,kun ei sitä motivaatiota löydy, vaikka tiedonpuute ei vaivaakaan.
 
Tervetuloa vaan satayks. Täältä löytyy vertaistukea...

Aamun paino 113, joten 600 grammaa miinusta. Mitään en ole tehny painonputoamisen hyväksi, eilen söin jopa pizzan :snotty: :ashamed: Tänään olen yrittänyt jotain tehdä painon putoamisen hyväksi, olen yrittänyt juoda tuota vettä... Yritän nyt saada kumottua kurkusta alas ainakin sen 2 litraa vettä. Jääny niin luvattoman vähäiseksi tuo juomapuoli. Nyt kannan puolen litran vesipulloa matkassa, jos se auttais muistamaan juomisen...
 
Itse tosiaan vasta" haeskelen motivaatiota "
jota pitäisi kyllä saada .
tuolta
http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/index.pl?language_id=1

laskeskelin päivän saldoa, ja eihän siinä mitään, jos esim ikkunashoppailisin päivässä 147 minuuttia taikka vuorikiipeilen helppoa reittiä 31 minuuttia, niin syömiset ja juomiset olisi kulutukseen nähden tasan :LOL:
Mutta kun ei, niin teoreettisesti meni taas läskiksi tämä päivä

Mutta huomenna taas ..

 
hei taas kaikki!
No sain sitten digivaa'an ja jeppuleijaa: entiset 108 kiloani ovatkin nyt 111,7 kiloa! siis vanha vaaka oli armollinen ja sen lisäksi on yksi lapseni huonosti pärjännyt nyt elämässä ja stressiin reagoin, niinkuin lihavoilla on tapana: syön syömästä päästyänikin.
Mutta takaisin kuvioihin, en ole lopettanut seurassanne pyristelyä, vaan yritän taas aloittaa kutistumisen, vaikkakin masentaa ja motivaatiossa on keksimistä.
tervetuloa vaan satayks, toivottavasti nimesi on kohta joku kasikasi tai kuusysi..( en keksinyt hauskempia... )
sanonpa nyt taas ääneen tavoitteeni, joka kylläkin tuntuu vaan kauemmas häipyvän: se on siis alle sata jouluun mennessä, epätoivoiselta tällä hetkellä tuntuu, mutta yritän, yritän.
 
Oukei, hopeapaju, yritetäänpä molemmat samaan tavoitteeseen. kävin tossa hulluilla päivillä ja pitelin jo kädessäni nutriletin 5 päivän kuuria, mutta kun olen hoitovapaalla ja rahat tosi vähissä, tuntui älyttömältä, että äiti nassuttelis noin viikossa lapsen goretex-saappaiden hintaiset pahanmakuiset liemet´pari kiloa laihtuakseen, vaikka samaan lopputulokseen pääsee myös pitämällä suunsa kiinni herkkujen sitä lähestyessä, joten ostamatta jäi. kylähän niillä saa sellaisen kivan spurtin laihdutukseen, mutta jos yrittäis nyt omin voimin, vaikka nyt ihan piheyttäni vaan. tsemppiä kaikille!
 
Voi itku ja hampaiden kiristys :headwall: hyppäsin vaakaan ja huh 79kg, ei jumankekka.. Liikuntaa 60min tosi ripeää kävelyä päivässä, kaloreita syön 1000-1400 ja mitä, paino eikun nousee? Työnikään ei ole mitään kovin kevyttä, että siinäkin kalorit kuluu, mut miten ihmeessä on mahdollista että paino vaan nousee? Juon 1,5-2,5 litraa päivässä kivennäisvettä + kahvit päälle. Kevyesti syön, maitorahkaa, raejuustoa, tonnikalaa, hiilareita mahdollisimman vähän, sen mikä hedelmistä ja salaatista tulee.
Usko loppuu kohta, alussa lähti niin hyvin laskuun ja nyt vaan nousee :kieh:
 
Toverit,
taistelu on kovaa - välillä onnistuu, välillä ei, itsekullakin.

Pakkaamispäivä, paino noin 97.5. Hyvä olla alle sata, kun lähdetään ensi yönä etelään. Jossakin unelmassa oli kyllä alle 95 tässä kohtaa, mutta ei onnistunut, ei.

Saas nähdä, mikä on tilanne viikon päästä. Lomaan kun kuuluu kuitenkin tunnelmalliset päivälliset iltahämärissä ihanissa ravintoloissa rannalla. Niin tai näin niin pieleen menee: jos leikin nälkäkurkea, puolet loman iloista on poissa. Jos syön ihania päivällisiä, viikon päästä on itsesyytökset korkealla.

Toivotan teille tsempikästä viikkoa!
=)
 
Huomenta!
Kylläpä tämä paino heittelee kovasti viikosta toiseen. Nyt näytti puntari armollisesti 88,1kg, joten alaspäin tullaan taas. Saas nähdä mitä sitten ensiviikolla, kun lomalle ollaan huomenna lähdössä, ja siellä en ajatellut ihan koko aikaa karpatakaan. Pari olutta ainakin tule nautittua, ainut asia, jota kaipaan ei-karpilta ajalta.
Jeps, mutta hyvää viikonalkua vaan kaikille :heart:
 
Juuh :/ 1½ kiloa plussaa :eek: Tosin... Kyllä tiedän mistä ne on tulleet!! Onneks on taas uusi viikko ja uudet kujeet! Toivottavasti! Kyllä ihminen on saa olla makeanperso ja mukavuudenhaluinen... Potkikaa minuun vähän ryhtiä!!
 

Yhteistyössä