KM:N JÄLKEEN KUUMEILEVIEN KESÄPINO

Tulin tilittämään tänne, kukaan muu tuskin jaksaa kuunnella tai edes ymmärtää...
Kuluneella viikolla tuli kuluneeksi kaksi viikkoa ensimmäisestä keskenmenosta ja ensi viikolla olisi maaliskuussa keskenmenneen laskettuaika.

Karu totuus iski eilen kun vein tyttöä hammaslääkärille ja autossa mietiskelin jotain ja yhtäkkiä tajusin nuo, kai se oli se, että neuvolaan kuljetaan samasta ulko-ovesta kuin hammaslääkäriinkin.

Taas tuli ahdistus, tulenko enää raskaaksi? Kauan siihen menee? Ja jos raskaudun kuinka pitkälle pääsen, ennenkuin vauva kuolee? Ja ketääkö mun pää jos vielä raskaaksi tulen.

Hulluja kysymyksiä ilman vastauksia, kolmatta lasta on nyt toivottu reilut 4 vuotta :'( Ja sinänsä vielä hullumpaa panikoida nyt, kun yrityskin aloitetaan vasta lokakuussa, mutta kaikkea sitä päähänsä saa!

Mutta kesä on ollut aika ihana kuitenkin!
 
Unicco toivon teille uuteen yritykseen erittäin paljon onnea ja jaksamista :hug:
Kyllä se kolmas pieni myös teille suodaan, vaikkakin tuntuu väärältä se kuinka paljon sen eteen pitää kärsiä.


Itsellä tänään aamulla hieman eri fiilikset sillä testiin piirtyi vahvistuneempi viiva. Nyt vaan täytyy pitää sormet ja varpaat ristissä, että pikkuinen jaksaisi.

 
Unicco :hug: 4v on tosi pitkä aika odottaa, toivoa, ja taas pettyä. Toivotaan että tärppää pian.

Elviira-76 pidetään peukkuja että viivat siitä vahvistuu. ;)

pinpella selkeä plussa, oikein paljon onnea! :hug:

Toivotaan tähän elokuuhun plussia paljon, voi kun päästäis kaikki poistumaan tonne odottajien puolelle ja tää pino kutistuis ja kuolis ihan kokonaan osallistujien puutteeseen.
 
Morot vaan :wave:

Päätin tässä että nyt riittää kadehdinta tältä erää :kieh: Lupaan sit taas masentua muutaman viikon päästä :D

Kp olis 9 mut pissitikkuja ei oo eikä tuu tälle kierrolle |O :xmas:

Pinpella :hug: :heart: :flower:
 
Silent ja Elviira Kiitos! :hug:
Elviiralle kovasti plussatuulia! ++++++++++++++ :whistle:

Pinpella Isot onnittelut vahvistuneesta plussasta!! :heart:

Empuuu Täällä myös vaavin la lähenee ja sen seurauksena ahdistus kasvaa.. Kaikki pitäisi olla nyt toisin.

Unicco :hug: Täällä samat kysymykset pyörii mielessä lähes päivittäin..

 
2.8. SUNNUNTAI




HAAVEISSA ESIKOINEN



Miukkari.....................KM 02/09..........................KP 13/26
marjutti86.................KM 06/09...........................KP 16/33
Empuuu.....................KM 09/08..........................KP 19/30
Alisa84......................TM 05/09...........................KP 23/26-32
Elviira-76...................RK 11/07...........................KP 23/28
Sun Rise....................KM 10/08 ..........................KP 23/28-37
Rinja..........................KM 04/09...........................KP 27/35
Silent whisper...........KM 05/09...........................KP 27/
Ninnatar....................KM 05/09...........................KP 27/
Orion.........................KM 02/09...........................KP 29/50
Perhosia....................KM 01/09...........................KP 30/28
mely...........................KM 12/08..........................KP 66/27-37
nanakuu....................KM 11/08
Hempukka87.............KM 12/08
MeaMimosa...............KM 04/08,06/08,08/08,TM 01/09
Alppiina.....................KM 04/09
Tash..........................KM 12/08, 05/09
mirzu.........................KM 04/09
Noella........................KM 04/09
Hupu07......................KU 04/09, KM 07/09
zanz...........................KM 07/09



HAAVEISSA TOINEN



Elwi...............................KM 11/08.............................KP 3/17-44
AnnaStiina82.................KM 12/08............................KP 10/30
Zalmiakki.......................KM 03/09............................KP 13/32
tillukas...........................KM 05/09............................KP 14/31-35
Unnukka75...................KM 07/09.............................KP 20/29-30
nöttiäinen.....................RK 10/08, KM 05/09.............KP 24/31
Sinimarja......................TM 02/09..............................KP 27/25-34
Liilia...............................KM 03/09............................KP 27/27-30
marsa22........................KM 06/09
Nappula.........................KU 10/08, KM 02/09
pyrola............................KU 03/09
mama-L.........................KM 04/09
jasimi.............................KM 01/09, 05/09



HAAVEISSA KOLMAS



Adelade.......................TM 6/09..............................KP 4/26-30
Varanikki......................KM 04/09...........................KP 9/26-28
tikruliini........................KM, TM...............................KP 10/30-31
senni11........................KM 06/09...........................KP 11/30
pinpella........................KM 04/09...........................KP 27/27
Piijuska-78...................KM 05/09...........................KP 27/
hämy10........................KM 07/06, 01/09................KP 79/28-30
Neiti-81........................KM 06/09
Mymmyryy....................KM 12/07, 04/08, 07/08, 01/09
omenaruusu.................KM 10/01, 10/08, 07/09



HAAVEISSA NELJÄS



Valkovuokko-72............KM 05/09...........................KP 25/28-32
Sintsu78.......................KM 01/09...........................KP 45/30-33



HAAVEISSA VIIDES









TAUSTALLA:

Filuuri, Unicco, kanella, meriaani, Eppuliini, P-E, A-L-M,
Eelis, zamoon, Spark, MyAngelsMyHope, Murmelin, Annemaarit



PLUSSANNEET: :heart: :heart: :heart:




2008

Marraskuu: linneaborealis-TYTTÖ,
Aava, SusSoo, heitu

Joulukuu: sini74, Nanniina, Maaria -76, Lymypiilo, Lehmis, miigu 123


2009

Tammikuu: Millukka, woodoo, Jellona84, Dada

Helmikuu: Yeb, rouva-77, Piki80, pinkkimieli, Barbapörrö,
annuli-nannuli, Amira

Maaliskuu: rituri, Jennyli, Olivia83,
Harhaanjohtaja (=Heinämassu82), Snow Leopard, Chira

Huhtikuu: Vatukka, Meritähti, sukkapari, Vernalis (=Leinikki),
tyttö onnellinen, sohvi77, awek123, kuumetta, Julietta, Heidi1985

Toukokuu: Pinguli, vauva-10, Ristiinkulkija

Kesäkuu: piipiäinen (=coitus interruptus), nimbe, Nemu, maaliskuu

Heinäkuu: MannaHari, BabyHope, harakanhattu,
MLL (=aMansikka), tinttamaaria, Sapfo, tiitu87, Tupu76, happihyppy, papana77, Eelis, mother4, kellopeliappelsiini, JääKyynel

Elokuu: Pinpella





 
Pinpellalle onnittelut! :flower:

Mä oon ihan väsy kaiket päivät noiden lääkkeiden takia, viime yönäkin nukuin varmaan 11h eikä sekään tuntunut riittävän. |O Pitäis raahautua ukon kanssa kalaan tänään. Työt jatkuu taas keskiviikkona, nyyh.
 
ovis ajat lähestyy, ei oo ollu mitään 'oikeita' tuntemuksia, ihan pieniä välillä, sellasta kuplimista.. oottelen et alkuviikosta jotain nippailuja ees tuntus, tulis se ovis sieltä... =)

tasaseen tahtiin ollaan jo "varmisteltu.." ;)
 
Oikein paljon haleja plussan saaneille :heart: ja myös niille joille täti tuli kylään :hug:
Jalat kipeenä jotenka odotan tätin kurvaavan huomenna paikalle,toisaalta jos tulisi niin olisi ainakin kierto palautunu ennalleen ,mutta toivon että pysyisi pois :ashamed:
Jotenki vaan on sellanen olo että in your dream,,,en usko että kyytiläinen olisi matkassa :(
 
ihanaa pinpella, selvä plussahan tuo +++

marjutti - toivottavasti ovis tulee pian ja saatte sen hyödynnettyä B)

Piijuska-78 - sama fiilis, en usko että kyytiläinen on matkassa. mitään oireita ei ole plussaan (eikä kyllä menkkoihinkaan). olin eilen kavereiden kanssa ulkona ja nyt on vähän huono omatunto jos siellä kuitenkin olisi joku.. no toisaalta eikö ne sano että ennen plussaa voi elää ihan normaalia elämää :)
 
Silent Whisper: väsymystä ollu kovastikki mutta luulen sen johtuvan tästä helteestä. Ei minkäänlaisia oireita suuntaan jos toiseen.Ei etes uskalla ajatella ajatusta että olisi raskaana,pelottaa valmiiksi jo vietävästi. Pidän sulle peukkuja että se plussa pärähtäisi =)
 
Ho-hoo, mikä määrä plussia kertyikään viime kuussa! Miettikäähän, kuinka niitä nyt tässä kuussa ropiseekaan Pinpellan johdolla, kun viime kuu on lomailtu... Onnea plussanneille!

).( Ovista odotellaan. Alustavaa kipristelyä on ollut tänään, joten ovulaatioon vielä 3-4 päivää, luultavasti. On se kätevää tällainen epäsäännöllinen kierto...
 
marjutti....mulla oli niin että en siis aatellu tikutella kun vasta oli km vuoto loppunu. Sit yhtenä päivänä tuli selvästi limaa ja en malttanu olla tikuttamatta ja haalea viiva tuli tikkuun ja seuraavana päivänä ovisplussa. Eli mulla se oli vasta sillon tulollaan. Ja siitähän tässä sit raskauduttiin =) Että piakkoin hommaileen:)
 
Uniccoa tulin halaamaan. :hug:

Empuun kuulumisia myös kyttäilen silmä kovana aina välillä, samoin annemaarit ja ja Sun rise, ja Elviira ja ja... Kyllä olisi jo teidän vuoro!!!! Paljon tsemppiä kaikille!!!!

:xmas: :xmas:
 
mother4 okei, niin luulenki et tulollaan on vasta, tai tänään ehkä.. :)

tänään lämmöt 36,0 niinku eilenki. aika alhaset mulle. eilen hommailtiin päivällä, illalla olisin viel halunnu mut mies oli kalassa :LOL: no tänään kunhan töistä kotiutuu, illalla viimeistään =)

tillukas me elellään vähän samaa vaihetta :D molemmilla aika pitkä kierto.. eikä mullakaan oo yhtään sanottua et kierto olis tuon 33 päivää, viime kierto tais olla 36 tai enemmänki.
mut oli eka km:n jälkeen..

silent whisper mä oon täysin sitä mieltä et normaalisti voi elää ennenku saa plussan, tai kun edes menkat on myöhässä. kauheena en välttis lähtis ryyppäämään mut muutama on kyl aivan ok! :whistle: =)
 
3.8. MAANANTAI




HAAVEISSA ESIKOINEN



Rinja..........................KM 04/09..........................KP 1/35
Miukkari.....................KM 02/09..........................KP 14/26
marjutti86.................KM 06/09...........................KP 17/33
Empuuu.....................KM 09/08..........................KP 20/30
Alisa84......................TM 05/09...........................KP 24/26-32
Sun Rise....................KM 10/08 ..........................KP 24/28-37
Silent whisper...........KM 05/09...........................KP 28/
Ninnatar....................KM 05/09...........................KP 28/
Orion.........................KM 02/09...........................KP 30/50
Perhosia....................KM 01/09...........................KP 31/28
mely...........................KM 12/08..........................KP 67/27-37
nanakuu....................KM 11/08
Hempukka87.............KM 12/08
MeaMimosa...............KM 04/08,06/08,08/08,TM 01/09
Alppiina.....................KM 04/09
Tash..........................KM 12/08, 05/09
mirzu.........................KM 04/09
Noella........................KM 04/09
Hupu07......................KU 04/09, KM 07/09
zanz...........................KM 07/09



HAAVEISSA TOINEN



Elwi...............................KM 11/08.............................KP 4/17-44
AnnaStiina82.................KM 12/08............................KP 11/30
Zalmiakki.......................KM 03/09............................KP 14/32
tillukas...........................KM 05/09............................KP 15/31-35
Unnukka75...................KM 07/09.............................KP 21/29-30
nöttiäinen.....................RK 10/08, KM 05/09.............KP 25/31
Sinimarja......................TM 02/09..............................KP 28/25-34
Liilia...............................KM 03/09............................KP 28/27-30
marsa22........................KM 06/09
Nappula.........................KU 10/08, KM 02/09
pyrola............................KU 03/09
mama-L.........................KM 04/09
jasimi.............................KM 01/09, 05/09



HAAVEISSA KOLMAS



Adelade.......................TM 6/09..............................KP 5/26-30
Varanikki......................KM 04/09...........................KP 10/26-28
tikruliini........................KM, TM...............................KP 11/30-31
senni11........................KM 06/09...........................KP 12/30
pinpella........................KM 04/09...........................KP 28/27
Piijuska-78...................KM 05/09...........................KP 28/
hämy10........................KM 07/06, 01/09................KP 80/28-30
Neiti-81........................KM 06/09
Mymmyryy....................KM 12/07, 04/08, 07/08, 01/09
omenaruusu.................KM 10/01, 10/08, 07/09



HAAVEISSA NELJÄS



Valkovuokko-72............KM 05/09...........................KP 26/28-32
Sintsu78.......................KM 01/09...........................KP 17/30-33



HAAVEISSA VIIDES









TAUSTALLA:

Filuuri, Unicco, kanella, meriaani, Eppuliini, P-E, A-L-M,
Eelis, zamoon, Spark, MyAngelsMyHope, Murmelin, Annemaarit



PLUSSANNEET: :heart: :heart: :heart:




2008

Marraskuu: linneaborealis-TYTTÖ,
Aava, SusSoo, heitu

Joulukuu: sini74, Nanniina, Maaria -76, Lymypiilo, Lehmis, miigu 123


2009

Tammikuu: Millukka, woodoo, Jellona84, Dada

Helmikuu: Yeb, rouva-77, Piki80, pinkkimieli, Barbapörrö,
annuli-nannuli, Amira

Maaliskuu: rituri, Jennyli, Olivia83,
Harhaanjohtaja (=Heinämassu82), Snow Leopard, Chira

Huhtikuu: Vatukka, Meritähti, sukkapari, Vernalis (=Leinikki),
tyttö onnellinen, sohvi77, awek123, kuumetta, Julietta, Heidi1985

Toukokuu: Pinguli, vauva-10, Ristiinkulkija

Kesäkuu: piipiäinen (=coitus interruptus), nimbe, Nemu, maaliskuu

Heinäkuu: MannaHari, BabyHope, harakanhattu,
MLL (=aMansikka), tinttamaaria, Sapfo, tiitu87, Tupu76, happihyppy, papana77, Eelis, mother4, kellopeliappelsiini, JääKyynel

Elokuu: Pinpella, Elviira-76





 
Onnitteluhalit Elviira-76!!! Rautaisia hermoja ja tarrasukkia matkaan :hug:

Koskas Piijuska-78 meinaat testailla jos täti ei tule kylään? Mullakin sulle peukut ja varpaat pystyssä db

Kävin tänään apteekissa hakemassa parit raskaustestit. Tarkoitus olisi odottaa perjantaihin tai lauantaihin, mutta saas nähdä kun ne kuumottelee tuolla kaapissa :LOL: Oon vaan niin varma negasta etten haluaisi tehdä turhaan testiä.
 
Mulla on nyt ollut eilen ja tänään ruskeaa tuhrua, samanlaista kuin km:n jälkivuodossa. Näinä päivinä menkkojen olisi pitänyt alkaa jos kierto on ennallaan. En tiedä vielä onko tuhru menkkailua (menkat eivät oikeasti ole tuollaiset) vai tuleeko kohdusta EDELLEEN tavaraa tauon jälkeen. Kuten aiemmin totesinkin, niin kroppa ei meinaa kuntoutua km:stä sitten millään.

Infoan lähipäivinä lähtivätkö menkat normaalisti käyntiin tuosta tuhrusta vai mitä tämä taas kerran on.

Tuli vaan sellainen juttu mieleen, että jos tuo kohtu elää omaa elämäänsä ja yrittää poistaa tuhrua niin jos joku päivä tulisi raskaaksi, niin se varmaan luulisi sitäkin tuhruksi ja työntäisi ulos... hoh hoijaa.
 

Yhteistyössä