Kiitos kaikille ihanasta ja lämpimästä vastaanotosta! Ja tuesta! Koitan antaa sitä teille myös takaisinpäin. :hug:
Harmittaa kun on lukenut niin monen kuukauden ajan joidenkin teidän vauvakuumeilusta ja silti ei vaan tärppiä näy.
PLUSPLUSPLUStuulia sinne teille puhkun! *puuh*
Pelottaa tuossa mainitsi murehtivansa miten pikkuinen voi. Itse en sitä murehdi, uskon hänen varmasti olevan paikassa, jossa kaikki on hyvin. En muista nyt, enkä jaksa tarkistaa oliko tämä runo kirjoitettu tässä pinossa vai tuolla keskenmenossa, mutta ajattelin sen teille tähän liittää, sillä se koskee juuri tuota asiaa ja on NIIIIIIIIIIIIIN kaunis. Itkin monta kertaa sitä lukiessani.
"Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö olen heille surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isää olkaan taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita ovat
luojalleen, ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan."
ON: tänään on taas ihan OK päivä, ainakin vielä toistaiseksi. Olen nyt kuumeisesti etsinyt eilisestä alkaen uutta työpaikkaa. Tällä hetkellä olen töissä ruokaravintolassa Helsingin keskustassa, ala ja työpaikka tympii niin ettei sanotuksi saa. Ja nyt kun joutuu sitten siellä töissä vielä pidempään olemaan kuin oli tarkoitus niin päätin etsiä uusia töitä toimistohommista, jos vaikka sellaisia jostain saisi! Eli tämäkin siis katseen suuntaamista sinne tulevaan... Keskenmenoni tuli viimeisen lomaviikkoni alussa, joten tavallaan "menetin" tuon lomaviikon kun se meni päällekkäin sairasloman kanssa. Sain 2 viikkoa sairaslomaa, ja tämän viikon saan siis ainakin olla vielä kotona. En ole saanut mitään aikaiseksi, ja miksi pitäisikään? Kokemus on kumminkin sen verran raskas, että olen antanut itselleni luvan vaan olla ja yrittää toipua. Elämä on kovalla kädellä koulinut musta vahvan ja yleensä tiedän aina selviäväni, mutta männä viikolla jouduin kyllä ehkä ekaa kertaa tosissaan miettimään että miten tästä voin selvitä hengissä?
Voitteko kuvitella, että kun soitin töihin päästyäni sairaalasta ja kerroin että olen saanut km niin pomo ei sanonut mitään muuta kuin kysyi et koska sairasloma loppuu!?! Se oli se viimenen pisara kaiken muun paskan ohessa siltä firmalta ja siksi aloinkin oikeen urakalla etsiä töitä...
Tällä hetkellä ainakin ajattelen vielä niin, että haluan sen oman ihanan vauvan syliini mahdollisimman pian, mutta että en alkaisi pakonomaisesti yrittämällä yrittämään. Saa nähdä!
Eli ajattelen niin, että ei ehkäisyä ja tulee sitten kun on tullakseen, niinkuin viime kerrallakin.
Onko teillä muuten tietoa, kun olen tässä miettinyt, että oliko toi mulla keskeytynyt km, kun siinä meni niin kauan ennenkuin se lapsi syntyi? Kumminkin se sitten syntyi ihan spontaanisti, ilman mitään lääkkeitäkään edes, mutta oli ehtinyt asumaan kohdussani kuolleena jo parisen viikkoa? Kiitos tiedosta jos joku osaa vastata!
En ole vieläkään sisäistänyt että meille ei ole sitä uuden vuoden vauvaa tulossa, mutta kai siihen menee aikaa, niinkuin aina kun joku on kuollut. Silti huomaan uskovani myös, että kun minusta aika jättää niin pääsen kohtaamaan pienokaiseni (vaikken uskonnollinen olekaan). Isoisäni kuoli tuossa 9.6. pitkään jatkuneeseen keuhkosyöpään ja heti keskenmenon saatuani ajattelin jotenkin, että siellä hän pitää pienokaisestamme huolta yhdessä edesmenneen rakkaan koirani kanssa.
Aluksi musta tuntui sille että haluan puhua tästä asiasta kaikille ja koko ajan, mutta nyt on jotenkin mieli muuttunut. Ei jaksa enää puhua asiasta, etenkään niille joilla ei ole omaa kokemusta. Ymmärtänette varmasti. Ja jotenkin ei jaksa suulla puhua, vaan helpompi on jäsentää näitä omia ajatuksia näin kirjallisesti ja vielä niin että asian ymmärtävät voivat niitä lukea. Kiitos oikeasti teille kaikille! Vaikka en tuossa viime viikolla vielä mitään kirjoittanutkaan, kun meinasin ensin et luen kaiken ensin läpi, niin pelkkä teidän kokemusten lukeminenkin helpotti jotenkin omaa oloa.
Päivänjatkoja ja jaksamisia kaikille ihanille! :heart:
