Km:n jälkeen kuumeilevat vol.2

Helou ystävät!

Ihan ekaksi pahoittelut km:sta kaikille teille uudet palstalaiset, ja tervetuloa tänne kuumeilemaan porukassa. :hug:

Kyllä ihmiset osaa olla idiootteja. Kamalaa, että joku kehtaa kysyä sulta jotain tuollaista, MyAngel! :hug: Samoin Epsun sukulaiset sais vähän miettiä mitä sanoo. Tsemppiä sulle huomiselle Epsu.

Gatsu kohtalotoverille halaus myöskin. Nimittäin täälläkin on nyt kp 2/30. :'( Eilen alkoi vuoto. Mä kyllä arvasinkin sen, että täti paikalle kurvaa, mutta silti se tuntu niin VÄÄRÄLTÄ!!!! Miks sen pitää olla niin vaikeeta??? Kaikkemme ollaan tehty että onnistuis ja tärppäis, ei yrityksen puutteesta ainakaan oo kiinni. Mutta ehkä km:sta on vielä liian vähän aikaa, on vähän kroppa sekaisin vielä. No, nyt taas alotettiin kierros alusta. :(
 
Kiitos kaikille osanotoista ja tervetulleeksi toivottelusta! :heart:

Emme vielä tiedä miksi vauvallemme näin kävi, joku neljä-viis viikkoa menee kuulema patologin lausunnon kuulemiseen. Ja todennäköistä kuulema on, ettei selviä mitään, niin yleensä tällaisissa tapauksissa käy.. Mutta marraskuun puolenvälin paikkeilla on sitten kuuleminen. Emme vielä edes tiedä, oliko vauva tyttö vai poika, vaikka kuten Epskeps sanoi, sillä ei olisi ollut mitään merkitystä! Poika meillä on esikoinen. Tällä hetkellä sitä lähinnä ajattelee, että kunhan se sisarus edes yleensäkin saadaan pojalle, niin hyvä.

Jälkivuotoa tulee vielä, tässä ehti olla jo parin päivän täydellinen taukokin, mutta nyt alkoi vähäisenä uudelleen. Muistelisin, että joku täällä vastaavasta joskus kirjoitteli..? Tai onko yleensäkään muilla ollut vastaavasti? Synnytyksestä siis aikaa reilu viikko.

Mä oon kanssa törmännyt jo muutamaan ajattelemattomaan, esim. yks valitteli mulle raskauskilojaan sen jälkeen kun oli pitkään puhuttu tästä meidän tapahtumasta. Sillä viikkoja jo reilusti yli 30. Mun oli pakko sanoa, että anna kuule niiden kilojen olla, jos muuten saatte elävän ja terveen lapsen itellenne.. :eek:

Onnea matkaan kaikille puuhissa oleville ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuville..

Kaikesta huolimatta hyvää sunnuntaipäivää!

Helmitaustailija :wave:
 
MyAngel:meillekkin on sanottu,että onhan teillä jo 3.Ja et ootte vielä niin noria,että TEETTE uuden.Hyvähän se on sanoo jos ite tulee raskaaksi jo kun nukkuu ukon kans samassa sängyssä.Mulla oli se kohdunulkopuolinenki,et seki tässä vielä vaikeuttamassa hommaa.Ei ole tutkittu vaurioittiko munajohdinta,mutta joku siellä toimii,koska tämä viimeisin kuitenki sai alkunsa.
Nyt oon ollu niin maassa,että vuotokin jo loppu,mut petihommat ei juurikaan kiinnosta.Itkua eilen pukkasi,kun käytiin kellarissa kaiveleen toppiksia ja muut tälle meidän vikalle,niin sieltä hyppäs vauvanvaate kassi esiin.Ei voinu itkua pidätellä,vaikka kirppareille ja muualla oon ihan hyvin voinu käydä ilman tunteen purkauksia.Nyt mua varmaan risoo tuo töihin takaisin meno.Erityinenkin pitää tänään palautta sinne osastojaksolle.Sitäkin on vielä 4 viikkoo jäljellä.Tuntuu niin raskaalta olla omasta lapsestaan erossa,vaikka viikolla käymmekin katsomassa ja viikonlopuiksi pääsee kotiin paitsi 2 viikoloppuu on kiinni siellä.
Jotenki vaan on nyt niin tyhjä olo.Hormoonit varmaan heittää nyt häränpyllyä tai jos tämä olo ei ala parantua,niin pakko kai se on jo lääkärille mennä hakeen jotain masennuslääkettä.Mitenkähän raskautuminen jos tällaisia lääkkeitä syö?Kielletäänkö kokonaan?Sillon en kyllä edes niitä suostu syömään...
 
Epsu: Voimia la:n kohtaamiseen, jaksamiseen ja kaikkeen
Ja voimia vielä huomisellekin
Teitä niin koetellaan... :ashamed:

Tuulenpuuska: Voi miten se tättärää nyt sinnekkin löysi
VOIMAHALI
sinnekkin.

helmitaustailija: Mulla oli synnytyksen jälkeises jälkivuodos päivän ja parinkin taukoja. Kokonaisuudessaan vuoti 3 viikkoa. Tosi järkevää joo valittaa raskauskilojaan sulle! Niin ei tod. saisi tehdä!
Jotkut ääliöt eivät vaan näe muutakuin oman napansa... :ashamed:

Zelda: Masennuslääkkeet eivät vaikuta raskaaksi tulemiseen, ja on sellaisia mieltäkohentavia lääkkeitä mitä saisi raskaana ollessa käyttää. Toki lääkärit sanovat ettei saisi oikein mitään lääkkeitä raskaaksi yrittämisen aikana ja odotusaikana käyttää, mutta joskus on vaan pakko. Voi, vauvanvaatteiden näkeminen saa minutkin itkemään
Kyllä sun kannattais hakea sairaslomaa, sun ei todellakaan vielä tarvitse jaksaa mennä töihin. Tärkeintä että pääset kuntoon. Sinä oot nyt ykkössijalla ja sun toipumisesi. Voimahali sinnekkin!!
 
tervetuloa takaisin epsu ja voimia tähän päivään :hug: ja tsempitykset huomiselle, toivottavasti asiat selviää
olisin kyl itsekkin ahdistunu jos oisin kuullu tollasia uutisia kun sinä, no koitetaan jaksaa ja uskotaan että se onni kohtaa meitäkin =)

myangel piti sulle sanomani että ei ne välttämättä oireile samallalailla, ne rinnat siis, kun edellisessä raskaudessa, mulla oli ainoastaan ekassa tosi kipeet ja näissä muissa ei juur ollenkaan tuntunu miltään, vähän jos kovasti paineli :D että kaikki on mahdollista =)

zelda :hug: käy vaan juttelemassa lääkärille jos siltä tuntuu, eikä mikään ihme kaiken kokemas jälkeen jos siltä tuntuu, koita jaksella

tuulenpuuska
:hug: ja onnea tähän kiertoon
 
plaah.. kirjotin suht pitkän pätkän ja paff.. teksti otti ja hävis.. mut tiivistelmä;

Epsu:
Mukavaa kun oot takas :D
Itselläkin tuollaisia katkeruuden tms.. tunteita oli alussa keskenmenon jälkeen.. en kehtaa tässä tapauksesta kertoa mutta tuttuja tunteita :ashamed: Nyt vasta alan tajuta asian erinäkökulmasta.
Jaksuja kovasti ihan joka asian suhtee ja erityisesti huomiselle :hug:

Myangel: Mukava kuulla että eka työpäivä meni hyvin =) Minua ainakin töissä olo helpotti keskenmenon jälkeen kun oli jotain joka vei ajatukset kokonaan muualle.
Ja voi jösses kun kesän alussa työt aloitin ja heti piti hippasta 8 tuntia jaloillaan :eek: mut ihmeen äkkiä siihn tottuu.. pitäs vaan minun peremmat työkengät ostaa.
Mulla ei Tatua kun ruepsin odottamaan, ollut rinnat yhtään kipeät. Nyt tässä raskaudessa oli sitten alusta asti miltei.

Tuulenpuuskalle
ja muillekkin tädin uhriksi joutuneille :hug:

Meillä oli oikein mukava viikonloppu vaikka eilisen töissä olinkin.
Poika alkaa parantua.. kuumetta ei enää ole mutta aika tukkoinen on. Lääkekuuria on vielä torstaihin asti.

Nyt pitää mennä kun lähden siskon junalta hakemaan.. tulee Tatua hoitamaan pariks päivää kun hoitaja lomalla eikä viikoksi viitsitty eri hoitajalle viedä. Ja saapahan poika rauhassa tuosta taudista toipua.

*muoks* oli se viesti löytänytkin perille mutta poistin toisen.. etteköhän te kerrasta usko :LOL:
 
Voi teitä ihanaisia
Tän pinon tuki ja kannustus on kyllä jotain niin mahtavaa, ihan käsittämättömän ihanaa! Olette kyllä aivan mahtavia!
Kyllä nyt taas jaksan, oikeasti. Kiitos murut!


Helmitaustailija, mun kaveri valitteli varsinkin loppuraskaudesta kaiken aikaa kuinka epämukava olo hällä on ja sais se vauva jo syntyä. Kyllä hälle sitten sanoinkin että mieluummin mä tuon epämukavan olon ottaisin kuin näitä keskenmenoja..
Ei hän siihen oikein mitään osannut sitten sanoa, vaikka on itsekin km:n joutunut kokemaan.. :ashamed: Mut elämä on. :| Eikä sillä sukupuolella todellakaan ole mitään väliä. Ei ainakaan pitäisi olla. Eihän me missään Kiinassa olla!


Danjuska kiva kuulla että poitsu on paranemaan päin :heart: Tosi kiva että siskosi pääsee auttelemaan teitä ja hoitamaan Tatua =)

Eliisa, niin se on vaan toivottava että huomenna jotain selviäisi. :)

Zelda
Kovin raskaita aikoja teidän perheenne elää. Voimia ihan hirmuisesti ja uskoa siihen että teille vielä lapsi suodaan :heart:

Tuulenpuuska, pahoittelut tädistä
Jospa ois nyt vihoviimeinen kerta pitkään aikaan kun se sun riesaksi tulee! Toivotaan parasta =)

O.N eipä tänne ihmeempiä. Jänskättää se huominen vaan tosi kovin.
Miten mulla on vaan sellainen fiilis, että ne siellä sanovat vain että "voi voi, ikävä että kävi näin, mut ei kun uutta putkeen vaan" ja se on sitten siinä.
Mä tuun sitten kertomaan kunhan koneelle pääsen..
Kiitos vielä kerran tsempeistä ja tuesta teille kaikille!!
 




Haaveissa esikoinen

Valssu.....................KM 09/07
Syksyinen haave....KM/KU 10/07
Bee........................KM/KU 10/07
Neitikevät 26v..........KM 08/07
NinaTT......................KM 09/07
Jemima.....................KM 07/07
Julietta......................KM 09/07
Gatsu 25v.................KM 06/07
Tuizu 31v Nurmijärvi..KM 08/07
Betania...................KM 06/07
Angelina..................KM 07/07
Pullenah85..............KM 03/07
Emppu78.................KM 06/07
Mymmelis.................KM 05/07, 07/07
Nannukka................KM 04/07, 07/07
Miikkis 25v LAHTI....KM 12/06,TM03/07,KU05/07
Kummi.....................KM 11/06, 06/07...................KP -/30-32
Tinii 21v HKI.............KM 02/07.............................KP 8/28-40
Irtosora 35v.............KM 08/07.............................KP 17/29
Kiti07.......................KM 05/07.......................KP 19/28-29(-35)
Miukuli 22v HKI........KM 07/07..............................KP 23/-
SatuKa 29v..............KM 05/07..............................KP 28/28-32

Haaveissa toinen

Helmitaustailija.......KM 10/07
Kotirokki.................KM 10/07
Typy83....................KM
Tapsu85..................KM 09/07
Smigul.....................KM 09/07
Myymä....................KM 09/07
EevaRouva.............KM 07/07
Kentia.....................KM 04/07
Emik 30v.................KM 06/07, 09/07
Epskeps 36v...........KM 12/06,03/07,10/07.........KP -/28
MyAngel.................enkelipoika 06/07.................KP 20/27
Danjuska................KM 08/07..............................KP 21/-
Sonja74..................KM 07/07..............................KP 24/26-29
Orchid.....................RK 06/07..............................KP 38/28-30

Haaveissa kolmas

Singa........................KM 10/07
Minda........................KM 07/07
MissMaisa.................KM 09/07..............................KP 1/-
Tuulenpuuska...........KM 02/06, 08/07..................KP 3/30
Äitee2 28v.................KM 06/07............................KP 11/26-28
Aurinkoenergiaa 27v..KM 06/07...........................KP 15/28
Eliisa80.....................KM 05/07,09/07..................KP 17/-
Nättitähti...................KM 09/07............................KP 20/31

Haaveissa neljäs

Zelda.........................KM
MargeSimpson 24v LAHTI KM 07/06,10/06,enkelipoika 07/07 KP...22/29
Berry76.....................KM --/07

Haaveissa viides

Viidettä haaveillen....KM 10/07
Tilly...........................KM --/07, 10/07

Haaveissa kuudes

Rouva Rajatapaus 34v......KM 08/07.....................KP 27/-

Haamuilijat


Plussanneet



Vieras
Jonttu
Nasu
Suurperheellinen
Pikkupeikko85
Pippuri84
Viia
mjss
Riikkuli
Napsuh87
Minky
Vinja
Sipuli
Sopuli83
Ninni78
Tyynex
Suppis76
Haikara
Tonttutiina
Strömsö (ent.Hippula)
Puella
Pulttibois
Nasuliini
Mimmuli82
Malttamaton
Beccy
Repa
Viuhtis
Hiidi
Giia
Risukasa
Amira
Dulle
Marleena83
Stoppis
Margherita
Tuutikki
Mouse

 
...tervehdys!
Mies ja koissut nukkua tuhisevat makkarissa
mä en saanut unta


Alamahaa nipistelee, ja on muutenkin alamasussa hirmu levoton olo


Danjuska ja Eliisa80: Sehän on kiva kuulla ettei se rintojen arkuus oo se 100% varma oire... Oon joskus kuullut/lukenut sen, mutta en niinkään luottanut... Hei tytskyt, te lisäsitte tälle nyt enemmän paineita
HEH HEH!!


Epsulle vielä oikein iso rohkeus ja voimahali


Nyt kyllä täytyy kömpiä petiin, jotten simahda tähän...


ÖITÄ!
 
Nyt mä kohta pimahdan tän kaksplussan kanssa!
Nyt on lista päivitetty sitten kahteen otteeseen kun tuo eka versio aina välillä näkyy, sitten ei näy, sit taas näkyy ja sit taas ei... Prkl!
Et terveisii vaan Kaksplussan webmasterille tai mille lienee!
Tehkää tää toimivaksi ja sassiin!!!!!!!!!!!!!
 
hello hello!!!! :wave:

pakko oli tulla tänne äkkiä käväisee ja kertoo et nyt kun km:stä on viikko,tein testin(joka oli ylimääräisenä kaapin hyllyllä)siis raskaustestin ja se näytti jo nyt negaa!!!! :D
siis kuullostaa varmaan oudolta.. :ashamed: mut siis olen onnellinen siitä et raskaushormoni on jo nyt poistunut ja tiedän et jos ja kun toivottavasti pian raskaustesti näyttäis plussaa et se on sit uudesta raskaudesta eikä tästä kesken menneestä... :'(
suru on vielä niin pinnassa ja suuri mut toivo uudesta jo kytee...
uusi pikkuinen ei koskaan korvaa kahta menetettyä pienokaista mut jos, voi josko meitä pian onnistais pikkuisella tuhisevalla nyytillä! :heart:
kaikille hyvää mieltä,kannsasiskot kullat!! :hug:

elämä jatkuu fiiliksellä; tilly
 
:wave: Tulin pitkästä aikaa katsomaan onko täällä lisää plussanneita siitä kun viimeksi kävin, mutta ei ole. Onnea kuitenkin vielä heille, jotka ovat sen plussan saaneet :heart: Hirmuisesti olette tekstiä saaneet aikaan, mutta en kaikkea ehtinyt lukea. On paljon uusia, joita on myös suru kohdannut, pahoitteluni heille :hug: Ihanalle palstalle olette kuitenkin löytäneet, täällä parhaimmat mahdolliset ihmiset :heart:

Aika menee todella nopeasti. Olen jo viikoilla 13+5 :eek: Kaksi ultraa takana, varhaisraskauden ultra ja np-ultra. Kaikki pirpanalla hyvin ja seuraavaksi odotellaan muutaman viikon päässä olevaa ultraa, jossa saadaan vihdoin tietää kumpi on tulossa =)

En halua tämän enempää omanapailla :ashamed: Toivottelen kaikille onnea yritykseen! Ajatuksissa olette!!

Miten ihmeessä tänne voi kirjottaa kun olen sataan kertaan tän saman yrittänyt laittaa, eikä tuu perille :attn: Eli jos tää nyt on tääl monta kertaa, niin itse en ole yhtäkään tekstiäni nähnyt tulevan perille :x
 
Jee! Menkat alkoi, on niitä jo odotettukin :) Taisin jännittää niin kovaa aamullista inssiä, että aloi sitte menkat :LOL: Läpi meni, eli nyt möllöttää taskussa ajokortti B)

Toivottavasti nuo menkat olis ny sitte säännölliset, olis helpompi laskea ovis. Mulla on aina nuo menkat ollu niin tarkat, että lähes tunnin tarkkuudella on tienny koska menkat alkaa... Nyt vaan odotellaan menkkojen loppumista. Nyt ei kyllä tarvinu miettiä raskauden mahdollisuutta, ku ollaan peittoja pöllytelty kuukauden aikana 3 kertaa ja niistäkin kaksi tänä viikonloppuna... Nyt jos sitte taas alkais vähä useammin.

Kaveri sai alkuviikosta vauvan ja mä kauhulla odotan sitä päivää, ku "pitää" mennä vauvaa kattomaan. Mulle on jotenki niin vaikee paikka nuo pienet vauvat, tulee pahamieli. Täytyy vaan toivoa, että kohta plussaisin uudestaan ja menis tällä kertaa loppuun asti
:/

Nyt lähden poikia hakemaan tarhasta ja sitte taidetaan lähteä vähä ajelemaan ku kerran päästään :D

:wave: Plussa onnea kaikille!
 
Epsu: voimii sulle tälle päivälle, mie niiin toivoisin että siellä joku olis... :saint:

MyAngel: kiitos sun sanoista, lämmitti kovasti mieltä ja silmää.
ihana ku joku jaksaa tsempata toisia vaikka itselläkin on vaikeeta.
mie vaan en tiiä jaksanko enää tän kierron jälkeen kierron toisensa perään sitä älytöntä hermoilua ja pettymyksiä. käy liian raskaaksi. ja sitten kun niiin moni tietää että yritetään, niin sekin sitten kun ei tarvi ku vähän olla olo turvoksissa niin kylläpä niitä uteluja tulee "no joko teille on tulossa, tai onpas se söpösti pyöristyny jo tuo vatta.."
Tekis mieli huutaa että LOPETTAKAA!
toisaalta sanoin tässä yhelle mun kaverille kun kysyi että nytkö teille on tulossa se vauva niin menin ihan lähellle tätä kaveria ja sanoin että mie kerron sulle salaisuuden ja sipitin sen korvaan että: "Sitä sanotaan läskiksi"
ja kävelin pois.

Tympäsee...
Anteeksi taas omanapaisuus...
 
No niin, nyt on vihdoin polilla käyty. Ei siellä ketään ollu ja veren raskaushormonitki oli ihan olemattomat. No, eipä tuo yllätys ollut kun näin sen pienen pois tulevan..
Jatko on nyt sitten semmoinen, että tutkittavaksi päästiin ja se meinaa nyt sitten aluksi ainakin verikokeita toisensa perään. Menin jo ihan sekaisin niistä verikoejutuista, mutta jotain 3 tai 4 niitä multa otetaan.
Ja mieheltä yksi. Kromosomeja katellaan ja hyytymistekijöitä, progesteronia ja sit jotain muuta.. Nyt on sitten 2 kk yrityskieltokin taas päällä kun sitä nyt ei sitten SAA tulla raskaaksi kun tutkitaan! :eek:
Että näin. Itkettää, ketuttaa, turhauttaa ja kaikkea.
Katsotaan nyt miten tätä palstailuakaan nyt jatkan.. :ashamed:
 
Voi Epsu, olen tosi pahoillani puolestasi! :hug: :heart: Ainakin nyt pääsette tutkimuksiin, eikös se kuitenkin ole hyvä asia. Taatusti itkettää, ketuttaa ja vaikka mitä, mutta älä Epsu luovuta! Kyllä se aurinko varmasti vielä paistaa risukasaankin!! :flower: Näin se on meitin kaikkien uskottava.
 
Kiitos Valssu ja Berry

Melkein kyllä tekisi mieli jo luovuttaa..
Tuntuu ettei tästä tule yhtikäs mitään

Lääkäri sanoi että tuskin mitään vikaa löytyy ja että onhan meillä esikoinen todisteena että raskaaksi tulo ja sen raskauden onnistuminen on mahdollista. Mutta silti mielessä on käynyt, että näinköhän tuo meidän poika on joku lääketieteellinen ihme. Että hänet meille on suotu, toista ei sitten millään. Mutta luojan kiitos meillä on hänet. Muuten tässä varmaan sekoaisin lopullisesti. No ei auta kuin jatkaa, vaikka nyt just tuntuu ettei millään jaksaisi...
 
Pahoittelut kaikille uusille keskenmenon kokeneille jotka ovat seuraamme tulleet ja lämmin :hug:

Tätin yllättämille :hug: ja nyt kyllä toivotetaan se täti niin pitkälle kun pippuri kasvaa...

MissMaisa onnea tätin tulosta :flower: (harvoin siitä onnitellaan) ja Onnea uudesta kortista...ei muuta kuin ajelemaan.

Epsu :'( :hug: tarkemmin sähkärissä :hug:

Tilly Onnea negasta ja nyt toivotaan sitä plussaa,eiks niin??

Aurinkoenergiaa :hug: miullakin kävi vähän samalla tavalla kun oli ihan armoton menkkaturvotus päällä ni yks puol tuttu tuli kaupassa sanomaan et olet näköjään TAAS raskaana... :kieh: olis tehny miel tintata mut jätin väliin.

(.)Clomifeni ovis täällä alkamaisillaan ja olokin on sen mukanen...

Mieskin on sisäistäny aika hyvin ton ovis jutun kun soitti ja kysy tänään et:Milloinkas meillä on se ovis?? meinas mennä kahvit henkeen kun piettelin naurua...kyseli kuulemma sen takia kun pomo oli tarjonnu tuplakeikkaa et voiko ottaa vastaan vai ei...annoin nyt sit luvan,mitäköhän olis sanonu pomolle syyks jos olisin kieltäny??
 
Heippa! Tulin vaan ilmoittamaan, että mä taidan jäädä taustailijaksi ainakin vähänks aikaa, en tiiä tosin kauan jaksan olla tänne tulematta....

Soitin gynelle... kp 47 tänään ja kysyin että voinko tulla kun ei tätiä näy... Ei kuulemma vielä... Jos tätiä ei näy 2 kk kuluttuakaan niin sitten vasta....!!?? HÄH? Mä kuolen tuskaan jos tää tilanne ei kohta normalisoidu!!!! Ne kipuilut yms voi kuulemma johtua hormonaalisista kystista, mutta ei hätää... vasta 2kk päästä sitten soitto uudestaan ja lääkärille jos tilanne jatkuu näin. MÄ EN KESTÄ! Pitäiskö vielä soittaa toiseen paikkaan???? Mä haluun niitä teroja kans.

Voisko muuten teroista olla haittaa, jos onkin raskaana ja niitä ottaa? En tosin usko että moinen onnenkantamoinen ois käyny... testi nega.

Anteeksi tämä omanapaisuus nyt.....

T:J
 
Voi ihanaa ku ootte kaivannu =) meikäläisellä ei oo oikein onni suosinu nyt vähän ajan sisään niin en oo koneelle jaksanu raahautua.

Ensiks Epskeps valtavat lohtu :hug: tajutonta miten teitäkin koetellaan.

Muuta en jaksa kommentoida ku ajattelin kertoa vaan lyhkäsesti, että elossa ollaan. Viikko sitten lauantaina jouduin sairaalaan ku auto tönäs mut suojatiellä kumoon ja jalka pakettiin, onneks ei muuta ja onneks ei ollu poika mukana. Mulla on ihan kauhee sairaalakammo, ja pääsin sitten kotiin potemaan muutaman päivän jälkeen. Täti saapui melkein ajallaan joten siitä ei huolta että särkylääkkeet jotain pahaa sais aikaseks. Oon nyt sitten saikulla ainaki vielä tän ja ens viikon (tosin tänään piti käydä duunissa tekee muutama homma ku ei niitä muut osaa tehdä ja deadline on huomenna).

Viikonloppuna kävin pikasella syyslomalla maalla enkä ois ikinä uskonu minkälainen loma siitä tulee. Mä lähdin sinne mun poruikoiden ja 4 koirani kanssa ja tulin takasin vaan 3:n koiran kanssa. Vanhin koira kuoli lauantaita vasten yöllä kirjaimellisesti syliin. En ois uskonu kuinka paljon voin ikävöidä pientä koiraa mutta itkuks on menny monta monituista kertaa. Asiaa ei varmaan helpota yhtään että nyt torstaina olis ollu la, nyt sitten suren menetettyä vauvaa ja omaa pientä koiraani :'( Mä oon nyt aikas puhki kaikkee tätä p****a, kuinka paljon mun pitää vielä "kärsiä" tänä vuonna?

Kiertopäivät taitaa olla jotain 9-13 en oo pitäny kirjaa, yritystä ei varsinaisesti ole mutta tulee jos tullakseen.

Mä palailen kun tästä suosta taas nousen, saattaa olla pikaseenkin tai voi mennä aikaa...

Orchid :'(
 
Julietta kysyitkö yksityiselle aikaa??
tuo ei nyt ihan normaalilta kuulosta tuollainen et odotellaan nyt viel se 2kk ja katellaan sitten...todella outoa.

Teroluteista ei ole haittaa jos on raskaana,siinä tapauksessa ne vahvistaa kohdun limakalvoa eikä aloita vuotoa ja jos ei ole raskaana ni ne aloittaa vuodon,yleensä niitä syödään se 10pv ja sitten menee 1-3pv kun vuoto alkaa.

Toivottavasti saat selvyyden tilaneteeseen äkkiä...miulla meni viime vuonna kierto ihan sekasin ja tätiä ei tullu 5kk ja olin jo silloin ihan kypsä tilanteeseen...jaksamista siulle :hug:
 
Orchid Olen pahoillani puolestasi ja koeta jaksaa :hug: Teillekkin kyllä rupeis jo riittää noi vastoin käymiset on niitä teilläkin ollut jo ihan tarpeeksi...tulet sitten takas kun olet valmis ja siltä tuntuu
 
Epsulle voimia antava :hug: en oikein muuta osaa sanoa :ashamed:
Mut pura tänne meille, :hug:

Orchid:Onpa sinua taas koiteltu. Olen kauhean pahoillani koirasi puolesta, :hug: ja jaksuja

Julietta: No onpas ihmeellistä touhua :eek: Luulis että aikasemmin ottasivat. jaksuja myös sinulle roppa kaupalla :hug:

nyt en oikein muuta muista mitä piti kommentoida.. :ashamed: sori..

sitten omaa napaa.. kipeeks oon tulossa.. päätä jyytää, nokka valuu ja joka lihas huutaa armoa ja olo ihan vetämätön. Kuumetta ei vielä ole.
Lisäksi alamahaa vihloo siihen malliin että kunhan ei täti tulisi etuajassa vierailulle.
Nyt ei jaksa muuta.. aamulla lupauduin mennä aikasemmin töihin kun on vähän kiirus niin pitää nyt joutua lepäilemään.
 
epsu :hug: hyvä kuitenkin että tutkivat, jos vaikka johtuu vaan jostain hormonivähyydestä, vaikka ymmärrän kyllä että yrityskielto varmasti harmittaa, voimia ja jaksamista :hug:

orchid hyvä kuulla susta, ajattelin jo että mitä ihmettä on tapahtunu ja olikin vaikka mitä, onneks ei pahemmin sulle käyny :hug: ja olen tosi pahoillani koirasi vuoksi :hug: ymmärrän surusi, yhden koiran olen joutunut hautaamaan ja pelkään jo valmiiks koska tuo meidän vanharouva lähtee haukkujen taivaaseen, mutta voimia :hug: ja :hug: torstaita varten

missmaisa onnea tädistä ja kortista ja onnea myös uuteen kiertoon =)

julietta toivottavasti kuitenkin yksityiselle pääsee jos et jaksa odottaa, kauhee tilanne :hug:

tilly hyvä että laski nopeesti ja pääsette uuteen yritykseen =)

tänään on vihlassu useemman kerran oikeelle alamahaan ja tietty toiveet vaan kohoaa, on tää hassua kun viä tietää ettei suuria mahkuja oo, no pudotaan sit korkeelta jos pudotaan

:wave:
 

Yhteistyössä