Uutena tänne kirjoittelen mutta tää palsta tulee enemmän kuin tarpeeseen just nyt..Mua nimittäin kiukuttaa niin paljon ettei se kiukku enää mahdu pysyy mun sisällä!
-mua kiukuttaa että toiset saa lapsia tosta vaan ja jättää ne heitteille eivätkä edes käy sairaalassa synnytyksen jälkeen katsoo jos lapsi on sairas ja joutuu jäämään sinne!
-mua suututtaa että kaiken maailman yhdenillan jutuista saa alkunsa niin paljon lapsia joita kukaan ei kaipaa ja me ei saada lasta vaikka seisottais päällämme kuussa loppuelämä (no ehkä vielä vähemmän niin..
)
-mua pännii kaikki työkaverit ja puolitutut jotka katsoo oikeudekseen tulla utelee et miksi te ette tee sisarusta teidän tytölle kun on jo niin iso...
-mua pännii kaikki ihmiset jotkja tulee sanoo et voi vitsi kun mullakin olis kauhea vauvakuume mutkun mies ei halua vielä ja kun on se talokin vielä kesken rakennuksen et pakko odottaa vielä vähän...Ihan kun ne lapse´t van tilattais jostain helvetin netistä ja toimitettais kotiovelle haluttuna ajankohtana...Ja joillakinhan näin siis suunnilleen käy!
-mua kiukuttaa kaikki jotka kieltää multa oikeuden surra lapsettomuutta koska olen sekundaarilapseton! Meillä oli lapsettomuusongelma jo ennen meidän ainokaista ihmettä joka saatiin hormonihoidoilla kuus vuotta sitten. Sen jälkeen ei oel tarvinnut ehkäisyä käyttää eikä lasta kuulu luomusti eikä millään helvetin hoidoilla vaikka mitä tekis. Olen aina halunnut isoa perhettä ja se että mulla on yksi jo isoksi kasvanut lapsi (joka muistuttaa mua joka päivä siitä et miksi hänellä ei ole sisaruksia kun kaikillla muillakin on ja kuinka hän kokee olonsa yksinäiseksi yksin ja että minä ja isänsä ei riitetä hänelle seuraksi vaikka yritettäis kuinka kaikkemme)ei tee sitä tuskaa lapsettomuudesta yhtään helpommaksi, päinvastoin. kaipaan aivan mielettömästi kokea olevani raskaana, synnytystä (oikeasti
), imetystä ja kaikkea mitä vauvan elämään kuuluu. Mun syli on niiiin tyhjä ja se että joku ilkeää kyseenalaistaa sen tuskan mitä tunnen tästä lapsettomuudesta kiukuttaa todella paljon. Kerran lapseton on sydämessään aina lapseton. Enkä tarkoita sitä etten olisi kiitollinen äitiyden kokemuksesta, päinvastoin. Olen ollut kiitollinen siitä joka ihmeen päivä mutta ei se vähennä mun halua saada toista tai kolmatta syliini.
-mua kiukuttaa se, että kun me jo jouduttiin kerran käymään läpi lapsettomuuden tuska niin MIKSI helvetissä meidän pitää kokea se sama tuska uudelleen!! voin sanoa että ne haavat mitkä siitä primaarilapsettomuudesta jäi on niin isot että niiden auki repiminen uudelleen toisella yrityksellä (joka on ollut vielä pidempi) on suorastaan epäinhimillistä kärsimystä. Tässä tuskan keskellä tulee joskus mieleen että helpompi olis kävellä ulos tästä tuskasta ja kärsimyksestä.
-Mua edelleen suoraan sanoen vituttaa lapsettomuuspolin henkilökunnan (Peppiina sun jutut kuulosti todella tutuilta!)asenne kaikkeen. Ei niillä ollu mitään käsitystä siitä mitä hoidot meille merkitsee: psyykkisesti, fyysisesti, taloudellisesti...Tuhansia euroja menee taivaan tuuliin, kymmeniä enkelilapsia tehdään ja kannetaan viikot sisällä ja sit eiku kaikki alusta ja meidän pitäisi tyynesti ottaa vastaan tieto että menetettiin just neljä viimesitäkin alkiota pakastuksessa ilman että pienintä tunteen ilmausta saisi polilla näyttää ilman että laitetaan psykiatrille... :headwall: :headwall: :headwall:
-mua pännii että ihmiset tulee synnyttämään aineissa ja humalassa ja viis veisaa lapsensa terveydestä saati olemassaolosta.
-mua kiukuttaa että toiset tulee raskaaksi tasan silloin kun haluavat ja suunnitelmien mukaan ja meidän pitää rakastella kellon ja kalenterin kanssa silloin kun sitä vähiten kiinnostaisi tehdä eikä silti tule tulosta.
-mua kiukuttaa pistää itseeni niitä mömmöjä että saatais lapsi! Mua kiukuttaa rampata ultrissa ja selittää pomolle minne taas häviän kesken päivän ja viikon kun hoidot ei menekään niin kuin oli suunniteltu. Mua suututtaa etten toimi kuin kello ja saa aikaan niitä munasoluja niin paljon ja hyviä kuin haluaisin...
-mua suututtaa olla niin helvetin kiukkunen ja stressaantunut koko ajan tästä asiasta ja etten kykene välillä ajattelemaan mitään muuta.
-mua kiukuttaa odottaa aina se kaks vko siirron jälkeen et menikö taas kaikki hukkaan ja loppu tulos on aina niin ennustettava..
-mua kiukuttaa että maailman luonnollisin asia on niin vaikea ja luonnoton!
-mua kiukuttaa että en pysty saamaan lapsia tosta vaan miten haluan niin kuin kaikki muut tuntuu saavan
-mua kiukuttaa tämän elämän epäreiluus ja se että tällaista saa tapahtua ja että tää tuska jakaantuu niin pienelle porukalle ja toiset saa nauttia elämästä ja kaikki menee putkeen ja suunnitelmien mukaan.
-mua kiukuttaa et joka kerta kun yritän viel' kerran kerätä nöyryyteni ja uskoni ihmeisiin ja rukoilen että saisin pitää tämän lapsenalun mitä sisälläni kannan niin seuraavana päivänä se otetaan multa tylysti pois!
-mua kiukuttaa ettei mies joudu kokemaan näitä hormonimyrskyjä ja kipuja ja menkkoja ja tyhjää kohtua vaan se olen aina minä joka kaiken tämän nielee...Ja se ettei mies (oli miten hyvä tahansa) voi koskaanb ymmärtää miltä tämä naisesta tuntuu lopulta.
-mua kiukuttaa se että olen täällä keskellä yötä kirjoittamassa kiukustani enkä nukkumassa niinkuin normaali ihminen joka menee aamulla 8 töihin..
Kiitos helpotti..
