Iltaa.
On ollut kiireisiä päiviä, ja välillä on ollut ihan hyvä ottaa vähän taukoa näissä parissa ketjussa kirjoittelusta jotta saa omat rästijutut tehtyä...
On näinä päivinä pyörinyt mielessä se asia, että vaikka Herra siunaisi tätä maanpäällistä elämää, niin aina on joku asia huonosti. En tiedä teistä muista, mutta mulla on harvoin kaikki asiat täysin hyvin, ja tuntuu että se on ihan Herrasta. Meitä pidetään pienessä rukouksessa koko ajan, oli se mieltä painava asia mikä milloinkin: perhe, ystävyyssuhteet, työ/opiskelu...ehkä Jumala haluaa meitä sitä kautta pitää lähellään.
Ehkä se on myös semmoista tasapainoa mikä on elämässä. Ja toisaalta jos joskus on ollut hetken ajan kaikki kivasti, niin silloin pelkää sitä että no nyt kuitenkin rysähtää jokin ikävä asia elämään. Jotenkin tässä on tullut semmoinen olo että jos jotakin asiaa joutuu oikein pohtimaan ja työstämään, niin se on melkein se normaali olotila, eikä se että kaikki menee hyvin...
Sanotaan että pitäisi uskoa Jumalan ihmeisiin. No niin haluankin uskoa. Mutta kun en aina tiedä että missä muodossa se Jumalan apu tulee ja milloin, ja sitten jos sitä odottaa sellaisessa muodossa ja sellaisena aikana kuin itselle passaisi, niin voi joutua karvaasti pettymään. Olen kehitellytkin arjessa selviämiseen semmoisen varovaisen, optimistisen pessimismin, silloin ei putoa korkealta. Eli kaikki kiva mitä tapahtuu otan iloisena yllätyksenä.
Mutta en tiedä että onko semmoinen uskoa, kun usko on sitä että uskoo vaikka ei näe.
No, vaikken tietäisi millä tavoin Jumala auttaa, niin siihen haluan uskoa lujasti että se apu tulee jollakin tavalla, ja parhaalla tavalla.