Ketään hoidoissa PKKS:ssä!!!

nippe älä hätäile siitä montako IVF:ää kerkeeette ja millon tehä, kun jos ekassa tulee hyvä munis ja alkio saalis, niin voi olla että pakkaseen jää vaikka 5-10 alkiota, ja niillä tehdään sit PAS:it ensin (jos ei siis käy niin hyvin, että tuoresiirto jo tärppää...)

ja mulla kans vaan sikäli hyviä kokemuksia polilta, että jäi tunne että kyllä siinä hommassa samaan hiileen puhallettiin, vaikka hoidot meniki ihan ketuilleen välillä...

 

Rowan Tuo luottamus on miunki mielestä tosi tärkeää hoidossa kuin hoidossa. Ja mie itse yllätyin tosi paljo ku jonoja polille ei itseasiassa edes ollu sillon ku myö hakeuduttiin. Hyvähän tuo jos saisitte reseptit ennen vuoden vaihdetta, menis vielä siihen kelan täyskorvauksen piiriin Näin mie ainakin ajattelisin Mutta tsemppiä tuon masennuksen selätyksen kanssa! Muistan kyllä itsekkin miten koville se keväällä otti ku ei kaikki sujunu niin kuin odotin. Toivotan onnea, että teilläkin onnistuisi mahd. pian

Tytylle tsemppiä hääsuunnittelujen kanssa. Me mentiin miehen kans naimisiin maistraatissa eikä sen suurempia juhlia pidetty, lähimmät kaverit oli sillon todistamassa ja sukulaiset kutsuttiin viikon perästä kahville Itse en ole mikään juhlaihminen siksi päädyttiin tuohon

Miulla on pahoinvointi ruvennu helpottaa, jos nukun liian pitkään nii sit saatta pientä huonoa oloa ilmaantua. Tiistaina olisi se eka ultra ja jännittää nyt aikas paljo!

 

Soja: EHKÄ minä oon vähä hätähousu, mutta jotenkin tuntuu, että aika loppuu kesken, ennen kuin mmitään tapahtuu... Ja sitten en tiedä haluanko tehdä pas hoitoja, jos niitä jäis edes pakkaseen, koska niissä on taas huonompi mahdollisuus onnistua... Jotenkin nyt pitäs ottaa järeet konstit käyttöön ja tietty mahdollisimman nopeesti, jotta sitten tässä löysässä hirressä ei tartteis tietämättömänä roikkua enää kovin pitkään. Sekin ois helpompi kestää, että ei saada koskaan lasta, kuin mitä tämä toivon ja pettymyksen vuoristorata, jos tätä kestäis vielä vaikka vuoden. Joo oon kaikki nyt heti tai ei ikinä tyyppiä Ja ois helpompaa, jos ois jo yksi lapsi, mutta kun koko ajan se pelko mukana, ettei saa sitä ainootakaan...

Jauhopeukalo: Tsemppiä ultraan ja tule kertomaan sitten heti hyvät uutiset meille. Täytyy tunnustaa että oon jopa kade tosta pahoinvoinnista Siis ihanaa, että olet raskaana ja onnistunut, en kadehdi sitä lainkaan, koska jokainen joka tämän vuoristoradan käy läpi, ansaitsee tulla raskaaksi. Mutta toiset kun vonkuu tuosta pahoinvoinnista miten kamalaa se on, mutta itse ajattelen, että tietääpähän olevansa raskaana... Mulla on jopa ikävä sitä kamalaa väsymystä, että vois nukkua 20h/vrk ja sitä ainasta vessassa juoksemista...

Jos kuvailisin tätä tunnetta tällä hetkellä, tuntuu kuin seisois juna-asemalla odottelemassa vauva.junaa tietämättä, että vr on säästösyistä poistanut aseman ja juna ajaa aina vaan ohi... En jaksanu lähteä edes isänpäivää viettämään appiukon luo, pelottaa aina "perhepäivälliset", että joku kysyy että millos teille tulee lapsia ja tiedän, että sillon repeän... ja en halua taas pahoittaa toisten mieltä sillä, että he sattuvat pahaatarkoittamatta kysymään tätä kipeää kysymystä. Ei haluta kertoa vanhemmille, että tää ei oo niin helppoo, mitä kuvitellaan, koska ei haluta tuottaa heille surua ja huolta.

Perheestä ainoo jolle oon kertonu on mun sisko, koska hän on useasti udellut millos teille tulee lapsia. Tiedän ettei tarkoittanut pahaa, mutta jotenkin sillon olin niin herkässä tilassa, että pakko oli pistää "hiljaseksi". Viime äitienpäivänä äidin luona käydessä (missä oli muitakin vieraita) istuttiin olkkarissa ja kyseli tätä kysymystä. No juuri ja juuri sain itkun pidäteltyä, olihan minulle tehty kaavinta viimeisimmän keskenmenon jälkeen 1,5 viikkoa ennen sitä. Laitoin jälkeenpäin tekstarin, että on kuule jokaisen oma asia haluaako/tai saako edes lapsia, että antipa olla viimeinen kerta kun kyselee. Kerroin viestissä keskenmenoista ja että hemmetin mukava vastata kysymykseen juuri kaavinnasta tulleena. Mutta ei olla puhuttu asiasta mitään, koska laitoin viestin, että en halua puhua asiasta.

 

Melargia Viimeks pistelin Menopuria 5 kertaa. Tässä kierrossa ehkä kuudennenkin, riippuen ovistestin tuloksesta..

Jauhopeukalo Tsemppiä ultraan. Hyvä, jos alkaa pahoinvointi vähenemään.

 

Nippe, voi kun mie jotenkin osaisin valaa sinuun uskoa tulevaisuuteen! :hug: Herranen aika, sie olet 3 vuotta nuorempi kuin minä, ei toivo ole todellakaan vielä heitetty!! Ei se 30 vuotta ole todellakaan mikään ikä, jolloin mahikset alenisivat radikaalisti. Vasta 35 v. jälkeen hedelmällisyys alkaa laskea nopeammin ja vielä senkin jälkeen raskautuminen on silti mahdollista. Minulle viime keväänä E. kerran sanoi polikäynnillä, kun olin toivoton ja epäilin hoitojen onnistumista, että "sinä olet vielä nuori". Siis minulle, joka olen sinua 3 vuotta vanhempi. Ja minulla ei ole ollut yhden yhtä plussaa raskaustestissä ja eka ICSI tosiaan meni aika penkin alle. Minäkään en todellakaan halua väheksyä keskenmenojen aiheuttamia pettymyksiä ja traumoja, mutta raskautuminen on sinulle silti mahdollista ja se on hieno juttu. Vaikka kaavinnoilla olisi vaikutusta, te ette ole saaneet tuomiota, että ei onnistu. Sinä taidat kuulla vain ne huonot ja negatiiviset asiat, muista kuunnella myös ne positiiviset! Kuten nämä kommentit, mitä me sinua vahvistaaksemme täällä yritämme sanoa . Ja eihän PASseja pidä jättää tekemättä vain siksi, että onnistumis% on alempi kuin tuoresiirroissa. Roskiinko sinä ne ylimääräiset sitten heittäisit? Mie olisin ollut ikiONNELLINEN, jos olisimme saaneet alkioita viime hoidossa pakkaseen ja olisimme tuoresiirron negan jälkeen päässeet PASsailemaan. Siksi en oikein voi ymmärtää tuota suhtautumista... Joka tapauksessa toivon nyt sinulle hurjasti tsemppiä ja jaksamista. Ihanaa kun menette Päivin luo, sieltä varmasti saat lisätoivoa tilanteeseen. Ja mie todellakin ymmärrän pohjamutafiilikset, oon ollu niissä niin monta kertaa ja vähän oon vielä nytkin. Mutta jotenkin pitää jossain vaiheessa yrittää myös toivoa. Eihän hoidoissa olisi mitään järkeä, jos olisi satavarma, ettei ikinä onnistu. Sit vasta kun sanotaan, että ei oo toivoa, niin sitä ei oikeesti ole. Minua on helpottanut se, että olen kertonut tästä ihmisille, joiden kanssa olen tekemisissä. Tiiän, että kaikki ei halua kertoa, mutta mulle se on ollut aika helpotus. Ei tarvii selitellä huonoja päiviä ja kukaan ei kysele niitä inhottavia kysymyksiä.

jauhopeukalolle tsempit ultraan :heart:! Ja sitten tänne kertomaan mitä siellä näkyi! Hienosti se menee!

Melargia, juu kyllä, vaikka rähmällään ja päällään seisten! Ja siulle iiiisot tsemppihalit piinapäiviin. Thumbs up!

onnetonpulu ja Mandeila, voih, en mie halua ketään teitä itkettää noilla synkkyysviesteilläni! Mutjoo, kyllähän meidän porukassa samaistumisen tunne voi olla niin voimakas, että väkisinkin niin käy. On mullekin usein käynyt kun on teidän muiden kertomuksia lukenut.

onnetonpulu, se on kuiteskin ihan älyttömän hyvä, kun sie käyt täällä meille jakamassa tunteitasi! Jos siusta tuntuu, ettet läheisillesi muuten halua kertoa, niin on hyvä olla joku paikka, jonne purkaa oloa . Ja kävitkös sie muuten jo siellä P:n luona juttelemassa myös? Mutta siullekin sanon, että minua on kyllä helpottanut kun oon puhunut asiasta muillekin.

Mandeila, hienoa, että oli hyvä käynti ! Meillä myös miehessä havaittavissa turnausväsymystä eikä nyt jaksaisi näitä juttuja puida. Onneks olette te!

simpli, mie painin myös noiden painoasioiden kanssa. ICSI-hoitokierroksen aikana mulla lähti yhteensä n. 3,5 kg painoa pois. Nyt on vähän tullu taas takas. Monihan kerryttää painoa hormonihoitojen aikana, mutta miulla kävi päinvastoin. Mutta eihän miulle niitä follejakaan montaa tullu... Vaikka turvoksissa kyllä olin. Yhteensä oon pudottanut n. 35 kg, vielä kun lähtis semmonen 8 kg, olis BMI alle 25. Päivi tosin miulle sanoi, ettei miun tarvii stressata tuosta painonpudottamisesta, ei oo niin paljon ylipainoa, että vaikuttas hoitotuloksiin. Onhan tässä tsiljoona muutakin stressin aihetta, joten ollaanhan itsellemme nyt armeliaampia ainakin tämän suhteen!

Kati, Mandeila, Macy ja olikos muita leffaan mahdollisesti lähtijöitä keskiviikkona? Mie soitin kampaajalle ja se sanoi, että pitäs olla valmista 16 mennessä. Ehkäpä mie sit ehdin sinne, oisin ehkä keskustassa jotain vartin yli neljä. Ja näytöksen jälkeen mie ainakin oon kahvittelun kannalla. Olis hyvä varmaan vähän purkaa ajatuksia sitten.

ON: Meillä oli pe-iltana miehen kanssa keskustelut ja sovittiin, että ei vielä päätetä meenkö sinne suunnittelukäynnille ennen joulua vai tammikuussa. Mies on nyt aika kurkkuunsa myöten täynnä tätä ja sanoi, että katotaan mikä on fiilis parin viikon päästä. Muutenkin juteltiin meidän parisuhteesta ja kaikesta, ja se helpotti miun oloa kummasti! Nyt tuntuu taas paljon läheisemmiltä meidän välit. En oo enää niin synkässä tunnelissa, pikkusen valoa jo pilkottaa! Mie vaan toivon, että mies tulee siihen tulokseen että ois ihan hyvä jo joulukuussa mennä. Jos se torppaa sen, saattaa vähän mieli taas mustua, kun sitten se hoitokin venyy pidemmälle keväälle. Mutta se nähdään sit parin viikon päästä. Nyt aion pakottaa itteni keskittymään opiskeluun. Pakko on saada tehtyä juttuja, tai ei kunnian kukko laula. Kun vaan pysyis mieli mukana!

Yrittäkäähän selvitä tästä isänpäivähössötyksestä... Mie ainakin äsken huomasin, että ei kannata Feispuukkiin mennä... :ashamed:

 

Nippe: Mäkin toivon että huomaisit kaiken sen toivon, mikä teillä on! Silloin tätä on paljon helpompi jaksaa! Luulisin kuitenkin ymmärtäväni sua... Kuinka kauan aikaa siun keskenmenoista onkaan? Oot varmasti sanonut sen jossain, mutta en yhtään muista... Miulla kaks vuotta sitten kohdunulkoinen raskaus, joka leikattiin. Tämän johdosta seuraavissa raskauksissa suurempi riski kohdunulkoiseen, että ne jää siihen leikkausarpeen kiinni. Puoltoista vuotta sitten minulla oli keskenmeno viikolla 14+6. Minulle myös tehtiin keskenmenon jälkeen kaavinta. Ultrien perusteella kohdun limakalvo kuitenkin kunnossa.

Vaikka kaikki sanoo, että on hyvä, että olen ylipäätään joskus tullut raskaaksi, on suru ollut valtava. Minä olen ajatellut molempien raskauksieni kohdalla odottavani ja rakastavani omaa pientä lastani. Toisekseen se, että joskus olen tullut raskaaksi, että olen saanut toivoa, rakastaa ja kuvitella sen pienen syliini, haaveilla ja suunnitella, ja sitten se kaikki otettiinkin pois, on mielestäni tehnyt lapsettomuudesta rankempaa. Kun on nähnyt oman pienen lapsen liikkeet ultrassa, kun odotti niin kovasti kuinka masu alkaisi kasvamaan, ja se kaikki loppui niin surullisesti... Minä haluan lasta niin kovasti! Ehkä, ehkä minä olisin osannut olla vähän kärsivällisempi, jos en olisi koskaan ollutkaan raskaana. Niin kliseistä kun se onkin, aika parantaa. Ainakin helpottaa. Nyt minä vain kuljen hoidosta seuraavaan. En enää odota, että tulisin raskaaksi tästä tai seuraavasta kierrosta. Toivon vain, että joskus minä tulen raskaaksi.

Ensimmäinen inssi ohi, nega, ja tänään kp 1. Kaikki meni niin mallikkaasti, folli kasvoi hienosti, siemenneste oli erinomaista, miksi tää ei voinut onnistua? Ja samalla tajuan, että enää 2 inssiä jäljellä (vai saako niitä enemmän?). Enkä ole varma, olemmeko mieheni kanssa valmiita rankempiin hoitoihin... Tämä inssi ei onnistunut, vaikka hyvältä näytti, joten ei kovin suurta luottamusta tuleviinkaan insseihin... Kyllä tässä itselläkin hätä jyskyttää takaraivossa, että emmekö sittenkään saa lasta ollenkaan!

Muutaman päivän olen päässäni pyöritellyt, että joko olisi meidänkin aika mennä Päivin juttusille...

Toisaalta koulukin auttaa. Saa muuta ajateltavaa.

Kovin on täällä raskasta nyt kaikilla! Tsempit meille kaikille, että jaksetaan tämän pimeän talven läpi!

 

Mulla vituttaa tää lapsenteko homma nyt ihan tosissaan..mulla ei vaan kiinnosta yhtään. Mä tahtosin tehä kaikkee muuta kuin keskittyy siihen et saadaako me vauva vai ei, ei kiinnosta ees mennä hoitoihin. Mä en ymmärrät..tässä on 1,5-vuotta toivottu ja odotettu ja nyt pam, mulla ei kiinnosta enää:O Mä niin tahtosin lähtee opiskelee ens syksynä, mutta en mä voi jos tuun raskaaks..meil ois ne häät, no naimisiin ei voida mennä jos mä oon raskaana ( kumpikaan ei taho, kun mä en haluu olla masun kaa alttarilla enkä 2viikkosen lapsenkaa..mä tiedän miten hankalaa mulla oli ison mahan kaa kun tuota tyttöö ootin ja mitä se sit oli kun se oli syntyny..ei siinä humussa vois naimisiin mennä,ainakaan mä. Ja tämähän on vaan mun mielipide. Tosin mieskin on samoilla linjoilla. Enkä mä taho polttareitakaan isolla mahalla. )

Mies ois valmis siirtää häitäkin jos nyt tärppäis..mutta kun mulla ei kiinnosta..:| ehkä mä tarviin jonku aikalisän. JOtenki toi mieskin ärsyttää..kotona vituttaa olla kun ei oo duunia, eikä auta et mä puran ahdistusta liikuntaankaa.mä en tiiä mikä mulla on:ashamed: Joo voidaanhan me lykätä tätä vauva projektia, mutta en mä taho tehä lasta sit taas monen vuoden päästä kun olen opiskeluni opiskellu..ois niin kiva et tytöllä ois sisarus..ja nyt kun ollaan hoitoihin päästy niin ei niitäkään voi noin vaan lopettaa..mä olen jotenki umpikujassa..samaan aikaan mä tahon tehä kaikkee muuta ku toivoo sitä lasta ja sit toisaalta mä en muuta tahokkaan kuin sitä lasta.

Onhan mulla ammatti,mutta mulla todettiin selkärangassa reuma, joten mä en voi tehä lähihoitajan duunia forewer. Senkin puolesta nyt ois hyvä hetki lähtee opiskelee jos saisin jonku kuntoutus tuenki siihen..tai ainakin mä voisin anoa, et pääsisin liiton rahoil opiskelee.

Parisuhteellekkaan ei jää aikaa kun mies tekee kahta duunia nyt kun mä olen työtön..poden pahaa omaa tuntoa. Välillä tuntuu, et mä tahtosin uuden miehenkin..:ashamed: anteeks tää vuodatus, mut en oikein muuallekkaan voi tätä kertoo.

 

Rowan: Kyllähän minä tiedän, että toiset raskautuu vielä yli 40 vuotiaanakin, mutta kun tilastollisesti keskenmenot lisääntyy iän myötä ja jos oon jo alle 30 vuotiaana saanu pelkkiä keskenmenoja (millon todennäköisyys keskenmenolle pitäs olla pienempi), niin vaikka matemaatikko en ole, niin mielestäni se todennäköisyys laskee koko ajan saada elävä lapsi syliin asti, vaikka raskaaksi tulisikin... Miksi piti odottaa sitä, että on opiskellut, saanut vakituisen työpaikan, on oma asunto ja auto... Oisko me onnistuttu, jos ois aloitettu yritys aiemmin? Mutta kun kaikkien hedelmällisyys on yksilöllistä, pelkään myös että kohta minulta joudutaan kohtu poistamaan, äidiltäni se poistettiin heti 30 jälkeen (syytä tosin en tiedä).

Kun molemmissa keskenmenoissa kysyin, että estääkö kaavinta raskautumisen, niin sanottiin, että ei tarvitse pelätä vaikka tämä viimeinen oli jo kolmas kaavinta. Mutta lapsettomuuspolille mentyäni E heti tyrmäsi, että kyllä ne kaavinnat vaan heikentää mahdollisuuksia. Ja sain kunnon saarnan miksi kaavintoja ei saa tehdä... Mutta helpompaa tää ois ollu, jos en ois ikinä tullu edes raskaaksi. Nyt on mahdollista se, että kaksi kertaa on annettu toivoa ja sitten ei enää onnistu koskaan. Eli nyt vain voi syyttää itseään siitä, että kipu herkkänä valitsin keskenmenojen hoitotavaksi kaavinnat, vaikka lääkkeellistä tarjottiin. En vain ois kestäny nädä niitä kuolleita "vauvoja". Siis en tunne tuota ivf hoitoa tarkemmin vielä, mutta olin ajatellut, että jos pakkaseen tulee jotain, ne vois säästää myöhempää käyttöä varten ja tekis ensin ne kolme tuoresiirtoa (joissa paremmat onnistumismahdollisuudet) ja jos ne ei tepsi, niin ottais sitten viimeisenätoivona ne pakastetut käyttöön. En tietenkään suostuis niitä roskiin heittämään. En tiedä onko tää sallittua ja kauanko ne säilyis pakkasessa?

Pikkunen: Pahoittelut inssin epäonnistumisesta. Meilläkään ei tuo eka inssi onnistunut vaikka oli kaksi johtofollia, simpat hyvät. Siksi päätettiin mennä suoraan ivf hoitoihin, joissa ois paremmat onnistumismahdollisuudet. Ja pitkä ja kivinen tie teilläkin ollut! Jopa kivisempi kuin meillä, minä sentäs olen selvinnyt kaavinnoilla. Ei tarkoitus ole väheksyä toisten kokemuksia, mutta tämä epävarmuus onnistumisesta on kamalaa. Jos tietäis, että onnistuis vaikka vasta 8 vuoden päästä, niin helpottais paljo, mutta nyt ei tiedä onnistuuko ikinä.

Meillä viimeinen plussa maalis/huhtikuun vaihteessa ja juuri ennen vappua kaavinta. Eli aikaa tässä on jo tuhlaantunut jälleen vaikka kuinka paljon, vaikka yritys aloitettiin heti kun vuoto kaavinnan jälkeen oli loppunut. Luin jostain tutkimuksesta, jonka mukaan on suurempi todennäköisyys, että raskaus on kokoaikainen ja synnytyksessä vähemmän komplikaatioita, jos tulee keskenmenon jälkeen 6 kuukauden sisällä raskaaksi uudelleen. Eli ekasta km meni 7 kuukautta ja tuloksena keskenmeno, nyt on taas ylitetty tuo 6 kuukauden portti, joten jos ikinä enää plussaan, niin tilastotiede ei taida jälleenkään olla puolellamme.

Mutta jos minä lupaan toivoa onnistumista tuossa ivf hoidossa. Sitten näkee, että onko syy hedelmöittymisessä vai kiinnittymisessä, ainakin toivottavasti... Ja siihen mennessä tiedetään nuo kromosomitutkimuksen tuloksetkin...

 

Tyty: Onneksi on tää palsta höyryjen päästelyyn Ei tuu ihan kaikkea sanottua miehelle... Täällä kanssa tunteet on kuin vuoristoradassa, välillä haluaa lopettaa ei tästä tuu mitään, sitten kuitenkin napsii lääkkeitä onnistuakseen ja kohdatakseen jälleen pettymyksen... En tiedä kannattaako vauvahaavetta siirtää, mutta entä jos siirtäisitte häät tämän vuoden puolelle? Siten ei tarvitsisi lykätä vauvahaavetta kauemmas ja saisit olla häissä ilman vauvamasua Jos aikomus mennä naimisiin, onko väliä tapahtuuko se heti vai sitten vuoden päästä? Eikä ihanat ja ikimuistoiset häät ole siitä kiinni, onko niitä suunnitteltu vuosi vai kuukausi...

Sen voin sanoa, että elämää ei voi suunnitella etukäteen, tai voi, mutta elämä ei mene aina suunnitelman mukaan... Kyllä kaikki muut asiat järjestyy, jos/kun tulee raskaaksi. Me lykättiin "vauvaprojektia" häämatkan yli ja tässä rangaistus. Eli tämä "tekovaihe" onkin sitten venähtänyt jo pian kahteen vuoteen ja ties minne asti venyykään... Opiskelua siirsin, että sitten kun on vauva kasvanut... Nyt kahden keskenmenon jälkeen totesin, että opiskelu siirtyy ja siirtyy, ellen nyt aloita silläkin uhalla, että opinnot jäis kesken raskauden takia. Koin tästä paineita, koska oon tunnollinen, enkä haluis jättää kesken mitään. Mutta sitten totesin, ei elämä mene niin kuin suunnittelee, joten jos vauva meille suotaisiin kesken opintojen, menee vauva kaiken edelle ja opinnot kerkeää myöhemmin...

 

Nippe kiitos! Meillä vaan on tulossa 130 hengen hään, ja budjetti ei ole alkuunkaan kasassa:headwall: ollaan kumpikin juhla ihmisii, joten me ei haluta mennä maistraatissa naimisiin. Meille on tärkeetä et koko suku pääsee mukaan ja saadaan kirkossa mennä naimisiin. Joten vaikka ihana ajatus oiskin mennä jo nyt naimisiin, ei se tulis käytännössä onnistuu ja senkin mä tiiän, että asioilla on tapana järjestyy. Mä elänki sen uskomuksen mukaan että " kaikella on tarkoituksensa", sitä ei ehkä nyt huomaa, mutta parin vuoden päästä tajuaa miks homma meni silloin silleen miten menikin. Tässä vauva asiassakin mä ajattelen aina, et kaikella on tarkoituksensa jos nyt ei tärppää jne. Se on ollu mun uskon lohkareeni nyt ja aina. Jokaisella on omansa.

 

Toivottavasti et Nippe loukkaantunut tuosta minun aamuisesta kirjoituksesta, se ei ollut tarkoitus :ashamed:. Minähän en todellakaan tiedä, mitä keskenmeno on. Mulla on takanani vain tuo yksi "alkionmenetys" vai miksi tuota siirron jälkeistä negaa nyt vois kutsua. Enemmän se miun mielestä silti on kuin pelkkä nega. Mutta ei siis verrattavissa sinun kokemuksiisi. Pakko sanoa, että kun tämä lapsen"teko" on näin vaikeaa, en tiedä miten vielä kestäisin keskenmenon tähän päälle, jos sellaisen vielä joutuisi kestämään. Mitä PASseihin tulee, niin minun käsittääkseni toimitaan niin, että seuraava hoito tehdään vasta silloin, kun se pakkanen on tyhjä. Oikaiskaa joku viisaampi, jos käsitykseni on väärä. Mutta ne alkiot kyllä säilyvät siellä pakkasessa vuosia, muistaakseni P sanoi, että aluksi tehdään viiden vuoden sopimus säilytyksestä ja tarvittaessa sitä jatketaan. On todellakin hyvä juttu, kun menette sinne P:n luo, häneltä saatte vastaukset kaikkiin hoitoihin liittyviin kysymyksiin ja voitte kysyä kaikkea mikä askarruttaa mieltä. Ja mie tosiaan tiedän, että ei aina jaksa toivoa ja ajatella positiivisesti. ja vaikka jaksaiskin, niin silti ainakin miulla koko ajan taustalla jäytää se pelko, että jos me ei ikinä onnistuta? Jaan kanssasi sen tunteen, että helpompaa olisi, jos olisi jo yksi lapsi. Nyt pelottaa, että äitiys jää kokoaan kokematta. Mutta tuetaan täällä toisiamme tällä kivisellä tiellä!

pikkunen, pahoittelut inssin negasta :hug:. Varmasti tuntuu rankalta varsinkin, jos teillä on lähtökohdat olleet hyvät. Ei se kolme inssiä oo mikään vakio, yksilöllisesti ne päätetään. Joillekin tehdään enemmän ja joillekin vähemmän. Mie olisin keväällä ollu vielä neljänteen menossa (kun aikaa polin kesätaukoon vielä oli ja vasta syksyllä ICSI edessä), mutta onneksi E silloin toppuutteli ja sanoi, että hänen mielestään meidän kannattaa nyt säästää itseämme, koska inssillä onnistumisen mahdollisuus meillä oli niin huono. Teillä kumminkin ihan eri tilanne.

tytylle kans hirmusti voimia! :hug: Ei varmasti oo helppoa pohtiminen häiden ja opiskelun ja muun välillä. Mutta sulla on iso vahvuus siinä, että uskot kaikella olevan tarkoituksensa. Mie en enää oikein jaksa uskoa moiseen. Mulla tosin tätä ikääkin on siis jo enempi enkä yhtään uskaltaisi enää lykätä eteenpäin tätä hommaa minkään syyn takia.

 

Tyty: Niin no se nyt vaan oli heitto, että jos siltä tuntuu, miksi odottaa vuotta naimisiin menon kanssa, jos se sotkee vauvasuunnitelmia Tai sit pitää tehdä niin, että menee naimisiin salaa kaksin ja sitten ensi syksynä (jos tilanne on sopiva) pitää ne isot juhlat. Eikös jossakin hääohjelmassa ollu pari tehnyt jäynän ja menivät naimisiin kirkossa ja sitten juhlissa paljastettiin, että olikin heidän 1 v hääpäivä... Tosin meikä ei tommosta salaisuutta sais sisuksissaan säilytettyä vuotta

Rowan: En loukkaantunu laisinkaan, nää vaan on eri näkökulmia asioihin Joo no ehkä tää päiväkin ja joulun lähestyminen saa meikäläisen vähän pessimistiksi.. pitihän tämän isänpäivän olla mieheni ensimmäinen isänpäivä ja tulevan joulun piti olla meidän perheen eka joulu (jopa kahteenkin kertaan näin "luvattiin"), mutta se siitä omasta perheestä... No ehkä me ollaan viisaampia sitten parikäynnin jälkeen, miten hoidot voidaan toteuttaa ja otetaanko meidän visio huomioon...

Ekaa keskenmenoa pelkäsin, toisesta plussasta päätin, että en usko raskauteen, ennen kuin on rv 20 ohi, enkä iloinnut plussasta (onneksi) ja nyt sitten päätin, että uskon raskauteen vasta, kun olen synnyttänyt. Jos tulisin raskaaksi, tietäisin että siitä seuraisi n. 9 kk painajainen, koska pelkäisin koko ajan. Pelkäisin koko ajan, että saisin keskenmenon, pelkäisin, että minulle taas tehtäisiin kaavinta ja taas syyllistettäisiin kaavinnasta ja sen seurauksista. Pelkäisin vielä synnytyksessä jonkin menevän pieleen. En uskaltaisi ostaa ainoatakaan vaatetta vauvalle etukäteen, tai turvaistuinta tai vaunuja, vaan näen sieluni silmin miten laitokselta kurvattaisiin kaupan kautta kotiin... En kertoisi raskaudesta perheelle, piilottelisin mahaani kotona, koska pelkäisin että jos asiasta kertoisi muille, saisimme rangaistukseksi keskenmenon. En uskaltaisi varata neuvolaa, koska aina kun olen varannut neuvolan ja käynytkin siellä, olen saanut keskenmenon. [I]Mutta en tosiaan tiedä kumpaa pelkään sitten enemmän, sitä etten tule koskaan enää raskaaksi vai että tulen raskaaksi. [/I]

 

Nippe82: Voin niin eläytyä sinun tunteisiin. Viime keväänä lupasin itselleni raskauden aikana, että annan itselleni luva ostaa vauvan vaatteita ja katsella vaunuja heinäkuussa, jolloin olisin ollut 5-6kk raskaana. Onneksi näin, kun paljastui tuulimunaksi. Jäi itsellekin pelko että seuravalla kerralla kun varaan neuvolan niin käykö taas näin että siellä ei olekkaan sitten mitään. Ja tuulimunaa tulen pelkämään heti kun testi näyttää plussaa. Se keskenmenon pelko on aina läsnä ja se pelko istuu syvällä. Omistan tosin valmiiksi vauvan vaatteita ja tavaroita, joita olen sukulaisilta saanut, mutta olen pakannut ne siististi pahvilaatikkoon varastoon, jota en joudu katselemaan niitä jos käy uudelleen niin kuin olen pelännyt. Joskus olen pohtinut että jos ostaisinkin yhden asian vauvalle voisiko se toimi onnenkaluna koko raskauden ajan. Mutta toisaalta olen myös tässä asiassa niin taikauskoinen etten uskalla varmasti mitään ostaa, sillä eikös se mene niin ettei lapselle saisi ostaa mitään ennen kuin on päästy viime metreille vai miten se meni? Mutta uskon että huokaisen ehkä ensimmäisen kerran kun olen päässyt rv13 yli...

 

Simpli, minä jo kovasti odotan dokkaria, vaikka en ole varma edes pääsenkö keskiviikkona sitä katsomaan. Hienoa, että miehesi suostui mukaan! =)

Nippe, minusta taas on tosi mukava käydä Esan vastaanotolla, koska häneltä kuitenkin saa rehellisen vastauksen ja hän jaksaa selittää ja perustella asioita. Ja hänellä ainakin on tietoa ja kokemusta. Mutta jokainen varmaan kokee nämä asiat eri tavalla ja se on niin, että kenellä pelaa kemiat kenenkin kanssa... Toivon sinulle kärsivällisyyttä ja voimia! Minäkin olen vm'82 enkä tod halua ajatella, että vauvahaaveet pitää kuopata ensi vuonna, kun mittariin läsähtää 30. Moni on saanut vauvoja paljonkin vanhempana -sekä hoidoilla että ilman. Yritetään pitää pää kylmänä, vaikka se välillä onkin hurjan vaikeaa. :hug:

Melargia, polilla nauramiseen on pakko kommentoida, että viimeksi Jonnan vastaanotolla makasin ketarat levällään ja nauroin niin, että kyyneleet valuivat silmistä. Oli Päivin kans niin hauskat jutut. Päivikin jaksaa aina olla niin mukava... Ja on meillä viralliset päivät kalenterissa. 22.11. UÄ0 ja siitä se sitten lähtee. Täällä jo aiemmin kitisinkin siitä, että r-testipäivä sattuu just joulun alle, vaikka onnellinenhan nyt pitäis olla, kun on vihdoin päästy järeämpiin hoitoihin.

Jauhopeukalo, enää ei oo montaa yötä tiistaihin. Ihanaa, pienen pienet sydänäänet... :heart:

Rowan, mukavaa, että olet jo vähän paremmalla mielellä! :heart: Ystäväni lohdutti minua edellisenä kp1-päivänä: "leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!". Tuo lause kyllä niin pätee tähän hoitorumbaan. Haleja sulle ja toivotaan, että miehesi lämpenee uuden hoidon aloittamiselle vielä tämän vuoden puolella. Onnistuuko perustella Kelan lääkekatolla? =)

Pikkuinen, haleja sinullekin! :hug: E joskus sanoi minulle, että inssejä voidaan tehdä jopa 6, jos vielä kolmannen/neljännen jälkeen tuntuu siltä, että halutaan ja jaksetaan.

Tyty, tässä vuoristoradassa hoitojen kanssa kyllä heittelee fiiliksetkin. Minä olen välillä ollut siirtymässä jo adoptiojonoon. Voimia! Ehkä pieni tuumaustauko voi tehdä hyvääkin -eikä se tarkoita, että tauon pitäisi kestää kuukausia eikä ehkä edes viikkoja. Itse en kyllä malttaisi jäädä tauolle, mutta kyllä hoidot vaativat sen verran puhtia ja keskittymistä, että puoliteholla ei ehkä jaksa. Voimia! :hug:

Sitten omia huolia. Facebookin isänpäivähössötys sai mut tänään niin kamalaan raivoon ja itkuun, että pulssi nousee vieläkin (hei haloo, en voi olla näin katkera kaikille perheellisille! Jos itselläni olisi lapsi/lapsia hehkuttaisin varmasti samalla tavalla! Eli järki hoi!!). Kävin sellaisella juoksulenkillä, että takamus ja pohkeet on kipeät vielä viikon päästäkin. Toivottavasti meilläkin vietetään joskus isänpäivää...

Mutta siis asiani oli se, että kuinka pitkään olette nuuskutelleet?? Mulla on siis synarelan aloituksesta UÄ0-päivään 20 päivää!! Eikös se yleensä oo jotain 14 päivää?? No, ehkä ne lääkärit tietää, mitä tekevät, mutta ei se Jonna määrännyt mulle edes tarpeeksi Synarelaa, jos ajatellaan, että nyt nuuskuttelee 4 päivässä ja myöhemmin 2. Vai tuleeko jossain välissä vain 1 nuusku päivässä? Nuuskujen määrä on taas varmasti tosi yksilöllistä, mutta miten teillä muilla?

 

Mandeila, kiitos kannustuksesta! :heart: Juu olen kyllä miehelle tuosta lääkekattoasiastakin maininnut, että saatais varmaan sit ainakin osa lääkkeistä ostettua tämän vuoden puolella. En sit tiedä, että painaako se vaakakupissa päätöksessä vai ei. Kirjoitin muuten äskettäin blogiini melkein just samalla tavalla tästä isänpäivähössötyksestä . Olkoon pieni katkeruus meille sallittua tällaisina päivinä, kun sitä vanhemmuuden ihanuutta tulvii joka tuutista. Oon muuten aika lailla samoilla linjoilla E:sta. Itse tulen hyvin juttuun hänen kanssaan ja luottamus osaamiseensa on kyllä iso. Suurimman osan käynneistä hän onkin minulla ollut siellä ja pakko sanoa, että kun minulla oli se hankala alkionsiirto, olisin ollu ihan paniikissa, jos siellä ois ollu joku muu kuin E. Mulle kans hän on asiat selittänyt perusteellisesti, kun olen kysynyt. Ja on rehellinen. Mies tuntuu tulevan myös ihan hyvin juttuun hänen kanssaan. Tosin sanoi kyllä, että hänen mielestään E suhtautui välillä jopa turhan positiivisesti hoidon onnistumiseen . Minua on kyllä tsempannu kivasti ja toivon, että jatkossakin olis paikalla.

Ja toivottavasti sie pääsisit keskiviikkona myös leffaan!

 

Rowan79 Hyvä että siula jo paremmat fiilikset Ite kans mitä Esalla joskus käynyt, oli semmonen luottavainen olo, mitä siis nyt tässä tilanteessa voi olla. Luotan siis hänen ammattitaitoonsa ja se luo sellasta turvallisuuden tunnetta

Mandeila Kyllähän miula todellisuudessa tietää tästä lapsettomuudesta aika monikin. Sitä vaan tuli entisessä elämässä avauduttua ja puhuttua tästä asiasta vähään liikaakin ja liian monelle, joten nyt olen huomattavasti varovaisempi. Ja nyt kun tää asia ollu vireillä pitkästä aikaa, olen myös yhdelle ystävälle kertonut

Kati Tsemppiä sinne kovasti ja toivotaan että plussa paukahtaa!!

Melargia Kiitti tsempeistä, niitä nyt todellakin tarvitaan!!Sulle tsemppiä ja onnea piinikseen

Jauhopeukalo Valtavasti vielä onnea plussan johdosta ja Onnea ultraan!!

pikkunen<3 pahoittelut negan johdosta Tiedän tuon tunteen kun kaikki näyttää täydellliseltä eikä mitään tapahdu siltikään Kuulostaa niin tutulta. Toivotaan että seuraavalla kerralla on onnea matkassa

Nippe82 :hug: Tuo selittämätön diagnoosi tuntuu tosiaan niin vääränlaiselta. Minähän on kans selittämätön. En usko omalla kohdalla mihinkään selittämättömään, vaan kyllä ny hemmetti jokin syy täytyy löytyä!! Ite kans kun kävin Päivillä juttelemassa ni olin koko ajan sellaisessa romahduspisteessä ja itku silmässä. Mut loppujen lopuksi tuli tosi huojentunut ja hyvä olo Nuo keskenmenot kohdallasi ovat varmasti kamalia Mutta vaikka ei varmaan lohduta, niin ystävälläni oli hyvin samantyyppinen ongelma. Monen keskenmenon jälkeen kummiskin raskautui hoidolla ja vielä heti putkeen pari lasta luomusti ilman ongelmia. On se vaan tää ihmiskroppa monimutkainen. Mutta tuolla halusin antaa siule toivoa. Itelläkin nyt noussu pintaan tuo sama tunne et koko ajan pelottaa et aika loppuu kesken. Mut noista passeista:ite koen että mielellään kun sais mahdollisimman paljon alkioita pakkaseen. Passit kun tuntuu niin helpoilta kun ei tartte alotella aina alusta. Ja vaikka onnistumisprosentit pienempiä, niin jotenki sitä kuvittelee että jos ne alkiot selviää sulatuksesta, niin ovat poikkeuksellisen sitkeitä ja hyviä Tsemppiä!!!


ON: Tänään se on. HUI kamala. Klo 11 polille. Aukiolotutkimus ja jännittää ihan kamalasti!!Takana siis t'ss' kierrossa clomit ja eilen illalla pistin ekan menopurin. En siis tied' yht''n mit' kropassa tapahtuu ja lis'ksi saan ne verikoetulokset jne.Huoh.

 

Pikkunen :hug: negasta ja menkoista. Miten musta tuntuu,et tosi harva onnistuu noissa insseissä: / ja sit varsinki jos kaikki ois niiku pitäis siihe kiertoon niin ei voi sit onnistua..tää on niin tätä..voimia sinne!
Onnetonpulu paljon zemppii tutkimuksiin, hyvin sä pärjäät:hug: onneks se ei kestä pitkään eikä tartte toiste tehä, toivottavasti ei koskis sulla paljoa.
Mandeila joo mäkin kävin juoksee eilen tunnin ja ai hitto miten eri fiilis tuli. Toi liikunta on semmonen mikä saa olon ees vähän paremmaks. Toivotaan myös, että saisitte jouluna juhlia muutakin kuin joulua=) muistan nimittäin viime joulun, joka meni just niin et plussasin ja vuoto sit alkokin. Taisin pilata vähän muidenki joulun siinä samalla:ashamed: toivottavasti teille ois hyvä joulu tulossa!
Leffasta mä en keskiviikkona pääse kun on treenit, torstaina meinattiin hoitaa parisuhdetta ukon kaa ja lähtee leffaan jos mun miehen sisko tulee vahtii tyttöö=) ja perjantaina tää tyttö lähtee koko v.lopux juhlimaan pikkujoulujaopcorn: joten tää viikko on aika kiireinen.

No me päätettiin nyt miehen kaa yrittää ihan luomusti tää kierto vaikka lupaa ei oiskaan. Ei se hemmetin limakalvo sitä munasoluu sinne ota jos se ei oo siihen valmis. Mulla vaan vieläkin vuotaa tää toosa:kieh: nyt kp13 ja ovis ihan ovella..pitää ostaa kusitikkuja. Mä otan luget käyttöö heti oviksen jälkee sikäli mikäli nyt vaan tässä kierrossa ovuloin kun oli se kaavinta. Mietitään sitten niitä häitä jos koskaan lapsia on tulossa=)

 

kyllä ne PAS:it on ihan kelpo hoito, eihän niitä muuten tehtäs. Ja kyllä se IVF on sen verran rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti, että varmasti nippekin toivot jatkossa että saisitte paljon pakkaseen! Jaksamista sulle, vaikka sitä ei aina jaksakkaan uskoa, niin kyllä niitä parempiakin päiviä tulee, elkää nyt kirvestä vielä heittäkö kaivoon! samoilla linjoilla siis mandeilan kanssa tässä!

 

Voih! Viikonloppu karkasi enkä ole ehtinyt perehtyä palstailun maailmaan. Silmäilin kuulumiset läpi, mutta täytyy tyytyä omanapailuun ajan puutteessa. Täällä siis piinaillaan, dpo10 on ilmeisesti nyt menossa. Lugeja laitan 3kpl pari kertaa päivässä ja ne väsyttää ihan hirveästi. Halutkin on poissa, mutta onneksi ollaan saatu pidettyä silti läheisyys parisuhteessa. Perjantaina tai lauantaina olisi sitten testipäivä. Täytyisi saada tilattua digitestejä, joten seuraavaksi alan selvittää missä on edullisimmat. Viikkonäytöllinen on jo odottamassa, joten sitä perusmallia nyt haeskelen. En jaksa tiirailla mahdollisia haamuja, joten vaihdan testiä.

Polikäynneistä sen verran, että yksi lääkäri on saanut niskavillani pystyyn. Anne vai mikä lie onkaan oli asenteeltaan sellainen, että hänen kanssaan oli todella vaikea asioida. Hän ei kertonut asioita eikä kuunnellut minua. Rautalankaa vääntämällä sain ääneni kuuluviin, kun mies oli vieressä tukemassa. Vastaanotolla käynnin jälkeen sorruin polttamaan hermosauhut ja itkukin pääsi. En enää ikinä halua nähdä sitä naista. Toisessa kontrollissa oli joku vieraileva naislääkäri, olikohan joku Jonna tms. Hänestä pidin, mutta kyllä minä jostain syystä aina toivon paikalle Esan ja Päivi L:n. Silloin on rauhallisin mieli.

Pakko taas jatkaa. Yritän saada tuon keskiviikon järjestymään. Ilmoittelen huomenna. Tsemppejä kaikille!

 

Täällä on paljon tapahtunut sitten viime käynnin.

Macy Miulla oli kans Annen kanssa kommunikaatio-ongelmia ja isoja! Mieheni mainitsi asiasta ensimmäisen ICSIn yhteydessä Esalle, että ei Anne ollut vakavasti ottanut miun kipuja ja seuraavalla kerralla Anne olikin erittäin mukava ja kuunteli aika tarkasti mitä oli asiaa Kannattaa siis antaa palautetta!

Mandeila Miulla oli sen jarrupiikin jälkeen kerkis menkat tulla ja mennä viikkoa ennen ultraa... Synarelalla miulla ei meinannu alkaa ollenkaa.

Kiitos tsempeistä Huomenna onneks se ultra heti aamusta nii ei tarvii kovin pitkään heräämisestä kärvistellä

 

Onnetonpulu: Niin no aina kuulee sanottavan, että keskenmenon jälkeen raskautuu helposti, no ei päde minun kohdalla, joten pelko ehkä senkin vuoksi on nyt niin suuri...

Soja: Juttelin tässä yhden kaverin kanssa, jolla molemmat lapset koeputkilapsia ja molemmat pas hoitojen tuloksena. No ehkä se sit on hyvä, jos pakkaseenkin niitä riittäis... kunhan vielä kyselen noista todennäköisyyksistä. Punktiota kyllä pelkään ja kipuja kamalasti sekä pistämistä, mutta mitäpä sitä ei tekisi oman vauvan vuoksi, toivottavasti vaan ei tule kärsittyä turhaan...

Macy & Jauhopeukalo: Musta taas nämä vakituiset naislääkärit on paljo symppiksempiä ja ymmärtäväisempiä ja ovat kertoneet asioista enemmän. Eivätkä kertaakaan ole tyrmänneet mielipiteitä ja ottavat huomioon toiveita paremmin. Mutta itse olen niin ulospäinsuuntautunut (nauravainen, paitsi tuolla Polilla), että paremmin tulen juttuun näiden puheliaimpien kanssa

Irrotuspiikki isketty ja kyllä taas koski! Nyt sit pitäs malttaa huomiseen iltaan asti petipuuhastelut jättää...

 

Onnetonpulu Sie oot sit varmaan miun jälkeen menny polille, kun miulla oli aika 10.30, mutta ajat oli (yllätysyllätys) myöhässä, niin taisi olla kello jo melkein 11, kun pääsin sisälle.

OmaNapa: Hyvänkokoinen folli näkyi ultrassa, pregnyliä pistelen luultavasti huomenna aamulla... Jos ei nyt tärppää, niin seuraavaks ois inssi. Ihmettelin tänään ovistestin tulosta, kun aamulla näkyi ihan hailakka viiva, mutta viiden aikaan ei mitään. Luulis, että vahvistuis tuo viiva...

 

Kati Mie tunnistin siut! Kun läksit ni puhelimella surffailin ja tarkistin täältä että siula oli aika tänään. Ja nimeltä ihan kutsuivat, eikä meitä muita ollu siellä. Myö mennään sit tosi samoissa!!

ON: Elikkä tänään kävin polilla. Kuten jo aikaisemmin ihmettelin et joudun aukiolotutkimukseen kun laparoskopia tehty, niin tänään oli lääkäri sitä mieltä että ihan turha sitä alkaa tekemään. Miula kun sen operaation jälkeen oli se ainokainen viikon kestävä plussakin eikä muutenkaan mitään tulehduksia jne ole sen jälkeen ollut. Kerkesin siis eilen illalla pistää ekan menopurin, mutta siihen se sit jääkin. Molemmilla puolilla oli hyvän kokoiset "kauniit" follikkelit, joten pregnylin pistän jo tänään Keskiviikkona klo10 sit inssi. Miks minuu pelottaa että ne munasolut kerkee jo ennen sitä karata sieltä . Eli siis tilanne näyttää lähes täydelliseltä, niinkun aina Mut jos tästä jotain positiivista koitan päähäni saada, niin on se kaksi follikkelia..vähän niinkun tuplamahikset onnistua. Oon ollut koko päivän ihan kuoleman väsynyt ja lueskellut että menopur voi aiheuttaa mieletöntä väsymystä. Ja itkuraivarinkin tuossa jo kerkesin saada, mies parka

 

Kati, nyt siis peukut pystyyn!

onnetonpulu, mulle tehtiin 3 inssiä viime kevään aikana, ja joka kerta munasolu(t) karkas ennen toimenpidettä. Mulla on jotenkin nopee ovis, eli plussan jälkeen irtoaminen tapahtuu tosi nopeesti. Esim. yhdessä inssikierrossa sain plussan illalla klo 19, inssi oli seuraavana päivänä klo 13 eikä mitään enää näkynyt. Mut joka kerta miulle siellä on sanottu, ettei silti olla myöhässä, sen näkee kohdun limakalvosta. Eli munasoluhan kumminki säilyy siellä sen 24 h irtoamisen jälkeenkin. Menopur väsytti kyllä minuakin silloin. Hirmuisesti tsemppiä huomiseen inssiin!

Ne jotka ois huomenna sinne leffaan lähdössä, niin missäs me treffataan? Jos nyt kukaan sinne edes pääsee, tänäänhän sekin varmaan selviää.

 

Siellä se oli sentin pitunen mökö sydän sykki hurjasti, kauheesti näytti nestettä olevan ympärillä :O Koko vastasi viikkoja ja laskettu aika varmistui sinne 2.7. Nyt voi jo huokasta helpotuksesta, ainaki vähäse