Täällä taas, pakon edessä takaisin ... Ei onnistunut multa tuo rento lapsettomuus, ei sitten laisinkaan. Kaksi viikkoa meni ihan ok, ja sitten taas loppukiertoa kohti tuntui että maailmaa pullistuu, pullistuu, pullistuu ... ja poks. Ammuttiin taas alas, vaikka tiesin ettei luomukierrolla onnistuta...mutta, mutta... Nyt mennään kiertopäivää nro3 ja tänään soittelin polille, että kuis nyt sit edetään. Ens viikolla olisi sitten uus suunnittelukäynti ja alotellaan suunnitelmaa syksylle ja keväälle! Clomeja ei nyt aloteltu vielä tähän kiertoon, kun tosiaan olen lähdössä maailman toiselle puolelle enkä tiedä millainen terveydenhuolto siellä on, enkä halua ottaa ulkomailla mitään riskejä. Todennäköisesti clomi -avusteinen inseminaatio on sitten tulossa marraskuussa, ellei heti aleta ehdottelemaan jotain järeitä aseita.
Siis kumma juttu miten helpottaa heti. Tuntuu juuri siltä mitä Garfield tuolla ylempänä sanoi, kun saa edes yrittää! Se on ihanaa. Mie olen nyt jotenkin käsittänyt sen tosiasian, ettei meillä taida olla minkäänlaisia luomu-onnistumsien mahdollisuuksia, kun molemmilla on vähän värkeissä vissiin häikkää, minun oirettahan ei siis tiedetä mikä se on kun olen selittämätön. Voiko se olla stressi? Olenko mie ollut sitten vaan niin jumalattoman stressaantunu kaks vuotta putkeen että kohtu on kun saharan hiekkakenttä, eikä siellä yksikään kaktus yskäise kasvuun. Njoo, ehkäpä se on vähän molempien puolella nuo viat, turha sitä on miettiä kun apua kuitenkin on saatavilla.
On nuo kyllä aivan ihania nuo klinikan henkilökunta, tänä aamuna tulin taas niin onnelliseksi kun sairaanhoitaja soitti mulle heti aamulla ja kyseli lisätietoja siihen, että voidaan suunnitella jatkoa. Jotenkin niin aitoa, ja yksilöllistä. Tuntuu hyvältä.
Mites täällä muilla menee carpalolla ja Niiskusella ainakin on piinailut käynnissä. Onnea ja tsemppiä odotukseen, on se kamalaa mutta toivottavasti joka tuskaisen sekunnin väärti!
Garfield taitaa odotella samoin kuin Danita???