Ketään hoidoissa PKKS:ssä!!!

Lutinus, eletään vielä toivossa?
Melargia, sinulla on siis punktio tällä viikolla? Tulehan sitten kertomaan tuntemuksia, hiukan minua ainakin jännittää ensi viikko jo etukäteen... Tietysti on mahdollista ettei koko punktioon edes päästä:mad:
onnetonpulu, eilen oli kipuja molemmissa munasarjoissa, myös se laiskemman näköinen on ilmeisesti herännyt henkiin! Aamulla housut olivat omituisen kireät, alamahaa turvottaa. Jännää!
Mites sulla?
 
Lutinus, höh :( Mikäs nyt tilanne?

Melargialle hurrrrjasti tsemppiä huomiseen! :heart:

ON: kp 33/25-27. Onkohan miulla ikinä ollu näin pitkää kiertoa? Ja ihan luomukierto. Onko miun kroppa vaan ottanu itteensä nyt noista hormonihoidoista eikä nyt halua sitten toimia ollenkaan. Puhdas nega testattu tänä aamuna. Ei tarvii pahoitella, kyllähän tuo oli selvä kuin pläkki muutenkin. Menkkatuntemuksia kyllä on, mutta niitähän on ollu ajoittain jo n. 1,5 viikon ajan. Yritin soittaa polille (niinkuin pe käskettiin). Ensin klo 8 jälkeen vaihteessa sanottiin, että soittoaika alkaa poikkeuksellisesti klo 8:30. Soitin sitten puolen jälkeen ja sitten taas sanottiin, että soittoaika on ollut poikkeuksellisesti vain klo 8-8:20, voitte soittaa huomenna uudestaan. Siis mitä hittoo??? No, onneks miulla nyt ei oo mitään kiireellistä kun se vuoto ei siis ole edes alkanut. En mie edes tajua, miksi miun sinne pitää soittaa ennenkuin se vuoto alkaa. Ellei tässä pidä kohta kurkistaa tuonne alakertaan, että mikä siellä mättää.
 
Viimeksi muokattu:
tyty, P:lle ei oo mitään virallisia puhelinaikoja. Se ei vaan nyt sitten ole vastaamassa puhelimeen. Kannattaa yrittää myöhemmin uudelleen, ellei sitten hänellä ole vapaapäivä tms. Tai voihan hänellä olla työvuoro polillakin, tai asiakas siinä hänen luonaan juttelemassa, jolloin ei pääse vastaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille tasapuolisesti ! Eilisestä selviydyin säikähdyksellä ja vuoto jäi siihen, mitä sit lienee ollut. Hieman vaan paniikkia tyrkkää aina wc.ssä käydessä.

Mitään sen kummenpia oireita ei ole kuin vaan tajuton väsymys ja välillä selkää särkee ja itkettää tosi herkästi :) Loppu viikkoa odotellessa !
 
Lutinus mikäs pp sulla nyt? Veikkaan kiinnittymisvuotoa..;) ja hyvät oireetkin sulla!
Rowan ehkä ihan hyvä käydä ultrassa kohta jos ei ala vuoto..tosi outoo et noin pitkään menee..

MÄ nyt oon vaan ottanu relax, oon ollu todella väsynyt, joten viime päivät menny ihan akkuja lataillessa. Tässä nyt kun ei ole kuin odottamista..3vk melkein enneku voi sumut alottaa..mä vähän täällä taustalla puuhailen kun nyt ei ole omissa fiiliksissä mitään kerrottavaa:D
 
tyty86 > Päivi ei tällä viikolla kuulemma ole välttämättä ollenkaan paikalla, mutta aikaa voit kysyä myös ihan polin numerosta soittoajalla. Itselläni on tosin aina käynyt sen verran hyvä tuuri, että on Päivi itse sattunut puhelimeen. :D Sillä tavallahan se helpoiten hoituu.

Töissä on huolia. Viime yönä en kerennyt kovin paljoa nukkua ja varmaan kellojenkin siirtäminen vaikeutti nukkumista. Nyt sitten väsyttää ja olen ollut vähän pahalla tuulella, kun erään ihmisen kanssa ei oikein suju. Saa nähdä millaiseen ratkaisuun päädytään. Uskon, että yhteistyön lopettaminen olisi parasta, jos se suinkin on mahdollista. Tilanne on minulle epäoikeudenmukainen, mutta onneksi työnantaja on puolellani. Lähipäivät saattavat olla aika raskaita, joten passiivisuuteni kommentoijana luultavasi jatkuu.

Oletteko koskaan laittaneet lääkäreille sähköpostia? Kuinka pitkään olette joutuneet odottamaan vastausta vai oletteko jääneet kokonaan ilman? Oletteko saaneet vastauksen kysymykseenne vai oliko vastaus jotain ympäripyöreää, rutiinina vastattua? Etenikö asia sähköpostin lähettämisen myötä ja tutkiko / hoitiko kyseinen lääkäri sitten loppujen lopuksi?

Olen siis itse ottanut sähköpostilla yhteyttä erääseen yksityiseen lääkäriin, koska kirjoittamalla saa taustat kerrottua riittävän perusteellisesti ja jää ns. mustaa valkoiselle. Keskustelussa unohtuu aina jotain, joko sanoa tai sitten mitä on sanottu. Tarkoitukseni oli saada vastaus vain siihen kysymykseen olisiko minun aihetta mennä käymään vastaanotolla mahdollisten lisätutkimusten jälkeen. Tekstini lukeminen vie jonkun tovin aikaa ja vaatii keskittymistä, mutta vastaaminen käy nopeasti. Olen todella malttamaton, koska postin kirjoittaminen otti minulta paljon aikaa (jo ennen kuin pääsin edes koneen ääreen asti), enkä nyt enää malttaisi odotella. :D Mikä on kohtuullinen aika? Itse ajattelin, että voisin odotella vastausta viikon sisällä ja kysellä sitten vaikka puhelimella perään. Kuulostaako järkevältä?
 
tyty86 Nyt pp 10, eli eilen 9 kun vuotoa tuli. Olen ymmärtänyt että 2-5 pvän sisällä alkion siirrosta tapahtuisi kiinnittyminen, voiko se tapahtua enää näin myöhään ?

macy gray Yleensähän linjaus tummoisissa sähköposti asioissa on ettei potilastietoja saa käsitellä sähköpostin välityksellä niin julkisella kuin yksityiselläkään puolella. Mutta voihan se olla että lri vastaakin...
 
Lutinus no nyt mä en yhtään ajatelllukkaan että sulla oli se siirto..:snotty: et nyt en osaakkaan sanoo, että millon siirrossa voi tulla tota kiinnittymisvuotoo..

Sain varattua polin kautta Päiville sen ivf suunnittelu ajan samalle päivälle kun sumutkin alkaa,eli ensi kuun puolelle.
 
tyty, hienoa, sielläkin hommat etenee! :)

Ja onneksi täälläkin! Mulla eilen jo alkoi vuotaa ruskeaa limaa ja muuta semmoista "mukavaa", mutta kunnon punainen vuoto alkoi sitten yöllä, eli lasken tämän päivän kp 1:ksi. Soitin aamulla polille ja sieltä sit luvattiin soittaa takas, että miten tehdään, siirtyykö hoito toukokuulle vai aletaanko nyt. Voitte arvata, oliko pitkä päivä, kun sieltä soitettiin vasta tuossa klo 15 maissa. Mutta ei se mitään kun uutiset oli hyviä! :D Saan aloittaa Puregonin huomenna. Lauantaina se vaihtuu Menopuriin ja sunnuntaina rinnalle tulee Orgalutran. Pitää huomenna käydä myös FSH ottamassa labrassa ja gynen polilta hakea hoitosuunnitelma ja resepti, kun tämä miulle aiemmin määrätty Menopur ei riitä koko hoidon ajaksi. Eka folliultra on sit maanantaina. Nyt alkoi jännittää, miten käy tällä kertaa. Mutta jännitys on positiivista, nyt toivon ihan kympillä, että meille tulisi parempi tulos. Tai ettei ainakaan hoidon keskeytystä niinkuin viimeksi.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: tyty86
Mites Melargialla meni punktio? Toivottavasti tuli hyvä saalis ja kivuton operaatio :) Wiennalle myös tsemppiä samaiseen operaatioon :) Ei sitä turhaan kannata jännittää, miulla ainakin oli kokemuksena verrattavissa suurinpiirtein hammaslääkärikäyntiin (siis omaan, ei kenenkään kammoisen :D ) Alkionsiirto oli inhottavampi, ku rakko täynnä piti siinä kiemurrella 8|

Todella hienoa että tytyllä ja Rowanilla hoidot lähtee etenemään! Äksöniä!

Lutinukselle tsemppistä! Näissä hoidoissa ei ilmeisesti noista vuodoista hirveästi kannata stressailla, nähtävästi aika yleistä tuollainen. Piinaillaan tässä nyt sitten yhdessä, itellä on pp 6 menossa.

Eilen eli pp5 tuli rinta-aristuksen kaveriksi mahaanpuukotus. Toistui tänään sitten muutaman kerran uudestaan. Puukotuksen aikaan olin ihan varma, että nyt se kiinnitty! Nyt se kiinnitty!!!!111!1! Mutta jälkikäteen tuntu taas siltä, että jaa luge oire tai tulevat menkat. Knää.
 
Viimeksi muokattu:
Täällähän minä :whistle:

Punktio oli kyllä kivuton. Ei paljoa menny kipulääkettä, puudutuksia en tuntenu enkä juurikaan sitä ite toimenpidettä, vähän paineen tunnetta vaan. Tunnin päästä olin jo tolpillani ja kotiin menossa (tai siis hesen ja kaupan kautta kotiin :p). vähäsen kipeä sen jälkeen ollu, mutta ei paha ollenkaan, ainakaan näin vaakatasossa :D Saalistakin saatiin ja yhdeksän solua siellä nyt labrassa treffeillä on :) Huomista soittoa odotellessa!

Pitkää pinnaa piinailijoille!! Täältä perästä tullaan, toivottavasti...
Mitenkäs folliultralaisilla meni?

Rowan: Hip hurraa!!
 
i curie puukotus tuntemukset kuulostaa hyvälle :) Itsellä ei tainnu sen kummempia oireita olla joita olisin pannut merkille. Ainoastaan sen siirron jälkeen iltapäivällä tuli aikamoinen vatsakipu ja närästi pirusti :) Oon ollu niin pökkyrässä tän pariviikkoa noitten lugesteronien ansiosta että huh huh, unta riittäis vaikka muille jakaa.

Ootteko muut testaillu virallisena päivänä ja kolme vrk.tta sen jälkeen ja käyttäneet lugesteronia siihen saakka, vai lopettaneet luget jos eka testi on negatiivinen ?

Melargia Hyvälle kuulostaa saalis !! Peukut pystyyn ja tsemppiä !!!
 
Tästä kiireen keskeltä pikaisesti kerron omat kuulumiset: Eilen siis eka folliultra.Siellä olikin pari isompaa follikkelia ja kymmenisen pientä, joten nyt keskitytään nuitten pienempien kasvatteluun ja puregonia lähti illalla menemään sen 225IU perjantaiseen folliultraan saakka.En tiiä onko tää normaalia??!!Miks siis pari isompaa ja pienemmät ei oo kerenneet mukaan?!Iski hieman paniikki.Muuten ei mitään ikäviä sivuoireita lääkkeistä, paitsi tuo saakelin synarela saa miun naaman kivasti kukkimaan, ihanaa :D

Melargian punktio kuulosti hyvältä ja saaliskin mainiolta!! :) Rowankin pääset tänään piikittelemään, huippu juttu!!! :)
Lutinus Ite en oo koskaan päässyt testaamaan virallisen päivän jälkeen kun vuoto alkaa aina ajallaan lugeista huolimatta, sen takia varmaan testaankin niin paljon ennakkoon et saan kokea testaamisen ilon :D Miekin muistelen et luget saa kaikki maholliset oireet aikaseks. Mut mie jännään täälä siun puolesta, tule PLUSSA!!!!! :)
i_curieTsemppiä piinailuun!!! :)
tyty86Onneks aika menee nopeesti ja ennen kun huomaatkaan ni pääset sumuttelemaan ja siitä se homma lähtee nopeesti etenemään :)
WiennaKävitkö folliultrassa?Miten meni???Mitkä muuten tuntemukset/fiilikset?Juu, kyllä minuukin mahaa turvottaa niin että hyvä kun farkkuja eilen sain tungettua jalkaan :D
 
Juu, folliultrassa tuli käytyä ja löydöksena kaksi isoa follia ja kuusi pientä, samalla 225 IU annoksella mennään perjantaihin. Olo on ihan ok, mahakivut ovat vähentyneet ja mietin onko se merkki siitä että follit lopetti jo kokonaan kasvamisen..?? Naama kyllä kukkii täälläkin, mahtavaa:rolleyes:
Huh, on tämä aika jännää.
 
Täällä mie jännäilen Melargian sekä Wiennan ja pulun puolesta. :) Hui.

Omasta puolesta taas en jännäile (ei mitään oireita missään, normiolo muuten paitsi maha on iso ja reiteen ilmaantunut selluliitti jumittaa, mutta ne varmaan johtuu sitä etten ole suuremmin viitsinyt liikkua tai syödä oikein (paino nous 4 kiloa hoidon aikana... )... Nyt aloitan pikkudietin tässä PAS:sia odotellessa. Omasta mielestäni nyt voisin lopettaa luget saman tien ja siirtyä eteenpäin, mutta pitää ny silti laitella... Tämmöiset pirteät pp8 aamun tunnelmat täällä.

Tehdäänkö muuten PKKS:llä vain lääkkeellisiä passeja vai myös luomukiertoon? Miten nämä käytännössä sitten oikein toimii? Milloin voi tämän ekan kokeilla uusiksi.
 
Sekä että. Luonnoliseen kiertoon jos suinkin on mahdollista, mutta jos oma kierto heittää niin ja ei tarkastus ajankohdassa näy mahdollista ovulaatiota niin sitten otetaan lääkkeet mukaan kehiin. Suosivat luonnollista, koska srn onnistumis prosentti on lähes sama kuin tuoresiirrossa.
 
Moikka kaikille! En tiiä vieläkö moni muistaa mut täällä mut aattelin käydä päivittämässä kuulumisia tänne...

Eli meillä ei miehen kanssa suhde kestäny noita hoitoja ja muutenkin parisuhde meni aikalailla solmuun jo kuukausia sitten.. erottiin yli puoli vuotta sitten ja muutin etelä-suomeen asumaan.. Nyt sitten elämä taas yllätti kun ton nuoruuden rakkauden kanssa ollaan heilasteltu täällä (ja okei ehkäsyn kanssa oli hutilointia) johtuen ehkä mun taustoista myös kun tietää tota vuoristorataa läpikäyneenä ettei sitä raskaaks tuu sormia napsauttamalla.. Mutta joku karma tässä sitten nyt oli kun huomasin olevani vahingossa raskaana (minä, joka on aina vihannut noita vahinkoraskaus-uutisia ylikaiken ja sadatellut sitä miten kukaan voi vahingossa olla raskaana..) varhaisultrassa käyty ja ensimmäistä kertaa sai positiviisen testin jälkeenkin vielä positiviisia uutisia, yksi tyyppi oikeassa paikassa, syke näkyi ja kuului hyvin... <3 pieni on kuitenkin tervetullut jos on tullakseen ja kaikki menee hyvin.. taustojeni takia ei voi kuvitella edes minkään sortin keskeyttämis vaihtoehtoa.. Toivottavasti en nyt nosta tällä jutulla kenenkään niskakarvoja pystyyn.. elämä yllätti isosti ja ihmeitä tapahtuu.. Toivon kovasti teille jokaiselle jaksamista hoitoihin ja toivottavasti kevät toisi plussia urakalla tänne <3

LMLB ja mytty Rv 7+6
 
  • Tykkää
Reactions: londi80
LittleMissLadyBird: Onnea! Meistä varmasti kaikki ottaisi "vahingonkin" avosylin vastaan. Tuollaisia tarinoita olen lukenu monasti aiemmin.

Mie odotan motnsuja kuin kuuta nousevaa, mutta ei vaan näy. Ei ole ollut kuukautiskipu oireita sitten lainkaan. Viikko sitten koski kyllä mahaan ihan kunnolla mutta se oli silloin ja nyt on ollut ihan kivutonta sieltä suunnalta. Nyt tosin alkaa rinnat ja nännit olla sen verran kipeät, puhumattakaan ketutuksesta, että saisi jo alkaa vuotamaan. Tyty86 puhuit siitä närästyksestä, niin sitä on ja rutosti, joka päivä. Oletan sen olevan kuukautisien "auraoire".
 
Simpli mä veikkaan että sä oot pieniin päin;) hyödynsittekö miehen kaa oviksen? Mä veikkaan että mun närästys johtu pakostikkin jonkinsortin kiinnittymis yrityksestä..koska viime inssissä sitä oli myös pari pv ja sain niitä haamuja..joten teeppäs muru testi:whistle:!
 
Täytyy sanoa että tässä kuussa kun ei ole ollut tietoa oviksesta tai sen tapahtuma ajankohdasta ollaan oltu aktiivisempia sillä saralla...XD
Mie en vielä nielase, puuttuu se tunne joka tulee kun on raskaana. Ja sitä ei ole, ei millään tavalla.
 
LMLB!!! :heart: Voi kun kiva kuulla siusta! Monesti oon miettinyt, että mihin sinä hävisit ja mitä sulle kuuluu. Ja sitten tällaisia uutisia... Onnea! Niin se elämä vaan heittelee ja joskus voikin sitten käydä noinkin. Levollista odotusaikaa ja onnellista elämää sinne Etelä-Suomeen! Me täällä jatketaan yrittämistä edelleen.

onnetonpulu, peukut pystyssä, että ne pienemmätkin ovat nyt hyvin lähteneet kasvuun. Mikä on olo? Nyt jännätään 2. ultraa, tsemit! :)

Wienna, jees, jännää on. Ei niitä tuntemuksia tietysti välttämättä joka päivä ole. Kaikillahan niitä ei ole ollenkaan, vaikka ihan hyvä saalis olisikin. Mulla henk.koht, tuntemus viime hoidosta (siitä keskeytetystä) oli, että ei mene ihan niinkuin pitää, jotenkin sen vaan tiesin ja tunsin. Mutta sulla on kuitenkin jo ekassa ultrassa ollu selvää kasvua havaittavissa, joten luulisi, että hienosti menee! Tsemppiä kakkosultraan! :)

i_curie, mutta siulla on vielä aikaa testipäivään, pysyköön se kirves vielä poissa sieltä kaivosta! Kertookohan miun huonosti menneistä hoidoista sekin, ettei paino juurikaan noussut niiden aikana. Tai ekassa se nousi n. kilon ja silloin kyllä olikin kova turvotus, vaikka folleja vain 6. Keskeytetyssä ei noussut ollenkaan, päinvastoin laskusuunnassa oli. Mutta oon lievästi ylipainoinen, ehkä se paino nousee hoikilla herkemmin..?

Lutinus, mie yritän aina välttää testailuja niin pitkään kuin vain mahdollista. Testaan aina vain pakon edessä. Syksyllä tuoresiirron jälkeen testasin negan virallisena testipäivänä pp14. Soitin silloin polille ja sanottiin, että käytä Luget loppuun (mulla oli silloin paketissa jäljellä vielä seuraavaksikin päiväksi). Tuhru alkoi kuitenkin jo sitten testipäivänä.
 
Lutinus > Ei siinä sähköpostissa mitään potilastietoja ollutkaan, kun en ole kyseisellä lääkärillä ennen käynyt. Kerroin vain taustoja, että voi arvioida onko aihetta vastaanottokäynnille. Vastaus tuli ja oli myönteinen eli nyt on sitten aika varattuna. Vihdoin lähtee tämä asia etenemään ihan oikeasti. :)

LittleMissLadyBird > Ihana yllätysuutinen! Onnittelut! :flower: Ihmeitä tapahtuu. =)

Tällä elellään folliultraa odotellessa. Hieman jännittää minkä verran joudun tällä kertaa pistelemään vai pääsenkö pistelemään ollenkaan. Lääketieteellisesti perusteltu tauko ei harmittaisi, sillä nyt on ajatukset vaan tuossa tulevassa lääkärikäynnissä. Seuraavaan kiertoon on sitten sekin asia hoidettu eli ollaan taas vähän viisaampia. Pääsiäislomaa odotan kuin kuuta nousevaa, sillä pitkä viikonloppu läheisten kanssa rentoutuen tulee tarpeeseen.

Tsemppejä, onnitteluita ja voimahaleja jokaiselle tarpeen mukaan! :wave:
 

Yhteistyössä