Keskustelua PCO:sta. Ent.PCOnaiset ja Vauvakuume

Ja kivaa, uusia liikkeellä - rohkeasti vain tänne! :wave:

sane: voi jumpe. Mua kyllä vähän hymyilyttää, sillä kuulostaa niin mun elämältä - silloin ku pitäs peittoja heilutella niin jokin se vaan estelee. Älä kuitenkaan pahastu, en tarkoita pahaa. Hymyilyttää vaan mikä kakka tuuri voi olla muillakin.

Ärtsy: kasvattelin tuossa itse kintuissa milliä suurempaa sänkeä jotta pääsee koneella ajelemaan (muutenhan se sänki ei meinaa lähteä, ainakaan mun laitteella). No siinä samassa kun touhusin niitä kinttuja niin huomasin toispuoleisesti rehotusta pikkarien välistä ja aikani sitä muutamaa pitkää karvaa katsellessa huitaisin laitteella menemään. En tiedä onko ettei saa ajella laitteilla vai onko vain oma ajatus, mutta en olisi uskonut sitä tekeväni. Olen ainakin siinä luulossa ollut ettei saa ja uppiniskasuuttani huitasin pari kertaa ja niin on karvat juurineen poissa. Hieman punotti, mutta heitin siihen vähän öljypohjaista rasvaa ja kappas, tänään se on niin silonen kuin olla ja voi, ei punasesta tietoakaan. En toki lähtisi jalkataipeen sisäpuolelle ajelemaan, mutta nuo karvat olivat ulkopuolella. Onko siis ongelmasi sama?

niuku: eikös juu ollut vielä niin, että luulit menkkojen jääneen ehkäisyn takia? Itsellä on myös olleet menkat ihan normaalit 12-vuotiaasta asti ja sitten ehkäisyn lopetettuani yli vuosi sitten jäin odottelemaan niitä. No ei ole yhä tähän päivään nähden näkyillyt joten siitä lähdin ja päädyin gynen kautta PCO:ksi. Että sanoi vaan mulla olleen kakka tuuri ja kun toiset, tarkoitti ylipainoisia, pelkästä ajatuksesta tuntuvat tulevan raskaaksi toivomallaan ajalla. Että, ei aina voi voittaa. Mutta tärkeintä mielestäni on saada asiantuntevaa ja inhimillistä apua ja hoitoa. Luomuja tai ei luomuja odotellessa siis, täälläkin. Miltä se ultra näytti, onko kohdun limakalvo kuinka ohut? ..toivottavasti ei kuulosta tunkeilevalta, mutta tätähän tämä saman vaivan omaavien uteliaisuus on... :snotty:
 
neunu kuule mua ei utelut haittaa :LOL: ei kai kukaan tänne muuten kirjoittelis B)
Tosiaan silloin aikanaan kun tuon kapselin laitatin lääkäri sanoi että voi menkat loppua kokonaan tai tulla vaan paristi vuodessa. Kohdun limakalvoa ei ollut juuri mitään, mutta jotain kummiskin. Tohtori täti kummiskin kehui mun kohtua kauniiksi... en vain tiedä miten suhtaudun asiaan kun en itse oikeen ymmärrä niistä uä kuvista mitä siellä näkyy muuten kuin sormella osoittamalla :LOL:
 
Miau! =) Tänne oli tullut tekstiä, jippii!! Ja tervetuloa niuku!

En nyt ehdi enempää kommentoimaan ku pakko vielä käydä suihkussa ja painella nukkumaan että jaksaa aamulla ylös. Oon koko päivän painanut puutarhatöitä auringossa ja tampannut mattoja niin on vähän puhti pois. Sen verran kuitenkin sanon, että pitäkääpä nyt peukkuja...mulla on tänään kp 20 ja dpo 13 (luulisin) ja toivotaan ettei tätiä tuliskaan... oireita ei juurikaan ole, mut eipä ollut sillon viimekskään ku vasta vähän plussan jälkeen. No, jos en nyt kuitenkaan liika toivois ettei taas tipahda kovaa ja korkeelta.

Mut nyt suihkuun. Oikeen superhauskaa viikkoa kaikille! Palailen taas paremmalla ajalla toiste. Halejaa! :hug:
 
ON: Mites muilla on tuon ekan tero kuurin jälkeen tulleet tädit kylään? Kauanko ootte saaneet odotella? Mulla tosiaan meni lauantaina vika tero ja jo lauantaista lähtien on tullut jonninmoista tuhruttelua... Ei oikeen tiedä miten tän kropan pitäis pelittää... Kuinka monelle ja missä vaiheessa on lääkäri määrännyt clomit? Mä olen vielä aivan pihalla näiden kaikkien asioiden kanssa kun on mulle niin tuore juttu... ainut mistä tiedän on nuo kilpparit :LOL:
 
Heti ens'hätään ihmeteltävä täälläkin asiaa...kun sain lähetteen NKL:lle tutkimuksiin. Tämä tarkoittaa siis tarkemmin ottaen jotain NKL:n tutkimus juttua, josta kuulen siellä lisää. En tiedä siitä vielä siis mitään, mutta jotain tähän menkkojen takaisin saamiseen/ PCO:n tai lääkitykseen liittyvää se on. Kysymys kuuluukin, onko täällä kukaan ollut missään tai juurikin NKL:ssä tutkittavana jossakin tutkimuksessa? Sain sen verran informaatiota, että kutsu käy NKL:n taholta ja poliklinikkamaksu on 25 eur, muut maksut menevät tutkimuksen piikkiin... eli mitähän se ehkä saattaisi olla, kertokaa jos on tietämystä...

;)

niuku: niin niin, mietin vaan kun mullekin gyne e.ruiskua määrättäessä sanoi, että menkat ei heti tuu välttis takaisin...ja ks.lääkkeen ohjeessakin on tieto, että saattaa kestää jopa n. 10kk ennen kuin palautuu h.toiminta. No, ei juu kuulunut, tähän päivään nähden, mutta syykin selvisi eli tämä PCO. Että mitä jollen olisikaan koskaan aloittanut ehkäisyruiskun käyttöä...olisiko mulla menkat ilman kuitenkaan raskaaksi tulemisen mahdollisuutta (menakt olleet säännölliset siis ennen e.ruiskua). No, sitähän sopii miettiä vaikka tuhaa se on. Siitä limakalvosta mietin, että eikö clomit ohenna sitä? olenko ymmärtänyt oikein...en siis itse käytä clomeja enkä ole asiaan kovin perehtynyt. Olisin kiinnostunut tietämään miten sitten tuo kohdun limakalvo tavallaan paksuuntuu tälläisissä tilanteissa joissa se on ehkäisyn ja PCO:n vuoksi ohut...tekeekö se keltarauhashormoni sitä vai mitä...
Ja mitä tulee tädin vierailuun terojen popsittua...kunpa vain tietäisin, milloin olisi tulossa :ashamed: Mullon nyt "kp15 terot" määrätty ja siitä ens ke asti napsin niitä kunnes taukoa, enpä koskaan olisi uskonut toivovani menkkoja, mutta nyt toivon! en juu mitään typerää tuhrustelua ilman sen suurempaa alakerran toimintaa kaipaa vaan kunnon tapahtumia! kertokaa joo milloin olisi odoteltavissa sitä suurempaa, odotan myös kommentteja! :whistle:

Ja jos niuku sanoo olevansa pihalla näiden asioiden kanssa niin sitä olen minäkin...
 
neunu mulle gyne sanoi (kävin yksityisellä) että terot alkavat kasvattamaan sitä kohdun limakalvoa ja näin ollen saisivat menkat alkamaan. Clomeista mullakaan ei ole sen kummenpää tietoa kuin että niiden pitäisi käynnisttää (?) ovis... Myöskin gyne sanoi ettei terot blokkaa pois raskautumisen mahdollisuutta. Kun kävin siellä yksityisellä mulla kävi niin hyvä tuuri sen lääkärin kanssa jonka luokse olin varannut ajan että se oli juurikin erikoistunut PCOSään ja lapsettomuuteen ja tehnyt juuri gradunsakkin siitä. Mää lisään nyt tähän sen minkä lappusen lääkäri sieltä minusta kirjoitti...
"M13v. Normaalisti P28 hormon. ehk. käytössä pitkään. Ehk. kapseli asennettu viimeksi -06, jonka jälk. ei vuotoja. kapselit poistettu 09/09, jonka jälkeen ei ole kierto käynnistynyt. Nyt ei ehk. käytössä. Raskaustoive. Hirsutismia lievässä määrin. Alaselkäkipua ja alamahakipuja, maha välillä turvoksissa. Terv.keskuksessa katsottu laajasti verikokeita. TSH norm. ylärajoilla ja thyroxin-lääkitystä lisätty. St. Yt hyvä, ylipainoa. Rinnat kookkaat, symm ja kyhmyttömät. us tav, vag ja po lk:t siistit. KOH posit. palp. c.ut avfl mob., norm. kokoinen, sivuilla ei poikk.
TVUÄ. normaali kohdun lihasmantteli, em. triple 3,3mm. Molemmat ov. omilla paikoillaan monirakkulaisina, PCO. FD ei nestettä.
Indusoidaan vuota Terolutilla ja jatkoon sykl. Terolutx2 kiertoa. Puhuttu PCOS:sta. Laihduttaminen ykköshoito. Jos kierto ei palaudu keltarauh.lääkit. harkitaan HRT hetkeksi. Myös Metformin harkintaan. Jatkossa tart Clomifen."

Että tämmölstä.... :headwall:
 
Heippa! Mä nyt "kuiskaan" teille pikaisesti, ku töistä salaa kirjottelen, niin en viitti alkaa huuteleen kovasti :LOL:

Mun toooosi hyvä, ihana ystävä sai eilen myöhään illalla pienen pojan!!!! :heart: :heart: :heart: Mä oon ihan fiiliksissä. Tää on sellanen tapaus, jossa pystyn aidosti olemaan tosi ilonen ja mukana, ilman kateuden häivääkään. Siis oon mä muutenkin, mutta joskus tulee sellanen pieni kaiherrus kun kuulee vauvauutisia, varsinkin ku "tapahtuu vahinkoja". Myös mun ystäväni ja hänen miehensä yrittivät yli vuoden ennekun tärppäs ja nyt tulos on putkahtanut pihalle. Harmi vaan ku asuvat niin kaukana, etten pääse käymään kylässä ihan heti.

Sit vielä toinen asia. Mua vähän jänskittää, ku mua niin kovasti pissittää koko ajan ja menkoista ei ole tietoa vaikka tänään pitäis alkaa. Oviksen bongasin siis takuuvarmasti 12.4. ja siitä on tänään 14 päivää. Joten IIIIK. Yrittäkääpä nyt saada mut alas täältä toiveista, ku jotenkin oon enemmän ku yleensä sillä tuulella että kyllä siellä nyt on matkassa joku. Mulla on ihan sellanen fiilis. Ei mul mitään oireita kyl ole suuntaan tai toiseen, ei siis minkäänlaisia...muutaku tuo pissittäminen, joka minun mielestä yleensä voi johtua myös paljosta veden juomisesta ;) Mut mäkun yleensä oon yltiönegatiivinen "ei kuitenkaan oo tärpännyt" jne. niin nyt ei tunnu siltä. Ja sit ku ne menkat alkaa niin sit tipahtaa taas kovaa kovaa kovaa... Palauttaisko joku mut maanpinnalle ennekun kolautan itse itseni ryminällä? :|

Mä oon tosi pahoillani, oon niin kovasti omanapainen nyt :( Mutku en oikeen osaa kommentoida noihin tero- / clomi-kysymyksiin kun en ole vielä itse niitä käyttänyt. Luen kyllä mielenkiinnolla, koska luultavastihan mulla on edessä samat hommat itsellä.
 
Miunki täytyy jatkaa omanapaisuus settiä hiukan...Eli oikein selkeä ovis-plussa tuli tässä kierrossa (kp 18), muutoin tuo ovis-testi ei plussia mulle anna (eli voidaan sulkea pois se pco-potilaitten hormooni hässäkkä, joka aina antais vääriä ovis-plussia...)
Osuttiin timangisti oviksen aikaan, pariinkin otteeseen hyödyntämään se...Oireilu on taas huipussaan...Kirjotan tämänkin tänne, et voin sitten muistuttaa itseäni jos ne monsuunit sieltä pukkaa päälle.. :ashamed: On ollu väsymystä, pahaa oloa, naama kukkii ku mummon pelargonia, heikotuskohtaukset on ihan huimia koulupäivien ajan, eilen pukkas mietoja menkkakipuja...tisulit välil kipeet, mut ei mitään uutta ja mullistavaa...lämmöt koholla..
Jotenkin inhaa kun osaa jo tutkia oireita niin hyvin.. :| tein ovistestin mölönä eilen ja siihen tuli haamunen..Hönttiä et sitä kiusaa itteään näin.. :headwall:
Kai tää on ihan tätä samaa perussettiä, ku aina ennenkin...Mut kai se toivo on pidettävä yllä edes jollain tavalla, vaikka aina tulee pettymään niin kovin kun ne menkat alkaa...
:/
 
Heissan kaikille! Kirjoittelen ekaa kertaa vauvafoorumiin ja hassua, miten tälläinenkin asia voi hieman jännittää =) Olen lueskellut näitä foorumeita jo jonkin aikaa ja minulle on herännyt kysymyksiä tuosta PCO:sta ja pitkästä kierrosta. Kertokaa rakkaat ihmiset kuullostaako nämä minun "oireet" PCO:lta. Ensimmäiset menkat minulla oli joskus 16- vuotiaana. Menkat on yleensä aika kivuliaat, mutta ibuprofeiinin syöminen onneksi auttaa. Ennen pillereitä vaihteluväli oli 2 vko-2kk. Pillerit hommasin 21-vuotiaana, kun en jaksanut tuota epäsäännöllistä kirtoa. Pillereitä syödessä menkat oli hyvin säännölliset. Jätin ehkäisyn pois tammikuun lopulla 2010. kp 29 tuli ovislimaa (uskoisin näin) ja kp 48 alkoi uudet menkat. Nyt on menossa samanlainen kierto paitsi että kuukautiset eivät vielä tänään alkaneet.. Muita tietoja: Lihava en ole 63kg/172 cm. Liikakarvoituksesta en osaa sanoa, muuta kuin että normipaikkoihin kasvaa vauhdilla karva. Jos aamulla ajan säärikarvat, illalla on jo sänki.. Onko normaalia karvan kasvua vai ei sitä en tiedä :D Minulle oli aika yllätys, että tuollainen pitkä kierto onkin poikkeavaa.

Ja lisäyksenä että olen nyt 28- vuotias :D
 
fantasygirl: pitkät kierrot kuin itse PCO:kin ovat aika yleisiä. Miten sen sitten ottaa, ei varmasti hyvällä, mutta ei se sitli tarkoita pitkien kiertojen yhteydessä automaattisesti PCO:ta. PCO:ssa ymmärtääkseni nämä tyypillisimmät oireet kuten hirsutismi, ylipaino, iho-ongelmat/ akne, ovat yleisimpiä, mutta eivät siltikään nekään ole kaikilla PCO:lla. Itsellä ei ole mitään muuta kuin atooppinen ihottuma ja joskus satunnainen nuoruusnäppy kasvoilla. Että siitä voi yksinomaan päätellä. Suosittelen gynellä käyntiä. PCO:n näkee helminauhamaisista rakkuloista munasarjoissa. Ja ymmärtääkseni, vaikka olisi vain muutamakin rakkula niin se voi olla PCO:ta. Itsellä tuli verikokeet samaan gynekäyntiin ja siellä todettiin myös insuliiniresistenssiä eli nuo metut (metformiini) on määrätty ensisijaisesti diabeteksen hoitoon ja sitten samallahan se tuota PCO:takin avittaa. Jos olisin itse edes ollut tietoinen moisesta PCO:sta aiemmin, olisin hakeutunut tutkittavaksi ajat sitten. Mutta kun ei ole voinut edes olla ajatustakaan. Siis, tohtorin pakeille vain ;)

kahlan: toivossa on hyvä elää - paras elää! -näistä asioista ainakin puhuttaessa. Muakin suututtaa, että olen tilannut muutaman kerran ison satsin ovistikkuja ja sitten PCO:n todettua ja kuultua niistä nk. vääristä plussista on mennyt usko melkein koko tikuttamiseen ja kaikkeen. Mutta jollakin sitä aina tietysti pitää itseänsä toivossa. Eihän tätä muuten jaksa. Kunpa nyt siis jotakin siellä olisi luvassa... :flower:

moumou: joskus se toisen onni on myös oma onni :) Kunpa itsekin pystyisin olemaan vilpittömästi onnellinen niiden puolesta joilla on massut pulleana ja syntynyt tai olemassa ylipäätään lapsia. Päivä päivältä olen huomannut katkeruuden tumman pilven varjostavan omaa mieltä, mutta toisaalta uskon, että se on ohi menevää sekä tavallaan en kyllä "syyllistä" ketään, mutta en jaksa vain ilostua toisten puolesta.

niuku: näin olen siis itsekin ymmärtänyt terojen vaikutuksen, mutta en aivan ymmärtänyt oliko se tosiaan suoranainen ilmiö, että kohdun limakalvo paksuuntuu vai pitääkö jossakin tapahtua jotain mitä ne terot saa aikaan...Mutta joo, ainakin nyt kp23 (kuviteltu kp, koska aloitin terot summamutikassa) on teroja napsittaessa alakerrassa jotakin meneillään ja luulen, että joku siellä suurenee...toivottavasti se on se limakalvo joka paksuuntuisi.

Sitten kaksi nuoruusnäppyä tirsahti tänään naamaan ja voi, tätä eloa. Heti peilin eteen puristelemaan, että ne pienentyisi...mutta sehän on sitä vihonviimeistä kyytiä mokomille. Kumpa yön aikana muuttuisivat edes ei finnin näköisiksi. Muuten olen pulassa..... :ashamed:
 
Juu...minulla alko sit menkat myöhään illalla. Et siinä oli mun erikoiset tuntemukset taas :LOL: MUTTA jos positiivsta haetaan, bongasin oviksen AIVAN OIKEIN, koska tasan 14 päivää sen jälkeen menkat alkoivat :whistle:

fantasygirl: minä oon itse niin tuore pco-tapaus ja kokematon näissä jutuissa, etten oikeen osaa sanoa suuntaan enkä toiseen.

neunu: No minäkin olen viime aikoina (viimeisen hmm... 8kk aikana siis) ollut huomaavinani itsessäni tietynlaista katkeruutta ja kateutta kun ystävät ympärillä on raskaana. Ja niitä on TOSI paljon...oikeesti, viime syksynä se buumi alkoi, yhtäkkiä jokapuolelta alkoi poksahdella raskausuutisia ihan jatkuvalla syötöllä ja ai että ku jokainen kirpas. PAITSI tämä yksi, joka sitten putkahtikin maailmaan toissapäivänä. Mut tietenkin yritän iloita kaikkien muiden puolesta, koska ei se ole multa pois... mutta mutta puoltoista vuotta tässä on kuitenkin jo yritetty niin kai se jotain jälkeä alkaa jo jättään. Toivotaan nyt että mekin saatais ne omat nyyttimme kainaloon mahdollisimman pian! :heart:

Halauksia teille kaikille...onpa ihanaa ku tänne voi välillä tulla purkamaan, ku en oiken "in real life" pahemmin näistä asioista puhu ku joskus miehelle.
 
moumou: tuokin, että saa oviksen itse teosta kiinni on jo voitto =) Silloin uskaltaa jo toivoa lisää ja tietää, että alakerta ei nuku lopun elämää... ;)

Mullon kp 24 ja kyllon semmottis tuntemuksia, että jotain ihmeellistä tapahtuu näinä päivinä. Tällä haluan toivoa vuodon alkamista, vihdoinkin. Silloin omassakin alakerrassa olisi jotain elämää. Silloin terot olisivat olleet nimensä arvoiset! Mutta ennen kuin tätä riemua alkaisi kunnolla juhlimaan, ei pidä lipaista sillä kyllähän tälläisiäkin tuntemuksia on aiemmin ilman vuotoa ollut joten toivossa on ainakin hyvä elää. Pettymys voi olla vain tälläkin kertaa karvas :ashamed:

Jossittelut sikseen ja kuulostelemaan kehon "ääniä" B)
 
fantasygirl täällä kans ollaan aika tuoreita tapauksia PCO:n suhteen.. Jos sinua yhtään epäilyttää niin kannattaa kyllä mennä vaikka sinne yksityiselle gynelle. Ja teretulemast :flower:

ON: kp 15 menellään eli 5pv terojen jälkeen... ja mitään ei tapahdu!! :'(
 
Hei kaikille!
Olen kirjoitellut tuonne lapsettomuus puolelle ja nyt täällä kuumeilupuolella vieraillessani huomasin tämän ketjun. Voi kunpa olisin löytänyt tämän ketjun jo paaaljon aiemmin! Minulla siis on todettu PCO viime loka-marraskuussa. Vauvahaaveet aloitimme mieheni kanssa tammikuussa 2009. Loka-marraskuussa (09) hakeuduin yksityiselle, kun edellisistä kuukautisista oli kulunut jo yli 100 päivää. Tuolloin sain pco diagnoosin. Yllättävän vähän se säikäytti, olo oli ennemmin helpottunut, sainhan syyn siihen, miksi ei ole tärpännyt. Teroluteja söin sitten kolme kiertoa, tuolloin menkat tuli säännöllisesti. Olin jo useamman kerran koettanut tikutella ovista, mutten koskaan sitä löytänyt. Helmikuussa 2010 menimme mieheni kanssa Väestöliittoon tutkittavaksi. Miehelläni oli todettiin hyvin lievä teratozoospermia, minulla pco. Lisäksi sain lisäpuhtia jo hyvin alkaneeseen terveellisempään elämäntapaan ja laihduttamiseen. (Tammikuun alusta tähän päivän olenkin laihtunut jo 11kg.) Minulle tehtiin vielä kierronkartoitus sekä otettiin kaikki mahdolliset kokeet muiden mahdollisten 'hormonihäiriöiden' varalta. Muuta kuin pco minulta ei löytynyt. Sain reseptin Clomifenille ja aloitin syömään niitä huhtikuun alussa. Kp 12 minulla oli seurantaultra, jossa näkyi kaksi johtofillia, molemmat yli 20mm. Lääkäri epäili oviksen olleen edellisenä päivänä. Kroppani oli siis vastannut Clomeihin todella hyvin. Lääkärini totesi vielä, että mikäli tästä kierrosta tärppäisi, hän suosittelisi meille varhaisultraa, sillä kaksoisraskauden mahdollisuus on niin suuri. Toiveet, niin minun kuin mieheni, nousivat hurjasti. Ovuloin siis ehkä ekaa kertaa koko kuumeilun aikana! Tänään on dpo 12 ja aamulla tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin! :heart: Testi on vielä vaaleahko ja testaankin ainakin kerran, pari uudetaan jotta näkisin vahvemman plussan.
Oireita:
- kp 8-10 hurjaa turvottelua alavatsassa
- kp 11 turvotusta alavatsassa niin paljon, että sattui miltei liikkua
- ovis kp 11
- kp 12 ultra-kaksi johtofollia
- Nännit oviksesta noin viikon verran miltei kosketus arat, sen jälkeen hellät, mutta ei niin arat.
- dpo 6 alaselkä niin kipeä koko päivän, että itku pääsi. Seuraavana päivänä kipuili vielä hetken, mutta ei enää sen jälkeen.
-dpo 8-> tuntunut yskiessä nippaulua kohdussa(?)
- poskia kuumotellut aina välillä
- hajuaisti herkistynyt?
- dpo 11 ja 12 alavatsaa on taas turvottanut ja menkkamaisia (muttei kuitenkaan ihan samanlaisia tuntemuksia) on ollut myös.
- dpo 11 niistäessä tuli vähän veren sekaista räkää. Nuha ollut jo toista viikkoa, muttei vielä aiemmin tullut verta niistettäessä
- dpo 11-12 nenä yöllä tukossa, aukesi heti kun nousin ylös esim. vessaan.
- dpo 12 pissattaa kovin usein. Tuntuu siltä, että rakko räjähtää jos ei pissalle pian pääse.
- tänään siis tuo dpo 12 ja aamulla Clearbluen testi plussa, haalea, mutta ihan näkyi.

Tämän kaiken kirjoitin teille kanssasisaret, jos tällä edes vähän voin toivoa teille luoda. Tiedän todella miltä epätietoisuus ja odottelu tuntuu!! Luin muuten tänään ihan sattumalta, että pco on lapsettomuussyistä se kaikista helpoin hoidettava.
Tsemppiä ja voimia kaikille! Oikein suuren plussa puhurin täältä puhaltelen teille jokaiselle jotka lapsettomuuden ja pco:n kanssa kamppailette. +++++++ :whistle:
 
ON: kp 20 eikä tätejä näy teroista huolimatta. Nyt on jo 8 pv terojen lopetuksen jälkeen eli tyhjennyksen pitäisi olla jo käynnissä... :/ Huomenna on soittiaika sille yksityiselle gynelle, toivottavasti keksii mulle jotain mikä auttais. Niin ja 7 pv olis taas sinne julkiselle meno.. Siellä on kummiski vaan seinään pään hakkaamista kun eivät suostu tekeen mitään... :headwall:

Mitäs muuta täällä on määrätty kierron tasaukseen/käynnistykseen kuin teroja?
 
täällä lähdettiin taas uuteen kiertoon...Kävin jo verikokeissa, joissa hormoonitoimintaani tutkaillaan ja huomen aamulla vielä sokerit yms..Ensi kuussa saan ehkä aloittaa metukat...Tuskin saan clomeja vielä avuksi, koska kesä pukkaa väliin...
Liekö minulla edes sama lekuri, kun näytti olevan vahvasti raskaana...Oli kiva marista omasta lapsettomuudesta, kun gynen vauvavatsa näkyi nenän edessä... :ashamed:
Voiko tässä edes toivoa, että nuo pelkät metukat tuovat mahdollisen tärpin?
 
...ööh... :ashamed: tahtoisin hilloviikot jo vihdoin. Koskaan, en koskaan voinut uskoa sanovani tuota...kuka hullu niitä kaipaa :( mutta nyt niitä tänne ja heti. Ei siis kp 1:nä mitään elonmerkkiä alakerrassa. Todella pettynyt olo, todella.

kahlan: metuista toivottavasti löytyisi iloa, ainakin niillä saa muutamia kiloja kuriin jos sellaista lisätoiveena. Uskon itse, että niistä saa apua :)
 
Voinen liittyä joukkoonne! Tavallaan helpottavaa huomata että kanssasisaria on näin runsain mitoin painimassa tän inhottavan taudin kanssa. Olo on ollut erittäin yksinäinen tämän asian kanssa viimeiset vuodet kun olen ollut niin laiska etsimään vertaistukea. Kun lueskelin tätä ketjua, huomasin että monella häiriöt on alkaneet e-pillereiden jälkeen, sama myös minulla.

PCOS diagnoosin sain keväällä 2006. Hoitoihin hakeuduttiin 01/07 väestöliitolle. Aloitettiin metformin ja mukaan liitettiin 09/07 clomifen, plussasin toisesta kierrosta ja rakkaan pojan saimme 08/08.

Nyt tuntuu että vielä olisi perheessä tilaa ja pikkukakkosen yritys alkoi pari viikkoa sitten, VHH-dietin ja toiveikkaan mielen voimin. Lisäravinteina Bio-Strath, E-Epa, D-vitamiini (bioteekin teho D+) 100-200mcg/pv, MSM, spirulina ja chlorella levät. Macaa myös maistellaan, sen joku mainitsikin täällä aiemmin.
Näillä mennään sillä mies ei suostu enään "huijaamaan luontoa" :D Kierrot alkoivat toimimaan vajaa vuosi sitten kun löysin karppauksen, n. 45 päivän kierroilla. Ennen raskautta ei moneen vuoteen mitään toimintaa ilman teroja. Normaalipainoinen olen aina ollut, vatsa tosin turpoaa herkästi. Karvoitusta löytyy kasvoista ja nännien ympäriltä jonkun verran ja finnejä pukkaa jos ruokavaliosta lipsuu.

Perho: Mulla aivan samat oireet clomeista kierrossa jossa plussasin :)

Niuku: Jotkut lääkärit on sitä mieltä että metut vähentää keskenmenon riskiä PCO-naisilla. Joillekin suositellaan niitä koko raskauden ajaksi. Itse lopetin ne viikoilla 7+jotain kun raskauduin. Metut lisää elimistön herkkyyttä insuliinille ja näin tasapainottaa hormonitoimintaa mikä siis ilmeisesti on hyväksi myös raskauden aikana/alussa.
 
:wave:

niuku: juu kyllä tässä ollaan lääkärin kanssa raskaantumista toivottu ja lääkitys metujen kanssa pitäisi myös olla sellainen, että se olisi mahdollista auttaa raskaaksi tulemisessa...juuri niinkuin onefer kirjoittikin. Eli metuista ei mielestäni ole haittaa ja niitä toiset tosiaan syö raskaana ollessakin. En tiedä sitten miten tämä lääke toimii tai miten sitä käytetään jos sitä syödään ainoastaan diabeetekseen ja tai miten yleensä diabeetikot raskaantuu, onko näillä tälläisillä lääkkeillä jokin estävää tekijää missään muödossa...ei lienee ketään diabeetikkoa täällä? :whistle:

kp 2:lla mennään ilman ferraria eli ei merkkiäkään hilloista...nooh. Se terojen vaikutus oli sitten siinä. Aloitan toki kuvitellussa kp 15:ssa taas terot ja katsotaan mitä siitä tulee, tuleeko. Epäilen. Kylläpä hajottaa vaan mieltä.

:ashamed:
 
huomenta

Oon täs käynyt lueskelemassa ja kerran vastasinkin pitkästi ja kaikki hävis taas bittiavaruuteen. Raivostuttavaa :kieh:

Uusille tervetuloa ja tsemppiä koetokseen :wave:

Omaan napaan vaan heti, kun ketuttaa suuresti.

Eli TAYSissa käyty. olivat kiukkusia kun gynepoli ei ollut ultrannut kun otin tupla-annosta clomeja, nyt ei tietoa kuinka oli vaikuttanut.
TAYS ohjas perusverikokeisiin. Neuvo pudottaan painoa ( sitä kun ei ole yritettykään)
clomeilla katsotaan eka, et mitä tapahtuu ja sit lisätään gonatropiini.
Ongelmana nyt, ettei minulla kasva munasoluja laisinkaan. ultrassa edelleen vasemmalla PCO munasarja. Eikä näkynyt munasolun irtoamis arpea tästäkään kierrosta.

Ovista tikuttelin ja ihan varma en ole oliko vai ei. Viivat kun heitti miten sattuu.

tänään kp30, raskaustesti nega ja menkoista ei mitään tuntemuksia. Viittaa nyt vahvasti, et tupla annos clomeja ei tehonnut. vielä kärvistelyä ja odottelua, sitten aloitan terot ( mulla terojen lopetuksesta 2 vrk ja menkat alkaa)
Sitten kp3-7 clomeja 100mg, eli samalla annoksella kun viimeksikin. Tuntuu turhalta, vois heti vaan kokeilla 150mg, taidan soittaa sinne maanantaina kysyä lisä ohjeita.

Edellis kierron clomeista menkat alko KP27, eli pikkasen outoa tämä elimistön toiminta.

Kysyin muuten kannattaako clomit ottaa kerralla vai aamulla ja illalla. Lääkärin mielestä ei mitään merkitystä miten ottaa, miten vaan itselle on helpompi. Sanoi myös että clomit jonkin verran valkaa niitä parempia munasoluja kun gonatropiini ei valkkaa yhtään.

Taas mennään muutama kuukausi eteenpäin ihmettelyllä, mut kärsivällisyydellä hyvään lopputulokseen.

Miehen välilevynpullistuma onneksi paraanee hyvää vauhtia, et pupuileen pääsee taas kun on tarvetta. Sillekin nalkutin, et nyt vedät lääkkeitä ja annat mennä välilevyt pullistuen, ei ole mitään hyötyä pumpata muhun hormooneja jos ei päästä hyödyntään oikeeta aikaa. Voi mun rakas parkaa.

Kesäkuussa tulee tienkaivaja ja raksa lähtee kunnolla käyntiin. Toivottavasti vie ajatukset muualle ja tressikin hieman laantuisi. viikonpäästä vaihdan uudelle osastolle, eli sekin tässä tressannut, eli ei ihme et olen kävelevä hermoraunia.

Sit myös "hyvä" ystäväni pyysi pohtimaan kannattaako minun jatkaa mieheni kanssa vai ei, siis WTF!!!! Saan kuulemma itse valita miehen suhteen mutta lapsesta en voi irtautua, okei???? ymmärrän mihin pyrit... mut ole silti hiljaa! Ei ole käynyt kertaakaan mielessä et jättaisin mieheni jota rakastan syvästi.
sitten minun pitää miettiä haluanko oikeasti lapsia, kun olen sisäisesti rikki. Lapsettomuus ongelmat johtuvat siitä, että ei ole sisäisesti kunnossa ja roikkuu menneisyydessä, eikä pysty katsomaan tulevaisuuteen. Nyt minun pitäisi selvittää menneisyyteni likapyykki ja unohtaa kaikki vauva asiat.

Arvatkaa oonko kiehunut täällä kiukusta, et millä oikeudella tulee laukomaan mulle tuollaista. Etenkin kun ei tunne mua vasta kun vuoden takaa ja en ole paljoa puhunut mun asioista sille, vaikka kylläkin jotain. Nyt pitäisi hänen ehdotuksestaan ruveta lukemaan hengen anatomiaa ( caroline myss) ja muuta henkiparrannus kirjoja. Lupas tehä mulle chakrapöydän, et saadaan mun sisin ehjäksi. Okei, tiedän et hän omalla tavallaan tarkoittaa hyvää, mut silti mun ymmärrys ei nyt riitä tähän.

Sorry tälläinen avautuminen, mut ketuttaa niin saakutisti!

:headwall: :headwall: :kieh: :kieh: |O
 

Kopioin nämä pari napastelua toiselta sivulta... toinen on 4/5 ja toinen tältä päivää eli 7/5

ON:Anteeksi taas tämä napastelu... Mulla on taas epätoivo huipussaan. Eilen soitti se gyne sieltä yksityiseltä ja kerroin ettei teroista ollut mulle mitään tehoa, ainakaan näillä näkyvin... Noh.... laittoi mulle sitten lähetteen menemään OYSin lapsettomuuspuolelle. Tai alustavasti kiireellisenä huone 2seen (hormoonipuoli)... Kesän aikana pitäisi tulla kutsu sinne. Meinasi että siltä käsin on paras ratkaisu lähtä tätä mun soppaa lähtä purkamaan. Ilmeisesti sillä prkleen kapselilla on ollu muhun tosi huono vaikutus kun ei enää pienet määrät hormoonia riitä käynnistämään mun elimistöä. Kivahan se sillain on sille puolen päästä kun ajattelee rahan menoa mutta kun se on vaan niin hirveän kaukainen asia mulle vielä tässä vaiheessa. Se kesän aikana voi maximissaan tarkoittaa jopa ½ vuotta. Tän kuun lopussa pitäis syödä yksi terokuuri vielä ihan vaan "varan vuoksi". Gyne ei alkanut mulle määräämään tässä vaiheessa mitään muuta lääkitystä kun ei vielä ole ollut aika sille kilpparikontrollille... Sekin olis tuossa 19.5... Ja perjantainen menen sitten sinne TKhon... vien näytille kaikki ne paperit mitä sieltä yksityiseltä tuli ja toivon että siellä osattaisiin ottaa mut nyt vakavasti eikä vain hymyillen pyöriteltäis päätä... Toivon että ne sieltä nyt määräis mulle jotain troppia :ashamed:

ON: Tkssa käyty.. en tiedä olenko vihainen vai en. Nyt lähti sieltä konsultaatio pyynti gynelle. jostakin syystä tuntuu ettei kukaan halua välttämättä tehdä mitään tai sitten jos haluaakin niin kaikki menee turhan monimutkaiseksi. Ens perjantaina lääkäri soittaa mulle tuliko sieltä gyneltä lupaa aloittaa HRTtä vai odotellaanko vielä mitä ja kuin pitkään. Ei lääkäri halunnut aloittaa mulle vieläkään mitään koska ei oikein tiennyt miten tässä mun tapauksessa pitäisi toimia. Eli ododtellaanpa taas....
 

Yhteistyössä