Keskenmenon jälkeen plussanneet kesällä 2013

Tosi mahtava kuulla miwwi :heart:

Täällä ei omaan napaan mitään kummempaa, suppareita tulee iltasella mutta onneksi ne on pysyny vielä kohtuuden rajoissa, maha senkun paisuu ja liikkeitä tuntuu jo päivittäin :)

zannukka + itisvinkulat ja rv 18+0 *POKS*
 
Jaahas, tänään on sitten sellainen päivä, että maito maistuu lehmänp*skalta, likaisia astioita päin ei voi edes katsoa, vesilasissa maistuu pesuaine ja auton tuulilasinpesunesteen voimakas haju heikottaa. Mitään pahoinvointia ei ole, mutta sitten erilaisista aistiärsykkeistä saattaa tulla voimakaskin yökkäysrefleksi, että vatsalaukun sisältö nousee suuhun asti :$

Jossain välissä oli sellaista, että oikein mitään en voinut syödä. Kahteen viikkoon en tainnut syödä ollenkaan lämmintä ruokaa, vaan aina jotain pientä, jogurttia, leipää, tuoremehua, hedelmiä yms. koska mitään muuta en oikein saanut alas kunnolla. Nyt onneksi pystyy syömään jo muutakin, jopa uunilohta ja riisipuuroa :D

Onko muille tullut inhokkiruokia? Itse en ole plussauksen jälkeen voinut kunnolla edes ajatella jauhelihaa, saati syödä sitä. Toinen inhokki on grilli-/lenkkimakkara. Grillauksen haju on jotain aivan järkyttävää. Ja yhtenä iltana viime viikolla yritin tehdä meille lämpimiä voileipiä, johon olisi tullut lenkkiä väliin, mutta se makkara piti leikata siten, etten katsonut sen suuntaan ja silti yökkäilin vähän väliä :D Mutta sitten voileivässä se oli ihan ok. Huoh, itseä ihan ärsyttää tämmöinen herkkyys ruoka-aineita ja hajuja kohtaan.

Alavatsaan on kasvanut pieni möykky ja vatsallaan lepäillessä tuntuu painetta. Mies väittää kovasti, että "sieltä on tulossa vaan iso kakka" ja että ei se vauvavatsa vielä voi tuntua missään :kieh: Mutta onhan nuo kakarat kuitenkin jo 2-3 sentin mittaisia, että kyllä se kohdun kasvaminen jo tuntuu, kun noita on kuitenkin kaksi. Katsotaan milloin tuo huomaa mun turvonneen vatsan seudulta. Varmaan vasta lähempänä laskettua tajuaa, että toihan on muuten raskaana :D

ralliruutu ja sintit 9+1
 
miss_piggy
Mulle ei oo kaurapuuro maistunu plussauksen jälkeen ollenkaan, ja kahvi on yks mikä ällöttää.
No täällä tuo sintti oli maanantaina pituudeltaan 10,36cm, mutta tänään ku taas peilailin, niin eipä tuota mahaa valitettavasti huomaa kyllä tosiaan vieläkään juuri yhtään :D Jotenki turhauttavaa.

17+0
 
Ruokaällötyksiä mulla ei oikeestaan ole ollut, sen sijaan vatsa ei tahdo kestää oikein mitään - koko ajan sekaisin. Tosi mukava päivittäinen ohjelmanumero tänne töihin nuin lounaan jälkeen.

Mulla on tänään tosi surkee olo, väsymys on aivan jäätävää ja jotenkin samalla on yhtäkkiä kauheen epäuskoinen olo.. tuntuu että varmasti taas jotain menee pieleen. Tähän saakka oon ollut ihan kumman levollinen. Pelkään omia tuntemuksiani, niin usein ne osuu oikeaan, niin ainakin kuvittelen. Vielä pitäisi ainakin pari viikkoa jaksaa (jos sinne saakka ees päästään) ennenkuin uskallan sinne ultraan.

Anteeksi tällainen surkuttelupurkaus :| Viime kerralla, siis siinä tm-raskaudessa en tarkkaillut näin hätäisesti olojani, kun en oikein osannut odottaakaan mitään. Nyt mietin koko ajan että miltä viimeksi tuntui, milloin oli kuvotus ja millon rinnat kipeet :headwall: (btw. on rinnat kipeet mutta ei kuvota juurikaan, närästyskin on alkanut häviämään)

Dorian 5+3 vasta
 
Oi, ihanaa Miwwi :heart:

Ruokaällötyksiä ei oo. Ainoastaan kahvi eto alkuvaiheessa, ja olinkin noin 3kk plussasta etiäpäin sitä juomatta. Nyt taas pystyn juomaan. Ja ah, varsinkin kahvi kermalla :p :D

stellini Mullakin oli aina sokerit kohillaan kun kotona jouduin mittaileen. Välillä saatto ehkä yks arvo olla yli rajojen. Kyllähän ne arvot pysyy rajojen alla kun vaan syö oikein :) Monestikko viikossa joudut sokereita mittaileen?
 
Marlin mulla siis oli sokerit koholla siinä rasituksessa mutta kotona olleet ihan priimat!Ruokavaliota en ole muuttanut, se on ollut ihan terveellinen ja hyvä jo aiemminkin... Mittaan aina 5 pvä/viikko (1-8 mittausta/päivä) ja sitten viikon tauko ja sitten taas uusiksi. Ja yksikään arvo ei kotimittau7ksessa ole heittänyt, epäilen jo labran sekoittaneen mun näytteet jonkun muun näytteisiin ;)
 
stellini Mulla kans ollut radi kaks kertaa. Ekassa raskaudessa tunnin arvo oli muistaakseni 11 ja toisessa raskaudessa 2t arvo oli just siinä rajalla, eli 8.6 jonka takia sitten sain sen rd diagnoosiin toistamiseen. Tässä raskaudessa radia ei ihme kyllä ole, vaikka olin varma että taas se tulee. Mitkä sulla oli ne arvot?
 
Tulin vaan nostamaan tän ketjun takaisin etusivulle.. :D

Täällä on muutettu uuteen kotiin ja painettu tukka putkella yötä myöten neljä päivää. Tänään vanhan asunnon seiniä maalatessa tuli kesken kaiken ihan parkufiilis ja päätin, että sen saa luvan ostaa joku joka näkee maalaajan mahdollisuuden niissä samperin seinissä ja häivyin yhden huoneen jälkeen uudelle asunnolle nukkumaan.

Ensikäynti neuvolassakin on jäänyt toteuttamatta sattuneesta syystä, joten huomenna selvitän aamusta heti mihinköhän neuvolaan mahdan kuulua ja sitten painelen viettämään ensimmäistä työpäivääni uudessa työpaikassa.

Eli aika paljon kaikkea muutamaan päivään! Positiivista tietysti, että päivät kuluu hujauksessa kun on paljon tekemistä, ei ehdi stressaamaan raskausasioita yhtään :D Tissit on kasvaneet kyllä ihan julmetusti ja vessassa pääsee ravaamaan joka yö, joten aika hyvä ja luottavainen fiilis on sen suhteen, että kaikki on hyvin.

Huomenna päästäänkin taas yksi viikko eteenpäin, mutta ollaan tänään vielä 7+6 :)
 
  • Tykkää
Reactions: Miwwi
Täälä onkin ollut hiljaista :)

Fujin Onneks sulla on ollu sielä paljon tekemistä! =)


Tänne ei kuulu sen ihmeempiä, huono olo vaan jatkuu ja jatkuu, kaikkee tekis mieli syödä, mutta ei vaan pysty. Mies ehdotti, että oltaisiin ravintolaankin menty viikonloppuna syömään, mutta YÄK! :x Tulee huono olo kun ajatteleekin jotain ruokaa. :D

Miwwi 8+0
 
Miwwi :heart: IHANAA kun olet täällä ja onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!!! :flower:

Ja hauska sattumus kun Fujinilla ja Miwwillä sama LA :) Ja onnittelut Fujinille vielä hyvistä ultrakuulumisista, ne huojentaa mieltä ihan kummasti :)

Kattikoo :flower: :heart: ONNEA UUDESTA TULOKKAASTA!!

mamuska Muistan siut. Ja kiva kun olet tullu kertomaan omista kuulumisista.

miss piggy Hirveen nopeesti menee aika, vastahan sie plussasit ja nyt viikkoja jo noin paljon!

mahakivuista Miullakin oli sillon alkuun oisko ollu viikolla 9+ kohdun kasvukipuja, sitten ne pikkuhiljaa helpotti. Kivut tosin muutti muotoaan sitten rv 15+ kun alkoi tulla kaikenmaailman liitos-ja selkäkipuja..

Tervetuloa Dorian!

raskaustesteistä Itelläkin oli tässä raskaudessa huomattavasti haaleampi plussaviiva kuin edellisessä mikä meni kesken. Yksilöllistä siis hormoonien nousu jokaisella ja jokaisessa raskaudessa.

zapata Ihana kuulla siun kuulumisia! Teillä on kohta vauva :heart:

pömppis Tuo kuulostaa viisaalta, että nyt jäät sairaslomalle kun olo on vaikea. Vauva ennen töitä, niitä töitä ehditään jokainen tehdä vielä mooooonta vuotta!

(.) Täällä flunssan kourissa yritän saada työterveyshuoltoon aikaa. Korviakin tuikkii. Tuoreessa muistissa viime vuoden lopulta korvatulehdus ja haluun käydä näytillä ettei nytkin ole moinen. Sitten kun sinne sais vielä yhteyden! Hemmetti, ajanvaraus tunnin aamulla ja koko ajan varattu, ei mitään jonotus-systeemiä. HUOH!

Muutoin aika jees olo, oon malttanut olla ja levätä riittävästi (toisin sanoen en oo tehny mitään) ja selkä-ja liitoskivut on pysyneet aisoissa. Selkeesti huomaa että työviikon loppua kohden alkaa paikat kipeytyy enemmän, mutta en oo enää niin rampa mitä pari viikkoa sitten olin. Viime viikolla meidän vauva säikäytti miut kun oli niin hiljanen pari päivää ja kävin neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet. Nou hätä, vauva vissiin sellaseen asentoon kääntynyt ettei liikkeet tunnu oikein missään (miulla on istukka vielä tuossa edessä joka vaimentaa). Nytkin olen kuulostelemalla kuulostellut että liikkuuko liikkuuko, inhottavaa koko ajan pelätä!! Mies on hurjan pettynyt kun liikkeitä ei vielä tunnu mahan päältä. Onneksi kohta alkaa vauva olemaan jo niin iso, että niitä pitäisi alkaa tuntumaankin mahan päältä :)

Huomenna olis sokerirasitus, toivottavasti ei flunssa nostata turhaan verensokeriarvoja..

Equus ja SaimaSulevi 25+4
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Miwwi, onnea hyvistä uutisista!!

Ruokaällötyksiä ei tässä raskaudessa ole ollut mitään erityistä. Esikoista oottaessa ällötti alkuraskaudessa kahvi, liha ja maitotuotteet (mitä normaalisti syön aika paljon) ja tässä raskaudessa taas viili oli jossain vaiheessa ihan paras apu ällötykseen ja yöpalanakin sitä vetelin. Niin ne on raskaudet erilaisia! Hajuherkkyyttä on kyllä ollut kaikissa raskauksissa ja se on kyllä suorastaan rasittavaa välillä kun haistaa kaiken mahdollisen. Enää se ei ole niin voimakasta kuin alussa.

pömppis, kiva kuulla sinustakin! Hyvä kun otat saikkua, se on ihan oikein.

(.) Tänne on nyt liitoksivut rantautuneet niin että välillä on tosi hankala kävellä kun häpyliitos on ihan tulessa. Onneksi sitten muistin että mullahan on tukivyö ja sain eiliselle suunnitellun sieniretkenkin lyllerrettyä kunnialla sen avulla. Tänään onkin tuon kävelyn jälkeen itse asiassa parempi olo! Repäisykipuja tulee usein öisin kun kylkeä kääntää ja nyt tosiaan tuntuu että maha kasvaa ihan silmissä!! Tää on jo sen kokoinen pallo kuin monilla onihan viimesillään.. Joogaan ilmoittauduin ja se alkaa 16. päivä. Onpa ihana saada kerran viikossa 1,5h ihan omaa aikaa venyttelyyn ja rauhoittumiseen.. Alan tosiaan olla jo ihan kypsä jäämään kotiin, mutta eiköhän tässä vielä jaksa nämä viimeiset neljä työviikkoa.

Ammiina ja pikkupeikko 28+4
 
Moi!

Pitkästä aikaa, en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa... Ja nyt tulee vain omaa napaa kun tähän aikaan yöstä naputtelen, anteeksi.

Eli uni ei vain tule, on mulle tyypillinen myöhäinen raskausoire että keskellä yötä herää eikä saa unta. Tässä raskaudessa olin vielä säästynyt tältä mutta nyt sitten... Huoh, tietää jo miten ihana päivä huomisesta tulee kun ei saa tarpeeksi unta.

Muuten kaiken kaikkiaan on raskaus sujunut täällä hyvin edelleenkin, onneksi :) pieniä vaivoja tullut, joista inhottavin on levottomat jalat! Ihan kauhea tunne, varsinkin illalla kun on oikein väsynyt mutta keho ei tahdo rauhoittua ja jalat steppaavat peiton alla... Maha alkaa olemaan jo tiellä ja kävellessä supistelee ja vatsanpohja kipeytyy. Olen normaalisti semmoinen ripeä kävelijä enkä oikein ole vielä osannut hidastaa vauhtia, siitä varmaan johtuu. Selkäkin vähän ilmoittelee itsestään, ei vielä kovin pahasti onneksi. Että kaiken kaikkiaan ihan hyvä fiilis mutta nyt todellakin jo tuntuu, että on raskaana!

Aika valitettavasti tuntuu matelevan, toivon niin jo että olis jo siinä vaiheessa, että saa odotella synnytystä... Tämä pelkkä odottelu raastaa hermoja ja aika tuntuu todella pitkältä, kun laskettuun on vielä kolme kuukautta! Yritän tässä sitten aina laskea päiviä erilaisiin välietappeihin: lääkärineuvolaan, rv 30, äitiysloman alku jne... Plääh. Noh, tällä viikolla alkoi työ niin ehkä se vauhdittaisi tätä odottamista. Kaksi kuukautta pitäisi jaksaa töissä, saa nähdä miten onnistuu...

Sokerirasituksessa kävin tuossa jokin aikaa sitten, ja onneksi tuli puhtaat paperit siitä, eli arvot oli hyvät! Oli kyllä suhteellisen inhottava kokemus! Ensimmäisen tunnin ällötti ja väsytti, sitten helpotti mutta koko päivän oli keho jotenkin sokissa ja ruokailurytmi meni ihan sekaisin. Mulla hävisi näläntunne koko päiväksi ja piti vaan pakottaa itsensä syömään ja keho oli jotenkin tosi väsynyt. Mutta siitäkin selvittiin siis :)

Jaahas, ehkä kohta tulis uni jos menis tästä sänkyyn takas...

Voikaahan hyvin!

Miirabell ja maha rv 26+4(kai?)
 
stellini Hyvä että arvot pysyny kotona kurissa :) Muistaa vaan jättää turhan herkuttelun pois, niin sillä pääsee jo pitkälle. Toivotaan että arvot pysyykin hyvinä.

Fujin Ohho, sulla kyllä onkin ollut sitten suuria muutoksia :)

Equus Mulla kans oli jokin viikko sitten että vauva ei muutamaan päivään juuri liikkunut. Tais olla kääntyny niin että potki selkää kohti. Ja sullakin jos kerta istukka edessä, niin vaimentaa niitä liikkeitä. Kyllä ne siitä taas rupeaa sitten tuntumaan. Toivottavasti selviät sokerirasituksesta puhtain paperein :)

pömppis Nyt ei kannata huonoa omaatuntoa tuntea, sun ja vauvan vointi on etusijalla. Ja kuten joku mainitsikin, töitä kerkee tehä sitten myöhemminkin :)

Ammiina Nuo liitoskivut on niin inhottavia : / Minä kans mietin tuota joogaa, mutta ainoat kurssit mitä täältä meiltä löysin, niin on toisella puolen kaupunkia, ja matkaa tulis yli 10km suunta. Aika jännä että näinkin isossa kaupungissa on vaan yks ainoo kurssi.

Miirabell Kiva että sait puhtaat paperit rasituksesta. Tuo unettomuus on kyllä niin syvältä. Mulla kans nyt ollu muutamana iltana etten oo millään meinannu saada unta. Eilenkin menin jo kymmenen jälkeen sänkyyn, ja vasta yhen aikaan sain unen :headwall: Ja sulla vielä levottomat jalat siihen päälle : /

(.) Tänne ei sen ihmeempää. Repäsykivut on tullu takas, ja liitoskivut on välillä ikävän kipeitä. Meillä lapset alotti pk:ssa pari viikkoa sitten, ja käyvät yht 10pv/kk siellä. Aluksi tietty tunsin huonoa omaatuntoa, kun ite oon vaan kotona ja lapset hoidossa, mutta eilen neuvolassakin th sanoi että turha tuntea syyllisyyttä. Ovat kuitenkin maks 6t/pv siellä ja kun viihtyvät vielä, niin se on pääasia :) Eilen oli tosiaan nla ja mua ärsytti mennä sinne kun en yhtään tykkää siitä punnitusosiosta. Oma vaaka näytti eilen +1.7kg viime torstaista, ja olin ihan järkyttyny. Oli vaan hieman turvotusta, kun tänä aamuna vaaka näytti eilisestä -1.7kg :LOL: Sain eilen ekaa kertaa liberon ja pampersin tuotepaketit. En sitä liberon kassia oon muistanu laitokselta pyytää, ja nyt se annetaan neuvolasta. Olin vaan hieman pettynyt kun liberon kassissa oli etukuponki Lindexille jolla saa newborn mallistosta ilmasen bodyn, vaan se kuponki oli menny umpeen 31.8 :headwall:

Vauva myllää iltasin ihan kunnolla mahassa, ja välillä antaa kunnon teräviä potkuja joita itekkin säikähän. Toissailtana vissiin venytteli käsiä, kun tuntu tosi epämiellyttävälle tuolla alavattalla. Ihan säikähin että joko se läpi tulee :D Nyt jo tulee haikee mieli kun miettii että kohta ei taas saa näitä ihania liikkeitä tuntea. Mutta vielä ihanempaa on tietysti se, että saadaan vihdoin vauva tänne meidän luokse :heart:

Marlin ja Vimma 32+5
 
Oi ihana lähteä kohta iltavuoroon reiluks 8 tunniks.. NOT! Selkä on aika pipi vieläkin ja muutenkin olo vähän kurja.
onko kenenkään muun vauveli kova liikkumaan. Tämä meikäläisen mahasukki potkii läpi päivän sellaisella raivolla että ihan sattuu, eilen illalla valvoin tunnin vielä sängyssä kun koski nää potkut niin paljon :/ Mutta onni että sain sen neuvolalääkärin torstaille ja ilmeisemmin saan sen sairaslomankin. Täytyy samalla kysyä tuosta lapsiveden määrästä. Siis mulle selvis viimeks neuvolalääkärissä että mulla on kuulemma maximimäärä lapsivettä, kun valittelin mahan pinkeydestä ja tukalasta olosta. JA siskolla on ollut kolmessa raskaudessa lapsivettä liiankin paljon ja omalla äidillä myös. Viimesimmässä raskaudessa siskolla oli ollut 10L lapsivettä sanoivat kätilöt. Niin vähän pelottaa josko tämä "sukuvika" nyt iskee tähän viimeseen raskauteen. No kysytään määrästä torstaina ja katsotaan sitten täytyykö seurata/huolestua.

Painonnousu on onneks pysynyt suhteellisen hyvällä mallilla, ei taida nyt olla vielä kun se 8kg tullut mikä on mulle aika vähän jos vertaa aikaisempiin raskauksiin :) Hyvä vaan.

MUt nyt pitää yrittää saada tää mahaasukki rauhottumaan että voi edes ajatella autolla ajamista töihin...huh huh.

p.ö.m.p.p.i.s rv 29+0
 
Täällä mieli on vaihteeksi vähän maassa. Tai ihan reipas mä olen, mutta silleen... huolissani. Meillä on nyt neljä päivää siihen kun edellisen kasvu on pysähtynyt ja tuntuu, että nää vähäisetkin oireet katoaa tai lievenee. Rinnat ei oo mega-arat olleet missään vaiheessa, mutta nyt tuntuu että ne on vielä vähemmän arat. Pahoinvointia on ollut tosi nimellisesti, mutta nyt ei sitäkään...
Jotenkin täysjärkisenä pitäisi selvitä tää viikko ja ens viikolla sit pääsee ultraamaan et ollaanko vielä elossa vai ei.

Kotidopplerista vielä sen verran, että kuinka aikaisin sillä on ruvennut jumputtelu kuulumaan? Mä saan sillä kuuluviin tasan omia virtauksiani enkä mitään muuta. Viikkoja on tosin vasta 8+1, joten en hirveän yllättynyt ole.
 
Marlin: meillä vähän sama tilanne, lapset aloittivat kuukausi sitten päiväkodissa. Ja kauhea morkkis oli jotenkin minullakin :( päiväkoti itsessään on ihan mahtava, ja henkilökunta myös, siinä ei ole valittamista mutta oma päänuppi ei alkuun oikein kestänyt sitä, että lapset eivät saa olla enää kotona... Varsinkin kun elokuun olin kotona että saatiin rauhassa harjoitella päiväkotiin menoa mutta se meni niin hyvin että lapset jäi sinne melkein saman tien ja minä oleskelin kotona. Ja parin kuukauden kuluttua jään äitiyslomalle mutta varmaan lapset silti jatkavat hoidossa, ainakin jossain määrin, mikä tuntuu sekin oudolta mutta katsotaan.... Ovat siis hoidossa neljä päivää viikossa 6-7 tuntia/päivä. Jos olis vain tuo melkein 3v niin hän jäis varmaan kotiin mun kanssa, mutta kohta 5v kaipaa jo kavereita ja tekemistä ja varmaan on hyvä harjoitella ennen kuin eskari alkaa ensi syksynä. Olis varmaan mun ja vauvan kanssa vähän tylsää. Toki olis kerhoja yms mutta aikamoinen kuskailurumba siitä tulis kun kerho kuit maks 3h kerrallaan.. Plääh näitä päätöksiäja mietteitä! Miehen kanssa päätettiin että mennään nyt alkuun näin ja keväällä sitten mietitään uudestaan.... Tulipa selitystä mutta pointtina vaan että tuttuja ajatuksia sulla!

Pömppis: täälläkin vauva kovin vilkas, kuten olleet aikaisemmatkin masuasukkaat, ja juuri niin että potkii ja venyttelee niin vimmatusti välillä että tosiaan sattuu. Välillä esim istuessa ihan säpsähtää kun toinen riehuu yhtäkkiä, on varmaan huvittava näky :) yölläkin kun valvoin niin vauva veteli semmoista rumbaa ettei se ainakaan helpottanut nukahtamista... En sitten tiedä pitikö vauvaa minua hereillä vai toisin päin...
Hyvä että sait lääkäriajan, voin kuvitella että on tukalat oltavat jos on paljon lapsivettä! Toivottavast saat saikkua että pääset lepäämään. Tuo siskosi 10 litran ylimäärä vettä kuulostaa jo uskomattomalta! Toivottavasti ei sinulle tule samaa... Tsemppiä iltavuoroon!

Fujin: mullakin oli selvästi ahdistavin aika raskaudesta ne viikot, jolloin edellinen raskaus päättyi. Eli tutulta kuulostaa! Ei voi oikein muuta kuin odottaa ja sehän tässä rankkaa onkin. Oireet nyt voivat vaihdella joten yritä olla huolehtimatta (heh, tosi helppoa eikös?). Kotidopplerista ei ole kokemusta mutta eihän neuvolassakaan yl kuunnella ennen jotain rv 12 koska voi olla tosi vaikeaa löytää sydänääniä koska sikiö on niin kovin pieni vuelä. Mutta jos jatkat kokeiluja niin armaan kannattaa tosi kärsivälisesti ja rauhassa etsiä ja aloittaa ihan häpyluun yläpuolelta koska kohtu on vielä kovin pieni... Ja hei, en ole varmaan edes onnitellut raskaudesta, joten isosti vielä ONNEA! Ja tsemppiä odotteluun!

Huhhuh, kyllä väsyttää. Valvoin yöllä lähemmäs kolme tuntia, joten unta tuli kaikenkaikkiaan ruhtinaalliset 4tai 5 tuntia... Onneksi tänään on vapaapäivä!
 
Helou mamat,

miirabell, tuo unettomuus on kyllä pyllystä.. Täälläkin sitä on jo ajoittain esiintynyt ja on tuttua mullekin jo esikoisen odotuksesta. Kun nyt ei ihan vielä alkaisi useammin esiintymään ennen äippäloman alkua, että jaksaa töissä käydä. Lasten hoitokuviot on aiheuttaneet myös täällä syyllisyydentunteita ja mietintöjä.. Meilläkin on tarkoitus pojan jatkaa hoidossa 1-2 päivää/ viikko kun jään äippälomalle. Nyt on hoidossa 4 päivää/ viikko. Tykkää olla siellä ja tuntuu että 3-vuotiaalle toisten lasten seura on jo niin tärkeää, että hyvä päätös se on kaikkien kannalta että jatkaa. Tuo on hyvä päätös, että kattelette syyskauden ja sitten voi miettiä asioita uudelleen. Meillä samat aatokset.

Marlin, täällä myös välillä samanlaisia tuntemuksia että tuleeko tuo kaveri jo läpi tuolta! Tänään töihin kävellessä tuntui että kaivautuu kohta pihalle kun teki semmoisia täsmäiskuja tuonne alapäähän. :D Oli muuten aika hankala kävellä siinä! Samankuulosia kipuja täälläkin esiintyy aika ajoin.. oon nyt yrittänyt vähän joogailla kotonakin sitä varsinaista joogaa ootellessa. Harmi kun teillä ei lähempää löytynyt sopivaa kurssia!

pömppis, aika hurjalta kuulostaa tuo lapsiveden määrä! Toivottavasti ei ole mitään huolestuttavaa kuitenkaan ja nyt ootkin varmaan jo saikulla. Kai se lääkäri antoi sulle saikkua? Hurja miten kivuliaita nuo potkut voi olla! Meidänkin kaveri kyllä liikkuu kovasti, ja joskus tuntuu epämiellyttävältä, mutta ei satu kuitenkaan.

fujin, tsemppiä kovasti ultran ootteluun! Ehdottomasti pahimmat viikot mullakin on olleet ne milloin kkm:t on tapahtuneet.. jotenkin se tuntui itselle kaikkein tärkeimmältä rajapyykiltä, että pääsee niistä viikoista ohi. Oireet ei tosiaan kerro mistään mitään, kuten varmaan tiedätkin ja kaikesta huolimatta niitä kuitenkin murehtii etenkin jos niitä ei ole.. olin itse ihan samanlainen. Yritä keksiä kovasti kaikkea tekemistä ultraa ootellessa niin aika menisi nopeampaa! Mä en uskaltanut edes alkaa kuunnella dopplerilla ennen kuin joskus 13. viiikolla, ja silloin kuului kyllä jo hyvin. Monilla kuuluu aiemminkin, mutta ihan normaalia että ei vielä tuossa vaiheessa kuulu.

(.) Pari päivää olin juuri kotona poikaa hoitamassa ja teki kyllä hyvää itellekin ottaa ihan rauhassa.. Väsymys meinaa vaivata ja sellainen yleinen plösöolo. Yöllä saa laukata vessassa jatkuvasti kun vauva siellä möyryää niin kovasti ja painaa tuonne alas, että tuntuu kuin tulisi pissat housuun. Alkaa olla kyllä jo tosi voimakkaita nuo liikkeet, mutta ei ne kuitenkaan kipeätä käy. Lähinnä tuntuu välillä aika epämiellyttävältä, kun pikkuinen tuntuu kaivelevan reittiä ulos tai sitten pullistelee niin että mahanahka on revetä. Öisin kylkeä kääntäessä repäisykivut vihlaisee aika kovasti ja joskus niiden jälkeen on vaikea saada unta kun jää sellainen jomotus tuohon kylkeen. Yöunetkin siis meinaa kärsiä jonkin verran. Toistaiseksi kuitenkin vielä uskon jaksavani käydä töissä nuo jäljellä olevat 3 viikkoa, mutta toki jos olo menee tosi tukalaksi niin haen saikkua. Iloinen minä vaan noista liikkeistä olen joka tapauksessa, koska jos välillä on hiljaisempaa niin hetihän se alkaa huolettaa. Painoa mulla on tullut jo reilusti, mutta nyt näyttäisi ainakin kotipuntarin mukaan painonnousu tasaantuneen. Onneksi! Tuntuu kyllä että tuleekin vähemmästä ruuasta maha täyteen nykyään ja annoskoot on pienentyneet, hyvä niin. Masu kuitenkin kasvaa kovaa vauhtia ja tänään piti jo ottaa miehen takki käyttöön kun oma ei mene enää kiinni. :D
 
Heh, tällä hetkellä tuntuu että "kaikki" on hyvin loppupuolella raskautta ja vielä on hieman vaikea samaistua siihen tukalaan tunteeseen :) Toivottavasti jokaisen tukaluutta helpottaa ajatus siitä, kuinka hieno "palkinto" siitä kaikesta onkaan tulossa!

Täällä raskausoireet on lähes tipotiessään (paitsi väsymys ja rintojen arkuus), mutta kohtu on selvästi kasvanut, joten kaipa siellä jotkut asustaa ja kasvaa kovasti :)

ralliruutu + sintit 10+0 poks
 
Kysynpä heti tähän alkuun että oisko joku halukas alottamaan syksyn ketjun vaikka tuossa kuun vaihteessa? Kun pikkuhiljaa se syksykin tekee jo tuloaan, niin ois aika laittaa syksyn pino pystyyn :)

pömppis Siis apua mikä määrä lapsivettä :O Mitäs lääkäri tuumas neuvolassa?

Fujin Jospa siellä ois masussa kaikki hyvin, vaikka oireet lieveneekin :hug: Mulla kuulu muistaakseni vasta rv11 tai 12 kotidopplerilla sykkeet. Tosin sehän on ihan ihmisestä kiinni millon kuuluu. Varsinkin jos on hoikka, niin uskosin että kuuluu aikasemmin. Ja alussa niitä saa ihan ettimällä ettiä, ja toooosi alhaalta, ihan siitä häpyluun kohilta.

Miirabell Meillä kans lapset viihtyy tosi hyvin hoidossa, ja on ihan huippu paikka. Lapset varmaan menis innoissaan ihan joka päivä sinne :D Ja välillä sitä mietinkin että toisaalta ois kiva kun saisivat mennä sinne joka päivä, koska siellä on kuitenkin kaverit ja aktiviteettia ihan eritavalla kuin täällä kotona. Mutta en silti niitä kyllä sinne pystyis viemään kun ite oon vaan kotona. Nyt on onneks itellä pikkuhiljaa ruvennu tuo omantunnon soimaus helpottaan, että eiköhän se tästä :) Sitten kun vauva syntyy niin saavat olla taas kotona sen 3 viikkoa, koska mieskin kuitenkin pitää isyysloman. Saavatpahan hekin rauhassa tutustua uuteen pikkuveljeen :heart: Tuo yövalvominen on kyllä niin pyllystä. Toivottavasti ei tuu joka öinen riesa tuosta valvomisesta.

Ammiina Joo kyllä se vauvan venyttely ja jumppaus on välillä aika ärsyttävää, kun oikeesti käy ihan kipeetä :D Vaan kyllähän sitä itekkin tekis välillä mieli venytellä ihan kunnolla jos ois yhtä ahtaassa paikassa :D Minäkin jouduin esikoisen odotusaikana pitämääm miehen takkia jossain välissä, kun oma ei menny enään kii. Kovasti tsemppiä jäljellä oleviin työviikkoihin, ei oo enään montaa :)

ralliruutu Eiköhän siellä pikkusilla oo kaikki hyvin :)

(.) Ja taas poksuu...tänään jo 33 viikkoa täynnä. Mihin ihmeeseen tää aika menee :O Tajusin tuossa yks päivä että 5-7 viikkoa, ja meillä on vauva. Varmaan vois pikkuhiljaa ruveta peseen nuita pikkusia vaatteita ja petivaatteita.

Vähänkö mulla on ihana mies. Kävi tytön kans päivällä meidän lähikirjastossa, ja pyysin sitten hakeen kaupasta mulle uutta maraboun suklaata. No, sitä ei tietty ollu ja toi sitten tavallista, kun pyysin. Tuossa joku aika sitten mietin että mitäköhän teen kun oisin niin halunnu sitä toista suklaata, ja jos sen normilevyn syön, en voi enään tällä viikolla sitä toista sitten tietenkään syyä. Mies sitten lähti asiasta tehen hakeen mulle sitä toista suklaata, vaikka en etes pyytäny :p

Marlin ja Vimma POKS 33+0
 

Yhteistyössä