***Keskenmenon jälkeen plussanneet helmikuussa***

Täällä tänään huonoja uutisia ja masentaa. Viime torstaina ultrssa nähtiin sykkivä sydän ja tänään tuli sitten veristä vuotoa. Ei kovin paljon ja nyt vuoto näyttää loppuvan, mutta silti. Tuntuu kuin hakkaisi päätään seinään näiden vauvahaaveiden kanssa. Kuopus siis täyttää kohta kolme ja sen jälkeen on ollut jo kohdunulkoinen, keskenmeno ja tuulimuna. Nyt näyttäisi taas tulevan keskenmeno. En yhtään usko, että tämä vielä hyväksi muuttuisi, sillä minulla vuoto on aina tuonut huonoja uutisia :( Lähinnä alan miettiä syytä näihin keskenmenoihin. Vielä tuulimunan jälkeen lääkärit toistelivat, että kaikki on vain huonoa tuuria, mutta ei kai nyt sentään voi olla! Minulla vielä jostain syystä keskenmenot eivät hoidu itsestään, vaan aina joudun kaavintaan. Surullista ja masentavaa. Vieläköhän tämän jälkeen jaksaa yrittää...

t. Viivariina ja pikkuruinen rv8+2
 
Nostellaan takas etusivulle... :wave:
Ihan ekaks iso voima :hug: ViivaRiinalle.. Toivotaan nyt kumminkin että vuoto olisi harmitonta..

Täällä odotetään siis esikkoa ja synnytystapa arviosta en ole ihan varma että millä määreillä se tehdään mutta näin ensimmäisen ollessa kyseessä tehdään ainakin..
Neuvolassa käyty tänään ja terkka oli sitä mieltä että poitsu on laskeutunut ja kiinnittynyt.. kuulemma vedet jos menee ni voi huoletta mennä istuma asennossa... =)
Jotenkin ei osaa vaan vieläkään ajatella että on jo näin pitkällä... :ashamed:

Painoa on tullut kaiken kaikkiaan 13kg ja olo on kaikin puolin ok.. :p Mä voisin kannella tätä masua vielä tovin jos toisenkin.. eli ei oo kiirus synnärille... B)

Siinä pientä päivitystä laiskalta kirjoittelijalta... :ashamed:
--BabyHope ja Tigu rv 36+1--
 
Viivariina :hug: !

Täällä äitipolikäynti takana. Ylihuomenna käynnistykseen, jos keuhkot lapsivesitutkimuksen mukaan on kypsät. Jos ei rupea käynnistymään, niin viimeistään sunnuntaina leikataan.
 
ihan eksyksissä näitten listojen kanssa mihin jatkoks..
siis km oli viimevuonna.ja plussattu tammikuussa. Tulossa toinen ja viikko 7 menossa.
pahoinvointi alkanut pikkuhiljaa ja toivon et menee pian ohi :x

 
ViivaRiina Toivotaan että vuoto olis tälläkertaa aivan harmitonta.. :hug:

Tervetuloa uusille! Ja voimia kovasti alkuviikoilla taisteleville epävarmuuden kanssa, vauskeille kamalasti vauvaliimaa ja tarrasukkia että pysysivät kyytillä! :heart:

(.) Täällä ei uutta.. Seesteistä, olo ihan ok. Iltaisin meinaa iskias välillä kovastikin vaivata, muuten kyllä jaksaa hienosti. Muksu tuntuu kääntyneen pää alaspäin, liikkeet tuntuu ylös ja sivuille. Alkaa ilmeisesti olla ahdastakin jo kun terävimmät potkut ovat jääneet pois. Kovasti kyllä mylläystä ja tuuppimista tuntuu, niin että masu ihan välillä heiluu puolelta toiselle. :D Supistuksia on toooodella harvakseltaan, kerta-pari viikkoon, mutta taitavat olla ihan vain ennakoivia ja valmistelevia suppareita. Ovat todella laimeita, eivätkä kestä kauaa.
Tallihommiaki oon voinu viel hyvin tehdä, vähä vauhtia tosin saanu hidastaa, mut hyvin viel jaksaa p*skaaki lapata.. :)

Kellis ja Aarre 32+1
 
Heips,

Ajattelin vähän päivittää tilannetta. Vuoto loppui muutamassa tunnissa, joten ehkäpä toivoa vielä on. Kamala epävarmuus kyllä jäi. Yritin päästä päivystykseen ultraan, mutta en tietenkään päässyt. Kuulemma vuodot ovat niin normaalia alkuraskaudessa, että ei kannata tutkia. Se ei hirveästi lohduta, kun taustalla on keskenmenoja.

Yritän olla mahdollisimman pessimistinen, etten sitten tippuisi korkealta ja kovaa. Taidan myös mennä yksityiselle ultraan, niin ei tarvitse turhaan miettiä ja pelätä. Kyllä tämä tästä.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja tsemppiä loppusuoralla oleville :)

t. Viivariina ja pikkuruinen rv8+3
 
Tsemppihali kaikille tarvitseville! :hug:
Kyllä sitä itekkin rupeaa jo hiljalleen kaipaamaan..

Kanella onkin jo ihan loppumetreillä...voikun
itekkin olisin...

Täällä siis taitaa aikamoinen pallopää olla tulossa, kun
alapää on niin vietävän hellänä..! :(
Istuminen ja liikkeelle lähtö välillä aivan järkyttävän
tuskallista, joten kyllä sitä todella toivoisin pikaista
jakautumista jo...
Esikosta ei tässä vaiheessa ollut vielä mitään tuntemuksia,
nyt jo muutaman viikon ajan päivittäin supistellut ja tosiaan
tuo häpyluun seutu aivan kosketusarka...
Huomenna olis neuvola jollain sijaisella, oma täti kipeenä :(
Ja viikon päästä olis se lekurin aika neuvolassa..
Ja toivonmukaan vaik seuraaval viikol synnytys.. :LOL:

Eilen sain jo kaupasta hommattua pienen starttipaketin jos
sattuiskin äkkilähtö yllättään...ja kai se tarttis könytä tonne
kellariin hakemaan vaatelaatikoita ja kurkkia löytyiskö niistä
mitään molemmille sopivaa..on aikas pinkki-voittosta tuo
varasto täynnä..eli tytön tullessa ei hätäpäivää sil saral..

Mitä ootte muuten mieltä, pystyykö mahan muodosta
sanomaan kumpi on tulossa?
Mulla kaikki olivat varmoja pojasta esikkoa odottaessa,
jopa lekuri sykkeiden perusteella...mutta munat puuttu ;)
Nyt taas veikkaavat poikaa, kun maha on kasvanut vaan
eteenpäin, sivuilla muodot muodot aika liki entisellään..

Tintta ja mönkijäinen 35+4
 
perkele.. tänään sitten kävin neuvolassa verenpaineet edelleen koholla ja mietti laittaako se mut suoraan äippäpolille. no päädyttiin siihen sitte et meen perjantaina 10 neuvolaan ja jos paineet edelleen korkeat niin sitten suoraan äippäpolille..

Sisältää valivali tekstiä: :ashamed:

tänää ei oo mikään menny hyvin en oo saanu nukuttua noi paineet suoraan sanoen vituttaa kissat on ollu pikkupiruja ja selkäkin on perkeleen kipee |O
Nanakuu 33+2
 
tinttamaaria Mä en usko, että mahasta voi sanoa vauvan sukupuolta, kuten ei sykkeestäkään. Niin eikä siitä linea negrasta. :D Miten ihmeessä se, mitä vauvan jalkovälissä on, voisi vaikuttaa siihen, minkä muotoinen maha on? Eiköhän äidin ruumiinrakenteella ole enemmän merkitystä.
 
No samaa ollaan täällä isännän kanssa naureskeltu,
kaikki mukamas niin varmoja asiasta! :LOL:
Mutta tosiaan...niin ne oli edelliselläkin kerralla.
Muistan elävästi videon, jossa anoppi saa juuri kuulla
että tyttö tuli...tais kolme kertaa varmistaa et kuuli oikein.. :D

"helpompi" olis jos tyttö tulis, kun olis vaatteita ja mulla
jo nimikin päätettynä (ei kai sitä isännän mielipidettä tarvita?)
mutta toki saa sieltä poikakin tupsahtaa...
Kaikki kelpaa...en oo niin ronkeli.. :D

nanakuu munki tarttee huomenna kysellä neuvolasta,
että onkohan paineissa jotain häikkää, kun on välillä ruvennu
pyörryttään ihan pirusti...korvat humisee ja pää tuntuu
oudolta.. (toki tuo pää taitaa muutenki olla hivenen outo.. :LOL: )
Toivotaan kuiteskin, että sulla paineet kunnossa!
 
Kiitosta tsempistä! Huomenna klo 8 osastolle ja siitä se sitten toivottavasti lähtee. Jännittää. Nopeasti on kyllä kuukaudet menneet, vaikka ensin tuntuivat matelevan. Kohta jo jännätään, kuka meistä seuraavaksi on maaliviivalla :) .
 
MLL
Kanellalle täältäkin onnea matkaan! Ihanaa saada pitkästä aikaa vauva pinoon :heart: :flower:

Poksu onnittelut! Empuu ehti jo poksumaan ja muut tulee varmaan perästä, eikö keskiviikko ollut monen muunkin päivä :D

Täälä on perjantaista asti ollu tosi kipeä olo, harjotussupistuksia mitkä tuntuu vaan kireelle ja paineelta päässä (molemmissa) ja sitten jotain muuta jotka saa tuolta alakerrasta vihlomaan ja selän+mahan pakottamaan..Oon yrittänyt harjotella sitten joogassa oppimaani hengitystä niiden aikana ja rentoutua, säännölliseen ei tule että eipä nuo vielä lähtö merkkaa, mutta hyvää treeniä tulevaa varten :) Näin aamusta on vielä helppo hymyillä, illalla sitten onkin jo taas niin loppu että tekisi mieli käydä tossa sairaalalla hakemassa joku epiduraalipumppu kotiin :D On kyllä jännää, meitä on useampi ketkä on kolmen kymmenen viikon korvilla, että kohta pitäisi taas vauva aalto tulla :heart: Nyt sitten vetoa lyömään missä järjestyksessä :D

MLL :heart: pojun pullero 35+0 POKS! :)
 
täällä plussattu tänään, ensin herkällä ja sitten vielä samantien digitestikin piti tuhlata ja molempien mukaan olisin raskaana :D ilmeisesti kohtalaisen helposti raskaudun, eri asia onkin selvitä sitten sinne ees rv 8 saakka, puhumattakaan rv 12....pelottaa...km takana siis 9/09 ja 1/10
 
Heipat taasen.. :wave:
Johan mä täällä ramppaan päivittäin :LOL:

Mitenhän Kanella mahtaa jaksella..??

Mä kävin tänään neuvolassa...
Oli joku sijainen taas...joka ei useasta yrityksestä
huolimatta saanut selville miten päin vaavis masussa
möyrii, joten tulee ylimääränen reissu äippäpolille siis..
Voikun tulis aika pian, jos sattuu väärinpäin olemaan..jos
olis viel tehtävis jotain taikoja et kääntyis.
Rupes vaan itteä jännittään niin maan perkuleesti..! :ashamed:

ja turvotus on ilmeisesti lisääntynyt paljon, muttei kamalan
näkyvästi kuitenkaan koska painoa oli viikossa tupsahtanut
2kg lisää! Kuitenkin pissa puhdas ja paineet ok, joten ei
kuulemma syytä huoleen..tarkasteli esikon korttiakin ja sanoi
että mun elimistö kuulemma vaan reagoi näin loppuvaihees
eli neidistäki tuli lopussa näitä isoja nousuja..
Sf-mitta oli tämän mittauksen mukaan 31, vaikka 3vkoa on
pysynyt samassa eli 28cm...
Tiedä nyt sitte johtuuko kaikki vaan oudosta neuvolantädistä...
Mutta näillä mennään...
 
tinttis sehän siin onkin että paineet hyppii korkeelle mutta kun mulla on ihan hyvä olo, ei huimaa eikä mitään.. en tajuu.. eipä ne oo siitä parantunu viel ainakaan mihkään kun kävin äitilt lainaamas verenpaine mittarin niin voin ite seurailla niitä myös..

kanellalle onnea matkaan :flower:

Neila tervetuloa takas! josko se kolmas kerta toden sanois..

ja poksu onnittelut poksujille :heart:

tänään on taas pesty pyykkiä ja nyt ois sit kaikki vauvan vaatteet pestynä ja huomen saan sitte loputkin viikattua paikoilleen :) kamala pesänrakennus vietti tullut. ja nyt varsinkin kun pitäis levätä noiden paineiden takia.. pakkanen taas -20 niin päätin et hyvä aika viedä petivaatteet pihalle :)
mua pelottaa se että jos ne päättää jostain syystä laittaa mut vuodelepoon osastolle..

selkäkipuinen nanakuu 33+3
 
Pientä merkkailua vain, täältä sairaalasta...
Eli verenpaineiden takia täällä, mutta nyt ovat laskussa joten voi olla että pian pääsen kotilomalle ainakin. Sitten päivittelen listaa.
Nyt uudet joudutte kyllä odottelemaan tuota päivitystä, mutta kovasti sitten päivittelen kun kotiin pääsen.

poksuu samalla 29+0 buam
 
aamulla ois 10 se neuvola ja jos paineet korkeet niin sieltä suoraan äippäpolille.. mulla on kotona myös verenpaine mittari niin näyttäs ett kyllä taitaa lähtö tulla :/
ärsyttää.. meillä tais sit pöytä koneen näyttö hajota ku pari viikkoa se on jo ollu omituinen ja nyt se ei sit tänään lähteny ollenkaa päälle :(
ja vauvakin ollu kovin hiljainen :( kuka sano et odotus on onnellista aikaa? joo onhan tää ihan kivaa välillä. mut kokoajan pelko ja epätietoisuus hönkii kylmää ilmaa niskaan :/
rv33+4
 
Suuret voimahalit niitä tarvitseville! :hug:
Paineitten kans taisteleville: koittakaahan levätä ja stressi minimiin!

Kanellalle voimia tulevaan koitokseen!

Tervetuloa uudet! :wave:

Mä oon ihan tippunu täältä.. :ashamed: Tuntuu et raskaus etenee niin seesteisesti et eipä oo paljoo mistä kirjotella.. :whistle: Olot ok, selkä kipuilee iltaisin, mut ei mitään ylitsepääsemätöntä. Saikulla kuitenki oon äippäloman alkuun (27.2) ja hyvä niin, paremmin oon jaksellu verrattuna siihen ku viel piti työt jaksaa kaikkien kotihommien ja esikon kaitsemisen lisäks..

Huomenna neuvola. Saas nähdä mitä siellä tälläkertaa.. Viime kerrastaki tuntuu olevan vasta niin vähä aikaa, 2vkoo. Jospa ainaki ultrattais et vähä näkis miten päin pikkunen köllii ja sais vaik villiä veikkausta sukupuolesta joltain muultaki. Rakenneultrassahan lääkäri veikkaili enemmän tyttöö..

Maha tuntuu olevan yhtä vauvaa vaan. Alkaa ilmeisesti olemaan aika ahdasta, luisevaa pyllyä, polvea, kyynärpäätä jne tuntuu punkevan vähä väliä mahanahkaa vasten niin että ihan sattuu välillä. :kieh: Koomisen näköistähän se kyllä on ku yhtäkkiä keskelle mahaa ilmestyy ylimääräinen kumpare.. :LOL: mutta ei aina niin kivan tuntoista.. :p

Kellis ja Aarre 32+3
 
Kanellalle Voimia ´, millaisiahan uutisia sieltä kuuluu?
Viivariina huippua että matka pikkuisella jatkuu- ja Kreta eiköhän se np- uäkin kerro hyviä uutisia.

Minä haluaisin kovasti taas varmistuksen että kaikki on hyvin. Paljon paranoidisempi olo kyllä nyt tuon km jälkeen. 2 vk jo mennyt varhais uä:stä. Oireita kai vielä on. Ostin kuumeissani netistä Angel sound dopplerin mutten vielä ole saanut mitään oman sykkeen lisäksi kuulumaan. Onko teillä kokemusta milloin vois alkaa kuulumaan, vai onko odotettava 12 rvk kuten ohjeessa sanotaan?

No jännitystä elämään täällä
Meneillään 9+4
 
Neila ja Liilia Tervetuloa mukaan! Toivottavasti saatte olla tässä pinossa monen monta kuukautta, loppuun asti. :)

Viivariina Hieno homma! :heart:

kreta Nyt voit sitten hyvillä mielin mennä np-ultraan, kun sydänäänetkin olet kuullut. :) Eikö kuulostanutkin kivalta?

Buamille ja nanakuulle toivottelen paineiden laskemista. :hug:

Kaikille muillekin tsempit ja halit! :hug:

Mulla olisi ensi viikon keskiviikkona neuvola. Väsymys, päänsärky ja tukkoisuus ovat palanneet pitkän tauon jälkeen, kunhan ei pahoinvointi alkaisi myös. :kieh:

Oikein hyvää perjantaita kaikille, se olisi viikonloppu edessä jälleen, ihanaa! :wave:

rv30+2
 

Yhteistyössä