Keskenmenon jälkeen plussanneet ELOKUUSSA <3

..ja otsikon suuren viisauden päätin teidän kanssanne jakaa. Jos nyt jotain palstailusta olen oppinut, ni se on just se, että on AIVAN mahdotonta asettua toisen asemaan ja mitottaa toisen tuntemuksia omien asteikoiden mukaan. Minä kuulun siihen osaan, jolle keskenmenot aiheutti enemmän v*tututsta kuin surua ja koko sen kuumeiluajan jotenkin vaan kanavoin energiani olemassaoleviin lapsiini ja niistä iloitsemiseen. Jotenkin ajattelin, että vaikka lapsia ei tulisi, ni noi onneksi on jo ja ne rikastuttavat päiviäni. Sekin varmaan osittain itsepuolustusta..?

Mutta, se että MINÄ koin asian noin ei tarkoita sitä, että KOKO MAAILMAN tulisi olla samaa mieltä ja tuntea samoin. Se on itseasiassa kovin mielenkiintoista huomata miten erilaisia me olemme ja miten erilailla me asiat otamme. Ja kas kun näitä lukee, ni jokainen tarina kirpasee yhtä lujaa ja jotenkin on oppinut jokaisessa tuskassa elämään mukana. En mä ajattele, että tolla on tota, ja tolla ei ole sitä, vaan jokainen ihmiskohtalo ja jokainen suru on omalla asteikollaan ja sen mukana eletään.

Okei, siihen olen sortunut, että kun joku kuumepuolella yk yhden jälkeen rasvaa hirttosilmukkaa ja manailee lapsettomuuttaan, ni sillon kyllä mietin, että joopa joo, näinhän se menee.. Siihen "suruun" en ihan jaksa osallistua. Mutta toki, en kyllä moisille viesteille ole sen kummemin kommentoinutkaan, ehkä se ei ole oikea tie?

Mutta kevyempään asiaan, eli raskaustilanteeseen.

Onkos kukaan muu huomioinut sellaista ihanuutta kuin JALKAHIKEÄ raskausaikana? Mulla ei ole jalat ikinä haisseet ja nyt taas kesän aikana mies oikein alvariinsa vie roskiin mun kenkiä, kun ne haisee ihan hirveille. (onneksi mulla on kenkäonkelma, että roskakorin täyttyminen ei sinänsä arsenaalia vähennä ). Siis kertakaikkiaan joissain sklopoissa tuntuu ku pesusienillä kävelis, niin kamalasti hiostaa. Onko tämä nyt raskausjuttu, vai vanhuutta? Viimeksi kun odotin kesällä ni olin hoitovapaalla ja asuin rannalla varsvassandaaleissa (eli ei ollu onkelmaa), mutta kun nyt töissä pidän korkokenkiä yms umpinaisia juttuja ni johan hiostaa. TOIVOTTAVASTI on raskausjuttu, onhan jollain muullakin näin?

Muilta osin kaikki hyvin, kolme viikkoa töitä ja sit alkaa äitiysloma. Mitäs tekemistä sitä sit keksis? Vois pestä kenkiä pesukoneess.

Tsemppiä ja hyvää mieltä kaikille!!! Nautitaan kesän viimeisistä päivistä!!!

:xmas: :xmas: :xmas: :xmas: :xmas: :xmas: :xmas:

wrv33

 

En oo Woodoo huomannu samaa ongelmaa, ainakaan vielä, mutta yhtenä kesänä oli sellaset työkengät jotka jotenki hiosti ja haju ongelmaan autto scrollin (vai miten se kirjotetaan?) jalkadeodorantti. Hikeä ei oikeestaan vähentäny, mutta ei haissu Tuntu myös ihanan viileeltä suihkia kesken päivän. Kirjotit myös kivasti käsillä olevasta aiheesta

 

Vielä sen verran tähän soppaan pistän lusikkaani että woodis on siinä täysin oikeassa. Toisen surua ei voi alkaa arvostelemaan koska jokainen suree omalla tavallaan. Voi vain tukea toista surussaan ja yrittää olla läsnä.
Itselläni niin pimeä ja synkkä vuosi takana näiden menetysten vuoksi, enkä voi edelleenkään ymmärtää miksi juuri minua on noin rangaistu tässä elämässä. Koska olen aina halunnut suurperheen ja tämä tuntuu kamalalta rangaistukselta että tulee helposti raskaaksi mutta aina ne raskaudet kuitenkin valuu viemäristä alas... Aikaisempi lapsettomuuteni tuntuu tämän rinnalta helpolta asialta.

Tuntuu uskomatomalta olla näin pitkällä tässä raskaudessa kaiken tuskan jälkeen ja siksi pelkään vieläkin enemän että tämän menetän.
Mutta nämä ovat vain minun tuntemuksiani ja en voi edes ajatella että joku tuntisi tai ajattelisi juuri samoin.

woodis. Tuo hikoilu juttu on ihan normaalia raskaus aikana koska kilpirauhanen toimii silloin vilkkaammin ja pistää hikoilemaan. Minä hikoilen öisin ja se on perseestä.. Vaikka ei ole kovin kuumakaan meidän makkarissa niin silti hikoilen ja ja herään pistämään tuulettimen päälle ja miehellä menee hermot kun se tuuletin möykkää vaikka ei ole kuuma Pissattaa, hikoiluttaa ja menee hermot... kummallakin :heart: On kuulkaa romantiikka kaukana meidän makkari elämästä nykyään..

Vernis ja Baby-J rv 19+4 :heart:

 

Heippa tytöt!

Kaikille plussanneille oikein isot onnittelut! :flower: Tervetuloa kirjoittelemaan.

Arasta aiheesta olitte kirjoitellut mutta ihan hienoa että täällä uskalletaan kuitenkin kertoa oma mielipiteensä. Taitaa olla asioihin niin monta mielipidettä kuin on palstailijaakin.
Mutta Woodoon kanssa olen samaa mieltä että hieman ottaa päähän kun parin yk:n jälkeen moni hakkaa päätään seinään. Itse kun sen laskemisen lopetti 20 jälkeen ja mä aloin jo oikeasti olemaan valmis luovuttamaan. Hoitoihin kun en ollut valmis menemään. Mutta niin se onni löysi kerrankin tänne.
Aluksi keskenmenon pelko oli ihan kauhea. Jokainen ultra oli kyllä hermoja raastava. Nyt pelko on oikeastaan vielä hirveämpi. Mä todella pelkään että mitä jos vauvalle käy synnytyksessä jotain ja kohtukuolemaa mä pelkään myös. Sitä kun on jo omalla tavallaan oppinut hieman tuntemaan tätä vauvaa. Aamulla kun mä herään se aloittaa muksimisen. Tuntuu niin uskomattomalle kun tuntee kädessään toisen jalkapohjan ja kun silittää mahaa niin sieltä tungetaan peppua kättä vasten. Mä en olisi ikinä osannut kuvitella miltä tämä tuntuu. Ja yksi asia mitä mä olen oppinut on kärsivällisyys. Siksi mulla ei kai ole kiire edes vielä synnyttämään kun olokin on hyvä. Tottakai toisaalta mä haluaisin vauvan nähdä mutta kaikki aikanaan.
Ja mä ymmärrän hyvin sen yhteisen lapsen kaipuunkin. Parasta tässä nimittäin on nähdä se ilo ja onnellisuus ja ylpeys mun miehen kasvoilla. Ja kuinka se iltaisin kertoo rakastavansa meitä kumpaakin.
Mutta se valtava äidin rakkaus mulla on vielä edessä. Sen tunteen pääsen varmaan kokemaan pian! :heart:

Mutta olo täällä on tosiaankin hyvä eikä merkkejä synnytyksestä oikein ole ilmassa pieniä nippailuja lukuunottamatta. Kauhee meno mun masussa on joka päivä. :heart:

Happis torstai tulee pian vaikka ei varmaan nyt siltä tunnukaan. Peukut on pystyssä. :hug:

Päksäkkä 38+6 :heart:

 

Haluan tuohon edelliseen kirjoitukseeni viitaten sanoa ettei tarkoitukseni missään nimessä ollut arvostella tai luokitella kenenkään tuskaa tai surua. Jokainen ollaan yksilöitä ja jokainen kokee asiat eri tavalla.. En tosiaankaan halua mitään riitaa aikaiseksi, mutta en uskokaan että sitä täällä syntyisikään. Sen verran järkevän oloista porukkaa, että mielipiteitä voidaan vaihtaa ilman että täytyy koko kasvimaan hernesatoa nenään nykiä..
Minulle henkilökohtaisesti vaan tuo lausahdus jo olemassa olevasta lapsesta yrityksen aikana on tuottanut harmaita hiuksia, sillä pidän itse ihan itsestäänselvänä asiana että olen onnellinen jo minulle suodusta lapsesta. Hän on minun elämässäni kaikki kaikessa, kuten varmasti jokaiselle vanhemmalle omat lapset ovat.
Voimia ja halauksia niitä tarvitseville! :hug:

 

Oli taas näköjään tullut uusia =) tervetuloa!

Arasta aiheesta tiesin kirjoittavani, kun sormet näppiksellä vaelsi, mutta tein sen siksi, jotta saataisiin hieman eloa tänne palstalle Tämä tietty saattaa vaikuttaa puolustelulta, mutta on totta kuitenkin ja seison silti mielipiteeni takana. Ja happihyppy ( niinkuin moni muukin ) on aivan oikeassa siinä, etten minä ole kukaan arvostelemaan toisten tuskaa ja surua, ja minä en todellakaan voi tietää mitä on äidin rakkaus Katkerana voin vain kuvitella vielä mitä se on ja pelätä oman pienokaiseni menettämistä edelleen.

Mitä olen nyt paljon viime aikoina miettinyt myös on ehkä riitaa haastava aihe. Eli onko kauan tehty lapsi ( yritystä ties kuinka kauan tai km:n jälkeinen ) rakkaampi kuin helposti / vahingossa aikaan saatu?
Naapurissa olen aistinut tällaista ilmassa. Esikoista ennen naapuri oli tehnyt abortin ja hieman myöhemmin sai alkunsa tämä toivottu raskaus, joka kaikista ongelmista ( vuodoista ) huolimatta päättyi onnellisesti kuten kuuluukin. Tarkkaan en tiedä kauanko naapuripariskunta yritti saada toista lasta ja tutkimuksissa lopulta kävi ilmi, että naapurin rouvalla on monirakkulaisuutta? munasarjoissa, josta johtuen raskautuminen on vaikeaa. Kuitenkin heidän yrityksensä palkittiin ja raskaus sai alkunsa ja päättyi onnelliseen loppuun raskausdiabeteksestä huolimatta. Naapurin lapsille ikäeroa ehti tulla n.5vuotta.
Läheltä heidän perhe-elämäänsä seuranneena olen siis huomannut, että tätä kakkosta kohdellaan aivan erilailla kuin ykköstä. Jos kakkonen riehuu takapenkillä autossa, niin ykkönen saa siitä huudot. Jos kakkonen tuhmailee samalla lailla ykkösen perässä, niin ykkönen saa huudot ja mahdollisesti jonkin rangaistuksen kakkosen pahan teko jätetään huomioimatta. Kakkoselle ostetaan uusia leluja enemmän kuin ykköselle ja häntä myös lellitellään enemmän. Johtuuko tällainen vanhempien käytös mahdollisesti siis siitä, että kakkosta on "tehty" ja ykkönen on "vain tullut", vai onko tämä vain sitä, että esikoinen on vanhempi ja häntä on helpompi rangaista?

No joo. Tällaista siis tänään.


pinkkimieli ja pallopää 27+3

 

Heipä hei!

Arasta aiheesta tosiaan olette kirjoitelleet, mutta tämä jos mikä on oikea paikka kirjoitella siitäkin. En tuohon sen enempää kommentoi, muuta kuin kipeäähän tuo km teki, ihan fyysisestikin, mutta erityisesti henkisesti. Tasan vuosi sitten olin tämän viikon perjantaina (8.8.) sairaalassa tyhjennyksessä km:n vuoksi, nyt menen samaan sairaalaan taas perjantaina vauvan kokokontrolliin. Onhan tuo vähän "outoa" vai miten sen sanoisi. Ei sitä vuosi sitten olisi osannut aavistaa mitä tasan vuoden päästä tapahtuu, mutta sellaistahan elämä on, koskaan ei voi tietää miten käy.

Tosiaan hain vielä loppumetreille sairaalasta sokeriarvomittarin ja olen nyt seuraillut niitäkin arvoja. Niin hassulta kun tämä kuulostaakin, niin arvoja on oikeastaan ihan "mukava" seurailla. Onpahan ainakin jotakin tekemistä, eikä vaan pelkkää odottamista.. Pitää kellosta kytätä ruoka-aikoja ja laskea hiilihydraatteja. On siis ajatukset pois pelkästään synnyttämisestä ja sitä oikein odottaa huomista, että millaisiahan arvoja huomenna pamahtaa mittariin.. no joo, kyllä mä sen vauvan tosiaan haluaisin synnyttää vaikka tänään, mutta kun ei ole tullakseen, niin on mukavaa kun on vähän muutakin ajateltavaa.

Toisaalta taas tajusin eilen miten kamalasti tuleva synnytys mua jännittääkään. Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla, joten olen tavallaan ensisynnyttäjä. Hui sentään.. toivon, että synnytys käynnistyisi lapsivesien menolla, niin olisi ainakin selvää missä mennään. Ja miten pitkälle sitä uskaltaa mennä ilman epiduraalia tai ehtiikö sitä ottamaan ollenkaan.. no näitä asioita ei niin kamalan paljoa voi etukäteen suunnitella, joten täytyy vaan mennä sitten virran mukana.

Mutta vielä yksi pieni valitus.. mun mies on välillä ihan pöhkö. Okei, raskaushormoonit ja varsinkin näin loppuvaiheessa oleva erittäin lyhyt pinna tekevät toki tehtävänsä, mutta että toinen voi olla välillä rasittava. Hän ei vaan kertakaikkiaan tunnu tajuavan miten saat..an vaikeaa välillä tämän hervottoman ison mahan kanssa on. Esim. kumartelu ei ole herkkua eli ei oikein mahan kanssa edes onnistu/lisäksi alkaa pyörryttämään. Mutta esim. tiskikone on silti täytettävä. Toinen ei vaan tajua ja vaikka suoraan sanoisi, niin ei tajua silti, koska telkkarista nyt tulee sitä pirun rallia ja sitä pitää tuijottaa ja siitä tuli mieleen, että omaan autoon piti ostaa jotakin juttuja ja sitten niitä lähdetään heti rallin jälkeen ostamaan ja sitten korjataan autoa tallissa pari-kolme tuntia ja pitäähän auto pestäkin ja taas puunataan tunti jne... tämän ajan yritän leikkiä 4 -vuotiaan kanssa ja samalla ärsyttää suuresti likaiset tiskit pöydällä. Ja kun mieheni tulee sisään, niin ihmettelee mikä nyt on. Hänhän on huoltanut koko päivän/illan koko perheen autoa ja on ihan poikki ja ruoka pitäisi olla valmiina ja kehtaa vielä sanoa, että pitää vissiin palkata siivooja kun ei talossa mitään tunnu tapahtuvan.. KLING!!! Päässä kilahtelee... No joo.. tää nyt oli vaan tälläinen purkaus. Oikeasti mieheni on aivan ihana, mutta ei se välillä tajua kyllä yhtään meikäläistä eikä meikäläisen olotilaa!

Sini ja tyttönen, rv 38+6

 

apua rauhoitelkaa pliis mua.. nyt tarviin rohkaisevaa lausetta..
Pelottaa niin ettei kaikki ole hyvin kun ei oo oireita.. parina päivänä vaan ollu..
Entä jos siellä masussa ei ookkaan ketään:/
ei kai turhaan tuu plussaa testiin.. '

tiitu ja masu rv6+3

 

Eikö sulla oo mitään oireita tiitu? Rinnat kipeet illalla kun ottaa rintsikat pois? Kyllähän sää kuitenkin raskaana olet, kun oot kerran plussannutkin :wave: . Millos sulla on ultra? Sinuna kävisin mielenrauhan takia pian ultrassa, vaikka joutuski itse maksamaan. Nää ekat viikot on kyllä yhtä tuskaa, kun ei tiedä onko siellä edes ketään matkassa :ashamed:

 

Tiitu ei mullakaan ollut oireita. Tissit oli sivuilta kipeet jonkun aikaa ja nekin varmaan osittain puristelusta. =) Kaikki on varmasti hyvin ja lopulta kiität kun on ollut oireeton raskaus. Mä olen ihan varma että jos vielä joskus tuun raskaaksi niin vietän kaiken ajan pää pöntössä ihan kostoksi vaan!

 

hei, on mulla rinnat kipeet iltaisin.. ja vessassa täytyy käydä usein.. mutta tuntuu että jokapuolella kaikki selittää oireista niin sitä alkaa miettii että eikö kaikki oo hyvin kun ei oo oireita.. varhaisultra on 13päivä

 

sini tuo kuulostaa niiiiiin tutulta Miehet vaan on tuollaisia, mut useimmin samanlainen kaava on kuulemma meillä naisilla, tosin me tehään jotain hyödyllistä. Esim. pitäis vaik alkaa laittaa ruokaa, nii eka on tiskattava kun ei ole juuri se tietty lasta puhtaana. Ja kun sen on saanut hoidettua, niin tarviihan se tiskiallas puhdistaa roskista ja samalla saattaa huomata miten täys roskis onkaan ja sehän on lähdettävä tyhjäämään samontein. Palatessa takaisin keittiöön huomaa miten likaisena tiskiroiskeista kaakelit on, niin niitähän onkin sit hyvä pikaseen jynssätä hankausnesteellä, mikä soveltuu myös hellan puhdistukseen. Tästäpä saattaa mieleen juolahtaakin se mahassa edelleen kurniva nälkä ja viimeinkin pääsee ruokaa laittamaan.

pinkkimieli ja pallopää

 

laskureiden mukaan la olis 29.3
tänään soitin sinne neuvolaan ja sain ajan 18.8 ja kysyivät haluanko johonkin tutkimukseen missä multa otetaan verta ja siitä tutkitaan onko sikiöllä esim downin syndroomaa..
puhelun loputtua tajusin että se täti ei edes kysyny kuinka pitkä mun kierto yleensä on..

 

Huomenta!

Tänään olisi taas neuvola. Ei yhtään huvittais tietää paljonko paino on noussut. Mulla se vaan nousee vaikka mä kuinka liikun ja tsekkaan syömisiäni. :ashamed:

Viikko enää laskettuunaikaan.

Päksäkkä 39+0 POKS :heart:

 

päksäkkällä hienot poksut Olispa itelläkin jo noin paljon viikkoja kasassa. Ei sillä etten masustani tykkäisi vaan sillä, et en malttais enää odottaa näkeväni vauvan =)

pinkkimieli ja pallopää 27+4

 

pinkkimieli, heh, noinhan se tietty on, naisilla sama juttu.. mutta en tiedä miksi tuo mies on nyt pari päivää ottanut niin paljon aivoon.. eihän mitään ihmeellistä ole tehnyt, mutta ehkä se onkin juuri siinä. Tuntuu vaan siltä, että hän ei oikeasti todellakaan tajua minua ja minä en sitten taas tajua miten hän ei voi tajuta. Esim. eilen sanoin, että aion pyytää perjantaina sairaalassa vauvan kokotarkastuksessa jo käynnistämistä, koska oloni on niin tukala. Mieheni sanoi tähän, että et varmana pyydä, koska hänellä on iltapäivällä töissä tärkeä kokous. OIKEASTI!!! Mitäs jos vauva ihan itsekseen haluaa syntyä juuri perjantaina iltapäivällä?? Varmaan olen sitten yksin synnyttämässä. Just nyt tuntuu siltä, että mielummin olisinkin siellä ilman miestäni, kun hänen kommentit ovat tuota luokkaa. Äh, ärsyttävä.

Mutta Päksäkkä, näin sitä vaan poksutaan! Kun vaan päästäisiin jo poksumaan ihan lopullisesti! =)

Sini ja tyttönen, rv 39+0

 

Neuvolassa käyty!

39+0
pissa: puhdas
RR: 108/76
paino: +788/vko
Hb: 138
syke: 128-140
liikkeet:++
sf-mitta: 31,5

Eli kaikki on hyvin. Sf-mitta noussut 0,5cm mutta kyllä sitä taas kaksi kertaa mitattiin ennenkuin tämä tulos saatiin. Vauvan pää on vielä aika ylhäällä niinkuin itsekin olen ajatellut. Varattiin seuraava aika ensi viikon maanantaille ja lupasin että varmasti olen tulossa. Tunnollisesti. =)

Sini kuten mun neuvolakuulumisista voi lukea mä uskon että sä olet meistä ensimmäisenä lopullisesti poksumassa. =)

pinkkis viikot menee niin nopeaan että et huomaakaan kun loppu häämöttää! =)

Päksäkkä 39+0 :heart:

 

Päksäkkä, mä olen vähän kade sun ihanan pienestä sf-mitasta. Itselläni oli viime viikolla 38+1 sf-mitta 37,5! Ja tuosta mitta on takuulla vielä kasvanut. Maha on iso, nahka on tooooodella pinkeänä. Mutta halutussa tilassahan tässä ollaan, joten parempi lopettaa tämä valitus ja ryhtyä ajattelemaan vain positiivisia ajatuksia. =)

Sini

 

Päksäkkä ja Sini, teillä alkaa olla homma jo voiton puolella Varmasti aika kuluu matelemalla kun odottaa jo niin sitä H-hetkeä, mutta ne vauvat sieltä tule. Sinille voin myös kommentoida, että ymmärrän niin sua, ajatuskatkos tällä hetkellä ettei tule esimerkkiä mieleen, mutta kyllä nuo miehet osaa olla välillä tosi pöljiä. Toisaalta olen aika riiviö itsekkin niin sovitaan kai hyvin yhteen

Minä näin yöllä ihan kauheaa painajaista. Olin ultrassa (joka on muutes jo perjantaina, jee!) ja sielä tylysti alkoi lääkäri luetella, että tossa on ne osat ja tossa on noi, tässä pitäisi olla sydän, mutta ei se kyllä lyö. Tilanne oli siis oikeastaan kopio mun viimisestä ultrasta edellisessä raskaudessa jossa lekuri oli jotenki tosi kylmä kiskosen tuntunen kun totesi meidän pojan kuolleeksi. Aamulla tuli sitten kauhea itkukohtaus ja huoli, mutta nyt kun on itkut itketty niin alkaa taas vähän piristyä.

MLL ja 8+0 POKS :heart:

 

*POKS* 5+0

 

Heips :wave:

Tää liittyy ryhmään oireettomat. Vähän pistää huolestuttamaan, kun ei edes tissit ole kipeet! Ei pahaaoloo, ei mitään. Paitsi lasketaanko ilmavaivat ja jatkuva kiukkusuus oireeks? :ashamed: Väkisin tulee mieleen, että joko taas on tuulimuna. Huomenna varmaa pitäs soittaa aikaa polille siihen varhaisultraan, toivottavasti sen sais mahdollisimman pian, ett tää epävarmuus poistus. Eilen tosiaan tein taas sen testin ja plussaa se näyttää, vaikka on epätietonen olo.

Joo tiedetää, ett tässä vaiheessa ei välttämättä ede tietäs olevasa raskaana...paitsi sillä perusteella, ett menkat on jääny pois. Ei vaa osaa olla positiivinen sen tuulimunan takia. Jotenki ajattelee aina vaa pahinta

JääKyynel 4+6

 

Nii ja onnittelut poksuville :heart:

 

Jääkyynel ilmavaivat on varma merkki raskaudesta. Mun mies vois ainakin todistaa sen! Kaikke menee varmasti hyvin! :hug:

MLL ja Kellopeliappelsiini onnittelut teillekin poksuista!

MLL mullakin on ollut ihan hirveitä painajaisia ennen kumpaakin ultraa. Kai sitä jotenkin yrittää varautua jos kaikki ei olekaan hyvin! Mä pidän peukut pystyssä perjantaiseen ultraan! :hug:

 

sini jos mun ukko sanois noin, et jonkun kokouksen takia lapsi ei saa syntyä sinä päivänä, niin takuu varmasti vetäisin koko puutarhan nenääni, enkä tyytyis pelkkiin herneisiin. Se vauvahan tulee just sillon ku sille sopii, eikä sillon ku isukki joutaa paikalle.

Menis vaan nopsaan joo nää viikot. Kaverilla viikkoja nyt 37+? ja hänen jakautumis uutistaan nyt odottelen innolla. Pääsempähän sit haisteleen vauvaa ku kaveri eka poksahtaa, ja siitä noin 5 viikon päästä olis kälyn vuoro, ja siitä viä 5 viikkoo omaan vuorooni.


pinkkimieli ja pallopää

 

Olipas tänne tullut paljon kirjoituksia sillä aikaa, kun olen ollut netin vaikutupiirin ulkopuolella. Myönnän itsekin helposti ajattelevani, että kun en ole saanut yhtään lasta, on tuskani suurempi kuin sellaisen, joka on saanut. Mutta se johtuu varmaan siitä, että ei sitä koskaan ymmärrä kenenkään toisen tilannetta yhtä hyvin kuin omaansa. Musta tuntuu tulevaisuus tosi tyhjältä, jos siihen ei kuulu yhtään lasta ja siksi on helppo ajatella, että tuska ei olisi yhtä suuri, jos olisi edes yksi lapsi.

Yhdyn tähän oireettomuuden ihmettelyyn ja pelkoon. Nyt siis menossa 5+0, mutta ei oireita. Jos oikein rintojani tunnustelen, niin ehkä ne ovat arat, mutta keskenmenoon päätyneessä raskaudessa rintani olivat heti ihan tulessa, varsinkin suihkussakäynti tuntui epämukavalta. Mua rupesi silloin myös heti oksettamaan sekä silloin kun oli nälkä että kun olin syönyt (sekä monet makeat hajut). Nyt on ehkä pientä kuvotusta, enkä tiedä, onko sekin vain kuvittelua.

Ja sitten vielä sellainen asia, että mua pelottaa ihan hirveästi ajatus ultraan menemisestä. En ole siis varannut varhaisultra-aikaa. Voisiko joku yrittää psyykata mut varaamaan ajan..