Keskenmenon jälkeen plussanneet ELOKUUSSA <3

Noella. Itselläni on kaksi kertaa käynyt niin etten ole mennyt alkuraskauden ultraan ja sitten todettu vasta jotain rv 10 että alkio on ollut kuolleena jo rv 6 asti. Se on minusta vielä kamalampaa kuin se että menee sinne ajoissa.
Itse olen pelännyt alkuraskauden ultraa enemmän kuin mitään, varsinkin tässä raskaudessa kun oli jo 4 km:a takana. Ja mullahan oli nyt 2 alkuraskauden ultraa, eka rv 6+6 ja toinen 8+6, ja kumpaakin jännitin ja pelkäsin ihan hirveästi. Mutta olin kuitenkin tyytyväinen että ne tehtiin koska se rauhoitti mieltä tosi paljon.
Tsemppiä sinne odotteluun ja oireiden ihmettelyyn, mulla on se vielä aika tuoreena mielessä ja vieläkään oloni ei ole kovinkaan rauhallinen vaikka viikkoja on jo näinkin paljon.
:hug: :hug:

Omanapa. Huh, huomenna on neuvola ja sitten rakenneultra torstaina. Nyt jo jännittää niin paljon että en nukkunut oikein lainkaan viime yönä kun sitä mietin.. Baby-J on edelleen vilkas kaveri ja kova jytke tuntuu masussa päivä päivältä kovempaa, eli luulisi sen puolesta että vaavi kasvaa siellä hyvää tahtia :D

Vernis ja Baby-J rv 19+5 :heart:
 
Noella Eihän sinne alkuraskaudenultraan mikään pakko ole mennä. Menet jos tuntuu siltä. Itselläni edellisessä raskaudessa se vain antoi tavallaan turhaa toivoa, kun 7+4 näkyi sikiöllä vahva syke ja 12+3 alkoi vuoto, kun sikiö oli kuollut 9+0. Jokainen kokee sen tavallaan.

pinkkimieli ja pallopää 27+5
 
Itse aikaistin alkuraskauden ultraa ja menen huomenna :eek: Minä taas pelkään np-ultraa enemmän sillä jos nyt heti alussa näkyisi KU tai tuulimuna tai varhainen km niin matka päättyisi melkein ennenkuin se ehti alkaakaan. Mutta jos nyt ultrassa on kaikki ok niin se antaa hirveästi toivoa. Ja sitten kun mennään np-ultraan ja sykettä ei olekaan enää.. no niin kävi viimeksi, miksi pitäisi taas käydä samoin. Pitää nyt tsempata kovasti. Pelot huomisen suhteen ovat: kohdusta ei löydy mitään, on ruskuaispussi mutta ei sykettä, kaksi sykettä kohdussa. Kaksosista olen nähnyt painajaisia, en tiedä miksi oon saanut päähäni että kaksosia odottaisin. Mutta olisi se suuri sokki kuitenkin kun on jo kaksi pientä lasta olemassa. Toisaalta, kyllä siihenkin varmaan tottuisi siis ajatukseen.. paljon on ajatuksia päässä. Kaipa se että kohdussa ei ole mitään olisi kaikista kamalin juttu. Näillä viikoilla pitäisi kyllä näkyä jo jotain ja sykekin on aina näkynyt edellisissä raskauksissa 5+ viikolla. Mutta eipä tässä muuta kuin soitellen sotaan ;)
Koodi:
[url=http://lilypie.com][img]http://lbdm.lilypie.com/FgvEp3.png[/img][/url]
 
Mullaki Sapfo on ultra huomenna. Mun pelkovariaatiot: kohdussa ei mitään; kohdussa tyhjä ruskuaispussi; kohdussa kaksi tyhjää ruskuaispussia; kohdussa elämää, mutta toinen alkio kohdunkaulankanavassa (molemmat raskaudet keskeytetään).

Mulle tää alkuraskauden ultra on tosi tärkee. Viimeksi kun oli kohdunulkoinen, joka nytkin pelottaa. Niin ja näkyishän siellä tuulimunakin. Ehkä syy mun tuhruttelulle selviää.

Happis 5+5
 
Happihyppy mehän jännäillään sitten ihan samoista asioista ja samaan aikaan :hug: Toivotaan että kummallakin on huomenna hyviä uutisia. Koska sun ultra on? Mulla 14:30. Ja sanomattakin on selvää että olen H E R M O N A.
 
heip kaikille.

tsemppiä ultriin, niitä taisi olla monellakin tulossa :hug:

Omaan napaan ei kummempia,
eilen tuntu jotakin outoa vihlontaa kävellessä mut meni ohi aina kun pysähty joten ei kai siitä mitään kauheita seurauksia ole?
Asukas liikkuu kovin vinhaa vauhtia, eilen olikin hiljaisempi päivä..
Hei tiettekö, mä huomasin eilen jotakin aivan kamalaa ku kävin suihkussa,
mun molempiin rintoihin on ilmestyny pienen pieniä raskausarpia :eek:
Vaik ei ne raukat pienet ole ees kasvaneet kun yhen koon,
mut johtuneeko sit siitä kun jo kuukauden päivät sitten alkoi tihkuttelemaankin?
On mullakin aiheet mitä hätäilen :LOL:
Onneks muualle ei ole viel siunaantunut, vaik eiköhän nekin ehdi vielä.

Huomenna aamulla olis sitten taas neuvolaan meno.



Dada 32+3
 
Tänne ei sit yhtää mitään. Ei oireen oiretta. Pelkään pahinta. En saanu sit polille soitettua, kun soitto aika oli klo 11 saakka ja ite nukuin 10.30 saakka. Jospa huomenna paremmalla onnella kokeilisin soittaa sitä ultra aikaa. Ärsyttävä pikku lentsu vaivaa.

Tsemppiä happihypylle ja Sapfolle ultriin. Täällä on peukut ja varpaat pystyssä, ett kaikki on ok.
 
Happis a Sapfo tsempit ultraan! :hug:

Mymmyryy kiva kun käyt moikkaamassa! :wave:

Sini onhan tässä pienessä sf-mitassa omat hyvät puolensa. Maha ei tunnu ehkä niin kauheen isolta ja nukkumaan esim. pystyn aika hyvin.
Mutta sit taas inhottaa un neuvolassa sitä aina arvotaan ja mietitään että ei se nyt näin vähän voi olla yms. Jää sit aina hieman epävarma olo. Maha on täälläkin tosi piukalla. Vauva on ihan tossa ihossa kiinni. Arpia mulle ei ole vielä tullut en sitten tiedä onko mun jokapäiväinen rasvaus auttanut. Toivottavasti ei menisi hirveästi yli niin jos vaikka arvilta säästyisi.
Joo ja sit pienessä mahassa on se huono puoli etä sitä koko ajan päivitellään. Kerrankin mulle sanottiin et vauva on tarkoitus kasvattaa mahassa missä sun maha on?!? :headwall:
No kauaa ei enää muitten kommentteja tarvitse kuunnella. =)
Jaksamisia sinne! :hug:

Päksäkkä 39+1 :heart:
 
Päksäkkä, niin, keskikäyrällä olisi varmasti mukavin olla. Itse saan mm. kaupassa kuulla tuntemattomilta kommentteja, että ai sä odotat kaksosia! Minä siihen vaan, että ei kun ihan yhtä vaan jne.. useampi tuntematon henkilö on joko vain todennut minun odottavan kaksosia ja sitten kysynyt, että montakos on tulossa.. ei sekään kivaa ole. Mutta ei varmasti tuokaan, että ihmetellään mahan pienuutta.

Mutta ei täällä mitään uutta, ei supparin supparia. Vauvan pää painaa ikävästi tuonne alaosastoon, mutta muuten ei mitään merkkejä tulevasta. Kovasti liikuskelee, maha pomppii koko ajan edestakaisin.

Mieskin oli eilen illalla ihan siedettävä, jopa ihan rakastettava. Kai tajusi itsekin miten typerästi oli sanonut. Hän teki koko perheelle ruuan, laittoi ihan itse tiskikoneen ja pyykkikoneen päälle ja kyseli useaan otteeseen millainen olo minulla on ja tuli vielä masullekin puhelemaan, että mitäs jos tulisit sieltä jo ulos, niin äidillä olo helpottuisi. Viikonloppuna vaan miehelläni on menoa, mutta onneksi vain parin tunnin keikka ja vain tunnin ajomatkan päästä kotoa, niin pääsee tarvittaessa nopeasti paikalle. Mutta silti edelleen elättelen toiveita, että jospas perjantaina käynnisteltäisiin. Viimeksi tosin lääkäri piti monen minuutin luennon siitä, että käynnistystä ei haluta tehdä ja ymmärtäähän sen, että luonnollinen tapa olisi varmasti kaikkien kannalta parempi, mutta kun en mä vaan enää jaksaisi.. no, max 3 viikkoa kuitenkin enää. Ehkä sen ajan seisoo vaikka päällään.

 
Sini musta välillä tuntuu että ihmisillä on vain joku ihme tarve kommentoida. Siis tuntuu että ne ajattelee että niiden on pakko heittää jotain kommenttia. Ihan kun raskaana oleva välttämättä haluisi jonkun kommentin, että on huomattu.
 
Heippa!

löysin tälläisen pinon, kun tein tänään raskaustestin... siitä myöhemmin...

Mulle tuli km 4/2009. Sen jälkeen ollaan tehtailtu toista lasta ahkerasti. Molemmista raskauksista tulin raskaaksi heti tai viim toisesta kierrosta. Nyt onkin mennyt vähän kauemmin tässä yrityksessä. Nyt maanantaina luulin, että kuukautiset alkoivat. Olin jo pissaamassa purkkiin ja tekemässä raskaustestiä, kunnes näin alkkareissa verta. Nyt kuitenkin kuukautiset ovat olleet tosi nihkeet ja nyt yöllä eikä tänään ole tullut mitään. Tein piruuttani raskaustestin, jonka foliopakkauksen olin jo avannut viime maanantaina...

Se näytti haaleaa plussaa. Eli siis mitä?!? Olenko nyt raskaana, pitääkö tuota testiä nyt uskoa, vaikka EI ole mitään raskausoireita, ja tosiaan sitä verta hieman vuosin... onpas outo tilanne... Ajattelin, jos tekisi huomenna aamulla uudestaan testin. Onpas outo fiilis.

Olin pari viikkoa sitten ihan varma, että olen raskaana, näin haikaran!! Ja sanoin puolisolle, että ei meidän tarvi mitään testiä tehdä, ku tiedän olevani raskaana. Olinkohan oikeassa?!? :saint:
 
PikkuKuutti tuleppas sitten heti huomen aamusta kertomaan mitä se uus testi näytti ( äläkä avaa sitä tällä kertaa etukäteen =) )

Happihyppy ja Sapfo tein huomisia ultra uutisia odottelen täällä peukut pystyssä.


pinkkimieli ja pallopää
 
Kaikki peukut pystyssä ultraan Happihypylle ja Sapfolle! Munkaan ei varmaan pitäisi yrittää ajatella, että pitäisi päästä pelosta eroon, että voisi mennä ultraan, vaan pitäisi mennä, vaikka pelottaa. Pelkään ihan kaikkea, tuulimunaa ja kohdunulkoista lähinnä. Ja sitten mietityttää se, että koska menisi. Viimeksi olin ultrassa viikoilla 7+2. Sykettä ei ollut, mutta vauvanalku oli 7+1 eli suunnilleen oikean kokoinen. Kaksi viikkoa odottelin vuorotellen toivoen vuorotellen toivoni jo menettäneenä, kunnes sitten todettiin, että ei edelleenkään ollut sykettä. Mietinkin, että koska sinne menisi, kun jos olisin aikaisemmassa raskaudessa ollut vähän aikaisemmin, niin todennäköisesti siellä olisi se syke ollut tuohon 7+1 asti. Mutta jos menisi nyt ultraan, niin tulisipa ainakin poissuljettua tuulimuna ja kohdunulkoinen.

Tuntuu niin kuin tänään olisi oikeasti oksettanut sekä aamulla että päikkäreiden jälkeen. Heh, heräsin yhdeksältä ja yhdeltä niin väsytti, että piti oikaista sohvalle.

Pikkukuutti, mä kans sain Apteekin testeillä kaksi tosi himmeää plussaa.. Siksi hain ylikalliin clearbluen digitaalisen testin ja uskoin olevani raskaana, kun siihen tuli tekstit gravid raskaana. Juu tosiaan, kolme testiä on tullut tehtyä. Testientekijät voivat hyvin, kun munlaiset ihmiset tekee monta testiä :D
 
Noella - olen monesta paikkaa lukenut ja kuullut että syke pitäisi pääsääntöisesti löytyä 6+ viikolla viimeistään. Sitten on olemassa näitä ihmeellisiä juttuja joissa sykettä ei ole löytynyt kuin myöhemmillä viikoilla ja terve lapsi syntynyt. Mutta siis pääsääntö on kai tuo lääkärien mukaan.

Vai menikö se nyt noin :/
 
Päksäkkä, uteliaisuudestani kyselen millasia sun sf mitat on olleet?
Mulla itsellä menee siinä alakäyrän ja keskikäyrän välissä..kaikki kuulema ok mut tää masu vaan tuntuu vähän olemattomalta :D
Jotkut "tutut" kehdanneet vasta nyt kysellä odotanko pientä, ja lisänneet perään että taitaa olla kevätvauva tulossa..selitä siinä sitten että ei kun ensi kuussa :LOL:


( . ) :
Mulla on ollu pari päivää semmosia pieniä vihlaisuja tuolla masukassa, tai en tiiä kuvailisinko enemmän mahassa vai melkeinpä alapäässä..tulee jos kävelee olevinaan liian nopeasti tai kantaa jotain mukamas painavaa..eli näihin asioihin olen helposti aiemmin kyennyt.
Miltä se tuntuu jos paikat alkaa aukeemaan?
Mulla seuraava lääkärineuvola vasta joskus rv35-36 ni mietin oottelenko rauhassa sinne..??



Dada 32+3
 
dada. Kuulostais ihan liitoskivuilta. Alapään liitokset löystyy ja valmistautuu synnytykseen. Mulla ainakin esikoisen raskaudessa loppuvaiheessa vihloi tuolla alhaalla ja tosi paljon.
Ne supistukset jotka alkavat avaaman paikkoja tuntuu enemmän paineelta alavatsalta ja alaselkäkivuilta. Ja kunnon supparit ainakin mulla tuntui sellaiselta repivältä kivulta mahassa sekä selässä ja sitä ei ainakaan voi olla huomaamatta :D

Tsemppiä kaikille jotka menevät huomenna ultraan!! :hug: Todellakin toivon että kaikki tulette sielä hyvien uutisien kanssa takaisin. :hug:

Omanapa. Jep tänään oli neuvola ja siellä oli aivan ihana sijainen. Oikein harmittaa että se täti on vain sijainen. Oltiin niin samalla aaltopituudella. :D
Liikkeet ++
Syykkeet oli hienot, vaihtelivat 130-150.
Hemppa oli vain 111, minkä kyllä tiesinkin kun niin väsyttää.
Sf oli 15cm, eli himppasen alle keskikäyrän.
Paino oli noussut sopivasti :D
Ja huomenna onkin sitten se pelätty rakenneultra ja raskauden puoliväli tulee täyteen :heart:

Vernis ja Baby-J rv 19+6 ja huomenna saamme kai kuulla kumpaa laatua tämä joulun ihme oikein on :D


 
Tuolla oli puhetta siitä kuinka musertavaa on kun on uusi liitto ja yhteisiä lapsia ei kuulu. MEillä ollu se tilanne eli minulla on 2 lasta, miehelläni ei. Keskenmenot mieheni kanssa olivat todella raskaita, mutta nyt kuulkaas poksuu rv 25 meille :heart: ja vauva on tosi vilkas...silti pelkään ja mies pelkää.

Ostokset jää viime tinkaan, vaipat tosin olen hommannut ja tehnyt jo, mutta kaikki muut kyllä jää, jos nyt istuimen uskaltas ostaa kun rv 30 ohitettu.Vaatteita on jonkin verran jo jäänyt minun lapsilta.

Kunpa tämä pieni nyt pysyisi mukana rv 35 ainakin ja syntyisi terveenä , sitä me kaikki taidamme toivoa. Tosin mitään hälyttävää ei ole ollut tässä raskaudessa.

Kaikille voimia :hug: toivottaa mamizuukkeli ja Hilppa rv 25
 
Pikaisesti tulin toivottamaan myös Vernikselle tsemppiä huomiselle! Me ei aiota sukupuolta kysyä, mut ihanaa päästä näkemään pikkuista. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Maon ja vauveli 19+3
 
Huomenet :wave:

Monella on näköjään tänään "jännät" paikat enemmän ja vähemmän :)

Saas nähdä saanko koko polille edes aikaa varhaisultraan. Se soittaminen sit siirty huomisella. Ei sinne voi soittaa ku ma, ke ja pe. No toivotaan, ett pääsisin ja mahdollisimman pian. Jos en, nii sit pitänee varata yksityiselle aikaa. Mulla vaa ei oo mitää hajua mihin Tampereella kannattaa mennä? Ei oo paljon siellä tarvinnu asioida tällasen takia. Näin ennakkoon jo siis kyselisin jotain hyvää paikkaa. Mimmonen se terveystalo on? Ainaki meidän kunnan sikiöseulonnat onsiellä. Tai iha sama, kuha on joku hyvä paikka :) Ei muute hoppu, mutt jos kaikki ei olekaa ok, nii ei mee tää nyt nii pitkälle ku viimeks. Tuulimuna todetiin kun ois pitäny olla 11+6.

Minen edelleenkään usko olevani raskaana, olo on iha kui ei ois mitää. Ainoastaan se, ett menkat on jääny tulematta. Siks teinki tänään jälleen kerran testin :ashamed: Mulla oli niitä muutama, ku tilasin ja yks vielä jäi :ashamed: Tyhmähä minä oon, mutt ei vaa saa mielenrauhaa. Ja arvatkaa vaa tuliko viiva heti, ku tikku kastu....eii suinkaan :saint: Hieman neurootisuutta ilmassa.

Mutta jääänpä muiden ultrakuulumisia odottelemaan :)

JääKyynel 5+1 (toivottavasti)
 
JääKyynel Mä kävin varhaisultrassa Tampereella Koskiklinikalla. Muistaakseni raakkasin sen halvimmaksi kun soittelin noihin yksityisiin lekureihin. Oon siä muutenkin käynyt aina samalla gynellä tarkastuksissa. Mielestäni mukava, kun saa aina saman lekurin kun vaan osaa pyytää. Jos nyt en ihan väärin muista niin hintaa tolle käynnille jäi kelakorvauksen jälkeen n. 80euroo.

pinkkimieli ja pallopää
 
JääKyynel olen Tampereella käynyt Koskiklinikalla kuten Pinkkis ja myös Terveystalolla olen saanut hyvää palvelua, kun siellä olen käynyt ultrattavana. Voin siis molempia suositella.

Tänne ei kummempaa uutta kuulu. Yläkäyrän yläpuolella kasvetaan, siis SF-mitta. Tämä tarkoittaa sitä, että päästään kokoultraan varmaan joskus RV 33 tienoilla. Kyllähän tuo Sisu tuntuu ihan hyvän kokoselta tuolla mahassa. Välillä möyrinät jopa meinaa ottaa vähän kipeää. Mutta enkimmäkseen vaan nautin noista liikkeitä joita tulee tasaiseen tahtiin pitkin päivää ja yötä. =)

Barbapörrö ja Sisu :heart: 28+3 (aika se vaan menee ja viikot vierii)
 

Yhteistyössä