Voisin "julkaista" teille oirepäiväkirjaani
Jos siitä olisi vaikka jollekkin hyötyä. Ite ainakin lueskelen mielenkiinnolla aina muitten oireista, vaikken tiedä onko se niiden vertailukaan sitten täysin hyvä asia
Kuitenkin siihen sorruin.
Dpo 4
- voimakas tunnin kestävä kipukohtaus oikeassa munasarjassa, kipu lamaannutti ihan liikkumattomaksi (uskoisin keltarauhaskipuiluksi)
- tissit arat (on jatkunut tähän päivään asti)
Dpo 6-7
- alkoi kuiva kausi alakerrassa
- menkkamaisiajomotuksia, aavistuksen vain lievempinä ja hyvin aaltoilevasti
- repäisykipuja esim. yskiessä (hirvee flunssa päällä, niin tosi kiva)
Dpo 10->
- maha turpoo iltaa kohden
Nyt
dpo 15
(edellä mainittujen lisäksi)
- nukkumaan tekee mieli koko ajan aikaisemmin ja aikaisemmin
- nälkä; enää en pärjää aamupalalla lounaaseen, vaan välissä tarttee kunnon välipalan, muuten heikottaa ja tulee sellainen olo ettei enää lounas maistuisi, vaikka tietää että ruoka on ainoa helpotus. Eli alhaisen verensokerin oireet iskee normaalia helpommin.
Toivon kaikille plussapuhureita, oviksen bongailu onnea ja tarrasukkia pikkuisille :heart: Taidan siirtyä pikku hiljaa Riikan tavoin odotus puolelle.