Keskenmenon jälkeen kuumeilevat 2021

Siellä se pieni ihme heilutteli käsiä ja potki menemään, näytti kyllä kunnon moovit meille
Itkuhan siinä tuli
Näytti jo niin ihmiseltä, olin yllättäny et oliki niin "iso"
Vastasi isompaa melkein viikon, saas nähdä vaihtuuko la nt ultrassa. Huomenna siis vaihtuisikin rv 12

Ihanaa Tää auttaan jaksaa uskoa, että ehkä voi vielä ihmeitä käydä

 

@Alinna86 Niin ihania uutisia, miten onnellinen voikaan olla sellaisen ihmisen puolesta jota ei edes tunne! <3 Mulla oli alusta asti sellainen tunne, että tän on pakko olla nyt se teidän kerta!

 

Siellä se pieni ihme heilutteli käsiä ja potki menemään, näytti kyllä kunnon moovit meille
Itkuhan siinä tuli
Näytti jo niin ihmiseltä, olin yllättäny et oliki niin "iso"
Vastasi isompaa melkein viikon, saas nähdä vaihtuuko la nt ultrassa. Huomenna siis vaihtuisikin rv 12

Ihanaa @Alinna86!
Teillä ehtinyt olla monta vastoinkäymistä, niin tästä uutisesta tulee kyllä niin iloiseksi!

 

Tulehan @Alinna86 kertomaan, miten meni varhaisultra, kyllä nyt olisi ehdottomasti teidän tuurin jo aika kääntyä!!!

Mites @Spekulaattori82 tilanne, saitko lääkäristä jo jotain apua tuohon keltarauhastuki asiaan/muuten tilanteeseen?

Pahoittelut keskenmenosta @Lumihiutale_ Me saatiin lääkkellisen tyhjennyksen jälkeen lupa jatkaa heti ilman menkkoja välissä, mielestäni yleensä sille ei pitäisi olla estettä.

Kiva kuulla, että Käärmeinen sai hyviä uutisia ultrasta

Kiitos kysymästä Lääkärireissu meni sen osalta juuri niinkuin piti, että sain jatkoa lugeille ja annoskin kaksinkertaistettiin, eli ei ainakaan siitä pitäisi jäädä kiinni.

Historiani kuultuaan lääkäri ei kyllä myöskään onnitellut tai jutellut, että kyllä nyt varmasti onnistuu. Mutta otetaan terveenä skeptisyytenä ammattilaiselta. Ja ainakaan vielä ei ole vuoto alkanut. Hiljalleen tässä alkaa luottaa, että jos huomiseen päästäisiin.

 

Huii, täällä plussattiin eilen toooosi haalee plussa (piti täyhyillä, et onko se viivanpaikka vai mikä). Aamulla sitte olikin täys nega, mut fiilis vaan jotenki tosi vahvasti, että pis raskaana. Illalla sitte pärähtikin kahteen eri testiin plussat!
Oon ihan häkeltynyt! Yhdet kk oli siis keskenmenon jälkeen ja nyt plussa. Vielä ei uskalla intoutua, kun kk ei vielä myöhässä vaan odotin sunnuntaina alkavaksi. Voi kun tällä kertaa pieni pysyisi matkassa loppuun saakka

 

Ihania uutisia carrypie! Täällä odotellaan edelleen että keskenmenon jälkeinen vuoto loppuisi... Nyt pian kestänyt puolitoista viikkoa, mutta on kyllä vähentynyt onneksi paljon. Ehkä odotetaan ne yhdet kuukautiset tämän jälkeen, kun pelkään että tulisi uusi keskenmeno jos heti vuodon jälkeen yritetään uudelleen.. mutta niin malttamaton kyllä olen!

 

Täällä varmaan samoja ihmisiä kuin haaveilu ketjussa, joten tämä tarina jo kuultu. Mutta haluan yhä kertoa jollekin. Olen nyt viimein kotona neljän päivän sairaalajakson jälkeen nyt toipumassa. Hemoglobiini oli 88 ja melkein kaikki arvot viitteiden ulkopuolella muutenkin vähän. Meidän pienestä jäi muistoksi jalan jäljet korttiin jonka asetin eilen kehyksiin, samoihin missä on vieressä sitten kuva minusta ja miehestä yhdessä. Siinä me olemme perheenä nyt. Katselen sitä tästä sängyltä.

Halusin niin kovasti vauvan pitää. Meidän yhteisen vauvan.

Haluan yhä yrittää, mutta rehellisesti sanottuna pelkään että sama toistuu. Pahinta mielestäni on ettei mitään syytä löytynyt miksi kalvot repesivät auki ennen aikaisesti. Pahinta oli myös se jos voi monia pahimpia asioita olla, että kokonais kokemus oli kivuliaampi kuin täysiaikainen synnytys, sekä kesti itselläni kauemmin. Täysiainen vauva syntyi kolmessa tunnissa 8v sitten. Tätä meidän yhteistä pientä synnytin aamu kuudesta kahteen, ja tämän jälkeen istukkaa vielä 5h. Kivut olivat sietämättömät. Lihakseen, suoneen, suunkautta.. annetut opiaatti pohjaiset lääkkeet eivät tuoneet helpotusta. Vaikea sanoa veivätkö ne edes terää pois. Olin kuvitellut että tälläinen synnytys hoidettaisiin kivuttomasti... Kipu oli niin suurta että en tiennyt selviänkö edes hengissä niistä. Lopulta oltiin jo lähdössä nukutukseen kunnes lääköri vielä päätti yrittää vetää istukan pois, ja onneksi onnistuikin. Kipu loppui siihen.
Rv15+3. Istukka oli tiukassa koska sen oli määrä pysyä kohdussa raskauden loppuun saakka. Vauva oli täydellinen. Synnytys kanava oli kiinni. Kaikki oli hyvin. Silti kalvot pettivät.

Jos tästä toivun, ja ainakaan toistaiseksi en pyytänyt ehkäisypillereitä tms. Niin raskautta saamme yrittää heti vuodon loputtua/seuraavista kuukautisista.

Minulla on tunne että meillä on jo vauva. Hänet annettiin huoneeseen hyvästeltäväksi. Hänet siunataan, ja tuhkataan Lasten muistolehtoon yhteistuhkauksessa muiden sikiöiden kanssa. Ajattelun käydä katsomassa paikan jonakin päivänä

Sairaslomaa sain viikon kotiutumispäivästä. Plus toki ne sairaalassa vietetyt päivät. Uskon että tämä riittää, mutta lisää saa soittamalla osastolle kuulema.

 

Täällä varmaan samoja ihmisiä kuin haaveilu ketjussa, joten tämä tarina jo kuultu. Mutta haluan yhä kertoa jollekin. Olen nyt viimein kotona neljän päivän sairaalajakson jälkeen nyt toipumassa. Hemoglobiini oli 88 ja melkein kaikki arvot viitteiden ulkopuolella muutenkin vähän. Meidän pienestä jäi muistoksi jalan jäljet korttiin jonka asetin eilen kehyksiin, samoihin missä on vieressä sitten kuva minusta ja miehestä yhdessä. Siinä me olemme perheenä nyt. Katselen sitä tästä sängyltä.

Halusin niin kovasti vauvan pitää. Meidän yhteisen vauvan.

Haluan yhä yrittää, mutta rehellisesti sanottuna pelkään että sama toistuu. Pahinta mielestäni on ettei mitään syytä löytynyt miksi kalvot repesivät auki ennen aikaisesti. Pahinta oli myös se jos voi monia pahimpia asioita olla, että kokonais kokemus oli kivuliaampi kuin täysiaikainen synnytys, sekä kesti itselläni kauemmin. Täysiainen vauva syntyi kolmessa tunnissa 8v sitten. Tätä meidän yhteistä pientä synnytin aamu kuudesta kahteen, ja tämän jälkeen istukkaa vielä 5h. Kivut olivat sietämättömät. Lihakseen, suoneen, suunkautta.. annetut opiaatti pohjaiset lääkkeet eivät tuoneet helpotusta. Vaikea sanoa veivätkö ne edes terää pois. Olin kuvitellut että tälläinen synnytys hoidettaisiin kivuttomasti... Kipu oli niin suurta että en tiennyt selviänkö edes hengissä niistä. Lopulta oltiin jo lähdössä nukutukseen kunnes lääköri vielä päätti yrittää vetää istukan pois, ja onneksi onnistuikin. Kipu loppui siihen.
Rv15+3. Istukka oli tiukassa koska sen oli määrä pysyä kohdussa raskauden loppuun saakka. Vauva oli täydellinen. Synnytys kanava oli kiinni. Kaikki oli hyvin. Silti kalvot pettivät.

Jos tästä toivun, ja ainakaan toistaiseksi en pyytänyt ehkäisypillereitä tms. Niin raskautta saamme yrittää heti vuodon loputtua/seuraavista kuukautisista.

Minulla on tunne että meillä on jo vauva. Hänet annettiin huoneeseen hyvästeltäväksi. Hänet siunataan, ja tuhkataan Lasten muistolehtoon yhteistuhkauksessa muiden sikiöiden kanssa. Ajattelun käydä katsomassa paikan jonakin päivänä

Sairaslomaa sain viikon kotiutumispäivästä. Plus toki ne sairaalassa vietetyt päivät. Uskon että tämä riittää, mutta lisää saa soittamalla osastolle kuulema.

Voimia sinne

 

Täällä varmaan samoja ihmisiä kuin haaveilu ketjussa, joten tämä tarina jo kuultu. Mutta haluan yhä kertoa jollekin. Olen nyt viimein kotona neljän päivän sairaalajakson jälkeen nyt toipumassa. Hemoglobiini oli 88 ja melkein kaikki arvot viitteiden ulkopuolella muutenkin vähän. Meidän pienestä jäi muistoksi jalan jäljet korttiin jonka asetin eilen kehyksiin, samoihin missä on vieressä sitten kuva minusta ja miehestä yhdessä. Siinä me olemme perheenä nyt. Katselen sitä tästä sängyltä.

Halusin niin kovasti vauvan pitää. Meidän yhteisen vauvan.

Haluan yhä yrittää, mutta rehellisesti sanottuna pelkään että sama toistuu. Pahinta mielestäni on ettei mitään syytä löytynyt miksi kalvot repesivät auki ennen aikaisesti. Pahinta oli myös se jos voi monia pahimpia asioita olla, että kokonais kokemus oli kivuliaampi kuin täysiaikainen synnytys, sekä kesti itselläni kauemmin. Täysiainen vauva syntyi kolmessa tunnissa 8v sitten. Tätä meidän yhteistä pientä synnytin aamu kuudesta kahteen, ja tämän jälkeen istukkaa vielä 5h. Kivut olivat sietämättömät. Lihakseen, suoneen, suunkautta.. annetut opiaatti pohjaiset lääkkeet eivät tuoneet helpotusta. Vaikea sanoa veivätkö ne edes terää pois. Olin kuvitellut että tälläinen synnytys hoidettaisiin kivuttomasti... Kipu oli niin suurta että en tiennyt selviänkö edes hengissä niistä. Lopulta oltiin jo lähdössä nukutukseen kunnes lääköri vielä päätti yrittää vetää istukan pois, ja onneksi onnistuikin. Kipu loppui siihen.
Rv15+3. Istukka oli tiukassa koska sen oli määrä pysyä kohdussa raskauden loppuun saakka. Vauva oli täydellinen. Synnytys kanava oli kiinni. Kaikki oli hyvin. Silti kalvot pettivät.

Jos tästä toivun, ja ainakaan toistaiseksi en pyytänyt ehkäisypillereitä tms. Niin raskautta saamme yrittää heti vuodon loputtua/seuraavista kuukautisista.

Minulla on tunne että meillä on jo vauva. Hänet annettiin huoneeseen hyvästeltäväksi. Hänet siunataan, ja tuhkataan Lasten muistolehtoon yhteistuhkauksessa muiden sikiöiden kanssa. Ajattelun käydä katsomassa paikan jonakin päivänä

Sairaslomaa sain viikon kotiutumispäivästä. Plus toki ne sairaalassa vietetyt päivät. Uskon että tämä riittää, mutta lisää saa soittamalla osastolle kuulema.

Suuri halaus ja paljon voimia menetykseen

 

Täällä varmaan samoja ihmisiä kuin haaveilu ketjussa, joten tämä tarina jo kuultu. Mutta haluan yhä kertoa jollekin. Olen nyt viimein kotona neljän päivän sairaalajakson jälkeen nyt toipumassa. Hemoglobiini oli 88 ja melkein kaikki arvot viitteiden ulkopuolella muutenkin vähän. Meidän pienestä jäi muistoksi jalan jäljet korttiin jonka asetin eilen kehyksiin, samoihin missä on vieressä sitten kuva minusta ja miehestä yhdessä. Siinä me olemme perheenä nyt. Katselen sitä tästä sängyltä.

Halusin niin kovasti vauvan pitää. Meidän yhteisen vauvan.

Haluan yhä yrittää, mutta rehellisesti sanottuna pelkään että sama toistuu. Pahinta mielestäni on ettei mitään syytä löytynyt miksi kalvot repesivät auki ennen aikaisesti. Pahinta oli myös se jos voi monia pahimpia asioita olla, että kokonais kokemus oli kivuliaampi kuin täysiaikainen synnytys, sekä kesti itselläni kauemmin. Täysiainen vauva syntyi kolmessa tunnissa 8v sitten. Tätä meidän yhteistä pientä synnytin aamu kuudesta kahteen, ja tämän jälkeen istukkaa vielä 5h. Kivut olivat sietämättömät. Lihakseen, suoneen, suunkautta.. annetut opiaatti pohjaiset lääkkeet eivät tuoneet helpotusta. Vaikea sanoa veivätkö ne edes terää pois. Olin kuvitellut että tälläinen synnytys hoidettaisiin kivuttomasti... Kipu oli niin suurta että en tiennyt selviänkö edes hengissä niistä. Lopulta oltiin jo lähdössä nukutukseen kunnes lääköri vielä päätti yrittää vetää istukan pois, ja onneksi onnistuikin. Kipu loppui siihen.
Rv15+3. Istukka oli tiukassa koska sen oli määrä pysyä kohdussa raskauden loppuun saakka. Vauva oli täydellinen. Synnytys kanava oli kiinni. Kaikki oli hyvin. Silti kalvot pettivät.

Jos tästä toivun, ja ainakaan toistaiseksi en pyytänyt ehkäisypillereitä tms. Niin raskautta saamme yrittää heti vuodon loputtua/seuraavista kuukautisista.

Minulla on tunne että meillä on jo vauva. Hänet annettiin huoneeseen hyvästeltäväksi. Hänet siunataan, ja tuhkataan Lasten muistolehtoon yhteistuhkauksessa muiden sikiöiden kanssa. Ajattelun käydä katsomassa paikan jonakin päivänä

Sairaslomaa sain viikon kotiutumispäivästä. Plus toki ne sairaalassa vietetyt päivät. Uskon että tämä riittää, mutta lisää saa soittamalla osastolle kuulema.

Voimia todella raskaaseen tilanteeseen ja toipumiseen <3

 

Täällä varmaan samoja ihmisiä kuin haaveilu ketjussa, joten tämä tarina jo kuultu. Mutta haluan yhä kertoa jollekin. Olen nyt viimein kotona neljän päivän sairaalajakson jälkeen nyt toipumassa. Hemoglobiini oli 88 ja melkein kaikki arvot viitteiden ulkopuolella muutenkin vähän. Meidän pienestä jäi muistoksi jalan jäljet korttiin jonka asetin eilen kehyksiin, samoihin missä on vieressä sitten kuva minusta ja miehestä yhdessä. Siinä me olemme perheenä nyt. Katselen sitä tästä sängyltä.

Halusin niin kovasti vauvan pitää. Meidän yhteisen vauvan.

Haluan yhä yrittää, mutta rehellisesti sanottuna pelkään että sama toistuu. Pahinta mielestäni on ettei mitään syytä löytynyt miksi kalvot repesivät auki ennen aikaisesti. Pahinta oli myös se jos voi monia pahimpia asioita olla, että kokonais kokemus oli kivuliaampi kuin täysiaikainen synnytys, sekä kesti itselläni kauemmin. Täysiainen vauva syntyi kolmessa tunnissa 8v sitten. Tätä meidän yhteistä pientä synnytin aamu kuudesta kahteen, ja tämän jälkeen istukkaa vielä 5h. Kivut olivat sietämättömät. Lihakseen, suoneen, suunkautta.. annetut opiaatti pohjaiset lääkkeet eivät tuoneet helpotusta. Vaikea sanoa veivätkö ne edes terää pois. Olin kuvitellut että tälläinen synnytys hoidettaisiin kivuttomasti... Kipu oli niin suurta että en tiennyt selviänkö edes hengissä niistä. Lopulta oltiin jo lähdössä nukutukseen kunnes lääköri vielä päätti yrittää vetää istukan pois, ja onneksi onnistuikin. Kipu loppui siihen.
Rv15+3. Istukka oli tiukassa koska sen oli määrä pysyä kohdussa raskauden loppuun saakka. Vauva oli täydellinen. Synnytys kanava oli kiinni. Kaikki oli hyvin. Silti kalvot pettivät.

Jos tästä toivun, ja ainakaan toistaiseksi en pyytänyt ehkäisypillereitä tms. Niin raskautta saamme yrittää heti vuodon loputtua/seuraavista kuukautisista.

Minulla on tunne että meillä on jo vauva. Hänet annettiin huoneeseen hyvästeltäväksi. Hänet siunataan, ja tuhkataan Lasten muistolehtoon yhteistuhkauksessa muiden sikiöiden kanssa. Ajattelun käydä katsomassa paikan jonakin päivänä

Sairaslomaa sain viikon kotiutumispäivästä. Plus toki ne sairaalassa vietetyt päivät. Uskon että tämä riittää, mutta lisää saa soittamalla osastolle kuulema.

Paljon voimia sinne <3

 

Täällä varmaan samoja ihmisiä kuin haaveilu ketjussa, joten tämä tarina jo kuultu. Mutta haluan yhä kertoa jollekin. Olen nyt viimein kotona neljän päivän sairaalajakson jälkeen nyt toipumassa. Hemoglobiini oli 88 ja melkein kaikki arvot viitteiden ulkopuolella muutenkin vähän. Meidän pienestä jäi muistoksi jalan jäljet korttiin jonka asetin eilen kehyksiin, samoihin missä on vieressä sitten kuva minusta ja miehestä yhdessä. Siinä me olemme perheenä nyt. Katselen sitä tästä sängyltä.

Halusin niin kovasti vauvan pitää. Meidän yhteisen vauvan.

Haluan yhä yrittää, mutta rehellisesti sanottuna pelkään että sama toistuu. Pahinta mielestäni on ettei mitään syytä löytynyt miksi kalvot repesivät auki ennen aikaisesti. Pahinta oli myös se jos voi monia pahimpia asioita olla, että kokonais kokemus oli kivuliaampi kuin täysiaikainen synnytys, sekä kesti itselläni kauemmin. Täysiainen vauva syntyi kolmessa tunnissa 8v sitten. Tätä meidän yhteistä pientä synnytin aamu kuudesta kahteen, ja tämän jälkeen istukkaa vielä 5h. Kivut olivat sietämättömät. Lihakseen, suoneen, suunkautta.. annetut opiaatti pohjaiset lääkkeet eivät tuoneet helpotusta. Vaikea sanoa veivätkö ne edes terää pois. Olin kuvitellut että tälläinen synnytys hoidettaisiin kivuttomasti... Kipu oli niin suurta että en tiennyt selviänkö edes hengissä niistä. Lopulta oltiin jo lähdössä nukutukseen kunnes lääköri vielä päätti yrittää vetää istukan pois, ja onneksi onnistuikin. Kipu loppui siihen.
Rv15+3. Istukka oli tiukassa koska sen oli määrä pysyä kohdussa raskauden loppuun saakka. Vauva oli täydellinen. Synnytys kanava oli kiinni. Kaikki oli hyvin. Silti kalvot pettivät.

Jos tästä toivun, ja ainakaan toistaiseksi en pyytänyt ehkäisypillereitä tms. Niin raskautta saamme yrittää heti vuodon loputtua/seuraavista kuukautisista.

Minulla on tunne että meillä on jo vauva. Hänet annettiin huoneeseen hyvästeltäväksi. Hänet siunataan, ja tuhkataan Lasten muistolehtoon yhteistuhkauksessa muiden sikiöiden kanssa. Ajattelun käydä katsomassa paikan jonakin päivänä

Sairaslomaa sain viikon kotiutumispäivästä. Plus toki ne sairaalassa vietetyt päivät. Uskon että tämä riittää, mutta lisää saa soittamalla osastolle kuulema.

Hei, kirjottelinkin jo tuonne toiseen keskusteluun mutta vastailen vielä tänne kun olen tässä keskustelussa joskus aiemmin oman tarinani kertonut. Voin samaistua hyvin tuntemuksiisi sillä itse synnytin esikoiseni keväällä rv22. Kaikki oli hyvin ja yhtäkkiä supistukset ja kivut ja meille syntyi kuollut lapsi. Vieläkin näin 6kk jälkeen käsittelen asiaa ja on vaikeaa ymmärtää miksi niin kävi. Mitään syytä ei löydetty minusta tai lapsesta. Ainut erikoisuus oli kalvokiinnitteinen napanuora mikä voi aiheuttaa ennenaikaisuutta mutta kuulemma sellaisella syntyy myös täysin täysiaikaisia ja terveitä lapsia eli ei sekään välttämättä ollut syy. Minulla siis supistukset alkoivat liian aikaisin ja se johti synnytykseen noilla viikoilla, vedet menivät vasta synnytyksessä.

myös meidän enkelipoika on haudattu muistolehtoon ja myös meillä hänen kätensä ja jalkansa kuva on ikuistettu kehyksiin.

yritämme uudelleen raskautta mutta toistaiseksi tämän puolen vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään. Ei merkkiäkään uudesta raskaudesta. Toivon, että joku päivä saamme onnellisen lopun tarinallemme.

toivon sinulle voimia ja onnea uuteen yritykseen,jos siihen lähdette.

 

Hei, kirjottelinkin jo tuonne toiseen keskusteluun mutta vastailen vielä tänne kun olen tässä keskustelussa joskus aiemmin oman tarinani kertonut. Voin samaistua hyvin tuntemuksiisi sillä itse synnytin esikoiseni keväällä rv22. Kaikki oli hyvin ja yhtäkkiä supistukset ja kivut ja meille syntyi kuollut lapsi. Vieläkin näin 6kk jälkeen käsittelen asiaa ja on vaikeaa ymmärtää miksi niin kävi. Mitään syytä ei löydetty minusta tai lapsesta. Ainut erikoisuus oli kalvokiinnitteinen napanuora mikä voi aiheuttaa ennenaikaisuutta mutta kuulemma sellaisella syntyy myös täysin täysiaikaisia ja terveitä lapsia eli ei sekään välttämättä ollut syy. Minulla siis supistukset alkoivat liian aikaisin ja se johti synnytykseen noilla viikoilla, vedet menivät vasta synnytyksessä.

myös meidän enkelipoika on haudattu muistolehtoon ja myös meillä hänen kätensä ja jalkansa kuva on ikuistettu kehyksiin.

yritämme uudelleen raskautta mutta toistaiseksi tämän puolen vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään. Ei merkkiäkään uudesta raskaudesta. Toivon, että joku päivä saamme onnellisen lopun tarinallemme.

toivon sinulle voimia ja onnea uuteen yritykseen,jos siihen lähdette.

Minä kovasti kaipaan vauvaa ja olen kallistunut hetki hetkeltä uudelleen yrittämisen puolelle. Me ei saatu kädenjälkiä, pieni kun oli lähes vuorokauden ilman vettä kohdussa ennen syntymää, oli hän kovin kärsinyt. Ensimmäisen illan ilman vettä hän vielä oli elossa mutta seuraavana päivänä kuollut kun katsottiin uudelleen. Paine kohdussa varmasti oli liian kova.
Otin hänestä kuitenkin valokuvia muistoksi joissa hän pötköttää kyljellään kuivatun valkean ruusun vieressä. Jalkapohjan kuvat ovat vain sellaiset n. 1-1.5cm pitkät. Varmaan nuo pienet kädet olisivat olleet aika hankalat painaa paperille... Voimia sinullekin

 

Voi @Keksi82

Olen kovin pahoillani puolestanne. Ja kun fyysisestikin koettelemus on ollut niin kamala...

Onneksi olet saanut enkelistänne muistoja ja kuvia. Voimia toipumiseen ja surun käsittelyyn!

 

Hei! Pahoittelen jo kaikkia kirjoitus virheitä kännykällä tässä ja en vain jaksa juuri nyt oikolukea, korjaan myöhemmin sitten virheet. Pakko saada kirjoittaa ajatuksia...

Täällä vielä vuoto jatkuu, onhan pienen syntymästä huomenna vasta tasan viikko. Niukempaa on jo, ja ajoittain vaikuttaa ettei vuotoa ole. Ajoittain vielä holahtaa enemmän.

Olen alkanut miettiä tulevaa vaikka tuntuu ylipäätään vaikealta nähdä rikkoutuneessa tulevaisuudessa enää mitään. On vaikea hyväksyä että kaikki on pyyhitty pois.

Mutta olen miettinyt uudelleen yrittämistä. Ja haluan yrittää heti. Meillä on lupa jatkaa heti kun siltä tuntuu. Onko muilöa ollut voimakasta pelkoa "saman toistumksesta"? Omassa mielessä tuntuu siltä että saman toistumiseen on suuremmat todennäköisyydet kuin että raskaus onnistuisi.

Itselläni tosiaan oli sivulöydöksenä streptokokki-B, jonka yhteyttä kalvojen puhkeamiseen lääköri pitää olemattomana. Kyseistä bakteeria ei hoideta kuin vasta kuulema synnytyksessä ettei se tartu vastasyntyneeseen. Mutta koska itse olen ns. Oireeron kantaja, ei sitä tarvitse lääkitä.

Voitte kuvitella miten paljon olen miettinyt sitä, mitä jos minulla oli oireita joita en vain huomannut. Mitä jos minulla oli oireeron tulehdus, (kai se olisi näkynyt näin järkeillessä, olin kuitenkin 3pvä antibiotti tipassa osastolla tulehduksen ehkäisemiseksi ja serppejä yms seurattiin kokoajan)
Mutta olen niin satavarma että taas käy niin että raskauden puolivälissä joku bakteeri syö kalvon puhki ja menetän lapsen taas vesien menoon. Tälläistähän ei nytkään toki todetty käyneen, mitään syytä ei löytynyt... Mutta kun kokoajan miettii, niin kaikki vaihtoehdot ja epäilyt käy mielessä.

Mutta haluan yrittää ja onnistua. En kestä tyhjää tulevaisuuden kuvaa.

 

Hei! Pahoittelen jo kaikkia kirjoitus virheitä kännykällä tässä ja en vain jaksa juuri nyt oikolukea, korjaan myöhemmin sitten virheet. Pakko saada kirjoittaa ajatuksia...

Täällä vielä vuoto jatkuu, onhan pienen syntymästä huomenna vasta tasan viikko. Niukempaa on jo, ja ajoittain vaikuttaa ettei vuotoa ole. Ajoittain vielä holahtaa enemmän.

Olen alkanut miettiä tulevaa vaikka tuntuu ylipäätään vaikealta nähdä rikkoutuneessa tulevaisuudessa enää mitään. On vaikea hyväksyä että kaikki on pyyhitty pois.

Mutta olen miettinyt uudelleen yrittämistä. Ja haluan yrittää heti. Meillä on lupa jatkaa heti kun siltä tuntuu. Onko muilöa ollut voimakasta pelkoa "saman toistumksesta"? Omassa mielessä tuntuu siltä että saman toistumiseen on suuremmat todennäköisyydet kuin että raskaus onnistuisi.

Itselläni tosiaan oli sivulöydöksenä streptokokki-B, jonka yhteyttä kalvojen puhkeamiseen lääköri pitää olemattomana. Kyseistä bakteeria ei hoideta kuin vasta kuulema synnytyksessä ettei se tartu vastasyntyneeseen. Mutta koska itse olen ns. Oireeron kantaja, ei sitä tarvitse lääkitä.

Voitte kuvitella miten paljon olen miettinyt sitä, mitä jos minulla oli oireita joita en vain huomannut. Mitä jos minulla oli oireeron tulehdus, (kai se olisi näkynyt näin järkeillessä, olin kuitenkin 3pvä antibiotti tipassa osastolla tulehduksen ehkäisemiseksi ja serppejä yms seurattiin kokoajan)
Mutta olen niin satavarma että taas käy niin että raskauden puolivälissä joku bakteeri syö kalvon puhki ja menetän lapsen taas vesien menoon. Tälläistähän ei nytkään toki todetty käyneen, mitään syytä ei löytynyt... Mutta kun kokoajan miettii, niin kaikki vaihtoehdot ja epäilyt käy mielessä.

Mutta haluan yrittää ja onnistua. En kestä tyhjää tulevaisuuden kuvaa.

On ihan luonnollista että jokainen miettii syytä tapahtuneelle. Mutta tosiasia on vaan et näitä käy ja syyt voi jäädä tuntemattomiksi
Meille sanottu olevan huonoa tuuria eikä kirvestä kaivoon kannata heittää, mulla kuitenkin on 2 tervettä lasta eikä mitään syytä olisi etteikö voisi vielä onnistua vaikka keskenmenoja on useita putkeen. Mietin myös välillä että meilläkin voisi olla tällä hetkellä jo 2v taapero mikäli kaikki olisi sujunut hyvin.
Ilman muuta mulla on tässäkin raskaudessa pelkoja saman toistumisesta mutta kun kävin juttelemassa km jälkeen näistä niin se helpotti, raskauden kulkuun kun en voi itse vaikuttaa. Itsensä syyllistäminen voi tuoda seuraavaan raskauteen isojakin ongelmia, oletko miettinyt keskusteluapua?
Täytyy vaan yrittää ajatella positiivisesti että suurin osa raskauksista päättyy kuitenkin hyvin.
Voimia sulle

 

Halauksia sinulle @Keksi82

Kaiken kokemasi jälkeen on enemmän kuin ymmärrettävää, että ajatus sen toistumisesta pelottaa ja siihen johtaneita syitä miettii. Ihan koko raskauden näihin viikkoihin asti (rv24 nyt) oon pelännyt ettei kaikki voi mennä hyvin. Jokainen ultra on ollut ihan kauhua kun pelkään, että saan huonoja uutisia. Unissa vauva kuolee jne. Onneksi neuvolasta tarjottiin keskusteluapua ja otin sitä viimein vastaan.
Jokainen varmasti tekee oman päätöksensä siitä haluaako ja missä vaiheessa haluaa yrittää uudestaan. Itse halusin heti kun se vain on mahdollista. Meillä toki meni melkein 9kk ennen kuin saatiin lupa uuteen raskauteen ja siinä ajassa ehti miettiä asiaa paljonkin. Teillä varmasti surutyö on vasta alkamassa. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö surutyötä voisi tehdä myös uuden raskauden aikana. Itse koen uuden raskauden suurena toivon ja kiitollisuuden tunteena. Mutta olen myös kokenut sellaista pelkoa joka on ajoittain tuntunut aivan sietämättömältä!
Sanoit yhden asian mitä ei monesti tuoda esille kun koetaan keskenmeno, koko tulevaisuus rikkoutuu. Sen oli jo ehtinyt ajatella, milloin jään äitiyslomalle, milloin olen pienen vauvan kanssa kotona. Kaikki se häviää yhtä äkkiä ja pitäisi vaan jatkaa elämää?

Sinun kokema menetys koskettaa jotenkin erityisesti nyt kun itse olin surun murtamana vauvan menetyksestä tasan vuosi sitten. Oon miettinyt sitä paljon tässä viime aikoina ja kiittänyt vielä tuhat kertaa enemmän, että saan nyt olla näin onnellisessa tilanteessa.

Paljon voimia päiviin

 

Ja vielä, puhu, puhu, puhu. Tai kirjoita vaikka tuhat kertaa samat asiat tänne meille, jos se helpottaa käsittelemään ja jäsentelemään asioita.

 

Hei! Pahoittelen jo kaikkia kirjoitus virheitä kännykällä tässä ja en vain jaksa juuri nyt oikolukea, korjaan myöhemmin sitten virheet. Pakko saada kirjoittaa ajatuksia...

Täällä vielä vuoto jatkuu, onhan pienen syntymästä huomenna vasta tasan viikko. Niukempaa on jo, ja ajoittain vaikuttaa ettei vuotoa ole. Ajoittain vielä holahtaa enemmän.

Olen alkanut miettiä tulevaa vaikka tuntuu ylipäätään vaikealta nähdä rikkoutuneessa tulevaisuudessa enää mitään. On vaikea hyväksyä että kaikki on pyyhitty pois.

Mutta olen miettinyt uudelleen yrittämistä. Ja haluan yrittää heti. Meillä on lupa jatkaa heti kun siltä tuntuu. Onko muilöa ollut voimakasta pelkoa "saman toistumksesta"? Omassa mielessä tuntuu siltä että saman toistumiseen on suuremmat todennäköisyydet kuin että raskaus onnistuisi.

Itselläni tosiaan oli sivulöydöksenä streptokokki-B, jonka yhteyttä kalvojen puhkeamiseen lääköri pitää olemattomana. Kyseistä bakteeria ei hoideta kuin vasta kuulema synnytyksessä ettei se tartu vastasyntyneeseen. Mutta koska itse olen ns. Oireeron kantaja, ei sitä tarvitse lääkitä.

Voitte kuvitella miten paljon olen miettinyt sitä, mitä jos minulla oli oireita joita en vain huomannut. Mitä jos minulla oli oireeron tulehdus, (kai se olisi näkynyt näin järkeillessä, olin kuitenkin 3pvä antibiotti tipassa osastolla tulehduksen ehkäisemiseksi ja serppejä yms seurattiin kokoajan)
Mutta olen niin satavarma että taas käy niin että raskauden puolivälissä joku bakteeri syö kalvon puhki ja menetän lapsen taas vesien menoon. Tälläistähän ei nytkään toki todetty käyneen, mitään syytä ei löytynyt... Mutta kun kokoajan miettii, niin kaikki vaihtoehdot ja epäilyt käy mielessä.

Mutta haluan yrittää ja onnistua. En kestä tyhjää tulevaisuuden kuvaa.

Hei @Keksi82 Luin sun tarinan ja sattuu sydämeen, olen tosi pahoillani.

Kuulen kuitenkin kirjotuksessasi toivoa tulevasta rankan kokemuksen jälkeen. Musta tästä toivosta kannattaa pitää kiinni! Kysyit onko muilla pelkoa saman toistumisesta...Itse läpikäyn juuri keskenmenoa, joten en osaa sanoa mahdollisesta seuraavan raskauden tuntemuksista, mutta yritän tukeutua lääkärin sanoihin, että keskenmeno on usein yksittäinen tapahtuma monen naisen elämässä eikä sairaus, todennäköisyys normaaliin raskauteen on suurempi kuin keskenmenoon. Toki toinen ja useitakin keskenmenoja voi tapahtua, mutta yritän kertoa itselleni, että raskautuminen ja lapsen saaminen tämän keskenmenon jälkeen on mahdollista. Pelko uudesta keskenmenosta on täysin normaalia, sekin kannattaa muistaa.

Itsekin mietin paljon, entä jos....olisiko vauva elänyt...Mutta tässäkin asiassa yritän miettiä faktoja, että usein keskenmenoa on ihan mahdotonta ehkäistä, se vaan sattuu valitettavasti kahdalle ja tuo hirveästi inhottavaa surua.

Jaksamista, toivoa ja tsemppiä sulle!!! Uskon ja toivon, että meille moelmmille suodaan uusi mahdollisuus ja pieni nyytti tulevaisuudessa.

 

Ihania uutisia carrypie! Täällä odotellaan edelleen että keskenmenon jälkeinen vuoto loppuisi... Nyt pian kestänyt puolitoista viikkoa, mutta on kyllä vähentynyt onneksi paljon. Ehkä odotetaan ne yhdet kuukautiset tämän jälkeen, kun pelkään että tulisi uusi keskenmeno jos heti vuodon jälkeen yritetään uudelleen.. mutta niin malttamaton kyllä olen!

@Lumihiutale_ Pahoittelut keskenmenosta Sun kirjoitus kuulostaa kuin mun tämän hetkiseltä tilanteelta...Vuotoa mulla nyt noin puolitoista viikkoa ja vihdoin on vuoto loppumassa. Ja ne hirveät kivut Miten sulla seurataan keskenmenoa? Itse asun ulkomailla, joten kiinnostaa aina, miten raskauteen liittyvät jutut hoidetaan Suomessa (välillä tosi eri tavalla, kuten esim. lääkäri ei ultraa mun asuinmaassa eikä se ultrateknikko ei voi antaa mitään diagnoosia, vaan lähettää kuvat lääkärille....) Mulla oli hcg vielä viime ke 180, meen ke uudestaan labraan ja toivon todella, että on pudonnut mahdollisimman paljon. Jos ei ole laskenut, niin sitten vielä ultra. Eilen tein r-testin ja oli vielä tosi selkeä plussa, ärsyttää...Ootko sä tehnyt testejä?

Lääkäri sanoi mulle, että halauisi mieluiten, että mun hcg olisi alle 5, sitten on keskenmeno ohi (fyysisesti) ja uutta raskautta voi yrittää. Mä olen myös malttamaton ja halutaan miehen kanssa heti yrittää uudestaan.

 

@Lumihiutale_ Pahoittelut keskenmenosta Sun kirjoitus kuulostaa kuin mun tämän hetkiseltä tilanteelta...Vuotoa mulla nyt noin puolitoista viikkoa ja vihdoin on vuoto loppumassa. Ja ne hirveät kivut Miten sulla seurataan keskenmenoa? Itse asun ulkomailla, joten kiinnostaa aina, miten raskauteen liittyvät jutut hoidetaan Suomessa (välillä tosi eri tavalla, kuten esim. lääkäri ei ultraa mun asuinmaassa eikä se ultrateknikko ei voi antaa mitään diagnoosia, vaan lähettää kuvat lääkärille....) Mulla oli hcg vielä viime ke 180, meen ke uudestaan labraan ja toivon todella, että on pudonnut mahdollisimman paljon. Jos ei ole laskenut, niin sitten vielä ultra. Eilen tein r-testin ja oli vielä tosi selkeä plussa, ärsyttää...Ootko sä tehnyt testejä?

Lääkäri sanoi mulle, että halauisi mieluiten, että mun hcg olisi alle 5, sitten on keskenmeno ohi (fyysisesti) ja uutta raskautta voi yrittää. Mä olen myös malttamaton ja halutaan miehen kanssa heti yrittää uudestaan.

Itselläni takana kkm 6+3 heinäkuussa. Oli lääkkeellinen tyhjennys. Vuotoa kesti alkuun 2 viikkoa, sitten viikon vuodoton, jolloin alettiin jo petipuuhiin uudelleen. Saatiin ohjeeksi jatkaa yrittämistä, kun vuoto ohi. Kuitenkin tuon viikon vuodottoman kauden jälkeen alkoi taas viikon vuotojakso. Siitä sitten 2 viikkoa eteenpäin alkoi ensimmäiset menkat. Ei ollut mitään kontrolleja tms. Raskaustesti näytti itsellä plussaa huikeat 6 viikkoa tyhjennyksen jälkeen.

 

Olinpas näköjään aika lahjakkaasti siirtäny surutyön siitä keskenmenosta tähän kierron loppuun.
Luulin antaneeni itelle hyvin mahollisuuksia käsitellä ja surra sitä keskaria, ja luulin käsitelleeni asian jo, mutta nyt kun ekasta kierrosta ei näytä plussaa tulevan ni kyllä tekeekin pahaa!

Ja varmasti toi hormonien vuoristoratakin oikein kivasti boostaa näitä oloja.

No, jos jotain positiivista niin ainakin luteaali tulee olemaan ennätyksellisen normaali:nyt on jo dpo 11, kun ennen raskautta ennätys tais olla 10 tai 9. Eikä tätiä tosiaan vielä näy eikä kuulu.

Tsemppiä, voimia ja lämpimiä ajatuksia muille omiin tilanteisiin. Ei sitä tajua miten rankkaa paskaa tää on ennen ku ite kokee.

 

Olinpas näköjään aika lahjakkaasti siirtäny surutyön siitä keskenmenosta tähän kierron loppuun.
Luulin antaneeni itelle hyvin mahollisuuksia käsitellä ja surra sitä keskaria, ja luulin käsitelleeni asian jo, mutta nyt kun ekasta kierrosta ei näytä plussaa tulevan ni kyllä tekeekin pahaa!

Ja varmasti toi hormonien vuoristoratakin oikein kivasti boostaa näitä oloja.

No, jos jotain positiivista niin ainakin luteaali tulee olemaan ennätyksellisen normaali:nyt on jo dpo 11, kun ennen raskautta ennätys tais olla 10 tai 9. Eikä tätiä tosiaan vielä näy eikä kuulu.

Tsemppiä, voimia ja lämpimiä ajatuksia muille omiin tilanteisiin. Ei sitä tajua miten rankkaa paskaa tää on ennen ku ite kokee.

Varmasti tekee pahaa, ja kyllä hormonien ja tunteiden sekamelska keskenmenon jälkeen tekee kaikesta vieläkin rankempaa. Niin ymmärrettävää!

Itsellä on kanssa toivo/odotus, että tulisin vaan pian raskaaksi keskenmenon jälkeen, vaikka tiedän, että niin ei välttämättä käy..Keskenmenon hirveiden kipujen ja surun jälkeen se olisi vaan helpottavaa raskautua pian (mieluiten heti!). Saanko muuten kysyä kuinka pian keskenmenon jälkeen ovuloit? Odotan täällä (taas) ovulaatiota kuin kuuta nousevaa.. .ja kiinnostaisi muiden kokemuksen, vaikka tiedän, että tämä vaihtelee.

Jee pidemmästä luteaalista tosin!! Mullakin on ollut lyhyt luteaali ja ovulaatio tosi myöhään paitsi siinä kierrossa, kun raskauduin...Ja sitten yksi lääkäri sanoi mulle, että en oo varmaan edes ovuloinut muissa kierroissa kuin siinä, jossa raskauduin. Siis niin inhottavaa, että sanoi ton ilman mitään tutkimuksia ja tietoa mun tilanteesta, se jäi todellikin kaivertamaan mieltä...Lääkärit tarvitsisi jonkun empatiakurssin, ettei tule sanottua tollaisia juttuja, kun tämä hedelmällisyys/raskautuminenon aika herkkä aihe.

Oletko jutellut asiasta @Eimy muiden kuin puolison kanssa? Mua on auttanut tästä avautuminen muutamalla kaverille ja mun äidille. Saanut purkaa tilannetta. Se vaan helpottaa. Tänne palstalle saa ja kannattaa tosin myös kirjoittaa ja keskustella asiasta, sekin voi helpottaa!

Sulla iso hali ja paljon paljon tsemppiä! Suosittelen vielä uutta r-testiä parin päivän jälkeen, jos menkat ei ala...Jos vaikka ovulaatio olisi ollut myöhemmin.

 

Itselläni takana kkm 6+3 heinäkuussa. Oli lääkkeellinen tyhjennys. Vuotoa kesti alkuun 2 viikkoa, sitten viikon vuodoton, jolloin alettiin jo petipuuhiin uudelleen. Saatiin ohjeeksi jatkaa yrittämistä, kun vuoto ohi. Kuitenkin tuon viikon vuodottoman kauden jälkeen alkoi taas viikon vuotojakso. Siitä sitten 2 viikkoa eteenpäin alkoi ensimmäiset menkat. Ei ollut mitään kontrolleja tms. Raskaustesti näytti itsellä plussaa huikeat 6 viikkoa tyhjennyksen jälkeen.

Kiitos, kun kerroit sun kokemuksen @Charrypie - 86
Luinko aikaisemmista viesteistä oikein, että plussasit ja olet raskaana?? IHANAAA, antaa toivoa keskenemenon jälkeen!!!

 

@Lavender_, samoja ajatuksia sielläkin siis! Tsemppiä kiertoon, toivottavasti saatte heti plussan taas, niin pääsette skippaamaan tän kakkavaiheen.

Mulla lääkkeellinen tyhjennys alkoi 28.8. Ja raskaustesti oli ihanmelkeinlähes nega 10.9.
Jälkivuodon vikat tiputtelut 11.9.
Ja ovis viimein 24.9., eli n. 2 viikkoa siitä kun hCg oli poistunut.

Tikuttelin hormonin poistumista pari kertaa viikossa ja mittasin aamulämmöt päivittäin. Lämpöjen perusteella oviksen ajankohta on aika selvä.

PMS-oireet onkin sit ollut aika päinvastaiset aiempaan verrattuna joka tuli mulle yllärinä, mutta googlen mukaan se on aika normaalia! Ennakkovaroitus siitä siis.

Onneks läheiset on ollu tosi ihania. Kerroin raskaudesta jo aiemmin sisaruksille, ystäville ja pomolle ja kaikki on kyselleet paljon myös keskarin jälkeen kuinka voin. Jotenkin nyt on vaan mulla itellä vaihe etten halua/jaksa edes jutella vaan haluan vaan yksin velloa siinä olossa. Tai siis en *halua* velloa, mutten myöskään enää halua puhua. Vaikea selittää.

Vaikka itellä lääkärit on olleet ihania ja osaavia, mutta samaa mieltä, joidenkin pitäisi todellakin opetella sekä empatiaa että ammattitaitoa.
Ja tosta luteaalin pituudesta tuntuu olevan hirveen vähän kunnollista tietoa/tutkimuksia.
Onneks itellä se ei sit kuitenkaan näyttänyt olevan este raskaudelle, mutta tietenkin jos on lyhyt luteaali, kiinnittymisen täytyy tapahtua aika ajoissa jottei menkat ehdi iskeä päälle.