KESÄKUU/11

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uusi ketju a la Nemi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hei Pinja! Joo, mä ainakin epäilen, että nyt ois jotain muutosta tapahtunut. Tosin tänään olo ollu hyvä, vaikka kävin liikuntaa ohjaamassa. Ei ainakaan vielä oo tullu vihlontaa alakertaan. Terkkarin soittoa odottelen, josko sais lääkäri aikaa, että vilkasis mitä tonne kuuluu. Ilman lääkärintodistusta en liikuntaa voi jättää vielä muutamaan viikkoon. Onko muilla kokemuksia?
 
Hei vaan taas.
Olen huomannut että aika moni on sairaslomalla. Itsekkin koen että olisin ihan loman tarpeessa, mutta neuvolassa ollaan eri mieltä. Mulla kun on selkä vaivannut jo pidemmän aikaa, nytkin esim viime yönä oli todella kipeä, enkä saanut enää aamuyöstä nukuttua, kun mikään asento ei ole hyvä. Neuvolasta suosittelivat tukivyön hankkimista, minkä olen tehnyt. Hemoglobiini on ollut jonkun aikaa alhainen, sitten joulun, ja sen takia varmaan älytön väsy melkein koko ajan. No siihen syön rautatabletteja. Ja väsymystä tietenkin aiheuttaa se kun en saa nukuttua öisin selkäsäryn takia.
Supistuksia on ollut, mutta ei kovin kivuliaita.
Töissä on kauhee stressi koko ajan, töitä on aivan mielettömästi, ja viime viikkoisin olenkin useampana päivänä tehnyt pidempää päivää.
Neuvolassa vaan neuvottiin vähentämään töitä, mikä tietty käytännössä on mahdotonta, kun sillon niitä ei tee kukaan muukaan, ja työt vaan kasaantuvat ja stressi lisääntyy.
Mutta kaipa tässä on vaan pakko kestää vielä pari kuukautta.
No sainpahan ainakin tänne purettua turhautumistani.
 
Onnea ja isoja rutistuksia Ellielle kihlauksen johdosta!!! Meillä se hääpäivä on ""sitten joskus"", eli kivaa, kun olette jo vähän suunnitelleen, milloin menette naimisiin...

Nipsu: PITÄÄ kuunnella omaa kehoa. Jos tuntuu siltä, ettei millään pysty olemaan töissä, sitten pitää saada sairaslomaa. Nyt ei ole enää kyse vain sinusta :) Sitkeesti vain pyydät neuvolantädiltä uutta lääkäriaikaa ja menet sinne kertomaan tuntemuksia. Kyllä ne jossain vaiheessa ymmärtää... En tietysti kannusta ketään olemaan poissa töistä ns. raskauden varjolla, mutta tiedän sen kuinka itseäni ovat auttaneet yht. 3 viikon sairaslomat (viikko kerrallaan) sopivissa paikoissa. Nyt olen viimeisen kuukauden jaksanut töissä vallan mainiosti, vaikka teen kolmivuorotyötä... Lapsi ei voi masussa hyvin, jos äiti ei voi hyvin... Ai niin, työterveyslääkäriltä voi myös saada sairaslomaa...

Jep, täällä ei siis mitään kummempaa. Ruokahalu on kasvanut todella isoksi. Lieneekö seurausta herkkujen vähentämisestä? Tuntuu, että voisin syödä kahden tunnin välein ihan kunnon annoksia. Puuroakin keitän nykyään aina kaksi annosta kerrallaan ja vetelen sen onnellisena napaani, hih. Taidanpa taas mennä ruuanlaittoon...

Maria+pähkinä 27+3
 
MOikkelis.

Onko teillä muilla painon kanssa sellaista ongelmaa, ettei sitä ole kertynyt tarpeeksi?
Mulla rv 26+4 ja painoa ei ole tullut yhtään lokakuun eka neuvolan jälkeen. Aluksi pari kiloa lähti. Pahoinvointia ei ole ollut, mutta ei ole kyllä ruokahalutkaan olleet sellaiset kuin ennen (pitsat ja kebabit maistui). Olen aina ollut pyöreyteen taipuvainen, painoindeksi 26, mutta nyt kun saisi lihoa, niin mitään ei tapahdu.

Viime viikolla kävin neuvolassa ja sf-mitta oli keskikäyrillä, 24 cm. Neuvolantätikin kuitenkin vähän huolestui tästä painokehityksestä ja sanoi, että ensi viikon lääkärineuvolassa pitää katsoa onko tarvetta polille. Toivottavasti vauva kuitenkin olisi oikean kokoinen ja olisi kerännyt äidistään rasvat. Meinaa mies tuumasi, että pepusta ja käsivarsista on selluliitit lähtenyt (ja se ei ihan pienestä kyllä huomauta).

Onko kohtalotovereita?
 
Killille sen verran tosta painosta, että ehkä sulla ei ole vaan paino noussut juuri sen takia, jos olet normaalia vähemmän syönyt. Mullakaan ei toi paino ole kummemmin noussut, tosin on noussut sentään jonkin verran. Tänään kävin vaa'alla ja nyt näytti, että 2 kiloa on painoa tullut lisää (nyt menossa 25+3). Alkuraskauden pahoinvoinnin aikana huolestuin, että onko kaikki vauvalla hyvin, kun ei pysty syömään. Mutta eikös se niin ole, että vauva ottaa äidiltä kyllä kaiken tarvitsemansa ja äiti siinä kuihtuu, jos ei saa syötyä. Mulla oli painoindeksi ennen raskautta juuri ja juuri 20, joten mulla ei ole ollut ""lisäravintoa"". Vauva on kuitenkin ollut ultrissa juuri oikean kokoinen eikä neuvolassakaan ole painosta mitään huomautettu. Mutta toivottavasti kaikki on sulla hyvin!

 
Kiva kuulla Eerika. Niinhän sitä sanotaan, että kookkammille naisille pitäisi tulla vähemmän lisäkiloja, joten jospa tässä ei hätiä vielä olisi. Yritetään nyt syödä kovasti - ja terveellisesti, sillä kotiruoka on se, mikä parhaiten maistuu ainakin täällä. Voidaan paksusti!
 
moi kaikki!

onnea ellielle ja tsemppiä kipuilijoille! itsekin piti myöntää että tahtia on hidastettava tässä vaiheessa, pääsin tosin viikon saikun jälkeen takaisin töihin, mutta supistuksia ja kramppeja tulee kyllä jos alkaa liian nopeaan menemään.. eli ihan suosiolla on lyllerrysvaihe nyt laittetava päälle ja unohdettava ryntäilyt!

nipsulle tiedoksi että minä ainakin menin suoraan omalääkärille terkkarissa ilman neuvolan välikättä ja laittoi ihan mukisematta saikulle viikoksi. tässäkin käytännöt vaihtelee.. mutta minulla auttoi kyllä lepäily kovasti ja jaksaa taas painaa töissä, vaikkakin vähän hitaammin..

painoa oli taas tullut 800g/vko eli yhteispainonnousu nyt noin 7kg. BMI mulla oli 23 raskautta ennen eli just normaalipainoinen kai. neuvolantäti sanoi vaan että kyllä sitä vähemmälläkin painonnousulla pärjäisi, mutta ei tämä ole yhtään huolestuttavaa vielä. alkaa vaan tosiaan olo olla kuin tankilla! muuten neuvolassa kaikki ok..

oikein mukavaa talvipäivää kaikille, pakko alkaa valmistelemaan kokousta... tsaukkis!
 
Rupesin tässä pohdiskelemaan kummiasiaa (niin kuin ei nyt muka muita ""kiireellisempiä juttuja olisi...). Tiedämme kyllä, keitä kummeiksi pyydämme, eli se ei ole ongelma, mutta missä vaiheessa pyyntö tulisi esittää. Mitenkäs te muut olette asian hoitaneet? Oletteko jo kysyneet suostumusta vai aiotteko odottaa, kunnes vauva on maailmassa?
 
25+2

Terveiset täältäkin pitkän tauon jälkeen. Hyvävointinen olen ollut ja vauvakin potkii säännöllisesti. Eksta-ultraan vaan passitettiin. kun vauva ei mielestäni tarpeeksi liikkunut. No syyksi selvisi istukan nousu kohdunsuulta tuohon etupuolella. Vaimentaa aika tehokkaasti potkuja.

Masu on jo mukavan kokoinen ja viimeisetkin työkaverit onnittelivat viime viikolla eli kaikki nyt tietävät.

Kiloja mulla on tullut 6 tähän mennessä. Ruokahalu on kyllä mahdoton ja makeanhimo!

Kummeja taidetaan pyytää vasta, kun vauva maailmassa. Onko kummeille maksimimäärää?

Hyviä vointeja kaikille!
 
Meilläkin on kummit jo päätetty, aiotaan tässä lähiaikoina pyytää heitä 'virallisesti'. Tosin siskoni jo tietääkin, että häntä aiomme pyytää mutta mieheni sisko ei. Kovin varhaisessa vaiheessa ei uskaltanut vielä ajatella asiaa, itse olen hyvän ystäväni pojan kummitäti ja hän pyysi minua aikoinaan heti plussatestin tehtyään! Eli kovin on erilaisia tapoja, kaikki varmasti yhtä hyviä :).

 
Helou!

Kävin eilen shoppailemassa, sen verran ""lomamatkalla"" naapurikaupungissa. Ostin vauvalle vähän vaatteita, kokoa 56cm, vaikka nopeestihan ne varmaan pieneksi käy. Vaan en halua pientä hukuttaa 60 cm vaatteisiin. TAi riippuu tietysti vauvan koosta... Huomasin saman kuin omankin pitäjän putiikeissa: neutraaleja vaatteita on aika huonosti. Nyt löytyi ihan valkeita, vaan ei oo kiva jos kaikki on kirkkaan valkeitakin. No ostin sitten yhdet punaiset ja yhdet siniset housut tasapuolisuuden nimissä. Ja voi kai sitä pitää kummallakin minkävärisiä vaatteita vaan.

Kummiasiaa ei täällä olla ajateltu vielä ollenkaan. Mietitään sitten ja kysytään, kun lapsi on syntynyt.

Liikkeet on viime viikkoina voimistuneet ja tihentyneet selvästi. Ehkä alkaa vähitellen jotain rytmiäkin olla hiljaiselon ja potkujen suhteen. Aiemmin vauveli ei paljoa yöllä liikkunut, tai en ainakaan tuntenut, mutta nyt vessareissun jälkeen voi alkaa kunnon jytätuokio. Joskus tuntuu, että vauva ""vastaa"" potkuilla tms. jos käden laitta napakasti vatsan päälle, joskus taas ujostelee ja hiljenee kokonaan. Jännä niitä liikkeitä on vaan seurata! Kaupassakin meinaa ääneen alkaa toppuuttelemaan, jos oikein potkituttaa. Oma napa se tuntuu olevan melko päälimmäisenä mielessä!

Jospa pian jo lauhtuis vähän! Kaunista on ulkona, vaan niin kylmää!
 
Meillä kummit on päätetty ja niitä pitäis näillä näkymin olla neljä, mutta sitähän ei tiedä, jos joku kieltäytyy...kysytään vasta kun vaavi on syntynyt. Kuinkas moni on miettinyt jo nimet valmiiksi? Meillä on valmiina, vaikkakin pitkällisten sotien jälkeen...ilmeisesti väsytystaktiikka tehosi=). Jos tulee poika, mies sai päättää etunimen ja minä toisen nimen ja jos tyttö, niin toisinpäin...tietysti toisenkin piti nimi hyväksyä. Mies oli jo ""aikojen"" alussa päättänyt pojan nimestä ja minä olin yhtälailla varma omasta nimi ehdotuksestani tytön kohdalla (olen haaveillut siitä nimestä jo 12v. lähtien). Muuten kaikki sujui mallikkaasti, kunnes tuli kiista juuri tästä tytön nimestä, enkä antanut periksi. Välillä oltiin puhumatta koko asiasta viikkoja ja sitten taas nostettiin ""kissa pöydälle"" ja lopulta, kun mieskin oli sulatellut asiaa, totesi, että ehkä se ei niin kamala nimi hänen mielestään olekaan=)
 
Apua, oltiin taas kakkossivulla ;-)
Meillä on tuota nimi- ja kummiasiaa pohdittu silleen, että pyydetään kummeja sit naamatusten, kun seuraavan kerran tavataan (molemmat asuvat kauempana, eli ei tiedä koska). Nimistä pojan nimi olis valmiina (yllätys! niitä kun pohdittiin niin kovasti tossa vähän aikaa sitten) ja tytöllekin on toinen nimi, josta ehkä tulee myös kutsumanimi. Ei viitsi suunnitella liian tarkkaan, kun viimeksikin meni sekä kummi- että nimiasia uusiksi, vaikka oli suunnitelmat valmiina. Poika ei näyttänyt yhtään nimeltään ja suunnitellun kummin kanssa oli vähän kahnausta juuri silloin, kuin olisi pitänyt pyytää kummiksi, joten ei napannut. Asiat on sovittu ja nyt olis sitten tarkoitus pyytää toi sama henkilö pikkukakkosen kummiksi ... :-)

Niin, ja oma napa voi hyvin :-)
 
Onpa taas aikaa kulunut etten ole ehtinyt kirjoittelemaan kuulumisia. Mutta nytpä sitä aikaa taas on, joten korjataanpa tilanne.

Jouduin käymään eilen äitipolilla ennenaikaisten supistusten vuoksi. Mulla noita supistuksia on ollut jo kauan, mutta nyt viimeisen viikon-kahden aikana niitä on tullut kymmeniä päivässä, levossakin. Saattavat kestää minuutin parikin ja hieman selkäänkin käyvät. Ja silloin supparin aikana hengitys tihenee huomattavasti. Eivätkä ihan kivuttomiakaan ole. No, kohdunsuu kuitenkin edelleen kiinni, mutta verenpaine korkea. Jouduin saman tien sairaslomalle eikä enään töihin paluuta. Ensi viikolla uusi käynti ja sitten katsotaan onko supistukset vähentyneet vai aloitetaanko estohoito. Eli pistoshoitoa ja sitten mietitään verenpainelääkkeen vaihtamista toiseen, jolla myös supistuksia estävä vaikutus. Nyt sitten on lääkärin käskystä levättävä tosissaan. Ja kyllähän sitä mieluumin kotona lepää kuin sairaalassa sitten pakkolevossa. Kyllähän tässä vielä pitäisi vähintään pari kuukautta päästä eteenpäin yhtenä kappaleena niin olisi turvalllisemmilla vesillä.
 
Kävin eilen terkkarilla kun pahoinvointia oli jatkunut maanataista asti, siis sellaista oksettavaa oloa. Voi olla kyseessä vain joku maha-pöpökin. Tosin verenpaineet oli hieman koholla, ja sain mukaani kotiin mittarin. Tänään sitten olen kotona, ja kohta pitäisi käydä terkkarin luona taas.
Mutta tulin tässä vaan ajatelleeksi että olisi varmaan syytä pikkuhiljaa alkaa hiljentämään tahtia. Huomasin nimittäin eilen illalla että olen oikeastaan aika stressaantunut. Sitten tulin vaan pohtineeksi sitä että jos sitä jäisi sairaslomalle, niin mitä sitä sitten tekisi, eli te kaikki jotak olettee jo sairaslomalla, niin miten saatte ajan kulumaan?! Mulla kun usein vierähtää noi työpäivät 9-10 tuntisiksi, ja sitten mulla on vielä pari sellaista muuta juttua aina muutaman kertana viikossa arki-iltaisin (siis vedän sellaista kerhoa vielä töiden ulkopuolella, johon myös uppoaa jonkin verran aikaa, suunitteluun yms). Joten viikolla ei ole oikeastaan muuta kun töitä, ja sitten viikonloppuisin olen usein kovin väsynyt... Kyllä sitä pikku hiljaa alkaa huomaamaan ettei sitä ehkä jaksa juuri nyt samalla tavalla kuin aikaisemmin....
 
Ensimmäisiä kirjoitteluja...
Oon ollu nyt nelisen viikkoa kotona, eka lomalla ja siitä sairikselle. Oon aika aktiivinen koti-ihminen normaalisti, ja mietinkin että miten saan ajan kulumaan, varsinkin kun mies on paljon pois töiden takia.Yllättävän hyvin tää on menny. Tilasin Hesarin, sen lukemiseen menee oma aikansa, käyn kirjastossa, siellä lueskelen lehtiä ja otan kotiin kirjoja.Välillä käyn kaupoissa hipelöimässä vaatteita...ja laitan vauvoille paikkoja kuntoon, pikkuhiljaa. Siivoilen vaikka huoneen päivässä niin kuluu enemmän aikaa.Aika paljon tulee kyllä levättyä, sitä vartenhan tää sairiskin on =) En paljoo jaksa lähteä lenkillekään,kun on suppareita. Tosin mulla varmaan on toi etumus painavampi kun sun, Nipsu, kun mulla kaksi siellä heittää volttia, et sullahan voi vireystaso olla ihan toista luokkaa=) Mä kyllä saan yllättävän hyvin ajan kulumaan, ainakin toistaseksi...
 
huh,oltiin jo kolmannelle sivulle tiputtu..

tulin kertomaan iloisia uutisia,eilen sit toi mun mies kosi ja kihloissa näin ollen nyt ollaan=) neljän vuoden seurustelun kunniaksi..:) häät on ""sitten joskus..""

vielä pitäis sukulaisile kertoa..mitähän se mun äippä tähän sanoo ku vauvaki oli niin kova järkytys..??
 
Pitkästä aikaa...

Enna! onneksi olkoon kihlauksesta! ja Ellie, onneksi olkoon myös! on sitten muitakin, jotka kihlautunu tässä raskausaikana... meillä suunnitelmissa pitää hääjuhlat kevät/kesä 2007... virallinen puoli (paperisota) hoidetaan jo nyt kohta, kivampi että syntyy lapsi yhteisen sukunimen alle, oli meillä ajatuksena.

niin, kai sitä kohta pitäis ruveta vähän hiljentämään tahtia... itellä nyt sen oksennusputken jälkeen ollu aivan mahtava fiilis. ollu energinen ja todella hyvällä tuulella. on hauskaa. vauva voi mahtavasti. liikkuu ihan melkein liiaksi asti :) eipä paljoa isiänsä ujostele, pikemminki reviirisoturi, koska aina kun sitä käydään tunnustelemaan, vauva käy potkimaan ja työntämään tunkeilijoita pois.

vaunuja ollaan käyty kattelemassa... ollaan nyt päädytty i'coon Peak 3 air joggeriin. menee kasaan tosi helposti, kevyet ku mitkä, 3pyörää, ilmarenkaat. kaikki te puhutte kantokopista... tossa on kai pehmeä...? toiv ei vauveli sitten oo ihan läkähdyksissä kun kesällä on kuuma...

kummejakin täytyis vielä miettiä. on ollut niin kamalaa säntäilyä paikasta toiseen viime aikoina, että on jääny kaikki tollanen suunnittelu pienemmälle... jotenki ollu ihan taianomaista aikaa ystäväpiirissäkin, kun on häitä ja syntymiä ja kihlauksia ja asunnon ostoja ja vaikka mitä!

paino on nyt vihdoin vähän nousukannalla. vatsa on omasta mielestä valtava! alku okse-vaiheessa pudotin painoa aika lailla ja tais mennä lihakset sun muut siinä rytinässä. nyt vihdoin +3kg! rv24+2 siis... tajusin just vähän aikaa että oon kohta ollu raskaana puolvuotta... kamalan pitkä aika! jotenki menny nopeasti kyllä!

niin, ja luin jostain että vauvat näkee unia rv23 lähtien. millasiahan unia ne oikein näkee, niitten maailma kun on aika rajotettu tuolla masussa...

mutta nyt ihanaa aurinkoista sunnuntaita kaikille! Ennalla ja Elliellä on varmasti ainaki iiiiiiso hymy kasvoilla :) onnea vielä kerran!
 
Olin viikonloppureissulla Turuus ja sieltähän tarttui mukaan muutama body. Vaikka pyhä tarkoitus oli, ettei vielä piiiitkään aikaan vaatteita hommata. No, aikomuksethan on tarkoitettu rikottaviksi :)

Ensi viikko on lomaa, ihanaa!
 
enna, onnea :) Täällähän kositaan porukkaa ahkeraan ;)

Mekin on oltu viikonloppureissussa anoppilassa. Anoppi oli kutonut nutun,housut,töppöset,lakin ja kaulahuivin pojalle :) Ihanat! Niin ja käväsin minäkin shoppailemassa.. juu..tarttu matkaan vähän enemmän ku pari vaatetta. Parit housut, potkarit, kaks hupparia, body, paita, lapaset..On pikku-isännälle vermeitä. Niin ja sellaset tooosi söpöt alkkarit.. inhoo varmaan äitiä, kun menee sellaset pukemaan toiselle.

Koulunpenkki kutsuu taas huomenna..Muka oli viikon loma, mutta tehtäviä tehdessä meni koko viikko..olo ei oo yhtään levännyt. Kolmeen ekaan päivään en edes ulos ehtiny. Torstaina ekan kerran illalla lenkkeilin ja sit perjantai aamuna lähettiinki reissuun. Ajattelin korjata tilanteen nyt ja ottaa omaa lomaa ens viikolla jos onnistuu..Istukoon muut luennolla.

Jeps, mutta kateellisena Nyyssöselle ja muille lomalaisille rentoa viikkoa!
 
Onnea Enna!
Muistan itse, kun jäin äitiyslomalle aikanaan esikoisen kanssa ja ihmettelin etukäteen, miten saan kuukauden kulumaan. Eipä ollut ongelmia! Kun samalla hidastaa päivärytmiään, ei sitä ehdi edes huomata, että aika kuluu. Nukuin pitkään, luin Hesaria, surffasin netissä. En saanut edes laatikoita siivottua, vaikka pyhästi aioin. Tietenkin, jos on sairaslomalla 3 kk, sitä saattaa ehtiä vaikka siivoamaankin :-)
 
Onnittelut kihlausten johdosta! Tämä neiti ei halua ever moiseen hommaan ryhtyä, mutta jokainenhan tallaa tavallaan. Ei siis mitenkään pahalla, oma valinta ja onnea vielä teille oikein paljon!
Sitä tässä pähkäilin, että minkäs kokoisia teidän massut on? Nimittäin jokainen joka on kuullut että laskettu aika on minulla 19 pv kesäkuuta, niin eivät meinaa uskoa koska vatsa on niin pieni!! Mielestäni se on valtava ja kumminkin 10kg tullut lisää jo painoa.. Olen about 170cm pitkä, normaalin kokoinen nainen, tosin kiitos vaan raskauden, on kiloja kertynyt peppuun ja reisiin, kele!! Kummastuttaa vaan..
Vauvan potkutkin näkyivät ulospäin reilu viikko sitten. Hassun näköistä kun tuikkaa koivella pikaisesti ja oma nahka venyy siitä kohtaa ylöspäin. Ja taas oli hiljainen kausi koko viikonlopun, tänään tunsin pikkaisen liikkeitä.... Neuvolaan huomenna, josko kaikki ei olekkaan niikuin pitää... En tiedä, vainoharha jälleen..
Tylsyys iskee välillä tässä lomaillessa, tänäänkin olin ihan paniikissa kun kone kaatu ja ei meinant ruveta toimimaan! olis tullut tylsä päivä meikäläiselle jos en ois saanu vikaa korjattua! Kehittelin tänään kyllä kaikenlaisia ideoita, olis sohvan verhoilua, ompelemista etc.. Etsiskelen kivoja ideoita muksua varten ja joitakin huippujuttuja onkin löytynyt. Haluan itse tehdä mahd. paljon. Muutta kertoilkaa kuulumisia muutkin, miten se aika oikein teillä kuluu? Mutta nyt postiin ja mies hakemaan töistä..
 
mulla on taas ihan päinvastaisia kokemuksia kuin nemillä, ihmiset taivastelee vatsan kokoa vaikka 3,5kk laskettuun aikaan vielä jäljellä. olen omasta mielestänikin tosi iso, painoa tullut noin 7-8kg lähtökiloihin. olen myös 170cm ja BMI oli 23 ennen raskautta eli ihan normaali vissiin, vaikken mikään erityisen hoikka todellakaan ollut. en tiedä, ihan päivissä tuntuu että maha ja muukin olemus paisuu, toivottavasti tää kasvu nyt edes hidastuisi vähän!

minullakin alkoi hyrrätä tuo suhteen virallistaminen mielessä täällä kun kihlautuneista ym. lueskelin (onnea vaan ennalle!), mentiin kihloihin viime kesänä, mutta olishan se kiva piipahtaa maistraatissa ennen vauvan syntymää! juhlat ja kirkot voisi sitten järjestää joskus hamassa tulevaisuudessa. täytyy keskustella kotona, haluaisin kyllä kovasti..

mukavaa viikkoa kaikille!
 

Similar threads

K
Viestiä
102
Luettu
3K
A
P
Viestiä
0
Luettu
324
P
U
Viestiä
101
Luettu
3K
V
K
Viestiä
0
Luettu
377
Lapsen saaminen
Kesäkuu 2006/10
K

Yhteistyössä