Kesävauvelista 2009 haaveilevia?

Voi onnea Mammelu aivan mielettömän paljon :heart:
Itse en ole vielä uskaltanut testailla, mutta maanantaina jos ei ole menkkoja kuulunu marssin testin ostoon :) Toivottavasti pääsee ostoksille siis...
Nyt kotona pitkän päivän jälkeen, aamulla lähdettiin pikkuneitin kaa shoppailee, josta mentiin suoraan serkkujen luo kylään, ja kivaa oli. Rahaa kyllä kulu sen verran että nyt kun neidin uusi vaatevarasto on pyykissä ja isi ei kotona täytyy vaan toivoa ettei isi muista kaikkia tytön vaatteita tai muuten saa tämän talon naiset tupen rapinat...muuuttttaaa kuka voisi vastustaa lindexin ja h&m:n ihania lasten vaatteita.
 
Hei sellainen vielä unohtui, että tietäisiköhän täällä kukaan että saako raskaana ottaa tatuointeja?
Ollaan työkaverin kanssa menossa ottamaan tässä kuussa, ajatkin jo varattu, mutta nyt vasta aloin miettiä että onkohan se mahdollista.
 
Onnittelut Mammelulle! :heart:
Nyt onneksi ollut vapaapäivä ja vielä huominenkin. On ollut mukana olla vain tekemättä mitään erityistä. On saanut ottaa rennommin, kun töissä on välillä aika hulina päällä.
Illalla lähdetään tanssimaan. Ei olla moneen viikkoon käytykään. Kiva päästä tapaamaan kavereitakin.
Päivät on onneksi kulunut nopeasti. Nyt vain tuntuu, että raskautuminen ei ole mahdollista tässä kuussa, vaikka vatsassa jotain pientä nipistelyä onkin. Mutta voi enteillä tädin tuloa.

 
Täällä siis sairastellaan vieläkin.Piti tuon Janeten 2v9kk kanssa käydä yx ilta päivystyksessäkin kun oli niin kipee ja itki vaan että sattuu sattuu,mut onnex on jo ainakin toistasex hellittämään päin tää tauti.

Täällä taas ollaa huomattu että lämmöt on koholla yms..mut nyt ei o pahemmin jaksanu tutkiskella oireita kun on tuota sairastelua ollut niin paljon.

Plussanneille paljon tarrasukkia matkaan!!

taaperotx4 kp 20/31
 
SUNNUNTAI 5.10.2008

Kumkvatti...............kp 6/28...............yk2.....3. toiveissa
Hensku00...............kp 18/28.............yk3.....1. toiveissa
Nasuli08 ................kp 26/28-30........yk3.....1. toiveissa
AnnaStiina82..........kp 16/30..............yk2.....2. toiveissa
Hapsiainen07.........kp 32/24-25.........yk2.....2. toiveissa
taaperotx4.............kp 20/31..............yk2.....5. toiveissa
hentsu84................kp 20/26-30.........yk2.....2. toiveissa
Tuulia79..................kp 6/32................yk10.....2. toiveissa
toivova-84..............kp 26/25-29.........yk 3....1. toiveissa
sarppuli..................kp 31/28-30.........yk1......2. toiveissa
Cyanide................. kp 15/33-37..........yk 1.....2. toiveissa
Pakanamaan Kartta....kp 1/30..........yk?......3. toiveissa
nelosenkaipuu........kp 6/31................yk3......4. toiveissa
Zande.....................kp44/36...............yk.6.....1.toiveissa
Mexico.....................kp34/27...............yk.2......1.toiveissa
denise.....................kp16/27-30..........yk.2......1.toiveissa
H-a-n-n-e................kp20/30................yk.1......2.toiveissa
kiana78...................kp7/n.28...............yk.1......5.toiveissa



:heart: PLUSSANNEET :heart:

Elokuussa:
Ensitoive
Matilda-08

Syyskussa:
Minttu84

Lokakuussa:
Uula
Mammelu
 
Mammelu laitoin sut jo plussanneisiin! =)

Mikäs Zandella ja Mexicolla on tilanne? Ootteko testailleet? =) Mites sarppuli, sullakin on kiertopäivät täynnä? kaikki muutkin tulkaahan tänne
ilmottelemaan! :wave:

Täällä pitäs viimesiä siivoiluja tehä, tänään taas iltapäivästä asuntonäyttö. Muuten ei kummempia tännekään. Paitsi nyt alkaa sit loppukierron jännäily! =)

Mites teillä muilla viikonloppu on mennyt? :wave:
 
Pakanamaan kartta Ikävää että täti tuli!:( uuteen yrityskiertoon sitten vaan ja häntä pystyyn! :hug: Moneskos yrityskerta teillä muuten on menossa? katoinkin että sulta puuttuu nuo yk tiedot?Voisin lisätä ne listaan, jos haluat ne lisättävän?
 
Hei kaikille!

Onnea plussanneille!!! :flower: Me kaivattiinkin jo lisää plussia tähän pinoon :D

Mä en ole paljon kirjotellut koska ei olla vieläkään tehty päätöstä, että alkaako yritys vai ei :ashamed: Mä en halua tästä kenellekään IRL puhua joten mukavaa että voin edes täällä purkaa mieltä. Tuntuu siltä, että yrittäminen olisi nyt järkevää. Lapsilla olisi sopiva ikäero, vauva sopii työ- ja opiskelukuvioihin ja kuitenkin tarkoitus on saada vielä ainakin toinen ;) Mutta toisaalta mun sydän sanoo ei :( En innostu ajatuksesta uudesta raskaudesta. En halua taas imettää ja olla seuraavatkin pari vuotta kotona. En halua en, vaikka toinen lapsi olisi aivan ihana ja mahtava ja erittäin tervetullut asia :heart: Kunpa lapsi voisi vaan saman tien ilmestyä tuohon jostain ja olla jo heti joku yli 1 vuotias :D

Tämä mun päättämättömyys on aiheuttanut sen, että seksiä ei olla harrastettu kun kerran tässä kierros :/ En vaan yksinkertaisesti osaa päättää käytetäänkö ehkäisya vai ei. Tuo ainoa kerta tapahtui eilen eli kp 14 mikä on mulla vielä ihan turvallista ja varmaa aikaa. Ovis, jos sellainen on, on aina vasta kp 20/21 :whistle: Ehkäisyä ei käytetty, enkä oikein tiedä mitä mieltä olen asiasta :|

Teille jotka jännäätte niin pidetään peukut pystyssä että teille tulisi se plussa pian! :D Aika monella on jo kp:t täynnä joten ei kun testiä, tai uutta testiä, ostamaan ;)
 
mun viesti johonkin kadonnut?!
Onnea Mammelu ja uula, en muista olenko molempia jo onnitellut! mulle voi sitten varmaan laittaa kp1 huomiselle. parina päivänä tuli tuhrua, tänään ei kyllä mitään, mutta aina ne on noista tuhruista alkanut :'(
:hug: kaikille tippuneille
 
Onnea Mamelulle :)

Mulla pitäis kaiken järjen mukaan olla tänään kp 20/30, mutta perjantai iltana alkanut tuhru vuoto on muuttunut nyt menkoiksi eli tänään on nyt sitten kp 3/30... mä en käsitä miten mun aina niin säännölliset menkat teki tälläisen tempun :eek: ... jos nää menkat ei olis alkanut olisin voinut kuvitella olevani raskaana kun mahassa on tuntunut niin oudolle nyt jo viikon verran. Toisaalta mä pääsen taas parin viikon sisällä bongailee taas ovista ;)
 
MAANANTAI 6.10.2008

Kumkvatti...............kp 7/28...............yk2.....3. toiveissa
Hensku00...............kp 19/28.............yk3.....1. toiveissa
Nasuli08 ................kp 27/28-30........yk3.....1. toiveissa
AnnaStiina82..........kp 17/30..............yk2.....2. toiveissa
Hapsiainen07.........kp 33/24-25.........yk2.....2. toiveissa
taaperotx4.............kp 21/31..............yk2.....5. toiveissa
hentsu84................kp 21/26-30.........yk2.....2. toiveissa
Tuulia79..................kp 7/32................yk10.....2. toiveissa
toivova-84..............kp 1/25-29.........yk 4....1. toiveissa
sarppuli..................kp 2/28-30.........yk2......2. toiveissa
Cyanide................. kp 16/33-37..........yk 1.....2. toiveissa
Pakanamaan Kartta....kp 2/30..........yk?......3. toiveissa
nelosenkaipuu........kp 7/31................yk3......4. toiveissa
Zande.....................kp45/36...............yk.6.....1.toiveissa
Mexico.....................kp35/27...............yk.2......1.toiveissa
denise.....................kp17/27-30..........yk.2......1.toiveissa
H-a-n-n-e................kp4/30................yk.2......2.toiveissa
kiana78...................kp8/n.28...............yk.1......5.toiveissa



:heart: PLUSSANNEET :heart:

Elokuussa:
Ensitoive
Matilda-08

Syyskussa:
Minttu84

Lokakuussa:
Uula
Mammelu
 
Maanantaita kaikille! :wave: Ja ekaksi iso lämmin hali kaikille tädin yllättämille :hug: se tuntuu niin pahalta kun toivoo kauheasti raskautta ja sit täti tuleekin.

H-a-n-n-e ompa jännät menkat sulla!Mutta naisen elimistöstä kun ei voi ikinä tietää, ehkä tuosta ei kannata huolestua.Niin sullahan pian tulee sit oviksen bongaus viikko eteen! =) Tärppi onnea toivotaan sit siihen!! =)

Cyanide :hug: On varmasti vaikea päättää alkaako yrittämään vai ei, jos on sellannen toisaalta kyllä, toisaalta ei olo. Ehkä vaan kannattaa antaa asioiden mennä omalla painollaan, ja voihan sitä ehkäsyä käyttää jos tuntuu että ei nyt ole ihan varma lapsen saannista. Kun uusia yrityskertoja tulee sit taas. Toivon sulle jaksamista ja tsemppiä päätöksen tekoon! Tännehän sun on hyvä aina tulla purkamaan mieltä, se varmasti helpottaa! :hug:

Omaan napaan, kamala flunssa iski, kurkku niin ärsyn kipee, ääni kähee
ja päätä särkee! :snotty: Selkä myöskin kipeä, vanha välilevy onegelma vihoittelee taas, joutuu vähän kumarassa kulkemaan. Kaiken lisäks mulle on tullut silmäkulmaan kulmakarvan alle kauhean kipee syväfinni, ja mun koko oikea silmäluomi on ihan turvonnut, punanen ja pinkeä, ja ihan hitsin kipeä! Tässä on olo ja ulkonäkö ihan kun sillä Disneyn Quasimodolla, vai miten nyt kirjotetaankaan tuo nimi :eek: Joo, että ei kauhean hehkeänä olla! Piti yksien kavereiden tulla illasta kylään, mutta mietin tuossa että pitäsköhän soittaa niille, ja sopia jotain uutta päivää, nyt on kyllä niin kipee olo, ettei jaksais. Noh, muuten tässä alkaa loppukierto oleen meneillään, ja toivotaan että sieltä alkais pian raskaus oireita tulemaan, ja että myös olis aiheellisia, ja plussa tulis. Teroja nyt syön viidettä päivää. Mutta tärkeintä olis tässä nyt saada tää flunssa kondikseen, ja silmäkulma ja selkä kuntoon niin kehtais ihmisten ilmoille mennä. Lenkillekään ei nyt pääse kun on kipee, mikä harmittaa ja aiheuttaa levottomuutta, niin rakastan lenkkeilyä. mutta tälläistä siis tänne nyt kuuluu. Tulkaahan kertomaan lisää kuulumisianne!Nyt vähän lepäämään, palaan myöhemmin! :wave:
 
Mammelulle onnea plussasta! :flower:

Ja pahoittelut tädin kohdanneille :hug:

Hensku00 ikävää että flunssan pukkas, mut jospa toi ois nyt vaikeuksien kautta voittoon tai jotain ;)

Kp17... en käsitä, aattelin, että ovis meni viikonloppuna mutta tänäänki on vielä tullu sitä kananmunanvalkuaislimaa. Pitää varmaan viel yks täsmäisku tehdä varmuuden vuoksi :D Ja sit yrittää unohtaa koko juttu pariksi viikoksi (varmaan onnistuukin..)
 
Täälä ei edelleenkään näy menkkoja :D *elää toivossa* Eli nyt pitäs uutta testiä tilailla,onkos apteekissa mitään halpoja testejä? Oletan kyllä nyt et oon raskaana:D Vaikka eihän sitä voi tietäää kun jo 2 negaa tehny mut mut....

Mietin jo sitäkin että tilaanko semmoset pahoinvointi rannekkeet vaiko en,luin niistä vauvalehdestä ja aattelin koittaa kun luin että joillakin on auttanut pahoinvointiin,mulla kun se oli ihan hirveetä ekastakin lapsesta :( Onko kukaan kokeillu/kuullu??

Henskulle Parantumisia! ja muille joilla menkat alannu niin tsemppiä uuteen kiertoon! :hug:
Cyanidelle kans :hug: jospa anatte aioiden mennä ihan omalla painollaan,toivotaan että jossain vaihees päätös tulee asioihin :)
 
TIISTAI 7.10.2008

Kumkvatti..................kp 8/28...................yk2........3. toiveissa
Hensku00..................kp 20/28.............yk3........1. toiveissa
Nasuli08 ...................kp 28/28-30.........yk3........1. toiveissa
AnnaStiina82.............kp 18/30..............yk2.........2. toiveissa
Hapsiainen07.............kp 34/24-25........yk2.........2. toiveissa
taaperotx4.................kp 22/31..............yk2.........5. toiveissa
hentsu84....................kp 22/26-30........yk2..........2. toiveissa
Tuulia79......................kp 8/32................yk10.......2. toiveissa
toivova-84..................kp 2/25-29...........yk 4.........1. toiveissa
sarppuli.......................kp 3/28-30..........yk2..........2. toiveissa
Cyanide................. .....kp 17/33-37.........yk 1........2. toiveissa
Pakanamaan Kartta....kp 3/30.................yk?.........3. toiveissa
nelosenkaipuu.............kp 8/31................yk3.........4. toiveissa
Zande..........................kp46/36...............yk.6.........1.toiveissa
Mexico.........................kp36/27................yk.2........1.toiveissa
denise..........................kp18/27-30..........yk.2........1.toiveissa
H-a-n-n-e.....................kp5/30..................yk.2........2.toiveissa
kiana78........................kp9/n.28...............yk.1........5.toiveissa



:heart: PLUSSANNEET :heart:

Elokuussa:
Ensitoive
Matilda-08

Syyskussa:
Minttu84

Lokakuussa:
Uula
Mammelu
 
Tässä tän päivän lista! :)

Hapsiainen07 joko oot testaillut? Pidetään peukkuja! Mä olen ostanut apteekista Onni-raskaustestejä ja niillä testaillut. Ovat edullisia.

Mites Zande ja Mexico, ootteko testailleet? Tulkaahan kertomaan
kuulumisia! :wave:

Nasuli08 sullakin on jännät paikat, mites siellä menee? :wave:

Tänne ei kummempia, flunssa ollut tosi outo. oikeastaan mä olin eilen osan päivää tosi kipee, ja illasta sit helpotti, ja nyt tänään ei paljoa mitään...kummallista. Yleensä kestää aina joitain päiviä flunssa. Mut siis hyvä vaan että olo jo parempi! :D en minä sitä kurkkukipua ynnämuuta kaipaa! :D
 
täällä ei o oireen oiretta havaittavissa paitsi kuin tuota limaa tulee taas aika runsaasti.

eilen taas kävin lääkäris ja tänää noitten muksujen kaa ja eilen illal meitin esikolle nousi 39 asteen kuume ja on edelleen samassa ei tunnu laskevan ollenkaa vaik antaa lääkettäkin.

Tänää pitäs vielä jaksaa mennä vanhempainiltaan muksujen tarhaan.
 
Heippa :wave:

Mulla jotenkin ihan outo olo mahassa... vaikka hyvin tiedän että en ole raskaana, mahaa vääntää ja kipristelee vähän väliä, voimakkaat hajut tekee pahaa, väsyttää... jos ei olis menkat päällä niin tekisin testin... niin ja mahaa varon koko ajan ihan niin kuin silloin kuin odotin esikoista...

Hapsiainen 07 odottelen innolla testin tulosta!

 
Hensku00: Ei tänne mitään ihmeempiä. Mitään erityisiä tunnetuksia ei ole, tai vähän kuvottava olo ylävatsalla, mut sitä ollut aikaisemmin. Olo on ihan sellainen, et täti varmasti parin päivän sisällä tulee kyläilemään. Pakko nyt vain jaksaa odotella :headwall:
 
Moipsis..
Mä tossa jo kerran alotin kirjottamaan mut minä ajattelin sit lukee välissä tuota edellist äsivua ni sehän hävis..oikee blondi tänään.. :LOL:
Tänne ei kyllä mitään uutta.Odotellaan ja jännäillään alkaako menkat loppuviikosta vai ei..toivottavasti ei..ei kyllä taas mitään menkkamaisia oireita ole ollut et saas nähdä.. :) vaikka ei niitä viime kuussakaan ollut mut menkat alko silti.. :)
Mulla on ollu nyt pari viime päivää sellasta "aaltomaista" mahakipua(en nyt tiedä olisko oikee sana),joka häviää yhtä nopeesti ku alkaakin..ja sit juusto on pirun hyvää..mä en ennen voinu sietää juustoo mut nyt vedin sitä ihan urakalla ku annoin neidille välipalaa.. :LOL:
H-a-n-n-e mulla ollu kans tollasta et varon tuota mahaa..huomasin tos pari päivää oviksen jälkeen et vaistonvaraisesti väistelin et masu ei saa iskuja.. :D

 

Yhteistyössä