Kesävauvelista 2009 haaveilevia?

Muutama oli täällä kysellyt kuulumisia. :wave:

Eli lääkärissä käyty. Teki tuon sisätutkimuksen ja kaikki kunnossa. Kohtu ei ollut kasvanut, mutta sanoi sitten että viikkoja olisi ollut vasta 7 jos raskaana olisin. Se oli siis n. viikko sitten. Pyys käymään labrassa, että pissanäytteestä otettais vielä testi vaikka itse niitä tehnyt jo ainakin 10. En sitten loppu viikosta päässyt kun iski tää kaamea flunssa. Huomiseksi sitten flunssan takia lääkäriin ja kattoo josko kävis antamassa samalla sen pissanäytteen sinne labraan.
Käski vaan odotella menkkoja ja sanoi, että r-testi voi näyttää plussaa vasta usean viikon kuluttua. Siis samalla ihmisellä, vaikka aikaisemmista olisikin testi näyttänyt plussaa aikaisemmin. No, eli ei mitään uutta. Täällä elämä jatkuu ja ei ole toiveita korkealla. Muutto saa ajatukset muualle, mutta saishan ne menkat tulla niin pääsis jatkamaan tätä yrittämistä.

Lääkäri vaan oli sitä mieltä, että papa-koetta ei oteta jos on raskautta. Jos jonkin ajan kuluttua ei ole mitään uutta, niin otetaan verikoe ja ultrataan. Rupesin ite vaan jälkeenpäin miettii, että miksi sitä ei vois nyt heti ultrata niin olis ainakin asia selvä ja vois jatkaa tutkimuksia muuten. Kai siinä sit säästetään tai jotain. :/
Rinnat on kipeät ja arat, ei koko ajan mut ajoittain. Ne silleen turpoaa ja sit hellittää. Uusin "oire" on alavatsakivut niin, että pelkkä käveleminen on välillä tuskaa. Nyt on joutunut väkisinkin kantelemaan painavia laatikoita ja jätesäkkejä roskiin. Tänään just heivasin painavan säkin roskalaatikkoon ja sen jälkeen kävely ollut tuskaa. Aamu meni siis ihan kivasti ilman kipuilua.

No, mutta ei auta muu kuin odotella tai olla odottamatta. Muuttoa mä tässä jo odotan ja pääsee laittamaan uutta kotia oman näköiseksi. Kysyn huomenna siltä lääkäriltä, et eikö sitä verikoetta vois ottaa, et mä haluun jo tietää mitä tää on.
 
Huomenna onkin sitten jännät paikat. Mä nimittäin kävin tänään terkkarilla ja laittoi lähetteen nieluviljelyyn. No, kyselin sitten samalla siellä labrassa tosta virtsanäytteestä, et kai sen voi ottaa nytkin vaikka viime viikolla lääkäri laittoi jo lähetteen. No lähete on vielä voimassa ja huomenna otan näytteen yöpissasta. Eli saa sitten tietää joskus aamupäivästä olenko raskaana vai en.
Jos se näyttää negaa, soittelen varmaan ens viikolla lääkärille taas aikaa tai jos terkkari laittaa lähetteen sitten verikokeisiin. :)
 
Kiitos kiitos. :)
Vähän tässä alkaa itteenikin jännittää.. Tosin tossa tänään jo manasin, että nyt kun niitä oireita ollut niin tänään ei oo ollu enää mitään.. Tietty just silloin kun pitäis asioiden selviytyä. Näyttää testi sitten plussaa tai negaa, asia kuitenkin selvitetään negan tullen.

Mulle välähti tuossa vielä mieleen, kun mulla oli 1,5v hormonikierukka ja se aiheutti sitten munasarjoihin kystia. Jotkut oli aika isojakin, mutta puhkesivat sitten itekseen.. Eihän ne näin jälkeenpäin vaan oo päässy mitään vaikuttamaan? Toivottavasti niitä ei nyt enää ole, kun tosiaan toi vatsa tosta munasarjojen kohdalta kipeä kävellessä. :/
 
Kumkvatti tsemppiä ja toivottavasti saat hyviä uutisia...
Ne kystat voi kyllä aiheuttaa jos jonkin näköistä oiretta... ja jos niitä on niin estävät raskaaksi tulon. Mut jospa selviää mikä sulla on...:) :hug:
Täällä menkat ei edelleenkää oo tulleet... :headwall:
En oo testaillu maanantain jälkeen. Jos mä maltan ensi viikkoon odotella ja sit testaan uudelleen jos niitä ei ala kuulua...
 
Kumkvatti : Kiva ku tulit ilmottelemaan itsestäsi :) Ja tosiaa on jännät paikat.. toivotaa että sieltä tulee iloisia uutisia :)

Pakanamaan Kartta : Tervetuloa mukaan.. :flower: monesko yritys kierto on menossa?

AnnaStiina82 : pahoittelut negasta :hug: Jospa se plussa sieltä kuiteski vielä tulis..menasitkos koska uudestaa testailla?

Hensku00 : Jokos oot testannu?
 
SUNNUNTAI 21.9.2008

Kumkvatti...............kp 63/28.............yk1.....3. toiveissa
Hensku00...............kp 4/28...............yk3.....1. toiveissa
Nasuli08 ................kp 12/28-30........yk3.....1. toiveissa
AnnaStiina82..........kp 2/30...............yk2.....2. toiveissa
Hapsiainen07.........kp 18/24-25........yk2.....2. toiveissa
taaperotx4.............kp 6/31...............yk2.....5. toiveissa
Minttu84.................kp 24/27.............yk1.....2. toiveissa
hentsu84................kp 6/26-30..........yk2.....2. toiveissa
Tuulia79..................kp 24/32.............yk9.....2. toiveissa
toivova-84..............kp 12/25-29........yk 3....1. toiveissa
sarppuli..................kp 17/28-30........yk1......2. toiveissa
Cyanide................. kp 37/33.............yk 0.....2. toiveissa
Pakanamaan Kartta....kp 16/30.........yk?......3. toiveissa
nelosenkaipuu........kp 26/?...............yk2......4. toiveissa

:heart: PLUSSANNEET :heart:

Elokuussa:
Ensitoive
Matilda-08
 
Poistin tosta listalta muutaman, ketkä ei ole kirjoitelleet aikoihin.. tulkaa ilmottamaan jos haluutte takaisin listalle :)

Ens viikkolla pitäs menkat sitte alkaa.. oon ihan varma etten oo raskaana, ku ei tunnu yhtää siltä ja kaikki "oireetki" on hävinny.. tissitkää ei tunnu yhtää siltä että raskaana ollaa.. :( Mut eipä täs toisaalta ees oo mikää kiire raskautua, mut silti halusin heti :D Ehtis vähä valmistumisen jälkee tehä töitä, jos en ihan heti raskaaksi tulis, mut..

Miehen porukat on tulos taas vklopuks meille juhlistamaan miun synttäreitä ja kihlajaisia, jotka oli viime viikolla.. täytys tänää viel vähä siivoilla ja kakkuleipoa :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!! :wave:
 
Mä käyn täällä sitten puolen päivän tietämillä ilmoittelemassa. Mä en vaan jaksa uskoa et raskaana olisin.. Nää kivut ja muut johtuu kyl ihan jostain muusta, pitänee sitte ens viikolla soitella uudelleen lääkärille aikaa, jotta selvyys saatais.. Istumaan käyminenkin tuntuu välillä tukalalta kun koskee niin pirusti.
 
Tervetuloa pakanamaan kartta! Ja kiva kuulla Kumkvatti susta pitkästä aikaa! =)

Minttu84 onnea kihlautumisesta! :flower: ja synttärionnea myöskin! =) Paljonkos tulee vuosia täyteen?Sun nimimerkistä voi jotain päätellä, mut kysympähän kuitenkin =) Tuo on kiva aina laittaa kotia kuntoon ja leipoa kun on jotkut juhlat, mä ainakin tykkään. Ootteko millon meinnannu häät pitää? =)

Tänne kuuluu sellaista, että menkat sitten tuli :'( eli mulla kiertopäivä 2/28 menossa. En edes kerennyt testaamaan, kun eilen aamuna heräsin kauheisiin menkkakipuihin, ja alkaneethan ne oli :( Vähän oon pettynyt, mutta vastahan tässä oli toinen yrityskerta menossa, joten ei vielä mitään hätää! Eli sitten vaan uuteen kiertoon yrityskertaan kolme! Oli tosi sekavat tunteet ennen menkkoja, toisaalta tuntu että oisin voinut olla raskaana, mut sit järki sanoi, että tuskin oon, kun en edes ovista löytänyt.....vaikka silti olin tuntevinani kaiken maailman oireita.Mutta ehkä se tärppi osuu minunkin kohdalleni vielä! :) Sitä kovasti ootellessa! :)

Tässä on muutenkin niin monta rautaa tulessa, nyt tätä asuntoasiaa ollaan pyöritelty, ja päätettiin sit koittaa myydä tätä meidän asuntoa...kokeillaan että meneekö kaupaks, jos ei mee niin sit ollan vähän pitempään tässä. Mutta kyllä toivotaan että saatas suht hyvä hinta, ja saatas kaupat tehtyä, kun päästäs sitten eteenpäin meidän taloprojektissa. Tonttia kovasti kattellaan. Täytyy tänään tehä vuokrahakemukset kunnalle ja vvo:lle, että ois sitten kämppä mihin mennä vuokralle sit jos/kun tän saa myytyä.Vähän jännältä ja pelottavaltakin tuntuu myydä omaa kotia! :| Mut sit kun tietää että se on elämässä eteenpäin, ja kuitenkin koti on siellä missä omat tavarat ja ihmiset on! Mitäs muuten sarppulin rakennusprojektiin kuuluu? =)

Tuli muuten Minttu84 synttäreistä mieleen että minkä ikäsiä te muut ootte?Mä oon 24 =)
 
AnnaStiina82 ja Hensku00 : Kiitos onnitteluista :) ja 24 vuotta tuli viime keskiviikkona täyteen :) Häitä ollaa suunniteltu sitte pidettäväks joskus heinä, elo, syyskyyn tienoilla 2010.. Ite haluisin noi syyshäät, mut mies ei oikee oo vielä innostun asiasta.. täytyy yrittää saada pääkäännettyä :D Just jotaa näitä main ois ihana mennä naimisii ku illat alkaa hämärtyä ja puissa on värikkäät lehdet.. oon jotenki nii syysihminen, ehkä johtuu siitä ku oon syksyllä syntynykki :)

Hensku00 : voi kurjaa ku ne menkat sieltä tuli :hug: mut plussa onnea uuteen kiertoon :heart:

Kumkvatti : Juuh.. Tuuhan sitte ilmottelemaa et miten kävi:)

AnnaStiina82 : Toivottavasti saatas vaikka siusta sitte eka plussaa ja syyskuulle :)
 
:hug: kaikille tädin yllättäneille tai negan saaneille!

Joo negahan se sieltäkin testistä tuli. Jotenkin osasin odottaa. No.. Nyt en sitten tiedä mitä pitäis tehdä. Tuntuu et toi tavan terveyskeskus ei kyllä hoida asioitaan ripeästi ja yksityiselle ei oo varaa mennä. Ilmeisesti nyt vaan odotellaan, ainakin niin ymmärsin sen lääkärin puheesta.

Plussatuulia kaikille kovasti! +++++ :heart:
 
Kumkvatti :hug: Odottelu on kaikista kamalinta :( Mutta epäilen, että ei ne yksityiselläkään mitään tekisi vielä. Mun ystävä pääsi sitä kautta tutkimuksiin vasta kun menkat oli 4 kuukautta tulematta, kunnallisella puolella olisi pitänyt odottaa vielä 2 kuukautta lisää :kieh:

Minttu84 Onneksi olkoon! :flower: Toisilla on oireettomuus raskausoireena joten kaikki on vielä mahdollista! :D

Ei ole menkat vielä alkanut. Tätä vähän pelkäsin :/ En huomannut tässäkään kierrossa oviskipuja joten olen melko varma, että en ovuloinut tässäkään kierrossa. Viime kierto oli siis kanssa ovuloimaton ja kierto venyi sillon 40 päiväseksi :headwall: Ei tuo yksi ovuloimaton kierto mua vielä pelästyttänyt mutta nyt kun niitä on jo 2 ollut... :( Ja juuri kun saatiin päätettyä, että kyllä meillä alkaa ensi kierrossa yritys :D :heart:
 
moikka mnäkin täältä kirjottelen vaikka ei tässä nyt ole ku odottelua et aletaan kunnon hommiin ja pääsis testailemaan.

Tervetuloa uudet tulokkaat:wave:

minttu84 onnea kihlauksesta :hug: meillä kans samanlaisia suunnitelmia mut ei olla päivää vielä lukkoon pistetty,mut vuos on 2010. :)

kumkvatti pahoittelut negasta..toivotaan et alkais ne menkat eikä olis mitään pahempaa noi sun kivut :hug:

AnnaStiinalle pidetään peukkuja et plussa tulee testistä sit ku testailet.

niin ja joku kysy sitä ikää ni 24 tulee tossa noin kuukauden päästä.
 
Kiitos kaikille onnitteluista =)

Cyanide : No ompas kurjaa :( Toivottavasti kierto ei nyt ihan hirveen pitkäks veny, nii pääset meitin muiden kans jännäilemää :heart:

Ite ajattelin testailla alkuviikosta, jos ei menkat yllätä, vaikka eipä noita oireita olekkaan.. mut ihan vaa varmuudeks vois testailla :D Ens kiertoon ajattelin tilata noita ovistestejä ja sitte viel jos tilais muutaman raskaustestin lisää :D
 
siis aloitetaampas alusta olen 30v. elikkäs nyt kp 25 menossa =) ja olen tässä kuulostellut oloani aivan tolkuton väsymys vaivaa. ja muutaman päivän ollut joko närästystä tai etovaa oloa... hmm. ennestään on siis kolme klomifeenillä pcon takia alkunsa saanutta lasta 2000, 2003 ja 2008 syntyneet mutta annettiin vauvalle kuitenkin lupa syntyä jos haluaa :) puolen vuoden on nuorin. ja toiset menkat synnytyksestä et onko tämä toinen yritys kerta.
 
Minttu84 ONNEA aivan mielettömän paljon :hug:

Kumkvatti Pahoittelut :'( ja tsmppiä odotteluun, että pääsette aloittamaan uutta kiertoa.

Täällä ollaan marraskuussa 23v, eli vuosimallia -85. Hirveä flunssa-aalto liikkeellä täällä päin. Töissä lähes kaikki lapset viime viikon sairaana. Omalla pikku neidillä kauheat jojot koko ajan tulee nenästä ja miehellä kuumetta 39. Itsellä ei vielä *koputtaa puuta* minkäänlaisia oireita onneksi. Oviskin mahdollisesti olisi lähellä (ei jaksanut laskeskella) ja yritys jäänyt vähemmälle juuri kuumeen takia :|

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille :heart:
 
AnnaStiina82 : Voi että :'( Olis ollu nii kiva saada jo eka plussaa jo syyskuullekki. Mutta paljon plussasäteitä uuteen kiertoon :heart:

sarppuli : Täällä kans tyttö kipeenä.. kauhean sitkeää tuo flunssa tuntuu olevan :( Paranemisia teille :hug:

nelosenkaipuu : Tervetuloa mukaan!! Miten kävi testauksen kanssa??
 
minulla menossa nyt sit kp27/31-jotain... eli testasin päivä pissasta kun "kuvittelen" oireiden johtuvan raskaudesta =) itkuisuus ja ukolle kitinä...sitten viel kummelin elokuvaa käytiin katsomassa niin ärsytti pikkuasiatkin... yleensä oon lepponen ja pitkäpinnainen.
no negaa oli kuitenkin aconin 10iu, jos ei lasketa ajan jälkeen tullutta toista viivaa.( olen joskus ennenkin saanut tällä näitä haamuplussia) malttamaton kun olen .... mutta toivotaan että siit positiiviseksi muuttuu joskus vielä. :ashamed:

ja toivotaan että saadaan syyskuulle tosiaan oikein plussasuma :heart:
täält pesee plussapotkuja mahdollisimman monelle.
 
Mä olen niiiiiin tyytyväinen :D Mulle voi laittaa kp 2/33-37 ja yk 1 :D Onneksi kierto ei venynyt liian pitkäksi, 36 päivää on vielä ihan siedettävä ;) Vaikka kierto on tavallisesti tuo 33 päivää ajattelin jos kuitenkin laittaa tohon 33-37 koska pari viimeistä kiertoa on ollut pitkiä ja en halua testata turhan ajoissa :D Jos sitten on tarvetta :whistle:

Lisää myöhemmin!
 

Yhteistyössä