Minä taidan aloittaa kuitenkin pillereiden syönnin..
En tiedä tuon ukon kanssa.. Eka mulla fiilikset itse tädin tulosta: Ei voi mittään. Nyt ei ollut sen aika. Ja itsellä ihana fiilis, kun on miettinyt tässä sitä, että olen itseäni suhteellisen hyvin pitänyt erossa herkuista (jos ei sitten scanissa käyntiä lasketa mukaan) ja olen yrittänyt liikkuakin jonkin verran.
Olen kävellyt, pyöräillyt ja nyt sitten myös yritän tuolla kuntopyörällä edes kuukauden polkea. Jos en joka päivä, niin edes joka toinen päivä..
Minä, kun tulin lenkiltä, niin eihän meidän neidit tottakai ole ruvenneet nukkumaan, koska noille on mielettömän vaikeaa ruveta nukkumaan.. Ja itse haluaisin edes illat olla ihan rauhassa enkä kuunnella sitä oopperaa/showta, mitä järjestäävät omassa huoneessaan.. Menin sitten ärähtää siitä tytöille, että milloin oikein opit. Esikoistakin yritetty kohta kolme vuotta opettaa..
Mutta enhän minä olisi saanut mennä sanomaan.. Kuten en mistään muustakaan nykyään, kun en ole se henkilö, joka hoitaa lapsia kotona, vaan mies. Hän on kaikkivaltias, kaikkitietävä..
Miehelle, kun menkkojen alkaminen ei ole mitään. Hän on vain: "Ei voi mitään" "Elämä on" "Sun on turha haaveilla lapsista, kerran et voi vain olla hiljaa, kun eivät rupea kiltisti nukkumaan"
En tiedä mikä veti mielen heti alas, itkettää, itkettää.. Ei ole ketään kenelle jutella. Mistä minä juttelisin, koska en tiedä mikä itkettää..
Tais jätkä vain suunnitella huomista iltaa yksinään, vaikka multa sitä kysyikin.
Onneksi huomenna pääsee taas töihin ja sitten kauppaan. Lauantaina ois sitten ne 10-vuotissynttärit, sunnuntaina kerhonohjaajien kokoontuminen ja oishan ne joulun avajaisetkin
Pitäis jaksaa lähtee viel polkee.. Ei innostais vaan olla samas huonees ukon kanssa.