Kesästä 07 yrittäneet

Täällä ovis bongattu eilen tikuilla eli ei myöhästytty vaikka ei viikonloppuna pupuiltukaan. Mulla ovisoireet alkaa näköjään muutama päivä ennen ovista. Testiviiva oli, jopa vahvempi kuin kontrolli. Simpatkin laitettiin matkaan ja tänään vielä varmaan varmistellaan. Aika pitkä kierto taas tulossa, kun nyt jo kp27, mutta onneksi keskiviikkona pääsen tohtorille.
 
Viikonloppu meni veikkailujen mukaan. 95% ajasta puhuttiin vauvoista, vauvoista ja sitten puhuttiin sen jälkeen vauvoista. Ja sitten kuulin aika roiman annoksen siitä että "kuinka se sun miehesi ei ole vieläkään saanut sua suostuteltua lasten tekoon jne. jne." Kyllä tiedän ettei tämä tenttaaja sillä pahaa tarkoittanut, mutta heilläkin kun tärppi on käynyt helposti niin eivät osaa ottaa huomioon ettei se kaikilla ole niin.

Kerran kävi niin että kyyneleet nousi silmiin, mutta olin silloin onneksi yksin niin kukaan ei huomannu. :ashamed: Jotenkin vaan pääsi kolahtaan se tenttaaminen.

Mutta piinaviikko tosiaan aluillaan. Veikkaan että tätsy tulee huomenna, mutta toivon tietysti sormet ja varpaat ja reidet ristissä ettei tulisi.
 
Veena no voihan hitsin hitsi... mua kans ottaa kupoliin usein tuo tenttaaminen :kieh: Aika hyvin on päässyt sillä että on vain vaitonainen ja sanoo että kattellaan. Joillekin olen sit sanonut että onhan tässä jo jonkin aikaa yritetty mutta ei tunnu syntyvän tulsota, sit ne menee nolona hiljaiseksi :|
Häistä ollaan "selvitty". Nukuttiin miehen kans sitten iltaan asti :LOL: Viime yönä ei tietenkään meikäläinen saanut unta ja nyt väsyttää töissä paaaaljon |O Häissä kännipäitten sitten juttelin muutaman kanssa joilla oli jo pinet nyytit ja vähän tenttasinkin, että miloin on tärpännyt, niin tietysti on nopeaan tullut tulosta! Ja juuri sen takia, kun olivat ajatelleet että saa vähän myöhemmin tärpätä eli TJOTtailemalla menneet eteenpäin, niin heti miten on tärppi käynyt... eli sen takia tässä ei vielä raskaana olla, kun mä ajattelen tuota asiaa ihan LIIKAA! Miten mä saisin tähän vähän rennomman otteen :ashamed: Vaikka nyt on aika lunkisti otettukin, mutta saa nyt nähdä sitten :whistle:
 
niinhän sitä sanotaan, et sillä liikayrittämisellä voi jäädä haaveeks vaan, niinsanotusti. Me ostettiin eka kämppä sillon -01, kun heti muuton jälkeen testasin plussaa. Sain ajatukset muualle, ni onnistus. Täytyy varmaan mennä sinne mun pitkäaikaseen haaveeseen, eli moottoripyöräkouluun. Monta vuotta sitä suunnitellu, mut aina tullu jotain esteitä. Suurimpana raha, tai siis sen puute. Viime kesänä paskoin polveni just ennen kesistä jolloin oli tarkotus kortti ajaa. Ja jos se koulu ei riitä, ni on ihan pakko hommata se pyöräkin pihalle :kieh:
 
:heart: Haikaraa pyydystämässä :heart:

Miuliini85.................kp 75/29-36................yk 9.........1.toiveissa
Stella82..................kp 42/30-32.................yk 9..........1.toiveissa
Nanniina.................kp 35/31-34.................yk 8..........1.toiveissa
Rosetta..................kp 27/38-48.................yk 9..........1.toiveissa
Veena.....................kp 26/24-28................yk 12........1.toiveissa
HenLai....................kp 25/20-33................yk 12........1.Toiveissa
Miranda-81.............kp 24/28-32................yk 10........2.toiveissa
Andala....................kp 21/31-41.................yk12.........1.toiveissa
Tikka81...................kp 21/28-38.................yk 10........1.toiveissa
Gilmore...................kp 19/31-35..................yk 8.........1.toiveissa
Arabel.....................kp 13/26.......................yk 13.......1.toiveissa
Tiger75...................kp 13/27-29..................yk 11.......1.toiveissa
Jouskari-82.............kp 11/28.......................yk 9.........1.toiveissa
Siskonen.................kp 10/28......................yk 10.........1.toiveissa
Mulmul....................kp 8/27-30...................yk 10.........1.toiveissa
Piglet......................kp 7/27........................yk 7...........1.toiveissa
Merlin731...............kp 6/26-34..................08/07.........2. toiveissa
Joppu.....................kp 5/29-33...................yk12.........1.toiveissa
Kiharapää...................................................yk9..........1.toiveissa
Lilla My........................................................yk 12........1.toiveissa

:flower: Plussanneet :flower:
Juli........................yk9
Toiveilija82...........yk 9
Tiinahuu...............yk 8

 
Tiinahuu: Katohan menikö kpt oikein ja pistin sulle yrityskierroksi tuon 8, kun sanoit että yrityskuukausia 8. En tiedä meinasitko samaa, mutta sitähän saa muutettua.

Jouskari ja Merlin: Sen kun keksisi miten saisi ajatuksiin mahtumaan jotain muutakin. Mäkin olen aloittanut uuden harrastuksen yms. mutta jotenkin ne vauva ajatukset tunkee aina jostain välistä...
 
Mitäh?! tiinahuu tooosi paljon onnea!! :flower: :D Kyllähän niitä plussia alkaa tänne meillekin pikkuhiljaa ropisemaan ;)
Täällä aletaan elää ovis aikoja ja nyt kyllä yritän käyttää tuon hetken hyväkseni, ettei taas mene ihan plörinäksi. Toisaalta tekis ukko-kullalle sanoa, että nyt on ne hetket, mutta luulen et sille sit tulee liikaa paineita :whistle: Noh täytyy yrittää joka toinen päivä sitä vokotella :p
 
Onnea Tiinahuu! Onpas rohkaisevaa kun tähänkin pinoon helisee plussia.

Täällä on ovis ohi ja hyödynnettynä. Jaanpa kokemuksia ovisplussista jos jollekin on hyötyä: koitin ensimmäistä kertaa Babyplussan tikkuja, ja sain kolmena ensimmäisenä testipäivänä ihan puhtaita negoja (viimeisessä ehkä ihan aavistus haamua), neljäntenä (toissapäivänä) oikein kirkkaan ja vahvan ovisplussan, ja viidentenä (eilen) en taas mitään. Muilla käyttämilläni testeillä (Clinic ja Acon) haamu on ensin vahvistunut plussaksi, ja sitten taas hiljalleen haalistunut. Babyplussalla taas oviksen lähestymistä ei pystynyt testeistä päättelemään, ja yhden päivän väliinjääminen olisi missannut koko plussan. Itse olisin taipuvainen pitämään noista testeistä jotka "varottaa" lähestyvästä plussasta viivan asteittaisella vahvistumisella. Onkos muilla vastaavia kokemuksia?
 
:heart: Haikaraa pyydystämässä :heart:

Miuliini85.................kp 76/29-36................yk 9.........1.toiveissa
Stella82..................kp 43/30-32.................yk 9..........1.toiveissa
Nanniina.................kp 36/31-34.................yk 8..........1.toiveissa
Rosetta..................kp 28/38-48.................yk 9..........1.toiveissa
Veena.....................kp 27/24-28................yk 12........1.toiveissa
HenLai....................kp 26/20-33................yk 12........1.Toiveissa
Miranda-81.............kp 25/28-32................yk 10........2.toiveissa
Andala....................kp 22/31-41.................yk12.........1.toiveissa
Tikka81...................kp 22/28-38.................yk 10........1.toiveissa
Gilmore...................kp 20/31-35..................yk 8.........1.toiveissa
Arabel.....................kp 14/26.......................yk 13.......1.toiveissa
Tiger75...................kp 14/27-29..................yk 11.......1.toiveissa
Jouskari-82.............kp 12/28.......................yk 9.........1.toiveissa
Siskonen.................kp 11/28......................yk 10.........1.toiveissa
Mulmul....................kp 9/27-30...................yk 10.........1.toiveissa
Piglet......................kp 8/27........................yk 7...........1.toiveissa
Merlin731...............kp 7/26-34..................08/07.........2. toiveissa
Joppu.....................kp 6/29-33...................yk12.........1.toiveissa
Kiharapää...................................................yk9..........1.toiveissa
Lilla My........................................................yk 12........1.toiveissa

:flower: Plussanneet :flower:
Juli........................yk9
Toiveilija82...........yk 9
Tiinahuu...............yk 8

 
Tiinahuu: Hirmusti Onnea

Mie oon aina käyttänyt mammaksin testejä. Tässä kierrossa viivat vahvistui ennen ovista, mutta joissakin kierroissa viivat on ollut koko ajan tasasen hailakoita ja sitten vaan yhtenä päivänä tullut selkeät viivat :).

Kävin eilen suorittamassa autokoulun kakkosvaiheen arvioivan ajon. Jännitte hirmuisesti, kun on aika vähän tullut ajettua, mutta ihan kohtuullisesti se meni. Eivät ainakaan korttia ottaneet pois :LOL:. Torstaina pitäs vielä mennä liukkaaalle radalle ja muutamalle teoriatunnille.

 
Täällä kärsitään hirmuisesta tätifobiasta, mutta onneksi akka ei ole vielä ilmaantunut. Eilen oli bongaavinani lempimisen jälkeen valuvassa spermassa vaaleanpunaisen vivahteen. :( No odotellaan, odotellaan.

Mieskin lähti tänä aamuna ulkomaille työreissuun niin että saan sitten keskenäni kärvistellä jos se tätsy kehtaa ilmestyä.

Mä olen lähinnä käyttänyt mammaksin testejä myös ja niissä menee tosiaan niin että viiva tummenee ovista kohti. Joissain muissa apteekista ostamissani homma ei ole kuitenkaan mennyt niin. Mammaksin testeistä olen tykännyt eniten ja ne on vielä olleet edukkaitakin.
 
aaaaarrrg mie en kestä!! jokapuoleta tulee ilmi et joku tuttu oottaa vauvaa tai on just saanu vauvan tai on just plussannu!! kaikkilla vaan hyviä uutisia et hyvin on menny,ekalla yrityksellä, oli yllätys et tuli yms mukavaa...miksi meille ei voi käydä niin?? miksi just me jouvutaan kaiken vaikeimman kautta meneen?? |O :'( miksi meille tuli km? miksi uuden plussan saaminen on niin h***tin vaikeeta?? :'( masentaa niin pirusti nyt!! |O :headwall:

anteeksi suuresti taas tää valitus...
 
Tiinahuulle onnittelut!
mulmul ymmärrän tunteesi aivan täysin. Itsekin olen mesonnut välillä kuin pieni lapsi, että miksei meille tule, kun KAIKKI muut saavat vauvoja niin helposti ja sitten just kyselevät että jokos teillä ens jouluna tulee joulupukki jne.. Mutta vielä mekin näytetään ja saadaan ne vauvat sitten kun kaikki muut ympärillä painiskelevat lastensa uhmaiän yms kanssa.
 
Mulmul: Niiin samoissa fiiliksissä ollaan! Joka toinen tuntemani ihminen on suurin piirtein raskaana tai heillä on pieni nyytti. Kaikki paitti me. perhana.

Isäni kävi kahvilla tänään ja puhuttiin jotain siitä kuinka kalliita asioita voi käyttää kun ei ole lapsia. (liittyen siis hänen naisystävänsä tyttären lahjaan...). No kuitenkin eikös se sitten paukattanut että "asiaan liittyen koskas teille niitä lapsia tulee". Sanoin että kuule ei ole tulossa ja että ärsyttää kun kaikki tenttaa. Sanoi sitten ettei hän ole ainakaan aiemmin kysynyt. Ja ei kyllä olekaan. Jotekin varmaan vaan käyn niin ylikierroksilla sen viikonlopun tenttaamisen jäljiltä... Tulis nyt jo...

Muuten tätsä ei ole vieläkään tullut :) Että jospa sittenkin!!!
 
mulmul aivan samat fiilikset täälläkin! :hug: Paitsi tuota surullista km en ole kokenut, mutta uskon että me vielä saamme kaikki ne pienokaiset! :heart: :heart: Kuvitelkaa minkälaiselta ihmeeltä se sitten tuntuu kun ollaan nähty sen kanssa suuren suuri "vaiva" :saint:
Voih Veena toivon todella että nyt teillä olisi tärpännyt ! :heart:

Minä täällä ovistelen ja eilen kellistin miehen, ei kyllä ollut vaikeuksia, vaikka ensin luulin että olin asettanut sille paineita, kun mainitsin sille, että nyt olisi h-hetki käsillä ;) Tai noh paineita oli, mutta ihan oikeita paineita :LOL:
 

Yhteistyössä