Kesästä 07 yrittäneet

siskonen suuren suuri lohtu :hug:

 

Tässä kuussa ahdistus asiasta on erityisen iso. Mulla on kaks hyvää ystävää, jotka alotti yrittämisen yhtä aikaa kun me. Ollaan juteltu kaikesta ja purettu kaikki turhautumiset yhdessä välillä viinilasin äärellä ja välillä ilman. Ja se on helpottanu tosi paljon. Ja tässä kuussa sitten ne molemmat plussas, samana päivänä kun mä sain kuulla noista hormoniarvoista. Toisaalta oon ihan superilonen niiden puolesta, mut toisaalta ulkopuolisuuden tunne on ihan valtava. Kauheen ristiriitaista nyt olla yhdessä kun ne ei viiti hehkuttaa omaa onneaan mun seurassa niin paljon kun varmaan haluaisivat kun tietysti tietävät miten pahalta musta tuntuu... ja mä en viiti synkistellä omaa tilannettani etten masentaisi niitäkin.

Aika rankkoja ollu nää viime päivät. Onneks täällä saa lukee samanlaisia tuntemuksia, tulee aina sellanen olo ettei sittenkään ole yksin tässä maailmassa tän asian kanssa. Kukaan muu kun näitä tunteita ei voi ymmärtää, kun sellanen joka käy samaa läpi. Sitä kauheeta vuoristorataa kun toisena hetkenä on toiveikas ja onnellinen ja toisena hetkenä ihan epätoivonen ja varma että saa elää koko elämänsä ilman lapsia. Ja aina pitää jaksaa vastata hymyillen ihmisten kysymyksiin siitä miksei teillä ole vielä lapsia ja eikö nyt olisi aika jättää ura syrjään ja keskittyä perheeseen. Olis joskus kiva sanoo että kuule, olen itkenyt tätä asiaa lähes joka päivä viimeset muutaman kuukauden kun todellakin haluisin äidiksi mutta kaikille se ei ole niin helppoa joten voisitko pitää turpasi kiinni kiitos.

Kuulostaa hyvinkin tutulta toi sun teksti. Mä sain eilen kuulla, että mun paras kaveri odottaa perheenlisäystä. Heillä on nyt 1½v tyttö ja ollaan juteltu asioista puolin ja toisin. Eivät kuulemma oo käyttäneet mitään ehkäsyy likan syntymän jälkeen, että tulee jos on tullakseen. Ei sen pitäny mulle mikään yllätys oleman, et noin voi käydä, mut... en mä tiiä, tää on jotenki niin hankalaa pukee sanoiks mun tän hetkisiä tuntemuksia... :headwall:
Toki mä oon iloinen heidän puolesta, mut sit taas toisaalta... Sitä melkeenpä alkaa no jos nyt ei ihan vihaamaan, mut kuitenki jotain sen suuntasta ajattelemaan. En mä nyt ihan oikeesti häntä vihaa, mut se vaan on niin väärin. "Miks meidän täytyy kärvistellä ja noitten ei?!?!?!? Mitä mä oon tehny elämässäni väärin, et tän täytyy olla näin vaikeeta ja täytyy kärsiä?" Tällasia ajatuksia tulee mieleen ja nytteki tippa linssissä tätä kirjottelen... :'(
Taidan lähtee koiran kans lenkille ja tuulettumaan... :ashamed:

Sori, tuli aika omaa napaa...

 

Merlin sinulle kans iiiiso :hug:

Ps. Uusi pino avattu vol.2 kun tämä alkoi tökkimään.... :attn:

 

Ihan yhtä korkealla tunnelmat täälläkin. Eilen illalla itkeä tihrustin miehen kainalossa ja ryvin itsesäälissä oikein kunnolla :'( . Välillä vaan tulee tuommoisia sääli kohtauksia, että tuntuu ettei meille tule koskaan vauvaa :'( . Onneksi mies ei stressaa, riittää kun toinen rypee kerran kuussa itsesäälissä.