Moi kaikki! :wave:
Riemu: olet kyllä tosiaan riemua tuottava kirjoitus -ja huumorityylilläsi
, kiitos siitä! Sen kyllä sanon, että tellun pullakaipuussasi
minun mielessäni olivat vain ne leivonnaispullat, joten kenties tarkennustarpeesi kertovatkin enemmän omasta kaksi(tai yksi-)mielisyydestäsi kuin meidän rivosta ajattelutavastamme
*tyrsk* Mutta koetamme ymmärtää sinua, olethan seksin puutteessa muurautumassa umpeenkin...=D
Vaan ylimääräisestä turpeudestasi olen kyllä huolissani! :hug: Voiko sen kaiken laittaa helteidenne piikiin vai pitäisikö sinun käydä lääkärissä???
Itse en ole sektiota kokenut, joten en osaa sanon sen mahd. aiheuttamasta pahoinvoinnistakaan. Mutta eikö olekin aika kivaakin, että saat virallisen päivämäärän? Minä olen ainakin puoliksi ja etenkin edellisen raskauden peloissani oikein toivonut sektiota mielessäni, myönnän.
Angel Eyes Enpä ole kokeillut mitään rentoutuslevyjä. Ylipäätään koetan saada sen pakollisen synnytyksen pikaisesti pois alta, raskaudessa ja synnytyksessä ei ole minulle sellaista...itseisarvoa, että tahtoisin/voisin /osaisinkaan tavallaan pysähtyä ja olla siinä hetkessä keskittyen. Ei varmastikaan maailman fiksuin tapa olla ja elää, mutta tällainen minä olen. Viiime synnytyksessä (5. lapsi) koetin sentään hiukan keskittyä hengittämään ja rentoutumaan toisin kuin 4 edellisessä, jolloin olisin supistuksen tullessa vain tahtonut sulloutua yksin pimeään komeroon jäykistelemään :snotty: :ashamed:
HotMilkille jalkakrampeista: kyllä, hyvin tuttuja juttuja. Tässä raskaudessa niitä on ollut pahoina (niin että seuraavan päivän pohje on ihan jumituskipeä) niitä on ollut vain pari kertaa ja varmasti ihan päivittäin syömäni magnesium ja kunnon nesteytys on asiaan vaikuttanut myönteisesti. Edellisissä raskauksissa vaiva oli ihan jokaöinen.
Miiallakin on jo kunnon viikot kasassa ! =)
Neuvolaterkka ei taas perantaina uskonut, että vauva olisi tosi iso, pitkä korkeintaan(juups, kaksi muksuista onkin ollut 56 ja 56,5cm). No, minä kuitenkin niin tunnen ja vaatevertailuilla näin koen. Olen isompi kuin niissä raskauksissa, jolloin painoa minussa oli monta kymmentä kiloa nykyistä enemmän. No, pian se nähdään -soisin olevani tuon oon suhteen väärässä.
Viime yönä ( ei, en nuku edelleenkään -toukokuussa viimeksi olen nukkunut -kokonaisyösaldoni on järjestäin alle 5h ja sekin 2-3 pätkässä. Mutta voin sanoa olevani tottunut.en enää muista, millaista oli olla pitkäpinnaisempi) olin oikeasti ihan lähdössä sairaalaan ja iltapäivästä jatkuneiden selkäsuppareiden, jalkojen altamenon ja säryn vuosi olin ajatuksesta helpottunut. Mieskin oli yöllä jo aika täpinöissään ja stressaantunut(monessa mielessä). Sain kuulkaa tunnissa aikaan jumalattoman paljon: pyykkikoneellinen narulle terassille(vaikka siellä satoikin.), toinen koneeseen, turvakaukalon kaivaminen ja pesu, astianpesukoneen tyhjennys ja täyttö, piiiiitkä suihku, vauvan kotiutumisvaatteiden laitto ja oman sairaalakassin viimeistely. Ja ennen kaikkea kihisin pyhää vihaa vain sisäisesti, vaikka mies pysytteli hereillä. Olisi ollut ihan kätsyä lähteä viime yönä, koska poikapuoli -aikuinen jo - oli täällä (asuu viikot kauempana) eikä lapsia olisi tarvinnut herätellä. Kuitenkin päällimmäisenä tunteena kivun hellittäessä suihkulla ja lääkkeellä oli ja on suuri helpotus, saan henkiselle puolelle lisäaikaa. Nyt olen taas asennoitunut niin, että vajaan kolmen viikon kuluttua vasta, KIITOS.
Todellakin, rv tikittää 39+1 ja olo on :huh ja hui.