KESÄPINO,viidettä,kuudetta,seitsämättä jne odottaville=)

Täällä takana niin huonosti nukuttu yö, että en edes muista millon viimeeksi on tullu heräiltyä noin. Unta sain vasta kolmen aikaan ja sitten heräsinkin neljältä ja taas viideltä. :( No jos vaikka ensi yö olisi sitten parempi.

Joku kumma ahdistus iski eilen ja sitten miehelle itkeskelin sitä kun kaikki pelottaa. Jos vaikka en rakastakkaan vauvaa, mitäs jos en jaksakkaan tai pärjää näiden kolmen pienen kanssa. Kaikkea tällästä tosi oleellista, mitä varmasti kannattaa murehtia etukäteen. :headwall:
No onneksi sitten olokin kyllä taas vähän helpotti moisen purkauksen jälkeen. :D

Riemu Teillä on siellä kyllä mukavat kelit, ainakin verrattuna tähän vesisateeseen ja kylmään.

Feenikslintuselle paranemisia ennen synnytystä. :)

Säihkis on nyt sitten virallisesti täysiaikainen, että tässä ehkä uskaltaa jo alkaa tehdäkkin jotain. Tänään meinasin aloitella mansikkamaan kuokkimisella ja pienellä lenkillä koiran kanssa. Tosin nivuset on jo valmiiksi tulessa joten saa nähdä miten käypi.

AngelEyes ja Säihkis 37+0
 
Angel Eyes: eipä noissa tunnetiloissa ja niiden vaihteluiden keskuksessa ole mukava velloa, mutta onneksi voi (yrittää) lohduttautua sillä, että ovat normaaleja, ymmärrettäviä ja kuuluvat asiaankin. Jollemme koskaan olisi huolissamme tai tuntisi syyllisyyttä äitiyteen liittyvistä asioista, silloin vasta asiat huonosti olisivatkin! Hienot viikot sinulla kyllä on jo! toivottavasti viime yön vähäunisys oli vain jokin tyhmä ailahdus, joka ei toistu.

Telluuuu! Ei saa tänään synnyttää, ensi keskiviikkona vasta! :xmas:
 
Niin se neuvola, mitäpä siellä. Painoa mukavasti reilu kilo viikossa (puolikiloa luomissa, toinen samanmoinen otsassa räkänä), terkkakin kielsi olematta stressaamasta moista. Ei tulisi mieleenikään... Vaan onpa painoa tullut kyllä aikamoisen eri tavalla kuin viime raskaudessa. EN ole syönyt sisääni niitä kaikkia. EN.
Verenpaine oli minuksi korkea, 122/70 ja vauvan sykevaihtelu oli ihan jees. sf-mitta ollut nyt 3 viikoa 34cm.
Tässä vain odotellaan ---ja pidetään katupippaloita illalla.


Feenikslintunen 39+6
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole huolta, en synnytä tänään.. :kieh: ;) Eilen olin jo tosiaan sitä mieltä että käyn synnärillä tarkistuttamassa tilannetta, mutta kun mitään ei tapahdu niin mitäpä sitä turhaan. Yöllä alamaha oli aivan järjettömän tulipalon kohteena, mutta eipä muuta. Alkuyöstä närästi aivan järjettömästi ja itkin miehelle kun en pysty nukkuun. Noh, yliannostuksella rennietä ja tuplatyynyillä sain vihdoin unen päästä kiinni kunnes kuopus tuli meidän sänkyyn ja pissasi.. : / Että sellainen ratkiriemukas yö täällä.

Tunnetilat on kyllä jotain aivan uskomatonta miten ne voikaan vaihdella laidasta laitaan.. Just tuossa itkua väänsin kun kuopus ei meinannu millään rauhoittua nukkumaan. :headwall:

Feeniks toivottavasti paranisitte pian, ei olisi kiva sairaana synnyttää.

Tellu30 39+2
 
Kiva kuulla että muillakin siis samantyyppisiä mietteitä, ei oo helppoa tää elo ei. :D Ihan pelottaa jos nyt on jo tällästä niin mites sitten synnytyksen jälkeen...

Tellu30 Eipä tuo siunkaan yöelämä oli kovin kadehtittavaa... ;)

Supistuksia en tuolla huhkimisella saanut aikaseksi, mutta mahakipua muuten kyllä. No ehkä sekin jotain tuolla edistää, toivottavasti ainakin.
 
Täällä teitä tsemppaamassa ja oh hoh mitkä sivut:confused:Ihan on ulkonäkö muuttunut...
Enkä sitten päässyt vanhoilla tunnuksilla enää kirjautumaan joten nyt sitten Elysee:D

Feeniksille,tellulle,AE:lle ja kaikille tsemppiä kovasti!

Elysee ja 8 kpl jälkikasvua
 
Heips!

Nämä uudet sivut tuntuvat jotenkin vaikeilta :headwall: ehkä näihinkin tottuu...

Riemulla jo päivämäärä nyytin saapumiselle tiedossa, ihanaa :heart:

Tellu, Feeniks ja AE loppumetreillä, pian vauvat sylissä ja olot helpottaa :) Toivottavasti Feeniks selätät taudin ennen synnytyssaliin astumista.

Itsellä tänään rv 28+1, aika kulkee siivillä. Olossa ei kummempaa, jalkakrampitkin pysyneet poissa ilm. riittävällä nesteytyksellä. Vatsanympärys eilen 103 cm.

Elyseestä kiva kuulla! Kerrohan nyt jotakin vauvasta :heart: Joko teillä ristiäiset tulossa? Ja oko sisaruksilla nimiehdotuksia?

Tsemppiä kaikille =)
 
Miiallakin hurjat viikot! Toivottavasti olosi pian hellittää -vaikka sitten synnytyksen muodossa :hug:

Me saimme hoidettua kunnialla läpi vuotuisten "katujuhlien" isännöinnin, osa porukasta jäi vielä yhteen pihaan jatkoille -siellä meidänkin isäntämme ja isommat lapset vielä turisevat. Oli ihan uskomattoman huvittavaa nähdä ihmisten ilmeet, kun kysyessään laskettua aikaa kerroimme sen olevan huomenna - minulla kuitenkin tuo vauva kasvaa aikaste syvällä eikä vatsa ole ulospäin mikään julmettu -vaikakin olo on tosi kireä. Sain paljon hassuja kehuja jaksamisestani, juhlien järjestämisestä vielä tässä vaiheessa. Ja tosiaan, tänään en ole ehtinyt ajatella vatsaani, oloon flunssasta huolimatta ihan mainio (hmmm...no juu, kaikki on suhteellista ) ja itseasiassa tuntuu siltä, että minulla ei ole MIKÄÄN KIIRE synnyttänmään, menköön vielä vaikka sen 2 viikkoa :saint: Ja huomenna lienen ihan vastakaista mieltä, voisin vaikka vannoa...
 
No pääsinhän mä tänne. Aattelin jo että olenko saanut porttikiellon vai minkä, kun en eilen illalla päässyt kirjautumaan.

Feenikslintunen jes, komiat 40viikkoa täynnä!:flower:
ja uskomatonta, miten reipas sä olet ja jaksat järkätä vielä juhlia:flower: Oletko sä pitkän huiskea ihminen, vai asusteleeko vaavi muuten vaan syvällä. Mulla kun tuntuu että kohta tulee jalka suusta ulos, kun niin korkealla on. Mä olenkin vaan 160senttinen hukkapätkä.

Angel Eyes ja Miia, teilläkin jo tarvittavat viikot täynnä. Tellu, Feeniks ja mä, me synnytetään 1.9. Tehkää te samoin, niin päästään yhtäaikaa tonne vauvapuolelle.
Hottis vielä kypsyttelee vauvaansa. Mutta hyvinhän sullakin alkaa viikkoja kertymään =)

Tää lähtee nyt itkuhälyttimen ostoon. Äsken tajusin että semmonen pitää hankkia, vaikka mitäköhän mä sillä teen, eihän nyt mun vauva itke!!

riemu 38
 
Ei ollu itkuhälytintä siinä kaupassa paitsi semmonen monen sadan videokamerajutska. Ostin sitten tissipumpun, enkä kyllä tajuu että miks, kun en ole semmoista ennenkään tarvinnut. Nyt oottelen tässä vesi kielellä, kun mies tulla kokkailee ja herkkutuoksut leijailevat nenääni:p
 
Riemu, pituutta minulla on 174cm ja olen muutenkin sellainen kookas: vaikka viime vuodet olenkin ollut suht normaalipainoinen, minusta ei milloinkaan saisi sellaista pientä ihmistä: hartiat kuin ladonovet ja gorillakädet, tiedätkös. Puseroissa aina ongelmana liian hyhyet hihat. Aina muksuni arvioidaan vatsassa asuessaan myös pienemmiksi, mitä sitten todella ovat, kun niin syvällä majailevat (ja itseasiassa ultrassakin).

En minä muutamaan kuukauteen olekaan ollut reipas -kaikki puhti oli kaikonnut jonnekin huitsin sveitsiin, mutta nyt nämä pari päivää ovat olleet fyysisesti jotenkin kummallisen paljon kevyempiä, vaikkakin kaikki liike supistuttaa edelleen . Ei kuitenkaan ole sellaista perustahmaista, tonniraskasta oloa. Tänäänkin kävelin asioilla miehen ja parin muksun kanssa tuntikausia (Ikeassa jo taittui kilometri poikineen ;) )

Mitä se miehesi, riemu nyt taas kokkailee. Minä himoitsen kunnon mediumpiffiä :p
Millainen olo muuten on kropassasi tänään, entäpä kaikilla muilla teillä?

Miia, mikä erityisesti saa olosi mahdottomaksi?


Jaahas, omppuhillon tekoon!

Feenikslintunen 40+0
 
Riemu Mie tähtään tuohon ensi viikon perjantaihin. :D Silloin ei olisi lapsenvahti ongelmia ja mieskin pääsisi käyttelemään sitten isyyslomapäiviä vasta maanantaina jolloin jo itsekkin saattaisi päästä sairaalasta kotiin. Pitää nääs ajatella tuota käytännöllisyyttä. ;)

Nyt olisi kellarissa katto ja mansikkamaa odottelemassa kevättä. Eilen shoppailin loput vauvan tavarat, eli pieniä vaippoja ja tutit. Lisäksi ostin sellaisen lämpöpussin kaukaloon, kun oli niin näppärä tuon nelosen kanssakin.

Tuollainen siis kyseessä.
Kantoliinailua helpottaa kummasti kun ei tarvitse niin paljon pukea päälle, näppärästi sujuu kaupassa käynnit ja muut sitten kun ei vauva hikoile liinassa paksussa puvussa.

Nyt pitäisi hiippailla saunaan.

AngelEyes ja Säihkis 37+1
 
AngelEyes Tosi kätsy tuo pussi, itekkin olen ajatellut semmoisen ostavani. Liinailun kannalta myös tosiaan näppärä.
Sinä se olet kova puutarhaihminen. Meillä rehottaa aika pahasti nyt kaikki. Mansikkamaa on kylläkin tekemässä uutta satoa nyt ja tänään popsinkin ekat punaiset sitten viime sadon. Mulla ei ole ennen olliut mansikkamaata. Mitä sille pitää talveksi tehdä? Pitääkö niitä leikellä tai jotain? Niistä lähtee kauhiasti semmoisia uusia varsia ties mihin suuntiin. Pläntti on aika pieni, joten ei tarvitsisi kauheasti huoltaa, mutta mä olen ollut tosi laiska ja raihnainen sika.

Feenikslintunen , Sä olet saman mittainen kuin mun sisko, jolle olen aina ollut asiasta kade. Mä olen pätkä, mutta en muuten mikään pieni... Ruoka maistuu niin hyvin.
Oikein odotan että saa taas syödä tuota mainitsemaasi mediumpihviä HYVÄLLÄ omallatunnolla. Olen siis syönyt huonolla omalla tunnolla, vaikka verinen liha on kielletty...
Ja sitten odotan, että saan palan painikkeeksi ottaa hyvää punaviiniä:p Nyt ei ole kyllä onneksi tehnyt viiniä yhtään mieli, hajukin ällöttää. Mutta olutta on kylläkin mieli tehnyt ja sitä olenkin litkinyt alkoholittomana kori kaupalla ja muutaman kerran ottanut miehen pullosta lasillisen oikeetakin.
Ruuaksi mies kokkaili tänään grillivartaita, joihin loihti hyvän marinadin ja lisukkeeksi salaatin herkkukastikkeineen ja riisiä, kyytipoikana oli kylmää colaa jäiden kera koko perheelle, näin lauantain kunniaksi.

Mulle tuli ruuan jälkeen joku kauhee Suomi-kaipuu ja kaivoin karaokevehkeet esiin ja lauloin kaikki tangot ja iskelmät niin syrämeni pohjasta, että hiljaiseloa viettänyt vauvakin intoutui jytäämään. Liekö ollut harmissaan vai mielissään äitinsä laulutaidosta tai taidottomuudesta.
 
Nyt tajusin ettei mulla ole semmoisia farkkuisia äitiyslappuhaalareita, jotka pitää aina olla ja aina mulla on ennen ollutkin. Pakko kai mennä maanantaina ostamaan ja pitää niitä sitten maanantai ja tiistai.
Olin jo äsken melkein unten mailla, mutta nyt en saa varppina unta kun tajusin ton haalari homman:kieh:
 
Huomenta..

Täällä koettiin eilen autuuden tunteita kun velipoika kävi painelemassa selkää.. Selkäni oli hetken aikaa kunnossa ja sain kävellä kuin ikäiseni kuuluukin. Tähän asti olen kävelly siis samalla tyylillä kuin 80v mummeli. Noh, ei sitä iloa kauaa jatkunut, mutta olipahan hetken aikaa kuitenkin kivuton. Velipoika taitaa myös akupunktion taidon, mutta ei sitten neuloja laittanut kun tuumasi että ei niistä tässä tilanteessa ole sen enempää hyötyä kuin tuosta painelusta.

riemu nuo lappuhaalarit on kyllä kaikkein parhaimmat housut koko raskausaikana..

AngelEyes ite oon miettiny kanssa tuollaista kaukalopussia notta olisikohan kätevä.

Kuinkas Feeniksillä on menny? Vieläkö flunssa painaa?

Jos alkais vaikka hiusten värjäämiseen näin aamutuimaan..

Tellu30 39+4
 
Riemu Mie olen vähän sellainen kokeileva puutarhuri. :D Istuttelen mielellään kaikkea ja jos ne sattuu kuolemaan niin sitten testaillaan jotain muuta.
Ei tarvitse ainakaan täällä Suomessa tuolle mansikkamaalle muuta tehdä syksyllä kun heittää tuonne syyslannoitetta jossa ei siis ole typpeä. Talven jäljilta sitten olen harjalla ja haravalla rapsutellut kuivuneet lehdet pois ja sitten taas kevätlannoitus ja mansikat kasvaa. :)
Nuo rönsyt, eli ne varret kannattaa poistaa. Niistä voi sitten istuttaa uusia mansikoita, jos haluaa. Niitä voi napsia pois sieltä aina tarpeenvaatiessa.

Tellu30 Tuo pussi on kyllä itsestä ainakin ollut tosi kätevä. Meillä tuo nelonen syntyi lokakuussa niin silloin ekaa kertaa testailin ja ihastuin. Pitkillä automatkoillakin sai näppärästi avattua ja ei vauvan niin kuumissaan tarvinnut olla kun auto oli jo lämmennyt. Sitten vaan takasin kiinni kun ulos mentiin. :)

Siivouspäivää alan tässä viettelemään ja nurmikkokin pitäisi leikata.

AngelEyes ja Säihkis 37+2
 
Heipä hei,

taas jotain aivan kamala yö takana.. :'( Supistelee ihan kunnolla, mutta ei vaan lähe käyntiin. Kävin neuvolassa tänään ja näki vissiin naamasta että onpas rouva väsyny.. Laittoi äitipolille lähetteen ja sainkin nopeaa ajan, keskiviikkona pitäisi mennä näytille.

Eih, nyt ei ajatus vaan kule. Pitänee tulla paremmalla ajalla uudelleen.. :wave:

Tellu30 39+5
 
Voi Tellu, kuinka kurjalta kuulostaa olosi -onneksi pääset polille näytille jo keskiviikona -sehän on juuri SE päivä muutenkin =) Voi, minun täytyy ihan oikeasti koettaa tähdätä siihen päivään, kun vielä Riemukin saa tyttösensä syliinsä tuolloin =). Mitenhän onnistuisin (hah, en usko niihin ässiin ja muihin vetkutuksiin).

Kiva pussukka, Angel Eyes!

Mietin eilen kenties maailman tyhmintä asiaa... jos lapsivedet menevät spontaanisti, paukahtavatko ne pihalle (siis silloin, kun ei ole sellaisesta tihkusta kyse) ihan yllättäen vai onko asiaa edeltänyt joku iso ponnistus, vauvan yltiöpäinen myllerrys tms? Teen varmaankin itseni ihan tyhmäksi tällä kysymykselläni, mutta kun en ole vesien menoa koskaan kokenut kuin vasta sairaalassa synnytyksen loppuvaiheessa.

Mies roilotteli eilen makuuhuoneemme betoniseinää ja hupsista, iiihan hiukkasen pääsi rankkaa betonipölyä livahtamaan muihin asuintiloihin. Tämä päivä onkin mennyt imuroidesa ja sitten lattioita ja muita pintoja pestessä. Eilen mies toi pihalle myös 2kilometriä räystäs -ja terassin kattolautaa ja hyvät liikunnat saimme perheen kesken talkoillessamme ja siirtäessämme laudat terasseille. Kumma kyllä fyysisesti minulla on ollut paljon reippaampi olokuin moneen kuukauteen tätä ennen.

Voikaahan!

Feenikslintunen rv 40+2
 
Viimeksi muokattu:
Tellu30 Jaksuja siulle, kuulostaa tosi kurjalta tuo siun tilanne. :hug:

Feenikslintunen Kuulemma ne voi poksahtaa ihan tuosta vaankin, mutta yleensä kai tarvii jotain painetta olla ollu tuonne alas. Tosin nääkin on kuulopuheita, kun miullakaan ei ole koskaan mennyt vedet vasta kun on sitten sairaalassa puhkaistu kalvot. Pelottaakin nyt kun Säihkis melko kipeesti tuolla myllää että jos ne vedet menee niin sitten onkin jo tosi kiirus sairaalaan...
Jospas tuo siun energinen olo sitten enteilisi synnytystä. :)

Meillä on kolmonen nyt sitten kipeenä ja viime yö meni valvoessa kun tytössä oli kuumetta melkein 40 astetta. :( Toivottavasti paranisi nyt pian, ettei kovin montaa yötä tarvisi valvoa.

AngelEyes ja Säihkis 37+3
 
Tellu Hirveetä tommonen:hug: Nyt koitat vaan kestää viel tänäisen ja huomisen ja sitten keskiviikkona saat vauvan!

Feenikslintunen mulla on ne vedet menneet silläviisiin, että toisesta pojasta yöllä kello 3 kun menin katsomaan eteiseen missä kunnossa mies tuli kaverinsa polttareista (vaikkei nyt tähän liity niin, huonossa kunnossa. Laskettuun aikaan oli vielä reilu 4viikkoa, joten päästin menemään) Silloin vettä lorahti ihan kunnolla ilman mitään ponnisteluja ja illankin olin ottanut rauhallisesti vailla mitään tuntemuksia.
Toisesta pojasta lorahtivat vedet, n.1000litraa, rautatieaseman lattialle, (mulla oli vain mekko päällä, joten lätäkkö oli melkoinen) kun olin saattamassa siskoani junalle. Myös ilman mitään sen kummempaa syytä


Angel Eyes Kiitos mansikkamaa vinkeistä =) ja pikaista paranemista tytöllesi
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos jo nyt kuulopuheistanne ja kokemuksistanne tuohon lapsiveteen liittyen -ihan tavallasi, Angel Eyes, pelkään, että jos ne menisivät, mies joutuisi sitten rankempaan hommaan kuin kädestä pitämiseen. Muutenkin pelkään, että rytinällä tämä tyttönen ulos tulee, sen verran pahasti on viime ajat rynkyttänyt.
Vein tuossa iltasella n. 200m:n päähän kodistamme lehtiroskat. KOLME tutta tuli vastaan ja kaikki huokailivat/myötätuntoilivat, ettenkö vieläkään ole jakautunut. Kaikki ääriystävällismielisinä ja pohtivaisina, uteliaina siitä, eikö vielä ole tuntemuksia. Olen niin kyllästynyt heittämään, että tuntemusten mukaan olisin synnyttänyt jo 2kk sitten. Pyhä viha nostaa taas päätään :kieh: MIKSI en tälläkään kerralla alusta saakka valehdellut ihmisille laskettua aikaani pari viikkoa myöhemmäksi???

Riemu, kai ostit ne lappikset??? ;) Mikä fiilis keskiviikon suhteen?
 
Mulla viime synnytyksessä meni vedet matkalla sairaalaan, ensin tuntui kuin olisi ollut pallo jalkojen välissä ja sitten poksaus - ja joka paikka lainehti... sitten olikin jo kiirus, 15 min ja tyttö syntyi. Onneksi oltiin edes lähellä sairaalaa, meillä kun on matkaa 60 km.

Tellu, mulla oli myös viime kerralla saman sorttista menoa. Useamman kerran uskoin että nyt päästään synnyttämään, mutta aamulla heräsin omasta sängystä ja supistukset olivat loppuneet - mutta sitten KUN se synnytys todella alkoi - ei tyttö turhia aikaillut.

Mutta eikös teillä Feeniks, Tellu ja Riemu ollut sovittuna keskiviikkona synnyttää, ei oo kauaa enää. Ja eiks Feeniks kannattais kuiteski testata ne ässät jotta keskiviikoksi osuisit ;)

Mites muuten ois viimoset mahakuvat??

AE, paranemisia tytölle!

Niin muuten, jännittääkö Riemu sua jo keskiviikko? Mihin aikaan sulle sectio tehdään (voi sitten elellä ns. hengessä mukana vaikkei tunnetakkaan)? =)
 
HotMilk: siivonnut olen hulluna -siitä mainitsemastani betonipölypakosta, en synnyttääkseni :xmas:, saunaa meillä ei vielä ole ja seksi tuntuu ajatuksenakin tuskalliselta noiden suonikohjujeni vuoksi. Joss raskausaika olisi vielä muutaman kuulauden pidempi, minussa ei olisi suonikohjutonta kohtaa :headwall:

Mahakuvia en ole vieläkään ottanut, mutta kiva tosiaan olisinähdä teidän muiden :popcorn
:
 

Yhteistyössä