Kesän jälkeen alottavia???

Joko ole GP käynyt katsomassa tuoretta perhettä? :heart:

Oon nyt ehkä vähän herällä tuulella ja pienesti loukkaannuin tuosta Jennan äidin kommentista (tiedän, että et sitä loukkaukseksi tarkoittanut!).

"Mutta niinhän se menee että jos on kaksikin vauvaa niin oppiihan siinä pärjäämään,pakostikin!"

Mä olen aina halunnut lapset pienellä ikäerolla, eikä pienten ikäerojen perheillä elämä välttämättä ole pakon edessä pärjäämistä... kaikista ei ole tekemään lapsia tiheään tahtiin, mutta joillekkin perheille se sopii. Olimme siskoni kanssa pienenä superläheisiä ja uskon sen olevan suurimmaksi osaksi pienen ikäeromme ansiota. Jos vaikka vanhemmillamme olisikin ollut vähemmän aikaa meille yksilöinä, saimme me sisarukset monin verroin enemmän toisiltamme!

Mutta kukin tyylillään :D
 
Hei! Ajattelin tähän pinoon nyt kuitenkin ilmoittautua, vaikka onkin aikaista vielä...Olin aijemmin tuolla talvivauvasta -09 haaveilijoissa ja yritys oli tarkoitus aloittaa jo kevättalvella. Mutta elämäntilanne muuttui töitten osalta. Yrityksen aloitusta oli siirrettävä. Näillä näkymin vauvantekopuuhiin ryhdytään syys-lokakuussa. Vauvakuume on kova. Haluaisin jo vauvamasun :) Niin ja taustoja. Olen 29v kahden muksun äiti (-02 ja -04).
 
Tervetuloa Uusille!
Mullaki iski vauvakuume jo kun tyttö 3kk :D Nyt oon reilun vuoden kuumeillu ja kuume senkun kasvaa kuukaus kuukaudelta, mut onneks kohta päästää tosi toimii ;) Miekää en haluis hirveen isoa ikäeroo lapsille, mut nyt täyty toi koulu suorittaa eka loppuu.. muuten oltas kyl varmasti alotettu yritys jo aikasemmin :D
 
Kiva kun saadaan lisää uusia tähän porukkaan! Tervetuloa!! :wave:

Tänään pitäisi menkat alkaa mutta eipä niitä näy :headwall: Toivottavasti en ottanut varaslähtöä :/ Oikein käytettynä kumit on aika luotettava ehkäisykeino. Onhan ne, onhan?! :ashamed: Eipä sillä, iloinen asia se joka tapauksessa olisi vaikka ei menisikään ihan suunnitelmien mukaisesti :p

:wave: Täällä toinen joka ihmettelee "aikaista" vauvakuumetta. Miten sitä voi kuumeilla vauvasta kun siinä sylissä jo on se vauva? :D ;) Onneksi me ollaan kaikki erilaisia ja jokainen tietää mikä on itselle ja perheelleen paras vaihtoehto! :heart:

Tulen kertomaan miten sitten käy. Kyllä mä viikon ainakin odotan ennen kuin edes harkitsen testaamista. Eihän mulla edes ole mitään oireita! Todennäköisesti vaan stressistä johtuu :kieh:
 
Heipparallaa =)
Minust tuntuu et ainaki mulla toi aikanen vauvakuume johtu osittain masun kaipuusta.. eka kantaa vauvaa masussa 9kk ja sit ei enää.. ja sitte ku on jo yhen ihanan vauvan saanu nii haluu niitä vaa lisää ja lisää :heart: :heart: Joskus ennen lapsia aattelin et haluun 2lasta, sit raskasaikana halusin 3 ja nyt haluisinki jo 4 :D heh.. saa nähä monta niitä lopun perin tulee vai tuleeko enää enempää... Mut tosiaa oman jaksamiseni kannalta en haluis vuoden ikäerol lapsia.. muuten kyllä :heart:

Happiness : Tuu sit tosiaa joo ilmottelemaa alkaako ne kuukautiset sieltä vai ei!
 
Hola!
Tervetuloa uusille! :wave:
Päivät menee niin hurjaa vauhtia ettei perässä pysy. Vaikka yrityksen alottamista on odottanut mielettömästi, niin mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän pelottaa. Mies taas on alkanut innostua... lueskelin kuukauden takasta vauvalehteä ja se oli tehnyt sinne alleviivauksia! :D

Lasten ikäerosta oli juteltu... meillä tulee varmaan muutamia vuosia (jos siis syksyllä tärppää), kun opiskelua on sitten vielä pari vuotta jäljellä ja töitä haluaisin tehdä jonkin aikaa. Saa nyt nähdä, niin se mieli helposti muuttuu. Mutta itteäni ei selvä ikäero sisaruksiin ikinä haitannut, vanhin sisarus on mua 8 v. vanhempi ja edelleen ollaan parhaita kavereita.

Apua, kello on noin paljon! Meitsi lähtee nyt tutimaan. Happiness, jännät paikat, muista tulla kertomaan miten kävi!

Hyvää yötä! B)
 
Ei mitään uutta. Menkat on vieläkin jossain hukassa :headwall: Tai no, ei nyt ihan :headwall: fiilis mutta kuitenkin. Testiä en ole tehnyt enkä vielä tee |O Ollaan kuitenkin oltu niiiiiiin tarkkoja ehkäisyn kanssa :/

Kaptah Enpä ole sellaista ennen nähnyt, että mies tekee vauvalehteen alleviivauksia :LOL: Hyvä vaan, että on innoissaan :heart: Ensimmäinenkö teillä on vasta tilauksessa? :D
 
myymä
Minä liityn UUDESTAAN joukkoon! :) Kaiken suhdesotkun jälkeen minä ja mies ollaan onnellisesti yhdessä ja nyt uskaltaa jälleen haaveilla pikkukakkosesta sitten tuossa kesän jälkeen ;) kunhan sinne malttais odottaa.
Eli siis otetaas uusiks esittely:

23 vuotias Mamma Vantaalta! :) Mies kohta 30v ja tytär 3v :)
Tytölläkin on kova hoivavietti ja on jo naapureille kertonut oman huhunsa "MÄ SAAN KOHTA PIKKUVELISISKON" :D Ja siis hänelle ei tosiaan haaveista oo puhuttu :)
Noh katotaan laantuuko innostus sitten kun tosipaikka on edessä ;)

Heipsun kaikille siis :wave:
 
En ottanut varaslähtöä :D Täytyy yrittää vähentää stressiä koska ilmeisesti vaikuttaa jo kiertoon :ashamed: En ehtinyt tekemään testiä vaan täti kurvasi paikalle, hieman myöhässä mutta tuli kuitenkin ;)

Hei vaan Lineia ja myymä :wave:
 
Moikka!
Ehkäpä koitan liittyä ketjuun mukaan...nyt päätettiin miehen kanssa, että syyskuulta alkaa yritys. Ennestään on 9kk ikäinen neiti...
Mä olen siitä outo tapaus, että en kyllä voi sanoa potevani vauvakuumetta vaan lähinnä järkeilen tätä vauvantekoasiaa B) . Esikoisessa meni 1,5 vuotta ja lopulta hoidoilla onnistu. Oon niin rakastunu tähän pikkuihmiseen, että tuntuu kurjalta sitä kohtaan edes harkita meidän perheeseen uutta tulokasta. Noh...toki luotan siihen, että luonto hoitaa tämän tunnepuolen.

Ja kun toki halutaan enemmän kuin yksi lapsi, niin pakkohan niitä on lisää hankkia jossain vaiheessa :D . Eli siis kesän jälkeen yrittämään. Ja voihan siinä mennä taas tooosi pitkä aika ennen kuin tärppää ja sit mua ottaa päähän kun edes pohdin sitä että riittääkö rakkautta useammalle lapselle...kaikenlaista. Koittakaa ymmärtää... :ashamed:
 
Hei taas! Useampikin kuulostaa kaipailevan uutta vauvaa vaikka esikkokin on vielä vauva. Mutta ei muuta kuin menoksi vaan :) Meil lasten ikäero 1.5v ja olihan se rankaa alkuunsa mutta on niistä niin kaveria nyt toisilleen. Ja jotenkin se uuden vauvan hoito kävi silloin niin luontevasti kun esikoinenkin oli lähes vauva vielä :) Nyt enemmän hirvittää miten kestän raskausajan pahoinvoinnit ja väsymyksen ja silti pystyn oleen isommille jaksava ja heidän puuhistaan kiinnostunut äiti. Ja miten ylipäänsä perhe jaksaa uuden vauvan kanssa valvomiset ja muut kun isommat vaatii oman osansa ja heidän puuhat ja päivärytmi on niin erilaiset. On aika erilaiset pohdinnat nyt kuin muutama vuosi sitten. Mutta silti vauvankaipuu on kova. Mun miehelläni tuntuu olevan kovempi vauvakuume kuin mulla . Aika ihanaa, koska aikaisemmin hällä ei vauvakuumetta ole ollut. Lapset on vaan tulleet, minä kylläkin olen kuumeillut siitä lähtien kun täytin 13 vuotta. Ikuinen vauvakuume. Meillä on häät suunnitteilla ja mietinkin enttä missä vaiheessa ne kannattais järjestää. Ennen mahdollista raskautta, vai sitten kun on jo raskaana mutta vatsa ei viel liian suuri (niin ja tieten pystyyköjärjestään juhlia pää pöntössä raskauspahoinvointia potien) vai vasta sitten kun vauva jo on (miten silloin mitenkään ehtii järjestään yhtään mitään) . ja kyllä mua hirvittää alkaako seuraava raskaus lainkaan niin helposti kuin aikaisemmat. Mitä jos en tulekaan enää raskaaksi. Voi voi, kylläpä mulla on laajat pohdinnat tänä aamuna. Mutta hyvää, aurinkoista ja kesäistä päivää teille kaikille muille vauvakuumeilijoille :)
 
Jee, lisää uusia! :wave:

Kovasti täällä on syvällisiä pohdittu... itsekin jännittää ja pelottaa kaikki mahdollinen, mutta tänään juttelin parin hyvän ystävän kanssa vauvahaaveista ja se kyllä auttoi. Olivat todella innoissaan, vaikka olin epäillyt että alkavat tenttaamaan ja moralisoimaan. Olisin nimittäin ensimmäinen meidän kaveripiirissä joka perhettä alkaa hankkimaan.

Happiness Juu, ensimmäistä kuumeillaan. :D Mies innostui ihan yhtäkkiä, nyt se jo bongailee kivan näköisiä vaunuja kaupungilla. "Tollaset on pakko saada!". Aika sööttiä. :D

Nyt mä pistän korkkarit jalkaan ja häivyn pikkuveljen synttäribileisiin! Ihanaa loppuviikkoa kaikille!
 
Hmm... Alun perin yrityksen piti alkaa elokuussa pidettävien häiden jälkeen mutta taitaa siirtyä vielä parilla kuukaudella. Hmm... Ehkä täytyy lopettaa tämä suunnitteleminen ja aikatauluttaminen :ashamed: Ei sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä koska ihana nyytti saadaan kunhan se vaan saadaan! :heart: No, mietitään tilannetta häiden jälkeen, siihen asti ainakin on ehkäisy vielä käytössä.

Hilveri Me haluttiin (lue: minä ) mennä naimisiin ennen mahdollista raskautta ja uutta vauvaa. Esikoinen on nyt jo niin iso (2v), että häät sujuvat hänen kanssa hienosti! Vauvan kanssa voisi olla vaikeampaa. Oon niin itsekäs, että haluan päästä minäkin kunnolla juhlimaan joten raskaana en halua olla. Tietysti jos vauva nyt ilmoittaa tulostaan niin on toki tervetullut mutta :snotty:

Lineia Usein käy niin, että jos esikoisen saaminen on ollut vaikeaa, pikku kakkonen tuleekin jo melkein liian helposti! :p Jotenkin se raskaus vaan auttaa ja seuraavat tuleekin heti kun saavat luvan ;) Kaverilla kävi jopa niin että ehkäisystä huolimatta :LOL:

tulimieli Kyllä se aika menee nopeasti! Laskin juuri, että täti on tervetullut enää 2 kertaa. Sen jälkeen saa kadota vähäksi aikaa :wave: Kamalaa, seuraavien menkkojen jälkeen enää yhdet ja sitten alkaakin jo yritys! :eek:
 
Yksi uusi kuumeilija mukaan. Kyselin jo uudella aloituksellakin syksyllä yrityksen aloittavia kun en tätä ketjua heti huomannut. Mutta syksyllä näillä näkymin aloitellaan yrittäminen. Ennestään on kaksi lasta ja kolmas olisi tervetullut. Ikää on itsellä jo 30+ joten ei kovin pitkään malttaisi siksikään odottaa.
 
Tervetuloa moore! :wave: Haluatko kertoa tarkemmin miksi vasta syksyllä? Ei tietenkään ole pakko mutta me ollaan uteliaita :LOL: Minä ainakin :ashamed:

Miten aika voi mennä samaan aikaan nopeesti ja hitaasti? :eek: Ihan pian on häät pidetty ja yritys alkanut mutta toisaalta siihen on vielä niiiiiiin pitkä aika :snotty:
 
Happiness: saa olla utelias, ei haittaa :LOL:
Syyt on itsekkäät - vauvatouhu meinaa aina ampaista niin taivaisiin että en viitsisi kesää pilata...vaikka mentäisiin ihan tulee jos on tullakseen touhulla niin kuitenkin menee kalenterin tuijotteluun ja "nyt on pakko lakanoiden pöllytä" -meininkiin. Ja onhan se sauna siideri mökillä aika kiva juttu. Talvella on tylsää niin ihan voi jättää tällaista pikku projektiä sinne :p

En jaksa kaikkia vanhoja viestejä lukea - milloinkas sulla alkaa touhuilut ;)
 
Hei vaan taas! Voi voi, tekis niin mieli jo aloittaa vauvantekopuuhat, mutta ei nyt auta muu kuin odotella vielä. Kun nyt saatais se hääpäivä lyötyä lukkoon. Sais ajatukset vauvoista häitten suunnitteluun :) Onnea muuten Happiness tulevien häitten johdosta :) Sulla sitten menee varmaan kesä niitä laitellessa. Onko isot häät tiedossa?
 
:wave: Saako liittyä seuraan? Olen 30v, mieheni 31v ja tyttö + poika 8v (kaksoset). Meillä haaveissa kolmas lapsonen.

Vaaviyritykset aloitettiin jo talvella 2008, mutta sitten minulle tuli ongelmia hemoglobiinin kanssa. Nyt kesäkuussa arvot normaalit. Syyskuussa olisi tarkoitus alkaa taas yritykset.
 
Lineia Tule sitten kertomaan miten käy :) Ethän jätä meitä jo näin pian? :p

mervi-elina Tervetuloa! Meitähän on jo melkoinen joukko! :D

Hilveri Häät on aika pienet mutta meille sopivat vieraita n. 50. Ollaan oltu yhdessä jo niin kauan, että tuntuu vähän hölmöltä tehdä niin suurta numeroa asiasta :ashamed: On pienissäkin juhlissa järjestettävää :whistle: Loppujen lopuksi ei sillä päivämäärällä ole niin merkitystä vaikka mekin sitä pitkään mietittiin. Sovitte jonkun ja siitä se lähtee ;)

moore On tosiaan nuo häät ja ehkä vähän samoja ajatuksia kuin sulla että haluaa vielä tämän kesän nauttia ilman stressiä. Toisaalta tuntuu hölmöltä suunnitella asiaa niin hirveesti :/

:attn: Pitäisikö kohta tehdä jo sellainen lista mistä näkyy kaikki ja monettako kuumeilee? En ole vapaaehtoinen siihen hommaan :LOL: :xmas:
 
:wave: Täällä ollaan!

Lineia :hug: Negasta. Tosin ihan justhan pääsette tositoimiin! :p

Hiljasta on :/ Ehkä kaikki nauttii vielä kesästä eikä jaksa höpistä täällä kun ei vielä kuitenkaan ole varsinaisesti asiaa ;) Vauvakuume tulee ja menee. Välillä tuntuu, että kumit heitetään heti pois ja sitten taas tuntuu siltä että parempi odottaa vielä pari kuukautta. Se on kuitenkin niin lyhyt aika ja ehkä se tekee vaan hyvää kasvattaa vauvakuume valtaviin lukemiin :D :p
 
Moi vaan! Mukana ollaan viel mutta on tässä ollut lomareissua ja muuta puuhaa ettei ole ehtinyt kauheesti netissä pyörimään. Oon mie aina välillä käynyt katsomassa mitä tänne kuuluu, mutta itellä kuviot pysyneet niin samana ettei ole kirjoitella kannattanut.
Syksyä ei tässä sen kummemmin odotella. Nyt nautitaan kesästä :) Syksyn hämärtyessä sitten varmaan se vauvantekokin on enemmän mielessä. Näin pitkästä aikaa kaukana asuvaa ystävääni. Hän odottaa esikoistaan ja masu oli aivan ihana :) Hän saa vauvan sitten kun meillä aletaan vasta puuhailla meidän vauvaa. Mutta ei muuta kuin ihania kesäpäiviä kaikille :)
 
Iltaa!

Hiljaiseloa oon vietellyt. Eipä tässä kummempia oo tapahtunut, same old. Yritys on edelleen alkamassa elokuun loppupuolella, yritän sysätä vauvakuumetta syrjään ja nauttia kesästä. Nyt iski kauhea koirakuumekin kun meillä oli koira hoidossa pari päivää... saiskohan miehen ylipuhuttua pieneen koiruuteen? :p

Nyt tutimaan! Upeaa loppuviikkoa kaikille!
 
Heipparallaa!!
Ens kuussa sit meilt jää ehkäisy pois ja jännäily alkaa :heart: Ihanaa!! :heart: Toivottavasti vaa tärppäis nopsaa!! Oon nii malttamaton :D
Meil on nyt miehen kans ollu vähä kämppäkuumetta ilmassa, mut täytynee sit omaa kämppää nyt ilmesesti viel muutama vuos vaa haaveilla.. Rahatillanne ei oikee viel anna sille myöten :ashamed:
 

Yhteistyössä