***Kesämasut 2009 VOL.3***

maranooka: Voi miten kurjaa kun pikkuinen sairastaa, toivottavasti parantuisi pian :hug:

Meidän herralla oli 5kk neuvola ja painoa oli 8900g ja pituutta 67cm. Nyt ei ollut ihan kiloa per kuukausi tullut, niin kuin aiemmin, mutta silti on hyvin kasvanut. Meillä mennään edelleen pelkällä täysimetyksellä ja neuvolan sijainen ihmettelikin kun on näin hyvin tullut painoa koko ajan. Aloitellaan sitten 6kk ikäisenä kiinteät.

 
Täälläkin menossa jokin kumma heräilykausi 1-2 tunni välein herää, ähisee ym. puuhastelee. Iltaisin olen antanut velliä maidon päälle ja päivisin menee jo pottuakin. Alkaa vaan väsyttää jo toi heräily. Ajatus seuraavasta kuukaudesta heräillen ei houkuta.

Sikarokotetta
eivät tosissaan anna alle 6kk ikäisille. Toisaalta meille puhuttiin että ehkä antavat jonkun painorajan mukaan. Itse toivon että Kerttu se rokotteen saisi mahd. pian. Täälläkin on ekat sairastuneet todettu. Pelottaa kovasti. Sellaista pohdein että jos kävit itte ottaas sen ni lapsihan saisi vastaaineita maidosta, mitä mieltä porukka on?
 
Sisu :hug: toivottavasti teille ei ole se epidemia iskenyt! Minä kans pelkään sitä tautia ja erityisesti sen iskemistä Ellaan. Täälläpäinhän se epidemia on ihan täysillä jo päällä ja jo ihan pelkkä kauppaan lähtökin hirvittää! Itsekään en saa sitä rokotetta ku vasta ties milloin joten kiva kiva |O

Oletteko seuranneet paljonko maitoa vauvanne syö nyt kun kiinteitä menee jo ihan reilumpia määriä? Meillä maidon määrä on selvästi vähentynyt, kyl sitä ehkä sen 700-800 ml menee päivässä (sis. puuromaidon) mut vähenee kyl tuostakin kun ottaa toisen kasvissoseen päivään mukaan taikka kun aloittaa aamupuuronkin. Iltapuuroahan meillä tosiaan jo syödään ja sen lisäksi ei aina sit menekään enää yhtään maitoa.. Yöllä toki syö maitoa ja kun syö vieläkin sen kaks kertaa niin se tasoittaa tuota päivämäärää. Missähän vaiheessa neiti jaksais koko yön edes sillä yhdellä yösyötöllä.. no, sitä odotellaan siis vielä..
 
Meillä tuo ruokarytmi on tämmöinen:

9.00 2dl maitoa
11.00 kasvista ½prk
12.-13.00 2dl maitoa
15.00 hedelmää ½prk
17.00 kasvista ½prk ja maitoa 1dl
20.00 2dl maitoa
Satunnaisesti herää 04.-05.00 syömään ja silloin 2dl maitoa

Ens viikolla meinasin aloittaa puuron aamu- ja iltamaidon yhteydessä.
Mitä puuroa suosittelette? :attn:

Mä tuota taudin tarttumista tyttöön sen verran pelkään et en hänen kaa kaupas käy ollenkaan ja yritän nyt välttää ihmismassoja...
 
meilläkin päristellään, mutta ei vielä onneksi ruokailun aikana :D

Pirtsi, maitoa menee kiinteiden ohella n. 4dl / vrk + illalla velliä 2 dl. Ja maidon kulutus on laskenu selvästi.
Puuroista, me kokeiltiin kaura-jauhepuuroa, piltti se oli, eikä muksu, niin kun joskus aiemmin väitin. mNo joka tapauksessa, siihen asti kun V sai sitä parin tl:n verran / vrk, niin kaikki ok, mutta heti kun aloin lisäämään määrää, niin ilta-itkut palasi :( Eilen en sit antanu ollenkaan koko puuroa, illalla vaan maissiveliä ja maitoa, niin eipä itkeny. Eli ts. meillä jätetään vielä viljat pois joksikin aikaa.
Lusikalla syömisestä, Venla ei ollenkaan näytä siinä merkkejä, et millon olis kyllänen olo. Aukoo vaan suuta, ja mutustaa sapuskaa, itse pitää arvioida, et alkaskohan riittämään. Toisin kun taas maitopulloa selvästi työntää kielellä pois, jos ei sitä halua. Muuten kyllä lusikallasyöminen sujuu ihan hyvin.
 
Niin tuosta lusikalla syömisestä piti kommentoida, et meillä neiti syö kaikkia soseita kyl aika hienosti, puuro tuntuu olevan lempparia :) ja meillä kyl neiti osaa jo itse ilmaista kun alkaa sose riittää, ei enää suu aukea ja alkaa pyöritellä päätään :D tuota ilmiötä ei tosin oo vielä hedelmä- tai marjasoseiden kans tavattu eli niitä menis varmasti jo koko purkillinen kerralla jos vaan antais.. En oo vaan antanu ku oon yrittäny maidolle jättää tilaa vielä massuun.. ja eihän se maito tietty sit enää hedelmäsoseen jälkeen maistu.
 
Täällä sama kuin joillain muillakin eli maitoa menee aika vähän nykyään, kun kiinteitä on aloteltu (n.4 dl/vrk) ja nyt se vika yömaitokin on jäänyt pois. Eli Iida on nukkunut 21-08 putkeen nyt pari yötä, jiihaaa!!!Mahtuu niihinkin öihin pikkukitinää, mutta se on pientä :) Tuo tyttönen aukoo tosi hyvin suutaan ja syö hyvin :heart: Uskaltauduin eilen antaa puuroa maistiaiseksi, eikä siitä näyttänyt tulevan vatsavaivoja.

Me oltiin muuten tänään vauvajumpassa! Oli tosi kivaa, mutta Iida tuntui olevan kiinnostuneempi pienistä pojista enemmän kuin niistä jumppaliikkeistä saatika äidistä :LOL: Se oli itsellekin aika hyvä jumppa, kun joutu tuota pikkulikkaa nostelemaan, vaikka painoa ei liikaa olekaan (7kg).

Kaippa se pitää mennä, tyttö heräs päikkäreiltä :wave:
 
5kk mitat :| Paino 6315g ja pituus 63.8cm. Pipo 42 cm. Painoa reilussa kuukaudessa tullu 460g, mikä on aika vähän. Painokäyrä ei ole kaunista katseltavaa...
Muuta kirjoitti neuvolakorttiin: "tarttuu esineeseen, vatsallaan kyynärnoja, helistimenäänelle kääntää pään, virkeä ja terhakka vauva".
Että tämmöstä, V tuntuu iskälle karjahtelevan tuolla, palataan :wave:
 
Heippa kaikille! Maranooka ystävällisesti kävi ilmoittamassa, että olin eksynyt vanhaan pinoon kirjoittelemaan. Miten lien eksynytkin, sillä kyllä mä muistan juurikin tätä pinoa jo lueskelleeni. No, sellaista kai sattuu, kun on uunituore palstamamma. :xmas:

Niin siis viestini tuossa vanhassa pinossa oli, kopsaan sen tähän:

Heippa! Saako tällainen "myöhäisherännäinen" mammakin liittyä seuraan palstailemaan? 3.6. syntyi pieni Onni-poika, esikoinen siis, joka on iso jätkä jo: 4kk neukkulassa 68cm ja n. 8kg. Aiemmin en ole oikein saanut aikaiseksi kirjautua Kaksplussaan kirjoittelemaan, sillä odotusaikana paahdoin täysillä opintoja eteenpäin ja synnytyksen jälkeen oli 3 kuukautta kärsimystä pojan koliikin takia ja suunnilleen saman ajan tuskailin myös imetyksen kanssa. Siitä myöhemmin lisää tai sitten ei, lyhyesti todettakoon vain että pikkuvauva-aika oli rankkaa. Nyt poika on hymyilevä, soseita reippaasti syövä, kohtuuhyvin nukkuva ja muutenkin ainakin alkukuukausiin verrattuna todella helppo tapaus. Ja äitiys on vihdoinkin ihanaa.
 
Hei vaan ja tervetuloa Vifslan! Meillä onkin samana päivänä syntyneet samannimiset pojat =)

Luvassa tilitystä!!!! KELE, olenkohan minäkin muuntautumassa marttyyri-äidiksi tai jotain...... Olen yhden kerran käynyt kaljalla Onnin syntymän jälkeen eli viiteen kuukauteen, kaupassa, kaupungilla, kylässä, kaikkialla olemme pojan kanssa kahdestaan tai sitten koko perhe. En ole ollut yksin missään, ei sen puoleen en hirveämmin ole kaivannutkaan mitään menoja, mutta tuleekohan tässä mökkihöperöksi tällä menolla??? Ainut mitä olen toivonut mieheltäni, sitä kuitenkaan saamatta, on se, että saisin nukkua edes kerran niin paljon kuin ikinä jaksan |O |O |O

Poitsu on ollut huomattavan hankala, ei nuku enää kunnolla päivä- eikä yöunia ja sekös äidin mieltä piristää. Viihtyy vain sylissä, lattialla oleskellessaan vaatii jatkuvaa viihdyttämistä tai muuten huutaa kuin hinaaja. Ihanata, ihanata. Alkaa väsy hiipiä puseroon.
 
:( HUOH! Eilen siis V rokotettiin normaalisti neuvolassa, ja ilta menikin sit kiukkusissa merkeissä. Yöllä heräiltiin moneen otteeseen, ja itse nukuin tosi huonosti, kun vaan kuuntelin Venlaa. Tänä aamuna sit olikin kuumetta 38astetta (normaalilämpö mitattu terveenä pyllystä pariin otteeseen, ja se on ollu siellä 36.8-37.0 ), ja laitoin supon, jalka rokotuskohdasta ihan turvoksissa, ja kova pahka siinä... Laitoin ulos nukkuu, kun kuume laski supon avulla, mut heti kun V nukku sikeemmin, niin vedin vaunut khh:seen, ja siinä sit torkku. Nyt illalla kuumetta olikin jo 39 astetta, ja näytti, ettei suppo ala vaikuttaa millään! Yli tunnin supon laittamisen jälkeen vasta kuume alko laskee, ja arvatkaapa osaanko nyt sit nukkua, kun kuulostelen V:n vointia vaan... Mieskin lähti bilettää (sovittu meno jo aikaa sitten ), mutta vähän väliä sekin on kyselly tyttöjen vointia.
Esikoinen yskii tyyliin "terveisiä keuhkotautiliitosta", ja lämpöä ollu tänäänkin :( Pelko perseessä tuon Venlan kans, jos tuo yskä sille tulee...
:attn: Mutta on mulla iloistakin kerrottavaa! Meidän esikoinen, joka siis ens viikolla täyttää 6v, niin hänelle tulee Lastenmaa-lehti, ja eilen illalla istuttiin olohuoneessa koko perhe, niin sepä tyttö alko lukea sitä lehteä meille :D Ja me tietysti testaamaan, niin lukee se! Äiti pakahtuu ylpeydestä! :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja mönkiäinen:
Poitsu on ollut huomattavan hankala, ei nuku enää kunnolla päivä- eikä yöunia ja sekös äidin mieltä piristää. Viihtyy vain sylissä, lattialla oleskellessaan vaatii jatkuvaa viihdyttämistä tai muuten huutaa kuin hinaaja. Ihanata, ihanata. Alkaa väsy hiipiä puseroon.
Jaksamista! :hug: Kuulostaa ihan meidän hipulta.. Paitsi neiti nukkuu kyllä öisin ihan hyvin jos vain on terve. Muuten neiti on oikea draamaprinsessa: koko ajan häntä pitäisi viihdyttää tai kantaa sylissä (ja höpötelläkin vielä samaan aikaan!). Kyllähän ne päivät näinkin kuluvat vauvaa viihdyttäessä. ;) Onneksi tuo sylikausi todennäköisesti helpottaa jo aika pian kun nämä pikkuiset lähtevät kunnolla liikkeelle...

 
mönkiäinen no kas, tosiaan päivälleen samanikäiset kaimat on kyseessä! Ja Onnipojat ne on isoja ja komeita poikia. Meillä kasvetaan vauhdilla kilo/kk, joten 5kk neuvolassa ensi viikolla paukkuu jo varmasti 9 kg raja. Ihan nätisti meillä kasvetaan omalla käyrällä, mutta mua ärrrrsyttää, miten jotkut katsoo asiakseen kauhistella pojan kokoa, ja vihjailevat rivien välistä, miten ehkä vähän liikaa syötetään... :eek: Oo, mä voisin avautua tästä aiheesta vaikka miten pitkästi, mutta antaa nyt olla, etten aivan lietso itseäni raivoon :kieh:

Sisu onnea uudesta taidosta! Mä oon kans oppinut lukemaan ihan itsekseni ennen kouluikää, ja siinä on vanhemmat olleet ihan :eek: Toiset ne vaan on fiksuja ;) Mulla se fiksuus on tosin tainnut vuosien myötä lopahtaa... :LOL:

Raffeli siitä korvikemäärästä liikkuu mun mielestä kahdenlaista tietoa. Kuulemma, jos korviketta menee pitkälle yli litra päivässä, niin se jotenkin muka kuormittaa munuaisia tms, mutta toisaalta olen myös kuullut, että tommonen ohjeistus on ollut olemassa joskus vuosia sitten. Että nykykorvikkeet on niin hyviksi ja turvallisiksi kehitettyjä, että mitään vaaraa ei ole.
 
maranooka täällä olisi teidän draamaprinsessalle tarjolla draamaprinssi :LOL:

Vifslan juu isoja, komeita poikia. Meillä meni 10 kiloa rikki 5kk-neuvolassa :whistle:

Raffeli kyselin korvikkeen kovasta kulutuksesta käyttäessäni Onnia sairaalassa huonon painonkehityksen takia |O |O |O niin silloin lastenosaston ylilääkäri sanoi minulle, että nykyään korvikkeet ovat sellaisia ettei vauvojen kulutusta tarvitse säädellä. Meillä meni silloin yli 15 desiä päivässä, 3-5 desin satseissa eli kulutus oli todella hurjaa.
 
tervetuloa uudet joukkoon :)

meilläkään ei neiti meinaa nykyisin viihtyä kovin kauaa itsekseen... mutta huomattavasti paremmin nyt, kun oppi kääntymään massulleen :) on vähän jotain uuttaa kivaa :) ja päristäminen on nyt niin hienoo, että kaikille täytyy se taito esitellä! on ne vaan niin ihania nuo pikkuiset :heart: vaikka välillä hurjan työläiltä tuntuukin!

huomenna saadaan meidän kodissa sitten viettää ensimmäistä isänpäivää :) meinasin oikein yllättää itsenikin ja leipoa daim-valkosuklaakakun. saas nähdä mitä siitä tulee :) en oo ihan kokki-ainesta :)

kaikille oikein mukavaa isänpäivää huomiselle :) meille ainakin saatiin maakin valkeaksi tänään :D
 
Heip.

Täällä edelleen neiti nukkuu yöt huonosti, äiteetä alkaa hieman jo kiristää. Päivisin en osaa nukkua silloin kun Kerttu on ulkona päikkäreillään, sisällä hän ei nuku kuin tunnin ulkona taas menee 4-5 h. Kerttu kyllä on muuten edelleen niin helppo, viihtyy yksin lattialla, sitterissä tai nyt ihan paras vekotin on hyppykiikku! Siihen kun likkaa alkaa pujottaa ni jalat heiluu ja nauru raikaa. :)

Sikalenssua pelätään täälläkin. Neuvolassa kertoivat että saatetaan ehkä jouluna saada piikki jos painon kehitys on hyvä. Ikärajahan on se 6kk, mutta 6kk ikäisiä on monen kokoisia. Ja painon mukaanhan rokotemäärä menee.

Meillä Kertun sedällä on joko sikalenssu tai normi kausilenssu, intissä kun kaikki taudit leviää niin nopeasti. Toivon että sitä ei tänne meille tule. :(
 
:wave: Meillä esikoinen EDELLEEN kuumeessa, soitin jo tk:een, et millon pitää tuoda näytille, mutta kun syö, juo, ja yleisvointi on hyvä, niin saa seurailla vielä kotona :/ Soitin päikkään, että tyttö ei vielä huomennakaan tule sinne, niin puhelimessa ollu lto kerto, että osastossa oli paikalla 4 lasta, kun ryhmään on kirjattu 22 lasta sisälle....... :eek: Täällä ei ts. puhutakaan enää muusta kun tästä valtavasta oppilas/lapsi/työntekijä kadosta, minkä tää flunssa-aalto on aiheuttanu.
Ja huoli venlasta painaa yhä syvemmälle :'( Joka kerta kun se vähän yskäseekään, niin ajattelen, et nonniin, nyt se sit alkaa... :ashamed:
 
Sisu Täällä sama pelko kans koko ajan ilmassa.. Vielä ei oo meistä kukaan sairastunu, mut tiiä milloin se meilleki iskee kun täällä koko maan pahimmalla alueella kerran asutaan :/ Jaksuja sulle sinne ja toivotaan ettei Venla sairastu :hug:

Miten te saatte vauvanne juomaan vettä? Mä oon yrittäny sekä tuttipullosta että nokkamukista tarjota ruoan yhteydessä vettä, mut tuttipullosta ei suostu juomaan (ei kyl menis maitokaan enää ruoan päälle) ja nokkamukista sama homma.. Joskus muulloin ku ruoan jälkeen saattaa nokkamukista muutaman nielaisun vettäkin juoda.. Täällä neidillä kun meinaa olla ummetusta vähän väliä joten siksikin ois hyvä saada vettä.. ja luumusoseen syöttöä täytynee alkaa kunnolla lisäämään :(

Jaahas, neiti heräs taas.. nukkui hurjat 30 min unet. No, jospa se ulkona nukkuis taas paremmin, eilen vetäs 4h unet vaunuissa :)
:wave:
 
jaksamisia kaikille flunssa-aallon kourissa oleville!!! :hug:

Meillä on tapahtunut joku ihme; kaks viimeistä yötä neiti on nukkunut 11 h putkeen syömättä :D mä oon kyllä jo aamuyöstä heräillyt katsomaan, et onks kaikki ok :) kyl ne kiinteet taitaa rueta pidentämään noita yöunia :) tai sit se oli vain tuollainen kahden yön erikoistapaus, kun nuo rytmit muuttuu kokoajan muutenkin :) toivotaan, et jatkuis samanlaisena.

mä oon ite tosi jumissa lapaluiden väliseltä alueelta. pitäis varmaan rueta harkitsee hierojaa ihan oikeesti!!!

nyt mentävä.
 
Pirtsi, meillä vettä juodaan pullosta, äidin lasista ja lemppari on sellanen urheilujuomapullo, mistä saa veden tulonmäärää rajoitettua.
Kerttu on niin kiinnostunut kaikesta mitä laitan omaan suuhuni, että sille annan usein hörpyn omasta vesilasistani.

Tänään meillä oli hirvittävä itkuilta, 3 tuntia kaameeta huutoa. Ei kuumetta, eikä yskää. Silti olen sydän syrjälläni et nytkö se sika iskee meille. On tää niin kauheeta. Toivon että saatais se rokote mahd. pian. Missään ei uskalla liikkua, ketään ei uskalla kotiin pyytää. Mihin tää maailma on menossa?

 

Yhteistyössä