~~~KESÄMASUT 2009 huhtikuussa~~~

Taa
Heippa vaan!

Tulin pikaisesti lukemaan ja vähän kommentoimaan.

Aquarakkulat Kaikki jotka niitä harkitsevat niin harkitkaa tosi tarkkaan. Esikoisesta ne sain ja ikinä, siis IKINÄ, en niitä enää suostu ottamaan. Mun karjunta kuului varmasti toiselle puolelle tayssia. Se kipu on ihan jotain muuta kuin pientä kirvelyä. Voittaa kyllä varmaan kaikki kivut, mitä olen ikinä tuntenut. Positiivistä niissä oli se, että kyllä ne jonkin verran vaimensivat nimenomaan selän puolella tuntuvaa supistuskipua. Mutta mieluummin kärsin supistuskivun kuin sen kivun mikä aquarakkuloiden laittamisesta tulee.

Synnytykseen lähen muuten aika avoimin mielin. Eli niin pitkälle ku vaan ikinä kykenee, menen ilman lääkitystä, mutta jos sietämättömäksi menee niin turvaudun kyllä ainakin ilokaasuun tai/ja epiduraaliin.

Sain muuten uuden läppärin. Tää pelittää (ainakin toistaiseksi) paremmin ku se vanha acerin p*ska. Näpsäkämmän kokonenkin.

Kaveritkin alkaa jakautumaan. Tuttavapiirissä on jo kaksi tuoretta vauvaa ja kolmas tulee ihan parin viikon sisällä. Tai no, toinen on helmikuussa syntyny, ettei ihan tuore enää ja toinen tuli pääsiäisenä. Koskahan tämä nuha antais periksi, että uskaltais lähteä vähän vauvoja kattomaan?

Taa ja sykerö 33+2
 
Synnytykseen ajattelin minäkin mennä ihan avoimin mielin. Jos tuntuu siltä, että tarviin lääkeellistä kivunlievitystä ni sitte otan, mutta jos pärjään ilman ni hyvä. :D Musiikkia otan mukaan ja suihkua/ammetta ajattelin käyttää mahdollisuuksien mukaan. Musiikilla ja vedellä on mulle ainakin normisti hyvin rentouttava vaikutus, saas nähdä kiinnostaako ne enää sitte tositoimissa. :D

Synnytysvalmennus meillä oli jo, ja käytiin niissä paria viimistä kertaa lukuun ottamatta. Paljon saatiin hyödyllistä tietoa ja näki muita mahoja, mutta paljon oli turhaakin. Parasta antia oli kun paikalla oli tuoreet vanhemmat n. 2kk ikäisen lapsensa kanssa. Heiltä sai kuulla todellisia vinkkejä koskien Taysin toimintaa jne.

Menin eilen pyörällä neuvolaan (matkaa n. 3km/suunta) ja nyt on kyllä paikat ihan hellänä. Olin muutenkin varmaan aikamoinen näky kun oon tän pallon kanssa pyöräilly. Siitä ois melkein tarttenu saada kuva. :LOL:

Mulla on nyt sellanen olo, että nää viikot ei edisty sitte millään, vaikka todellisuudessa tässä saattaa tulla vielä kiire...

MM ja Pepe 33+4
 
Mahdollisimman luomu synnytys olis haaveena, mutta tilanteen mukaan mennään. Oon harjoitellut synnytysrentoutus cd:n avulla rentoutumista ja muutenkin lukenut aiheesta, mutta voipi hyvinkin olla, että kiljun heti ekan kipeen supparin tultua epiduraalia. :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Levoton Strutsi:
Miten monelle on sukupuoliarvio tehty rakenneultrassa???? noin rv 19 tienoilla? :attn:
ja siis ihan tavallinen ultraus, ei 3d.

niinkuin BV mainitsi mitäs nytissä, niin minäkin olen alkanut panikoimaan et jospa se arvio olikin ihan väärä :ashamed: :ashamed: ja vaikka kuinka yritän jankuttaa itselleni, että pitää pitää vauvan sukupuoli anonyyminä, niin niin kauan kun mekin olemme tyttöä toivoneet. Tuntuu niin väärältä et nyt sellainen on luvattu 90% mahdollisuudella ja sit kuitenkin jos kuulumme näihin joiden tytöt kasvattaa ulokkeet loppumetreillä :ashamed:

Olen kamala, kamala ihminen. Mutta ihan itseäni haluan suojella kun yritän todistella itselleni odottavani viidettä poikaa :ashamed: ja periaatteessa olen ihan sinut sen ajatuksen kanssa, että tämä olisi poika, ei siinä mitään. mut ekaa kertaa meille on tuollainen "arvio" annettu niin se sekoittaa päätä.
Muiden kanssa ei rakenneultrassa edes kerrottu kumpi on, toisesta pojasta sain ihan loppumetreillä tietää kokoarviossa. Mut muuten ovat olleet sukupuolettomia koko odotuksen ja tää on nyt vaikeeta :ashamed:

Lisäyksenä vielä että näimme miehen kanssa molemmat vauvan jalkovälin ja kyllä se vahvasti tytöltä vaikutti. siellä ei näkynyt mitään! poikaan viittaavaa.... joten kun sen on itsekin nähnyt niin.. no.
kai mä pysyn järjissäni loppuun asti?
Täällä kanssa on tyttöä veikattu rv 19+5 tavan ultralla ja sen jälkeen epävarmasti rv 23 ja sitten taas rv 28+5.. Ulokkeita ei ole näkynyt joten jospa niitä nyt ei tuliskaan niin ei menis vaatekaapin sisältö uusiksi :D

kleo ja Sara 31+1
 
HelloShitty
Alkuperäinen kirjoittaja maranooka:
Noita aquarakkuloita kyllä voisin kokeilla jos supistukset tuntuvat yhtä selvästi selän puolella mitä viime kerralla..
mä kokeilin noita kakkosen kaa ja haitat oli isommat ku hyödyt. niitten laittaminen sattui ja kirveli (tuntui kuin mehiläiset ois pommittanu) eikä niistä ollu mitään apua. :whistle: mutta niinhän se on et yhelle sopii jotain ja toiselle ei. sen verran helppo ja hellävarainen että kannattaa kyllä kokeilla. :D
 
HelloShitty
neuvolankäynti meni paremmin kuin hyvin. painoa oli tullu vaan n. kilo. olin iloisesti yllättyny. muuten meni kaikki ihan jees. kolmen viikon päästä (rv 36) seuraavan kerran lääkärineuvolaan. sen jälkeen onkin käynnit kerran viikossa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :eek: omg..alan kohta panikoimaan.... :eek: :heart:

täti veikkas että pää on alhaalla muttei ollu ihan sata varma. minäkin veikkaisin kyllä kans rt koska se pylly heiluu usein keskellä vatsaa. :D :heart: no..vaikka oiskin pt niin ehtii se kääntyä vielä monta kertaa. :D

eipä muuta..kohta hakee lapset ja sit ostaa lahjaa kun esikoinen menossa kaverisynttäreille..ja viikon päästä taaaaas... :whistle: :wave:

HS ja Jools rv 33+1

ps. luulenko vaan vai onko tääkin pino muuttunu paljon aktiivisemmaks? :heart:
 
Synnytysvalmennuksesta sillloin seitsemän vuotta sitten ei kyllä ollun hirveästi hyötyä. Tietoa saa kyllä muutenkin (vaikkei silloin ollut vielä edes nettiä käytössä kotona :D ).. Synnärille tutustuminen olisi ollut varmaan kaikista paras valmennukseen liittyvä anti, mutten sinne ehtinyt kun synnytin ennen kuin tutustumaan ehdinkään. Ollaan kyllä miehen kanssa oltu toiseenkin kertaan valmennuksessa, nyt sen vasta muistin tuosta MM83:n viestistä. Kun kuopus oli vauva, neuvolan täti pyysi meidät "esimerkkiperheeksi" toisten valmennukseen kertomaan synnytyksestä, vauva-ajasta jne..

Hengissä vielä flunssan kanssa olen.. Torkahtelen kyllä vähän väliä kun ei silmät pysy auki. Mies tulee onneksi kotiin töistä jo muutaman tunnin päästä ja saa luvan hoitaa minua. Huominen vähän jännittää, kun tuo rakas on lupautunut lähtemään kavereidensa kanssa kannattamaan jalkapallojoukkuetta ja tietenkin meidän autolla :snotty: En kyllä rattiin tässä kunnossa uskaltautuisikaan, mutta joudun sitten olemaan lasten kanssa koko päivän kolmestaan.. Lapsi rassukat, dvd:t vain pyörimään ja valmisruokaa.

Rakenneultrassa (puolivälin tienoilla) meille tosiaan sanottiin, ettei sukupuoliveikkaus ole varma. Jotenkin vain olin tyttöä itsekin ajatellut ja kun niitä jo kaksi ihanaa onkin, niin en usko että meni pieleen.. :whistle: Pojalle ei ole nimeä ja vaatteetkin ovat enemmän tytölle sopivia. Tytöilläkin olen pitänyt sinisiä vaatteita ja nytkin on jotakin vihreää hankittuna, eli ei nyt aivan pulaan pelkkien vaaleanpunaisten vaatteiden vuoksi jäätäisi. Mutta kyllä tämä tyttö on... :xmas:
 
tuomionpäivä sitten oli tänään...proteiinit oli labran testejen mukaankin plussalla :headwall: Viikonlopuksi lepoa,lepoa,lepoa ja paljon nesteitä...ma on taas uus näyte kiikutettava sairaalaan...saako sanoa rumasti...kiitos...vittu kun vituttaa :headwall: mä nään kauhukuvia jo ,et joudun sairaalaan makaamaan ja sinne ne ei sa mua kuin kilon palasina(näillä kiloilla siitä tuleekin iso pino;) ) mähän kuolisin ikävään...

Ravitsemusterapeutillekkin oli tänään käyntiaika,kaikki kuulemma hyvin,mitä katseli mun arvoja ja sit ruokapäiväkirjaa...

Tytön eilinen hampaanpoisto ei ollutkaan pikkujuttu...jouduin antaan yölläkin kaks kertaa kipulääkkeitä,aamulla huomattiin et kyynelkanava ja alaluomi on ihan turvoksissa,samoin poski ja kun hymyili niin hymy oli tois puoleinen,niinku ois ollu uudet puudutukset...Raasu...kävin sit samalla pyörähtämässä neidin kans hammaslääkärissä näytillä,kun kerran oltiin tuolla ravitsemusjutussa sairaalalla...onneksi oli hammaslääkäri vapaana,niin kirjoitti antibioottikuurin...ihmettelivät siellä,et miks ei eilen oltu annettu automaattisesti lääkekuuria koska mätää oli ollut...voitte uskoa ,että mä olen täällä peukut ja varpaat pystyssä,et tämä piina alkas olemaan ohi...näin jo kauhukuvia ,et se puudutus on aiheuttanu toispuoleisen halvaantumisen kasvoihin...

Veroehdotus tuli mulle tiistaina,reilu 1500e saan takasi...enemmän kuin kuukausipalkkani...olen mietiskellyt ,et riittääköhän tuo 20% veroprossa tuohon äitiyspäivärahaan...eikö kela nosta aina sit sitä kahdella,oli mikä oli prosenttina?en tahdo mätkyjä...moni tuntuu saavan etenkin kodinhoidontuesta mätkyjä...mahtava siitäkin "suuresta" rahasta maksella vielä kunnon verot...

Mun pitää sit varmaan rojahtaa sohvanpohjalle,ja unohtaa mun tapettiremontti tältä viikonlopulta... :wave: ryhis ja seppo 32+2
 
Miten musta tuntuu, ettei noi aquarakkulat oo kovin houkuttava vaihtoehto? :whistle:

Meillä on taas muurahaiset palaamassa takaisin, voi prkl! Pari viikkoa ne pysyi poissa myrkytyksen ansiosta ja nyt oon bongannu taas pari... Ennen tuota myrkytystä niitä oli kuhisemalla joka paikassa :x Nyt ei voi ees harkita myrkyttämistä ku ollaan kotona ja tuo koira tietty kanssa. Vapuksi lähdetään pois, ni siihen asti sais taas muurahaiset pysyä loitolla. Mä niin vihaan niitä!
 
HelloShitty
Alkuperäinen kirjoittaja MM83:
Miten musta tuntuu, ettei noi aquarakkulat oo kovin houkuttava vaihtoehto? :whistle:

Meillä on taas muurahaiset palaamassa takaisin, voi prkl! Pari viikkoa ne pysyi poissa myrkytyksen ansiosta ja nyt oon bongannu taas pari... Ennen tuota myrkytystä niitä oli kuhisemalla joka paikassa :x Nyt ei voi ees harkita myrkyttämistä ku ollaan kotona ja tuo koira tietty kanssa. Vapuksi lähdetään pois, ni siihen asti sais taas muurahaiset pysyä loitolla. Mä niin vihaan niitä!
no ei ehkä mutta jos sattuis toimiakin niin se on paljon parempi vaihtoehto kuin noi heavydrugsit, epiduraalit ym. eiköhän se aika nopeesti selvii toimiiko vai ei. ja en sit tiiä mihin sitä kuuluu laittaa tai missä se auttaa paremmin. mulle laitettiin alavatsaan kun siihen sattui eniten. :D ehkä selkään ois parempi laittaa..
 
Eilen käyty neuvolassa. Kävelin sinne ja sit loppupäivä ja yö meni supistellen. No toivottavasti eivät saaneet aikaan mitään pahempaa.
Kuulumisia neuvolasta:
Paino: +467g yhteensä tullut 3kg
Turvotusta ei ollenkaan
RR: 114/63
Pissoissa ei mitään
Hemppaa ei otettu
sf-mitta: 28cm
Tarjonta: rt
Sykkeet: 135-140
Liikkeet: ++

Nyt vaan lepäilet Ryhis kovasti ja juot paljon. Toivottavasti helpottais. :hug:

Veronpalautuksista oli puhetta. Tänne tuli ehdotus, mutta kun on oma toiminimi niin saan tietää vasta syksyllä. Samoin mies, kun siihen vaikuttaa tää mun pienitoiminen yritystoiminta. Saa muutaman kuukauden varautua mätkyihin :headwall:

Tää tässä tällä kertaa.

härkäneito ja vaavi rv. 29+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ryhis:
Veroehdotus tuli mulle tiistaina,reilu 1500e saan takasi...enemmän kuin kuukausipalkkani...olen mietiskellyt ,et riittääköhän tuo 20% veroprossa tuohon äitiyspäivärahaan...eikö kela nosta aina sit sitä kahdella,oli mikä oli prosenttina?en tahdo mätkyjä...moni tuntuu saavan etenkin kodinhoidontuesta mätkyjä...mahtava siitäkin "suuresta" rahasta maksella vielä kunnon verot...

ryhis ja seppo 32+2

Mulla on ollut nyt kodinhoidontuella ollessa prossana jotakuinkin 25% ja sain takaisin sillä 600e. Pidin samaa prossaa jo tuosta äippärahasta vuonna 2007 ja sain takaisin hieman enemmän kuin nyt.
Joten nytkin aion maksaa vähintään tuon 25% ihan vain sen takia etten halua maksaa mätkyjä.
Tosin nyt kun ostetaan maanantaina asunto niin verohelpotuksen myötä tuo prossa kait hieman putoaa.
Eli vaikka mut joku aika sitten haukuttiin maanrakoon tuolla MitäsNytin puolella niin en siltikään lähtis liikkeelle tuolla Kelan määrittelemällä 20%.
Jotenkin ne mätkyt ei innosta...edes pienessä mittakaavassa.
 
tännekään mitään veroehdotuksia oo tullu, aina tulee viime tinkaan, nehän lähettelee niitä vähän niinkuin aakkosjärjestyksessä muistaakseni???

ryhikselle sinne lepoa, lepoa ja lepoa, etkä nyt ota vaivoja enempää kantaaksesi! tytölle myös pikaista paranemista!

*muoks* mä en oo ikinä toimittanut erikseen äippälomaa varten verokorttia vaan aina sillä samalla + 2% minkä kela lisää ja aina oon saanut takasin päin, ikinä ei oo tarvinnut mätkyjä maksella.
 
Luomuna vaiko lääkkeellisesti: meillä mennään epiduraalin voimin...mulla se on ollut sellainen ihmeaine joka on tehnyt synnytyksestä miellyttävän kokemuksen joten aion vetää tän kolmannenkin kerran läpi samalla kaavalla.
 
Ryhis Kelan täti suositteli tilaamaan äitiysrahoja varten oman verokortin, koska Kela ei lisää Kelaa varten erikseen tilattuun korttiin enää sitä 2% päälle, ne lisää sen vain jos niille ei toimita sitä etuutta varten omaa verokorttia ja ne joutuu käyttää palkan veroprosenttia. Et tuollei sen saa tarkemmaksi jos ei halua että siitä pidätetään yhtään ylimääräistä.

Perhevalmennuksista täällä Espoossa on tosi hyvät perhevalmennukset (tietty riippuu varmaan vähän alueesta ja ryhmän vetäjästäkin), en olisi jättänyt yhtään kertaa väliin, tuli tietoa minkä tiesikin mutta paljon sellaista infoa mitä ei tiennyt. Varsinkin parisuhdeteema ja varhaiset vuorovaikutusasiat oli tosi tosi hyviä ja silmiä avartavia ja keskusteltiin miehen kanssa niistä paljon jälkeenpäin. Ne ohjaajat tosin sanoi että Espoossa panostetaan perhevalmennuksiin todella paljon, kertoja on viisi ennen synnytystä ja viisi synnytyksen jälkeen ja meillä oli vierailijoina kaiken maailman huippututkijoita, psykologeja, hammashoitaja, kätilö, parisuhdeterapeutti yms. Monesti oli että olisi halunnut vaan kuulla lisää eikä lähteä kotiin.
 
Neuvolassa kaikki ok, kohdunsuun tilanne ei ole muuttunu mihinkään, samassa pysyy, onneksi!!
Paino: +805g / viikko
Turvotus +
Paineet 67/120
Pissa puhdas
Sf-mitta 31 cm
Vauva raivotarjonnassa, ja tosi alhaalla
Vauvan syke + - 140
Liikkeet ++

Veroehdotus tuli jo viime viikolla, ja reilu 1700? mulle takas, miehelle pyöree tonni. Kiva saada vähän bonusta taas jouluksi =)
Oli vähän gallupintynkää puudutuksista synnytyksessä. Esikoisen synnytyksessä oli epiduraali käytössä, ja aion nytkin ottaa, jos sille tuntuu. Olen sen verran kipuherkkä, että pakko on jotain apua saada. Aquarakkuloista tätini sanoi, että (ilmeisesti ) niiden teho perustuu siihen, että ei siltä kirvelyltä enää tunne supistuksia ja keskittyminen menee siihen, että rakkulat sattuu niin maan perkeleesti. Hän ei ainkonu suositella kenellekään niitä. Mutta tietysti jokainen saa itse päättää, että ottaako ne vai ei, jos haluaa jotain kivunlievitystä.
Vauvan sukupuoli sanottiin meille kans ultrassa, mut en pidä sitä 100% varmana tietona. Siksi en ole edes täällä paljastanu sitä, koska se voi vielä muuttua. Toive sukupuolesta mulla on, mutta kumpi vaan on tervetullut :heart:
Nyt pitää kiitää rautakauppaan ja apteekkiin, ja sen jälkeen meillä on treffit miehen kans kauppaan ;)
Palataaan!
Sisu ja Minni 33+1
 
mm83 meullekkin sanottiin noiksi sokeri rajoiksi. paasto 5.5 , 1h 7.8 . mulla nostettiin tänään tota insuliini annosta ja nyt pistän 4 yksikköö ennen aamupalaa ja ennen kunno ruokaa. onneksi tota ei tartte kauheenmontaa viikkoo enää pistellä.

veroehdotus viime vuonna siis oli hoitorahalla koko vuoden lähestulkoon kun vanhempain vapaa loppu tammikuussa 08 ja nyt on tulossa takaisn kiitettävä summa sanotaan nyt että 4 numeroinen eli aika hyvin kelan rahoilla maksetuksi. mulla oli tosta kotihoidontuessa veroprossa muistaakseni 16 ja ä-rahoista menny se 22%

la bebe tarkoititko tuolla sun kirjoituksellla siis sitä että eivät voi automaattisesti ottaa tuota 22%???? pitänee varmistaa kelasta vielä.

perhevalmennuksessa kävin joskus esikon aikaan ja täällä säästösyistä sitä ei vissii oikein tarjotakkaan uudestaan synnyttäville. siis jos haluaa mennä pääsee kyllä.

neuvola oli tänään ja siellä seuraavaa:

paino -800g (kokonaissaldo 3,2 kg)
hb mitatataan ensikerralla joka vasta 15.5, kun on kaksi ä-poli käyntiä tuossa välissä.
turvotus -- meinas eilen kaupassa sormukset tippua sormesta kun äkkiä käännyin.
ryyni kääntynyt perätilaan (viikko sitten oli rt).
paineet 118/70 eli noousussa ovat sf mitta 33cm, (mennään samoissa mitoissa kuin edellisienkin kanssa).
sykkeet 135

lisäksi sain vihjeen ostaa cheridal intimiä apteekista tuonne alas "saharaan".

kävin muuten hakemassa meitin kaukalon tänään ja se on logico s. ostin siis käytettynä ja viimevuonna uutena ostettu. väreinä sklaanruskea/lime. nyt posti toi myös tuon sterilisaattorin ja avent pulloja joten niistä puuttuu sitten enää tutit ja se mun lansinoh rasva ni passaa babyn tulla.

tinni ja ryyni 32+2
 
Pakko oli tulla kirjoittaan kuulumisia,vaik tätä läppäriä en tosiaan voi sietää.Pöytäkone siis hajosi ja uutta ei osteta,kun tilattiin just iso taulutelkku joka vei likipitäen viimeisetkin säästöt,ens viikolla keittiökalusteasentajat tulee ja mä aion rutistaa viimeisen näytön yrityspuolelle.

Myynnin puolen koulusta valmistuin 4,5 keskiarvolla :D ollut yhtä hymyä koko päivän tiedon saatuani...Nyt mietin haenko ammattikorkeakouluun jo nyt,vaiko vasta vuoden kuluttua.

Odotus on sujunut oikein hyvin,paino on tippunut hiukan vielä entisestään nyt tullut vain kilo koko odotusaikana,mut vauva tuntuu kasvavan oikein hyvin.Mummun sureminen on vienyt ruokahalua entisestään,mut pyrin syömään kuitenkin pieniä annoksia pitkin päivää.
Vauva on jo niin korkealla,ettei voi kuvitellakaan vetäisevänsä esim. kokonaista pitsaa.

Nyt lähdetään koko perheellä vähän katseleen,josko vauvelille löytyis jotain kivaa.

Ja onnittelut Tiikerille vauvasta,vilaisin pari sivua ja huomasin,et muutkin onnitteli :D

A-Mam ja Mimmi rv 33+4 :heart:
 

Yhteistyössä