~KesäMassut 2007~

Voimia allergioihin!!Rankkaa aikaa,mutta onneks aika vähän ainakin parantaa.

UUsin profiilin kuvan pojasta,jopa jotakin... :wave:
Entinen oli meinaan 4 viikkonen...Nyt sentään 4 kk!!
Kuvassa Miska tekee lempipuuhaansa,lähettelee lentopusuja lelukaaressa roikkuville leluille!!!

kata ja miska :heart:
 
Katalla ihana kuva pienokaisesta ! =)

Voisin itsekin muuten päivittää kuvaa.

Onpas ikävää, että allergiaa maidosta esiintyy, vaikka itsekin sitä epäilen vieläkin. Tytöllä taas jotain näppyä iholla, mutta toisaalta, jos olisi allergiaa, niin esiintyisi varmaan jatkuvasti, kun korvikkeella on.

Meidän neiti se ei enää nuku kuin n.tunnin päiväunia ja sitten ollaan koko ajan väsyneitä... :kieh: ...mutta minkäs tekee. Aloittaakin sitten yöunet useimmiten viimeistään puoli kahdeksalta. Nyt vänkäsi nukkumaan jo kuuden jälkeen, mikä on tosi ikävää. Herännee seitsemän aikaan sitten syömään. Yleensä herää nukahtamisesta n.tunnin päästä syömään, koska ei suostu syömään väsyneenä.

Tyttö on tosi kova juttelemaan. On myös hirmuisen energinen ja virikkeitä vailla jatkuvasti. Meillä on alkanut tulla sellaista sylissä oloa...tuntuu, ettei sitteri enää kelpaa yhtälailla kuin ennen. Muutenkin on koko ajan seuraa vailla sillä tavalla, ettei saa edes toiseen huoneeseen välttämättä poistua hetkeksi, kun heti kuuluu vastalause..

Itse olen nyt käynyt kaksi kertaa kuntoilemassa. On ollut todella mahtavaa. Paikat tosin hellänä. Yritän muutenkin laihduttaa, inhoan itseäni sen verran paljon...nyt himoitsen salaattia ja pinaattikeittoa, mutta pitää odottaa miehen kotiin tuloa, että voisi alkaa ruokaa laittamaan...

Pepsukka ja Amalia 4kk

ps.profiilissa päivitetty kuva (ihan kohta)...
 

Aivan ihana syksyinen pakkasilma. Neitikin sai punaiset posket kun nukkui tirsat ulkona :hug: Pepsukkakirjoitteli kuntoituksen aloituksesta. Itse kävin viikko sitten eka kerran bodypumpissa ja kylläpä tuntuikin lihaksissa.. mies jo meinas että pitääkö se noin tosissaan heti ottaa :LOL: Tottakait kun ei pitkään aikaan ole selvinnyt kuntoilemaan. Juoksulenkkejä olen harvakseltaan tehnyt, kylläkin lyhyempiä kun ennen raskautta.
Täällä nyt niin hyvätuulinen neiti että äiti ei saa hoitaa yhtään .. sisarukset kilvan kiikuttaa tuota aurinkoista neitiä :heart:
perunaa menin muka alkuviikosta kokeilemaan ja kauheat ilmavaivat ja iltahuudot sai aikaan, täällä jatketaan nyt kyllä jonkun aikaa pelkällä apteekin maidolla.. se kun onneksi sopii hyvin.
Aurinkoista päivää kaikille ja voimia :flower:
 
Voi kun söötti tytteli siellä oli Pepsukka!!Niin silmät kirkkaina katteli..Ihana.

Mä teen lähtöä tässä tyttöjen iltaan,mieli ei kauheesti kyllä tee,mutta uskon että tää tästä.Mull aollut kaameeta väsymystä,en tiiä miks.Vaikka nukun tosiaan yöt niin silti ihan iltasin kroppaa särkee eikä tahdo jaksaa ees kättä nostaa.Nyt ollut jo aamusta asti sellanen olo,etten ois kipeeks tulossa.

Miskalla oli aamulla poskissa ihan kauheet punaiset röhelmät.Luulen että oli yöllä joko kuolannut sillä sitä on kaameet määrät taikka sitte pulauttanut ja sitten mahallaan kun nukkuu niin siinä tahkonnut ja iho siitä ottanut nokkiinsa.

Mutta nyt pakkaamaan,hitsi kun oisin halunnut teidätkin nähdä mutta samalle viikonlopulle just sattui vaikka yleensä ei mulla juur mitään.

Mä oon ollut laiska tekemään mitään itteni eteen...
Kai se kostautuu jossain vcaiheessa.Hope not

 
Heippa!

Parturissa käyty ja tyytyväinen olen lopputulokseen :)
Ei tämä hirveästi muuttunut, paljon keveämmän ja terveemmän näköinen kuitenkin nyt.

Meillä herättiin viime yönä peräti 4 kertaa syömään!! Ja äitiä väsyttää.... Tyttö justiin päiväunilla ja esikoinen isänsä kanssa kaupoilla, että voisihan sitä itsekkin nukkua, mutta ei malta kun saa rauhassa olla koneella ja tehdä muitakin pieniä juttuja.

Pitäisi varmaan niitä kiinteitäalkaa maistelemaan mutta siitä on niin kauan kun esikoinen alkoi syömään, että virkistäkääpä muistia ja kertokaa missä tahdissa teillä on annoksia suurennettu?

Muistelisin,että ekana päivä annettiin 1tl verran ja seuraavana päivänä 2 kertaa tuo teelusikallinen ja sit alettiin määriä nostaa molemmilla syönneillä tai jotain vastaavaa.. Mutta siis mehän tehtiin esikon kanssa kaikki 'väärin' aloitettiin mm.mangososeella vajaa 3kk yms. :D Mutta eipä tuolle tullut ikinä mistään mitään ja hyvin oppi syömään kaikkea, vaikka makealla aloitettiin...

Teettekö itse kaikki nuo soseet? Mietin, että jotkut peruna-porkkanasoseet voisi itse tehdä, mutta täytyy myöntää että sen verran laiska olen, että en välttämättä noita hedelmäsoseita jaksaisi tehdä... Esikko söi pelkki purkkiruokia tuonne 8kk ikään asti ja sen jälkeen tein itse soseet, kun hän oli niin hirveä sihtikurkku, etten kotona saanut ikinä liharuokia tarpeeksi hienoksi.

Ja vielä tuohon ruokaan liittyen niin mihin kellonaikaan te sitten syötte? Eikö se 'suositus' ole että 2 ruokaa päivässä?

Mulla on kyllä näköjään kyselyikä päällä :LOL:

Laitoin profiiliin tuoreen kuvan Juliasta!!

-Hiiviö & Julia vajaa 4kk-
 
Pikaisesti noista soseista, että ite teen kasvis- ja lihasoseet, mytta en hedelmäsoseita. Ne tulevat nimittäin halvemmiksi purkista ja toisekseen uskon niiden olevan puhtaampia. Ulkomaan hedelmissä kun ainakin on kaikenlaisia tuholaismyrkkyjä yms. Ja vaikka kuinka pesee, niin kyllä niitä jonkun verran niihin hedelmiinkin jää.

Soseita teen yleensä isomman satsin kerralla pakastimeen, paitsi perunaa en pakasta, kun siitä tulee sellaista inhottavan jauhoista. Tärkkelys ei kai oikein tykkää pakkasesta. Tai jotain.

Innolla oottelen ensi lauantaita, että pääsee taas näkemään porukkaa! Ja kukahan siitä koko sakin tapaamista ehdotteli, olikohan PikkuMyy...? Hyvä idis! :D

Nyt saunaan!
 
iltaa pitkästä aikaan!
meillä ollaan syöty soseita jo kuukaudenverran, päivässä menee 2 purkillista. ensin aamupäivällä "suolainen sose" ja illan suussa "makea sose". kaikki ruuat näyttäisivät käyvän eipä ole ainakaan mitään tullut vaikka jo kaiken näköistä ollaan jo kokeiltu, kukkakaalista Aleksi ei tosin tykännyt, meni haistamaan sitä meinaan ensin, ja katsoi et ootko sä muka ihan tosissasi :LOL:
pikkumyy... lisää vain listaan eli 5.6, rv 39, 3190g, 50cm, pipo 34
ihan sitten kyselisin, kun luin jostain vai olisiko peräti synnärillä sanottu että kylpy rauhoittaa vauvaa, kuinka teidän pienokaiset? meijän poitsu meinaan piristyy aina kylvyn jälkeen, on kuin mikäkin durasel pupu, ei merkkiäkään mistään rauhallisuudesta.
ens viikolla olisi 4kk tarkastus, jännitän täällä että josko se pään kasvu olisi normaalia kun viimeksi siitä jotain mainitsi.
-Marge-81 ja Aleksi 4kk+ - :heart:
 
Moro!

Kiva päivä oli... Kiitos Myllyssä olleille kesämassuille. :)

Kääk... Sulle oli unohtunu vastata, pahoittelen. Kyllä meillä sama laskettuaika oli. Ei vaan noi pienokaiset kiirettä pitäny sen syntymisen kanssa... :whistle:

Päivittelin listaa... Edelleen saa ilmotella, jos haluu jotain muutoksia tietoihinsa. :)

Otetaas uus puheenaihe tähän väliin... Mites häitä viettäneet ja niitä suunnittelevat ootte valmistautunu? Mikä on paras hääaiheinen lehti, mikä paras foorumi, mistä kannattaa katella sormuksia, millanen budjetti ja millasella aikataululla ootte valmisteluja tehnyt? Mulla on hääkuume päässy iskemään pahemman kerran ja tässä vähitellen suunnitellaan... Ihan sillai matalalla profiililla ja salaperäsesti sukulaisten yms osalta, etteivät intoudu touhottamaan. Vinkkejä kaipaisin. :)

Lisää seuraavalla kerralla... :wave:

PikkuMyy-80 ja poikanen 3kk3vk1pv
 
Naimisiin.info oli musta tosi kiva.Lehtiä selasin mitä kavereilta sain,mutta pääasiassa me ukkelinkanssa mietittiin millasen näköiset häät me juur haluttiin.
Me ei ihan perinteistä juttua haluttu,ne poikkeemat oli mun puku joka oli sellanen kevään vihreä ja häävalssia ei ollut vaan häätanssi joka oli putpurri jossa oli Hurriganesin I will stay ja onkos se tauskin Sinä vain,Dingon kaunotar ja kulkuri sekä lopuks rumbaa...

Sormuksia kokeilemalla ihan ja mulla on kolme sormusta,miehellä kaks.Eli ukkelilla kaks samanlaista ja mulla kahen samanlaisen välissä on timantteja 5 niinkun muksujakin.
Budjettia ei tehty,mun vanhemmat maksoi hääjuhlan eli syömiset ja juomiset sekä ukkelin vanhemmat antoi rahaa.Itellekin siitä kyllä jäi,mutta kaikenkaikkiaan taisi maksaa 10 tonnia.
Vieraita oli n.80,me haluttiin vaan läheisimmät sukulaiset ja ystävät.Eli ihan valkattiin ja kutsuttiin ne kenen kanssa ollaan tekemisissä.

Oli tosi intiimit ja ihanat häät,mä tykkäsin hirmusesti.Ja tuo aika on ihanaa kun saa suunnitella ja miettiä!!

Niin meillä oli siis kesäkuussa -06.Tuoreessa muistissa on!!

P.s laitan profiiliin yhen kuvan!!
Meidän polliisiystävä pidätti meidät.Oltiin raudoissa matka kirkolta juhlapaikalle...
 
Heips jälleen...

Häistä... Meillä tulee kans oman tyyliset, pukua myöten. Malliltaan on aika perinteinen (ei mikään pitsiunelma tosin vaan sellenen yksinkertasempi), mut väriltään aika tumma. Sinäkin mielessä tulee vähän erikoisemmat, kun tulee olemaan siviilivihkiminen paikan päällä, joten se jo edesauttaa oman tyyliseks suunnittelua. Häätanssi tulee (biisiä ei vielä tiedossa). Meidän häät tulee oleen aika rock todennäkösesti. :D Kiva tosiaan suunnitella...

Rota-rokotteesta... Soitin yksityiselle lastenlääkärille, kun apteekissa eivät osanneet kommentoida. Lupas kirjottaa reseptin suoraan apteekkiin ja huomenna käydään neuvolassa ottamassa. Terkkari sano, että on ok, kun kerran lääkäri kirjottaa reseptin. Toivottavasti nyt sitten ei tuu mitään ikäviä juttuja ton ajankohdan takia... Lääkäri kyllä sano, että riski on tosi pieni.

Kata... Toi pidätys olikin aika hauska juttu. =) Meillä ei varmaan tuu mitään tollasia, mut pitää jotain jännää erikoisempaa yrittää keksiä. Tai sit nakittaa kaaso / bestman keksimään...

Olisko kellään lahistöllä asuvalla muuten Häät ja juhlat -lehtiä? Mä en tykkää siitä toisesta suomenkielisestä häälehdestä yhtään, mut haluisin jotain plärätä ihan senkin takia, että saisin jotain leikkeitä kansioon. Mä kun en osaa piirtää ja muutenki.

Jätkä nukkuu viimein, mut aika monesti oon saanu tutia käydä antamassa. Nukahti isänsä syliin sohvalle ja siirsin sit sänkyynsä... Onneks jatko uniaan, kun tarvii sitä tosi kovasti.

Taitaa kotihommat kutsua... Jatkoa taas sitte jossain vaiheessa. :)

PikkuMyy-80 ja poikanen 3kk3vk2pv
 
Jos vielä muistatte... =) Kiva kyllä lukea teidän kuulumisia ja niin hienosti on teillä pysynyt porukka kasassa! Mikäköhän laiskimus minuunkin iski, kun kirjoittelu jäi vauvan synnyttyä kuin seinään :ashamed: Mutta hengissä vielä ja hyvin pyyhkii!
Jospa sitä nyt voisi hieman useamminkin täällä piipahtaa!
 
Huomenia!
Ja kiva kuulla sustakin Auramaria!!

PIkku-Myy,tuo poliisihomma oli ihan ylläri,oltiin ihan hoomoilasina kun poliisiauto lähti seuraamaan ja pillit päällä.Kaverin työpari tuli ja käski ulos ja veti käsiin raudat..Sitte tuli vasta kaveri ulos autosta ja tajuttiin että hei joo.No vähän oli epäilys kun tiiettiin toisen olevan töissä...
Oli tosi kiva ylläri!!

Mulla on tosi musta päivä tänään.Siskon kuolinpäivä..Se on aina yhtä kauhea...
Sitä kelaa vaan kaikkia tapahtumia mitä sinä päivänä tapahtui ja kyttää kelloa.
Sitä palaa vaan vuosien taakse ja muistelee ennen ja jälkeen kolarin tapahtumia.

Voi kun lokakuu menisi jo,tä on ehottomasti vuoden kamalin kuu.

Mä olin tosiaan la siellä tyttöjen riennossa ja olo oli eilen aika kohmelo.Tänäänkin tuntuu vielä.Ei musta juoppoa saa sillä 4 kaljaa join ja sitte ravintolassa 2 hotsottia...Yöllä sitten kun piti nukkua niin ökä lensi.Onneks vaan kerran!

Ihme juttu kun nykyään ei pysy sisällä tuo juoma.Mutta kait se harjoituksen puutetta vaan.

Heippa

kata ja miska 4,5 kk :heart:
 
Moi!

Toki olet muistissa, Auramaria, kiva kuulla sinustakin!

Meillä oli aika pienen budjetin häät viisi vuotta sitten. Kaikkineen meni aika lähelle 30 000mk, eli 5000? paikkeilla. Hintaa alensi kauheasti se, että bändi tuli bensakuluilla ja ruokapalkalla, kaveri otti hääkuvat, toinen kaveri videoi, auto oli ilmainen, miehellä oli puku (palokunnan juhlapuku) jo valmiina, juhlapaikka antoi alennusta, kun olivat perhetuttuja jne... Ja kaikki mahdollinen oheistilpehööri tehtiin itse. Esim. hääkarkkirasiat oli tulitikkuaskeista väännetty (voi varjele, mikä duuni niissä oli!), kutsut askarreltiin itse...
Mä taisin jonkun verran palstailla sellaisella sivustolla kuin jotainsinista.net, en tiedä, onko sitä olemassa enää. Lehtiä haalin aika paljon (ja olen jo työntänyt ne eteenpäin) mutta ne sisälsivät minusta lähinnä mainoksia.
Häitähän siis vietettiin 2002.



Nyt ei taida kirjoittelu onnistua, Aleksanteri pitää möykkää... Palailen.

Kreecher
 
Kiva kuulla sinusta auramaria, mietinkin jo mitä sulle kuuluu.

Nyt jotenkin tökkii, olen pariin otteeseen kirjoittanut kuulumisia pitkästi ja hävittänyt sitten tekstin jonnekin bittiavaruuteen. Jos vaikka nyt tulisi perille asti...

Meidänkin poitsu alkoi vauvauinnit, pari kertaa on oltu ja kovasti tuntuu tykkäävän. On kova poika kylpemään muutenkin, saunan lattialla on aina onnellisena pitkiä pätkiä ammeessa sillä aikaa kun toinen vanhemmista saunoo. Kylpyveden lämpötilan laskeminen ei ole ollut kovin kivaa, on lyhentänyt meidän saunomisia kun ei poika jaksa kauaa viileässä vedessä, mutta altaassa tuntuu hyvin viihtyvän viileästä vedestä huolimatta. Tai lämmintähän se on, mutta entiseen 38 asteeseen verrattuna viileää.

Unet on edelleen ihan sekaisin. Lapsukainen nukkui ennen heräämättä tai yhdellä syöttämisellä 10-12 h putkeen. Nyt ei enää, ei sitten millään, 3kk jälkeen muuttui. Joskus menee kahdella heräämisellä, mutta useimmiten yöt ovat ihan silppua, 5 herätystä tunnin tai puolentoista välein on semmoinen ihan tavallinen yö. Kun oli jo tottunut niin hyvään, niin tämä tuntuu tosi kurjalta. Pari kertaa yössä syötän, mutta useimmiten kyse on vaan siitä, ettei poika osaa enää nukahtaa uudestaan itse. Nukahtaa taas, kun käydään sanomassa, että nyt nukutaan ja vähän pitämässä lapsesta kiinni.

Eikä hän enää osaa nukahtaa omaan sänkyyn itsekseen. Itkun kanssa pitää pompottaa ja heijata tai sitten tissille uinahtaa. Mihin se oikein katosi, se luottamus siihen että omassa sängyssä voi nukahtaa turvassa?

Usein on myös illalla tosi kiukkuinen, kun ei nuku päivällä millään tarpeeksi. Jos saan lapsen nukkumaan 4 h yhteensä päikkäreitä, ilta menee hyvin ja nukkumaan mennään puoli ysin aikaan, ja silloin aamuherätyskin on inhimilliseen 7-8 aikaan. Mutta jos poika ei nuku päivällä tarpeeksi, on hän jo seiskan aikaan kuolemanväsynyt ja herää sitten aamulla jo ennen kuutta, mikä on mulle AIVAN liian aikaisin. Kauankohan tätä vaihetta kestää. Tätä unitakkuilua. Siskonpoikaa katsoessa voi päätellä, että pari vuotta ainakin... Ja sitten alkaa kakkosen takkuilut, ehkä.

Miehen mielestä meillä on liian kiltti lapsi, kun haaveilen jo kakkosesta. (Miehelle vitosesta). Hänen mielestään vasta joskus parin vuoden päästä voisi nämä aatokset tulla mieleen. No, en minä sitä pikkukakkosta vielä toivo, mutta kyllä haluaisin tälle meidän pienelle aika oman ikäistään seuraa, kun hänen isommat sisaruksensa ovat jo paljon isompia. Samanlaista ikäeroa toivon omille lapsilleni kuin omilla sisaruksillani on, semmoista vajaata kahta vuotta. Niin tarkkaan ei voi suunnitella, tämän ykkösenkin tekemiseen meni aika kauan, mutta toivoa voi. (Tosin mulla on jo suuria suunnitelmia syksylle 2008, silloin en voi olla vielä raskaana. Eli pidempi ikäero tulisi.)

Nyt tuolla herättiin.

Naru + poika 3,5kk
 
Noista häistä.. Me mentiin naimisiin 2004 ja haluttiin todella, todella minimaaliset häät, vaihtoehtoina mulla oli ihan vihkiminen maistraatissa, mutta mies halusi edes kaikkein lähimmät paikalle. Joten päädyttiin vihkimiseen kotona, elokuulla.

Budjettia meillä ei edes tavallaan ollut, mutta halusin päästä mahd halvalla, koska säästöjä kyseiseen hommaan ei ollut ja kulut maksettiin muitten laskujen ohella ihan tililtä. Ja meillä ei ainakaan ollut mitään ylimääräisiä kymppitonneja tilillä killumassa, eikä vanhemmat pystyneet meitä auttamaan kuluissa.

Jotakuinkin meni näin. Kutsukortit askartelin itse. Teltta vuokrattiin pihaan ja koristeltiin se koivuilla, sekä kakkoslaatua myyvän taimitarhan valkoisilla ruusuilla, näitä ruusuja meillä olikin aivan jumalattomasti joka paikassa ja maksoivat muistaakseni 30e. Koristelut hoidettiin oman väen kesken edellisenä yönä ja tehtiin noista ruusuista asetelmia sinne tänne pöytiin. Pöydissa oli myös lasiset maljat, joissa hileitä ja tuikkuja. Kimpun tilasin sekä miehelle ruusukkeen (Vai miksikä sitä sanotaan) Ruusuisen vihkikaaren serkkuni vuokrasi "häälahjaksi". Ruuat ja kakut tilasin, ja kaksi erittäin hyvää ystävääni kattoivat juhlapöydän ja hoitivat tiskit. Suuri kiitos siitä heille! Palkitsin heitä sitten jälkikäteen..

Pihamökissä tanssittiin tuttavamme haitarin tahtiin, sekä toisen tuttavan laulaessa ja soittaessa kitaraa. Myöhemmin vedettiin karaokea.
Puvun lainasin. Ja lapsille ja miehelle ostin uudet. Pihalla oli myös tunnelmavalaistusta siellä täällä, kynttilöitä ja ulkotulia. Astiat hain paikallisilta Martoilta, eivätkä maksaneet muistaakseni 20e enempää..

Meillä oli siis itsellä kuitenkin suht hyvät puitteet, 200m2:n talo ja pihamaata, sekä pikkuinen pihamökki. Hääyötä ei olla periaatteessa vietetty vieläkään :LOL: Sitä odotellessa... :LOL:

En oikeastaan hakenut mistään mitään vinkkiäkään, vaan pistin oman maun mukaan kaiken ja kuten vain edullisesti sain laitettua kaikkea juhlavaa. Liinoja ym lainasin sukulaisilta. Toinen serkkuni kuvasi ja valokuvaajia olikin sitten pilvin pimein. Yksi lahjoistamme olikin aivan ihana albumi, johon oli kerätty koko päivän tapahtumat. Pöydissä kiersi myös tosi ihanat polttarikansiot... Ai niin ja vieraita oli kaiken kaikkiaan noin 50 hlöä.

Kivat juhlat oli kaiken kaikkiaan. Ja maksoivat vain 1000e. Joka tuli kuitenkin takaisin lahjarahana, sekä sitten muut lahjat päälle. :kieh: :kieh:
 
Hei!

Käytiin tänään tytön kanssa siellä neuvolassa, kaikki oli hyvin, Julia painoi 8320g ja pituutta oli 66cm. Päänympärys oli 41,5cm.

Ihan kivan kokoinen neiti meillä siis :D

Saatiin lupa aloitella soseita ja tästä innostuneena hainkin heti Hipin perunaporkkanasosetta, mutta katsotaan nyt milloin sitten maistelut aloitetaan.

Tyttö tosiaan heräillyt nyt öisin aika paljon, mutta mitä täältä lukenut, saattapi tuo olla enemmän ikään kuin nälkään kuuluvaa. Jos vaikka ainakin viikon vielä katselisi tilannetta.

Julia oli vähän kiukkuinen neuvolassa, melkein harmittaa, kun muuten niin iloinen ja nauravainen neiti, mutta aina osuu neuvola aika niin, että unet jäää kesken ja sit kiukkuaa siellä :D

Meille myös puhuttiin influenssa rokotteesta, joka annetaan tänä vuonna ekaa kertaa kaikille 6kk-3v lapsille, esikoiselle sitä tarjosi ja sanoi, että myös Julialle voidaan laittaa sitten joulukuussa, vaikka varsinaiset rokotukset on marraskuussa. Nyt sitten pähkäilen, että otetaanko vai ei, onko muille puhuttu tästä ollenkaan? Mitä mielipiteitä teillä?

Toisaalta onhan tuo influenssa inhottava pöpö jos tulee, mutta silti olen aina jotenkin ajatellut, että ei välttämättä mitään 'ylimääräisiä' rokotuksia, kun niitä on jo muutenkin paljon... joten olisi kiva kuulla muiden ajatuksia! :)

-Hiiviö & Julia 4kk-
 
Oho! Nyt pääseekin kirjoittamaan...ikävästi palaa mieleen tämän palstan toimimattomuus. Mutta siis nyt on hyvä väli kirjoitella vähän pidempäänkin ;)
Kiva, että vielä muistatte, tai ainakin osa muistaa.

Todellakin tutun kuuloisia "ongelmia" näyttää teilläkin olevan. Meillä alkoi myös nuo yöunet olemaan hajanaisia tuossa 3kk paikkeilla. Liekö liittyy ikään, kun aivoissa on kovin vilkasta kehityksen myötä? Voin kyllä sanoa, että aamuisin täällä ollaankin sitten tosi tosi äreitä, kun isompia pitää valmistella koulu- ja eskaritaipaleelle :whistle:

Soseista sen verran, että itse olen ainakin vielä tehnyt ja nyt on jo viittä eri ruoka-ainetta mennyt todella hyvällä ruokahalulla. Olen yleensä ottanut yhden päivän, jolloin keitän ison satsin perunoita, porkkanoita jne, ja sitten tehnyt mielen mukaan miksauksia, jotta mauissa olisi vaihteluita. Kahdesti päivässä olen nyt antanut soseita ja lisäksi yritän illalla tyrmätä vellillä, että yöt olisi parempia...menestys ei tosin ole vielä kovinkaan taattua.

Kata oli ainakin käynyt jo tuulettumassa. Miten muut, oletteko jo käyneet viihteellä? Itse olen ainakin pyrkinyt huolehtimaan omastakin jaksamisesta ja viihteellä olen muutamaan otteeseen käynyt. Ja vaikka seuraava päivä kotona olisikin rankempi, niin olen kyllä osannut irtautua kotirintamalta aivan täysin. Tämän kolmannen kanssa ei ole samanlaisia omantunnon kouraisuja tullut kuten edellisten kohdalla, mistä olen todella tyytyväinen. Mielikin pysyy virkeämpänä, kun osaa ajatella itseään.

Narulla ja vauvalla sujuu ilmeisesti hyvin? Muistinhan oikein, että teillä oli se johtumishäiriö sydämessä?

Ymmärsinkö oikein, että Pikkumyy on menossa naimisiin??!!!

:heart: Onnea onnea etukäteen. Ihana lukea, että toisilla menee hyvin. ( Meillä taaperretaan tätä samaa paksua rataa :LOL: )

Hiiviöllä taitaa olla oikein pulloposkinen neiti!!! :D Ainakin mitat kuulostavat siltä!

Niin, sehän se oli vielä mikä mietitytti, että onko teidän menkat olleet heti suhteellisen säännölliset, kun ne ovat alkaneet? Kai sekin on yksilöllistä, mutta kun muistaakseni edellisissä kierto oli heti vakio ja nyt taas näyttää heittävän häränpyllyä...

Mutta nyt hommiin ennenkuin lapset kotiutuu ( mikä todennäkösesti tarkoittaa sitä, että pyörin kämpässä huoneesta toiseen, enkä saa mitään aikaiseksi :x ).

t.auramaria
 
Jeps auramaria, sydämellä kaikki hyvin lääkkeillä.

Menkoista, syön minipillereitä - en tykkää, mutta tuntui silti parhaalta vaihtoehdolta - ja mulla oli ne aloitettuani yhdet ainokaiset pitkät kuukautiset eikä sen jälkeen yksiäkään. Mutta ymmärtääkseni minipillerien kanssa usein on juuri näin. Tosin säännöllisesti kun normaalikierron mukaan pitäsisi olla menkat, juilii ikävästi ja maitoa tulee paljon vähemmän. Ennen mulla ei ollut mitään menkkakipuja, toivon ettei nämä nyt jää vaan olisi jotain ohimenevää. Se maidon väheneminen on ikävää, vauva on silloin niin kiukkuinen kun ei tykkää syödä pullosta. Anna omaa maitoa pakkasesta jos näyttää poika tarvitsevan.

Naru
 
Heip!
Joo,viihtellä oltiin ja vieläkin tuntuu nupissa..taitaa olla harjoituksen puutetta,sillä aikasin olin nukkumassa enkä paljoa juonut ees.

Menkoista,mulla alkoi kyllä melko säännöllisinä ja nyt to meen papaan jotta se kierukka saadaan laitettua.

Mä tajusin että pitää ruveta urakalla syöttää poikaa sillä lukasin eräästä otsikosta kuinka valtavasti tän ikäiset muut syö jo!!
Me ollaan sitä bataattia syöty ja nyt bataatti-perunaan siirrytään mutta aamulla sitten annoin maissivelliä vaikka oli ajatus että siirrytään puuroihin suoraan.
Poika nukkui 11 tunnin unet ja päivisin syö 4 tunnin välein siks en ole pitänyt kiirettä noilla kiinteillä.Ja koko on ihan ok,ei siinäkään mitään.

Mutta josko otetaan muitakin kasviksia sitten vaan jo,mä oon vähän kitsaasti antanut ettei tuu masuvaivoja ja kun tosiaan ei ole tuntunut tarvetta.

Mutta nyt sätkii tuossa jo siihen malliin että maitoa tarvitaan!!!

kata ja miska 4,5 kk
 
Moikka...Amalia päiväunilla: sitkeänä oli taas, ettei nukahtaisi.

Minttunen: minäkin aloitin hiukan liian isolla tahdilla, kun ekalla kerralla meinasi kirjaimellisesti silmissä sumeta: onneksi ehdin saada päätä alaspäin ja hengiteltyä, ettei taju lähtenyt.

Kiinteistä: Meillä tyttö syö siis pilttiruokia eli 1xpvä aamupäivästä n.puoli purkkia tai vähemmän lämmintä (joko perunaa ja porkkanaa, tai kasviksia, tai tänään ekan kerran kokeiltiin maissia ja perunaa)+ lisäksi annan lämpimän jälkeen jotain marjapilttiä jälkkäriksi. Toisen kerran iltasella saatan antaa marjapilttiä, mutta se on vain satunnaista. Korvikemaitoa juo siis tietysti myös, mutta siinähän meidän neidillä ei ole mitään suurkulutusta.

Ihania hääkuvia teillä ja Katalle ja miehelle tehty mukava ylläri :) ! Kata muuten sinulle oli joku jättänyt kysymystä tuonne Isänpäivälahja- osioon (siirtynyt jo 2 sivulle)- laitanpas tähän vain, että kävisit vastaamassa, kun itseänikin kiinnostaa vastaus :snotty: ! Tätä on vähän nolo paljastaa, mutta jonkinlaista häätunnetta olen jo itsekin saanut pienen, pienen verran hiipumaan sydämeeni...ehkei se avioliitto olisi niin kauhea asia, mutta sen kuitenkin edelleen tiedostan, että kyllä se täytyy tehdä suuresta rakkaudesta toista kohtaan ja asioiden pitäisi ennen sitä olla kunnossa, esim. luottamus!

Kiva kuulla auramariankin kuulumisia !

Onpas teillä tosiaan isoja vauvoja :), vaikka mielestäni minullakin on iso neiti jo, vaikka pienempi kooltaan onkin :)!

Meillä muuten neiti EI käänny, ei edes yritä kääntyä. Istumaan kyllä punnertaa itseään koko ajan ja eteenpäin pitäisi lattialla päästä, mutta kääntymään ei rupea, ei sitten millään. Neuvolassa tosin sanottiin, että kääntyy sitten, kun on kääntyäkseen, esim. puolen vuoden iässäkin vasta. Sellainen energiahirmu tuo tyttö on, että olen jo ajatellut, että liekö jättää kääntymisen väliin ja menee suoraan vain eteenpäin... :p ...

Hiiviö: meille ei sanottu mitään tuosta flunssarokotteesta, siitä vain puhuttu, että puolen vuoden iässä olevat ja siitä ylöspäin saavat sen. Jos sen saisi vielä, kun neiti puoli vuotta, niin ottaisin. Oli se sen verran ikävää, kun yksi flunssa jo sairastettu että... :snotty: . Ja kuulemma suojaa korvatulehdukseltakin jälkitautina. Vaikka ikävää on, kun pistellään, mutta ehkä se on vielä ikävämpää sairastella...

Mutta heippa nyt !

Ps. Oululaiset massut: onko kiinnostuneita tapaamiseen 1.11. ? Laitan vielä tuonne tapaamispuolellekin..
 
Moi!

Nopeasti kysymys kiinteistä... Ajattelin kohta aloittaa tarjoamalla pojalle bataattia, ostin jo kotiinkin. En vain tiedä mitään, joten voitteko vääntää tyhmälle rautalangasta, kuinka toimia... :ashamed: Sen verran ymmärrän, että ensin keitän bataatin ja sitten soseutan ja notkeutan ilm. korvikkeella?? Mitenkäs sitten pakastaminen? Korvikepurkissa lukee, että pakastamista ei suositella, mutta voiko siis soseessa pakastaa? Oon täältä lukenut, että annatte kaksi kertaa päivässä soseita? Ootteko alottanut antamalla kerran päivässä esim. ensin teelusikallisen, seuraavana kaks vai miten? Kertokaa joku please ihan käytännön esimerkki... Ekaa kertaa tunnen itteni näin tyhmäks ja avuttomaks... Mistään ei löydy opaskirjaa "Vauvan ruokinta for dummies" :LOL: :ashamed: :ashamed: :ashamed:

-Anskuli
 

Yhteistyössä