Suuresti onnea kaikille vauvan saaneille! :flower: Kovin monta ei enää olekaan mahakkaana... Toivottavasti viimeisetkin saa pian oman vauvansa kainaloon! Jaksamista teille!
Päivät on menny niin nopeaan, että ei oo tullut kirjoteltua tänne, vaikka lukemassa oon käyny ahkeraan. Oltiin jo vauvan kanssa käymässä mummoloissa 180 kilsan päässä ja reissun jälkeen meni muutama päivä toipuessa matkan aiheutamasta väsymyksestä. On se muiden nurkissa pyöriminen ja monessa paikassa kyläileminen rankkaa! Mahtuipa matkaan yhdet hautajaisetkin: miehen mummo kun kuoli yllättäen muutama päivä ennen Helmin syntymää. :'( Myös juhannuksena käytiin sukuloimassa ja huomattiin, että Helmin rytmi menee sekaisin matkustelusta. Tyttönen nimittäin söi vieraassa paikassa tunnin tai kahden tunnin välein yöllä! Ja äippä oli ihan väsy...
Synnytyskertomus nyt vihdoin (tulossa aika pitkä sepustus, koettakaa kestää): Lapsivedet meni maanantaina 28.5 ja samana päivänä käytiin näytillä laitoksella. Yöksi tultiin kotiin ja seuraavana päivänä synnytys käynnistettiin suun kautta otettavalla lääkkeellä (en muista lääkkeen nimeä). Olin varautunut monta vuorokautta kestävään käynnistykseen, koska kohdunsuun tilanne oli tosi epäkypsä (juuri ja juuri yhdelle sormelle auki) ja lääkärit sano, että ensisynnyttäjällä voi mennä pitkäkin aika siihen, että synnytys todella lähtee käyntiin. Sain lääkkeen puoli yhden aikaan päivällä ja parin tunnin kuluttua supistukset oli melko napakoita, mutta kovin epäsäännöllisiä. Soitin kuitenkin miehelle, joka lähti juuri ennen käynnistystä käymään töissä, että alkaisi tulla, koska käynnistäminen onnistui kuin onnistuikin ekalla lääkkeellä.
Puoli neljän aikaan supistukset tuli säännöllisesti viiden minuutin välein. Kivunlievityksenä toimi aluksi lämmin suihku ja miehen hieronta. Hieronta toimi kyllä ihan parhaiten! Illalla sain kipulääkettä supistusten tullessa yhä kipeimmiksi. Olin suunnitellut terapiapallon käyttöä, mutta kätilö oli siinä seitsemän jälkeen sitä mieltä, että terapiapallot ei taida enää auttaa, kun supistukset oli niin kipakoita jo. Minä yhdyin kyllä tuohon mielipiteeseen!.
Supistusvaiheen tähtihetkiä oli muuten peräruiskeen saamisen
jälkeen, kun olin pöntöllä ja mies tuli hieromaan mua sinne aina pahojen
supistusten aikana. Eihän siinä voinu kuin nauraa makeasti tuskasta
huolimatta, kun tilanne oli niin koominen ja mies siinä yökkäili ja
yritti parhaansa mukaan hieroa mun alaselkää.
Kymmenen aikaan mentiin synnytyssaliin, jossa sain ilokaasua, joka auttoi jonkin verran, mutta kipeä olin silti. Oksentelin muutaman kerran varmaankin väsymyksestä ja kivusta ja tuolloin olikin koko synnytyksen tukalin hetki. 11 aikaan illalla sain epiduraalin, joka oli tosi tehokas! Nukuin muutaman tunnin sen saamisen jälkeen ja sinä aikana kohdunsuu oli avautunut kokonaan.
Ponnistusvaiheen alussa ihmettelin kätilölle: "Mä oon aina luullu, että tämä sattuis enemmän" ja siinä rupateltiin ja naureskeltiin. Ihan lepposta oli siis
ponnistaminenkin aluksi ja miehen kanssa puheltiinkin siinä, että meillä
on ollu ihan väärä kuva synnytyksestä. Kun vauvan pää tuli ulos, niin tekihän se kipeää, mutta kyllä sen ihan kesti, vaikka kyllä muutama tuskan huuto pääsikin.
Synnytys keti kaiken kaikkiaan yhdeksän tuntia ja viis minuuttia, josta ponnistusvaihe kesti 55 minuuttia. Vauva oli siis 2820g ja 45cm, pipo 35cm. Välilihaa ei tarvinnut leikata ja yksi ommel vaan piti laittaa. Synnytyksestä ei jäänyt kyllä minkäänlaisia traumoja, päinvastoin, se oli ihan positiivinen kokemus. =) Semmonen tarina siis mulla.
swerfiel: Tosi ikävä kuulla sun synnytyksen olleen niin vaikea! Jaksamista sinne ja onnellisia hetkiä vauvan kanssa!
Arki vauvan kanssa on sujunut hyvin. Helmi itkee vain nälissään ja joskus kätisee, kun sitä kakattaa. Aivan ihana vauva se kyllä on! Oon aivan itkeskellyt onnesta, rakkaudesta ja liikutuksesta. :heart: Varsinkin alussa tuli sitä harrastettua. Laitoksella jo mietin, että luuleekohan hoitajat mulla olevan raskauden jälkeinen masennus, kun katselin vauvaa vähän väliä silmät kyynelissä. No, varmaan ovat tottuneet liikuttuneisiin äiteihin siellä...
Mies oli
isyyslomalla kolme viikkoa ja hoiteli vauvaa siinä missä minäkin imetystä lukuun ottamatta. Kotihommiakin se on tehnyt aivan ihanasti, jotta minä saisin levätä. Kehottaa aina mua torkuille menemään ja muutenkin huolehtii. =)
Meillä käytetään
pyllypyyhkeitä yöllä ja sillon, jos vaippaan on tullut vaan vähän kakkaa. Muuten käydään pesemässä vedellä. Huomattiin, että jos paljon käyttää pelkkiä pyyhkeitä, rupeaa pylly punoittamaan.
Imetys on sujunut hyvin
rintakumien kanssa. Välillä tyttö imee hetken ilman rintakumia, mutta kun ote rinnasta irtoaa, niin sitten ei jostain syystä saa uutta otetta ilman rintakumia. (Meillä
ei oo tullut rintakumista ilmavaivoja enkä oo huomannut sen käytöstä muutakaan haittaa olevan.) No, pikkuhiljaa vielä opetellaan niistä eroon. Ainakin toivon, että onnistuu ilmankin, kun en jaksaisi aina niitä huuhtoa ja keitellä. :| Neuvolassa terkka kyllä meinasi, että oppii imemään ilmankin, kunhan vähän kasvaa. No, aika näyttää... Maitoa tulee ihan mukavasti, varsinkin aluksi tuntui, että sitä on ihan liikaa, mutta nyt taitaa kysyntä ja tarjonta kohdata ihan mukavasti. Oon kerännyt maidonkerääjällä maitoa pakkaseen. Joskus saattaa yhden imetyskerran aikana tulla yli 100ml (pitää tyhjentää kuppi siinä välissä), joskus tulee 40ml ja joskus vähemmänkin. Riippuu vähän siitä, kuinka usein vauva syö. Saas nyt vaan nähdä, tuleeko tuota kerättyä maitoa syötettyä tytölle ollenkaan, kun haluan ainakin toistaseks imettää itse. Mun mielestä se on jotenkin rentouttavaa ja ihanaa puuhaa. Viihdyn hyvin tyttöä katsellessa
ja usein katon telkkaria tai luen jotain samalla. Kerran on mies syöttänyt keräämääni maitoa tuttipullosta, kun olin kaupungilla, ja mies oli sitä mieltä, että kiva yhteinen hetki syöttäminen oli heille kahdelle. Muutaman kerran oon tosiaan käynyt ite ostoksilla ja pari kertaa koiran kanssa lenkillä ilman tyttöä, mutta en kovin kauan kyllä malta olla poissa! No, tulevaisuudessa voi olla, että maitovarasto on kuitenkin hyvä olemassa, niin pääsen huoletta välillä harrastamaan jotain itseksenikin.
Yöllä Helmi herää yleensä 2-3 kertaa syömään. Nukkumisennätys on kuus ja puoli tuntia putkeen, mutta yleensä tyttö nukkuu 3-4 tuntia kerralla. Öisin vaihdan kakkavaipat, kun oon vähän aikaa syöttänyt, sitten syödään vielä vähän ennen kun nostan tyttären omaan pinnikseen jatkamaan unia. Vieressä tyttö nukkuis varmasti mielellään, mutta mua pelottaa, että se tippuu tai että minä, mies tai koira kierähdetään sen päälle.
Nukutan vauvan aina selälleen, koska myös minä oon ihan hysteerinen tuon kätkytkuoleman kanssa. Vieläkin pitää välillä tarkistaa, että Helmi ihan oikeesti elää ja hengittää...
DeVitol-tippoja meidän Helmiina on syönyt jo lähes kaksi viikkoa, enkä oo huomannut mitään masuvaivoja niistä tulevan. Rela-tippoja annan myös ja ite söin Rela-kapseleita loppuraskaudesta ja edelleenkin siskon suosituksesta.
Jonina, muistelit muuten ihan oikein, että Rela-tippojen vaikutus tulee viiveellä. Noin kaksi viikkoa menee, ennen kuin vaikuttavat kunnolla.
Hanille paljon jaksamista ja voimia vauvan hoitoon! Voin vaan kuvitella, kuinka väsynyt oot, kun itseäkin pelkät yösyötöt väsyttää. Toivottavasti koliikkihoito toimii! bd
Kreecher: Jälkivuotoa mulla on vieläkin, vaikka synnytyksestä on lauantaina kuukausi. Pikkuhousunsuojilla oon pärjännyt kyllä jo useamman viikon. Voishan tuo vuoto kyllä jo loppua!
Tulipas pitkä sepustus. Sen siitä saa, kun jää pitkäksi aikaa taustailemaan. B) Huomenna on toinen neuvolakäynti, joten ehkäpä tulen taasen huomenna kirjottelemaan kuulumisia. Nyt köllimään Helmin ja miehen kanssa tuonne sängylle!
Katziina ja suloinen Helmi Sofia, huomenna 4vk
