Kesäkuun lapsettomuushoitojen plussaajat -PART II

En sitten ole ainut näine unineni.
Kyllä eilen oli tosi hiljainen masupäivä vaavilla. Illalla vähän virkistyi, mutta ei ollut läheskään niin vilkas kuin aiemmin. Huoli valtasi siis koko päiväksi mieleni.
Olettaisin, että vaavilla oli kasvupäivä ja nukkui enimmäkseen, kun eilen ja toissa päivänä vatsanseutua vihloi taas.
Tänään heti ensimmäisenä tunsin vaavin hikan. Koko vatsa nytkyi hikan tahtiin. :D

Haalistunut ja vaavi 30+6
 
Soitin eilen vihlonnasta neuvolaan, joka ohjasi tk:hon josta ohjattiin päivystyksen, jossa odotin kolme tuntia, jonka jälkeen lääkäri kokeili kohdunsuun tilanteen, totesi sen olevan kiinni ja kova, mutta suositteli lepoa ja pisti loppuviikon saikkua.

Eka sairausloma-aamu ja mulla on huono omatunto kun en ole töissä... voi tätä protestanttista työmoraalia... :LOL: Kuinka mä osaan jäädä äitiyslomalle reilun kuukauden päästä? :eek:

Jiksu 28+6
 
Jiksu olehan nyt hyvällä omallatunnolla saikulla, etkös sää just sitä halunnutkin =) Niin ja minusta noista omista vaivoista pitää kertoa neuvola tädille, sitä varten se on että kuuntelee niin henkiset että fyysisetkin ongelmat. Varsinkin kun meistä suurin osa on ekakertalaisia odottajia ja mää en ainakaan tiedä mitkä kolotukset kuuluu raskauteen ja mitkä ei. Luulin minäkin silloin viime viikolla että valitan varmaan turhaan niistä nipistyksistä mutta toisin kuitenkin oli. Tämä meidän vauva on tullut maksamaan n.3000e joten oon pääättänyt että joka pienen nipauksenkin sanon neuvolassa vaikka saisinkin turhan valittajan maineen. Vaikka ei ne rahat nyt tunnu miltään enään.....

Nampula hyvä että kaikki oli niinkuin pitää pikkuisella, voi kun meilläkin kaikki olisi ok siis muut kuin se kohdunkaula.

ON: Nukun nykyään tosi huonosti, närästää ihan jokainen ruoka, kyljet on kipeät, iskias vaivaa vasenta kankkua ja jalkaa. Vaan eipä taida nämä vaivat helpottua kun synnytyksen jälkeen, on vaan tosi väsy olo vaikka päivät pitkät sohvalla makaan....

Miten muiden miehet, ovatko tehneet joulu siivouksia jne? Meillä on joka päivä tehnyt muutaman pikkuhomman niin ei keräänny kauheesti yhdelle päivälle. Mies laittoi verhot ikkunaan :LOL: ja arvatkaan vaan kappa oli nurinpäin.... meinas hiukan naurattaa... miehen älyllä =)

Hormonihirviö 29+3
 
Heippa jälleen tältäkin suunnalta:)

Vai että miehet joulusiivousta tekemässä :LOL: Me ei tosin tehdä laisinkaan, tuli tehtyä juuri suursiivous, kun pidettiin kotihäät tuossa pari viikkoa sitten, ei sitä alvariinsa viitsi, mitä nyt vähän isompia siivoilla =)

Sain kanssa viime viikolla vihdoin nuo kelan laput, ja päätin ottaa tuon varhennetun äitiysloman, vaikka terkka kyllä sanoikin, ettei välttämättä kannata, että ottaa sitten saikkua loppuajaksi, ellei töissä jaksa olla.. Meillä on vain se huono puoli, että kun on yksi henkilö eli minä joka hoitaa paperityöt, ja miehet olivat sitä mieltä, että sijainen otetaan kuukaisi ennen lomani alkua, olisi vähän mahdoton yhtälö tehdä oharit siinä vaiheessa ja jäädä saikulle, ajattelin, että näin on reilumpaa työnantajaa kohtaan, sentään jo kohta 8 vuotta samassa paikassa kun on töissä ollut :hug:

Tänään on viimeinkin tuo 4d-ultra;-) Toivottavasti kaikki ok, ja saisi kivoja kuvia ja dvd:nkin kotiin tuomisiksi, saisi vielä vaikka tuleville mummoillekin joulupakettiin kuvat pojantekeleestä :hug:

Mukavaa päivän jatkoa kaikille toivotellen

Dooris ja sinttipoika 24+6
 
Hello, kuulumisia täältäkin päin. Eli ei uutta. Eilen kävin äitipolilla käyrillä ja kaikki oli siinä ok.
Perjantaina ultra. Todella rauhallisesti olen ottanut ja kaikki joulusiivoukset meilläkin on miehen vastuulla. On kyllä ollut ahkera niissä hommissa.
Jiksu, "nauti" nyt levosta ja ota iisisti. Kaipa nuo kaikki vihlonnat ja kolotukset on merkki siitä että on aika rauhoittua. Itse olisin ollut saikulla huomattavasti rauhallisemmin jos olisin tajunnut mitä liiallisesta touhuilusta voi seurata.(tarkoitan tätä lähes vuodelepoa).
HH.lle tsemppiä huomiselle lääkärille. Jännityksellä odotetaan mitä sanoo ja parasta toivotaan.
On tämä välillä aika rasittavaa iltaisin kun ei pääse yhtään liikkeelle kun vatsa on kova kuin tiiliseinä. Seisominen on täysin mahdotonta. Ainut asento jossa voi olla on vasen kylki. Ja kyllä täälläkin lonkat huutaa hoosiannaa.. :eek:
Mies muuten oli ostanut tuttipullon sterilointilaitteen ja neljä hienoa pulloa.. Onkohan laitteelle käyttöä? On ne niin hauskoja kun on niin tohkeissaan vauvoista. Pakkasin sairaalakassinkin hänen ohjeen mukaan. Oli kaveriltaan kuullut, että kannattaa olla kassi valmiina.. :LOL:

Roosa ja pojat 31+3
 
Juu ei ole näkynyt joulusiivoavaa miestä tässä huushollissa... :LOL: Mikä ihme se sellainen on? En tosin siivoa itsekään, kun lähdemme jouluksi vanhempieni luo. Saa nähä miten menee pitkä automatka...

Olen ottanut tosi iisisti koko päivän, vähän asioilla käytiin mutta mies kantoi kaiken ja autolla mentiin suurinpiirtein oven eteen. Eikä ole sitten koko päivänä vihlonutkaan! Eli otan nyt vaan lusikan kauniiseen käteen ja olen kiltisti levossa.

Jep, halusin saikkua kun tuntui etten jaksa olla töissä ja kipuja oli. Mutta silti samalla on syyllinen olo, aivan kuin eivät muka pärjäisi ilman mua. :ashamed: Kai se johtuu siitä että on ollut niin kauan jo töissä ja tottunut kontrolloimaan asioita, ja nyt joku muu määrää kuin minä (siis se pieni tyyppi mahassa). Nyt menen takaisin sohvalle... :D

Jiksu
 
Moikka taas täältäkin!

Ekaksi Jiksulle tsemppiä lepäilyyn. Muistat nyt sitten vaan oikeesti ottaa rauhassa. :)

Sitten Doorikselle... Siis kyseessä oli teidän omat häät? Jos näin oli, niin hurjasti onnea! :flower: =)

Ja kolmanneksi HH:lle tsemppiä huomiseen lääkäriin! :hug:

Juu, siis joulusiivoavaa miestä... Ei täällä myöskään ole näkynyt. Siivoava kyllä tuossa sunnuntaina. Imuroiva toisinsanoen. Itse sitten siivoilin muuten silloin, kun mies nukkui päikkäreitä. Tosin eipä täällä paljon sen kummemmin siivoilla jouluksi, kun ei kotona joulua vietetä. Minun vanhemmille mennään. Tosin asuvat tuossa 20 min ajomatkan päässä, joten kauas ei tarvitse ajella. :)

Mies totesi tänään minulle kun vaihdoin vaatteita ja vatsa pullotti paljaana, että "ei tuo voi kasvaa enää 8 viikkoa kauempaa... Ei se pysty venymään niin kauaa"... :D Sen verta isohko tuo massu on. Tosin mulla kun kaikki tuossa edessä, niin siksi ehkä sitten miehen silmään näyttää niin suuren suurelta (myös tosin omaan silmään). Mutta hauska kommentti, naureskelin makeasti.

Onko teillä muilla napa jo alkanut pullottamaan? Mulla kun vauvana oli napatyrä, niin ei ole ikinä ollut sellainen kuoppa kuin usealla on. Mulla siis pullahtanut hieman pihalle jo muutama viikko sitten ja koko ajan punkee lisää ulospäin... :p

Juu, mutta nyt minäkin puhisen itseni tuonne sohvalle, tuntuu kaverilla taas olevan hirmusti asiaa joten oikaisen jotta olisi enempi tilaa möngertää.

Rauhallista viikkoa kaikille! :wave:

Nampula 27+4
 
Lääkärissä kaikki hyvin ja hänen mielestään ei ollut edes pehmeä tuo kohdunkaula mutta sanoikin olevansa monesti erimieltä kun muut lääkärit (outoa?). No tyttö =) vauveli oli virkeä, painoi n.1600g eli vähän korkealla käyrällä, istukka ok, virtaukset ok jne. Mutta jos sf-mitta jatkaa notkahdustaan niin sitten uudelleen lääkäriin. 33-34 viikoille otetaan rauhallisesti muttei tarvi maata enää sohvalla, sitten vauva saakin jo kuulemma syntyä jos on syntyäkseen. Että tämmöstä täällä ja hyvillä mielin tartuin heti luutuun ja kävin jopa pikkulenkin koiran kanssakin.
En muuten meinannut uskaltaa kysyä kumpi on, mutta sitten rohkaistuin kun uteliaisuus voitti. Mieshän haluaisi niin mielellään pojan, ei voi mitään....
Sori nyt tuli vaan tätä omaa napaa kun olen niin onnellinen :)

Hormonihirviö 29+4
 
HH, voi miten mukavaa. Onnea =) Kylläpä on tytöllä hyvin kokoa. Mahtava tunne varmasti kun voi rentoutua joulua odottamaan rauhallisin mielin.
Minusta ainakin on aina mukava lukea muiden tuntemuksista ja kuulumisista. Eli kyllä nuo jutut omasta navasta aina kiinnostaa.
Nyt hyppään itse taas makuulle. Vaikka olisi niiiin ihanaa lähteä jouluostoksille. Illalla koitan virittää joulutunnelmaa leipomalla piparit valmiista taikinasta istumalla pöydän ääressä ja samalla siemailla hieman glögiä.

Roosa ja pojat 31+4

 
Joo minustakin tyttö painaa jo aikas paljon, vau kirjassa oli 1350g tälle viikolle laitettu paino arvioksi. Johtuukohan tytyn paino mun suklaan syönnistä? Vaikka en mää sitä kauheesti oo syönyt mutta joka päivä menee muutama kohvehti :whistle:
 
HH
Taitaa meidän tytöt olla kokolailla samankokoisia, ainakin tällä hetkellä.
Minulla supistukset ovat vähentyneet huomattavasti tällä viikolla. Viime perjantai taisi olla pahin supistuspäivä ikinä.
Mulla on vatsa tehnyt taas totaalisen toimintalakon, luumuista ja laksatiivista huolimatta! |O
Tänäänkin piti ihan itkua vääntää vessassa ollessa. :'(
Vaavi kuitenkin potkii taas tosi paljon ja liikkuu muutenkin melko vilkkaasti tänään, mikä on kyllä helpotus viimepäivien hiljaiselon jälkeen.

Ja se on taas uusi viikko!
Haalistunut ja vaavi 31+0, enää n. 9 viikkoa jäljellä
:eek:
 
Nampula;
Kiitos onnitteluista, omat häät oli kyseessä, tosin hyvin pienimuotoiset sellaiset, mutta intiimit ja kivat kuitennii ;-) Mies luovutti isojen kirkkohäiden haaveilusta, mie kun ilmoitin jo vuosia sitten, että thanks but no-thanks, ja nyt ilmeisesti sitten totesi, että periksi en anna, ja halusi vaaville kuulemma "oikean perheen" ennen pojan syntymää =)

HH:
1600g? Melkoisen iso vaavi tosiaan, mutta parempi kuitenkin niin päin;-? Meillä oli eilen tuo 4d-ultra, ja vaavin kooksi arvioitiin n. 31 cm ja 860g, tosin olen kyllä vähän teitä muita jäljessä muutoinkin;-) Kaikin puolin terveen paperit jätkä sai, ja liki koko ultrauksen ajan koitti potkia lääkärin kapineita pois vatsan päältä, eli liikettäkin riitti yllin kyllin :LOL: Ihana kokemus kuitenkin kaikin puolin, saatiin kuvia ja dvd kotiin. Ja miehelläkin meinasi tippa tulla silmään, kun vesseli alkoi haukottelemaan maireasti; oli se syötävän suloinen, niin kuin kaikki vaavit, mutta oman tuotoksen ensimmäinen haukotus oli melko liikuttava kokemus :hug:

Ihanaa illan jatkoa kaikille toivotellen

Dooris ja sinttipoika 25+0
 
Hiphei vaan täältä hyisen kylmästä euroopan kolkasta! Kreikassa on jo tullut lunta, ja kaupunkia ympäröivillä vuorilla lumikerros! joo, tiedän epistä....äitikin soitteli ja manaili että taasko musta Joulu tulossa, mietti et pitäisköhän tulla tänne ;)

Eipä ole kuulunut minustakaan pitkään aikaan, sellanen meno välillä päällä että hirvittää, ja äippälomakin pitäs alkaa 10.1...jihuu! sain yhden kaverin Suomesta kylään muutamaksi päiväksi, kun halus välttämättä nähdä mut mahoineni ennen H-hetkeä :p
Sitä tuli ravattua kaupungilla ja ostoksilla alvariinsa ,ja en sitten kehdannut olla passaamatta ja yrittämättä parastani jotta kaveri viihtyisi. Se kyllä kostautui ja olen vieläkin ihan naatti että oksat pois. Välillä tuntuu että nykerö tulee jo navasta läpi kun niin hirveesti mekastaaja myllertää!

Mies kaatui sitten petiin toipilaaksi ja on 5 päivän sairaslomalla vatsa viruksen takia. Karanteenissa siis ollaan viikonloppuun asti, eli täytyy unohtaa yhteiset nukkumiset ja halittelut tartuntavaaran takia :/ Jes, saan vallata koko parisängyn ittelleni...hehheh!

Ja mä olen ihan naatti poikki, ukko vaan makaa, ja mä en jaksa yhtään Joulua laittaa. Edes kuusta ei hommata tänä vuonna ja anoppilaan mennään onneksi valmiiseen joulupöytään :p
Ei ole meilläkään joulusiivousta harrastavaa miestä nähty. En jaksais nyt ruveta nalkuttamaankaan kun toinen on niin kipeä, mutta mulle parin kauppakassin kotiin kantaminenkin on yhtä tuskaa nykyään. Aargh hermot on jo ihan kireellä ja Joulu tulossa..

HH: kyllä tuo sun viikoilla oleva 1600gr on ihan normaalipaino. Mä kävin siis viime tiistaina jolloin 30+1 ja nykerö oli 1610gr ja lekuri sanoi että oikein ihanteellisen painoinen. Viikoissa voi olla kuulemma+-200gr varaa suuntaan ja toiseen....joten no worries....
En minäkään kyllä mitään jättisuurta vauvaa vättämättä halua synnytettäväksi, mutta mitä oon lueskellut noita syntyneiden juttuja,eikös se pää ole se kaikista pahin osio ja kilo sinne tänne ei välttämättä kerro mitään tuleeko olemaan kivulias/vaikea synnytys, jopa 4.5kilosia on syntynyt ihan normaalisti ilman sen hurjempia repeämisiä kuin jos olisi ollut pienempi.
Serkun vaimokin tuota ihmetteli kun synnytti ennenaikasen 2700gr tytön viime keväänä, miten oli niin vaikea ja kivulias synnytys ja repesikin vielä aika pahasti. Onnea muuten tytöntylleröstä! Olin ihan varma että saatte tyttelin!

Olettekos jo sairaalakassia pakanneet valmiiksi? Mä ajattelin nyt Joulun välipäivinä skarpata ja pestä suurimman osan vaatteista, lajitella ne laatikoihin vähän kokojärjestyksessä, ja samalla kai voisi pakata sen sairaalakassinkin. Korvatulpat ainakin meinaan ottaa mukaan, joudun varmaan 3-4 hengen huoneeseen ja en kestä näiden kreikkalaisten kaakatusta ja sukulaisten virtaa aamusta iltaan.
Semmoset silmälaputkin olis varmaan parasta ottaa jos meinaan yhtään saada päivälläkin levättyä B)

Ai niin, melkein unohdin Doorista onnitella siviilisäädyn vaihdoksesta!
Onnea ja ikuista rakkautta teille molemmille :heart:

Nyt lepäilemään!

Kitty ja nykerö 31+2
 
Onnea :flower: Dooris tosiaankin ruoviintumisesta! Olin niin omaa napaa eilen että....
Tänään on tullut vanhaa verta, kait se siittä tutkimuksesta johtuu. Tää mies lääkäri oli paljon kovakouraisempi kun se meidän neukkalääkäri. Pitää vaan toivoa ettei ole limatulppaa, ei kai sentään.
Tuosta vauvan koosta niin suomen standardin mukaan menen viikkoa edellä vauvan paino arviossa vaikka eihän ne kovin varmoja olekkaan. Ja tosiaan parempi näin kuin että painaisi liian vähän.
En ole sairaalakassia pakannut valmiiksi, itseasiassa ajattelin laittaa vaatekaappiin pinoon valmiiksi vaatteet ja hygienia tuotteet mitä pitäs ottaa mukaan. Laukussa alkavat haiseen laukulle :LOL: niin millehän se laukku haisee? jollekkin ummehtuneelle kai......
Mulla on tekeillä taatelikakku (ekaa kertaa teen tällästä ) ja nyt on jäähdytys meneillään tossa taateli sörsselissä. Aattelin että säilyy hyvin parin viikon ajan, on jotain tarjottavaa vieraille.

Hormonihirviö 29+5
 
Hei! Meillä kävi painoarvion kanssa viimeksi niin, että toinen lääkäri oli laskenut viikolla 29 poikien painoksi 1500 ja sitten viikolla 30 toinen lääkäri laskikin 1460. En sitten tiedä kumpi on oikeassa. Isomman arvion teki erikoislääkäri mittaamalla ja sitten itse laskemalla jonkun kaavan mukaan. Pienemmän arvion antoi sairaalalääkäri ja uä laite laski.
Joka tapauksessa haluaisin enemmän uskoa tuota reilumpaa painoa..
Huomenna onkin taas ultra ja mittaukset ja jännää on miten tilanne on muuttunut. Alkaa muuten taloudellisesti hiukan rasittamaan kun joudun taksilla suhaamaan sairaalaan. En voi enää kävellä pysäkille ja oman auton käyttöä ei jostain syystä suositeltu. Mieskin on niin töissä ettei aina pääse mukaan.. No se siitä!
Mulla on kanssa sairaalakamat yhdellä hyllyllä valmiina. Imetysliivit vielä puuttuu.
Joskus kyselin vaipoista mutta kysyn taas uudelleen, onko joku ajatellut käyttää kestovaippoja?? On kivannäköisiä ja ajattelin että voisi olla iso säästö jos ottaisi ainakin osittain käyttöön.
Eipä muuta tälläkertaa, voikaa hyvin!!

Roosa ja pojat 31+5

Ps. Dooris ONNEA :flower:
 
HH ja Roosa;
Kiitos onnitteluista, oli se jo aikakin, tällä iällä (kuulemma, näin ainakin isä sanoi;-) :LOL:

Roosa:
Mie oon ajatellut koittaa kestoilua, tutut ovat luvanneet myydä vaippoja sopivasti, ja harsojakin olen ajatellut, niitä kun viikkaa illalla valmiiksi hoitopöydälle odottamaan, niiden kanssakin sitten pärjännee. Koitan ainakin, josko alkaa sujumaan, ekologisempaa, ja moni on väittänyt, että ihoystävällisempääkin :hug:

Muuten ei taas ihmeempiä kuulukaan, skannailin tuossa juuri vaavin kuvia koneelle; on se sitten niin suloinen :hug:

Dooris ja sinttipoika 25+1
 
Perjantaita!
Huomaan, että meitä aktiivikirjoittajia on enää vain muutama. Olisi kiva kuulla hiljaisempien ketjulaisten kuulumisia! :wave:

Minäkin olen ajatellut vakavasti tuota kestovaippailua, onhan se sentään melkoinen ekoteko, kun se vaippavuori yhden lapsen osalta on melkoinen.

Minä olen päässyt harjoittelemaan yöheräilyjä oikein tosissaan. Viime yönäkin nukuin aluksi ruhtinaallisen vartin, kun piti jo käydä vessasa. Vauva on edelleen vilkkaimmillaan illasta ja yöllä. Uudelleen nukahtaminen ei käy ihan helposti ja saatan parikin tuntia valvoskella. Vähän se verottaa jaksamista päivällä.
Supistuksia ei ole paljoa ollut viime aikoina, olenkin ottanut tosi rennosti. Tosin eilen jouduin kantamaan yksin kauppaostokset ja sen sain heti huomata, kun alkoi melkein välittömästi vähän supistella, vaikkakaan kauppakassi ei ollut kauhean painava.

Joulukin on jo ihan ovella. Tänä jouluna taitaa minullakin olla pitkästä aikaa tosi iloinen mieli. =)

Haalistunut ja vaavi 31+2

P.S. Doorikselle onnittelut! :flower:
 
Hei!

Dooris: ONNEA :flower: :heart:

Ei täälläkään huushollissa ole näkynyt siivoilevaa miestä,ainakaan vielä...eilen yritin vihjata siihen suuntaan,saa nähdä ymmärsikö viestin =)

Täällä käy joka viikko suomalainen "kauppa-auto", josta käytiin eilen ostaan lanttu-,maksalaatikot,torttutaikinat,suolakurkut ja tais jotain muutakin pientä olla.
No kotiin päästyä aloin purkaa kasseja ja kattelin laatikoitten ja voitaikinan päiväystä, käyt.viim. 20.12 ja 22.12!!! Arvatkaa meinasko mennä hermot :kieh:
No tyhmää päätä saa syyttää, mutta eihän sitä tajunnu että se ukko vanhaa tavaraa myy ja vielä joulun alla.
Kävi sit jälkeenpäin ilmi että mies ajoi viimeisen kerran, lopetti kuulema nuo hommat. Tietenkin sen piti saada myydä tyhmille suomalaisille vanhat tavarat pois ettei jää hänelle käsiin.
No laitoin laatikot heti pakkaseen, kaitpa ne voi aattona syödä.
Onneks oon ite jaksanut porkkana-,perunalaatikot ja janssoninkiusauksen tehdä. Että tällästä täällä...

Sairaalakassia en ole myöskään laittanut vielä valmiiksi. Niinkuin HH sanoi niin ne alkaa pian haisemaan laukulle =)
Kestovaippailu olen myös miettinyt, en vielä osaa sanoa että aloitanko sen vai en.

Masussa on aika kova meno päällä, aika ajoin =)
Kerran olen tuntenut potkun kylkiluissa ja täytyy myöntää että se ei tuntunut kovinkaan mukavalta. Vaikka kaikki iskut otan kyllä mielelläni vastaan. Ajatelkaa meillä ei ole enää kauaa aikaa siihen kun on pikku kääröt sylissä, IHANAA!

Mies pääsee töistä puolepäivän maissa ja sit pitäis raahautua vielä viimesille jouluostoksille.
Iltapäivällä olisi niitten "vanhojen" torttujen teko edessä :LOL:

Mukavaa päivän jatkoa kaikille!

Mai 29+4
 
Mai Oliko lanttulaatikko saarioisten tekemää? Sitä ei saa pakastaa, nykyään ne tekee valmiiksi jo kesällä ja myyvät kerran pakastettua/sulanneita tuotteita kaupoissa. Aattelin vaan että niissä ihan lukee ettei saa uudelleen pakastaa. Ettet saa masutautia jouluna. Eli tarkkana olin minäkin kun laatikoita ostin että päiväys riittää.
Mulla ei varmaan riitä jaksaminen kestovaippailuun, sais sen vauvan kunnialla hoidettua :eek:
Mikä auttaa tähän iskias kipuun? Millasia venytyksiä pitäs tehdä? Meinaa mennä jalka alta kokoajan ja kipeekin on vasen pakara.... :ashamed:
Tänään siivottu miehen kanssa yläkerta (mies imuroi ja luutusi, minä järkkäsin ja pyyhin pölyt)) huomena ois alakerran vuoro, lupas jopa 5 astetta pakkasta niin saa kamppeet ulos tuulettumaan. Meillä tuli eilen muutama sentti lunta =) josko pysys jouluun asti.
Anopilta haettiin imelletty perunalaatikko, porkkanalaatikko, sinappi ja joululimppu. Maanantaina enää italian- ja punajuurisalaatti hakea kaupasta, kaikki alkaa olla kunnossa =) jouluun enää 3 yötä!!!!

Hormonihirviö 29+6
 
Heippa täältäkin!

Kovin on väsynyt olo nyt. Oikein nukuttaisi urakalla. Tuossa sohvalla jo torkahdin, kunnes miehen puhelin herätti. Mua on myös tuo vähän väliä oleva pissihätä alkanut herättelemään yöllä. Lisäksi viime yönä heräsin elämäni ekaan suonen vetoon. Pohkeen veti oikein kramppiin. Yöks! :(

Joulu ostokset on nyt osteltu, huomenna sitten ruokakauppaan vielä ostamaan ruokia, joita sitten syödään aaton ja joulupäivän jälkeen kun palataan kotiin. On se joulu vaan ihana. Mutta nyt hieman läheisen ihmisen vakava sairastelu pistää murehtimaan. Mutta toivottavasti sekin helpottaa. Tänä vuonna tarvitsee vaan hänelle mennä toivottamaan hyvän joulun-toivotukset sairaalaan. :(

Noh, mutta se kurjista asioista. Kohta mene sytyttämään kynttilät ja sitten nautitaan tunnelmasta.

Masussa ollut hiljaisempaa tänään, mutta nyt taas äsken kun sohvalle oikaisin alkoi touhuaminen käymään. Olisiko kasvuaikaa taas menossa.

Voi kurjuus Main laatikoiden kanssa. Sen saman olen minäkin joskus kuullut, että sitä lanttulaatikkoa ei voi pakastaa. Kurjaa että se mies sitten myi lähes vanhaa tavaraa. Onneksi kuitenkin teet myös laatikoita itse, jotta saatte silti pöytään niitä tuttuja ruokia. :)

Mutta tämmöisiä terkkuja täältä.
Voikaahan hyvin!

Nampula 28+0
 
Heissan kaikille! Tänään ajettiin 600 kilsaa mun kotiin, meinasi vähän ottaa vatsan päälle se istuminen... :( Kun nousin autosta niin alkoi huimata, varmaan kun on koko päivän istunut. Kyllä me pari kertaa pysähdyttiin.

Ollaan niin etelässä että on musta joulu tiedossa... kotona olisi ollut lunta mutta seura ratkaisi. Ensi jouluna ollaankin sitten varmaan kotona. :D

Mulla sairausloma on helpottanut olo todella, ei ole ollut moneen päivään mitään kipuja! =) Aion jatkaa rennosti ottamista vaikka joulu onkin, en aio hösätä.

En tiedä noista kestovaipoista, ehkä käytetään sekä että... pitää ensin kokeilla ennen kuin tietää.

Hyvää viikonloppua kaikille, pitäkää huolta vatsoistanne!

Jiksu 29+2
 
siis mulla jo kuola valuu täällä kun lueskelen teidän jouluruoka juttuja. Voi mulle kelpais nyt vaikka vähän vanhentunut lanttulaatikkokin :LOL:
Meidät on kutsuttu anopin joulupöytään, ja siellä tavanomaiset sörsselit, mm.lammasta, salaatteja, uuniperunoita ja fetapinaattipiiirakkaa yms. Ei siis ole kummoisia joulun erikoisruokia Kreikan maalla. Rosollia meinasin kuitenkin tehdä, sitä menis kulho kaupalla. Jouluisen maustekakun ja torttuja ajattelin myös paistaa viikonloppuna.

Nyt on sitten nykerön sänky kasattu meidän makkariin. Voi että on söötti.Ei meinaa millään uskoa että viimeistään 2kk päästä siellä tuhisee joku =) kotimatkalla poikkesin myös kaupassa ja mukaan tarttui vielä pojalle pari lämpöisempää puseroa, muutama vauvan lelu, sekä tuttipulloja yms. Pestävää ja silitettävää tosiaan riittää, ei ainakaan ole tekemisen puutetta viikonloppuisin ennen äippäloman alkua. Yritän parhaani että saisin kaikki tarvikkeet ja tavarat ostettua sekä paikoilleen ennen kuin loma alkaa.Koskaan kun ei tiedä tuleeko ennenaikainen lähto, ja muutenkin meinasin viimeisen kuukauden pyhittää nukkumiselle-niin hyvin kuin vaan enää onnistuu.

Mun kätilö on todellinen sadisti. Se varmaan inhoo mua, kun kehtas vielä passittaa mut Joulun jälkeen suoraan sokerimittaukseen. Siis voi kökkö sanon minä! Nyt sitten joudun joulunakin vahtaamaan jokaista suupalaa, ja kauhuissani avasin äidin lähettämän paketin Suomesta, siellä oli vaikka minkänäköstä konvehtia ja herkkua...kääk |O mitä mä teen! Tää on niin epäreilua. Mä oon teille kertonutkin että pelkään niin että tää kätilö on varmaan synnytyksessäkin oikee sadisti ja kylmä kuin marmoripatsas, ja mä saan pelätä enemmän sitä kuin itse synnytystä. Kamalaa...oon ihan paniikissa tän asian takia jo nyt. Tammikuussa olis tutustumis käynti synnytysklinikalla ja sen jälkeen samainen kätilö antaa mulle yksityis synnytysvalmennusta. Mitäkähän siitäkin tulee?

Kestovaipoista ei olla täällä kuultukaan. Ei auta muu kuin nöyrtyä valmisvaippojen massakulutukseen.Ei siinä mitään, hyviähän nekin on, mutta kun ei edes vaihtoehtoja anneta se ottaa päähän!

Tästä sitten viettämään rentoa viikonloppua ennen jouluaattoa ja ansaittuja ylimääräisiä vapaapäiviä.

Tunnelmallista ja rauhaisaa Joulua meille kaikille mahoinemme!



 
Missäs muuten Amodini on :wave: :wave:
hohoi! Onhan siellä äidillä ja masukaverilla kaikki hyvin? Täällä rupeaa ihan huolestumaan jos palstalaisia ''katoaa'' pidemmäksi aikaa... :LOL:
Vaikka kyllä multakin nämä katoamistemput välillä onnistuu....

Kitty
 
:wave: Täällä yksi laiska kirjoittaja ilmoittautuu. Innokkaana olen kyllä lukenut teidän kirjoituksia.

Ensiksi DOORIS-71 onnea uunituoreelle rouvalle :flower:

Tuohon kestovaippailuun ei meillä ruveta, sillä esikoiselle ostin innokkaana vaippoja ja sinappikonehan esikko oli, joten sai aina olla pesemässä vaippoja, joten nyt en edes haaveile.

Täällä häkkisänky tuotu jo makkariin, mutta muuta ei sitten ole tehtykään. Täytyis joulun jälkeen alkaa kaiveleen noita esikon vaatekätköjä. Viikot vierivät vauhdilla ja eihän sitä tiedä, koska se lähtö synnyttämään tulee.

Mulla ei ole juurikaan supistellut, ainoastaan viime viikonloppuna kun siivosimme miehen kanssa niin kyykkiminen ja portaiden rappaaminen teki jo loppupäivästä vähän ikävää.

On muuten yksi neuvolakin taas takana päin. Paino oli pudonut 200g kuukaudessa, mutta onhan sitä kertynyt kaikkiaan n. 10kg. Olen vähän katsonut mitä suuhun laittaa, kun tuo liikkuminen tahtoo jäädä hyvin vähiin. Hb oli 115, joten nesterauta jatkuu ja verenpaine alhainen 100/60.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille masunkasvattajille ja nauttikaa pöydän antimista. :p
Itse odotan jouluruokia innolla. :xmas:

kuu-ukko ja murmeli rv 30+6
 
Kiitos Hormonihirviö varoituksesta ja niinhän ne oli Saarioisten ja siinä luki ettei saa enää pakastaa. Joten nyt tais jäädä lanttulaatikot syömättä tänä jouluna :kieh: Oltiin ostettu näköjään porkkanalaatikkokin ja se kuului myös tähän joukkoon ettei saa enää pakastaa. No onneks sen porkkanalaatikon olin jo tehny itse.

Kyllä oli yhtä hulinaa tänään kaupoissa, huh, huh. Iskias vaivas koko reissun ja muutenkin alavatsaa nippaili. Olin aivan puhki ku kotiin päästiin.
Vauvalle ostin kolme 56cm bodia ja pari tuttia myös. Pitihän pirpanallekkin ostaa jo joululahja.
Huomenna mies käy ostamassa häkkisängyn, käytettynä ostetaan mut hyvin se kelpaa.
Tulin juuri saunasta ja ihanan raukea olo, joten taidan tästä mennä sohvalle vähän löhöileen.

Illan jatkoja kaikille!


 

Yhteistyössä