Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 * helmikuussa*

minäkin syön vitamiinit päivittäin. rautaa pitäs ottaa mutta en uskalla kun vihdoinkin oksentaminen on loppunut. noi maitohappobakteerit eivät sinällään äitin oloa miksikään muuta toki saattaa vatsaan auttaa esim ilmavaivoissa, mut sanotaan et lähinnä suojaavat vastasyntynyttä vauvaa esim koliikin oireilta yms allergioilta, jos niitä syö esim viimisen kolmanneksen.

en sitten tiedä mutta näin olen kuullut! neuvolasta turha kysyä ku täti on niin vanhan aikanen ettei ymmärrä ees noiden vitamiinien päälle :D
 
Viimeksi muokattu:
Mä herään usein kans selälläni. Ajattelin jossain välissä alkaa taas dopplaamaan säännöllisemmin, en muista millä viikoilla esikkoraskaudessa alkoi vauvan syke laiskistua selinmakuulla, neuvolassa huomattiin. Samoin synnytyksessä kun väijyttiin tarkkaan, niin selinmakuu aiheutti välillä sykeen katoamisen, mikä aiheutti sitten ylimääräistä härdelliä. Siitä jäi sellainen pieni varovaisuus sitten itselle, koska mun itse oli kyllä ihan hyvä olla selinmakuulla, en tajunnut ollenkaan, että pieni vois olla jotenkin ahdingossa.

Siihen en kyllä osaa sanoa, miten sit käytännössä toteutan selälleen kääntymisen eston, mut kai mä jotain keksin.. Piikkimatto yöteepparin alle? :D Ja iso tyyny varmaan estää kääntymästä kokonaan selälleen.

Puolittain mahallani nukun myös välillä, etenki alkuyöstä, mut pikku-ukko on alkanu sitä jo protestoimaan sen verran ponnekkaasti, et aika pian siirryn kunnolla kyljelleni.


Jaa, pitäiskö sitten aloittaa maitohappobakteerit. Esikolla oli herkkä masu, en kyl tiiä oliko varsinaisesti koliikki, vai reagoiko muuten lähes kaikkeen mitä mä söin. Yöt oli heti rauhallisempia, kun söin kaikkea mautonta höttöä... Jos ei närästäis, niin nyt kyllä mättäisin intialaista ja ruisleipää joka päivä! No, jos edes suklaata sitten... :D
 
heips :wave:

Tulin poksumaan ja omanapaisesti pikaisesti päivittää, luen myöhemmin kyllä kirjoittelut =)!

Mulla supisteli säännöllisesti toissayönä, minkä vuoksi eilen otin neuvolaan yhteyttä -> neuvolalääkärille. Sano, että kohdunkaula lyhentynyt ja pehmeä. Pisti päivystyslähetteellä KYSiin ja siellä synnärillä eilen pyörähdettiin sit. Ultralla katsoivat ja kohdunkaulaa oli hyvin vielä jäljellä, pehmentynyt tosin on, mutta ei akuuttia hätää. Rusinakin köllötteli perätilavauvaelina siellä ja oli 680g =). Saikkua tuli heti maaliskuun loppuun ja siitä varmaan jatkaavat kontrollikäynnillä äippäloman alkuun asti. Sen verran on supistusherkkä kohtu, että ei saa riskeerata yhtään. Että kotosalla ollaan.. ja pitkään! Väsyttää eilinen ja toissa yö älyttömästi, nukuin 8,5h yöunet ja lapset ku lähti kouluun, jatkoin vielä 3h unia. Nyt vähäksi aikaa lähettävä tuonne auringonpaisteeseen töröttään! Palaan paremmalla ajalla =)

Nelli&Rusina POKS 25+0!!!

 
  • Tykkää
Reactions: *Elba*
Emppuli83: Täällä llaan syöty maitohappobakteerivalmistetta lähes koko raskauden ajan. Minulla tosin syynä siihen on meidän sisäilmaongelmat.

Asumisesta: Meillä kodissa olisi hyvinkin tilaa tälle seitsemännellekin perheenjäsenelle, mutta meidän pitäisi aloittaa koko kotia käsittelevä remontti lähiaikoina, ja pahimmillaan edessä on muutto väliaikaisesti tästä pois. Nyt mieli työntää koko asian takavasemmalle. Onni ei tule puitteista ympärillä, viiden raskaan vuoden jälkeen tämä on helppoa sanoa ja vielä tarkoittaakin sitä, mitä sanoo.

4D-ultra lähestyy. Torstaina siis yksityiselle.

Vauvan liikkeistä: Toisina päivinä vauvan liikkeet ovat hyvinkin selvästi tuntuvia, mutta saattaa olla useita peräkkäisiä päiviä, jolloin mietin illalla, että olenko tuntenut liikkeitä ollenkaan. Joitakin "tumpsahduksia" onneksi tuonne hyvin alas pystyy paikantamaan, kun oikein tarkasti tarkkailee. Potkii siis ilmeisesti selkärankaan päin.

Vaunuista: Olimme jo myymässä tyttöjen Brio-vaunuja pois ostaaksemme uudet Emmaljungat, mutta kun nuo entiset on niin superhyvässä kunnossa, tuntuisi pöljältä laittaa rahaa uusiin vaunuihin. Hyvä jos renkaatkaan on entisissä alkaneet kulua, niin vähän noilla on kilometreja lykitty. Otamme siis järjen käteen tässä asiassa. Niilläkin säästyvillä satasilla voin sitten ostaa vaikka sellaisen sitterin, joka vatkaa ja keinuttaa mahdollista koliikkivauvaa välillä puolestani. Rintarepunkin haluaisin ostaa uuden. Katsotaan nyt, mitä ostetaan ja mitä ei.

Kultatiuku ja vauva rv 24+1
 
Kertokaapa miten sitä sais ryhdistäydyttyä niin että sais noi opinnot tosta hoidettua pois alta ennen vaavin sntymää?? Järki sanoo että tee tee mutta mitään en saa kuitenkaan tehtyä :/ Kaikki mitä on jäljellä on sellaista etänä tehtävää ja olen tosi huono tekemään itsenäisesti tylsiä koulujuttuja.

Täälläkin supistelee aika usein muttei onneksi kivuliaasti. Silti se vähän häiritsee ja mietityttää. Kaipa se vaan kuuluu asiaan. Närästystä on alkanut myös olemaan mutta ei se niin haittaa kunhan ei tule mitään ylös asti :) Mä tein tänään sellaisen laskurihommelin, mistä näkee millä todennäköisyydellä mun lapsilla on minkäkin väriset silmät. Meille voi mun yllätykseksi tulla sinisen ja ruskean lisäksi pienellä todennäköisyydellä myös vihreäsilmäinen lapsi. Hiuksien väriäkin on kiva arvailla kun vauvan suvusta löytyy kaikkea mustasta punaiseen.
 
Täällä taas paahdetaan menemään kuin hullu jotta kaiken saa tehtyä ennen vauvan tuloa, mutta ei sekään ole hyväksi. Sunnuntaiaamuna kun piti lähteä taas asioita hoitamaan itkin vaan väsymystäni, nolotti sinänsä. Mies sanoi että itsehän sä aikataulusi teet. Niin kai sitten. No, perjantaina pitkä viikonloppu Budapestissä! Virkistänee mielen :)

Oon tällä viikolla varannut hoidettavaksi kaikkea kivanpuoleista töiden jälkeen, hammaslääkäriä ja kosmetologikäyntiä ja tällaista. Tänään menin värjäämään ripset ja kulmat, se paikka oli rempassa niin piti kampaamotuolilla olla, nojata siihen lavuaariin. Siitä en tykännyt ollenkaan! Joku aika nojailin lavuaariin kunnes aikani vääntelehdittyäni totesin että nyt värit pois silmistä, pyörrytti niin saatanasti! Se ei todellakaan ollut hyvä asento. Parempi näköjään olla selällään. Pyörrytti sen jälkeen monta tuntia. Brassisokerointikäynti oli sen sijaan kiva, kahden lapsen äiti hoisi homman ja nauratti vaan kun se kyseli puuhatessaan että onko vauva hereillä :LOL:

Mä ajattelin varata nyt ensi talveksi jonkun aurinkomatkan miehen ja vauvan kera, jotta ei tule uutta tällaista pimeää ankeaa talvea heti perään. Miestä askarruttaa lähteä pienen kanssa vaikka thaikkuihin, mä en jotenkin osaa ajatella että vauva on mikään este millekään.

Naene 26+0 POKS!
 
  • Tykkää
Reactions: *Elba*
Miltsu87Täällä vähän sama homma, ei meinaa löytyy motivaatioo tehä noit kirjallisii tehtävii. :D Pitäs yrittää et ehkä pystyis valmistuu ksäkuus. :) Mut saa nähä et kui käy. :p

Täällä pieni myöri jotain aamula ja sait miut hereille ja rauhottu heti ku nousin ylös :D <3 Liikkeitä tunnen joka päivä ja iltasin makoilen sängyssä ja tarkstelen niitä,mutta kyllä niitä päivisinkin tuntee :)

Kelalt oli tullu nopeesti vanhempainraha päätös, hyvä juttu. Kerrankin nopeeta toimintaa! :) Tänään pitää mennä selvittää opintotukijuttuja toukokuun osalta yms. :)

Kävelylenkit on alkaa vähän tuottamaan vaikeuksia, ainakin välillä tuntuu siltä,että etten vaan jaksa kävellä. Mulla o sellnen hylje olo. :D

Prinsessa+sintti 23+1<3
 
  • Tykkää
Reactions: Miltsu87
Heip.

Onko kellään ollut keskiraskaudessa veristä vuotoa?

Mulla on tänään tullut verta vessassa pyyhkiessä. Tietenkin olen ollut sitten ihan hysteerinen, yritin saada neuvolantädin kiinni, mutta hän ei vastannut kun soittoaika oli jo mennyt. Päivystyksen takaisinsoittoa en jaksanut odotella ja soitin sitten äippäpolille ihan stressissä.
Sieltä sitten neuvottiin, että luultavasti kotona seurailu riittää, kyse voi olla vaan jostain haavasta limakalvolla tms. Niin kauan kuin verta tulee vain pyyhkiessä eikä siteeseen asti, niin ei ole hätää. Jos verenvuoto jatkuu tai yltyy niin sitten näytille.

Mutta kauhea, mitä kaikkia ajatuksia tai pelkoja kävi mielessä. Nyt on jo vähän rauhoittunut olo, varsinkin kun toi poika tuolla myllää ja möyrii ihan hulluna :)

Linneat 23+3
 
Linneat Mulla oli tossa rv 21 just pyyhintävuotoa yhtenä päivänä ja loppui siihen. Sen jälkeen rupesin kyllä öljyämään paikkoja koska esikkoa odotellessa mulla oli enemmänkin tuota keskiraskauden vuotoa. Lorahti pahimmillaan ihan pönttöönkin. Kolme kertaa kävin näytillä, kahdella kertaa oli kyse ihan vaan kuivista limakalvoista ja kolmannella kerralla mulla olikin sitten tulehdus, johon sain antibiootit. Mulla ei kummassakaan raskaudessa ole ollut alussa noita vuotoja, mutta keskiraskaudessa kyllä :(
 
Onko muuten muilla ollut rakenneultra maksullinen?
Mä oletin sen olevan ilmainen, mutta laskuhan sieltä tuli. Vai voisko johtua siitä, että en ollut kätilöllä vaan erikoislääkärillä (klexanen takia)?
Tuo lasku on kyllä noita ihan peruslekurimaksuja, 27,5e, joten tavallaan tuntuu typerälle siitä kitistä kun muutenkin siellä jatkuvasti ravaan. Mut sit taas jos lasku tulikin, kun lääkäri kirjasi käyntini jotenkin "väärin", niin eipä tuota turhaakaan hutsita maksaa :)

(.) Neuvolakäynti oli tänään, mutta rutiinihommillahan se meni. Kelanlaput sain, että joskos alkais töistä kyselee maksaako ne palkkaa alkuun vai millai tehtäis. Muuten on niin ihanan seesteistä tämä odottaminen, että eipä tässä mitään. Alkuviikojen stressin jälkeen ihan mukava hengähtää ja vaan olla. Paitsi että luuttuan kotona kokoajan, mutta se on pelkästään hyvä! :D

-iitu 23+1
 
Ei täällä ainakaan rakenneultra mitään maksanut. Mutta eipä ollut mikään erikoislääkärin vastaanotto.

Huomenna on sitte sokerirasitus. Hirvee jano on jo nyt ja aamuun asti pitäis jaksaa...

Poksuakin saa: 25 viikkoa kasassa!

Hööpi ja kinkku
 
Mä en ole saanut kyllä laskua mistään, ja mielestäni seulonnat ovat nimenomaan maksuttomia! Mutta jos ei ollut normiseulonta niin ehkä sitten maksaa?

Mulla oli se sokerirasitus viime torstaina, sanoivat että jos puhelin soi niin vastaa. Ei ole soinut. Oletan siis ettei käry käynyt. Kyllä mä itse yritin pirautella mutta takaisinsoittopalvelu ei ihan näköjään aina toimi...

Naene 26+1
 
iitu Ainakin meidän kotikaupungissa naistentautien poliklinikan lääkäri tekee ultrat (kätilöitä ei edes ole, kun synnytyssairaala on eri kaupungissa) ja sekä nt- että rakenneultra on maksuttomia käyntejä. Ymmärtääkseni niiden ei pitäisi kyllä sen lakiasetuksenkaan mukaan maksaa, mutta voin olla väärässä. Jos ne ovatkin kuntakohtaisia juttuja... Sinuna kyllä soittaisin ja tarkistaisin asian.

(.) Ens viikolla 4D:hen, jes!

Täällä poksutaan!!! ********** 26+0 **************
 
Viimeksi muokattu:
Mielestäni kutsulapussa ultraan luki nimenomaan että se on maksuton.

Soittivatpas takaisin neuvolasta! Tosi hyvä takaisinsoittopalvelu kun ei soiteta edes samana päivänä :D Sokerirasitustestin arvot olivat mulla normaalit, ei viitteitä raskausdiabeteksestä. Olin neuvolaa ennen syönyt omenan joka oli sitten värjännyt yhden testitikun neliön vihreäksi. Ei siis kannata syödä omenaa tai muutakaan hedelmää just ennen neuvolaa :LOL: nukahtaminen siellä sokerirasituksessa on kuulemma melko normaalia, se täti vertasi sitä sokerilitkua että ihan kun olisi syönyt just ison aterian. Veti melko väsyksi. No mutta onpahan sekin nyt sitten hoidettu, mitäs seuraavaksi.

Mulla on tosi kovat kivut ylävatsan korkeudella, etenkin istuessa. Jotenkin tossa kylkiluiden etupuolella, just tissien alla. Onko muilla vastaavaa?

Naene 26+2
 
Naene Kylkikaari siellä reagoi siihen, että sisukalut ovat siellä takana ja työntävät kylkiluita ulospäin. Kohta kohtukin on siellä ja vauva ja se vasta ikävälle tuntuukin. Varsinkin, kun pieni päättää ottaa kylkiluista tukea ja oikaisee itsensä :D
 
Mulla rakenneultran yhteydessä (sen jälkeen) lääkärintarkistus ja mulle tuli juuri tästä lääkärin osuudesta kanssa lasku. Samoin kun esikkoa odotellessa kävin pelkopolilla, niin niistäkin tuli lasku.
 
Tällä kans joka ikinen lekurillä käynti (raskauteen liittyvä) ollu ilmanen. Närästyksen takia kävin silloin lääkärillä, joka teki kaikki maholliset tutkimukset ja sekin oli ilmainen. Niin ja rakenneultran tekijä oli erikoislääkäri ja ilmainen oli tuokin käynti. Ehdottomasti valittamaan laskusta…

Hööpi saat mut innolla odottamaan omaa sokerirasitusta ;)

Kohta ensimmäiseen perhevalmennukseen...

LittleOne 25+1
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi

Yhteistyössä