Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 * helmikuussa*

Taas on tämä palstailu jäänyt

2v poikamme sairastui leukemiaan olen niin surullinen ja uupunut! Pojalle ollaan tehty jo sydänleikkaus ja hän sairastaa sydämen rytmihäiriötä silmän verkkokalvon sairaus. Syntyi siis 9vko:a aikaisemmin :/ Hoidot alkoivat maanantaina ja itseäni kouraisi sydämestä kuullessani kaikki tuleva.
Pojalla alkaa tiistaina 6pv mittainen sairaalajakso, keskiviikkona aloitetaan solunsalpaajat.. Ja pelottaa minua hurjasti!

Jos nyt jtn muuta tässä pystyis kertoa. Masukilla menee hyvin liikkeiden perusteella ja vilkas rapaus onkin ja nyt on tullut jo.kuvioihin vessassa ravaaminen.
Vaunuja en oo katellu mutta varmaan kaksoskärryt Phil&Teds tai Emmaljunga.
Tässä nyy ollaan viikonloppu oltu ihan kotona ja koittanut keskittyä kuopukseen. Niin paljon tekee vain mieli nukkua että tämä olisi unta.. Mutta toivotaan että hoidot tepsii!!!
Huomenna poks 24

Katsu ja Tyttö 23+6

 

Katsulle hirmuisen paljon jaksamista :hug: Onneksi hoidot ovat nykyään tehokkaita ja lapset uskomattoman urheita potilaita. Toivottavasti saatte/jaksatte etsiä tukea myös teille vanhemmille.
Pienen lapsen sairastuminen vakavasti laittaa aina miettimään omia arvojaan ja mielipahojaan oikeisiin mittasuhteisiin.

 

Hurjasti tsemppiä ja voimaa Katsu! Ihan kaamea tilanne!

 

Rankkaa on ollut MiiJanellakin. Onneks nyt on valoisaa, ihana lukea rivien välistä ja muutenkin, miten onnellinen ja rakastunu olet.

Masulääpinnän kanssa oon samoilla linjoilla iitun kanssa. Eli saa koskea. Vaikka ilman lupaakin. Mulle tää mahanalku on kans sellainen erillinen osa minua, vauvan koti. Mulla ei koskaan ole ollut minkäänlaista mahakumpua, mitä nyt edellisestä raskaudesta jäi pieni löllö, kun en jaksanut asialle mitään tehdä.

Toisaalta mun mieli saattais asiasta muuttua, jos jatkuvasti puoltuntemattomat ihmiset tulis koskettelemaan. Toistaseks ei ole koskenut pahemmin kukaan, eikä koskenut esikoisestakaan.

Mä itse taas en koske muiden mahoihin. En edes luvan kanssa. Serkultani pyysin lupaa koskea, kun en ollut koskaan aiemmin koskenut ja siihen se saa jäädäkin. Mä en muutenkaan koske itse paljoa muihin ihmisiin. Mua saa kyllä halailla ja paijata, mut en mä itse osaa tuntematta oloani tosi luonnottomaks. Miestä ja lastani kyllä käpälöin jatkuvasti, mut siinä se.

 

MiiJane76 Oisin kysässy tosta lääkitys asiasta,
nyt ollu tosi kauheet 2päivää(hirveitä pakkoajatuksia),ja rupeen oleen sitä mieltä että lääkitys tervetullut.
Mies on lääkkeitä vastaan,mut se ei ookkaan mun pään sisällä,ja tiedä kuinka hirveetä tää on.

Onko lääkkeistä haittaa vauvalle,entä imetys?

Äippä & masunasu rv.23+3

 

MiiJane76 Oisin kysässy tosta lääkitys asiasta,
nyt ollu tosi kauheet 2päivää(hirveitä pakkoajatuksia),ja rupeen oleen sitä mieltä että lääkitys tervetullut.
Mies on lääkkeitä vastaan,mut se ei ookkaan mun pään sisällä,ja tiedä kuinka hirveetä tää on.
Onko lääkkeistä haittaa vauvalle,entä imetys?

Äippä & masunasu rv.23+3

Mulla on semmoinen lääkitys, mitä voi syödä raskaana ja imettäessä. Mulla lukee neuvolakortissa lääkitykseni. Olen kysellyt lääkäriltäni tosi tarkkaan, onko haittaa lääkityksestä. Ei ole. Mulle sanottiin, että hoitamattomana jonkin sortin masennus on sikiölle vaarallisempaa kuin lääkkeet. Näitä on tutkittu paljon ja mä ainakin luotan lääkäreiden sanaa.
Tietty mä olin huolissani ja osittain siksikin kävin Brunolla rakenneultrassa.

Harmittaa, että en pysty luovuttamaan maitoa (tyroksiini+mas.lääkitys), mutta ajateltuani (ja juteltuani terapeutin kanssa) oma henkinen hyvinvointi on tärkeämpää ja kuten sanoin, että en halua ajautua enää niin synkkiin vesiin. Se motivoi kummasti ottamaan lääkkeet. Koskaan ei ole tullut tunnetta, että hiivattiin koko lääkitys, voin niin hyvin. Esimerkiksi kun tyroksiiniarvot laskivat muutama viikko sitten, olin aivan veto poissa. (Nekin kannattaa tarkistuttaa, niiden heittelyillä huomattavan suuri osuus mielialahäiriöissä.)

Mä kannustan puhumaan ja hakemaan apua, ennen kuin oikeasti masennus ja paha olo syvenee. Ei ole häpeä myöntää pahaa oloa, päin vastoin.
Parantuminen alkaa siitä, kun sen uskaltaa sanoa ääneen ja hakee apua (juttelu+lääkkeet). Neuvolassa mulle sanottiin alkuraskaudessa sanottiin, että sieltä saa monenlaista puheapua (kun olin aika ristiriitaisissa tunnelmissa: asumusero+raskaus+miehen kökkö käytös/suhtautuminen).
Onneksi saimme solmuja availtua (käymme myös pariterapiassa kolmatta vuotta) ja miehenkin suhtautuminen vauvaan ja suhteeseemme muuttui. Vaikka suhde nyt onkin vankempi kuin koskaan, käymme edelleen kaksi kertaa kuussa aivan loistavalla pariterapeutilla. Emme halua lopettaa sitä ja koemme, että siitä on hyötyä edelleen.
Välillä tuntuu, että elämä on yhtä terapiaa, mutta olen ainakin oppinut puhumaan avoimesti masennuksestani, sekä asioista joita joskus vain lakaisin pöydän alle. Mun kotona ei ole puhekulttuuria lainkaan, ja mä taas olen aivan erilainnen kuin muu perheeni. Kärsin nuoruudessa siitä, ettei kotona puhuttu asioista - se vaivaa vieläkin. Sairauksia salataan ja asioista ei puhuta. Siksi kai tästäkin avauduin,koska haluan erilaisen suhteen lapsiani kohtaan.
Nyt voi kuulostaa siltä, että jopa tuo eukko juttelee, mutta ei se ole ollut helppoa. Aluksi vain itkin pariterapiassa, ilman syytä. Lukot avautuivat vasta paljon myöhemmin, itseasiassa viime huhtikuussa. Mieheni kiikutti minut kunnon psykiatrille ja siitä alkoi parantuminen täydellä teholla. Toki suhteemme oli siinä vaiheessa kokenut aika rankkoja aikoja, jotka sitten vaikuttivat asumuseroomme. Tosin siihenkin on tulossa muutos jossain vaiheessa.
Kiitän miestäni siitä, että hän PAKOTTI minut lääkäriin. Itsehän en halunut, en tiennyt mitä siellä puhuisin. Ilman häntä tuskin olisin näin tasapainoinen ja onnellinen. <3

Toivottavasti tästä oli jollekin apua.

Katsulle isot tsempit!

 

Katsulle paljon voimia! En edes pysty kuvittelemaan, miten kamalaa tuo on. Toivotaan, että hoidot tepsivät!

Voimia myös synkkien ajatusten kanssa kamppaileville. Olette upeita ja rohkeita, kun uskallatko niistä täällä kirjoitella avoimesti!

Mun mies lähti pelireissulle saksaan, nyt sit pitäis pyörittää tätä taloutta yksin keskiviikkoon asti. Kamala uupumus meinaa vaivata... :/ onko kellään muulla sellaista, että on kamala ähkyn tunne, vaikka ei edes olis syönyt kovin paljon? Mä söin tänään salaattilounaan + 2 palaa leipää ja sit olikin kauhee ähky seuraavat 6 tuntia. Edelleen oli täysi olo, mutta samalla myös alkoi oksettaa ja oli pakko syödä, sit tulikin parempi olo... Kummallista, ei mulla ennen tälläistä oloa ole ollut!

 

Voi KatsuAmsku :hug: voimia ja siunausta teille.. olen ihan sanaton ((( Toi on niin väärin.

 

Katsulle kamalasti voimia ja haleja! :hug: Ihan kamala tilanne... Pienelle potilaalle myös oikein paljon voimia hoitoihin! :heart: Näin lastensairaanhoitajana voin sanoa, että hyvää hoitoa nykyään pikku potilaat saavat, mutta kyllä vanhempien voimavaroja syödään...

Samaa mieltä kuin MiiJane, että kannattaa hakea apua ennenkuin ajatukset menee liian synkäksi... Ihmisellä on taipumus peitellä pahaa oloaan ja vähätellä tuntemuksiaan. Siskoni sairastui keskivaikeaan masennukseen alle parikymppisenä. Mietti tosi paljon kuolemaa ja olisi vain nukkunut pimeässä huoneessa... Ei olisi itse halunnut hakeutua hoitoon ja minä jouduinkin melkeen "pakottamaan" psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille. Siitä lähti sitten oman pahanolon myöntäminen ja vointi romahtikin aluksi! Asian myöntäminen sai sen aikaan! Sisko oli myös kiivaasti sitä mieltä ettei tarvii apua... Usean vuoden terapian ja lääkityksen avulla pohjalta noustiin ja nyt hänellä on menee hyvin! :heart: Ihana mies ja lapset, eikä lääkitystä enään tarvita.... Tämän valossa voin kyllä sanoa, että kannattaa hakea apua jos maailma on vain mustaa... Läheisenä oli kamala katsoa siskon pahaa oloa ja sitä ettei hän halunnut elää niinkuin nuoren naisen pitäisi! Mutta ihanaa oli seurata hänen toipumistaan ja sitä, että hän voi nyt niin hyvin ja vihdoinkin ymmärtää miten tärkeä on meille kaikille! :heart:

 

KatsuAmsku Voimia sinne todella paljon! Hyvän ystäväni lapsella todettiin imusolmukesyöpä kolme vuotiaana, nyt terve kuusi vuotias odottaa pikkusisarusta. Vertaistuki taitaa olla se paras tuki, saman kokeneet tietävät mistä puhuu.

 

KatsuAmsku oon ihan sanaton, ei voi muuta toivottaa kuin niin paljon jaksamista ja tsemppiä kuin vaan on mistään mahdollista saada kasaan raavittua!! :hug:

Lääkkeistä: en paljoa niistä tiedä muuta kuin mitä oma psykiatri on mulle kertonut (yes, I have one), hänen mukaansa joka kymmenes jonkin sortin lääkkeitä syö. Ja että parempi onkin syödä kuin kärsiä koska vauva kärsii enemmän äitinsä häiriöistä kuin mistään lääkkeestä. Itse en ole nyt mitään lääkkeitä nyt syönyt, mutta olen ennen raskautta syönyt tosi pitkään serotoniinia tuottavaa lääkettä paniikkihäiriöön, ei ollut tarpeeksi välittäjäaineita omasta päästä. Lopetin ne jo ennen kun lopetin e-pillerit. Ei mulla ole tullut oikeastaan mitään kohtauksia lääkkeen lopettamisesta huolimatta, joten oon tullut joko siihen lopputulemaan että raskaus on itsessään nostanut aivojen välittäjäaineiden määrää tai sitten olen vaan todella pitkään syönyt niitä lääkkeitä turhaan. Mutta että todella monet syövät raskauden aikana lekureiden valvonnassa lääkitystä eikä siitä tapahdu vauvalle mitään sen vakavampaa kuin mitä tapahtuisi jos niitä ei söisi. Esimerkiksi suurin huulihalkioiden aiheuttaja on stressi, ylivoimaisesti!! Ei mikään lääke. Ja huulihalkiot muodostuvat vauvoille ensimmäisten raskausviikkojen aikana, niitä ei enää ole mahdollista aiheuttaa.
Itse voin ehkä yrittää puhua jollekin jostain, mutta mitään säännöllistä lääkettä en ehkä halua, koska yllätyksekseni pärjään ilmankin! Koskaan en ole masentunut ollut vaan lääkkeet olleet ihan panikointia varten, panikoinnissa olen aina ollut tosi hyvä

Psykiatreista muuten tykkään, nehän vaan antaa lääkkeet eikä kysele. Ainakaan tämä kenen juttusilla käyn kerran kymmenessä vuodessa. Tsykolokit saavat mun niskavillat pystyyn jonka takia en varmaan niille mielellään puhuisikaan. Katsotaan nyt mainitsenko fiiliksistäni kellekään muulle kuin kaksplus-palstalle, päätän siitä vasta sitten kun on lekurissa käymisen aika.

Varasin vielä juuri matkan Pietariin pääsiäisen yli, olkoot se vika reissu ennen kun mukelo syntyy. Jos sen reissun jälkeen sitten malttaisi pysytellä lähellä kotia!

Naene

 

KatsuAmsku paljon voimia koko perheelle ja etenkin pienelle potilaalle! :hug: todella sanattomaksi vetää..

 

Heissan!

Pikainen päivitys. Sain tiistaina mahataudin ja vaikka olo oli välillä parempikin niin kun en neljään päivään ollut saanut oikein mitään alas niin käväisin perjantaina päivystyksessä ja tiputtivat yhden pussin nestettä. Olo koheni siitä kyllä nopeasti ja nyt on jo aika normaali olo. Onneksi niin saa huomenna normiarjen taas liikkeelle.

Täällä kans yksi neuvolapsykologille menijä... vaikeeta on välillä ja synkkiä ajatuksia. Kaikki ärsyttää, varsinkin mies... ei ole kivaa. Olen ennen raskauksia käynyt jo psykologilla ja siitä jäi ihan hyvä fiilis. Vuosi sitten todettiin keskivaikea masennus ja sain lääkereseptin, jota en koskaan hakenut, koska en halunnut aloittaa niitä kun kakkosprojekti alkoi. Jälkeen päin olen miettinyt, että olisi kuitenkin pitänyt aloittaa lääkitys. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen ettei raskausaikana ole tarvinnut syödä mitään lääkkeitä. Yleisiä näyttää nämä mielialaongelmat olevan, varsinkin näin raskaus-, synnytys- ja pikkuvauva-aikana.

Tsemppiä Katsulle vaikeaan tilanteeseen ja kaikille mielialaongelmaisille :hug:

rockstone & mini 23+3

 

KatsuAmskulle halauksia ja voimia.

Täällä vointi on oikeastaan ihan hyvä. Olen jaksanut kuntoilla melkein joka päivä jotain. Kylläkin aika rauhallisella meiningillä. Kävelyä, jumppaa (omilla säädöillä), lumitöitä tiukasti tukivyöllä sidottuna ja joogaa tosin se ei oikein toimi kun aina nukahdan ja puolet liikkeistä jää tekemäti.

Masu on pullukka ja poika liikkuu aika paljon. Erityisesti öisin. Silloin myös nikotellaan ja niitä sitten kuunnellaan ja tunnustellaan että siellä hän pompsottaa.

Mä lueskelin noita mielialajuttuja ja täytyy myöntää että aikamoista aallokkoa oma mieli käy läpi. Vanhoja muistoja, monenlaisia pelkoja, ristiriitoja. Sitten on niin herkällä mielellä että helposti itkee. Musta on tosi hyvä mennä juttelemaan jonnekin jos olo ei omin konstein ollenkaan helpota.

Halit kaikille :hug:

Mustikka ja ihana pieni mönkiäinen 23+3

 

Katsuamsku paljon voimia ja tsemppiä teidän perheelle! Pidetää sormet ja varpaat pystyssä, että kaikki menee hyvin ! :hug:

Täällä yks joka kans syö mielialalääkkeitä. Toista ajetaan pikku hiljaa alas ja toisen on tarkotus jäädä. Juttelemassa käyn myös säännöllisesti ja sekin jatkuu vielä vaikka kuin pitkää. Pysyy sitten seurannassa olot ja se miten käy kun synnytys tulee ja etenkin aika sen jälkeen. Ettei pääsis sitten romahtamaan. Mielummin nämä varotoimenpiteet kuin että tipun liian syviin vesiin. Olen joutunut myöntämään sen, että olen hyvinkin taipuvainen masennukseen mutta oppinut jollai tapaan elämään sen kanssa.

Mitäs noin muuten... no vauvat on tosi vilkkaita ja tänää poks poks 22

 

KatsuAmskulle Jaksamista! :hug:

Musta on hienoa, että te kaikki osaatte käsitellä noita synkkiäkin ajatuksia ja hakea apua! Itse en samassa tilanteessa varmaan osaisi.
Ja joku jo sanoikin, että mielummin ne ajatukset nyt kuin sitten myöhemmin. Tsemppiä kaikille!

Nyt mua alkoi jännittämään se huulihalkio :O
Oli meinaan meikäläisen ensimmäiset 18 raskausviikkoa melko stressaavia! Huih! Noh, tuttavapiirissä on yksi lapsi, kenellä on ollut todella paha huulihalkio ja nyt 2v tenavasta ei sitä enää edes huomaa. Noita voidaan hoitaa niin hienosti tänä päivänä!

 

KatsuAmskulle halauksia ja voimia paljon :hug:. Ei pysty tietämään, mitä käytte läpi, surullista. Mutta lohdullista on se, että Suomessa on huippuhoito!

Masennuksesta ja lääkityksestä.. Kyllä nykyään on markkinoilla niin monenlaisia antidepressiivejä, joten varmasti oikeanlainen lääkitys on mahdollisuus saada niin raskaus- kuin imetysaikaankin. Hoidetaanhan sitä paljon ihmisiä raskausaikana ihan antipsykoottilääkitykselläkin vakavamman mielenhäiriön- tai sairauden vuoksi. Lääkemyönteisyys on hyvä asia ja edistää toipumista, sitä ei toinna häpeänä pitää, siitä on suuri apu muun hoidon rinnalla. Tarpeeksi pitkä antidepressilääkitys ja muu hoito, niin hyvillä tuloksilla masennusta nykyään pystytään hoitamaan =). Minusta on niin hienoa täällä huomata tämä positiivinen asenne psykiatriaa kohtaan ja halu ottaa apua vastaan; kuten joku sanoikin, ensi askel toipumiselle on oma halu parantua!

Joku kyseli ähkyn tunteesta.. Mulla ei varsinaista ähkyä jatkuvasti ole, mutta huomaa kyllä täyttyvänsä aikalailla, kun syö.. Kaitpa tuo yksiö on jo sen verran iso, että alkaa pian painamaan tuolla enemmänkin. Pitää vaan yrittää syödä vähemmän ja useammin.

(.) Olo ollut kyllä melkoisen hyvä viime päivät =). Lumitöitä antanut tehdä ja muutenkin jaksanut kotihommiin panostaa. Toki mä väsyn tosi nopeeta ja sit tarvii huilin, että jaksaa jatkaa. Edelleen joutaisin sinne töihin, koska ei siellä kuiteskaan kauaa enää tule oltua. Ja mä oon määräaikainen, niin tulevaisuus samassa työpaikassa epävarma.. Se vähän harmittaa, koska nyt olen työssä, mitä rakastan! Pitää vaan toivoa, että ovet on auki äippäloman jälkeenkin.. se hyvä puoli on, että tähän ammattiin päteviä on aika vähä saatavilla .
Vauva potkii paljon ja liikkeet jo voimakkaita.. maha kasvaa, joten kaikki varmaan siellä ihan ok. Huomenna se neuvola sitten... ei vaan jaksas sen tätsyn kaa mitään kovin henkevää, ei oikein ole tällä sellaista empatiaa ja lämpöä, mitä pitäisi olla, kun ihmsiä kohtaa :|. Se ei edes tervehdi, kun muutoin näkee sitä, ja taatusti tunnistaa. Minusta se on outoa. Itse en kehtaisi potilaani ohi kävellä tervehtimättä, eikö tuo ole jo hyviin tapoihin kuuluvaa? No, se on hänen häpeensä .

Mukavaa laskiaissunnuntaita kaikille :wave:

Nelli&Rusina 22+5 :heart:

 

Nyt mua alkoi jännittämään se huulihalkio :O
Oli meinaan meikäläisen ensimmäiset 18 raskausviikkoa melko stressaavia! Huih! Noh, tuttavapiirissä on yksi lapsi, kenellä on ollut todella paha huulihalkio ja nyt 2v tenavasta ei sitä enää edes huomaa. Noita voidaan hoitaa niin hienosti tänä päivänä!

Se on varmasti tosi pieni se riski, mutta mä muuten muistan rakenneultrassa että ultraaja sanoi ääneen ettei näy huulihalkiota. En ollut edes kysynyt tai mitään! Oli kiva tietää! Joten luulisi sitten niiden aina katsovan että onko huulihalkiota vai ei, joten kai sen sitten tietää jo rakenneultrasta

 

Katsulle erityistsempit ja paljon jaksamista arkeen! Vaikeita juttuja on sulla, toivotaan parasta että lapsikin jaksaa hoidoissa ja paranee ennalleen.

Ja siis toki myös tälle mielialaihmisten kasvavalle joukolle iloa ja valoa ja hyvää omaatuntoa siitä, että pidätte itsestänne hyvää huolta. Kuten moni onkin jo kerennyt sanomaan, niin on aivan mega tärkeää että pysytään nyt itse kuosissa että voidaan sitten myös pitää pikkusista huolta kun on niitten aika.

Ihme pesänrakennusvillitys on iskenyt. Olen pessyt varmaan ennätysmäärän pyykkiä, vaikkei puolet niistä vaatteista varmaan edes ollut likaisia ja jostain syystä tiskaaminenkaan ei ole tuntunut niin suurelta kärsimykseltä kuin yleensä. Ja (nyt tulee pommi) torstaina tuli mieleen, että voisin tehdä pullaa ja jotenkin kävi vielä sellanenkin ihme että sain niistä jotensakin syötävän makusia. Nyt on maailmankirjat sekasin, koko viikonlopunkin olen vaan koko ajan tarjoillut isännälle milloin ruokaa, milloin kahvia ja milloin mitä nyt vaan sattuu mieleen tulemaan, se on ihan hämmentynyt.

Nyt tässä olen kanssa miettinyt, että pitäisikö tiistaina laskiaisen kunniaksi luopua kahvista kokonaan ainakin paaston ajaksi, kun sitä ei ole nyt oikeen edes tehnyt niin paljon mieli ja närästys melkeen alkaa kolkutella ovella. Se voisi olla taktinen veto, ja nyt kun alkaa tota pötsiäkin olla ihan kiitettävästi niin ihmiset ei edes hämmenny niin paljon jos ei kelpaa. Se voisi olla idea!

 

KatsuAmskulle perheineen paljon voimia! On varmasti teillä rankkaa aikaa, täytyy vain ajatella että kaikki päättyy hyvin.

Tänään tasaviikkoa 22. Olo ihan jees, masu kasvaa ja liikkeitä tuntuu. Ajatus kolmannesta pojasta tuntuu mukavalta.

Annintähti

 

Masun lääppijät saa luvan pysyä täällä kans kaukana! Luvan kanssa tai ilman. En oo muutenkaan mikään halailija yms koskettelija tyyppi. Omaa miestä ei lasketa

Muuten oon kyllä niin lääpällään tähän mahaan ja koko raskauteen. Voisin aina ärsyttävyyteen asti jauhaa vauva- ja maha-asioista kaikkien kanssa, töissä tai kuntosalilla. Onneks kuitenkin oon onnistunu ajattelemaan läheisiä ja jättäny mm. facebookista kaikki vauva- ja mahajutut pois kokonaan.

En oo osannu ollenkaan käydää mitään negatiivisia ajatuksia läpi. Tyyliin, mistä jää paitsi tai mikä arjessa muuttuis huonompaan suuntaan tai että parisuhde tästä jotenkin kärsis... Kymmenen vuotta miehen kanssa saatu kahestaan porskuttaa ympäri ulkomaita, festareita, yöelämää jne ja nyt jo pari vuotta sitten luonnollisesti rauhotuttu ja ruvettu miettimään milloin uskalletaan ruveta vauvasta haaveilemaan. Yrityksessäkin meni puoli vuotta. Tossa ajassa jotenkii ehtiny jo miettiä kaikki pahinskenaario -asiat läpi. Nyt vaan leijuu omissa vaaleenpunasissa pilvilinnoissa odottaen innolla KAIKKEA mitä vauva mukanaan tuo :heart:

 

Voi Katsu voimia teidän koko perheelle sairauden voittamiseen. Pikkupotilalle erityisesti jaksamista.

 

Moikka kaikille ! Kirjoitin silloin aiemmin omasta kokemastani ( teksti siis hävisi) masennuksesta joka puhkesi vuonna 2007 tytön ollessa mahassa . Olen syönyt lääkkeitä kaha erilaista siitä saakka . Esikoista en imettänyt ahdistuksen ollessa niin paha jolloin synnytyksen jälkeen jouduin sairaalahoitoon . Kamalat kokemukset takana mutta tulipa se vauvakuume vuonna 2009 jo ja halusin toisen lapsen. Kuopuksen odotusaikana söin lääkkeitä ja myös imetin lääkkeiden kanssa. Lääkärit tosiaan tietävät enemmän ja pahempi lapsen kehitykselle se jos äiti on zombie : /. Minua itseäni tuo pohjamudassa käynti ja 4 vuoden terapia kasvatti ihmisenä vahvaksi ja uudeksi ihmiseksi. Nyt tosiaan kolmas lapsi masussa ja vauvakuume oli polttava :heart: . Lääkkeet on käytössä vielä ja lopettamisesta voin vain haaveilla, mulla puhkesi niin paha ahdistuneisuushäiriö joka aiheutti paniikkikohtauksia ja mun lääkitys on siis siihen määrätty. Omasta mielestäni olen hyvä äiti ja jaksan tehdä asioita sairaudesta huolimatta, lapsuus on osana omiin pelkotiloihin ja omuen lapsien kanssa teen kaikki täysin toisin kasvatuksessa, ihana huomata että juuri täällä kesäkuisissa on kohtalotovereita, itse en olisi koskaan vuonna 2007 uskonut tekeväni lisää lapsia :heart:

MiiJanen kanssa siis aika samoja kokemuksia :heart:


Katsulle paljon jaksuja, henkisesti varmasti raskas matka ja toivon kaikkea hyvää sydämeni pohjasta teidän perheelle :hug:


Nemonen ja tyyppi

 

ÄääääÄäÄÄäää! Nyt se iski, valas-olo nimittäin!

Piti oikein kaivaa esille, että eilen todella puolen päivän aikaan olen tänne kirjoittanut olevani ylpeä vatsastani ja näin pitkälle taas päästiin, kun pyörrän puheeni ja päätän olla valas!

Käänsin vaatekaappini ympäri, mutta en löydä mitään työvaatetta huomiselle. Joko ne puristaa tai sitten ne ei istu. Tai sitten mä näytän läskiltä. Tai sitten mä näytän siltä että mä oon raskaana, enkä mä halua huomenna näyttää siltä että mä olen raskaana. Kun mä haluan huomenna näyttää läskiltä. Paitsi etten halua. Ääää!
Missä on mun kaikki vaatteet, jotka istuu päälle ja tuntuu mukavalle?! Ne on muuttuneet tommosiksi kamaliksi ja mua ahdistaa jo valmiiksi olla huomenna töissä jossain rytkyissä :O

 

Moikka kaikki odottaja-toverit!

Ensimmäinen kolmas meni erittäin helposti, mutta nyt täällä esikoista odottava mamma vähän huolissaan omasta terveydestä ja jaksamisesta. Olen raskausviikolla 23 ja nyt kolmen päivän aikana on tuntunu ihmeellistä kipua mahan seudulla, varsinkin seistessä tai esim.lenkkeillessä. Tuntuu, että maha menee kovaksi ja turpoaa/kasvaa silmissä ja on sellainen "vaikea hengittää" olo. Maha tuntuu täydeltä, vaikka sitä se ei ole tai sitten taas tyhjältä. Kipu on siis sellainen paine ja ahdistus Varsinkin näin iltaisin mun maha on TODELLA iso! Näyttää siltä, että olisin raskausviikolla 33 enkä 23.
Luin harjoitussuppareista, mutta en oikein saanut niistä selkoa. Meillä oli torstaina neuvola, missä kaikki näytti olevan ok.. kohtukin oli kasvanut 23cm. Eniten tässä huolestuttaa huomenna alkava harjoittelu vanhusten palvelutalossa, että miten tulen jaksamaan, jos joudun joka viides minuutti käydä istumaan?!

Kokemuksia? Onko muilla ollut mitään samanlaisia tuntemuksia??

Hieman tuskaileva -lina ja poju