Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 * helmikuussa*

Hei!

Lueskelemassa olen taas ahkerasti käynyt mutta en ole jaksanut kirjoittaa. Töihin koitin tehä paluuta mutta ei siitä mitään tullut. Olen nyt sitten tämän koko loppukuun saikulla ja lääkäri jo vähän mietti että menenkö enää ollenkaan ennen äippäloman alkua töihin. En kyllä pistäis vastaan jos niin käy Kun tuntuu ettei täällä kotonakaan jaksa enää jokapäiväsistä askareista suoriutua. Ekat vauvan vaatteetkin sain jo kaappiin pestyä. :heart: Pakko alottaa hyvissä ajoin ettei loppuajasta tule kiire. Jos oon koko ajan näin veto pois.

Neuvolassa kävin tänään ja siellä kaikki oli paremmin ku hyvin. Heemoglobiinikin oli 120 että siitä väsymys ei ainakaan johdu Vauvan syke oli 145. Ei meinannu terkka saada sitä kuulumaan ku ipana viuhto aina anturan alta pois ja joutu aina uudestaan etsimään Niin ja sainpä kelaankin paperit toimitettavaksi.

Potkut näkyy täälläkin jo välistä mahanpäälle. :heart: Isäntäkin tunsi jo yksi ilta meidän pikkusen potkut omaan käteensä. lapset koittaneet myöskin kuulostella mutta väsyvät hetkessä jos ei heti potki Itelle ihan välistä sattuu kun tämä myskää tuonne alas potkia niin lujasti. Mutta en valita, nautin täysin joka potkusta.

En olekkaan tainnut tänne kirjoittaa mutta siskoni odottaa myös vauvaa. :heart: Hänellä LA 1.7. Ensi viikolla maanantaina hänellä rakenneultra. Päätettiin että sen jälkeen lähetään yhessä vauvoille vaatetta ja tavaraa ostamaan. Ihana kun voi oman siskon kanssa touhottaa näitä vauva juttuja ja jakaa kokemuksia. Viikotkin ku menee vajaan kolmen viikon erolla.

Onnellinen kotiäiti & kovasti potkiva Nappula 22+1:heart:

 

helou!

Panacodista.. Kyllä sitä mielestäni saa raskauden aikana syödä, mutta kannattaa varmistaa vielä lääkäriltä, yksilöllisiä erojahan voi olla. Kodeiinihan siinä on parasetmolin kanssa vaikuttavana aineena.. Sitä minä olen liitoskipiuihin joutuntu joka raskauden syömään loppuvaiheessa.

Tuulentyttö Kuvailit aika osuvasti myös minun useamman päivän tunnelmia! Tuo talviurheilu aiheuttaa kyllä päänvaivaa.. ne kaikki sadat monot ja sukset ja tylsät luistimet |O

Meillä on maanantaina neuvola ja perheen laaja terveystarkastus, onko muilla tällaisia? Siinä kuulemma mennään miehenkin terveystietoihin ja sitten käydään läpi perheen elintavat, kasvatuspuoli etc.. Ei ole tällä kylällä aiemmin ollut, että uusi juttu tuo on. Siihen kuuluu sitten se lääkäri rv 26-28. Se on niin "kylmä" eukko se neuvolan täti, että ei sen kaa tuu oikein puhuttua, vaikka joskus jostain haluis sanoakin.. Kiirekin sillä aina.

Mä oon siivonnut tänään ja kaupasta roudannu synttäriherkkuja, kun huomenna tulee toistakymmentä alakouluikästä Robin- aiheisille synttäreille.. kaakku ois marsipaania ja kermavaahtoa vaille ready.. hohhoijaa.. se siitä ulkoilusta, ei sitten enää kärsikkään muuta kun sohvalla elbaamaa loppuillan.

Nelli&Rusina 22+2

 

Dynamite Viisaudenhampaan poistot ovat erilaisia. Minulla on kaikki neljä leikattu. Yksi ei ollut kipeä (vain operaatiopäivänä kipulääke), kaksi semisti (pari-kolme päivää buranaa) ja neljäs turkasen kipeä (toista viikkoa kipulääkitys, aluksi Panacodia ja Buranaa yhdessä neljä päivää ympäri vuorokauden).

(.) Jestas tätä ultran jälkeistä tunnelmaa! Myönnän, pienen hetken harmitti, ettei tullut poikaa joukkoomme, mutta viiden minuutin päästä aloin jo miettiä koko prinsessaköörin ristiäisvaatteita ja muutenkin kesään yhtenevää asukokonaisuutta. Ja nyt olen aivan soikeena onnesta, kun kaikki on tyttöjä; ei tule niin pian huonejako-ongelmia, kun ovat samaa sukupuolta (talossamme on kaksi makuuhuonetta). Tekisi mieli mennä ostamaan jotain vaatetta pienelle, vaikka kaikki paikat on jo pullollaan tyttöjen vaatteita. Pitänee malttaa kevätvaatteisiin, kun nuo edelliset ovat talvivauvoja.

On tämä vaan _niin_ ihanaa!

 

Mä olen elänyt kanssa melko mustissa tunnelmissa. Kärsijöinä omat lapset, joille nalkutan ja räyhään. kolmevee alkoi itkemään yksi aamu, kun vain hoputin ja kieltäydyin auttamasta lahkeiden kanssa, kun hän mielestäni vain temppuili.
Jaan Tuulentytön nelHm:n fiilikset täysin. Töissä ärsyttää ja kotona ärsyttää.

Oma terveys on kanssa yksi kysymysmerkki. Mä olen luullut, että tukkoisuuteni on johtunut raskaudesta, mutta nyt olen "varma", että mulla on joku nenäkasvain. Toinen sierain on ollut tukossa viikon. Pikkuhiljaa kivut poskessa ja hampaissa alkoivat lisääntymään ja olin jo varaamassa huomiseksi lääkäriaikaa. Tänään aivastuksen yhteydessä nenästä alkoi valumaan keltaista vettä valtoimenaan. Samalla tukkoisuus ja paineentunne katosivat. Jotenkin pelottavan tuntuista.

Meillä/mulla on kanssa koko perheen laajennettu terveystarkastus neuvolassa ensi maanantaina. Sanoin kyllä miehelle, ettei hänen tarvita paikalla. Tulkoon sitten toukokuussa kuopuksen 4-vuotis tarkastukseen, jossa samat lomakkeet täytetään. Meillä on ollut sama neuvolatäti kuusi vuotta, joten eiköhän me aleta olla jo aika tuttuja.

Onneksi huomenna on perjantai! Lauantaina tulee yksi ystävä kylään joka ei tiedä raskaudesta vielä mitään. Tuntuu tyhmältä ottaa asiaa puheeksi, jos hän ei asiasta kyse/onnittele. Maha on kyllä kasvanut kahden viime viikon aikana hurjasti. Viime viikolla yhdessä työtilaisuudessa multa kyseltiin avoimesti, koska olen jäämässä kotiin. Olin niin ylpeä, jos maha vihdoinkin näyttäisi raskausmahalta eikä vain ylenpalttisilta vatsanpeitteiltä.

Elselli 21+5 (??? onneksi kohta neuvolakäynnit tihenevät, niin pysyy paremmin viikoista perillä.)

 

onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista <3 täällä masu jatkaa hurjaa kasvuaan...21+2

Ihana tötterö kyllä! <3 Mulla alkaa olla taas masukateus, näin päälle puolvälin tahtois jo ihan pysyvän vauvamasun, eikä tämmöstä joka muuttuu yön aikana siideriplösöksi... Mut koitanpa pitää mielessä, että mun hyvä vointini johtuu pitkästi pienestä mahasta, ja jaksanpa taas hyvin loppuun asti.

Lueskelin taas esikoisen ajan päiväkirjaa. Silloin mulla alkoi rv 20 piinaava lonkkasärky, jonka takia kävin fyssarillakin. Ja rv 24 olin kirjoittanut myös selän vaivanneen jonkin aikaa.

Se fyssarilla käyminen oli musta jotenki tosi kiusallista. Se eukko oli jotenkin todella kummallinen ja mul jäi joka kerta outo olo. En oo ennen käynyt fyssarilla, mut jos se olis ollut mies, olisin tehnyt jonkun ahdisteluvalituksen. Mä en ymmärtänyt ollenkaan, miks mun piti aina olla alusvaatteisillani, kun olin varannut käynneille joustavat, vartalonmyötäiset jumppatrikoot. Varmaan lihaksiston ja vartalon asennon näkee paremmin vähissä vaatteissa, mut niin kiusallista se mulle oli, että uudestaan en kovin herkästi mene. Enkä mä todellakaan ole mikään kainovieno siveyden sipuli.

No mutta poks 22 nyt sitten!

 

Hittovieköön päiväkirja.. taas jääny pitämättä. Ehkä tulostan nää meidän viestiketjut täällä ja nidon niistä kirjan Siinä olis odotuspäikkyä kerrassaan. Ei ehkä tulis ees harkittua sitä neljättä... |O

 

huomenta ja poks! 21 viikkoa tasan, ja iltapäivällä rakennultra.... jännittää!

 

Heips vaan pitkästä aikaa täältäkin!

Dynamite kyseli Panacodista. Ei se varmaan hyvää tee, niin kun ei mikään lääke, mutta itse olen joutunut syömään maksimiannokset välillä migreenin takia (siis monta päivää putkeen...). Ei se tietysti kivalta ajatukselta tunnu, että rasittaa pikkuista omilla lääkkeillä. Koin kuitenkin, että minulla ei ollut vaihtoehtoja niissä tilanteissa. En olisi kestänyt niitä kipuja. Äidin kehon kiputila aiheuttaa stressiä myös vauvalle ja pitkittyessään sekin on huono..

Minulla on vähän helpottanut oma angstaus raskautta kohtaan. Varmaankin alkaa vaan turtua tähän oloon, että joka asennossa alkaa jonnekin kivistää tai kolottaa. Tällä hetkellä itseasiassa liitoskivut ovat ainoat isommat haitat. Nekään eivät häiritse yöllä ja unet ovat parantuneet, kun pissallakaan ei tarvitse ravata enää kesken unien. Tosin esikoisen yskä pitää meitä kyllä mukavasti yöllä hereillä, mutta siitä ei voi oikein raskautta syyttää.

Töissäkin on kiire hieman helpottanut, joten stressin väheneminen vaikuttaa minulla ihan suoraan mielialaan. Kerkeää nähdä taas kavereitakin, kun ei kaikki ylimääräinen aika mene töiden parissa.

Mutta ymmärrän täysin, kun osalla on ollut synkkiäkin ajatuksia välillä. Täällä myös ajoittain hyvinkin synkkää ja seuraavassa hetkessä hyperaktiivisuutta. Minulla nuo hormonit pistää kaikki tunteet ja olot kymmenenteen potenssiin. Normaalisti aika tasaista tunnepuolella, mutta raskaana ja imettäessä kyllä kaikkea muuta. Vähän helpottaa se, että tietää tämän johtuvan raskaushormoneista, eikä kyseessä ole pysyvä olotila. Voimia vaan kaikille! Toivottavasti jokaisella on jokin kanava mitä kautta purkaa oloja. Itsellä myös vaikeaa puhua kellekään, joten tunnistan paljon Naene-nimimerkin ongelmia. Purkukanavani on aina ollut liikunta, nimenomaan yksin joku rääkkilenkki tms.. No nyt on yritettävä keksiä jotain muuta purkukeinoa. Joskus oon jotain pystynyt miehelle kertomaan, ja minua on helpottanut huomata, että sekin päässään pohtii samoja ajatuksia/pelkoja välillä. Sekään ei turhia puhu, niin hyvä tietää, että ajattelee kuitenkin

Hattiainen + Tötterö 23+6

 

ultrassa käyty ja kaikki ok, painoarvio 376 g tällä hetkellä. Mutta perhana se istui siellä jalat ristissä koko ajan, ei toivoakaan selvittää sukupuolta, vaikkka ultraajakin yritti ja yritti.

Maksanko oikeasti 200 siitä yksityisellä, vai odotellaanko vaan? :O

 

Limperi: En kyllä maksaisi.. Onko sulla tosi isot toiveet jompaakumpaa sukupuolta kohtaan? Se on oikeasti NIIN turha asia ottaa selville loppupeleissä. Ostat 200 eurolla vaikka suklaata.

Ihanaa kun kaikki oli hyvin :heart:

 

Ei mulle sinänsä ole väliä kumpi tulee, mutta jotenkin on sellanen olo että olis ollut kiva tietää. kärsimätön kun olen.

 

Jep, tiedän tunteen.. Itsekin odotan ensi torstain ultraa kun kuuta nousevaa.

 

Naene: Mulla ollu kans kauheita ajatuksia,ei koskaan enne tällasta,ei ikinä!!!

Aattelin heti että tän on pakko olla raskausmasennusta,
varasin ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle,teki mulle masennustestin (saman mikä tehtiin neuvolassa ekalla käynnillä)neuvolassa pistemäärä 4,nyt oli 16
Sano heti että lievä masennus,nyt sitten käyn säännöllisesti juttelemassa tän hoitsun kanssa synnytykseen asti,
katsotaan sitte tarvetta jatkolle.

Mul oli nää karseet ajatukset muutaman viikon pois,mutta iski taas eilen kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Sano näitä pakkoajatuksiksi, (googletappa sana pakkoajatus)tunnistatko omat oireesi.

Toivotaan että päästään kaikki eroon näistä kamalista,hirveistä ajatuksista ja saadaan nauttia raskauksistamme.

Äippä & masunasu 23+2

 

Naene: Mulla ollu kans kauheita ajatuksia,ei koskaan enne tällasta,ei ikinä!!!

Aattelin heti että tän on pakko olla raskausmasennusta,
varasin ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle,teki mulle masennustestin (saman mikä tehtiin neuvolassa ekalla käynnillä)neuvolassa pistemäärä 4,nyt oli 16
Sano heti että lievä masennus,nyt sitten käyn säännöllisesti juttelemassa tän hoitsun kanssa synnytykseen asti,
katsotaan sitte tarvetta jatkolle.

Mul oli nää karseet ajatukset muutaman viikon pois,mutta iski taas eilen kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Sano näitä pakkoajatuksiksi, (googletappa sana pakkoajatus)tunnistatko omat oireesi.

Toivotaan että päästään kaikki eroon näistä kamalista,hirveistä ajatuksista ja saadaan nauttia raskauksistamme.

Äippä & masunasu 23+2

Ei ole kiva juttu mutta helpottaa tietää ettei ole yksin tällaisissa oudoissa fiiliksissä!! Sinänsä tunnistan pakkoajatuksen idean, koko aika mä jotain stressaan liittyen yleensä talouteen tai työhön (en tiedä miksi, mulla on rahaa ihan riittämiin, mitäs helvettiä mä koko aika sitä vatvon!), mutta eniten pakon omaisia huonon omantunnon tunteita mulle tulee siitä että koira käyttäytyy jotenkin huonosti. Koira on kuollut jo aikoja sitten mitä mä sitäkin vatvon, ihan käsittämätöntä.

Kyllä tässä on nyt tullut vastoinkäymisiä ja pettymyksiä ihan joka vitun tuutista, mä en ehdi sammuttaa ihan kaikkia tulipaloja enää kunnialla vaan aina kun tulee seuraava paskasatsi niskaan, oon ottanut ihan vaan silkan hyökkäystaktiikan jotta pääsee nopeasti siitä asiasta eroon ja seuraavaa ongelmakasaa ratkomaan. En ole sellainen ihminen jonka kanssa mistään nyt näköjään neuvoteltaisiin vaan ihan samantien tyrmään mitä ikinä jollakin mulle sanottavaa olisikaan. Normaalisti olen sellainen persoona joka mielellään keskustelee ja on positiivisella mielellä liikkeellä, mutta en nyt. Sinänsä nämä vastoinkäymiset pitävät tosi kiireisinä että pelkään enemmänkin sitä ettei olisikaan kiireitä ja olisi aikaa niille mustille ajatuksille.

No, parin viikon päästä mulla on neuvolalääkäri. Mä psyykkaan itseäni että saan sanottua lekurille että fyysisesti mussa tuskin on mitään vikaa. Henkinen puoli olisi asia erikseen. Mutta mä luulen että tuollaisen asian myöntäminen olisi niin suuri juttu että pelkäisin totaalisesti menettäväni kaiken itsehillinnän jonka pelossa sitten pidän turpani kiinni ja sanon että kaikki on ihan hyvin.

Sain mä tänään aikaiseksi lounaalla parit ihan aidot naurutkin ettei tää silkkaa paskaa ole. Tsemppiä meille kaikille!

Naene (en muista mikä viikko on meneillään, lasken taas sitten joskus)

 

Eipä tässä nyt muuta kuin että ultrassa käytiin tänään. Kaikki ihan niinkuin pitääkin ja poika tulossa =) ihan niinkuin olin ajatellutkin. Tänään siis viikkoja 20+1 mutta ultrassa näytti -5päivää. Muuten sitten ärsyttääkin kaikki joten en jaksa enempää kirjoitella.

 

Voi toivottavasti Naene ja kumppanit pääsevät iloisempaan vireeseen pian tavalla tai toisella. Itse suosittelen kyllä lämpimästi vaikka semmoiselle psykiatriselle sairaanhoitajalle menoa. Ihan muutama kerta riittää ja siitä on hyötyä vaikkei ensin siltä ehkä tuntuisi. Mulla tuli muutama vuos sitten paniikkikohtauksia ja olin ihan varma että mulla on joku sydänvika tai vastaavaa vähintään oltava. Kauan kesti ennen kuin myönsin itselleni että ihan silkasta stressistä ja ahdistuksesta ne kohtaukset johtui :/ Mieli on niin kumma juttu ja minusta nyky-yhteiskunta asettaa ihmiselle tosi kovat suorituspaineet.

(.) Tää pääsi tänään kirppikselle penkomaan lastenvaatteita Hintaan 5,80 € lähti ulkohaalari, 11 bodya/potkaria, kahdet sukkahousut ja 6 paria housuja. Aika hyvä diili minusta. Ja kävi ensimmäinen tällainen"hei sinähän olet raskaana" tilanne ihmisen kanssa, jolle ei oltu kerrottu asiasta. Ja heti mahaa silittämässä oli mutta suotakoon vanhemmalle henkilölle Kai se on sitten uskottava että maha se on mullakin jo! Mitäs te muut tykkäätte mahanlääppijöistä? Pääsin vielä herkuttelemaan hampparilla ja kiitin vaan luojaa (tai jotakin) taas kerran siitä että pahoinvointi on vain kaukainen muisto. Tosi suuret sympatiat niille, ketkä siitä vielä kärsii :/

 

Ultrassa käyty keskiviikkona ja siellähän se köllötteli, 420 grammanen tyttö! Mulla on kyllä hyvät vaistot, kaupoissa oon hipelöiny pinkkejä vaatteita, ja mieleen on tullut vain tyttöjen nimiä. Aikaisemmin kirjoitinkin, että en osaisi kuvitella itseäni pojan äitinä...

Myöskin hammastarkastuksessa käyty. Kylläpä tuli hyvä fiilis, kun saatiin kaikki hammaskivet poistettua eikä mulla vieläkään ollut reikiä. Entistä helpompi hymyillä! Kaiken kaikkiaan mulla on nyt niin hyvä olotila, nautin tästä raskaudesta aivan suunnattomasti. Ei uskoisi, että pari kuukautta itkin sohvan pohjalla, kun oli niin paha olo. Aika kultaa muistot

Mahanlääppijöistä... Minä en tykkää että ulkopuoliset tulee ilman lupaa silittelemään masua. Jos luvan kysyy, niin sitten se on ok, vaikka ehkä hieman oudolta tuntuukin, että toinen tulee siihen hipelöimään

Hellioz ja tyttönen 21+6 :flower:

 

Täytyy kommentoida tohon Miltsun juttuun, että mä olin ihan hämmentynyt ja pöyristynyt kun rintaliivikaupassa puhuin myyjälle ja sanoin että oon raskaana, johon myyjä tokas lempeästi että "joo mä huomaan". Mä mietin että mistä pirusta sä sen muka huomasit, takki päällä ja kaikki mutta okei, kai sen sitten huomaa.

Hööpi ja kinkku 22+2

 

Hei vaan kaikille!

Tyttöä ne ultrassa meillekin lupaili ja rakenteet on kunnossa! Tyttö oli vaan muutaman päivän pienempi kuin päivien mukaan ois pitäny olla, mut haittaako tuo mitään. LA pidettiin kumminkin samana.

Juu, kyllähän noita onnitteluja alkaa sadella. lähimmät työkaverit nauroivat että tyhmä saa jo olla jos ei erota mun pömppää raskausmahaksi.

Mahan silittely... Mä oon jo miettiny valmiiks, et jos joku puolituttu kysyy saako koskea tai koskee lupaa kysymättä, et kysyn et miltä siitä tuntuis jos hiplaisin sen mahaa! Mulla on laaja "omatila" muutenkin, ni en tykkää yhtään jos joku alkaa kosketella..

Mustia ajatuksia mulla oli alkuraskaudessa.. mietin kaikkea, mitä vauva "pilaa" tullessaan.. mun ja miehen yhteiset hetket, vapaat aamut yms yms... nyt ei oo pitkään aikaan ollut mitään, jospa niitä ei tulisi synnytyksen jälkeenkään.

Joskos tästä vaikka päiväunille. Huonosti nukutut yöt on vaivanneet viime öinä..

 

Mulla on tarttuiltu mahaan, en tykkää. Kaukana hyvästä käytöksestä käydä toisiin käsiksi oli tilanne mikä tahansa. Mä en muutenkaan puhu tai pidä tätä raskautta "minään", se menee vaan ohella niin en tykkää että joku muukaan tekee siitä numeroa. Töissä teen töitä, voin kertoa koska lähden äitiysvapaalle jos se on tarpeen tehtävän jatkuvuuden takaamiseksi. Muutoin ajattelen että mitäs mun henk koht kuviot muille kuuluu. Vapaa-aikana vaikkapa salilla tai missä ikinä, ja nyt kun meillä on muuttoja, meinaan kantaa asioita muiden ohella paikasta toiseen, enkä tosiaan kaipaa apua. Hyvin meni muutto nro 1 torstaina kun muut kantoivat laatikot (kropan etupuolella kannettavat asiat), mä keskityin kaikkiin säkkeihin ja muihin jotka voi kantaa selkäpuolella tai sivuilla. No ehkä piilossa rappukerrosten välillä vedin henkeä syvempään pariin otteeseen Mutta en itse noteeraa raskautta niin älkööt muutkaan niin tehkö. Maha on kookas, sen myönnän, mutta entäs sitten. Voisin ihan yhtä hyvin olla vaan läski.

Asuuko/asioiko muut Helsingin keskustassa? Asianlaita näyttää olevan se, että täälläpäin on suurimmalla osalla Bugaboon vaunut. Mitä täällä tarvitsee vaunuilta on mahdollisimman pientä kokoa (monet mallit eivät esim mahdu ratikkaan, saati sitten ruuhkaisen Stockan hissiin ja se Stockan hissi on pirun tärkeä ). Ehkä vaan yksi, kääntyvä eturengas on tarpeen. Vaunujen on mahduttava busseihin ja ratikoihin, sillä on oltava kätevä sukkuloida metriksellä, eri kaupoissa ja keskustakahviloissa.
Onko joillain muilla samantyyppisiä kriteereitä vaunuille, mihin malliin tai merkkiin ootte päätyneet? Että mikä on kaikista pienin ja ketterin?

Naene

 

Lauantaita :wave:

Melko monella on raskauden aikaisia masennusoireita/ahdistusta/synkkiä ja outoja ajatuksia. Mikä on minusta hienoa, te puhutte niistä vaikkapa vain täällä, avoimesti, jolloin myös tuotte asioita "ääneen" esille ja sekin jo voi hieman helpottaa, ja joitakin auttaa havainnollistamaan sitä omaa tilaansa. Ei kaikki tosiaan osaa/pysty/voi lähteä psykan puolelle niistä juttelemaan, ei se kaikille ole luontevaa. Tässä tilanteessa mielestäni tämä palstailu on todella arvokas ja hieno juttu. Ja vastapainoksi jaamme sitä iloa ja onneakin, mitä koemme =).
Noista masennustesteistä, varmaan ovat BDI:n teettäneet neuvolassa.. niistä voi vähän huonompana päivänä saada itse kukin vähän enemmän pisteitä, mutta toki se on seula/yksi tapa arvioida masennuksen syvyyttä. Paljon käyettään akuuttipsykan puolellakin sitä. Ja hyvä kuulla, että neuvolatkin sen teettävät, jos yhtään epäilystä asiakas herättää. Se on sitä varhaista puuttumista, mikä on juuri oikeanlaista toimimista =).

masuun tarttumisesta: En tykkää minäkään, jos omin lupineen tullaan. Töissä yks mieshoitaja käy aina lääppimässä ja ihailee sitä suureen ääneen, se ärsyttää ihan älyttömästi. Sitten kehtaa vielä kommentoida mun painonnoususta yhtä kovaan ääneen :kieh:. Mulla on vastanapautus sille mietittynä, kun taatusti tulee pitkän saikun jälkeen kiinni heti kun näkee mut.. josko sit tajusi olla kauempana MUN mahasta |O.

Me ollaan miehen kanssa vkl ekaa kertaa piiiitkiin aikoihin kaksin niin, että kumpikaan ei ole töissäkään. Tuossa lumitöitä tehtiin ihan urakalla ja illasta jos kävis leffassa, se 21 tapaa pilata avioliitto kiinnostaisi =). Vointikin on suht hyvä, lukuunottamatta iskiasta, joka ottaa ihteensä tollasesta fyysisestä toiminnasta. Edelleen sama virsi mulla, joutaisin jo töihin!! Vähiin käy päivät siellä ja se vähän harmittaa.. Se on mun henkireikä, mistä nautin. Mutta kyllä se työhön kaipuu unohtuu, kun saa pienen syliinsä ja saa hyvällä omatunnolla keskittyä vain perheeseen ja kotiäitiyteen :heart:.. Nää saikut ei ole mun juttu yhtään.

Mukavaa viikonloppua kaikille =)!

Nelli&Rusina 22+4 :heart:

 

Ainakin mun mahaani saa silitellä! Vaikka muutoin mulla onkin aika iso se "oma tila", niin tämän kyllä lasken sellaiseksi poikkeukseksi, että lähelle vaan! Ja se etten kerro raskaudestani laajalti, ei tarkoita sitä ettenkö haluaisi siitä puhua. Moni tuttava tuntuu ottavan asian niin, eikä ne kysele multa mitään kun luulee etten tykkää. Noh, kyllä ne sitten kyselee kun avaan itse aiheen.

Raskaaksi tuleminen, saati sen jatkuminen ei ole meillä ollut itsestään selvyys. Nyt kun kaikki näyttää menevän hienosti, niin aion olla ylpeä mahastani! Yritän myös pitää parempaa huolta itsestäni, syödä monipuolisesti ja liikkua. Jos kaupassa pakkaan korini liian täyteen maitoa, niin minäpä lepään hyllyjen välillä. En todella ota riskiä edes ylimääräisistä harjoitussupistuksista.
Yritän silti luottaa siihen, että luonto kertoo kun tekee jotain liikaa. Ja me ollaan kaikki erilaisia. Toinen kantaa muuttolaatikoita siinä missä muutkin ja toinen saa kauppakassin kantamisesta selkävaivoja tai supistuksia. Pääasia, että tekee sitä mikä itsestä tuntuu hyvälle!

Kävin muuten tänään kirppareilla katsomassa vauvan vaatetta. Tuntuu, että jopa ne kaikista pienimmät koot on joko tyttöjen tai poikien väreissä. Johtuisko siitä, että valtaosa tietää sukupuolen jo aikaisin, joten ostaa sen mukaan vaatteet? Eipä niitä neutraaleja siis käytettynä pahemmin pyöri. Vaikka päätin jo aikoja sitten, että sukupuolta ei selvitetä, niin nyt tekis sitten kuitenkin mieli. Onneksi mies hanaa vastaan! Tiistaina olis r-ultra, taidan silti yrittää tirkistellä, vaikka ei asiasta kysytä
Tämä vauva on lähipiirissä niin odotettu, että en taida muutenkaan ostaa niitä kaikista pienimpiä kokoja. Saadaan varmaan lahjaksi aika paljon. Ja niitä suurempia ehtii sitten kaivelemaan kesäkuun jälkeenkin

-iitu 20+4

 

Yritin tässä taannoin kännykällä vastata johonkin, mutta se ei toiminut. Möh. Nyt unohdin, mikä se juttu edes oli. Kamala seula on mustakin tullut, tuntuu etten muista enää mitään ja hukkaan tavaroita ihan liukuhihnalta! (Ihan kuin en tekisi sitä muutenkin, mutta nyt on kiva syyttää raskautta kun kerta olen. )

Kävinpä torstaina ultrassa. Se tyyppi sano ensin, että eihän niistä yleensä tiedä, mitä sukupuolta on, ja ei voi kuin arvata, ja heti sitten kun pääsi sinne alemmas, niin sano että sehän on selvä poika. Kyllähän mekin ne vehkeet sieltä tunnistettiin, jos ei juuri mitään muuta kuvasta tajunnutkaan. Että silleensä, Paavosta me ollaan koko ajan puhuttukin, joulun tienoilla keksittiin muodon vuoksi toinenkin (tytön) nimi. Siellä se veuhto, liikku paljon ja leikki varpaillaan. Hauskan näkönen oli siinä screenillä, mutta kuvista tuli pelottavia, kunnon sellasia kauhuleffaluurankoja! Hui.

Mitenkä onkin muillakin noita ihme kauhukuvia. Hassua, luulin että oon vaan ite jotenkin viallinen ja paha kun angstattaa niin paljon! Tuntuu, ettei mitään varsinaisia fyysisiä oireita ole koko raskaudessa ollenkaan, mutta sitten päässä vaan vippaa. Ahistaa, että kaikki vaan kuitenkin jättää meidät yksin kun vauva tulee, tai että sille käy heti jotain kun reissuun lähetään ja sitten se on meidän vika koska MITÄS LÄHDETÄÄN ja kaikkea. Ja tietysti, että masennun synnytyksen jälkeen ja pilaan vaan sitten lapsen ja miehen ja läheisten elämän kaikella narinalla ja valituksella enkä saa mitään tehtyä vaan haisen vaan kotona ja lusmuan muitten rahoilla. Ehkä se on järkevää stressata nyt? Jos vaikka joku karma päättäisi, että kun jonkun ahdistuksen pitää tulla joskus, niin se iskee nyt saman tien ja sitten kun vauva tulee niin se on jo käyty läpi ja saa nauttia itse lapsen kasavatuksesta. Ja onhan niitä valoisia hetkiä nytkin aika paljon, että jaksaa olla optimistinen, se on kiva kun lähipiirikin tukee niin hyvin niin saa aina jakaa ahdistuksiakin.

 

21 tapaa pilata avioliitto on loistava leffa, käytiin miehen kanssa eilen se katsomassa. Uusia näyttelijöitä, jotka mun mielestä suoriutuivat erinomaisesti. Leffa oli kepeydessään myös hyvin todellinen.

Masennuksesta ollut puhetta. Mä olin melkein kaksi vuotta jossain syvissä vesissä. Ensiksi kuoli mummo, jonka kanssa olin todella läheinen, sitten Finski potki 256 ulos, ja mä yksi niistä ja siitä kuukauden päästä mulla murtui selkä rullisonnettomuudessa. En edes vessaan päässyt itse, mies joutui pyyhkimään ja pesemään mut. Yöllä toi lisää särkylääkkeitä ja vaihtoi asentoani. Se oli ihan kamalaa ja kaiken tämän summana (+vuosien saatossa pöydän alle lakaistujen muiden vastoinkäymisten) masennuin tosi pahasti. Siihen vielä lisättiin joka kuukautinen pettymys, kun ei raskautumista tapahtunut.
Käyn edelleen terapiassa juttelemassa ja neuvolassa mua seurataan aika tarkkaan. Mulla on pieni lääkitys päällä koko ajan.

Mutta kuten sanottu, nyt voin loistavasti, olen onnellinen ja parisuhdekin toimii.

Itseni ehkä pelasti se, että halusin parantua. Olenkin tosi tarkkana omien olojeni kanssa. Jos tuntuu masentavan, puhun siitä heti miehelle ja terapeutilleni. En halua löytää itseäni enää miettimässä, kuinka pääsen mummoni luokse. Oikeasti pelottaa koko ajatus, että tulisi takapakkia niin, että vain makaisin kotona pimeässä.

Vaunuista. Mä haluan suht isopyöräiset vaunut, jotka soveltuvat hyvin pitkiin kävelylenkkeihin.

MiiJane ja Justiina

 

Mun mahaan ei kyllä kosketa! Jos joku yrittää, niin kavahdan roimasti taaksepäin.

Mä olen varmaan omituinen, mutta musta tietty määrä angstailua kuuluu raskauteen ja äitiyteen. Nyt en todellakaan puhu masennuksesta tai pakkoajatuksista, johon kuuluu hakea apua ja toki tohon mun mielestä ns. Terveeseen angstailuun. Onhan se mielettömän iso asia ottaa pienestä ihmisen alusta vastuu seuraavaksi 20vuodeksi kannettavakseen ja huolehdittavakseen. Musta on normaalia prosessoida asioita joista joutuu luopumaan ja pohtia omia selviytymisstrategioita huoliin, joita lapsi väistämättä tuo tullessaan.
Yhtälailla haaveilu, iloitseminen ja positiiviset mielikuvat kuuluvat asiaan. Toki molempien puolien pitää olla balanssissa.
Mulla ne syvät vedet odottavat vauvan synnyttyä. Toivottavasti tällä kertaa osaan ottaa rennommin ja pystyn muistamaan, kuinka suhteettoman pienen hetken tämä vaihe mun elämässä kestää. Puhun niistä parista ekasta kuusta, kun en pysty olemaan hetkeäkään erossa vauvasta, vaikka siihen olisi mahdollisuus ja samalla kaipaan omaa tilaa niin että kipeää tekee.

Pienistä vaatteista. Me ainakin saatiin niitä kasapäin. Itse ostin muistaakseni pari bodya ja parit housut. Neiti viisvee kysyi yksi päivä: äiti, mikset sä osta vauvalle vaatteita. Eikö tuon voi ottaa lupana ostaa pienelle jotain uuttakin, vaikkei tarvetta ole?