Mamira, tsemppiä loppumetreille
esikoinen syntyi 42+0 käynnistettynä, kaikki meni hyvin ja mä olin vaan tyytyväinen et sain olla niin kauan raskaana (oltiin yritetty kauan), enkä olis varmaan vielä sillonkaan halunnu synnyttää, sen verran tykkään olla paksuna
Toki kaikki on hyvinkin yksilöllistä ja näin, mutta luota omaan kroppaasi
Hän tulee kun hän on valmis. Ja vaikka ei oiskaan niin tulee silti!
Niin ja sitten se oma napa alkaa olla niin kipeä, että yön tuskissani pyörittyä päätin että tää sais nyt jo kuitenkin tulla. Mulla alkaa olla niin tukala olo kokoajan että itkettää, jalkoväliin sattuu ja mielummin heräilen öisin imettämään kun vessaan. Vaikka saa sielä synnytyksen jälkeenkin rampata. Muistan juosseeni esikoinen tississä kiinni vessaan ja yrittäneeni vielä saada pikkarit alas ja takaisin ylös yhdellä kädellä pimeässä. Useammankin kerran
waaattevör..
Silti haluaisin päästä vielä keskiviikkona shoppailemaan tytön kanssa, kun pitäis sille kesäkenkiä ja nukkea katsella kaupasta. Mutta saa nähdä miten käy
Mä pimahdin aamulla, koska en osannut vastata miehen puhelimeen. Siis pimahdin ihan totaallisesti= rupesin huutoparkumaan ja tinttailemaan, teki mieli heittää se pahuksen puhelin pitkin seiniä
Ja mies yritti suihkukaapista, vessan suljetun oven takaa neuvoa kuinka se toimii. No enhän mä kuullu ku epäselvää muminaa
Onnistuin sit kuitenkin hylkäämään sen puhelun jotenkin
Voi luoja näitä hormonihuuruja... Mies kysyi vaan, että onks kaikki ihan ok...