Heippa kaikille!
Tervetuloa uusille!
Anteeksi laiska kirjoitteluni. Ei ole ollu aikaa eikä energiaa kommentoida juttuja, vaikka käynkin päivittäin tai ainakin lähes päivittäin lukaisemassa läpi.
Nostelusta oli keskusteltu. Minä en ainakaan vielä näillä viikoilla välttele mitään nostelua. Ihan oman voinnin mukaan menin esikoisestakin ja aion mennä nytkin. Esikoisesta tosin halusin jäädä varhennetulle äitiysvapaalle, koska työni sisälsi paljon nostelua ja kävi aikalailla voimille, vaikkei maha hirmu suuri mielestäni ollutkaan.
Painosta oli galluppia. Normaalisti olen painanut 67-69 kg ja olen 164 pitkä, eli pikkasen ylimäärästä lyllykkää löytyy.
Esikoisen imetyksen päätyttyä pääsi kuitenkin vähän ylimäärästä vielä kertymään ja ennen tätä raskautta painoin n. 71-72 kg. Tänään sairaalan vaaka näytti vaatteet päällä päivällä 74,6... En jaksa kuitenkaan huolestua painonnoususta, sillä esikoisestakin tuli kiloja alussa paljon, mutta loppua kohti tasaantui. Viimeisillä viikoilla ei tullut painoa joko lainkaan tai sitten 0,5 kg/vk. Mutta joka tapauksessa
ruoka ja herkut maistuvat
Joku valitteli
hengästymisestä. Mäkin hengästyn melko helposti, eikä lenkkeillä voi ollenkaan samaan tahtiin kuin aiemmin. Omaa vointia tässäkin kuuntelen ja sen mukaan mennään.
Vatsan toiminnasta oli kai joku puhunut. Mulla ongelmana järkyttävä
turvotus iltaisin. Pierettää ja maha tuntuu, kuin olis ilmapallo sielä. Suolisto tuntuu olevan jumissa: saattaa olla päiviä, ettei tartte vessassa käydä isolla asialla ollenkaan, mutta sitten kun pitää mennä, onkin vatsa sekaisin... Ihmettelen ilmiötä, sillä yleensähän raskausaikana on ummetusta.
Ottaako kellään seisominen selkään? Itse joudun työssäni paljon seisomaan/kävelemään, ja tuntuu, että selkä väsyy. En muista, että ennen raskautta olis niin rankalta tuntunu.
Ja sitten vielä sellasia kuulumisia, että käytiin tänään uudestaan
np-ultrassa (käytiin siis 2 vk sitten, mutta oli liian aikaista). Viikkoja siis edellisen ultran mukaan 11+3. Nyt vastasi 11+4 tai 11+5, mutta ei vaihdettu laskettua aikaa kumminkaan. Itse uskon vakaasti tohon 11+3 lukemaan =)
Eli pikkunen sielä köllötteli tyytyväisenä, :heart: syke oli normaali, np 1,0 mm, CRL 4,7 cm ja kaikki mitä pitikin löytyä, löytyivät (vatsalaukku, virtsarakko, kallon luiden alkua, kylkiluiden alkua jne.) Kyllä vierähti kivi sydämeltä :heart: Olin niin epäileväinen, kun pari kertaa on paperiin tullut rusehtavaa tuhrua, vähän, mutta kummiski.
neito84 + köllöttelijä 11+3 :heart: