****Kesäkuun Kullanmurut 2011 - Lokakuussa***

Cik
Iltapäivää kaikille!

Oliki paljon luettavaa, kun en oo koko viikonloppuna käynyt palstalla.

Onko tosiaan niin, että jos on pahoinvointia niin on pienempi riski saada keskenmeno?
Toi kuulostaa kyllä mun korvissa paremmalle ku hyvälle, koska olo on todella kurja pitkin päivää. Äsken oli kyllä lähellä että en juossu jo vessaan asti!
Niin, mullahan ei keskenmeneestä raskaudesta (03/2010) ollut pahoinvointia tai sen kummempaa turvotusta, palelua ja väsymystä vaan. Nyt on ollu pahoinvointia, joka jatkuu koko päivän ja yölläkin jos herään vessaan. Ja turvottaa ihan hirveesti, palelee ja rinnat on tosi arat.
Eli peukkuja pidetään, kyl tää jatkuva yökötys tuo jollain lailla varmuutta kuitenkin, että nyt kaikki menis ok :)

Tästä illasta tuleeki pitkä. Ulkoiltiin aamulla pojan kanssa ja käytiin koirien kanssa pitkä lenkki, sit poika sai hepulit ja itki ja kiukutteli vaan kolmipyörän kanssa pihalla, kun oli niin väsynyt jo 10.30!
Vaikka yö olikin ihan normaali, niin tais eiliset kyläilyt väsyttää sen verran, että me ollaan tosiaan jo oltu tunnin verran hereillä päikkäreiden jälkeen. Ja normaalisti oltais nukuttu yhdestä kolmeen.

Ikäeroista oli puhetta. Meille tulis ikäeroksi suunilleen 2v6kk, mikä voi olla ihan hyväkin. Ite kyllä toivon alunperin max 1v10kk ikäeroa, mutta nyt toivon vaan että saadaan toinen pieni :heart:

Huh, nyt on käytävä pitkäkseen etten yökkäile enempää, jospa lukis esikoiselle kirjaa kunnes mies kotiutuu ruokien kanssa ;)

Cik ja Pipa 5+0
 
Pirde :D on kyl kinkkistä olla tuollaisessa pikku joulu tai muu juhla tilanteessa kertomatta ku loppu peleissä osa saattaa arvatakki. mut toisaalta voihan ihmisellä olla muitaki hyvä syitä olla juomatta ku raskaus. :D niinkuin joku lääkekuuri tai muu vastaava :p

Itsellä kans mietityttää ku lopettanut tupakan polton kokonaan että kuin moni arvaa jo siitä. Esikoisen kohdalla myös lopetin polttamasta / ottamasta alkoholi pitoisia juomia niin suurin osa sit arvasi kun olen niin huono huijaamaan/valehtelemaan kaikesta. :D

MULLAKIN muuten tuntuu että oireita olis paljon enemmän kuin ekan kohdalla mut välistä ei ees muista olevansa raskaana :D

viikot on sit 5+0 jospa sitä huomenna soittelis neuvolaan.. ;) (piti tarkistaa taas nettilaskurilla viikot ku ei pysy kärryillä)
 
Meille tulee ikäeroksi 2v11kk , olisin halunnut paljon pienemmän mutta asiat ei mene kuten suunnittelee, vauvaa ei tehä tekemällä. Mutta nyt toivotaan että tuo muru tulee <3

Mä huomaan että alkaa oksettamaan jos ei syö säännöllisesti! Sitten etoo ja yök yök. :p ja nukuttaa.. vetelen 12-13h yöunia ja päikkärit päälle.. ja justiin on ollu syysloma!Miten mä saan perseeni puoli kuudelta huomenna ylös? kysyn vaan :D

Näin taas unia keskenmenosta, ahdistaa kun unet vainoaa mua. Mutta ehkä se tuo vaan paljon hyvää onnea raskauden varrelle, koska eikös silloin jos näet unta jonkun kuolemasta tarkoita tälle kuolevalle pitkää ja onnellista elämää?
 
Onpas tullut tekstiä viikonlopun aikana!
Sannikille iso hali ja toivottavasti saat jo huomenna tietoa lisää eikä viikot tuntuisi niin pitkiltä lopullisia tuloksia odotellessa! Tänne saa purkaa tunteita :) Ja jos sulla tosiaan työharj.niin luulisi että riittää pelkkä soitto saikusta eikä korvata tarvitse. Toivotaan että asiat selkiää pian!

Oksennuksen täyteinen pvä ollut tähän mennessä..Närästyskin löytänyt taas tiensä tänne ja siitä johtuen vielä huonompi olo koko ajan! Rennietä kuluu kiitettävästi..Mulla aina hetkellisesti helpottaa toi oksentaminen kun jotkut sanoo että velloo mahassa ja meinaa oksennus tulla niin jos vaan pystyy niin kokeilkaa pytyn halaamista,varmasti hepottaa ainakin hetkellisesti se kakominen! jaksamista kuitenkin kaikille tän inhottavan pahoinvoinnin kanssa!!

Oltiin aika kauan ulkona neidin kanssa kun vaan ensin sain itteni sängystä ylös, raitis ilma teki hyvää :) Huomenna pohditaan haenko lisää saikkua vai kokeilenko töihin menoa.. :/
Eniten jännittää ensviikonloppuna olevat yövuorot..

Nyt huilimaan ja miettimään iltaruokaa,mitä sitä tekisi mieli.. :)
 
Moikka kaikille!

Tänään testattu kaksi viivaa :heart: Laskettuaika on menkoi laskettuna 25.6.2011. Kolmas lapsi tulossa.

Oireita on nyt alkanut ilmetä, välillä paleltaa kauheasti ja toisinaan olen hiestä märkä ja poskia kuumottaa. Pissattaa ja suolentoimintakin on kiihtynyt :D Mahaa nipistelee ja alapäätä välillä särkenyt tai jotain sellasta. Väsyttää enemmän kuin normaalisti ja hengästyn helpommin. Vähän etovaa oloa välillä.

Jännää ja ihanaa olla jälleen raskaana!! Oon niin onnellinen :heart:

Täytyy tutkailla teidän juttuja paremmin illalla, nyt kutsuu ihana syysaurinko ulos lenkkeilemään.
Muutama tuttukin täällä on haaveilijoista :)
 
Kuulumisia: Vuotoa ei ole tänään tullut (koputtaa puuta). Koko ajan silti pelkään että tulee ja toivon koko sydämestäni että ei tule. Yö meni ihan pipariks kun mietin omaa tilannetta ja kävin tarkastelemassa pentulaatikkoa.

Tänään olis 6+0 kasassa.

Tänään ei ole ollut juurikaan huono olo. Ruoka ei meinaa mennä millään alas. Tässä miettii kaikenlaista jos oireet häviää (keskeytynyt keskenmeno). Noi toivotaan että ei.

Olin jo oikeestaan päättänyt että en mene nyt alkuraskauden ultraan koska on täällä niin kallis , n.138e. Nyt on alkanut tuntumaan siltä että haluan sittenkin mennä, jos nyt viikolle 7+ päästään.

Tiedän kyllä että vuoto on joskus normaalia mutta aina sitä pelästyy ja varsinkin kun ekassa raskaudessa sitä ei ollut.

Kiitos tuesta naiset :flower:
 
Nepsus Hyvä että vuotoa ei ole tullut enää!

Rixutin Onnea plussasta ja tervetuloa :flower:

Perdy Voi itku tota huonoa oloa :( Lisää saikkua vaan! ;) Onneks raitis ilma jeesas vähän.

mmilia08 Mä näin unta myös pari päivää plussan jälkeen, että aloin vuotaa ihan sikana sellasta tummaa verta.. Ahdisti kun heräsin..

Voikohan pahoinvointi olla jotenkin perinnöllistä? Mun äiti on aina sanonut, että hänellä ei ikinä oo ollut mitään pahaa oloa, kerran taisi vaan oksentaa kun minua odotti, mutta veljen kanssa ei kertaakaan ollut mitään ällötystäkään, paitsi kahvi kuulemma hais kamalalle. Mullahan on vasta 5+0 et kyl se ehtii vielä tulla, mut mietin vaan että ehkei ei tuu ollenkaan. Muuten olo aika hyvä, mulla ainoa oire on sairaan kipeet tissit ja menkkamainen polttelu vatsassa kun oon selälläni. Muuten oon ihan oireeton. Viime yönä nukuin ihan sairaan huonosti, se alkupäivien väsymyskin meni ohi, veikkaan et se oli vaan vierotusoireita kahvista :D Noo, en jaksa stressaa, pitää vaan olla onnellinen, ettei vielä oo ollut huono olo, ei se näytä mitään herkkua olevan..

Mukavaa sunnuntaita kaikille, mä väännän gradua, argh..
 
Viimeksi muokattu:
Iltoja

Täällä ois nyt vkonloppu vapaa takana ja huomenna töihin, saapa nähä puskeeko olot vai ei. Vkonloppu meni tosi hyvin ilman huonousta onneks!! :) Perjantaina vähä hikee puski elokuvissa mut meni onneks ohi. Se oli ihan huippu se Napapiirin sankarit, sai ainakin nauraa. Ja olihan siinä meikän yks suosikki näyttelijä; Timo Lavikainen. Se on niin juntti aina joka roolissaan! :D

Kaveri tänään lenkillä tuumas et poikahan sieltä sulle tulee, et hän on ihan varma.. No senpä näkee sit :)

Mulla ei oo kyllä nyt ollu mitään oiretta vkonlopun aikaan ku tissi turvotus ja herkkis olo. Näkyy vähä niinku vaihtelevan aika paljonkin oireiden voimakkuus.

Nyt pyykkihommia, suihku ja Bb talk show. Riittäny tänä vuonna ku kattonu vaan sunnuntain lähetykset :D
 
Tervetuloa uudet!!!

Rixutin: Ollaan varmaan jossain täällä törmätty, ku niin tuttu nimimerkki!!!

Jee tänään poksu taas viikot!! Nyt tasan 9+0!!!! :D

PAHA OLO PAHA OLO PAHA OLO VÄSY VÄSY VÄSY!!! Ja siihen päälle toinen ipanoista ihan kipeenä, ei hyvä yhdistelmä.. ja siinä se vp sit meniki... ja sit taas "mukava" iltavuoroputki saa jatkua!!! HUOH! :stick:

mama ja Möykky 9+0
 
Kiitos tervetulotoivotuksista :heart:

Mama84, kolmatta kuumeilevissa törmättiin :)

Nepsus, minulla oli esikoista odottaessa verenvuotoa alussa ja sitä kesti aika kauan ennen kuin saatiin tulehdus kuriin, joka tämän vuodon takanakin ilmeisesti oli. Säikäytti kyllä kamalasti silloin ja pääsinkin neuvolaan ultraan silloin joskus viikolla 6. Toivottavasti sinunkin vuoto johtuu muusta ja joillakinhan sitä tulee aina, kun menkkojen aika olisi. Hyvä, kun nyt ei ole tullut, jospa se vuoto oli siinä :hug:

Tein vielä tänään testin ja plussaa sekin oli :heart: Tänään onkin jo rv5+2, joten taidan soitella neuvolaan aikaa. Meillä on eka neuvola siinä rv8 paikkeillä ja siellä tehdään ultra.

Huomaa, että on raskaana myös siitä, että itkettää telkkarin jutut. Illalla itkin vastaparit ohjelmalle ja tänä aamuna huomenta suomen haastattelulle, onhan se hevosten esteratsastus tosi koskettavaa ;)
 
Täälläkin on nyt sitten vihdoin ja viimein plussattu! :) Johan sitä odotettiin 8kk... Pikkukakkosen laskettu aika on 26.6. Esikko on tällä hetkellä 2.5-vuotias.
Mitään oireita ei oo vielä ilmaantunut (ellei lasketa rintojen arkuutta), tosin eipä mulla esikkoa ootellessakaan vielä näillä viikoilla ollut.
 
Huomenta!

Rixutin Onnea! :)

Hemmin onnea myös sulle :) Ihanaa, että olet vihdoin raskaana pitkän odotuksen jälkeen.

Tossa joku puhu raskausarvista. Mä pääsin ekan kans aika pitkälle ilman, mut yhtäkkiä sit repes ja kunnolla. Tokasta oli pienempi maha ku ekasta, ja ajattelin jo et ei nyt sit pitäis enää arpia tulla. No eipä! Repeshän se lisää ja nyt muistutan löysänahkaista seepraa. Saa nähdä tuleeko nyt sit oikeen triplat arvet :kieh:

Mulla pääsi taas eilen itku :D Mä en normaalisti juuri itkeskele, mut eilen oli niin surullista ku mun maha on niin iso! Onkohan se turvotusta vai mitä, mut eilen mun vähän löysemmät farkut kiristi tosta seeprannahasta (ja on siel kyl ihan rehellistä läskiäki toki ;) ) kauheen muhkun siihen housun päälle :O Ja mä sentään oon käyny lenkillä enkä oo syöny herkkuja!

Nälkä on taas ihan kauhea, ja taistelua se varmaan taas tulee oleen ton painon kans, mut mä aion voittaa sen taistelun. Mä en tajua miten voi olla nälkä koko ajan? Onko muilla? Koitan sit syyä terveellistä tai juoda enemmän.

Mua mietityttää synnytyski jo, tässä vaiheessa. Ku mulla ne on ollu aika nopsia ja mua pelottaa jos en ehi sairaalaan :D Me ollaan oikeen muutettu ja sairaalaan on nykyään huimat 25km. Toi 3v tuli maailmaan kahessa tunnissa ekasta supistuksesta, ja jos taas synnytysaika puolittuu ni siitähän mä sitä paniikkia keksin. Mut toisaalta, viime synnytyksestä tosiaan on se 3v jo, viimeks väli oli alle 2v, kaipa silläki voi olla vaikutusta.

Mulla ei ole ollenkaa pahoinvointia. Kahvikaan ei ällötä ollenkaan, nytki täs aamukahvia hörpin. Oon koittanu silti vähentäny kahvin juontia.

Tänään meen yöksi töihin, joten on vähän niinku vapaapäivä :D Lähetään poikien kans kattoo paikallinen kirppari ja kirjastossaki vois käydä. Hauskaa päivää kaikille ja koittakaahan kestää pahoinvointien sun muiden kanssa :)

Niin ja nepsus , ihanaa ettet oo enää vuotanu, nyt pidetään peukut pystyssä!!
 
Hei!

Täällä mukaan ilmoittautuisi yksi odottaja!

Laskettu aika olisi 29.6 ja kolmatta odotellaan tulevaksi :)

Täällä mennään aika oireetta, alussa oli valtavasti palelua ja aivan järkyttäviä menkkakipuja, mitä ne muista aiemmilta olleen, ihan polttelua ja vihlontaa, mutta sekin on jo helpottanut. Mulla on todettu taaksepäin kallistunut kohtu, joka on sitten suoristuessaan voinut aiheuttaa tuota.

Mutta siis vihlaisuja löytyy vieläkin, erityisesti töissä, kun seisomatyö tuntuu vielä satunnaisesti, myös palelua satunnaisesti. Mulla taas on ruokahalu vähän kateissa, tai siis nälkä olisi, mutta kun ei tee mitään mieli!

Kahviakin olen juonut, enemmän tavan vuoksi, mutta olen kyllä vähentänyt 2 kuppiin päivässä.

Raskausarvista on ollut juttelua ja repesin totaalisesti tuolin kommentille löysänahkaisesta seeprasta :D sopii hyvin kuvaamaan myös mua. Mulla on molemmilla kerroilla ollut järkyttävän kokoiset mahat joten arvet nousee myös ylös... onhan ne tässä jo ehtineet vaalentua, mulla nuorempi on nyt himpun reilu 3, joten edellisestä raskaudesta on jo aikaa.

Mutta hyvin onnellisia ja iloisia täällä ollaan tulevasta kolmosesta ja aion nauttia tästä raskausajastakin koko sydämellä, koska tämä jää meidän viimeiseksi pikkuiseksi :)
 
Huomenet!
Onnea uusille plussanneille ja tervetuloa mukaan!! :)

Varasin huomiseksi neuvolaan lääkärille ajan tän pahoinvoinnin takia ja töihinkin jo soitin etten aio tulla huomenna ja pomolle kerroin syyn.Oli hyvin ymmärtäväinen ja helpotti kyllä itseä kun sai sanottua miksi pois oon vaikka eihän noi syyt meillä ainakaan esimiehelle kuului vaan ylimmälle pomolle..

Helpottaa huomattavasti kun tietää ettei huomenna tarvii töihin herätä..Mutta odotan kyllä kovasti sitä päivää kun tää pahoinvointi on ohi,tai ei ainakaan jokapäiväistä ja joka hetkistä... :/
Jaksamista kaikille ja mukavaa uuden viikon alkua!
 
Pirun soittoajat... saapi odotella 12.30 asti että saa yhteyden naistentautienpolille... soitin kyllä yksityiselle ja kyselin onko hyötyä esim perjantaina ultrata jos olis muutoksia tapahtunu, mut oli sitä mieltä että kannattaa se pari viikkoa odottaa. Enkä oikeestaan usko saanko mitään helpotusta soittamalla polille, eipä se varmaan hormonikoekaan yksinään kerro mitään. Oksensin eilen ihan raivolla, pahoinvointi alkaa yöllä, eli unet jää vähiin, ja aamulla oksennetaan urakalla.

Uusille tervetuloa:flower:

Mie oon niin väsy ja pahalla tuulella että harmittaa itseäkin:(
ilmoitin työharjoitteluun että oon oksennustaudissa, no joo ei edes valehtelua kun oksentaa koko ajan :p syy vaan vähän eri... päätin nyt pistää tavalla tai toisella ton pääkopan ojennukseen... ainakin yritän:)
 
Tervehdys!

Itse en halua mukaan mihinkään listoihin tms. mutta olisi mukava jakaa näitä oireita ja pelon tunteita ja itkuja ym. "ihania" asioita :D

Itse täällä aivan pelko persiessä ollut muutaman päivän, koska suurimmat oireet vähentyneet huomattavasti. Ei pitäisi valittaa, mutta heti miettii kaikkein pahinta. :headwall:

Pahoinvointi oli pahimmillaan pari viikkoa sitten, pääsin siitä 24/7 oksentelusta pois ja se jatkui ainoastaan aamupahoinvointina/iltapäiväpahoinvointina :D Tämä taitaa olla tänään toinen tai kolmas aamu kun ei tarvitse halailla vessanpönttöö heti aamusta! Pelottaa.

Menkkamaisia kipuja oli myös pari viikkoa putkeen päivittäin ja yskiessä/aivastaessa vihlomista, kuin myös esim. sängyssä nukkuma-asentoa vaihtaessa ja nyt ei mitään!
Vai onko se niin että esim. nämä menkkamaiset kivut loppuvat vaan jossain vaiheessa vai pitäskö niitä jatkuu koko raskauden ajan?
Ukkokin alkaa hermostuu kun valitan koko ajan että onkohan massussa enää ketään. Ensimmäinen raskaus kuitenkin menossa niin joka asia pelottaa ja on uutta..

anni ja 8+rapiat päälle :D
 
Aamupäiviä :D

Täällä taas koulussa rentouttavan loman jälkeen: ja oksettaa kaikki nuo tupakalta ja hieltä haisevat teini pojat ketä joutuu käytävillä ohittelemaan, se haju on jotain :x
Koulun ruokakin oksuttaa ja lujaa.. se haju ja ulkonäkö, silimät kiinni pitää syödä. tai söin eikä tää öllötys kadonnut, aamulla jaoin tämän asian äidinkielen opettajalle kun tosiaan ravasin vessassa ku meinas laatta lentää ihan koko ajan. Hieno homma !

Raskausarvista: Mulle pamahti esikoista odotellessa 32+ viikolla seepran nahka. ennen sitä ei mitään, saa nähdä tuleeko lisää; kysyn minne mun mahaan mahtuu enää :eek: No tulee jos on tullakseen: rasvaamaan alkoin heti mahaa ja tissejä.

Hauskaa päivää, ja uusille tervetuloa!

MMILIA JA HUGO 7+6
 
heippatihei.

Uusille plussanneille tervetuloa ja ONNEA! :)

Sannikki: harmin paikka ku et saa mitään uutta tietoa, kyllä tulee sit piinaavat kaksiviikkoiset jos ei saa ajatuksia välistä muualle. :)

Mulla ei oikeastaan nyt ole taas ollut sitten minkäänlaisia oireita, jaksoi siivota asunnonki tänään kunnolla.. Toki rinnat on kipeänä ja aristaa mut pahoinvointi on muistanut pysyä poissa, toki alkaa heti närästään jos vahingossaki syömään jotaki vääränlaista :D
huomenna tosin taas töihin ja sittenhän se tietenki alkaa se pahoinvointi ja väsymys..:D

Mie en kyl muista missä vaiheessa mulla tuli ne raskausarvet ekassa, varmaan aina sitä mukaan ku mahaki kasvoi.. aika hyvinhän ne on haalentuneet ja uusia tulee kyl ihan varmasti! :D
 
Moi!
KiaralA :hug:

Mulla alkoi eilen koskea hampaaseen. koski niin että lopulta itkin. Enkä nukkunut viime yönä yhtään. Tänään sit hammaslääkärille ja ei reikää siinä hampaassa mihin koskee vaan viisaudenhampaassa ja kipu säteilee siihen. Poistivat sit sen viisurin. Voi jestas että koski. Koski niin pirusti, mutta onneks se on nyt ohi! Se oli just ruokatauon aikaan ku kävin siellä. En sit saanu syödä pariin tuntiin ja tuli ihan pirun paha olo ja kävin yökkimässä ilmaa vessassa. Sit ku sai syödä niin alkoi taas vuotaa verta. Pitää kohta yrittää uudestaan.

Raskausarvista pojan aikana ei tullut yhtään, toiv.ei nytkään..

Ääh, nyt pitää mennä kokeileen syömistä!

Huomenna eka neuvola :)
Bretagne ja pikku 7+3
 
Hei ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille :hug:!

Voi KiaralA :hug:! Oon tosi pahoillani teiän puolesta ja vomia paljon huomiseen koitokseen :hug:. Ja sit joskus uuteen yritykseen :heart:.

Täällä oli tänää eka neuvola :D. Kaikki ok ja miun kohalta voi päivittää sen verran, et la muuttu :D. En tiiä miten hyö sen laskee, mut nyt olis sit 5+6 ja la olis 21.6. :D. Ja ultra ois sit kunnallisella puolella 12.11. :O, pitäs siis viel reilu kaks viikkoa jaksaa oottaa. Se meiän vanhin neuvolatäti oli sitä mieltä, et turhaan meen kaupunkiin yksityiselle ens viikolla ultraan ja tuhlaamaan rahaa, ku kuitenkin on vaan 1 viikko aikaa siitä sit siihen ilmaseen ultraan. Ja sano, et turhaan huolehin, et eiköhän kaikki oo ok :heart:.

Miekin oon vähän positiivisella mielellä, ku tätä pahoinvointia kerta on. Eilen jo oksensinkin :O. Parin tunnin välein jos en syö ni huono olo iskee.

Tervetuloa myös uusille miunkin puolesta :flower:!
 
Hei löysin purevan lääkkeen ällö-öllötykselleni: tiedättekö te ne OUKKIDOUKKI KUUMAT TISSIT ;D löysin matkahuollosta niitä ja sain pahanolon pois :eek: Pitää hakea huomenna lisää, oli niin halpoja ;D

Kiarala: Voimia :,( ja onnea uuteen yritykseen kun on sen aika <3
 
Pyyter: kylläpäs sulla oli aikaisin neuvola, ja sielä saa aikaisin ultran? viikolla7/8:nko ?
Meillä ultrataan neuvolassa, no jos sanoo ettei yhtään muista kuinka on menkkoja ollunna :D
pitää siis pluffata vähän ;D Neuvola olisi jo ensiviikon perjantaina, kyllä se tulee vaikka alussa tuntui ikuisuudelta!
 
KiaralA olen pahoillani :hug:

Itsellä on tänään ollut helpompi päivä ja heti olen huolissani. Ei ole kunnolla oksettanut, vain ällöttänyt lievemmin. Mihinkään sitä ei ole tyytyväinen! :headwall: Toisaalta vielä eilen olin ihan epätoivoinen, että miten pääsen edes töihin, kun oli niin huono olo. Yht´äkkiä sitten parempi päivä. :confused: Tai siis väsyttäähän nytkin ihan kiitettävästi. Ja eilen just mietin, että ei ole paleltanut, ja sama juttu tänään. Voi kun kaikki olisi kuitenkin hyvin, järjetöntä tämä itsensä tarkkailu!!!!

kurkkunaamio ja toukka 8+2
 
mmilia08 Joo, meiän kunnassa saa todella aikasin neuvola-ajan verrattuna näköjään muihin kuntiin :D. Ja miusta se on hyvä. Ja on kuulemma toivoneet keskussairaalasta, et ois yks ultra enne np-ultraa, jotta ei porukkaa menis turhaan sinne, ku siel on odottajia lähikunnista ym.
 

Yhteistyössä