**KESÄKUUN KULLANKERÄT** lokakuussa

Aamulla oli 4 kk lääkäri-neuvola.. edellisen 1.9. neuvolan jälkeen oli poijalle tullut pituutta 4,8 cm ja painoa 1110 g. :D Nyt on painoa 6620 g ja pituutta 63,9 cm.
Reippaasti tullut siis vellien myötä kasvua ja ihan tarpeeseen, ollaan päästy nyt nollakäyrille. Tottakai voisi kasvaa miinuskäyrällä mutta olisi sitten varmasti itkuisempi ja nälkäisempi tapaus. Tässä perheessä kaikki on kärttyisiä nälässä.. :LOL:
Nyt lääkäri totesi/kirjoitti 'Kasvaa mukavasti. Hymyilevä, virkeä poika...'
Lääkäri tarkasti kuulon ja poika ei reagoinut kilikelloihin eikä helistimeen mutta kun lääkäri sanoi Nooa niin johan pää kääntyi.. fiksu poika lääkärin(kin) mukaan. ;)

Poika meni siskonsa ohi painon suhteen mutta ei pituudessa.. nyt mietinkin että olisikohan esikoinen ollut aikoinaan +20 käyrällä pituudessa kun ei ollut tarvetta tutustua esikoisen aikaan noihin käyriin kun sairaalasta lähdettiin yli syntymäpainon..
itse asiassa noteerasin koko pituuskäyrän vasta tämän vauvan kohdalla joten paljon mahdollista että meni pituudessa +20 käyrällä eikä painossa kun oli vain puhetta pelkästä käyrästä. (tai en itse silloisen dementian ajalta muista)
Samapa tuo kumpi, mietin vaan että tuleeko meidän tytöstä se 180 cm ja poijasta 160 cm.. :xmas:

Me ostimme esikoisen aikaan Medisanan ilmankostuttimen mutta tullut lähinnä käytettyä yövalona.. aika kallis yövalo joo :ashamed:
Edelleen suosittelen nenätippoja ja nenä-Friidaa jolla saa räät ulos eivätkä ehdi muualle muhimaan. Varmaan olisi saanut valvoa usean yön jos ei olisi tuota kapistusta.
Esikoinen sairasti ekan kunnon flunssan 1v 3kk iässä ja luulen että Fridalla on oma osuutensa asiassa.. niin, painotan sanaa luulen. :D

äää & Nooa 4 pvää vajaa 4 kk
 
heippa!

Ensin tahan kyselyyn

1. taysiimetyksella
2. ei.
3.nukutaan. yleensa ensin n, 7-8 tunnin unipatka ja sitten vilea parin kolmen tunnin unipatka.
4. ei
5. ei
6. kylla


Huommenna vihdoinkin tyton kanssa lomalle kotosuomeen! Kuukauden loma ja saa joka paiva hyvin syoda kun aiti laitaa ruokaa! Lennetaan pariisin kautta helsinkiin ja helsingista ouluun.Eli heti kerralla kolme lentoa. Taytyy toivoa ettei tytto kovin huuda noustessa ja koneen laskiessa....
Laukkuja olen koittanut pakkailla. Nyt kun tarvii aika paljon monenlaista tavaraa myos kasimatkatavaraan. Onneksi on muistilistaa tullut laadittua. Lennan viela kahdestaan tyton kanssa joten vahan jannittaa miten parjaan. Ei varmaan tule itse pahemmin syotya tai nukuttua koko paivana. Lento lahtee jo enne seitsemaa aamusta joten ylos taytyy sangysta nousta jo neljan maissa :(

Parin tunnin paasta kaytan tyttoa punnituksella. Vahan jannittaa miten on kasvanut, kun viime aikoina on kesken syonnin se nyrkki mennyt suuhun. Taalla on jo hampaita tulossa. Kuola valuu, et ruokalappu kaytossa. Nyrkkia survotaan suuhun kovasti yollakin ja valista sit itkeaan sen takia. Ja toinen juttu on et koitetaan kaantya mahalleen yolla....
Paivalla ei sit muuta tehdakkaan lattialla kun mahalleen kaannytaan koko ajan.
Illasta tulee mulle kosmetologi kotikaynnille ja vahaa ja varjaa kulmat ja ripset. Eli on sit loma kunnossa =)

Viela pitaisi asunoa siivota ja pakata loppuun. Vaan on niin laiska olo. Sen tietaa et pakkailen sit keskella yota kun pitaisi menna aikasin nukkumaan. Vaan sellaista tanne. Kayn viela ne neuvola uutiset kertomassa illan paalle....
 
Joo, kyllä se on ihan hyvä, etten tuu tänne huutelee mistään päivärytmeistä. Tänäänki poika on nukkunu vaan 2x30 min päikkärit ja ollaan herätty jo klo 7. Äsken sain sen vihdoinkin taittumaan päikkäreille.. saas nähdä kauan tällä kertaa nukutaan.. pikkasen jo väsyttää, kun on saanu koko päivän tuota viihdyttää. |O Niin, ja paskatkin se teki vaihteeksi ohi vaipan, ihanaa. :x

Olisin eilen ostanu kaupasta niitä uusia ekovaippoja,mutta ne oli sieltä loppu (jokaisesta koosta). On vissiin kaikki päättäny testata niitä vaippoja nyt. No, ei auta kun yrittää ostaa niitä seuraavalla kerralla. Jos sais hivenen helpotettua tätä omaatuntoa,joka kovasti syyttää kertisvaippojen käytöstä.

Mulla oli kaveri käymässä muutaman tunnin ja Rasmus oli sille niin mielin kielin. Jutteli ja naureskeli vaan,mutta kun kaverin syliin joutu, niin alko kovin hätääntynyt parku äidin luo. Höppänä tuo poika, vaikka äiti istu ihan vieressä! :heart:
 
4kk nlassa ja lekurissa käytynnä =)
Pituus 61,5cm ja paino 6385g ,päänymp. 42,6.

Levolacii lääkäri suositteli Viljamin ummetukseen...sitä ollaan kyl käytettykkii.

Miul kauhee nuha :snotty: ...en tiiä onko flunssaa vaiko allergiaa,mut ärsyttävää kyl!
 
1. Onko kullakeräsi saanut maidon täysimetyksellä, osittaisimetyksellä vai pullosta?

- Meillä mennään täysimetyksellä. Kiinteet aloitetaan kyllä varmaan heti kohta, kun 4 kk tulee täyteen.

2. Onko kullankeräsi ollut jo sairaana (esim. flunssa tai korvatulehdus)?

- Kullankerä ei ole ollut kipeänä, muu perhe on.

3. Nukutaanko teillä hyvät yöunet (pääasiassa myös pidempiä unijaksoja 4h-> )

- Mä koen yöunet hyviksi, vaikka pisin unijakso on max. 4,5 tuntia.

4. Onko ollut havaittavissa pitkäkestoisia vatsanväänteitä?

- Ei.

5. Onko koliikkia?

- Ei

6. Syökö vauvasi tuttia?

- Hirmusti on yritetty opettaa, mut nyrkki maistuu paremmin. Joskus illalla nukkumaan mennessä ja vaunuissa tutti kelpaa ennen nukahtamista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitiäitiäiti:
Me ostimme esikoisen aikaan Medisanan ilmankostuttimen mutta tullut lähinnä käytettyä yövalona.. aika kallis yövalo joo :ashamed:
Edelleen suosittelen nenätippoja ja nenä-Friidaa jolla saa räät ulos eivätkä ehdi muualle muhimaan. Varmaan olisi saanut valvoa usean yön jos ei olisi tuota kapistusta.
Esikoinen sairasti ekan kunnon flunssan 1v 3kk iässä ja luulen että Fridalla on oma osuutensa asiassa.. niin, painotan sanaa luulen. :D
Mikä on nenä-friida? Keittosuolaipat meillä onkin käytössä. Kävin ostamassa unipalikat sänkyyn, jos auttaisi tuohon yörohinaan, kirjapinoista kun tuli aina epätasaisia.

Aika hauska muuten, kun tosi harva vauva täällä suostuu tuttiin, joko ei ollenkaan tai puoliväkisin nälkäänsä. Mietin vaan, että kuinka jotkut sitten saavat omansa totuteltua tutille? Meillä huoli 2-viikkoisena. Välillä silloin tällöin, nykyään ei juuri lainkaan. Kaikki sanoo, ettei enää kannattaisi tyrkyttää, mutta minua ainakin huolettaa tuo nyrkin ja etenkin peukalon syönti. Peukalosta kun on hankala vieroittaa... Mutta minkäs teet.
 
Frida on imulaite jolla itse imet rään vauvan/taaperon nenästä putken ja letkun avulla. Toinen pää siis suuhusi, toinen vauvan nenään, väliin tulee filtteri. Sillä saa siis imettyä tosi hyvin kaikki pois kun ensin notkistaa vähän tarvittaessa nenätipoilla. Saa apteekeista ja marketeista.

Meillä esikoinen oli sairaalassa kätilöiden luona yhden yön ja sen jälkeen tutti oli tärkeämpi kuin äiti.. :'(
No ei kai mutta nyt yritetään vierottaa siitä, ei saa ottaa enää tuttia sängyn ulkopuolelle. Esikoinen täytti juuri 2 -vuotta.
Äsken kokeilin vauvalle tuttia kun nappasin rinnan kesken kaiken suusta kun esikoinen huusi hätiin.. kylläpäs se hetken kelpasi, pääasia eli vissiin imemisen tarve tyydyttyi kun itku loppui.

Jos jossain vaiheessa on jo syönyt jonkin verran tuttia, niin ei kai ole osaamisesta kiinni, vaan taitaa olla niin kuin tuo esikoinen monesti ruokapäydässä toteaa 'Ei kelpaa'.
Esikolla oli tosiaan helppo tuo nyrkki korvata tutilla, tällä vauvalla ei niinkään.. anoppi kertoi miehen jyrsineen aikoinaan kätensä verille. Jos ei nyt niin pitkälle päästäis, luin juuri että sormien/nyrkin imeminen on suun kehitykselle huonompi vaihtoehto kuin tutti.
Lisäksi tutti kuulemma ehkäisee kätkyt -kuolemaa.. tosin en ymmärrä miten tällaiseen tulokseen on päästy kun koko asialle ei ole koskaan käsittääkseni löytynyt syytä. :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja maamuska:
Unohtui...paljonko ootte suurin piirtein antanu ekalla kerralla velliä? Meinasin tänään kokeilla miten perunaporkkana uppois. En muista yhtään kuinka esikon kanssa nää hommat hoidettiin.
:wave: tänään ensimmäinen kerta, 100ml, sekoitus suhde 60 pe-po-velli+40nan, kaikki meni :p
 
Äitiäitiäiti: olen lukenut samaa tutin hyvistä puolista. Meidän vaavilta tosin on taitanut jäädä ne artikkelit silti lukematta, kun edelleen kannattaa nahkaa...

Meillä ainakin nimenomaan tutti ei kelpaa. Kaveri irvistää ja sylkee pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Babyblue08:
Äitiäitiäiti: Vielä Fridasta sen verran, että toimiiko, jos lima ei ole näkyvissä? Meillä rohisee jossain syvyyksissä, joten esim. pikkuniistäjällä ei tee mitään.
Toimii, juuri silloin kun kuulostaa tukkoiselta / rohisee, saa parhaan saaliin. :D
Ja helpottaa pientä välittömästi.
 
meillä on jo syöttötuoli :D se on miehen vanha, raskausaikana hiottiin ja maalattiin uusiks ja nyt se venailee tossa pöydän päädyssä käyttöön ottoa :D Mut siis se tuoli on tosi tukeva, ja se on miusta se tuolin tärkein puoli ja tietty se et vauvan saa siihen helposti hyvään asentoon eikä siitä voi tippua :D
 
Vielä kyselyyn...

1. Täysimetyksellä mennään. Rintakumista johtuen myös pullo kelpaa.
2. Ei ole ollut sairaana.
3. Tähän mennessä nukuttu loistavasti, nyt viimeisin viikko hieman levottomampaa. Normaalisti eka pätkä 21-23 - 06-07
4. Ei mahanväänteitä, pierua sitäkin enemmän :LOL:
5. Ei koliikkia
6. Tuttia syö paljon, jos tutti ei ole suussa, niin vasen nyrkki/etusormi kelpaa korvikkeena loistavasti. :D

Tänään neuvolassa 62.5 cm, 5.7 kg. Neiti kyllä näyttää yleisesti ottaen pitkältä (vaikka onkin keskikäyrällä), koska on aika hoikka (mennään -10 käyrällä pituus-painosuhteessa).

Kata ja neiti kohta 4kk
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiivari:
Millaisen syöttötuolin meinaatte hankkia ja missä vaiheessa?
Meillä esikon vanha tulee käyttöön, ihan perusmalli. Käyttöön otetaan sitten,kun pystyy ruveta istuttamaan.

Velliä annoin tänään 60ml ja ainakaan vielä ei ole mitään kitinöitä tullu, päinvastoin on nukkunu melkein koko päivän. Ilmeet olivat hienoja,kun suuhun tulikin ihan uutta makua =) .



 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiivari:
Teen tässä pienimuotoista tieteellistä tutkimusta :LOL: Eli jos jaksatte vastailla seuraaviin kysymyksiin:

1. Onko kullakeräsi saanut maidon täysimetyksellä, osittaisimetyksellä vai pullosta?
2. Onko kullankeräsi ollut jo sairaana (esim. flunssa tai korvatulehdus)?
3. Nukutaanko teillä hyvät yöunet (pääasiassa myös pidempiä unijaksoja 4h-> )
4. Onko ollut havaittavissa pitkäkestoisia vatsanväänteitä?
5. Onko koliikkia?
6. Syökö vauvasi tuttia?

Kiitos jo etukäteen vastauksistasi :D
1. Pitkälti täysimetyksellä (joskus on sitä velliä saanu, mut ei vähään aikaan eikä merkittäviä määriä )

2. ei oo sairastellu, enkä ole itekkään.

3. Hyvin nukkuu yöllä, n 6h eka pätkä

4. Toivolla on se refluksia, ja tietyt ruoat mun syömänä aiheuttaa masuvaivaa.

5. Tais olla koliikki, vaik sitä ei heti tajunnu. Jo vähän helpottaa (ei siis enää huuda koko valveilla-olo-aikaa)...

6. Syö tuttia, antaumuksella ja nyrkkiä sitäki enemmän.
 
Saako noita tutkimuksen tuloksia sitte lukea täällä? :wave:

Meillä on ollu nyt vähän rankkaa... Mun veli pääsi sieltä sairaalasta, mut on huonossa hapessa...

Huomenna neuvolaan taas taistelemaan sen haahkan kanssa. Kauhulla odotan sitä rokottamista...

D-vitaminiä oon nyt taas yrittäny antaa, mut ei hyvältä näytä. 2 tippaa jekovitiä ja hirvee huuto. Devitol vielä pahempi. Kai se olis kokeiltava niitä dee-tippoja.

Väsyny Rypäle + Toivo 3kk 2pv (Toivo taitaa olla muuten tän sakin nuorimpia..?)
 
Alkuperäinen kirjoittaja rypäle:
Saako noita tutkimuksen tuloksia sitte lukea täällä? :wave:

Meillä on ollu nyt vähän rankkaa... Mun veli pääsi sieltä sairaalasta, mut on huonossa hapessa...

Huomenna neuvolaan taas taistelemaan sen haahkan kanssa. Kauhulla odotan sitä rokottamista...

D-vitaminiä oon nyt taas yrittäny antaa, mut ei hyvältä näytä. 2 tippaa jekovitiä ja hirvee huuto. Devitol vielä pahempi. Kai se olis kokeiltava niitä dee-tippoja.

Väsyny Rypäle + Toivo 3kk 2pv (Toivo taitaa olla muuten tän sakin nuorimpia..?)

profiilista kurkkasin ja menee meijän Nenni yhen päivän teitin edelle eli synty 29.6
 
Syöttötuolista Meil on jo moinen kapistus :D ...saatiin kaupanpäälisiks se ku ostin/tilasin noi mei vaunut.
Toi on sellain niiku se triptrap...vai mikähä se oli :LOL: Kuitenkii et siit saapsit tuolin myös isole lapselle ja aikuiselle.
 
Meillä kans poika nuorimmasta päästä, 29.6 syntynyt.

Eilen annoin sitä perunaporkkana-velliä, ei aiheuttanu mitään vatsan väänteitä eli tänään jatketaan tutustumista makujen maailmaan. Pitäis jostain kaivaa innostusta tän kämpäm siivoomiseen, olis pakko tehdä jo jotain siis kunnon siivous. Esikko lähtee tänään mummolaan yökylään tätinsä ja serkkunsa kanssa. Huomenna tää mamma menee vihdoin elokuviin kavereidensa kanssa ja sen jälkeen tullaan varmaan saunomaan tänne meille.

Sattuiko muuten kukaan kattomaan eilen illalla sitä dokumenttia lapsen pahoinpitelystä? Oli aika kauheita tarinoita...Itkeä vollotin sitten taas isännän olkapäätä vasten. Yllätyin siitä että pahoinpitelyt kohdistuu suurimmaksi osaksi vauvoihin, 0-6kk :'( .

Nyt aamukahvin voimalla keräilemään sitä siivousintoa...saiskohan sitä ostaa jostain. :wave:
 
Huomenta!

Tiivarin kyselyihin:
Millaa imetän edelleen, sai elämänsä ekat 3 päivää luovutettua ja seuraavat 7 päivää mun omaa lypsettyä rintamaitoa pullosta (sinivalohoidon takia ruokittiin pullolla ), joten ilmeisesti imetysfriikkien mukaan mulla ei ole oikeutta puhua enää täysimetyksestä. Eikä nyt enää ainakaan, kun saa myös kiinteää ruokaa ja velliä, mutta maitonsa saa rinnalta edelleen. Nukkuu yöt hyvin, ei oo sairastellut, eikä pahemmin vatsavaivoista kärsinyt. Tutti ei sitkeistä kaupitteluista huolimatta tahdo kelvata.

Meillä on syöttötuolina sellanen perinteinen malli, ostettiin se esikoiselle aikoinaan. Milla kun on tuommonen pieni ja sirpakka, niin ajattelin ostaa sen pehmusteen siihen nyt meidän muut on olleet niin paljon pyöreämpiä, että on ollut pehmusteet omasta takaa =)

Ammu ja Milla (4kk 2 päivää:heart: )

ps. Haluatteko sen listan myös tähän pinoon? Mun piti eilen tempasta se tuohon etusivulle, mutta kun en kerenny ja nyt olikin jo näin juttua tullu....
 

Yhteistyössä