Nyt on pakko purkaantua...
Vähän taustaa: Viime torstaina oli neuvola. Jouduin täyttämään sellasen mielialakyselyn ja vastasin ihan rehellisesti, luulin et se olis vaan jotain tilastotiedettä. Neuvolatäti sitte käviki sen läpi ja lyhyesti sanottuna hyvä ettei alkanu tunkemaan jotain vaaleenpunasia pillereitä mun kurkusta alas. Varas mulle seuraavalle päivälle lääkärin ja jouduin sinne sitte pitkään "puhutteluun" (tyyliin aijotko vetää rantees auki jne). Saikkua rapsahti kuukauden loppuun ja tarkastuksissa pitäis käydä. Tiesin kyllä, että mulla on vähän taipumuksia masentua, mut en mä nyt ihan noin vakavsati ollu asiaa ottanu. :/
En oo edes miehelle saanu sanottua, miks oon saikulla, sanoin vaan, että väsymyksestä. Töihin ja perheelle ilmotin että "ennenaikasuuden uhasta", ku en halunnu lusmun leimaa vielä kaiken kukkuraks otsaani. (Ja mun vanhemmat siis on sitä mieltä, et masennusta ei oo olemassa, se on vaan saamattomuutta ja laiskuutta :headwall: )
Mun perhe sitte otti asian niin, että nyt ku likka on LOMALLA, sillä on aikaa vaikka muille jakaa. En nyt pidemmän kaavan kautta rupee selostamaan, mut mua juoksutetaan aika lailla muutenki. Mies on "normaalista" perheestä ja se ainaa kauhistelee, ku mun porukat taas pompottaa mua.
No, nyt kaikki on sitte soitellu mulle koko viikon - YKSKÄÄN ei kysyäkseen miten voin, vaan; äiti käskeäkseen mun mennä sen puolesta hoitamaan mummua, isä käskeäkseen mun haravoimaan niiden hemmetin ison pihan ja veli, koska se tarvi netistä musiikkia eikä ite jaksanu polttaa ja halus, et käyn tiedustelemassa jotain valokuvausjuttuja sen puolesta jostai liikkestä. Isälle haistoin suoraan pitkät, varmaan en haravoi niiden pihaa ku en suppareilta saa kotonakaan imuroituakaan. Mummua lupasin hoitaa ja veljeä auttaa. Seuraavana aamuna siitä, et veli oli pyytäny sitä musiikkia + palvelusta, se soitti ja tivas, mikä kestää. :headwall: Sain veljen hommat hoidettua (samalla reissulla ku kävin verikokeissa ym) ja menin isän ja veljen duunipaikalle. Olin hakemassa isältä äidin puolesta rahaa mummun permanenttiin, äiti saarnas puhelimessa toiseen korvaan kaikkea mitä pitää hoitaa ja samalla isä toiseen käski hakemaan sille ruokaa. Lupasin molemmille. Siitä piti lähteä hakemaan sitä ruokaa, mut kaiken hässäkän keskellä se vaan katos mun päästä ja lähin suoraan sinne mummulle.
Ei aikaakaan, ku äiti soitti aivan raivona perään; "Missä h*lvetisä se isän ruoka viipyy?!!!". Ei siinä sitte auttanu selittä, että unohdin, ku toinen raivos kuinka itsekäs ja saamaton oon ja kuinka oon niin pilalle hemmoteltu, etten mitään voi koskaan kenenkään muun eteen tehdä. Mitään vikaa mussa ei kuulemma fyysisesti myöskään oo, laiskuuttani vaan oon kotona. Jos olis oikeesti vikaa, olisin jo sairaalassa. Yritin paikata mokaa lupaamalla heti viedä ruokaa, mut kuulemma turha siellä enää naamaa näyttää. Sain kuulla kunniani taas kyllä niin päästä varpaisiin... Harvinaisen mukava kuulla, kuinka on itsekäs eikä koskaan auta muita, ku on koko perhanan viikon juossu muitten ihmisten asioita hoitamassa vaikka olis pitäy olla kotona lepäämässä. Ei kyllä sydäntä lämmittäny. :headwall: :headwall: :headwall:
Tällanen viikko mulla.
rypäle mieli maassa, 29+3