Moi kaikille,
Olen alusta asti kun plussan tein eli 14.10. käynyt lukemassa juttujanne. Olen vähän laiska kommentoimaan ja lisäksi muutto ja 1-vuotias esikoinen vie kaiken ajan ja energian. Minulla on laskettuaika juhannuksen tienoilla, tosin tein sellaisen periaatepäätöksen, etten tällä kertaa osallistu listoihin, koska sitä kautta on niin helppo jäljittää meikäläinen
Esikoisen odotuksen ajan kirjoittelin tuolla marraskuisissa, ja sieltä bongasin ainakin
Harhaanjohtajan olen täällä eri nimellä, joten laita yksäriä, jos kiinnostaa jatkaa juttua. Itseäni ainakin jännittää, miten tulen pärjäämään kahden alle 2-vuotiaan kanssa. Onneksi on molemmat mummit lähellä ja apua saa aina pyydettäessä, sen huomasimme esikoisen 4 kk kestäneen koliikin aikana.
Tämä odotusaika on ollut aika samanlaista kuin esikoisen kanssa, melko oireetonta. Pari viikkoa oli kuvotusta eikä ruoka maittanut, mutta ei todellakaan mitään sellaista pahoinvointia mitä täältä olen joidenkin kohdalla lukenut (tsemppiä kovasti!) Ultrassa kävimme viime viikolla ja kaikki oli sen mukaan kunnossa.
Kotidobleria olen katsellut, mutta saa nyt nähdä kestääkö hermot ja säästänkö rahat johonkin tarpeellisempaan.
Mahallaan olen nukkunut vielä kun voi! Se on varmaan ainut joka tässä raskausajassa eniten risoo, koska niin nukun parhaiten. Minäkin olen heräillyt öisin 2-3 kertaa pissalle, todella rasittavaa...
Olen jo katsellut sisarusrattaita ja kovasti tekisi mieli jo ostaa sellaiset, mutta pitää nyt kyllä hillitä vielä itsensä... Onko kokemuksia, mitä olisi parhaimmat lähinnä ulkoilutarpeisiin? (en usko, että kahden pienokaisen kanssa enää kovasti shoppaillaan
).
Priori 12+3