*Kesäkuun Keventäjät* Uudet tervetuloa mukaan!

2 äiti
Minäkin niin tahtosin muutaman kilon puottaa, jotenkin on niin hankala vaan saada mitään aikaiseksi :( Kiloklubi on hyvä sen tiedän ennestään mutta työ/perhe ei anna aikaa merkata syömisiään sinne..karppaaminenkin on hyvä tapa...tavoitteena olisi -5 kilo paino nyt 69kg
 
Toss Foo
Huomenta nuoret!

Viikonvaihteen reissut tehty ja juhlat juhlittu, suunta on kuitenkin oikea niin että tsempataanpa taas nyt kun arki alkaa että ensi viikoksi tulee OIKEASTI tulosta.

Huhtikuussa humahti -4kg
Toukokuussa tipahti -3½kg
Kesäkuun kevennystavoite -3kg: tähän mennessä -0,2kg..
 
Mukaan tulen minäkin, toukokuussa vasta loppupuolella "liityin". Painoa olen pudottanut huhtikuun lopulta asti, 4,5 kg tähän päivään mennessä karistanut kiloja. Tavoite mulla oli alunperin alittaa 66 kg kuun loppuun mennessä, mutta taidanpa kiristää, kun siihen on matkaa enää pari kiloa. Eli jos vielä 3,5 kg lähtis...
Mä aloitin ihan selkeällä ateriarytmin noudattamisella. Annoskoot on pienentynyt kuin itsestään, liikuntaa olen lisännyt jonkin verran. Kuukauden aikana olen käynyt hamppariaterialla kaksi kertaa, syönyt grillimakkaraakin... Tarkoitus on just syödä normaalisti, ei kituuttaen eikä nälissään, välillä siis herkutellen. Tulokset ainakin mun kohdalla on näin lopullisemmat, kun ei sitten tavoitteeseen päästyä ala se ennen kiellettyjen herkkujen ahmiminen :p Hiilareita toki koetan seurata, siis laatua en määrää, mutta uusien perunoiden ja jäätelön aikaan en liikaa...
Paino nyt siis 68,1 kg, pituus 168 cm, tavoite päästä melkein entisiin mittoihin, eli ainakin alle 60 kg.
 
HukkaHukassa
Minä liityn myös tähän ketjuun. En laita mitään tavoitetta, vaan rennosti mennään =)
Puntarilla en ole käyny vielä, viikonlopun reissu turvottaa kamalasti =X Paino oli viikko sitten muistaakseni 79,2kg. Joten tuosta voisin lähteä katsomaan lukua alaspäin. Kiloklubin ohjeilla mennään, rasvoja syöden. En kevyttuotteisiin koske.

Oli muuten älyttömän makeita ja hyviä Suonejoen mansikoita jo torilla =P

Tsemppiä ja onnea kaikille kesäkuun pudotukseen!
 
rusinamasu
Pääseekö mukaan vielä? Mun on pitänyt uudesta vuodesta asti laihduttaa, mutta a) mä en osaa ja b) herkut on liian hyviä. Nyt on kuitenki pakko napata itteensä niskasta kiinni, koska ostin uimapuvun ja huomasin muistuttavani enemmän papua jumppapuvussa kuin rantojen kurvikasta kaunotarta. :D Maharöllö pitäisi siis vielä saada kaikkoamaan. Mä oon nyt pojan syntymän jälkeen laihtunut 21kg tekemättä juuri mitään sen eteen mutta viimeinen 5kg roikkuu vyötäröllä vaikka poika täytty viime viikolla vuoden. :(

Tällä hetkellä siis paino on 59kg ( /167cm) ja tavoite ois lähtöpaino ennen raskautta eli 54kg. En tiiä mitä aion sen eteen tehdä, lopettaa syömisen ja hyppiä trampalla? :D
 
Tönt
mukana!!! kävin viimeks puntarilla viime tiistaina (eli 31.5) joten sopii erinomaisesti kun tulee oikeesti tarkat lukemat koko kesäkuuksi. oon ollut elämäntaparempalla tammikuun alkupuolesta lähtien eli huomenna tulee 20vko täyteen tervellistä elämää. :) lähtenyt jo melkein 18kg. :p

tää voi olla erittäin hyvä idea olla tsemppiketjussa ettei tuu liikaa mässäilty kun on juhannus ja mökkeily tiedossa. :D syön vihanneksia, hedelmiä, lihaa ja kalaa. jonkun verran maitotuotteita. pyrin liikkumaan vähintään tunti päivässä. + pakolliset liikkumiset lasten kanssa. ;)

eipä tässä mitään nyt sen erikoisempaa..huomenna olisi taas vaaka-päivä joten tuun ilmoittaa miten on mennyt. menkat pitäisi alkaa tänään tai huomenna joten en odota mitään isoja lukemia. kunhan ei plussaa tuu niin olen tyytyväinen. :D tavoite täksi kuuksi voisi olla 3-4kg.
 
Tönt
Alkuperäinen kirjoittaja Kaunishäntäinen orava;23922375:
Mulla on menny vähän överiksi tämä kalorilaskenta. Viime viikolla söin tällai:
ma: 1391 kcal
ti: 571 kcal
ke: 507 kcal
to: 169 kcal
pe: 440 kcal
la: 331 kcal
su: 642 kcal

Ei ihme, että paino jumittaa eikä maha toimi. En vaan uskalla syyä enempää. :ashamed:
kalorilaskurin avullako laihdutat? laihdutin aikoinaan 10kg laskemalla mutta se ei ikinä muuttanut mun asennetta. tuli syötyy vähemmän mutta ei järkevästi. mutta joo..kuten tiedät itsekin syöt liian vähän. miten pysyt edes pystyssä? : /
 
Mulla oli sama juttu pari vuotta sitten, pian meni siihen etten saanut alas yhtään enempää. Paino jumitti kunnes pakotin itseni syömään ainakin sen 1000kcal päivässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tönt;23922391:
kalorilaskurin avullako laihdutat? laihdutin aikoinaan 10kg laskemalla mutta se ei ikinä muuttanut mun asennetta. tuli syötyy vähemmän mutta ei järkevästi. mutta joo..kuten tiedät itsekin syöt liian vähän. miten pysyt edes pystyssä? : /
Kiloklubin. Periaatteessa kai sama asia. Syön ihan järkevästi, siis oon jättänyt kaikki herkut (paitsi satunnaiset salmiakit ja läkerolit) pois, olen vehnättömällä dieetillä enkä kyllä oo pastaakaan syönyt pitkiin aikoihin. Ruisleipää (100%) syön välillä kurkkuviipaleiden tms. kanssa ja joskus keitän kaurapuuroa.
En kyllä jaksa liikkua tai edes siivota ollenkaan, pitäis yrittää syödä enemmän, mutta pelkään että ne kaikki vaan varastoituu tuohon mahan kohille enkä laihu ikinä. Väärä ajatusmalli, tiiän. :ashamed:

Mulla oli sama juttu pari vuotta sitten, pian meni siihen etten saanut alas yhtään enempää. Paino jumitti kunnes pakotin itseni syömään ainakin sen 1000kcal päivässä.
Onneks täältä saa vertaistukea myös tällasissa tilanteissa! Täytyy tsempata ja koittaa syödä edes se 1000 kcal, jos vaikka jaksais alkaa taas liikkua.
 
Tönt
Alkuperäinen kirjoittaja Kaunishäntäinen orava;23922428:
Kiloklubin. Periaatteessa kai sama asia. Syön ihan järkevästi, siis oon jättänyt kaikki herkut (paitsi satunnaiset salmiakit ja läkerolit) pois, olen vehnättömällä dieetillä enkä kyllä oo pastaakaan syönyt pitkiin aikoihin. Ruisleipää (100%) syön välillä kurkkuviipaleiden tms. kanssa ja joskus keitän kaurapuuroa.
En kyllä jaksa liikkua tai edes siivota ollenkaan, pitäis yrittää syödä enemmän, mutta pelkään että ne kaikki vaan varastoituu tuohon mahan kohille enkä laihu ikinä. Väärä ajatusmalli, tiiän. :ashamed:

Onneks täältä saa vertaistukea myös tällasissa tilanteissa! Täytyy tsempata ja koittaa syödä edes se 1000 kcal, jos vaikka jaksais alkaa taas liikkua.
mitä sä voisit lisätä sun ruokavalioon? hedelmiä?
mullakin on tän 20vkon aikana ollut jaksoija kun tuntuu ettei pysty syömään, ei tunne nälkää. oon ajatellut että se on kropan tapa viestittää että se tarvii herätystä. joten olen syönyt vähän enemmän päivä tai pari (en kuitenkaan pitänyt mässypäivää) lisäämällä hedelmiä tai lihaa ruokavalioon ja sitten on taas kilot alkanu lähtee. näitä hetkiä tulee kun on pitkään vetäny tiukka linja. sillon pitää vaan pakottaa itteensä syömään. se 1000 kalori tahti on jo tarpeeks tiukka että sillä kyllä lähtee hyvin kiloja. alle sen alkaa energia kyllä olla hukassa. tsemppiä kovasti ja hei..nyt kun torilta saa tervellisiä herkkuja niin rohkeesti vaan syömään. niitä et voi mitenkään syödä yli tarpeen. kun saat enemmän energiaa jaksat liikkuakin. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tönt;23922460:

Oon kasvissyöjä, niin en oikein edes syö muuta ku hedelmiä, vihanneksia ja sitte leipää&puuroa. Tokihan noista hedelmistä voi tehä vaikka hyviä smoothieita tai pirtelöitä, niin ne vois houkutella enemmän.
1000 kcal tuntuu vaan niin isolta määrältä! Hermostuttavan isolta.
 
Tönt
Alkuperäinen kirjoittaja Kaunishäntäinen orava;23922490:
Oon kasvissyöjä, niin en oikein edes syö muuta ku hedelmiä, vihanneksia ja sitte leipää&puuroa. Tokihan noista hedelmistä voi tehä vaikka hyviä smoothieita tai pirtelöitä, niin ne vois houkutella enemmän.
1000 kcal tuntuu vaan niin isolta määrältä! Hermostuttavan isolta.
eihän sitä oo pakko alkaa heti syödä vaan lisätä vähän kerrallaan. entäs maitotuotteet? lisää rasvaa vihanneksien joukkoon? tofut, pavut?

entäs keitot? mä keitän aina jonkun hyvän keiton kun salaatit alkaa tympii. sillä tavalla saa vaihteluu vihanneksiin.
 
Viimeksi muokattu:
mie kans mie kans :) painoa pitäis puottaa ainaki se viis kiloa, mielellään enemmän!
aikasemmasta kokemuksesta oon huomannu että mulla toimii parhaiten se että söis 5kertaa päivässä ja sen kaks lämmintä ruokaa..
mutta vielä en oo ratkassu että miten sen tehen kun teen 3vuorotyötä..
onkelma on myös se että kun muutin tänne uudelle paikkakunnalle (todella pieni tuppukylä) täällä on hirveän huonot harrastumahdollisuudet!! entisellä paikkakunnalla tuli käytyä jumpalla ja harrastettua muutenkin liikuntaa enemmän. viimesen vuoden aikana on tullu melkein 12 kiloa lissää painoa :(
jottain pitäis keksiä!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tönt;23922543:
eihän sitä oo pakko alkaa heti syödä vaan lisätä vähän kerrallaan. entäs maitotuotteet? lisää rasvaa vihanneksien joukkoon? tofut, pavut?

entäs keitot? mä keitän aina jonkun hyvän keiton kun salaatit alkaa tympii. sillä tavalla saa vaihteluu vihanneksiin.
En tykkää keitoista. Olen tosi nirso :D en oo ees kai maistanut tofua koskaan, soijarouheesta ollaan tehty enemmän miehen kanssa ruokaa. Turkkilaista syön pirtelöissä (jos teen niitä), en juo maitoa ja juustonki syöminen tuntuu vaikealta. Paitsi Auran, sitä uskallan pistää leivän päälle jos en paa voita. Idut on maistuneet tosi hyvin, mutta niistä ei juuri energiaa saa, mutta ainakin oon löytänyt aivan superhyvän naposteluherkun josta ei tuu liikaa kaloreita. :D

Tietenki vois syödä sen desin verran pähkinöitä päivittäin niin sais sen 400kcal lisää. Ei siinäkään taida olla kamalasti järkeä, vaikka hyviä rasvoja onki. :rolleyes:

Tervetuloa joukkoon Kampanisu! Pienissä kylissä on kyllä aivan hirveän huonot harrastusmahollisuudet, asuin ite alle 2000 ihmisen kunnassa 19 vuotta. Ainoat mahollisuudet tais olla sähly, jääkiekko ja ulkoliikuntalajit hiihto jne. :whistle:
 
Tönt
no niin..eka kesäkuuviikko ja vaaka näytti -300g. :kieh: jännää miten fiilikset vaihtelee, eilen olisin ollu tyytyväinen ettei tullu plussaa ainakaan, nyt tuntuu että kaikki hyvä työ ei näy taaskaan missään. no, seuraava viikko jatketaan samalla tavalla. eiköhän niitä tuloksia tule kun vaan jaksaa painaa. :D
 
Viimeksi muokattu:
Minulla alkoi tänään karkkilakko tai siis muutenkin herkkulakko. =) Syömisiä ajattelin taas tarkkailla, mutta en varsinaisesti laskea kaloreita. Katson kuitenkin, että olisi terveellistä syötävää.
 
Toss Foo
Ah ihanuus, helle & turvotus :D :(
No mutta, väliaikaista kaikki on vaan... Nautin nyt TÄYSILLÄ kesästä ja ensi viikolla ilmeisesti turvotuskin laskee yhdessä lämpötilan kanssa :(.

Tervetuloa vaan uusille, pidetäänhän keskustelu vilkkaana niin pysyy totuus mielessä, eikö? Oma punnituspäiväni on maanantai, mutta joka päivä käyn täällä kyllä lukemassa mitä muille kuuluu - ja välillä pitää toki itsekin kommentoida jotain!

Akaatti aloitti herkkulakon, hienoa! Minä olen myös (jo sen pari kuukautta) ollut ostelulakossa, jätin myös kahvista ja teestä sokerin pois, ja nyt ei tee (/ ole tehnyt enää moneen viikkoon) mieli mitään herkkuja. Keksipakettikin kuivettuisi kaapissa, ellei mies veisi töihin aina muutamaa keksiä silloin tällöin.. Ihme meidän taloudessa, minä kotona päivät pitkät ja herkut säilyvät!

Kaunishäntäinen orava: oletko saanut vuorokausikaloreitasi nousemaan? Elimistösi käy nyt säästöliekillä eikä laihtumista siksi tapahdu, anna ihmeessä kropallesi ulkopuolista energiaa että pääset taas eteenpäin. Tsemppiä vaikeaan askeleeseen!

Minulla on tosi positiivinen olo, no tietysti kun lähes kymppikilo on keventymistä tapahtunut tässä kevään mittaan. Vaikka painoa vielä onkin pudotettavaksi, olen jo todella tyytyväinen tähänkin tilanteeseen ja nautin sekä kesävaatteista että ihmisten seurassa olemisesta ihan eri tavalla kuin kevättalvella (ja silloin sai olla toppatakin alla piilossa). Hyvä minä!

Tsemppiä kovasti kaikille kesäkuun keventäjille,
heinä- ja elokuu siellä odottelevat "uusia" meitä!
Iloisin mielin uuteen aamuun,
tv. Toss Foo
 
Tervetuloa tosiaan uusille, kaikki halukkaat pääsee tietysti mukaan! :)

Mulla tää viikko alkanut vähän paremmin, ravintoa syön maks. 1500 kcal, liikuntaa vähintään 200 kcal edestä. Jos ei paino jatka tippumista, täytyy sit taas vähän miettiä. :D Perjantaina vaa'alle.

Minäkin yritän nyt nauttia kesästä, vaikka olen enempi talvi-ihminen enkä pidä helteistä. :)
 
Tönt
vierroittaminen herkuista on loppujen lopuks aika helppoa. sitten kun aika kuluu ja vieläkin kieltäytyy kynnys on niin korkee ettei viitti ottaa yhtäkään karkkii, pullaa tai muutakaan. mä en oo syönyt nyt 20 viikkoon mitään herkkuja ja pelottaa ihan helvetisti että mitä tapahtuisi jos söisin sen yhen sipsin vaikka. lähtiskö homma totaalisesti lapasesta. voisinkohan karsii pois karkit ja sipsit kokonaan mun elämästäni? :O mullon tosi hyvä olo kun en syö noita ja kun en syö illalla. ihanaa herätä aamulla kun on heti aamusta kevyt ja energinen olo. nykyäänkin herään ennen lapsia oottamaan että päivä alkaisi kun ennen mua ei saatu sängystä yli sitten millään.. :D

mä en yleensä punnitse itseeni ku kerran viikossa mutta tänään oli pakko ku tuntui että on kevyempi olo ku eilen. 600g vähemmän ku eilen. ootan innolla nyt jo ens viikkoa. meillä on lauantaina lasten (5v ja 2v) synttärijuhlatkin ja leivon kakkuja ja piirakoita mutta kuten aikasemmin, olen ollut ite syömättä. ja luulen että onnistuu nytkin. ei tee edes tiukkaa.
 
Ah ihanuus, helle & turvotus :D :(
Kaunishäntäinen orava: oletko saanut vuorokausikaloreitasi nousemaan? Elimistösi käy nyt säästöliekillä eikä laihtumista siksi tapahdu, anna ihmeessä kropallesi ulkopuolista energiaa että pääset taas eteenpäin. Tsemppiä vaikeaan askeleeseen!
Söin eilen 790 kcal ja toissapäivänä 592 kcal - tuntuu, että eilenkin ahtamalla ahdoin itteni täyteen ruokaa. Kävelin n. 45 min ulkona helteessä ja sain huomata puolessavälissä, että mulla on jalat ihan rakoilla ja osa rakoista puhjenneet.. tepastelin vauvanaskelin kotiin, enkä varmaan pysty nyt hetkeen liikkua. On meinaan kipeet nuo jalat. |O

Mutta oon sentään saanu energiaa siivoilla ja käydä siellä ulkona, parempaan päin menossa ehdottomasti.

Mullakin on tuo herkkujen syönti loppunut melkein kokonaan kun jätin sokerin ja vehnän pois ruokavaliosta. Lisäainesotkuja en tahdo syödä, niin taltutan makeanhimon marjoilla (koska kesä! :heart: ), mutta välillä menee Läkeroleja.. minun ainoa pahe. :D
En kumminkaan käy vaa'alla ennen ku saan itteni kuntoon, turha tämän takia ois vielä enempää masennella. Liikun sitte ku pystyn. Kamalan vaikeaa pudottaa pari kiloa. :rolleyes:

Kesästä mun on helppo nauttia - en juo alkoholia -> ei tee mieli käydä terassilla "yksillä", en voi syödä varmaan valtaosaa jäätelökioskien jäätelöistä (laktoosi-intoleranssi), enkä tykkää grillailla makkaraa, koska oon kasvissyöjä. Limsatki jää lisäainehyllyyn. :D
 
Yhteistyössä