Kesäkuiset 2022

Tosiaankin ens kuussa voisi jo syntyä ekat... Apua, minä(kään) en oo vielä valmis.😅 Mä oon asennoitunu siihen, että menee yli, mutta varmaan pitäs ajatella, että voi tulla myös etukäteen. Ei olis niin iso "shokki", jos niin kävisi.🤣 Eilen raskaussovellus ilmoitti, että mulla 10vk laskettuun aikaan. Sehän menee yhdessä hujauksessa. Jännää aikaa alkaa olla!
 
Ihanaa lukea kaikkien kuulumisia :) onpa jännää miettiä, että kuka täältä pääsee ekana synnärille asti!

Meillä taitaa vauva syntyä juuri touko-kesäkuun vaihteen tietämillä, kun tiedossa on, että raskaus käynnistetään ennen viikkoa 39. Esikoinen tuli kyllä reilusti etuajassa, että lähinnä nyt toivon, että päästäisiin ainakin täysiaikaiseksi, että saisin esimerkiksi kokeilla ammetta ja että synnytyksellä olisi mahdollisuus käynnistyä tällä kertaa luonnollisesti.

Onneksi vielä pääsee liikkumaan, vaikka vauhti alkaakin olla aikaisempaa hitaampi! Ja työtkin sujuu, jotenkin terapeuttista, että pöytä koko ajan tyhjenee hommista, eikä uusia projekteja enää tarvitse ottaa tilalle. Odotan kyllä, että saisin jostain aikaa lastenhuoneen järkkäilylle.
 
  • Tykkää
Reactions: KK86 ja KirJoh89
Ei sitä tule koskaan valmiiksi. Vanhemmuus on kyllä siitä jännää, että siihen kasvaa pikkuhiljaa yhdessä sen lapsen kanssa. Niin jännää että ekat kesäkuiset voi hyvin syntyä jo ens kuun aikana.
Ekoja kesäkuisia onkin jo syntynyt. On kyllä ollut kiva nähdä kuvia näistä niin saa osviittaa miltä se oma muksu jo näyttää, vaikka surullista että eivät malttaneet odotella mahassa, mutta onneksi hoitotaso on hyvää.

Facebookissa on tuo kesäkuisten ryhmä missä jotain yli 1000 jäsentä niin sieltä voi bongata aikasessa olevia kesäkuisia. Olikohan heitä nyt neljä vauvaa (yhdet kaksoset).
 
Juu toki pieninä keskosina voi syntyä hyvinkin kauan ennen kesäkuuta, mut hain tällä kuitenkin niitä täysiaikaisena syntyviä, joista osa syntyy jo huhtikuun puolella jos la on kesäkuun alkupuolella/keskivaiheilla. Oletus kun nyt kuitenkin on, että vauva yleensä syntyy muutaman viikon haitarilla siinä la:n molemmin puolin jos kaikki menee normaalisti.
 
Täällä onkin ollut aktiivista keskustelua 👍 Tosiaan, lasketut ajat lähenee ja saa nähdä syntyykö osa jo toukokuun puolella, jännää!

Mulla luultavasti menee hyvin kesäkuun puolelle kuitenkin, jos kaikki menee hyvin, kun laskettu aika on vasta kesäkuun puolivälin jälkeen. Olin torstaina äitipolilla/pelkopolilla lääkärin vastaanotolla, ja suunnitelma on nyt että sektio tehdään kun 38 viikkoa on täynnä. Kohdun tilanne oli hyvä, ei mitään ohenemaa havaittavissa tässä kohtaa, mutta tilanne tarkistetaan vielä toukokuussa ja samalla sitten sovitaan sektiopäivä. Tarkasti lääkäri luki läpi 2 aiempaa synnytyskertomusta ja sain paljon selvyyttä moniin asioihin, mm. siihen, miksi virtsarakko repeytyi viimeksi kesken synnytyksen. Ja tosiaan nyt kun on sovittu sektio, kaikki riskit omalla kohdalla pitäisi olla paljon pienemmät. Lääkäri oli ymmärtäväinen ja aivan ihana, kaiken kaikkiaan oikein hyvä käynti! Saatiin myös vahvistus sille että isoveljet saavat pikkusiskon ❤ Hauska yksityiskohta oli se, kun lääkäri mainitsi että kylläpä tytön hiukset näytti jo kasvaneen hyvin ☺ Saa nähdä millainen peikko sieltä sitten tulee 😄 Ja hän on myöskin nyt perätilassa, huomasin yks päivä tällä viikolla et kaikki potkut on siirtyneet ylhäältä alas ja olo on paljon tukalampi nyt ja ultra sitten vahvisti tämän että on tosiaan perätilassa. Nyt mm. niitä kovetteluita eli harjoitussupistuksia on alkanut enemmän tulla, ja luulen että se johtuu tuosta asennosta ainakin osittain joten toivottavasti kääntyy pian toisinpäin. Paino oli nyt 1.2 kg, tasan keskikäyrällä.

Vieläkin tuntuu uskomattomalta että saa kantaa tätä pientä sisällään ❤ Monen vuoden yrittämisen jälkeen on vieläkin vaikeuksia uskoa että tosiaan ollaan saamassa hänet noin 2 kk päästä syliin. Tuntuuko muilla välillä epätodelliselta?
 
vierailija
Täällä onkin ollut aktiivista keskustelua Tosiaan, lasketut ajat lähenee ja saa nähdä syntyykö osa jo toukokuun puolella, jännää!

Mulla luultavasti menee hyvin kesäkuun puolelle kuitenkin, jos kaikki menee hyvin, kun laskettu aika on vasta kesäkuun puolivälin jälkeen. Olin torstaina äitipolilla/pelkopolilla lääkärin vastaanotolla, ja suunnitelma on nyt että sektio tehdään kun 38 viikkoa on täynnä. Kohdun tilanne oli hyvä, ei mitään ohenemaa havaittavissa tässä kohtaa, mutta tilanne tarkistetaan vielä toukokuussa ja samalla sitten sovitaan sektiopäivä. Tarkasti lääkäri luki läpi 2 aiempaa synnytyskertomusta ja sain paljon selvyyttä moniin asioihin, mm. siihen, miksi virtsarakko repeytyi viimeksi kesken synnytyksen. Ja tosiaan nyt kun on sovittu sektio, kaikki riskit omalla kohdalla pitäisi olla paljon pienemmät. Lääkäri oli ymmärtäväinen ja aivan ihana, kaiken kaikkiaan oikein hyvä käynti! Saatiin myös vahvistus sille että isoveljet saavat pikkusiskon Hauska yksityiskohta oli se, kun lääkäri mainitsi että kylläpä tytön hiukset näytti jo kasvaneen hyvin Saa nähdä millainen peikko sieltä sitten tulee Ja hän on myöskin nyt perätilassa, huomasin yks päivä tällä viikolla et kaikki potkut on siirtyneet ylhäältä alas ja olo on paljon tukalampi nyt ja ultra sitten vahvisti tämän että on tosiaan perätilassa. Nyt mm. niitä kovetteluita eli harjoitussupistuksia on alkanut enemmän tulla, ja luulen että se johtuu tuosta asennosta ainakin osittain joten toivottavasti kääntyy pian toisinpäin. Paino oli nyt 1.2 kg, tasan keskikäyrällä.

Vieläkin tuntuu uskomattomalta että saa kantaa tätä pientä sisällään Monen vuoden yrittämisen jälkeen on vieläkin vaikeuksia uskoa että tosiaan ollaan saamassa hänet noin 2 kk päästä syliin. Tuntuuko muilla välillä epätodelliselta?
Iiks, virtsarakko repeytyi synnytyksessä? Haluaisitko kertoa miksi näin kävi?

Täysin epätodelliselta tuntuu täälläkin. Välillä onkin vaikea uskoa että tämä onni on tottakaan, ja iskee pelko että kaikki on liian hyvää ollakseen totta. Täytyy vain yrittää luottaa... <3
 
  • Tykkää
Reactions: Charrypie - 86
Täällä taustalla luen keskustelua, onpa kivaa, kun on vilkasta! 😍❤

Ei tätä ajan kulua kyllä ymmärrä - ensi viikolla on täynnä 30 raskausviikkoa! Meillä on LA niin keskellä kuuta, että varmaan tulee kesäkuussa, vaikka olis 2vk etuajassa tai myöhässä 😄😂 Itse veikkaan, että syntyy noin viikon etuajassa, kuten meidän muutkin tytöt ❤

PS. Meidän kärryt saapui viime viikolla ja mies kasasi ne eilen, oon niin fiiliksissä!!! 😄
 
Iiks, virtsarakko repeytyi synnytyksessä? Haluaisitko kertoa miksi näin kävi?

Täysin epätodelliselta tuntuu täälläkin. Välillä onkin vaikea uskoa että tämä onni on tottakaan, ja iskee pelko että kaikki on liian hyvää ollakseen totta. Täytyy vain yrittää luottaa... <3
Toisen hätäsektion kohdalla huomattiin, että mulla on endometrioosia ja virtsarakko oli kiinnittynyt kohtuun. Se yhdistettynä vauvan virhetarjontaan sekä siihen että vauvaa yritettiin vatsan päältä painaa alaspäin synnytyskanavassa kun synnytys ei edennyt, saivat tod.näk aikaan repeytymisen. Ja siitä sitten nopeasti leikkaukseen. Molemmilla aiemmilla kerroilla olen siis alatiesynnyntystä yrittänyt, mutta hätäsektioon päädytty. Lopulta kaikki on mennyt kuitenkin hyvin. Nyt siis suunniteltu sektio edessä. Tuo mitä mulle tapahtui on todella harvinaista, ja sitä ei todellakaan tarvitse kenenkään pelätä, että sattuisi omalle kohdalle! Lisäksi luotan että mitä tahansa synnytyksessä kellekin tapahtuu, olemme Suomessa maailman parhaassa terveydenhuollossa ja saamme erinomaista hoitoa. Varmasti kun me mennään synnyttämään on hoitajien lakkokin toivon mukaan ohi ja heitä tyydyttävä ratkaisu saatu toivottavasti aikaan.
 
Minä luulen, että täällä on pyörähdetty perätilasta raivotarjontaan, sillä ekaa kertaa aikoihin töytäisyt tuntuvat enimmäkseen ylävatsalla. Varmistunee viikon päästä ultrassa. 👍 Vaikka eipä sillä, edelleenhän sitä kerkeää pyörähdellä vaikka mihin asentoihin, mutta toivotaan että alkaisi asettua oikein päin. 🥰

Modyepäilyn ja vauvan pienikasvuisuuden takia insuliiniannoksia on taas säädetty pienemmäksi, ja toivon hartaasti että se auttaisi vauvaa kasvamaan ja kirimään takaisin ylöspäin käyrillä. Tuleva ultra vähän jännittää. Ensi viikolla olisi lisäksi kätilölle pelkopoliaika.

Täällä on aika odottava fiilis. Alan olemaan jo ihan valmis saamaan vauvan syliin näin olotilojen puolesta. Alkaa nimittäin olemaan melko raskas fiilis. Liikkuminen on hankalaa, hengästyminen infernaalista ja jo pelkkä asennon vaihtaminen on työlästä. Ja 2-vuotiaan kanssa ei paljon jouda paikoillaan olemaan. 😅 Malttamattomana siis odottelen laskettua aikaa, johon aikalailla tasan 10 viikkoa.
 
Toivotaan että pikkuinen olis kasvanut hyvin.❤ Voin niin allekirjoittaa kaiken tuosta viimeisestä kappaleesta, se on kuin minun kynästä.🙈
 
Täällä kirjattiin nyt saikku äitiyslomaan asti. Oli kohdunkaula lähtenyt lyhenemään ja vauva tosi alhaalla. Lääkäri kun teki sisätutkimuksen, niin vauva painoi päätä kättä vasten. Paikat kuitenkin vielä tiukasti onneksi kiinni. Lepoa ja lepoa ja lepoa. Katsotaan läjyeekö syntymään jo toukokuun puolella. Alkaa vähän vaikuttamaan siltä.

Tänään rv 31+4
 
Kappas! Oliko siis rutiinitarkastus vai menitkö oireilun takia?
 
Täällä kirjattiin nyt saikku äitiyslomaan asti. Oli kohdunkaula lähtenyt lyhenemään ja vauva tosi alhaalla. Lääkäri kun teki sisätutkimuksen, niin vauva painoi päätä kättä vasten. Paikat kuitenkin vielä tiukasti onneksi kiinni. Lepoa ja lepoa ja lepoa. Katsotaan läjyeekö syntymään jo toukokuun puolella. Alkaa vähän vaikuttamaan siltä.

Tänään rv 31+4
Muistanko oikein vai oliko tää teidän eka lapsi? Hyvä et paikat vielä kiinni ☺🙏🏻 Mulla oli kuopuksen kanssa sama tilanne, paikat pehmenneet ja kohdunkaula lyhentynyt rv 30 kohdilla. Saikuille jäin, mutta kotona oli 2v niin ei täyslepo ollu mitenkään mahdollista 😄 Kuopus syntyi 39+0 eli voi olla, että sullakin tilanne rauhottuu 🙏🏻
 
  • Tykkää
Reactions: Charrypie - 86
vierailija
Toisen hätäsektion kohdalla huomattiin, että mulla on endometrioosia ja virtsarakko oli kiinnittynyt kohtuun. Se yhdistettynä vauvan virhetarjontaan sekä siihen että vauvaa yritettiin vatsan päältä painaa alaspäin synnytyskanavassa kun synnytys ei edennyt, saivat tod.näk aikaan repeytymisen. Ja siitä sitten nopeasti leikkaukseen. Molemmilla aiemmilla kerroilla olen siis alatiesynnyntystä yrittänyt, mutta hätäsektioon päädytty. Lopulta kaikki on mennyt kuitenkin hyvin. Nyt siis suunniteltu sektio edessä. Tuo mitä mulle tapahtui on todella harvinaista, ja sitä ei todellakaan tarvitse kenenkään pelätä, että sattuisi omalle kohdalle! Lisäksi luotan että mitä tahansa synnytyksessä kellekin tapahtuu, olemme Suomessa maailman parhaassa terveydenhuollossa ja saamme erinomaista hoitoa. Varmasti kun me mennään synnyttämään on hoitajien lakkokin toivon mukaan ohi ja heitä tyydyttävä ratkaisu saatu toivottavasti aikaan.
Kiitos vastauksesta! Hurjan kuuloinen tapahtuma, mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin. Kyllä tässä omankin taipaleen varrella on monta kertaa kiittänyt sitä, että meillä Suomessa on niin hyvä terveydenhuoltojärjestelmä. Ja vielä nimenomaan äitiys- ja synnytysasioissa aivan huippuluokkaa. :)
 
Täällä myöskin saavutettu maaginen 30 raskausviikon lukema (30+0). Nyt viimeisen parin viikon aikana maha alkanut kasvamaan silleen, että alkaa jo hieman näyttämään raskausmahalta. Saa sit nähä et mihin asti se sit vielä kasvaa.
Vointi ok, ei pahemmin kipuja.
Sairaslomalla kuitenkin hyvin herkästi tulevien harkkasupistusten vuoksi.

Kotona saikun aikana laittanu kaikkia paikkoja vähän kuntoon, ja lepäilly sekä tehny käsitöitä.
Nyt on myös kaikki tarvikkeet vauvaa varten hommattu.

Vois tässä joku päivä pakkailla jo sairaalakassinkin valmiiksi.

Perhe- js synnytysvalmennuksiin myös tarkoitus jollain lailla osallistua.
 
Ahdistaako teillä muilla henkeä? Tuntuu, että raskas hengittää, vaikkei mitään tekiskään. Tätäkö se loppuaika on 🥵. Harkkasupistuksetkin ovat palanneet. Huomenna onneksi jo 31+0. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että sais tulla vähän etuajassa.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Muistanko oikein vai oliko tää teidän eka lapsi? Hyvä et paikat vielä kiinni Mulla oli kuopuksen kanssa sama tilanne, paikat pehmenneet ja kohdunkaula lyhentynyt rv 30 kohdilla. Saikuille jäin, mutta kotona oli 2v niin ei täyslepo ollu mitenkään mahdollista Kuopus syntyi 39+0 eli voi olla, että sullakin tilanne rauhottuu
Juu eka lapsi kyseessä :) en itse ole kovin huolissani tilanteesta, kun paikat vielä kiinni. Ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että olisi ihan kiva, jos syntyisi aiemmin kuin rv 40 + :D
 
  • Tykkää
Reactions: Pandi
Ahdistaako teillä muilla henkeä? Tuntuu, että raskas hengittää, vaikkei mitään tekiskään. Tätäkö se loppuaika on . Harkkasupistuksetkin ovat palanneet. Huomenna onneksi jo 31+0. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että sais tulla vähän etuajassa.
Mulla joku viikko takaperin oli tosi tuskasta ja epäilen, että vauva paino palleaa, niin kuin @hanba mainitsikin. Nyt taas ollut helpompi hengittää. Tänään olisi perhevalmennuksen aika. 2 viikon kuluttua synnytysvalmennus. Hurjaa miten tässä lopussa tuntuu aika juoksevan, vaikka itsekkin jo tovin ollut sairauslomalla. Viikot vaan vyöryy eteenpäin. Huomenna starttaa rv 32+0!
Viime yönä näin unta, että poju syntyi 28.5 ja hänellä oli aivan järkyttävä määrä tukkaa päässä :D
 
  • Tykkää
Reactions: KK86 ja KirJoh89
Ahdistaako teillä muilla henkeä? Tuntuu, että raskas hengittää, vaikkei mitään tekiskään. Tätäkö se loppuaika on . Harkkasupistuksetkin ovat palanneet. Huomenna onneksi jo 31+0. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että sais tulla vähän etuajassa.
Mulla on kans ollut hengenahdistusta kausittain. Välillä voimakkaampaa ja välillä laantuu. Ja koko ajan hengittäminen on jollakin tavalla raskasta, mutta olen ajatellut että kai se johtuu tuosta sisuskalujen tilanvähyydestä mahan kasvaessa. 🤷‍♀️
 
  • Tykkää
Reactions: KK86
Ahdistaako teillä muilla henkeä? Tuntuu, että raskas hengittää, vaikkei mitään tekiskään. Tätäkö se loppuaika on . Harkkasupistuksetkin ovat palanneet. Huomenna onneksi jo 31+0. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että sais tulla vähän etuajassa.
Mulla oli hengenahdistusta jossain vaiheessa raskautta, mutta astman takia pistin sen sairauden ja pakkasten piikkiin. Samaan aikaan närästi kyllä paljon, eli saatto johtua vauvan asennosta / mahan tilan puutteesta ennen kuin venyi taas tai jotain 😄 Joskus raudanpuute voi aiheuttaa hengästymistä ja hengenahdistusta!
 
Yhteistyössä