Kesäkuiset 2022

@Matkallamamaksi Tuo on kyllä tosi yksilöllistä miten ne kilot ja sentit keneltäkin lähtee. Ite kävin 3kk synnytyksestä äitiysfyssarilla juurikin tarkistuttamassa erkauman ja lantionpohjan tilanteen et tiesi miten uskaltaa alkaa treenailla. Ei sillä että olisin sit kuitenkaan mitenkään aktiivisesti treenannnu.😁 Mut suosittelen ehdottomasti fyssaria jotta saa kunnon ohjeet sit erkauman kuntouttamiseen jne.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Itsekin kovasti täällä pohdin, ottaako kolmostehoste raskausaikana vai ei. Olen kyllä erittäin rokotemyönteinen, mutta aina se mietityttää kun on tällainen vasta vähän aikaa käytössä ollut rokote. Jos en olisi raskaana, ottaisin heti kun kolmospiikin aika on, mutta nyt tuntuu että repeän kahteen suuntaan, enkä osaa päättää. Ehkä vähän enemmän kallistun ottamisen kannalle, mutta vielä tässä on hetki ennen kuin päätöksen aika on.
Täällä ihan samat pohdinnat kyllä. Odotettiin yrityksen aloittamisen kanssa tarkoituksella niin, että ehdin ottaa kaksi rokotetta, kun kuulun riskiryhmään ja halusin välttää sen pohdinnan, että otanko rokotteen raskausaikana. Nyt sitten tulikin eteen tämä kolmas rokote. Olen myös rokotemyönteinen ja ottanut myös influenssarokotteen, mutta joku minussa hannaa vastaan tätä koronarokotetta raskaana vastaan. Olen vielä työssä, missä kohtaan suht säännöllisesti ihmisiä, eikä asiakaskuntaa keskimäärin kiinnosta koronan välttely. Toistaiseksi olen varannut kolmosrokotteen vasta rakenneultran jälkeen, haluan ensin nähdä, että kaikki on kunnossa.

Tuo on kyllä hyvä pointti, että omasta terveydestä täytyy pitää ensisijaisesti huoli kun on myös ennestään lapsi/a.
 
Oon itse kova ottamaan kaikenlaisia rokotteita, niitä on kertynyt matkailun takia. En siis hirveesti pohtinut, että 3. rokote olisi huono juttu vaan toissapäivänä kävin sen ottamassa. Kaks aiempaa sain ennen raskautumista. Sairastuminen ja raskaus jotenkin huolestuttaa enemmän, toivottavasti välttäisin nyt omikronin vaikka kovasti sitä on täällä pääkaupunkiseudulla. Ehkä nuo isot ilmaantuvuustluvut täällä kannusti rokotteen mahdollisimman nopeaan ottamiseen.
 
Olen ottanu kaikki kolme saatavilla olevaa rokotetta. Mutta olen myös sairastanut koronan keväällä 2021. Otin nyt myös raskauden aikana influenssarokotteen ja sen kolmannen korona piikin.

Kehomyönteisyydestä. Mulla raskauden aikana tippunut tähän mennessä 9 kg laihduttamatta yhtään. Viime vuonna paino tippui osittain elämäntapamuutoksilla, yhteensä 12 kg, joista se 9 kg kuitenki raskausaikana. Saa nähdä missä vaiheessa keho ottaa takaisin sen 9 kg ja painan saman verran kun ennen edellisiä menkkoja syyskuussa 2021. Otan sen kehon vastaan jota tämä raskaus mulle tuo. Katson sitten miten imetys lähtee sujumaan ja toivottavsti paino tasaantuisi eikä jäisi ihan hirveästi raskaus kiloja. Toivon, että välttyisin isommalta erkaumalta, sillä se on saanut mun pari siskoa mahan pömpöttämään, vaikka sitä erkaumaa hoidettu jopa kirurgisesti. Ennen raskauksia he ovat olleet hoikka vyötäröltä ja muutenkin. Itsellä ylipainoa oli valmiiksi jo ennen raskautta.
 
Mua huolettaa vähän, että erkaumaa varmaan tulee hoikkuudesta huolimatta, koska ei ole oikein lihastasapaino kunnossa. Ainoa paikka missä mulla on kunnolla lihaksia on perse ja jalat :D

Ja motivaatio treenata kehoa on aika huono, tulihan noita vaihtoehtoisia vatsalihasvinkkejä jo ekalta neuvolakäynniltä mutten ole edes vilkaissut niitä :/
 
Onpa mielenkiintoisia keskusteluita täällä. Koronarokotus raskaana ollessa myös kovasti minuakin mietityttää, toisaalta taas pelko jos saa taudin ja siitä mahdollisesti seuraavat komplikaatiot. Sain toisen koronarokotteen juuri ennen raskautumista. Kolmas siis ottamatta, mutta vielä ei ole ihan tuota 4 kk aikaa edes mennyt että olisin voinut kolmannen ottaa, mutta jokin siinä nyt raskaana ollessa pelottaa, vaikka influenssarokotteenkin otin. Toivon nyt, että 2 rokotetta suojaisi vielä, ja näillä näkymin otan kolmannen rokotteen sitten viimeisellä raskauskolmanneksella tai sitten jossain kohtaa rakenneultran jälkeen. Jos suositeltava väli on 4-6 kk toisesta rokotteesta, niin menee ihan hyvin tuohon vielä, jos otan vaikka maaliskuussa.

Olen etätyössä ja pystyn todella hyvin välttämään kontakteja, mutta nyt sain lähipiiristä altistumisen ja olen tällä hetkellä karanteenissa kahdeksatta päivää. Kuitenkin olemme kaikki perheessä oireettomia ja kotitestit negatiivisia. Puhelimessa sanottiin kun jäljityksestä soitettiin, että kaikille koronan saaneille raskaana oleville aloitetaan nykyään automaattisesti tuo verenohennuslääkitys mistä joku täällä myös joku mainitsi. Lääkettä pitää kuulemma käyttää koko raskausaika ja vielä 6 vk synnytyksen jälkeen, sillä veritulppariski raskaanaolevilla on kuulemma koronan johdosta niin suuri ja vielä useita kuukausia tartunnan jälkeen. Tällä pystytään ilmeisesti ehkäisemään raskaana olevien koronan saaneiden sairaalahoitoa. Tämä oli itselleni täysin uusi tieto, mistään en ole tästä lääkityksestä lukenut. Onkohan tämä nyt ihan uusi juttu? No, toistaiseksi näyttää siltä ettei koronaa nyt saatu.

Täällä vatsa on pyöristynyt jo paljon ja varasin viikon päähän ajan pomon kalenterista ja aion kertoa raskaudesta. Kiloja mulle on tullut jo varmaan n. 5-6, aiemmissa raskauksissa tullut yhteensä 12, mutta lähteneet imetyksellä todella nopeasti, niin että kun imetys on loppunut, olen ollut alle sen painon mitä oli ennen raskauksia ja hieman alipainon puolella. Saa nähdä miten nyt ikäkin vaikuttaa, ei ehkä lähde kilot enää yhtä vaivattomasti, mutta en osaa nyt stressiä tästä kantaa. Mutta kehot ja geenit on meillä kaikilla erilaiset, annetaan aikaa palautumiseen, sitten kun sen aika on ❤ Sorruin muuten ostamaan netin alennusmyynnistä muutamia ihania vauvanvaatteita, vaikka piti ostaa ekat vasta rakenneultran jäljeen 😊
 
Mä olen kans saanut 2 rokotetta ja puoli vuotta toisesta tulisi maaliskuussa täyteen. Mä en kyllä uskalla ottaa kolmatta rokotetta raskaana ollessani. Toki ymmärrän että tautikin voi olla vaarallinen, mutta jos nämä rokotteet jollain tavalla siihen vaikuttavat niin uskon että 2 riittää. Katsotaan sitten synnytyksen jälkeen... Nyt ei ole vielä tarpeeksi näyttöä, että sikiö ei siitä vaurioituisi. 😫
Mulle on tullut nyt painoa 3,5 kg. Mahaa ei hirveesti ole, mutta koko ajan pömpöttää enemmän. Vaikka olenkin aika paljon elämässäni miettinyt painoa ja laihduttanutkin joitain kertoja niin en kyllä yhtään halua raskaana ressata kuinka paljon muutun, kun en siihen kuitenkaan pysty vaikuttamaan. Toki kannattaa syödä terveellisesti niin sillon on ainakin tehnyt kaikkensa. Aikaisemmista raskauksissa on tullut n. 13-14 kg lisää ja kyllä ne ihan suht hyvin on lähtenyt.
Mulla on tullut ärsyttäviä pelkoja, että kaikki ei olisikaan ihan hyvin, kun liikkeet ei kauhean selkeästi tunnu. Toki ei ne ole ikinä mulla tuntunut kun aina on ollut istukka etuseinässä... Nyt tarvis 10 päivää odottaa neuvolaan... Ja sitten 27. päivä olis rakenne-ultra!! 😍😍 Ja sitten kyllä ehdottomasti kysyn kumpi siellä on! 🧡💚
 
Pampula3, jännä tuo verenohennuslääke. Mulla tosiaan 13.12. loppui koronakaranteeni eikä ohennuksia aloiteltu vaikka raskaana olinkin ja puheeksikin tuli.
No juu, mä en ollut ennen kuullut tästä mitään. Mutta nyt löysin esim. tämän https://kaksplus.fi/raskaus/jos-raskaana-oleva-saa-koronan-hanelle-voidaan-maarata-verenohennuslaake-syyna-veritulpan-riski/

Se jäljittäjä oli kyllä erittäin innokas naishenkilö joka selitti ummet ja lammet kaikesta, hän halusi varmasti kertoa kaiken asiaan liittyvän, olin ihan hengästynyt puhelun jälkeen, huh 😅 Mut siis ehkä jatkossa hyvä tietää, jos tauti osuu omalle kohdalle. Toisaalta, sä voit @Nml1 ehkä huokaista helpotuksesta koronan suhteen, kun juuri sen sairastit ja jos vielä lievänä. Mua kyllä nyt ahdistaa yhä enemmän ja enemmän koko korona, kun etenkin viimeisellä raskauskolmannella se vie niin usein sairaalaan. Ja toisaalta myös kolmannen rokotuksen tuoma hyöty vs. haitat mietityttää. Ei auta kuin toivoa että kaikki menee hyvin tämänkin suhteen ja koitan keskittyä enemmän positiivisiin asioihin raskaudessa myös. Pikkuhiljaa alkaneet tosiaan pyöriä mielessä hankinnat ja sitä myöden vähän alkanut pohtia, kumpi meille mahtaa olla tulossa, poika vai tyttö. Mies haluaa välttämättä tietää jos se rakenneultrassa selvästi näkyy, itse oisin voinut pitää yllätyksenä synnytykseen asti, mutta toisaalta kiva tietää 😊
 
Minä sain kolmannen rokotteen joulukuussa. Riskiryhmäläisenä ei asiaa voinut sen enempää miettiä. Ehtiiköhän tätä menoa ottaa neljännenkin rokotteen ennen synnytystä. No, aika näyttää.

Mun ollut välillä vähän vaikea suhtautua kasvavaan mahaan. Rinnat kyllä sais olla aina tällaiset mitä nyt on.🤣

Mun ei pitänyt ostaa mitään vaatteita tulevalle vauvalle, eikä ainakaan näin aikaisin. Kuitenkin löysin itseni ostamassa yhden vaatteen, koska se oli niin kiva ja vielä kun halvallakin sai alennusmyynnistä. 😆

Käytiin tällä viikolla neuvolassa ja siellä päästiin ultralla kurkkaamaan pientä. Kovasti siellä jumppaili.
 
Erkaumahan on ihan luonnollinen juttu, ja sen kuuluukin tulla kun suorat vatsalihakset siirtyy sivuttaissuunnassa jännesauman venyessä antaen tilaa kasvavalle kohdulle. Usein se myös palautuu itsestään muutaman kk sisällä synnytyksestä, mut sitten jos ei, nii on tärkeää et kuntouttaa sitä oikein kun vääriä juttuja tehdessä voi aiheuttaa pelkkää harmia itselleen.

Tämä koronahomma ottaa kyllä jo niin lujaa päähän, mut niin varmaan kaikilla. Kolmannen rokotteen nyt otan vielä koska raskaus, mut neljännen ottamiseen saavat kyllä sitte kaivaa ihan hitsin hyvät perustelut. Mus ahdistaa jo muutenkin se miten rikkaat valtiot rokottelee menemään minkä kerkeää jo neljänsiäkin kierroksia samalla kun iso osa maailmasta odottaa jopa sitä ekaa tai ainakin toista annosta. Ei käy tasan onnen lahjat.

@Zabadabaduu Samaistun tuohon huoleen. En tajua miksi olen nyt alkanu murehtia tosi paljon vauvan vointia. Jotenkin odotin niitä liikkeitä niin paljon ja sitä että ne tuntis paljon aiemmin kuin esikoisesta ja tämä on nyt kova paikka kun ei tunnekaan juuri mitään. Nyt siis ei taas ole tuntunu yhtikäs mitään pitkään aikaan. Mut joo, mitä nyt on googlaillu nii etuseinäistukan kanssa on yleistä että joutuu sinne puolen välin tienoille selkeitä liikkeitä odottelemaan että ei kai se muu auta.

Mekin selvitetään sukupuoli jos vauva vaan sen näyttää. Ite ehkä hieman haluisin pitää yllärinä mut mies ei joten kyllä me sit se kysytään.😊

Vähän himottais täälläkin ostaa jo pieniä vaatteita mut koitan hillitä vielä. Tuntuu että tuo huonoa karmaa ostaa näin aikaisin. Toivottavasti tämä fiilis muuttuis valoisaksi lähiviikkoina. Nyt jotenkin ihmeellisen alakuloinen olo ollut. Kuulunee tosin varmaan asiaan kaikenlaiset mielialan heittelyt.

Mut hei ihanaa että tämä ryhmä on näin aktiivinen. Täältä saa kyllä niin paljon tukea tähän kaikkeen.♥
 
Täälläkin niin vaateostohimo (tosiaan rv 13+1, jossa määritettiin tän ylläriraskauden kesto, lupailtiin jo pojaksi sukupuoltakin), mutta pelottaa liikaa ennen kuin saa rakenneultrista ym terveen paperit. Vaikka hei onneksi nää menee yleensä täysin normaalisti♡ eli todennäköisesti turhia huolia, etenkin kuin 2x ultrissa ollut kaikki erinomaisesti. Täällä kyllä ostetaan Freixenetin 0.0% kuohari heti, kun rakenneultra 3.2. on takana onnistuneesti😄

Pelottaa myös se, kun oireet häviävät. Vatsakipuilua, viiltoja/jomottelua, ei ole ollut pariin päivään. Toisaalta vatsa kasvaa niin että kohina käy ja eilen olin lähes varmasti (!) tuntevinani ekat liikkeet, värinää/hentoista läpätystä. Helppoa tää raskaana oleminen.😄 vaikka suurin ahdistus ja huoli on rajusti nouseva paino ja kasvava maha, vaikka onnellinen voisi niistäkin olla. Tarvii pienen suojaksi sitä nestelastia tullakin, jos rasvaa ei ole.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja KK86
Kyllä muakin pelotti ottaa kolmas rokote raskaana, kun vasta puolen vuoden sisään sitä on alettu suositella raskaana oleville. Lopulta sairaus itsessään pelotti enemmän 😞

@Pampula3 Täällä pohditaan myös jo kovasti sukupuolta ❤🙈 Vaikka se tulee sitten olemaan, mitä se on 😄

On ymmärrettävää, että muuttuva kroppa herättää ajatuksia ja tunteita - eihän naisen kroppa kovin usein muutu näin radikaalisti niin lyhyessä ajassa! Se tekee kuitenkin mielettömän työn, kantaa uuden ihmisen ❤ Siksi oon osannu olla enemmänkin kiitollinen muutoksesta. Ehkä vaikeempana kuin kropan muuttunut ”ulkomuoto” on ollut se, miten toimintakyvyttömäksi tää raskaus tekee, etenkin loppuraskaudessa! Olo ei oo kovin ketterä, et saa itse solmittua kenkiä,vedettyä sukkiksia jalkaan, mitä näitä nyt oli 😄 Hetken synnytyksen jälkeen kroppa tuntuu vieraalta, mutta yllättävän nopeasti palautuminen lähtee käyntiin, vaikka siinä kestääkin oma aikansa 🙏🏻
 
vierailija
Mulla on ollut tuo verenohennuslääke muutenkin koko raskauden ajan käytössä eli kun koronaan sairastuin niin samaa vain jatkettiin. Ja on tosiaan sen 6vkoa myös synnytyksen jälkeen. Sikäli on nyt itsellä olo helpottunut että tosiaan tuota kolmatta piikkiä ei tarvitse oikeastaan edes miettiä nyt raskausaikana. Lääkärit kun kertoivat että sairastettu covid19 antaa kyllä tarvittavan suojan noin puoleksi vuodeksi.

Painoa on tullut varmaan se 7kg vai liekkö ylikin mutta tiedän että kyllä se myös pois lähtee jos jaksaa itse tehdä asian eteen mitään. Toki ikä vaikuttaa että se tuo haastetta asiaan. Toisaalta ikä antaa myös armollisuutta itseä kohtaan että ei sitä nelikymppisenä tarvitsekaan olla enää ihan kakskymppisen kropassa. Samoin kun kroppa on jo monta raskautta käynyt läpi niin saa se jo jossain näkyäkin.

"suurperheellinen"
 
Vauvan sukupuolesta tuli mieleen, että onko teillä itsellä sellainen tyttö/poika-tulee olo? Esikoisen kohdalla olin ihan varma kumpi tulee, pelkän fiiliksen perusteella. Onneksi fiilis piti paikkaansa, ois voinu kestää hetken tajuta, että tulikin toinen. 😅 Nyt ei oo niin tarkkaa fiilistä, mutta ehkä tytön suuntaan kallistun. No, synnärilläpä sen sitten näkee.
 
Mulla tuli ekan synnytyksen jälkeen teini-iän jälkeen ensimmäinen pieni kroppakriisi, kun vielä 3 kk - 6 kk synnytyksen jälkeen näytin niin eriltä kuin aiemmin. Olen siis paljon liikkuva ja ihan hyvässä kunnossa. Koin, että olisi ollut vaikeaa hyväksyä itseni, jos keho olisi jäänyt sen näköiseksi, mitä se silloin oli. Joka tapauksessa, en urheillut vaunulenkkien lisäksi mitään ennen kuin silloin 6 kk jälkeen synnytyksen ja koen. että keho palautui täysin samaksi kuin ennen synnytystä. Monelle paljon liikkuvalle tutulle tuntuu, että erkaumaa on jäänyt useammin. Ajattelen, että kehon pitää antaa palautua (jokainen tietty omaa kehoa kuunnellen). Suhtaudun levollisemmin tähän toiseen kierrokseen ja aion kyllä taas keskittyä ensimmäiset kuukaudet vauvaan, ihan sama minkä näköisenä. Varmasti se oma liikuntatausta siellä auttaa aloittamaan uudestaan liikunnan vaikka sitten puolen vuoden tauon päälle. Muistelen kyllä, että viimeksi oli aika hirveä aloitus, mutta kyllä se siitä lähti sitten taas :) tämä on mun viimeinen raskaus (nyyh), niin en aio kiirehtiä minkään kanssa.
 
Vauvan sukupuolesta tuli mieleen, että onko teillä itsellä sellainen tyttö/poika-tulee olo? Esikoisen kohdalla olin ihan varma kumpi tulee, pelkän fiiliksen perusteella. Onneksi fiilis piti paikkaansa, ois voinu kestää hetken tajuta, että tulikin toinen. 😅 Nyt ei oo niin tarkkaa fiilistä, mutta ehkä tytön suuntaan kallistun. No, synnärilläpä sen sitten näkee.
Mulla oli pitkään ihan 100% tyttöfiilis. Sitten aloin näkemään unia poikavauvasta ja fiilis alkoikin muuttumaan. Viikko ennen yksityistä ultraa olinkin jo ihan varma pojasta ja poikahan siellä on ❤
 
Mulla ei ole mitään aavistusta kumpi olisi tulossa. Meillä on kaksi poikaa ennestään ja nyt kun tämä kolmas raskaus on ollut niin erilainen, välillä mietin, voisiko olla tyttö. Silti vauvaa ajatellessa usein ajattelen että olisi poika. Mä oon haaveillut raskaudesta ja kolmannesta lapsesta noin 5 vuotta, joten nyt kun näyttää että haave vihdoin toteutuu, ei lapsen sukupuolella ole mitään merkitystä. Kumpi tahansa tulee olemaan unelmien täyttymys ❤ Vaatteita tai muitakaan tavaroita ei ole poikien jäljiltä juurikaan enää jäljellä, joten senkään puolen ei ole merkitystä (8- ja 11-vuotiaat). Poikien lelut toki on kaikki lähestulkoon tallella ja käytössäkin monet vielä 😊 Tällä kertaa tullaan tietämään syntymäpäivä etukäteen (sovittu sektio), joten siksikin olisi voinut olla kutkuttavaa jättää sukupuoli yllätykseksi. Mutta toisaalta tuntuu pitkältä ajalta odottaa edes kuukausi rakenneultraan 😄
 
Ei aavistusta kumpaa sukupuolta meille tulossa. Nt-ultrassa ei selvinnyt, rakenneultra vajaan kuukauden päästä.

Oon tehny jo vauvalle hankintoja. Emmaljungan NXT 90 select yhdistelmävaunut ja Maxi-Cosi Pebble turvakaukalo ja siihen sopiva Maxi-Cosi family fix 3 telakka adapterilla tilattiin black friday tarjouksesta. Lisäksi vaatteita ja tekstiilejä hommattu kirppiksiltä. Viimeksi tänään kävin kirppis kierroksella. Tein aamulla muistioon listaa mitä tulee tarviimaan (hankintoja) ja mitä on jo hankittu. Vaatteista iso osa onkin jo nyt hankittu (vain pari vaatetta on uutena, muut käytettynä kirppiksellä edullisesti). Lisäksi oon hakenu Lastentarvikkeen babyboxin ja liberokerhon liberolaukun (jotka ilmaisia). Vaatteet olleet sukupuolineutraaleja, muttei kuitenkaan yksivärisiä. Tykätään puolison kanssa värikkäistä vaatteista, niin myös vauvamme saa pukeutua värikkäästi, oli hän kumpaa tahansa sukupuolta.
 
Me ollaan myös (lähinnä siis minä :)) ostettu kirppareilta vaatteita. Eilen lähti kassillinen mukaan! Vaunut näillä näkymin ostetaan uutena (Ora unto 3 in 1 paketti). Syöttötuoli, pinnasänky, hoitopöytä ja kiinteä turvaistuin löytyy omasta takaa, kun miehellä entuudestaan yksi lapsi. Ystävältä saan lainaksi moottoroidun sitterin. Ja toiselta ystävältä saan unipesän, kun heillä ei enää tarvetta.
Rintapumppuja olen koittanut vertailla netissä ja koitan bongata senkin käytettynä, kunhan on siisti. Harsoja saa alkaa myös haalimaan.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja Pandi
@Charrypie - 86 mainitsi rintapumpun. Jos jollakin on omasta kokemuksesta suositella hyvää sähkökäyttöistä rintapumppua, niin kertokaa ihmeessä! Edellisen vauvan kanssa jouduin pumppaamaan maidot 2 ekaa viikkoa kokonaan, kun hän ei alkuun jaksanut imeä rintaa. Oli niin pienikokoisena syntynyt ja uninen tirppana. Mulla oli silloin ihan täys susi Philips Avent käsipumppu, jolla sinnittelin, ja joka tämän rumban päätteeksi sitten levesikin käsiin, niin nyt aion ihan kaiken varalta panostaa hyvään pumppuun, ja samalla toivon hartaasti että en tule sitä tarvimaan, jäi kyllä sellainen vastenmielisyys koko pumppua kohtaan, kun se oli niin työlästä ja pumppukin aivan surkea. Toivon kovasti, että tälläkin kertaa imetys onnistuisi, ja että se saisi tällä kertaa vähän vähemmän haasteellisen alun kuin viimeksi.
 
@Charrypie - 86 mainitsi rintapumpun. Jos jollakin on omasta kokemuksesta suositella hyvää sähkökäyttöistä rintapumppua, niin kertokaa ihmeessä! Edellisen vauvan kanssa jouduin pumppaamaan maidot 2 ekaa viikkoa kokonaan, kun hän ei alkuun jaksanut imeä rintaa. Oli niin pienikokoisena syntynyt ja uninen tirppana. Mulla oli silloin ihan täys susi Philips Avent käsipumppu, jolla sinnittelin, ja joka tämän rumban päätteeksi sitten levesikin käsiin, niin nyt aion ihan kaiken varalta panostaa hyvään pumppuun, ja samalla toivon hartaasti että en tule sitä tarvimaan, jäi kyllä sellainen vastenmielisyys koko pumppua kohtaan, kun se oli niin työlästä ja pumppukin aivan surkea. Toivon kovasti, että tälläkin kertaa imetys onnistuisi, ja että se saisi tällä kertaa vähän vähemmän haasteellisen alun kuin viimeksi.
Huh, mullakin alkaa hikikarpalot nousee otsalla, kun mietin käsipumppujani 😄 Kolmas kerta toden sanoo ja aion panostaa sähköiseen pumppuun, joten kuulolla täälläkin 👏🏻

Ei oo juuri mitään ostettu, mutta juuri mitään ei tarvita vielä. Tuplat kummittelee mielessä kyllä 😄 Pari unisex bodya oon ostanu jo yrittäessä vauvaa, meillä kun kesti hetken tän ”vikan” kanssa. Jotain tahtosin alkaa jo kutomaan, mutta on vanhatkin työt kesken… 🙈😅

@KK86 Mullei oo varsinaisesti ”fiilistä” kummastakaan sukupuolesta, mutta raskaus on niin samanlainen kuin edelliset, että oon aika varma tytöstä ❤😄 Puhdasta päättelyä siis, saa nähdä, oonko oikeassa!

Nostan hattua teille, jotka maltatte oottaa synnärille saakka - mä en meinaa jaksaa oottaa ees rakenteeseen 🤭 Meinaako joku muuten tehdä jonkun gender reveal -jutun?
 
Mulla on semmonen aika perus Medelan Swing sähköpumppu mikä on minusta ollu ihan hyvä. Ei toki oo muista kokemustakaan.😁

@Pandi Meillä ei oo suunnitteilla gender reveal-juttuja, ja oon miettinyt että josko pitäis lähipiirille yllärinä loppuun asti. Pitää kysyä mitä mieltä mies tästä olis.😊
 
@Pandi mun piti pitää gender reveal -juhlat kavereille (en sis halunnut yllätysvauvajuhlia edes ekan kanssa ja pidin edelliselläkin kerralla itse juhlat). Suunnitelma kuitenkin jäi tällä kertaa koronan jalkoihin :(

Ekassa raskaudessa odotettiin synnärille asti, nyt haluan tietää, että kumpi on. Ei varsinaisesti tarvita mitään uutta vauvalle, mutta jos tulee eri merkkiä kuin edellinen, niin alan siivota isoja kokoja kaapista pois odottelemasta :)

Ei ole kyllä mitään fiilistä, että kumpi olisi tulossa. En ehkä halua visualisoida liikaa etukäteen, vaan ottaa sen, mikä tulee.
 

Yhteistyössä