KESÄ 2010 hoidot

Eina: Okei, aika hurjaa kyllä, ja miten iso määrä sulla niitä clomeja oikeen on, jos noin paljon folleja tulee? No mutta nyt sit joka tapauksessa toivotaan, että joku niistä monesta hedelmöittyy ja tarraa kiinni =)

Gabille voima :hug: !! Ja onnittelut uudesta työpaikasta!! :flower:
 
Noniin. Huomenta. Nyt on paremmin aikaa kirjoitella ja lueskella teidänkin juttuja!

Ensinnäkin Eina yhdyn tuohon Seran kysymykseen, että mitä ihmettä sä olet oikein popsinut, että olet saanut folleja noin paljon ja tuon kokoisiksi :LOL: Ihan mieletön saalis! Onnea siitä! Toivotaan, että ne odottelee maanantaihin, että saatte inssille oikean ajoituksen! Samoin Susulla näyttää olevan tulossa mieletön saalis! Onnea ja enkeleitä matkaan ensi viikolle!

Shaynalle paljon onnea asioiden etenemisestä! Eikös se olekin aina jotenkin rauhoittavaa, kun tietää, että nyt alkaa tapahtua ja on edes jonkinlainen suunnitelma tulevalle!

Vielä siitä eilisestä ultrasta. Alku oli jotenkin tosi lupaava, kun ensinnäkin pääsin vastaanotolle sisään jopa muutamaa minuuttia etukäteen. Toisekseen pääsin samalle lääkärille kuin tiistainakin (vaikka hoitaja aiemmin epäili, ettei saa mahtumaan hänelle). Ja kun alettiin ultrata, niin lääkäri sanoi ensimmäisenä, että limakalvo on ainakin lähtenyt kasvamaan tosi hienosti. Sehän oli tiistaina jo muistaakseni 6mm ja nyt vissiin 10mm. Mutta siihen ne hyvät uutiset sitten tosiaan jäivätkin. Katsoi ensin oikeaa puolta ja meni lääkärikin ihan hiljaseks, eikä viitsinyt edes mitata sitä suurinta follia, kun se oli niin pieni. No vasemmalta sitten onneksi löytyi edes se yksi vähän kasvua yritellyt folli, jonka varaan tämä hoito nyt sitten ilmeisesti lasketaan. Huoh. Ja sitten säädettiin sitä seuraavaa ultraa, kun lääkäri sanoi, että mun miehen on ihan turha tulla tänne ja sitä inseminaatiota on ihan turha tehdä, jos tilanne on vielä ensi viikolla follien osalta tuo sama kuin nyt. Näin ollen tosiaan menen maanantaina ennen klinikan aukeamista (klo 07.30) sinne kuulemaan tuomiomme!

Mutta jos ja kun nyt haetaan tästä jotain positiivista, niin mieluummin tätä aikataulusäätöä ja realistinen ja asiansa osaava lääkäri, joka sitten käskee piikittää ja vaikka sanoo, että kokeillaan seuraavaan kiertoon uudestaan kuin lääkäri (joka viime inseminaatiossa oli) joka vain tekee inseminaation, vaikka näkee ultrassa, ettei mitään mahdollisuuksia raskautumiseen ole ko. toimenpiteellä. Eli kiitollinen saa olla, että lääkäri on meidän tapauksen ottanut asiakseen. Ja tosiaan tuokin, että lupasi ottaa meidät maanantaina ennen hänen työaikansa alkua, jotta mä ehdin sitten vielä Vantaalle uuteen työhöni. Jos tämä tai joku seuraavista hoidoista onnistuu, niin vien lääkärille taatusti kukkia ja suklaata :D
 
Sera Mun lääkkeet tähän mennessä on maksanu n.480e, siinä siis puregon, orgalutran, pregnyl ja luget. Mutta puregonia oon hakenu vasta 900yksikköö, varmaan uusi satsi vielä sitä sitten. Veikkaisin loppusummaksi n.700euroa. Elämä on.... Täälläkin muuten oli pilvistä eikä tähdenlentoja näkynyt :kieh: Toiveita se ei estänyt taivaalle kuiskaamasta =)
Gabi kulta :hug: Mä niin toivoisin ettei kenelläkään meistä vastustais.... harmittaa teidän puolesta aivan kauheasti. Säätämisestä kyllä varmasti selviätte! Käytännön jutut kyllä järjestyy ihan varmasti :heart: Ja me sitten täällä kaikkien voimin lähetetään toivomuksia yläkertaan että menopur toimii! Kyllä tästä selvitään :hug: :heart: Ja sillä välin me kuunnellaan ja ollaan tukena
:heart:
Susu Sulla on punktio jo noin lähellä!!! Ei enää montaa päivää! Perästä tullaan, toivon niin että sulla menee kaikki ihan nappiin niin saan itselle uskoa =) Mahtava juttu, että tässä vaiheessa kaikki näyttää hyvältä! Pystytkö muuten nyt loppuvaiheessa tekemään mitään vai onko olo liian tukala? Siis tarkoitan kävelyitä tai muuta liikuntaa? Onko ollu mitään sivuvaikutuksia lääkkeistä? Mitään räjähdysherkkyyttä tai sellasta =)?
Eina Wow! Sullahan on folleja =) !! Aivan ihanaa! :hug: Oon niin iloinen kun sait hyviä uutisia!

Täällä eka piikkipäivä. JÄNNITTÄÄ! Ei se piikki, mutta se, että tää alkaa nyt ihan oikeasti. Toiveikkain, pelokkain, malttamattomin mielin. Ensin kuitenkin kasvohoitoon =)
 
Sera ja Gabi: Mulla oli ekassa inssissä clomeja 2tabl/pvä. Ja koska silloin tuli niin hirmuinen määrä hirmuisen hyvän kokosia niin seuraavat kaksi inssiä mentiinkin sitte yksi clomi/pvä.. Ja munisten kasvu tuolla määrällä tippui huomattavasti (hieman liikaakin). Kahdessa viime inssissä mulla oon ollu yksi pieni rakkula (ei ole enää jääty kasvattelemaan, koska on epäilty sen ehtivän kuitenkin karata minun säännöllisen ovulointini vuoksi)

Nyt tässä kierrossa on ollut lääkityksena jokatoinenpvä 2tabl ja jokatoinen 1tabl.

Aina kun multa on tutkimuksien aikaan luomukierrosta katsottu follitilanne, niin siellä on luomustikkin ollut mulla 2 samankokoista (ja hyvän kokosia ovat olleet) kasvamassa.. Ja suvussani on paljon erimunaisia kaksosia! Äidin veli ja isä ovat kaksosia, serkullani on kahdet luomukaksoset!!! :D

Mulla on melkeinpä luomuna ollu paremmin follitilanne ko tuolla 1tabl/pvä lääkityksellä :) Siksi siirryttiin nyt viimeiseen inssiin vielä nostamaan hiukan tuota clomi-annosta. (Ja kun kuitenkin se yksi onnistuminenkin taustalla suuremmalla lääkityksellä.) On vähän sellainen kaikki tai ei mitään nyt vimppa-inssissä! :LOL:

Kiva Gabi että olet saanut sellaisen lääkärin nyt joka tuntuu paneutuvan asiaansa! :flower:
 
Sain vihdoin meidän listan päivitettyä. Lisäsin barbapörrön ja Miimiin tiedot. Toivottavasti en ole ketään muuta jättänyt vahingossa listalta.

Luin juuri Suomen Kuvalehdestä (30.7.2010) artikkelin lapsettomuudesta: Hiljainen suru - Lapsettomuus on musertava kokemus. Tosi hyvä otsikko ja ihan hyvä artikkeli kuvituksineen. Joka päättyi onnellisesti. Mun toivoa se ei jotenkin nostanut yhtään. Sekin pariskunta oli kärsinyt lapsettomuudesta 8 vuotta. Ja mulle tuli sellanen olo, että tilastojen mukaan maailmassa on kuitenkin myös niitä, jotka ei ikinä saa sitä lastaan. Mä en tiedä minkälainen prosenttiosuus se on, mutta tiedän sen olevan olemassa. Jotta se osuus tilastoista täyttyisi, niin olemassa on niitäkin pariskuntia, jotka ei koskaan saa lastaan. Ja me varmaan kuulutaan just siihen tilasto-osuuteen. Sellasta. Positiivisuus kukoistaa taas... Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki... Te tiedätte!


Nimimerkki.........Hoito.........Hoitopaikka...............Aikataulu

Gabi77---------------2.IUI-------TAYS-------------------3. folliultra 16.8
33v, mies 34v. Molemmissa vikaa: mulla kkt tulee miten sattuu, ovulaatiota ei joka kk, miehen siittiöt epämuodostuneita ja osittain hitaita. Ehkäisy jätetty 12/2002. Ei ainuttakaan plussaa ikinä. Keväällä 2005 ekan kerran lääkäriin, silloin clomifenia 4 kiertoa. Keväällä 2006 lähete TAYSiin, jossa tehtiin kaikki mahdolliset kokeet, lisää clomifenia ja yksi inseminaatio. Sit IVF-jonossa keväälle 2007. Hoito aloitettiin, mutta omasta tahdostamme lopetettiin kesken. Siihen väliin mahtuikin sitten paaaaaaaaljon muita suuria suruja, joiden takia emme ole voineet aloittaa hoitoja uudestaan. Nyt sitten keväällä 2010 vihdoin uudella yrityksellä matkaan. Ja tässä ollaan! Pitkä taival.

Shayna-------------1.ICSI (lyhyt)------VL--------------Pistelyt alkaa 16.8
Minä 26v, mies 27v. Yhdessä 10v, ei aiempia raskauksia. Takana reilu vuosi yritystä. Kesäkuussa -10 selvisi, että miehellä on hyvin vaikea siittiöiden vähyys. Vaurio on elämän aikana tullut, eikä ole periytyvää, mikä on ihana asia. Minussa ei vikaa pitäisi olla. Lapsia ei näiden tietojen valossa voida luomusti koskaan saada, ICSI on ainut toivomme. Terveitä, hyvin liikkuvia siittiöitä on jokunen satatuhatta, joten ICSI ei ole mahdottomuus. Olemme vasta alkutaipaleella, 1.ICSI alkaa 8/2010.

Eina-----------------4.IUI--------Pohjois-Suomi--------IUI 16.8
Minä 26v. mies 31v. Mulla yksi lapsi (-05). (Reilun vuoden sai häntä aikoinaan yrittää, luomuna kuitenkin onnistui) Diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Mulla mitä todennäköisimmin endoa kohdun takana ja suolistossa. Lasta yritetty hiukan reilu kaksi vuotta (5 vuoteen ei kyllä ole ollut ehkäisyä käytössä kuin 3kk, muuten keskeytetty yhdyntä eikä yhtään "vahinkoa" ole sattunut). 3 inssiä takana, joista yhdestä +, mutta kesken rv 4+4 . Nyt vielä tehdään yksi inssi ja sitten siirrytään tarvittaesaa IVF-hoitoihin.

kielovanamo-------2.IUI---------K-SKS-----------------08/10
Ollaan molemmat 35v, yritystä takana n. 2,5v, alkuun selittämättömiä, mutta nyt loppukeväästä mulla alettiin epäillä toisessa munasarjassa näkyvien endometrioomien takia endometrioosia, lisäks siittiöiden määrä yllättäen oli ekassa inssissä alentunut (aiemmassa analyysissä ok). Tarkoitus tehdä vielä toinen inssi ja sen jälkeen lääkäri arvioi, tehdäänkö ensin laparoskopia endometrioosiepäilyn takia vai siirrytäänkö suoraan IVFään.

barbapörrö13..........2.IVF(lyhyt)...........Kys.............punk tio vko 33
Olen 35v.mies muutaman vuoden nuorempi.Ehkäisy jätetty pois 2005 ja tosissaan yritetty -06 asti.Takana 3 inssiä ja yksi IVF;josta siis ei edes siirtoon päästy. Selittämättömiä ollaan,kaikki pitäs olevinaan olla ok,mut tulosta ei vaan synny. Minulla on kaksi ihanaa poikaa (-97 ja -99 syntyneet) Mies siis vaihtui matkalla,joten sitä meidän ainokaista yhteistä tässä yritetään saada maailmaan...

Sera2010---- 4xIUI --> 1.IVF ----- tyks --------------???
26v ja ukko saman ikäinen. Lapsettomuuteen ei löydetty vielä tähän mennessä ainakaan mitään syytä, päinvastoin kaiken pitäis olla oikein hyvin. Yritystä takana reilu puoltoista vuotta, ei ainuttakaan plussaa ikinä Neljä inssiä tehty, nyt odotellaan kesätauon päättymistä, että päästäis vihdoin ivf-infoon. Eli jossain vaiheessa syksyllä toivottavasti ivf, jospa sitten VIHDOIN jotain positiivisia tuloksia!! Toivoa jaksan ainakin vielä

desperate----------1.IVF - 3.PAS----Fertinova---------vko 34
Ikää 36v , itse olen selittämätön lukuunottamatta kilpirauhasen vajaatoimintaa , joka hoidossa.miehellä vasta-aineita.ainoa vaihtoehto hoitona ivf/icsi, ensimmäinen menossa ja noin 1.5-2v yritetty tuloksetta.1 kemiallinen raskaus keväällä 2010.välillä positiivisella ja välillä hyvin useinkin erittäin epätoivoinen tulevaisuuden suhteen..me selittämättömät kuulemma olemme se ns hankalin ryhmä ja vaikein ns hoidettava sellainen!!

Susu75...........3.ICSI(pitkä )........AVA Turku..........Punktio vko 33
Lasta ollaan toivottu kohta 3 vuotta. Ollaan 35 v molemmat, ja n.1,5 vuotta sitten hakeuduttiin hoitoihin, diagnoosina erittäin huonot siittiöt ja ainoa vaihtoehto meille ICSI hoidot. Eka ICSI 05/09 6 hedelmöittynyttä, 2 siirtoon ja 2 pakkaseen. Nega. Eka PAS -> Nega. Toinen ICSI 09/09: 1 hedelmöittynyt -> nega.

Elli82------------1.IVF------------------------------------loka-marraskuu
Yrittämistä takana kohta 3 vuotta. Minä 28 v ja mies 38. Vikana PCO ja kiinnikkeiset munajohtimet, sekä jotain häikkää myös korvien välissä ajoittain (ainakin miehen mielestä . Ukossa ei mitään vikaa. Ei mahdollista raskautua muuten kuin koeputkihedelmöityksen avulla. PCO:ta leikattu toukokuussa, jossa selvis myös munajohdinten vauriot.

Pieni tiikeri------IVF---------------NKL-------------------Punktio vko 35
Minä 33,mies 42. Lasta ei ole sen kummemmin "yritetty" koska oma vaikea endometrioosi on tiedossa muutaman vuoden takaa. (harjoittelu tietty on mielestäni mukavaa). Miehellä on erittäin hyvälaatuinen sperma. Eli olemme nyt menossa ekaan IVF-hoitoon Naistenklinikalle, toivomme kovasti että tärppää.

Miimii-75----------1.IVF - 1.PAS----Ovumia---------vko 34
Ikää 35v, aviomies 31v, yksi luomutyttö 1v9kk, sen jälkeen kaksi kohdunulkoista, joiden johdosta munanjohtimet tuhoutuivat
 
Voi Gabi!! :hug: Todellakin tiedetään, ylämäki, alamäki-rumba niiiiiin tuttu, mullakin tää päivä ollut sitä alamäkeä... itkee tihrustanu oon koko päivän, vaikka ei mitään akuuttia syytä nyt ookkaan, mut nää on näitä oloja :( :ashamed: Ja mä en ainakaan suostu uskomaan, että kukaan meistä kuuluu siihen tilastoon, ettei omaa vauvaa koskaan sais, EI EI ja EI! Jaksuja Gabi, kyllä me täältä taas noustaan! :heart:

).( Mulla ois huomenna sitten se info... pikkasen jännittää, ja helpottaa, toivottavasti ainakin, kun vihdoin alkaa taas tapahtua! =) Onko jotain, mitä pitäis tajuta kysyä siellä, tai jotain?? Pitäkää peukkuja mulle sitten huomenna kaikki ihanat naiset, tuun sitten taas raportoimaan teille! :D
 
Gabi: Sitähän tää juurikin on! Ylämäki-alamäki!! Itsellä ollut tälläkin viikolla se ylämäki ja alamäki :hug:

Seralle paljon tsemppiä huomiselle!! Ja pidän peukut pystyssä.. Vaikka siellä omassa inssissä maatessa nostelen peukkuja kohti kattoa niin saa mun lääkäri miettiä mielessään että on tuo muija täysin pimahtanut :LOL:

Huomenna aamulla olisi sitten taas tositoimien aika! Ensin miehen "hommat" ja sitten mun meno inssiin puoli 11 aikaan! Tai yhdessä me sinne miehen kanssa mennään :heart:

Ja tiedättekös mitä.. Oon ollu ihan pihalla laskuissa ja aatellu että mun ovis on normaalisti kp14 (eli että tänään olisi ollut luomuovis, niinkuin olen teillekkin väittänyt)...mutta ei se olekkaan kun vasta kp15, eli HUOMENNA! Ja pregnylkin pistetty niin että on varmasti viimeistään huomenna (eli ei siis ainakaan yli kp15 voi mennä!)

Se on sekoittanut mun pään kun olen joskus tehny ovistestejä ja niihin saanut plussan kp14 ja sehän tarkoittaa että ovuloin siitä plussasta vasta 12-48h kuluessa, eli n. kp15! EIKÄ SILLON KP14... On vaan toi kp14 jääny päähän pyöriin ja olen jo useamman kuukauden kuvitellut ovuloivani kp14 :LOL:

Tänään aamulla huomasin tuon ja voi että tulin iloiseksi! Meillä tosiaan voi olla nyt mahdollisuudet onnistua tästä viimeisestä inssistä! :D

 
huikeeta, nythän tapahtuu vaikka ja kuinka paljon :)
Tällä viikolla Einalla, mahdollisesti/toivottavasti Gabilla ja mulla inssit, Susulla ja Barbapörröllä punktiot, Seralla infokäynti, Shayna alottanut piikittelyt.
Ens viikolla Desperaten ja Miimiin PAS:t ja sitä seuraavalla Pienen tiikerin punktio.
.. ja ehkä vielä jotain, mitä en oo rekisteröiny..
Ajatelkaa, että jos nyt karkeesti sanottuna 20-30% onnistuu yhtä hoitokertaa kohti, niin meistä se tarkoittais 2-3.. Ja sitten taas seuraavalla "kierroksella" ja sitä seuraavalla.. Ajatelkaa.. voi niin kovasti toivon sitä meille jokaiselle!! Yritetään pitää toivoa yllä :heart:

Gabi onnea tosi paljon uudesta työpaikasta!! Mä oon kans haalinu tarkoituksella uusia juttuja elämään, jotta ei koko ajan ajatukset pyöris vaan tässä. Oon ajatellu, että jos tää lapsiunelma ei meinaa ottaa toteutuakseen, niin rakennanpa samalla tässä muitakin unelmia. Vaikka täytyy myöntää, että ei mikään muu kyllä lasta voi korvata, ei sitten millään, eikä oo tarpeenkaan.

Ja Gabi, mä kans luin sen Suomen kuvalehden artikkelin. Hyvä, että lapsettomuudesta kirjoitetaan, vaikka ymmärrän kyllä tuon sun ajatuksen onnellisesta lopusta.. Yritän ite ajatella niin, että jollain tavoin se kaksinjääminenkin ehkä voi olla onnellinen loppu.

Nyt en ehi enempää kirjottamaan, mutta ihan tosi paljon tsemppihalauksia kaikille tähän uuteen toivottavasti monille lupauksia antavaan viikkoon :hug:
 
Ääääk kielovanamo, nyt kun sä noin sen tuohon kirjoitit niin rupes tuntumaan että noinko lähellä! Apua. Kun musta on tuntunut lähinnä että ku mitään ei tapahdu ja pelkkää odotusta ja vielä eilisiltanakin tuskissaan ajattelin että vielä tuhat päivää pelkkää tylsää tablettien napsimista ja odottamista, en jaksa!! :) Noh, voihan tässä mennä, ja varmaan meneekin, vielä parisen viikkoa jos siellä ensi viikon lopussa mahdollisesti ois siirto. Onneksi miehelläni alkaa loma tämän viikon jälkeen.

Jaksamista kaikille tasapuolisesti!
 
Tosiaan,ompas tällä viikolla paljon tapahtumia,toivottavasti saadaan paljon hyviä uutisia :heart:

Itse kotiuduin äskettäin punktiosta,olo kaikin puolin hyvä =) Kipuja jonkun verran,ei kauaa pysty tässä istumaan,mut pikaiset kuulumiset kuitenkin...
8 rakkulaahan minulla kasvoi ja kaikissa oli solu!!! Mä ooooon niiiiiiin onnellinen :heart:
Ja tiedän et huomisen puhelun tultua voin jo tippua kovaa ja korkealta,mut tän päivän mä nautin hyvästä saaliista ja itken taas huomenna jos siihen syytä tulee =) Oli nimittäin hurjan rankka vknloppu,mietin tätä tulevan punktion tulosta ja olin kyl niin hajalla jo valmiiksi et nyt mä hetken huokasen =)

Tsemppiä kaikille tämän viikon ja tietysti myöhempiinkin hoitoihin,odottelen jännityksellä ja peukut pystyssä muiden kuulumisia,nyt takas petiin...
 
Hohhoijaa, infokäynti ohi... ja nyt taas ODOTELLAAN!! Raastavaa odottelua päivästä toiseen, ei sovi mulle ollenkaan!! :( :'(
Eli pitkällä hoidolla mennään ( en ymmärrä miksi, ilmeisesti joku käytäntö julkisella tai jotain??! ), ens kierron kp 21 alkaa sumuttelut vasta, ja siihen tuntuu olevan IKUISUUS!! :headwall: Minä ku olin pikku päässäni suunnitellu tän homman niin, että lyhyt hoito tehään, ja sen ois voinu alottaa jo parin viikon päästä... se sitte taas mun suunnitelmistani! Ja kaikki ohjeet, mitä sieltä sain pistoksista ym., niin tuntuu kamalan vaikeelta koko homma... Noh, on ehkä tyhmää valittaa, kun nyt ainakin tietää, että jotain tapahtuu piakkoin kuitenkin, mutta on se silti niin syvältä taas vaan odotella... ja kun ei koskaan tiedä, että jos tää kaikki odottelu onkin turhaa!! :'( :'(
Laskeskelin siis ( jos mä nyt oon ton hoitokaavakkeen oikein ymmärtäny! ), että joskus lokakuun puolessavälissä/ loppupuolella ois punktio... Sen saa Gabi päivittää tonne mun tietoihin, jos viitsii :) Mutta taidan siis joutua taustailemaan joksikin aikaa, kun kerran mitään ei tapahdukkaan vielä :(

Onnea ja tsemppiä kaikille hoitoihin, tällä viikolla niitä näyttää olevankin paljon tässä porukassa! :heart:
 
Heippa ihanat :flower:
Eina tsemppiä hirmuisesti inssiin!! Toivon koko sydämestäni että nyt tärppäisi :heart: Tosiaan nyt tapahtuu! Me on koko kesä eletty niin haavemaailmoissa niin jännittää niin paljon kun oikeasti on kaikilla menoa! Toivottavasti pian saadaan nauttia onnellisista uutisista, niistä saa niin paljon voimia uskoa siihen, että onnistuminen on mahdollista! Kaikille valtavat tsempitykset :heart:
Sera onpa tavallaan outoa että pitkää suositaan.... hmmm...luulisi että niillekin olisi helpompi jos suosisivat lyhyitä. Muutama päiväkin tuntuu jo kidutukselta niin en osaa edes kuvitella, kun siirtyy noin paljolla. Toivottavasti aika menee nopeesti! Ja älä nyt jooko kokonaan katoa, me halutaan pitää sut täällä :heart: Odottelu on niin turhauttavaa, mutta vaikka ei voi tietää onnistutaanko niin se mahdollisuus on olemassa, eikö vaan =)
barbapörrö voi kun ihana kuulla että punktio meni hyvin ja saalis oli noin hyvä!! Pitää ottaa voitot sitä mukaan kun ne tulevat ja ei huolita vielä huomisesta. Yksi etappi kerrallaan ja nyt ainakin näyttää hirmu hyvältä =) Toivon niin kovasti että pian saatte uutisia täydellisistä pienistä ihmisen aluista :heart:

Mulla on jotenkin ollut taas alamäki. Ihmeen kauan pysyinkin positiivisena. Ja kyllä mä vielä nousen, mutta jotekin huolettaa aivan ihme asiat. Olen nyt kolme piikkiä pistäny ja ei tunnu oikeen missään mitään. Mitä jos mä oonkin immuuni noille lääkkeille eikä munasoluja kasvakaan. Eikö musta kuuluis tuntua jotenkin erilaiselta? Sitten jos punktioon päästään niin mua huolettaa, että mitä jos miehellä silloin on ne loputkin siittiöt kadonnu? Siis aivan järjettömiä pelkoja. Mutta en saanu edes viime yönä nukutuksi kun niin vatvoin. Niin sekava olo. Itkettää ja kiukuttaa ja pelottaa. Jos ne hormoonit saakin mussa aikaan vain pään sekoittumisen. Ja sekin varmaan on vaan placebo-vaikutus. Voi ahdistus.
 
Heissan taas,

Shayna, kyselit olotiloista, on kyllä ollut viimeiset päivät tukalaa. Vaatteet piukottaa ja on hankalaa istua pitkään. Syödäkään ei voi kovin paljon kun tuntuu että vatsa turpoaa, ja pissalla saa ravata koko ajan kun munasarjat painaa rakkoa.. Ihan kuin olis jo raskaana.. =)

Lääkkeistä ei juurikaan ole tullut sivuvaikutuksia, ainoastaan siitä Procrenista tuli silloin, hikoilin ja olin todella ärtynyt, pienestäkin räjähti pinna, ja miehelle yleensä.. Olit huolissasi että nuo piikitykset ei ole vaikuttaneet, millä annoksella pistelitkään? Älä huoli, ei mullakaan ole nuo tuntemukset tulleet kuin ehkä viikon pistämisen jälkeen, kyllä se kuitenkin hetken kestää ennenkuin rakkulat lähtevät kasvamaan! =)

Eina, mitenkä meni inssi? Toivottavasti hyvin, tsempit tulee vähän myöhässä!

Barbapörrö13, loistava saalis, hienoa että meni noin hyvin! Ja uskon että nyt on todella piinaavat tunnit, muistan itse kun odottelin silloin ekalla kerralla soittoa että montako on hedelmöittynyt, se oli todella hermoja raastavaa.. Toivotaan että ovat hyvin lähteneet jakaantumaan!! =)

Sera2010, älähän nyt mihinkään taustailemaan häviä, se ensi kierron 21 pv tulee nopeammin kuin uskotkaan!! =) Syitä siihen miksi tehdään pitkä kaava on varmaan monia, mutta meillä aloitettiin pitkällä kaavalla koska oma kierto aika pitkä ja epäsäännöllinen, mikä tarkoittaa että ei välttämättä ovuloi kunnolla. En tiedä sinun kierrosta, mutta ainakin meillä tuo pitkä on tuottanut parempia tuloksia, joten ota se ehkä positiivisena asiana? =)

Huh, tosiaan mulla on olo jo niin tukala että mielellään menee huomenna punktioon.. Ja jännitän ihan hirveästi että montako follia siellä on nyt sitten ehtinyt kasvaa mukaan.. =) Ja tietysti mietin sitä miehen siittiömäärää, onko yhtään kasvanut / parantunut.. Otettiin kirjaimellisesti labran ja lääkärin vinkit tuosta pidättäytymisajasta, sanoivat perjantaina että "tänään mutta ei sitten enää huomenna, niin voisi olla parasta tiistaita ajatellen".. :whistle:
 
Pikkusen kiirusta pitelee niin nopeasti vaan inssikuulumiset!

Inssi meni ihan ok! Ei ultrattu, joten ei tietoa folleista, eikä limiksen paksuudesta. Ainut mikä hieman harmitti oli miehen "tulos".. Tällä kertaa matkaan lähti ainoastaan 20milj. kaveria. Viime inssissä lähti muistaakseni huimat 64milj.!!!! Tekiköhän sitten lauantai-illan puuhailut tuon tuloksen.. Aikaisemmilla kerroilla ollaan pidättäydytty kauemmin kuin puolitoistavrk. Tällä kertaa me haluttiin varmuuden vuoksi olla lauantai-iltana vällyjen välissä, koska olin silloin vielä siinä uskossa että sunnuntaina voisi olla se ovis!

Kipujen mukaan munasolut ovat lähteneet liikenteeseen tänään klo: 13.50 :D Inssi oli n.klo 11


Tästä se kahden viikon piina nyt lähtee etenemään!
 
Barbapörrö, hieno saalis! Onnea ja eikös ole ihanaa kun punktio takana :)

Shayna, elä huoli kyllä kai ne kasvaa siellä. Mulla itellä ei tuntunut missään piikityksien vaiheessa yhtään miltään! Ei edes punktiopäivänä! Oudolta kyllä tuntui että siellä yhtään mitään voisi kasvaa kun ei tunnu missään. Ja kun oli lukenut että toisilla tukalaa oloa ja kivistystä ja jopa kipua jne. Mutta niin vaan siellä oli 16 kpl munasoluja! Ja vieläpä 13kpl hedelmöittyi (mutta loppupeleissä vain 8kpl käyttökelpoista). Punktiokaan ei tuntunut missään, mä olin ihan varma että ei tää voi mennä näin, tän kuuluis sattua ja tuntua ja mun kuuluis olla petipotilaana suunnilleen. Mutku ei niin ei. Piikityksetkään ei tuottaneet minkäänlaista ongelmaa, kun mieheni hoiti ne. Mikään piikki ei ollut erityisen hankala tai kivulias. No negahan siitä tuli, mut emmä tiiä liittyikö se tuohon 'helppouteen' mitenkään :) Ja munkin miehellä alentunut siittiömäärä, mutta onneksi oli parantunut vähän tähän ekaan hoitoomme ja saatiin jopa kaikki 'vain' IVF:llä hedelmöitettyä. Eiköhän ne kuules ammattilaiset saa ne tarvittavat siittiöt sieltä pyydystettyä ja ICSI:llä munikset hedelmöitettyä! Tsemppiä!

Ja Einalle myös piinailukestävyyttä! Meillä mies 'pidätteli' 4pv ennen punktiota...

Mä oon kärsinyt nyt pari viikkoa sairaasta mahasta, eikä loppua näy! :'( Mulle on aikoinaan lätkäisty ärtyvä paksusuoli-oireyhtymä diagnoosi, ja tehty kolonoskopiakin mut eipä mitään löytynyt. Vuosia maha oli suht tasainen ja terve, ja mieluummin ummetuksella, mutta nyt tää on ollu ihan kauheeta. Aamulla ekaks vessaan ja sitten siellä pitääkin rampata koko aamu vähän väliä, vaikkei edes söisi mitään. Muutama tunti menee että uskaltaa lähteä esim ulos ollenkaan. Kipu on oikeastaan koko ajan jonkinasteisena läsnä, aamulla kouristukset on tosin pahimmillaan, ja ilmavaivat :ashamed: tää on kamalaa. Ylävatsakin on nyt kipuillut. Jospa tää olis stressistä johtuvaa ja menisi itestään ohi... En halua mennä lääkäriin!!!
 
Hei ihanat kohtalotoverit!
Olen jo viikon verran seurannut teidän keskustelua täällä ja olen aivan otettu siitä, miten tuette toisianne ja jaatte kokemuksia, suruja ja ilouutisia. Olen saanut teiltä kovasti tukea, kun olen päättänyt olla kertomatta tilanteestamme työpaikalla saati sukulaisille, eikä kavereitakaan loputtomiin halua rasittaa näillä asioilla (varsinkin kun suuri osa iloitsee omasta raskaudesta!!).

Meidän kohdalla on ongelmana ollut ovuloimattomuus ja miehellä pieni prosenttiosuus eläviä siittiöitä ja nekin melko hitaita... Eli, jätin ehkäisyt (nuvaring) toukokuussa 2007. Emme laskeneet päiviä eikä yritetty varsinaisesti, mutta kuitenkin toivottiin. Ja kun keväällä 2009 ei ollut vielä mitään tapahtunut halusin käydä tarkistuttamassa, että oliko kaikki ok. Silloin minulle todettiin verikokeella kilpirauhasen vajaatoiminta, jota ruvettiin hoitamaan Thyroxiinilla ennen kuin tehtiin mitään muuta. Marraskuussa saimme annoksen kohdalle ja aloitin Clomifen lääkityksen, ensin kaksi kiertoa yksi (kp 3-7), sitten 1,2,1,2,1, sitten 2 (kp 3-7), sitten 2,3,2,3,2 ja viimeisenä 3 tbl (kp3-7) Eikä johtofollikkelia tullut kun kävin ultrassa! Pari kertaa oli muodostunut kysta... Clomeista piti pitää taukoakin joka kolmas kierto ja söin/syön Terolutia, jotta kierto ei olisi niin mahdottoman pitkä, odottamista tuntuu olevan muutenkin!

Viikko sitten ultrassa ei ollut clomit purru vaikka annos oli "täydet". Eli, en ole vielä tullut niin pitkälle, että olisin päässyt Pregnyl-piikkiä ottamaan ja inssiin. Vaikka olisikin saanut ovulaation aikaiseksi ei meidän kohdalla olisi luotettu luomuun, kun miehen panosten laatu ei niin hyvä. Nyt lääkäri miettii, että mitä kokeillaan seuraavaksi kun clomi-annosta ei voi enää korottaa. Odotellaan siis seuraavan kierron alkua.

Raskasta tämä on. Yritämme olla ajattelematta asiaa, mutta kun tuntuu että koko yhteiskunta pyörii lasten ja lapsiperheiden ympärillä. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa niin pitkälle kuin moni teistä! Ihana kuulla onnistumisista! Lämpimiä ajatuksia täältä! Vielä toistaiseksi ei olla tiputtu niin korkealta eikä niin kovaa kun olemme tietoisia, että pitää saada se ensimmäinen vaihe ensin toimimaan. Ikää meillä on 28 ja 31.

Helpottaa kummasti kun asiasta avautuu, vaikka minun kohdalla on aika suuri kynnys tänne kirjoittaa... Kiitos teille kaikille, että olette minua rohkeampia ja päivitätte tätä keskustelua ;)
 
Baby20xx, kiva kun rohkenit kirjoittaa :) Mulla myös ollut iso kynnys ja pitkään vain lueskelin muiden kirjoituksia. Jokainen meistä menee omalla tahdillaan hoidoissa, vaikka just nyt näyttää tän ketjun ihmisillä olevan aika vilskettä. Odottelemisia kuitenkin monella edessä ja takana.. Sera ymmärrän niin hyvin tuon odottamisen tuskan. Silloin kun ei voi tehä yhtään mitään. me ootettiin viime vuonna ekaks aikaa sairaalan poliklinikalle tutkimusaikaa varmaan 5kk, pkl:n ekalla ajalla syyskuussa sanottiin, että marraskuussa aikaisintaan voi varata aikaa suunnittelukäynnille, marraskuussa sanottiin, että vasta helmikuussa aikaisintaan voikin varata aikaa suunnittelukäynnille.. eli koko talvi meni sen odottamiseen, että edes saa varattua aikaa. Onneksi nyt ollaan tässä. Tosin nyt jännään, että jos inssi ei onnistu, kuinka kauan joutuu odottamaan seuraavia vaiheita.. No, turha murehtia etukäteen.

Hei tosta pidättäytymisajasta, onks teille sanottu, mikä olis hyvä? Viime inssissä meillä oli siittiöiden määrä alentunu ja kysyin lääkäriltä, et voiks syynä olla vaan 1,5 vuorokauden pidättäytyminen, mut lääkäri sanoi, et ei sen pitäis vaikuttaa, vaan että paremminkin se et oltiin siinä oltu suht aktiivisia oli saattanu parantaa siittiöiden liikkuvuutta.
 
Ihan ekaksi täytynee toivottaa uusi joukkoon eli baby20xx :flower: mulla oli myös pitkään kynnys alkaa itse kirjottelemaan ja ns konkretisoimaan meidänkin mieheni kanssa kuuluvan lapsettomien joukkoon mutta kyllä oikeasti ns helpottaa huomata ettei tosiaan ole ongelmiensa kanssa yksin!!saanko udella baby20xx, että millaisissa kilppariarvoissa nykysin olet? meillä lekuri sanoi , ettei ne niin olennaisesti vaikuta itse raskautumiseen kunhan pysyvät viitearvoissa..nekin vaihtelevat lääkäreittäin;)
Barbapörrölle onnittelut hienosta punktiosaaliista ja muistan niiiiin tuon tunteen kun punktio oli ohi, vaikkakin siitähän se odottelu ja jännittäminen sitten alkoikin.pidän peukut pystyssa!!!
Susu75 :eek:nnea huomiseen punktioon, hyvin se menee sisulla ja toivolla :heart: tuuhan sitten kertomaan miten kävi!!
Miimii , voi ei , ei kuulosta kivalta toi sun mahakipuilus, vielä tän kaiken muun keskellä, toivotaan, että menis pian ohi!!Mutta hei meillähän on Miimii sitten samaan aikaan Pas.sit jos hyvin käy?? päästään yhessä sitten tuskailemaan kun monella muulla täällä on ne piinikset jo niinikään loppusuoralla
Einalle onnea ja jaksamisia piinaviikoille, eka viikko yleensä ainakin mulla menee aika haipakkaa ohitse mutta se toka ...se sitten nimenomaan onkin se PIINAVIIKKO huoh.
Meikä piti ihan tarkotuksella hieman taukoa kirjottelusta kun on niin tylsää kun vaan odottaa ja odottaa että pääsis ittekin piinailemaan jo.Ultra nyt siis varattuna tän viikon perjantaille ja sitten vaan ovista tikuttelemaan ja toivomaan että Pas onnistunee ens viikolla =)
:)
 
Hurrrrrrjasti taas täällä uutta tekstiä! Ja tapahtumia!

Mulla oli aamulla ultra klo7.30, 150km autoilua, eka päivä uudessa työpaikassa, 150km autoilua takas kotiin, ja sitten vielä 50km lisää, kun meidän omassa apteekissa ei ollut Menopuria, vaan sitä piti lähteä hakemaan Tampereelta. Tässä siis selitys, etten nyt taida jaksaa kommentoida teidän kaikkien vaiheita. Mutta te tiedätte, että mä toivotan kaikille onnea ja menestystä ja kärsivällisyyttä ja mitä ikinä tarvitaankaan! Erityisesti tietenkin Baby20xx:lle TERVETULOA! Kuulostaa tutulta sun kertomukset! Ja Seralle toivon paljon kaikkea muuta ajateltavaa odotuksen ajaksi. Uudet jutut ja paljo tekeminen vievät aikaa edes jollain tavalla nopeammin eteenpäin siinä raastavassa odottamisessa...

Ultrassa aamulla: ihana mutta pettynyt lääkäri totesi taas, että limakalvo on hyvä, mutta toisella puolella ei ollut tapahtunut MITÄÄN ja toiselle puolelle oli kypsynyt kaksi follia, mutta molemmat vain siinä 10-12mm. Lääkäri oli ihan todella pahoillaan mun puolesta, ja sanoi, että jos vielä millään jaksan piikitellä, niin vielä kolme päivää menopuria tupla-annoksella. Mitään tripla-annoksia hän ei uskalla mulle määrätä, koska mulla on kuulemma on-off -munasarjat, jotka saattaisivat paljosta lääkemäärästä kehittää 10 follia ja siinähän sitten oltais. Inseminaatio tällaisilla munasarjoilla on kuulemma taide- ja kärsivällisyyslaji. Pitää malttaa pistellä tarpeeksi kauan ja tarpeeksi pieniä annoksia. ELI kolme päivää lisää piikitystä, torstaina 4. ultra. Jos edelleen follitilanne on yhtä huono, niin hoito keskeytetään ja katsellaan mitä seuraavaksi kannattaa tehdä.
 
No niinpä on desperate, kiva että on piinailuseuraa! :) Mulla on ensi maanantaina 23.8. se tsekkausultra, jossa katotaan limistä ja annostusta että riittääkö ja koska Luget aloitetaan ja määrätään siirtopäivä (jopa ehkä?). Katselin sun tietoja niin mullakin on muuten kilpirauhasen vajis.

Gabin folleille toivotaan täällä kasvuspurttia kovasti!!! Kurjat uutiset on aina niin hanurista :(
 
No heti kun kävin täällä kitisemässä niin alkoi pieni juilinta molempien munasarjojen kohdilla. Kaipa siellä jotain tapahtuu =) Huomenna sitten selviää, mulla on aamulla ensimmäinen ultra. Oon niin hermona... Eilenkin valvoin ties miten myöhään ja itkuksihan se väsyneenä meni... Mä haluun voida tehdä jotain enemmän :headwall: Lisäksi näin eilen mun raskaana olevaa ystävää, jota olen melko onnistuneesti vältellyt koko heinäkuun, siis raskausuutisten jälkeen. Ajattelin hänen olevan melko alussa, mutta sieltä hän marssi minua vastaan suloisen mahan kanssa ja kertoi olevansa puolivälissä. Yllättävän koville otti vaikka ajattelinkin ensin että ok, eihän se ole multa mitään pois. Tänään menen käymään taas terapeutilla. Ennen olen mennyt vain koska aika on ollut sovittuna, mutta tänään tuntuu, että se on juuri se paikka mihin haluan mennä. Mä oon jotenkin vähän luisumassa pinnan alle ja tarviin pientä sysäystä ylöspäin tai tästä ei tule mitään. Toivottavasti tämä on vain jotain hormoonisivuvaikutuksia..

Susu tsemppiä kauheasti punktioon, toivottavasti menee kaikki nappiin ja tulee paljon munasoluja =) !! Tuuthan kertomaan miten meni heti kun jaksat :heart: Mä oon pistäny Puregonia nyt 3 päivää 150IU, tänään 125IU ja huomenna ultrassa tulee jatkoja, alustavasti pari seuraavaakin päivää tuo 125IU. Kyllä mä nyt yritän luottaa kehooni, siis yritän....
Gabi mä niin toivon, että ne menopurit nyt toimis ja pääsisitte inssiin!! Ja toivon että sun munasarjat alkais NYT yhteistyöhaluisiksi (lapsettomat voi kyllä toivotella toisilleen ihmeellisiä asioita :D ) Mutta oot kyllä oikeessa, ihanaa kun on lääkäri, joka on rehellinen. Voi luottaa ihan eri tavalla ja siitä jo tulee parempi olo, vaikka ei kaikki menisikään ihan "putkeen". Mutta sitähän me murehditaan vasta keskiviikkona, jos tarvii, eikö =) Niin kauan on toivoa kun homma jatkuu!!
baby20xx tervetuloa :flower: Mukaan mahtuu! Kiva kun uskalsit kirjoittaa! Täällä joukossa kun huomaa, ettei ole näiden asioiden kanssa yksin ja voi jutella sellaisten kanssa, ketkä oikeasti tietää, millaista tämä on.
desperate odottelu tosiaankin on yksi prkle. Ihanaa jos pian tapahtuu, se tietää aina uutta mahdollisuutta =) Mutta väliajat voisi aina jättää välistä....huoh... Hei muuten tiedätkö sä, voiko PASia tehdä heti ICSIstä seuraavaan kiertoon vai pitääkö välissä pitää taukoa?
Eina Mä oon niin hengessä mukana teidän jännityksessä :heart: Toivottavasti teidän lauantai-puuhailut tuotti vaan potentoivan vaikutuksen ;) Kato ne mitä sinne ei maanantaina lähteny, oli jo perillä valmiina!
Miimii Kiitos kannustuksesta :heart: Olishan se nyt järjetön ajatus ettei kasvais ja että ihan kaikki siittiöt yhtäkkiä katoais. Täytyy vain luottaa =) Mutta ihana tietää että siellä voi tapahtua paljonkin, vaikkei paljoa tunnukaan! Harmitus tuon mahan kanssa... Nyt kun ei oikein enää muita murheita kaipaisi, tässä on todellakin tarpeeksi! Toivottavasti rauhoittuu! Varmasti kyllä tämä stressi osaltaan pahentaa.
 
Eihän täällä malta olla käymättä, kun tulee niin paljon uutta juttua koko ajan =)

Ihan ekaks, tervetuloa baby 20xx!! :flower: Mullakin oli aluks iso kynnys alkaa kirjottelemaan, jotenki tätä tilannetta ei haluais oikeen edes ittelleenkää myöntää... :( Mutta rohkeesti mukaan vaan. Niinkuin jo itsekin huomasit, nii jollain lailla se helpottaa, kun voi kirjoitella sellaisten kanssa, jotka takuuvarmasti YMMÄRTÄÄ miltä tää tuntuu!! En mäkään ole halunnut kertoa kenellekkään, vain yksi kaveri tietää. Jotenki sitä haluaa pitää sellasta "kulissia" pystyssä, että ei tässä mitään hätää, ei me ihan vielä olla vauvoja suunniteltukaan... :(

Ja sitten, IIIISO KIITOS kaikille kannustuksesta ja tsempeistä, nyt on jo paljon parempi mieli kuin eilen! =) :heart:

Susu75: Sitä mäkin mietin, että tuo pitkä voi olla hyväkin juttu. Vaikka mulla ei mitään häikkää kierrossa pitäiskään olla, ainut mitä joskus joku hoitaja on todennu ohimennen, että ovis on aika myöhään... ( yleensä aina kp15 tai 16, että en mä nyt sit tiedä, onko tuo nyt niin myöhään? ) ni jos sillä on jotain vaikutusta, niin eipähän ainakaan oo sitten siitä kiinni, jos ei onnistu =) Tuntuu kyllä niin hullulta kuvitella, että oma hormonitoiminta "lamautetaan"... pelottaaaa!
Siihen liittyen haluisinki kysyä niiltä, joilla samat lääkkeet ollu käytössä, tai joku näistä, että onko millasia sivuoireita tullu? Eli lääkkeet on Synarela, Puregon, Pregnyl ja Lugesteron.

Shayna sä oot sitten aina niin ihana ja kannustava!! :heart: :heart: Mutta muistahan välillä ottaa itsekin rennosti, ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin!! Stressi ei ainakaan auta yhtään mihinkään. Joo joo, tiedän että helpommin sanottu ku tehty, mut yritähän kuitenki, jookos? Mä oon melkeen varma siitä, että teillä tärppää jo tällä ekalla hoidolla, älä kysy miks, mulla vaan on sellanen tunne =)

kielovanamo: Joo, odottaminen on piinaavaa, ja teillä oli kyllä hurjan pitkä odottelu, tosi kurjaa :( Ja törkeetä tollanen, että aina vaan menee eteenpäin, kun jo luulee, että NYT tapahtuu jotain! Mun hermot ei ois kestäny tollasta odottelua ollenkaa, ja tiedän, että mun odotteluaika on tosi lyhyt verrattuna suhun ja moneen muuhun... ja tunsinkin itteni jo ihan ääliöks eilen ku pillitin täällä, että nii kauan menee :LOL: Mutta SILTI! Toivottavasti teillä ei enää noin pitkää odottelua oo, jos ei nyt tästä inssistä tärppää! Mutta tosiaan, älähän murehdi sitä vielä =)
Ja tosta pidättäytymisajasta ei oo mulle sanottu yhdessäkään inssissä mitään, mitä nyt siitä ohjeesta luin, että kolme vuorokautta, mutta ei sitäkään aina noudatettu, kun mielestäni mä olin tietävinäni paremmin, millon ne siemenet pitää saada sisään :LOL: Mutta meillä kyllä simpat on aina ollu ihan huippuja, oli sitte pidättäydytty tai ei. Ja viimeisessä inssissä lääkäri jopa käski tehdä niin, että ensin touhuillaan kotona samana päivänä, kun testi näyttää plussaa, ja sitten seuraavana päivänä inssiin. Mä siinä sitten jotain mutisin, että mites kun ohjeessa luki pidättäytymisestä, ni käski unohtaa ohjeen, että sillä on enemmän merkitystä sillon, kun simpoissa häikkää.

Einalle paljon hermoja ja peukkuja piinailuun!! :heart:

Gabi kiitos, yritän kyllä ajatella muuta ja keksiä kaikkea muuta tekemistä, mutta aina tää asia vaan mielessä jotenki kaihertaa, sä tiedät =) Mutta joo, kyllä mä nyt jo kun eilisestä pettymyksestä pääsin yli, ymmärrän että ei siihen niin kauaa enää mee, ennen kun hoito alkaa. Vaikka sitten on taas pitkä odottelu, ennen kuin esim. punktioon päästään, JOS päästään! Aina ajattelee vaan JOS ja JOS, vaikka mitään syytä ei pitäis olla, MIKSEI vois ihan yhtä hyvin onnistua...huoh! :kieh:

Ja sitten vielä oisin halunnu kysyä, että miten noitten lääkekorvausten kanssa kuuluu toimia? Sen jälkeen, kun mä oon apteekista hakenu lääkkeet, niin vienkö Kelaan kuitit vai miten? :eek:

Lämpimiä loppukesän päiviä kaikille ja plussatuulia kaikille, jotka piinailevat parhaillaan! B) :heart:
 
No niin, pikaiset kommentit punktion jälkeen, anteeksi jos en nyt muista kommentoida muita..

Tuloksena oli 17 munasolua!! Mä oon todella tyytyväinen, enemmän kuin kertaakaan aiemmin.. Biologi ei osannut vielä sanoa että kuinka moni niistä oli kypsiä, mutta sanoi että hyvältä näyttivät! Kipeetä teki tällä kertaa enemmän kuin koskaan, jouduttiin vähän lisäämään kipulääkettä ja vielä lepohuoneen puolellakin sain lisää. No, nyt menen lepäämään hetkeksi niin josko tää alkaisi helpottaa..

Me jouduttiin odottelemaan aika kauan sitä että joutuuko mies antamaan vielä toisen näytteen.. Meillä kun niitä simppoja on todella vähän, ja huonolaatuisia, niin biologi vähän mietti että löytyykö tarpeeksi hyviä noille 17.. mutta tuli sitten kuitenkin sanomaan että nyt on 20 kasassa, että voitte lähteä.. :) huomenna sitten soittelee hedelmöittymisistä.

Nyt en jaksa enää istua, palataan myöhemmin!
 

Yhteistyössä