KESÄ 2010 hoidot

Heippa!!
Täällä ollaan taas ja olen kyllä aktiivisesti käynyt lukemassa teitin kirjotuksia mutta oma pää ollu jotenkin niin tukossa ja masentunut fiilis ettei oo oikee jaksanu kirjotellakaan.Ahistaa ajatus taas mennä uuteen passiin sillä vikalla yhdellä alkiolla kun usko on totaalisesti mennyt näihin touhuihin.En tiedä jaksanko henkisesti enään yhtään negatestiä tai turhaa hoitorumbaa.Tiedän kyllä että ootte kaikki samassa veneessä ja se lohduttaa mutta välillä tuntuu niin tuskaselta tää kaikki ja pelko siitä, ettei ikinä onnistu velloo ympärillä.meillä keskiviikkona nyt sitte suunnittelu/ultrakäynti, jossa selvii mitä nyt sitten tapahtuu.
Miimii:voi ei kuulosta todellakaan kivalta tuo sinun tulehduskierre ja kokemasi tähystysrumba nyt ja tulevaisuudessa rassaa taatusti hermoja kaiken tän muun keskellä.voimia ja zemppiä siihenkin!!!
Evita:tervetuloa joukkoon:flower:ja ennenkaikkea zemppiä huomiseen punktioon ja toivotaan et mieheltäs löytynee siittiöitä!! mitä oot muuten tykänny felicitaksesta? saako udella kenellä lekurilla ootte käyny? oon kuullu et felicitas ois erikoistunu kiinnittymisongelmiin? onko sulla tietoa?
Eina:toivotaan ja pidetään peukkuja, että pääsette tän vuoden puolella hoitoon, toi on niin tuskasta kun joutuu sitte vielä oottelemaankin sitä hoitoon pääsyä.Elikkä koita mennä vaikka hammasta purren sinne tarkastukäynnille vaikka kuinka vuotaisi, aattele et lekurit on kyllä tottunu katteleen yhtä sun toista
Missähän on meijän shayna ja gabi??

 

ps.unohdin toivottaa onnea Eintelille ja keskiviikolle:hug:

 

Heippa muruset :heart:
Täällähän minä. Palasia keräillessä, mutta elävien kirjoissa. Yllättävän koville on ottanut negatiivinen tulos. Uskon puutetta ilmassa ja fiilis on se, ettei vauvaa tule. Tai ainakin olen yrittänyt olla miettimättä, että sellainen pitäisi saada. Mikä on toiminut itseasiassa yllättävän hyvin, olen muistanut taas, että on muutakin elämää. Treenaillut kroppaa pre-hoito- kuosiin, juonut viiniä ja syönyt pastoroimattomia maitotuotteita ja raakaa kalaa =) Suunnitellaan koiran hankintaa ja toivottavasti pikkutouhottaja tuhisisi meidän lattialla pian. Vaikka tarkoitus olikin alunperin ottaa vasta keväällä. Mutta nyt tuntuu, että miksi hitossa sitä odottaisi pidempään. Tämä muu tilanne kun voi pysyä samana määrittelemättömän kauan, ja mua ottaa niin saakelisti päähän lykätä muuta elämää. Sitten ei ottaisi päähän jos onnistuminen olisi varmaa, mutta kun se ei todellakaan ole. Siispä elellään ja yritetään sulautua tohon normiporukkaan tuolla kaduilla =) Oletusarvo on se, ettei elämässä etene kuin ne asiat joihin voi oikeasti vaikuttaa. Jos jokin muu etenee, niin sitten aletaan muokkaamaan kuvioita, mutta ennen sitä ei varmana. Ei enää. Monta kuukautta elämää on jo mennyt ihan harakoille ja elämä on liian lyhyt sellaiseen. Mulla on ikävä mun elämää!
Kuulostan nyt jotenkin kauheen pessimistiseltä, mutta en oikeesti ole. Taistelu jatkuu, se on varma. Vähän kysymysmerkki on, että miten, kun meidän työkuviot on päättäny heittää meitä hieman uusille poluille. Todennäköisesti me aloitetaan uusi hoito ihan alusta. Tämän vuoden puolella toivon mukaan. Elättelen toiveita marraskuusta. Huuru-ukkoja meillä vielä kyllä on yhteen siirtoon, mutta mun usko niiden tärppäämiseen on pyöreä 0, ja niiden käyttäminen näiden uusien kuvioiden keskellä vaatisi järkyttävää säätöä, sovittelua ja matkustusta, eikä ne edes välttämättä selviä sulatuksesta. Joten mielummin toteutetaan käytännön kannalta huomattavasti helpompi, henkisesti ja fyysisesti tosin raskaampi, mutta myös onnistumismahdollisuuksilta parempi uusi ICSI. Ollaan ehkä hulluja. Mutta kyllähän ne pakkasukot siellä odottelee. Ja päätös tuntuu oikealta.
Tällä viikolla on vielä käyntejä, keskustelua yms. siitä seuraavasta hoidosta. Sitten selviää tarkemmin. Mulle tehdään vielä huomenna ultra ja katsotaan, ettei kohdussa ole mitään polyyppeja tms mikä vaikeuttaisi kiinnittymistä. Sitä siis ei ole ennen tehty, vähän hermostuttaa. En vielä kauheasti mieti pidemmälle, mennään päivä ja askel kerrallaan. Ja jatkan koirakuumeilua =)

Kirjoittelen teille kaikille pian enemmän, enkä vain paasaa omiani =) Halituksia :heart:

 

Nyt ei oo paljon aikaa, mutta ihan nopeasti haluun käydä sanomassa, että ihanaa että olette taas täällä!! Oon niin paljon teitä ajatellut. Mitähän Susulle kuuluu?!

Iso hali jokaiselle :hug: ja tsemppiä siihen, mihin sitä itsekukin just nyt tarviitte :heart:

 

Minäkin täällä! Ja olipa hyvä, että tulin kirjoittelemaan, sillä shaynan juttua lueskellessani yhtäkkiä muistin, että hitsi hei mun pitää aloittaa tänään terolutit! Ja nyt on jo ensimmäinen pilleri taas popsittu Vähitellen alkoikin tuntua normaalilta tässä omassa kropassa... Joten ei muuta kun uutta hoitoa kehiin, ettei vaan pääse tottumaan

Voi Miimii tuota sun tulehdusta! Ei voi muuta sanoa kuin että karmealta kuulostaa! Ja vielä loppuelämän sairaus. Toivottavasti siihen on olemassa hyvät lääkkeet, ja se ei kauheasti haittaa sun jokapäiväistä elämää!

Eintelille kärsivällisyyttä hoitajan soittoa odotellessa! Huh! Voin vaan kuvitella!

Ja Evitalle onnea ja voimia punktioon!

Desperate mä ymmärrän sua jotenkin NIIN hyvin! Välillä koko touhu vaan kaataa alleen, eikä sille tunnu voivan yhtään mitään. Se musertaa! Ja sitten pitäis jotenkin yrittää elää normaalia elämää siinä ohessa. Ja pahimpina aikoina jokainen tekohymy ja jokaiset kauniit sanat omasta suusta katkeroittaa vaan enemmän, kun tekis mieli huutaa kaikille, että "KYLLÄ, teidän onni ON multa pois!" Onneks sen voin sentään sulle luvata, että toi ei kestä lopunelämää toi olo! Vauvaa meille kellekään ei voi kukaan koskaan luvata, mutta se voidaan toisillemme luvata, että se valtava katkeruus, pelko ja pettymykset väistyvät jossain vaiheessa tavalla tai toisella. Jos ei kokonaan ikinä (tuskin), niin ainakin hetkellisesti ja taka-alalle häipyen.

Einalle ja Seralle edelleen ihan kamalasti vaan kärsivällisyyttä ja voimia odotukseen! Toivotaan, että kello kirii hurjaa vauhtia eteenpäin joka päivä, ja kohta on jo aika, jolloin teidän hoitojen pitäis alkaa! Joka tapauksessa mahtavaa, kun jaksatte olla täällä meidän kanssa ajatuksia jakamassa!

Shaynalle mun täytyy kertoa oma kokemukseni muutaman vuoden takaa. Muistan sen tosi elävästi. Se tapahtui vuosi ennen meidän häitä. Olin kesällä 2005 syönyt clomeja kolme kiertoa, ja kun viimeisen kierron jälkeen kuukautiset alkoivat, niin vedin ihan käsittämättömän överikännit ja itkin koko yön ihan suoraa huutoa. Muutaman päivän tai viikon (en muista tarkasti) päästä tästä muistan tehneeni selkeän päätöksen siitä, että mä en tämän asian takia muutu katkeraksi vanhaksi ämmäksi, vaan nautin elämästäni! Ja se todella toimi! ...kuten tuntuu sullakin toimivan! Siitä tulevasta vuodesta tuli ihan mielettömän hieno ja ihana. Näin jälkikäteen muisteltuna se oli parhaimpia aikoja ja vuosia tässä 2000-luvulla! Keskityin häiden suunnitteluun, uuteen työhöni ja jatko-opintoihin, enkä missään vaiheessa ajatellut, että luopuisin jostain sen takia tai jättäisin jotain tekemättä sen takia, että meille ehkä joskus tulee vauva. Ja itse asiassa vaikka se katkeruus on palannut (muustakin syystä kuin vain lapsettomuushoitojen takia) ja ollut TODELLA vallalla hetkittäin, niin sen upean päätöksen jälkeen silloin elokuussa 2005 en muista jättäneeni mitään haluamiani/toivomiani asioita tekemättä sen takia, että meille "ehkä joskus tulee vauva". Ne semmoset ajatukset, että "en mä voi nyt aloittaa uutta työtä, jos mä oon puolen vuoden päästä raskaana" tai "ei me voida ostaa pientä autoa, jos me vuoden päästä tarvitaan farmari" on jääneet kokonaan pois. Toisin sanoen AIVAN IHANAA, että teille tulee hauvavauva ja oot pistänyt elämän muutenkin risaiseksi raakoine kaloinesi

Ja mitäs sitten omaan elämään... No ei mitään ihmeellistä. Tai tavallaan on tosi ihmeellistä Nautin elämästä sen minkä kykenen, erityisesti parisuhteesta! Hetkittäin mä ihmettelen miten mua on kohdannut niin suuri onni, että olen löytänyt tuon miehen! Hoitojen osalta terolutit tosiaan alkoi tänään. Kymmenen päivää popsitaan ja sitten odotellaan kuukautisia. Eiköhän mun päässä ala piankin taas viiraamaan teroluthormoonien takia. Sitä odotellessa aion kuitenkin nautiskella elämästäni

Tuota meidän listaa pitää näemmä vähän taas uusia Huomauteltaa, jos on kovasti vääriä tietoja!

 

Nimimerkki.......Hoito...............Aik ataulu..............Testipva

Gabi77---------------1.IVF--------Punktio vko 41/42----

Shayna-------------1.ICSI --------------------------------

Eina-----------------1.IVF-------IVF-keskustelu 1.10----

barbapörrö13....2.IVF/ICSIn PAS---lokakuu------------

Sera2010----------1.IVF ---------Punktio marraskuu---

desperate-------2.IVF/ICSI--------------------------

Susu75...........3.ICSIn PAS---------lokakuu-----------

Elli82------------1.IVF------------loka-marraskuu------

Miimii-75----------1.IVF - 1.PAS------------------------

lakka83----------2.IUI--------------IUI 22.9----------

wilma32---------1.IVF---------kontrolliultra 18.10-------

Baby20xx-----kotipuuhat --------------------------------

Eintel----------1.IVF----------punktio vko 38?-----------

evita-----------2.ICSI--------punktio 21.9--------------

Plussat

kielovanamo-------2.IUI-------------- + testattu 3.9.2010
Pieni tiikeri----------IVF-------------- + testattu 14.9.2010

 

Gabi Mun on nyt ihan pakko kirjoittaa sulle heti vaikka en ehtiskään oikeesti =) Sen verran mun uudesta asenteesta puuttuu, että itkuhan multa taas pääsi kun luin sun kirjoitusta. Mulla on ollut juuri samanlainen olo kuin sulla silloin ja musta tuntuu niin hyvälle kuulla, että sulla on oikeasti tunne kestänyt. Siis tiedänhän mä, että huonoja hetkiä tulee ja paljon, mutta en haluaisi hukata tätä uutta punaista lankaa synkkyyksissäkään. Mä en suostu muuttumaan synkäksi katkeraksi itsesäälissä rypeväksi akaksi. Mä haluan ELÄÄ. Ja sitten jos se vauva oikeasti tulee, niin sille löytyy tilaa huolimatta siitä, mitä sitä ennen teen. Mua vähän toisaalta on ahdistanutkin, kun olen ollut niin normaali, tehnyt kaikkea muuta ja innostunut elämästä. Jotenkin tuntuu, etten sitten ansaitse enää onnistua. Ihan kuin tämä asia olisi jotenkin vähemmän tärkeä (vaikkei todellakaan ole) jos antaa itselleen luvan tuntea innostusta ja onnellisuutta ja pakahtumista tämän kaiken keskeltä. Tuntuu jotenkin yhtä väärältä, kuin jos olisi kivaa hautajaisissa. Mutta sitten toisaalta taas elämä on sellaista miten sen ottaa, enemmän kuin sellaista mitä se sisältää. Ja mä niin haluan ja kaipaan innostumista ja naurua ja hymyryppyjä silmäkulmissa. Jos niitä elämä antaa jollain tavalla, niin mähän innostun ja nauran niin paljon kuin koko sydämestäni pystyn =) Jos alan lykätä kaikkea siksi, että meille ehkä joskus tulee vauva, niin luulen löytäväni itseni katkerampana, kuin jos käytän ajan uusien muistojen luomiseen. Ehkä ne muistot ei ole juuri sitä mitä kaikkein eniten haluaisin, mutta prkle mitä sitten! Ja Gabi sä oot ihana :heart:
PS. Ja mulla on NIIN sama fiilis, että tässähän alkaakin jo tuntua ja näyttää kroppa ihan normaalilta ja henkisesti jotenkin oudon tasapainoinen olo, eli se voi tarkoittaa vain yhtä asiaa; uusia hormooneja kehiin, ettei totuus pääse unohtumaan

Muoks. Vielä lisään tähän, että ultrassa käyty ja kaikki hyvin eli niin kuin pitääkin. Meille voi päivittää hoidoksi 2.ICSI ja aikatauluksi 11/2010, tarkentuu tässä meikäläisen kiertojen mukaan =) Olo on sellainen että voihan helkkari, taasko se on menoa. On se.

 

Gabi ja Shayna, ihanaa että olette oivaltaneet elämässä olevan muutakin kuin nämä lapsettomuushoidot. Vaikkakin nämä juuri tällä hetkellä on iso osa elämäämme. Itse olen kai perus pessimisti luonteeltani enkä koskaan ole osannut toivoa; tälläkään kertaa, että meitä onni potkaisisi ja saisimme mieheni kanssa yhteisiä lapsia. (Minullahan on entisestä liitostani kaksi jo lähes murrosikäistä tyttöä). Eli suunnittelen aina elämääni eteenpäin sellaisena kuin se tällä hetkellä on, laskematta mukaan sitä mahdollisesti tulevaa perheenjäsentä. Aina se ei suinkaan ole järkevää...meillä on auttamattomasti liian pieni talo jo nyt ja jos tähän poppooseen saadaan vielä yksi lisää, niin sit tulee kiire etsiä isompi koti...mut kaikki aikanaan. Ise kun pelkään juuri sitä, että jos liikaa laskelmoi, että sitten kun se uusi vauva tulee, niin sit ei varmasti onnistu!

Tänään oli meillä siis se punktio. Mieheltä edelleen löytyi siittiöitä että ei onneksi koko touhu loppunut jo aamulla siihen. Punktiossa saatiin 12 solua, mistä olin ihan että JIPPII. No parin tunnin päästä saatiin sitten tieto, että (mielestäni VAAN) seitsemään on pystytty tekemään mikrohedelmöitys. hemmetti tuota katoa! Nyt sit jännätään huomiseen, että moniko hedelmöittyy...viimeeksi tuosta määrästä neljä hedelmöittyi.

 

Shayna, en ehdi nyt kirjoittaa mutta :heart: osuvia sanoja ja ajatuksia!

Ja Evita-hyvä, eihän tuo ole kato eikä mikään, ihan normaalia!!!! Saat olla onnellinen, tosi onnellinen tuosta määrästä! Tsemppiä kovasti jatkoon! Jännäillään mukana!

 

Evita: Toivottavasti saitte monta hedelmöittynyttä solua!!!

Shayna:heart:

Tänään tehtiin 2. inssi. Miehellä oli tosi hyvä määrä siittiöitä jo viime kerralla ja nyt oli kuulemma tuplasti sen verran Yksi 18mm munarakkula näkyi (eli ovulaatio ei ollut vielä tapahtunut) ja 4 kpl 13 mm. Limakalvon paksuutta en tiedä, mut lääkäri totesi, et tosi muhkea patja. Kuulemma ihme jos ei nyt raskaus ala... just joo... mua ei hirveesti tollaset puheet lämmitä. No katellaan taas pari viikkoa....

 

Moi kaikki!

Ihanaa kun täällä on ihmisiä, jotka aina löytää pilvestä kultareunan ja jaksaa ja muistaa elää myös muuta elämää! En voisi olla enempää samaa mieltä Shaynan ja Gabin kanssa.

Aktiivisesti yritän itsekin muistaa, että ei kannata hirveästi hautoa niitä "en mä nyt voi ottaa tätä duunia tai tätä harrastusta, jos meillä onkin kohta vauva" -ajatuksia - sitä pahempi vaan pettymys, jos taas tulee nega (niin kuin on tähän saakka aina tullut). Siksipä ratsastan ja juoksen ja otan uusia työhaasteita vastaan, ja jos onni potkaisis, kyllä ne muut asiat sitten sen Ison rinnalla aina jotenkin järjestyis. Mutta vaikeahan se on mieltään niin täysin hallita, etteikö siellä aina silloin tällöin välähtäisi ihan epäolennaisissa yhteyksissä, että niin no joo, onks tää sittenkään oikein fiksua tehdä/ostaa/valita tätä tässä näin, jos vaikka pian.

).( Kiitokset kannustuksesta - päästiin siirtoon saakka! Sen verran matalalla on rima, että sekin tuntuu jo voitolta. Tänään päivällä siirretty 4-soluinen alkio, joten se ainokainen punktiosta saatu solu oli hedelmöittynyt hienosti ja lähtenyt jakautumaan. Hyvä uutinen oli sekin, että miehen simpoissa liikkuvien määrä oli pesun jälkeen paljon parempi kuin viimeksi. Tässähän sillä ei nyt niin ollut merkitystä, kun tehtiin ICSI, mutta positiivista silti.

Melko kivuliaan ja veltoksi vetäneen punktion jälkeen tämänpäiväinen toimenpide tuntui lisäksi hyvin helpolta ja mukavalta, vaikka rakko olikin niin täynnä, että varpaita kipristeli. Oli nopeesti ohi, ja sitten vaan suoritettiin lasku ja lähdettiin ulos toivomaan...

Jotenkin hyvältä tuntui, että klinikalla (ollaan Graviditaksessa) kaikki biologia myöten toivottelivat onnea - toisaalta omat toiveet eivät ole nyt hirmu korkealla, tuntuu ettei nyt millään ekasta ICSI:stä voi tärpätä. No, joka tapauksessa piinapäivät alkavat sit tästä..

Muoks: Lakka: lupaavalta kuulostaa kyllä noi sun paksuudet ja koot!

 

Onnea Eintel että saitte alkion siirrettyä. Nyt peukut ja varpaat pystyyn, että kuullaan iloisia uutisia parin viikon kuluttua. Ja toivottavasti pääsen kanssasi viettämään noita piinapäiviä. Meidän seitsemästä munasolusta neljä on hedelmöittynyt normaalisti. Ja huomenna taas soittelen, että moniko on lähtenyt jakautumaan ja tietysti toivon hartaasti, että perjantaina päästään sitten siirtoon. Edellisellä kerralla loppupelissä jäi kaksi alkiota, jotka molemmat siirrettin ja joista toisesta sitten tyttö saatiin.

Desperate: me ollaan lappeenrannassa felicitaksessa hoidossa ja ollaan kyllä tykätty kovasti. Ensimmäsen hoidon aikana lääkäristä jäi hieman tyly kuva, mutta nyt on kyllä ollut hyvä fiilis. En osaa sanoa siitä, että ovatko miten erikoistuneet kiinnittymisongelmiin. Uskoisin että kaikki paikat, jotka näitä lapsettomuushoitoja tekevät, osaavat kyllä asiansa. Näköjään eroja on monentenako päivänä siirto tehdään, mutta onko paikkakohtaista vai tapauskohtausta?

Pakko antaa täällä pieni vinkki... ilmeisesti lugesteronia ohjeistetaan käyttämään raskaustestiin saakka, minkä jälkeen sen voi lopettaa? PAS:in ollessa kyseessä kai jatketaan pidempään. Itse kuitenkin silloin ensimmäisessä icsi:ssä käytin lugesteronia rv 9-10 saakka pikkuhiljaa annosta vähentäen. Mulla oli tihkuttelu vuotoa rv 5 lähtien ja ajattelin että jos se lugesteron kuitenkin auttaisi raskautta jatkumaan, niin se on enää pieni kustannuserä tai vaiva koko potissa. Ja loppuun asti päästiin. Tietenkään en voi sanoa oliko tuolla oikeasti osuutta asiaan, mutta eipä siitä lugesteronista haittaakaan ole.

 

Voi desperate :heart: Paljon jaksuja, ja ymmärrän hyvin että mieli on maassa ja toivosi olet heittänyt sen viimeisenkin huurunenän suhteen :hug: Toivotaan kuitenkin että se viimeinen pakkasessa köllöttelevä alkio olisi juuri SE alkio!!

Kiva kuulla Shayna sinustakin :heart:

lakalle ja eintelille paljon peukkuja piinailuun!

Evitan kuulumisia odotellaan Toivottavasti mahdollisimman moni on lähtenyt jakaantumaan!

Tänne ei mitään ihmeempää.. Minulla on myös aikaisemmin ollut niin että olen "siirtänyt asioita" sen vuoksi että jos meille tulee se vauva.. Nyt olen sitten yrittänyt elää ajattelematta niin ja antanut palaa vaan! Melko hyvin on onnistunut!

Enää n.viikko siihen keskustelukäyntiin!

 

Kaksi lähtenyt jakautumaan normaalisti. tyytyväinen pitäisi olla tuohonkin, mutta harmittaa ettei pakkaseen varmaan taaskaan jää mitään varalle. Ja tietysti mietityttää että siirretäänkö molemmat vai kannattaako toinen mahdollisesti pakastaa. Kun itse suhtaudun niin epäilevästi yhden alkion pakastamiseen, kun eihän ole ollenkaan varmuutta että se pakastamisen/sulatuksen kestäisi... Ja toisaalta se kaksosraskauskin riskiraskautena mietityttää...jos tässä nyt edes raskaaksi tulee. No, joka tapauksessa todennäköisesti huomenna siirtoon päästään ja Eintel jatketaan sitten piinailua yhdessä.

 

P*sk* työpäivä! P*sk* meininki! Epäsuora epäluottamuslause esimieheltä, ja yksi suora ilmoitus äitiysloman alkamisesta työkaverilta. Näin tänään!

...kun on tottunut siihen, että muhun luotetaan työssäni ja tekee parhaansa (ja enemmän) uudessa työssä, niin tämän väsymyksen ja hormoonikuurin päälle on pitkälti sellanen olo, että nuo kaksi tapahtumaa yhdelle päivälle olivat nyt vaan liikaa... Olin hetken aidosti onnellinen tämän työkaverini puolesta, koska heillä on yksi lapsi ja ikää alkaa jo olemaan... Ja oletan, että raskautta on "odoteltu". Mutta kun siihen päälle tuli tämä esimiehen kanssa keskustelu, niin tuli sellainen olo, että koko päivän tapahtumat kääntyivät negatiiviseksi. P*rk***!

Ja sekin alkoi ahdistaa, että miten sitten selittelen poissaolojani esimiehelle, kun pitää käydä ultrissa Tampereella... Grrrrrr!

 

Jotenkin tiiättekö aika koskettavaa elää mukana ja kokea tän ketjun tunnelmia. Suru on ollu välillä niin musertava, pelko lamaannuttava, mutta myös toivo ja ilo ylitsevuotavia. Ja jotenki ihan älyttömän terapeuttista "nähdä" miten sieltä musertavasta surusta noustaan, saadaan uudestaan elämästä kiinni, uskotaan unelmiin tai ainakin siihen, että tavalla tai toisella elämä tulee kantamaan.

Tuo sitten kun-elämä, josta Shayna ja muutkin kirjotitte, on kyllä niin tuttua. Valitettavan usein tulee tehtyä just niin, enkä usko, että vieläkään oon ihan oivaltanu, miten siitä päästää irti, vaikka oon kyllä elämän aikana muutamia kertoja isoissa asioissa tosi selkeesti niin pystyny tekeen, ja se on ehdottomasti kannattanu. Ite asiassa nytkin elän sellasessa tilanteessa, jossa vaan päätin, että en voi jäädä enää odottelemaan sitten kun..

Nyt sitä taitaa elää vähän lyhyemmissä periodeissa sitä sitku-elämää.. kuten varmaan tekin, sit ku on lääkärin tapaaminen, sit ku on ultra, sit ku on se ja tämä ja tuo, mutta se on tietysti aika eri asia. Mun seuraava etappi, jota odotan aika pelonsekaisin tunnelmin on varhaisultra ens maanantaina. Hetkittäin tunnen vahvasti, että mun sisällä oikeesti on kasvamassa pieni ihminen ja välillä oon aivan varma, että se on kuollu/kuolemassa/kohdun ulkopuolella. Aivan hirveitä pelkoja, jotka yritän pitää loitolla, mutta jotka välillä puskee ihan väkisin läpi. Vielä on tosi vaikeaa (paitsi hetkittäin) olla aidosti onnellinen, koska pelkää, että jos tää viedäänkin meiltä pois.

Lakka ja Eintel, tsemppiä kovasti piinailuun, tosi hyvältä teiän tilanteet kuulostaa!! Evita, toivottavasti liityt pian piinailijoihin

Shayna, ihanaa jos te saatte koiranpennun! :heart:

Ja jokaikiselle muullekin paljon paljon voimia siihen mihin sitä tarviit! :hug:

 

Tyhmä minä menin taas aamulla laittamaan mittarin kainaloon. Huimat 35.2 astetta, et se siitä oviksesta :| Oon ihan satavarma, ettei se Pregnyl saa ees ovista mulla aikaan :'( Kyllä taas *ituttaa koko homma ihan täysin!!

 

Oliko digitaalinen..? Ei kai noin alhaista lämpöö voi kellään terveellä olla muutenkaan?! Mä heitin meijän digitaaliset roskiin jo aikoja sitte ku näyttivät ihan mitä sattuu, en luota enää mihinkään muuhun ku kunnon elohopeamittariin jota pidetään 10min kainalossa!

 

Miimii: Oli digitaalinen mittari. Mulla on aina normaalilämpö ollu 35.5 paikkeilla. Oon ihan puol kuollut jo lämpö nousee 37 asteeseen.

 

Mulla on lakka ihan sama juttu. Normaalilämpö on kans siellä 35,5 paikkeilla. Ja jos nousee 37, niin oon ihan kuutamolla...

Mutta ruumiinlämpöä en ole kyllä jaksanut mittailla enää vuosiin ovulaatioiden bongaamisen toivossa...

 

Gabi: Jostain luinkin, et hormonilääkityksen yhteydessä lämpötilat ei välttämättä pidä ees paikkaansa. Tosiaan tuo 37 astetta tekee jo olosta aika karsean. Sit jos koittaa lääkäriin päästä, niin kovasti vähätteleevät, jos sanoo "mulla on ollu tässä 37,2 kuumetta". Saa aika mojovia murahduksia vaan vastaukseksi...

 

Voi Evita.. :hug: Tietysti toiveissa olisi ollut suurempi määrä :heart: Mutta tosiaan tuo kaksikin on parempi kuin ei yhtään mitään! Jaksuja!

Gabi :hug: Toivottavasti tänään on ollut parempi päivä...

kielovanamo: Joo mä elän totaalisestikin nyt tuota "sitku-elämää"

Toivottavasti lakka kuitenkin lämmöistä huolimatta olis/tulis se ovis! Mä en oo koskaan mittaillu lämpöjä ovista seuratakseni.

ON: Loppukiertoa mennään.. Ei toiveita mistään luomusta! Ihan turha mun mielestä enää tässä vaiheessa elätellä yhtään toiveita sellasesta.. Mutta jo niin pääsis kuitenkin käymään niin se olis vaan erittäin positiivinen yllätys!

 

Tänään siirretty kaksi alkiota, toinen hyvä ja toinen ei-niin-hyvä (yli 10-soluinen) eli tilanne täysin sama kuin edellisellä hoitokerralla. Tällä kertaa lääkäri oli sitä mieltä ettei mielellään mulle kahta siirtäisi, mutta itse olin sitä mieltä ettei sitä toistakaan roskiin heitetä! (kun pakastaakaan ei sitä olisi voinut) ja eipä asiasta tarvinnut sen enempää keskustella, kun lääkäri sit myöntyi ettei toisaalta estettäkään kahden alkion siirrolle ole, kun terve nainen olen. Enkä oikeasti itsekään usko sen huonomman alkion mahdollisuuksiin, mutta jos se jotenkin auttaisi sitä toista sitten kiinnittymään.

Tästä se sitten taas alkaa tää "miellyttävä" piinailu, toivottavasti hermot kestää vähän paremmin kuin edellisellä kerralla...

Milloin Eintel sulla on testipäivä? Mulla verikoe 5.10 tai kotitesti 8.10. Ja yritän nyt jaksaa odottaa siihen kotitestiin saakka...

 

evita: Aika jännä, et lääkäriä piti suostutella 2 alkion siirtoon No onneks osasit vaatia ja sait sitä mitä ootitkin! Nyt vai rautaisia hermoja sinnekin

 

Heips!

Minullakin on normilämpö noin 35,5 astetta. Kärsin jatkuvasti kylmistä varpaista ja sormista,mies vitsailee että tietää milloin alkaa tulla syksy kun mun kynnenaluset alkaa sinertämään

Omassa olossa ei juurikaan mitään ihmeellistä, paitsi pientä tiputteluvuotoa on ollut välillä. En tiedä miltä raskaana olemisen pitäisi tuntua, mut olo on aikaslailla sama kuin ennen hoitojen aloitusta. Mahtaakohan siellä olla kuitenkaan ketään?

Tsemppiä syksyyn kaikille!