.. en mä tiedä, osaanko sanoa mitään, missä olis järjen tai lohdun hiventä.. vetää sanattomaks ja hiljaiseks vaan.. Mut mä en kyllä jaksa enkä halua uskoa, että tää elämä menis ainakaan ihan suoraviivasesti niin, että ihmiset saa ansionsa mukaan ja vanhat "pahat teot" jotenkin kostautuis myöhemmin. Kyllähän tietysti joudutaan omien huonojen valintojemme seuraukset kantamaan (tyyliin jos oot käyttäny liikaa päihteitä, riski sairastua on suurempi), mutta en mä usko, että meitä rangaistais sinänsä pahoista teoista niin, että meille tapahtuis ikäviä asioita. Mä uskon enemmän anteeksiantoon ja siihen, että meille annetaan päivittäin uusia mahdollisuuksia. Sitä miks jotkut joutuu kärsimään selvästi enemmän kuin toiset, en todellakaan ymmärrä. Mutta haluaisin kuitenkin ajatella niin, että jollain kierolla ja omituisella tavalla vastoinkäymisetkin voi olla meille lahjaks. Mua itteeni on rohkassu tosi paljon yks mun tuttava, joiden lapsettomuus päättyi n. 10 vuoden ja pitkän, tuloksettoman hoitorumban jälkeen adoptioon. Hän on sanonut, että he tarttes näin pitkän tien vanhemmuuteen ja että he on ollut lapsettomuuden myötä pakotettuja käsittelemään parisuhteessaan asioita, jotka ilman lapsettomuuttakin olis varmasti myöhemmässä vaiheessa tullu vastaan, mutta oli tärkeetä, että he joutu ne käymään läpi jo nyt.
Omalta osaltani tiedän, että oikeesti meille oli nyt oikeampi aika tulla raskaaks kuin 2,5v sitten, mutta en ymmärrä sitä, että miksi meille suotiin tämä nyt, eikä esim vasta vuosien päästä. En ollenkaan koe, että "ansaitsisin" tätä, paremminkin oon joutunu miettimään toisinpäin, miksi ihmeessä meille? Mun on vaikea uskoa, että tää on mitenkään mikään ansaitsemisasia, vaan jostain syystä vaan meitä koulitaan elämän varrella eri tavoin.
Lämmin halaus jokaiselle! :heart:
