Voi katkeruus! Mitenhän sitä taas tsemppais itsensä luottavaiseksi, toiveikkaaksi, empaattiseksi, hyväntuuliseksi... Mä olen katkera ja kateellinen about kaikille ja kaikesta! Jopa sekundaarilapsettomat ja ne, jotka "pääsevät helpolla" näissä hoidoissa (ts. raskautuvat ekoista hoidoista) ahdistavat mun mieltä. Miksei meille suoda edes sitä yhtä? Älkääkä ottako tätä kukaan henkilökohtaisesti!!! Kunhan vaahtoan ja puran ikävää oloani!!!
Miksi juuri meidän kohdalle on sattunut näitä suuria suruja ja murheita ja sairauksia enemmänkin? Eikö yksi olisi riittänyt? Miksi juuri meidän on täytynyt odottaa sitä suurta ihmettä jo pian 8 vuotta? Eikö toisille ihmisille itsestäänselvyys ole meille mahdollinen edes kaiken sen nöyrtymisen, yrityksen, kärsivällisyyden ja toivon jälkeen? Se sama vanha "mä luulin, etten vaatinut elämältä paljon" -ajatus pyörii taas päässä. Ja pelottaa! Mä tiedän, että tämä tunnetila on tosi hyvä siihen verrattuna mitä oli esim. vuosi sitten. Ja mua pelottaa sekin, että se sama tulee vielä joskus takaisin.
Ulkona paistaa aurinko, mulla on vapaapäivä! Kaiken pitäisi olla hyvin...
Miksi juuri meidän kohdalle on sattunut näitä suuria suruja ja murheita ja sairauksia enemmänkin? Eikö yksi olisi riittänyt? Miksi juuri meidän on täytynyt odottaa sitä suurta ihmettä jo pian 8 vuotta? Eikö toisille ihmisille itsestäänselvyys ole meille mahdollinen edes kaiken sen nöyrtymisen, yrityksen, kärsivällisyyden ja toivon jälkeen? Se sama vanha "mä luulin, etten vaatinut elämältä paljon" -ajatus pyörii taas päässä. Ja pelottaa! Mä tiedän, että tämä tunnetila on tosi hyvä siihen verrattuna mitä oli esim. vuosi sitten. Ja mua pelottaa sekin, että se sama tulee vielä joskus takaisin.
Ulkona paistaa aurinko, mulla on vapaapäivä! Kaiken pitäisi olla hyvin...