Olin kesälomien aikaan erään nimeltämainitsemattoman investointipankin vastaanotossa töissä. Kuinka ollakaan, keittiöhenkilökunta oli lomalla, ja vastaanoton työntekijät joutuivat hoitamaan tarjoilut tällä välin. (Mikä virhe!) Kaiken lisäksi meneillään oli remontti, ja tarjoilukärryt kuskattiin äärimmäisen hitaasti eri kerrosten ja lukuisien kynnysten yli.
Pankin väki on hyvin pedanttia, ja haluaa asioiden toimivan sujuvasti ja nopeasti, mieluiten ennen kuin mitään toivetta on esitettykään sen pitäisi olla jo toteutettu.
Aamusella töihin tullessani kävin noutamassa Fazerilta sovitut leipätarjoilut. Aika ei kuitenkaan riittänyt vaikka tulin tavallista aiemmin, ja siinä kiirehtiessäni pudotin yhden leipälaatikoista (tietysti kuitenkin vasta päästyäni perille). Tiedättehän, leivät putoavat aina väärinpäin? Ne olivat tunnistamattomana mössönä ympäri neuvotteluhuoneen mattoa. (Fazerin leivissä on runsaasti täytteitä.) Siivosin sotkut, kirosin pariin otteeseen kuin merimies, soitin uudelleen Fazerille ja juoksin hakemaan uudet leivät. Kello tikitti äänen nopeudella. Palasin, asettelin kaksi uutta paahtopaistileipää sievästi tarjolle, ja lähdin muihin hommiin. Hetki ennen vieraiden tuloa päätin vielä tarkistaa kaiken olevan kunnossa. Siinähän ne nököttivät, kahvit ja yhdeksän leipää sievästi esillä. Yhdeksän leipää kymmenelle vieraalle? Hetkinen.
Siinä mössööntyneessä kasassa oli siis ollut kolme, eikä kaksi paahtopaistileipää! Palataan kohtaan yksi, ja kaksi: Soitin kolmannen kerran Fazerille, ja juoksin hakemaan leivän. Siellä jo hieman hymyiltiin. Ulkona oli sopivasti alkanut sataa.
Juuri muistinkin, miksi joskus nuorempana tarjoilijan töitä tehtyäni lopetin pestin kolmen viikon jälkeen......................................................................................