❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

Täällä alkoi taas piinaviikot. Eilen sain eb nyt yhtä vahvaa kun kontrolli viiva ovistestiin mutta tänään oli jo haaleampi. Miulla piikki näkyy tosi vähän aikaan ja tuntuu että on tuuri saako sen tikutettua. Testailen 3kertaa pvä. Hmm.. valkovuotokin muuttui tänään paksuksi joten toissapäivänen peittojen heiluttelu saattoi osua suht oikeaan vaikkakin eilinen ei vaasti olisi huonontanut tilannetta enään, no näillä mennään eli dpo 1 tänään.
Mikä taktiikka teillä muilla on joka, joka toinen vai kolmas pvä vai ihan fiiliksen mukaan parjaina päivinä?
 
Heippa kaikille,
mahtuukohan tänne yksi lisää? Jonkun aikaa jo tuolla muissa ryhmissä pyörineenä alkaa meidänkin kuukaudet täyttyä ja yritystä alkaa olla takana vuoden päivät. Näin hankalaksi en tätä raskaaksi tuloa uskaltanut edes kuvitella, mutta niin se vaan näyttää olevan.. :( Itse olen 30v ja mies 29v ja ensimmäinen lapsi on kovasti haaveissa.
Meillä haasteet on enempi meikäläisessä, kierrot ovat pitkiä ja en taida juurikaan ovuloida ja jos ovuloin, niin ihan millon sattuu. Oma gyne yksityisellä puolella laittoi meidät maaliskuussa julkisen puolen jonoon ja siellä nyt pariin otteeseen käyty. Viimeisin kierto ollut eka, jossa söin Letroja ja pistin Pregnyliä.
Nyt olisikin kysymys, että onko täällä Pregnylin pistäjiä? Mä pistin tuon lääkkeen 3.7. eli 2,5vkoa sitten. Lääkäri sanoi, että pistosta menee 14vrk, niin alkaa menkat, jos raskaus ei ala. Raskaustestit täysin puhtaita negoja, mutta menkat edelleen kateissa. Onko muilla ollut tämmöistä? Voiko oma kierto olla tosiaan niin perseellään, ettei se hetkahda edes siitä Pregnylistä?! :confused: Vai onkohan tämmönen 4vrk heitto vielä ihan normaalia?

Ja tosiaan ToukkaHaave87... kp32/29... 1.lapsi... ya 7/16...
 
@ToukkaHaave87 mulle on käynyt niin pregnylin käytöstä huolimatta että munasolu on jäänyt irtoomatta ja tullut kysta ja mulla juurikin kysta oli syy sille miks menkat ei alkaneet ajoissa.. ja mulla puuttuvat menkat käynnistettiin sitten primoluteilla kun olin ensin käyny ultrassa kun menkat oli sen n.pari viikkoa myöhässä..
 
@Kinder_Kitty , kiitos vastauksesta. Kaikki mahdollisuudet tässä on pyöriny mielessä.. Ajatus seilaa yhdeltä reunalta toiselle: voisko vaan plussa tulee myöhään näkyviin ja oisinki raskaana ja toisena ääripäänä, että kroppa on vaan niin rikki, ettei lääkkeetkään tehoa.
Ja tosiaan eka avustettu kierto menossa.. :whistle: Voi ristus kuinka rikki mä voinkaan vielä olla tän asian kanssa??! Ihan naurattaa.. :LOL: Ei sais nauraa, kun täällä on oikeesti pitkään yrittäneitä, mut vähän tää oma "nollasta sataan ja takaisin" -mieli pistää naurattamaan.
Mukavaa viikonloppua meille kaikille :)
 
@ToukkaHaave87 tiedän niin tunteen... se pettymys omaa kehoa kohtaan... sitä tunnetta ei ikinä unohda kun verikokeella mulle selvis et ovista ei ollut tapahtunut vaikka oli hyvä johtofolli ja pregnyl käytössä... mutta niin vaan sitten kun vaihdettiin letrot pistoksiin+pregnyl niin ekasta pistos kierrosta nappas sitten :love: ja täällä sitä porskutellaan toisella kolmanneksella:) älä siis menetä toivoa! helpommi sanottu kun tehty.. itekkin aloin olemaan jo epätoivoinen ja tuskastunut mun kroppaan joka ei toiminut sillain kun odotettiin...
 
  • Tykkää
Reactions: ToukkaHaave87
@Kinder_Kitty kiitti :) En menetä toivoa (vaikka saatan välillä siltä vaikuttaa), kiitos tsempistä! Ja tähän ekaa hoitokiertoon se lääkärikin jo sanoi, että hyvin pieni mahollisuus onnistua ekasta ja antoi samantien ohjeet jo toiseenkin kiertoon. No mähän tietysti kuvittelin olevani poikkeus sääntöön ja että meillä tärppää heti... virhe!! :whistle:
Mut nyt jäitä hattuun. Pitää maanantaina soitella sinne polille, kun palaavat lomilta ja kysellä, että käynnistänkö menkat Teroilla vai ultraillaanko ehkä ekana.
Mieskin kyselee päivittäin, että mitä? Ja joko? Ja kun nää päivät vaihtelee, niin tänään oli se astetta huonompi päivä ja totesin miehelle, että mun kroppa on rikki eikä varmaan koskaan saada vauvaa. No sehän siitä myös tuli surulliseks ja hetken päästä kuulu makkarista, että me ollaan nyt sitten virallisesti hedelmättömiä. Oli reppana lähteny netistä ettimään tietoa.. :unsure: Noo, hetki kun siinä asiaa vatvottiin, niin tultiin siihen tulokseen, että ehkä ei näin ekan hoitokierron jälkeen vielä kannata vetää kauheen syväluotaavia johtopäätöksiä :ROFLMAO:
Kyllä me kaikki vielä onnistutaan, ennemmin tai myöhemmin :)
 
@Kristali onpas teillä ollu hoitoja takana. Harmi jossei julkinen nyt toimi :unsure: Ovistesteistä ei hirveesti oo kokemuksia. Lähinnä e-baysta tilannu ja niistä tykänny. One step-liuskoista en tykkää, haaleeksi jää viivat minusta. Hirveesti ei oo jaksanu tikutella ku kyllä sieltä se aina tulee, mutta mitään ei tapahu. Talletukset yleensä joka toinen päivä oviksen ympärillä, joskus harvemminki. Kokeiltu myös joka päivä, mutta ei sitä joka kierrossa jaksa :LOL:

@ToukkaHaave87 tervetuloa! Älä pyytele tunteitasi anteeksi. Tää on just tätä nollasta sataan välillä vieläki. Tänne ku kirjottelee nii helpottaa vähäsen :) Pregnylistä ei oo kokemusta, mutta kannattaa kyllä maanantaina heti soittaa polille että mitäs tehdä. (y)

@kiuski minkäslaiset annokset sulla nyt on ja mitä? nostettiinko paljo mitä oli ekassa hoidossa?

Mä olen saanut riesakseni helvetillisen alaselkäkivun. Ei haluais syödä särkylääkkeitä, mutta ei tätä kyllä muuten kestä. Eikä puhettakaan että jaksais töissä olla ilman. :mad:
 
  • Tykkää
Reactions: ToukkaHaave87
@kiuski hurjasti onnea tähän kiertoon !! Ja mua kans kiinnostaa kuulla millasii muutoksia on tehty lääkitykseen.

Ovistesteistä oli puhetta. Mä oon nyt käyttänyt one stepin ovistestejä. Lähinnä ehkä siks lun niitä saa raskauskeijulta ja isoja satseja ja raskauskeijulta saa tilattua kans pregchekin raskaustestejä. Alkaa vissii toiveet nousta tulevia clomikiertoja kohtaan, tilasin tuplapakkauksen viikkonäytöllisiä digejäkin ekas kertaa.

Ite käytän aika paljon tikkuja kun on epäsäännölliset kierrot. Vaikka harvemmin jaksaa ja sitten ovis kyllä ehtii mennä ohikin:(. Ja nyt kun taas oon jaksanut, niin kaks viikkoo tikutellut ja negaa vaan.. huomenna jos ei tuu plussaa, niin alotan terolutit. Tänään tein siis tilauksen ja lähti taas 60 tikun paketti tulemaan ovistestejä. Jo kaks kertaa tilannut ton 60kpl pakkauksen jotta varmasti riittäis mutta jaa. Lisäks ostellut muitakin testejä mitä vähemmän käyttänyt. Meneehän niitä kun yrityskin kestää.. Kuinkas paljon muut on ehtinyt tikkuja kuluttaa?
 
Miulle on nyt tullu uus juttu viime kk. Joka oviksen jälkeen tuntuu ihan kun hiiva tulisi ja limakalvot on tosibkuivat, laskeeko estrogeeni niin.paljon vai mitä ihmettä tämä on? En edes tiiä tuliko tässä kierrossa ovista kun en saanut yhtä paksua ja tummaa viivaa mutta kp16 testiviiva oli toisesta laidasta yhtä tumma.

Aika samoja fiiliksiä joka kuukaus täälläkin, harmittaa, itkettää ahdistaa. Mies on rauhallinen ja sanoo että pnhan meillä jo yksi mutta itsellä pn tunne sisällä ettei se riitä jotain puuttuu vielä että lapsen kaipuu loppuisi. Rakastan suunnattomasti lastamme ja välillä tuntuu pahalta että hän ei muka riitä ja näin epätoivoisesti haluan lisää.
 
@Jennipä mulla on menny 160 e-bay testiä ja nyt ehkä puolessa välissä toi iso one steppi pussi. Sitteku hoidot kunnolla alkaa nii täytyy kans ostaa noita digitestejä joilla varmistella. Mä oon kyllä ruvennu tunnistamaan oviksen oireistaki, ainaki joissaki kierroissa :D
 
Saankohan jo liittyä tähän ryhmään.???
ya 10/16 eli virallisesti ei oo vielä vuosi täynnä mutta lyhyen kierron takia on yk 12 menossa.
Koitamme ekaa yhteistä eikä edes pientä merkkiä että olis edes olis joku tärppi mahdollisuus.
Mulla ikää jo 35v eikä ainakaan auta että vasen munasarja todettiin keväällä laiskaksi ja kesällä tehtiin loop.
Tuntuu että jossain on vikaa ja tässä odotellaan raskautumista vielä kaaaaauan.
Tai mahdollisuus että sitä yhteistä ei tule ikinä.
Kovasti odotan että tulis virallinen 1v täyteen niin pääsis ehkä kunnalliselle ja vois tietää mikä mättää. Joulukuussa loopista jälkitarkastus
 
Jaa että paljonko testejä menee ja millä taktiikalla ;) No minä ostan joka kuukausi value packin Rfsun testejä Prismasta toivoen, että se on viimeinen, ja todellakin käytän koko paketin joka kuukausi. :ROFLMAO:Netistä olis halvempaa, mutta kun uskottelen itelleni, ettei ens kuussa enää tarvi ovistikkuja... Ja yritystä on useimmiten joka toinen pv, joskus enempikin. Nyt on se kausi, että huvittaa jopa muunakin aikana, kun ei kyllästytä koko touhu.

Ja @tänttähäärää, ei tekis mieli ottaa mukaan tänne ollenkaan,koska toivoisi, et tärppää kaikesta huolimatta ennen virallista vuotta! (y) Ei vaan, tervetuloa höpöttelee!:)
 
  • Tykkää
Reactions: tänttähäärää
@-dino- ja @Jennipä Tosiaan nyt vaihdettiin lääkkeet kokonaan ja annoksia nostettiin. Esim viimeksi kun oli puregonia 175/päivä niin nyt on bemfolaa 300/päivä. Tuli myös kolmas piikki mitä viimeksi ei ollut. Mutta ihanaa kun tuntuu että pääsee taas kunnolla yrittämään! On itselläkin jotenkin tärkeämpi olo kun voi tehdä asialle jotain (vaikka joo se onkin vain pistämistä mutta silti) :whistle: :ROFLMAO:

Mulla melkein riitti joku 8kpl setti noita ovistikkuja aina yhdessä kierrossa. Mulla nyt oli suunilleen aina samaan aikaan ovis niin ei tarvinut turhia testailla. Mua alko naurattaa toi @Josia :n "uskottelen itelleni ettei ens kuussa enää tarvi" sillä mulla oli ihan sama :ROFLMAO: Samoin nyt olisin saanut laivalta tuliaisina ison laatikollisen sidukkaa, mutten raaskinut maksaa siitä edes sitä 20e koska "kohta en voi enää juoda niitä" joo niimpä niin, toivossa on hyvä elää :ROFLMAO:
 
Mies puhu et haluais tulla sinne lapsettomuuspolille mukaa kun on seuraava käynti. Nyt sitten puhuttiin tulevasta kierrosta ja kuinka ultra on sopivalla päivällä, joten mieskin pääsee halutessaan mukaan käynnille. Kerroin sitten, et pääsee mies kattoo kun laitetaan ultralaitetta pimpsaan, niin hän tästä tiedosta sitten järkyttyi :ROFLMAO:. Ei kuulemma enää haluukkaan tulla, ainakaa parkkipaikkaa pitemmälle. Oli luullut, että ultraus tapahtuu vatsan päältä :ROFLMAO:. Sanoin kyllä et saa hän poistua huoneesta siksi aikaa, mutta hänen mielestään se ois kiusallista kun hän kuitenkin tietäis mitä siellä tapahtuu :ROFLMAO:. Kiitti vaa, että kerroin tässä vaiheessa eikä vasta paikanpäällä, kun kerta nyt jo järkytty nii olis kuulemma ollut kamalaa jos olis saanut siellä tietää. Ehkä mä saan sen viel suostuteltua mukaan kun hän tätä informaatiota ehtii sulatella sitä ennen :rolleyes::rolleyes:.

Nauroin aika pahasti miehen reaktiolle asiasta nii aattelin jakaa tämän keskustelun teillekkin :LOL:

Ja tervetuloa @tänttähäärää , vaikka toivottavasti ei ehtisi tuo vuosikaan mennä umpeen tässä hommassa.
 
@kiuski Juu ei minunkaan olis pakko sitä value packiä niitä ovistikkuja käyttää, kun ovis suht säännöllisesti keskellä kiertoa, mutta kun... :ROFLMAO:

Ihmettelen kyllä, et mitä romanttisia kuvitelmia näillä miekkosilla on näistä tutkimuksista, että aina on niin kova järkytys, kun siellä naiselta kaikki paikat ronklataan. Mieheltä kun housut on kintuissa sen 1-2 krt alkuvaiheen jutuissa, jos kaikki suht ok... :D
 
Voi ei noita miehiä :ROFLMAO: Mikä siinä sitten on niin kiusallista? Eihän siinä ultrassa nyt ole mitään kummallista :ROFLMAO: Toi oma ukko on kyllä ollut monesti mukana ja hyvä niin, näkeepähän että mitä kaikkea siellä tapahtuu. Välillä kyllä hävettää että kuinka pihalla se oikein on vaikka sille selitänkin aina kaikki. Silloin ensimmäisessä ivf-hoidossa kun sen piti runkata kuppiin niin hoitaja oli vaan kysynyt että mikäs hoito meillä on menossa. Tyyppi oli vastanut että "inseminaatiosta se seuraava", ei hyvää päivää! Ei voi olla noin vaikeeta muistaa ja sisäistää sitä hoitoa missä ollaan:ROFLMAO: Saas nähdä mitä se nyt vastaa kun ivf vaihtui icsi :ROFLMAO:
 
Viikonlopun kun on poissa lapsenhoitohommissa ja kaverin viihdytyspuuhissa niin täällä onkin tullut hauskaa luettavaa :LOL: Ihania miehiä teillä.

Jaa että miten paljon menee testeihin.. Hmm noh, tilaan raskauskeijulta sitä 30kpl liuskapakettia. Se riittää joskus kauankin ja joskus vähän vähemmän aikaa. Riippuu kierrosta miten ovis tulee.. Viime kesänä tilasin matkassa jotain raskaustestejäkin, mutta enää en oo tilaillut. Ostan kaupasta joskus pc-liuskoja "talteen" ja tuleehan niiden ovistestienkin mukana pari raskaustestiä. Mäkin huomaan joskus ajattelevani tuolla samalla tyylillä en kohta voi juoda näitä tai entä jos en tuukaan käyttämään näitä testejä, mutta sitten hiljennän sen ja otan silti :whistle: Juuri puhuttiin kaverin kanssa, jonka kans yritys alkoi samoihin aikoihin ja hän kun sai kilpparilääkkeet ni tärppäsi, neiti reilun vuoden ikäinen nyt, että mulla meni vuosi kun kierto tasoittui ja ei oikein välillä vieläkään varmuudella aina tiedä että millon menkat alkaa, että oon tehnyt otestejä oviksen takia mutta myös jotta tietää myös menkkojen alun eikä tarvi arpoa. Kerroin myös että mulla on se arvo koholla. Ei tullut mitään ilmiselviä ohjeita, mitä joku saattaa antaa. Oon ehkä onnekas kun oon osannut valita niitä tyyppejä, jotka osaa ajatella muullakin tavoin näitä asioita kun vaan älä stressaa ym.. Näitä juuri mitä te ootte saaneet osaksenne. :cautious:

Mun tän hetkinen kierronvaihe, jaa-a. Joko mun menkat alkaa viikonlopulla tai sitten on ovis. Eilen illalla taas oli vähän verta kun kävin vessassa ennen sänkyyn menoa. Tavallaan tästä voisi ajatella että se alkukierron ovismaiset oireet oli sit ovis, kun nyt oli tuota verta.. Josko mun raskauskeijun ovistestit tulis tänään, tilasin ne keskiviikkona eikä tulleet perjantaina niiku odotin o_O onneks on vielä rfsu:t jäljellä ja la/su en edes ehtinyt tehdä.

Mukavaa viikonalkua! Ei mun tällästä stooria pitänyt jakaa vaan pikakuulumiset :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: kiuski
Täällä mennään tänään kp 9/24-26.
Ovistelun aloitan tänään.
Viime kuussa en saanut ovista tikkuihin ja mietinkin olisko ollut viimekuussa tuo laiska munasarja puoli käytössä ja sen takia ei tullut.
En tiä vaikuttaako tuo loop nyt mihinkään on niin lyhyt aika kun se tehtiin. Sen huomasin että mulla tuhrutti koko kevään ennen menkkoja mutta nyt ei loopin jälkeen ole sitä ollenkaan ollut riesana.
 
Polille soitettu, alotin terolut-kuurin heti puhelun jälkeen, joten toivotaan sen käynnistävän menkat. Kunhan tästä nyt saadaan menkat aikaseksi ja kierto käyntiin, niin sitten letrot ja Bemfolat käyttöön. Kp12 sitten olisi ultraus.. Että näin..
 
Ovis pompsahti yllättäen jo tänään kp12 ja minä menin ihan rikki. Itkin väsymystä nyt illalla sallita kotiin tullessa ja vollotin sitä, että ei tää nyt tälläkään kertaa onnistu ja et turha ees yrittää.:cry: Mies oli sopinut jo muutenkin menoja illalle, mutta poloinen teki mulle ruuat ja lohdutti. Yritti, että jos ois nopsaa koitettu petihommat, mutta olin jotenkin niin tolaltani. Noh, ehkä illalla sit, jos en oo nukahtanut jo, kun tulee. Olen mäki järjen jättiläinen, kun tämmösenä päivänä pilaan koko jutun itkemällä jo valmiiksi epäonnistumisen. Tekis mieli purra pää poikki :ROFLMAO:
 
Nyt olisi aika gynelle, samalle kenellä oon käynyt reilu vuosi sitten toiveissa saada jotain apua pitkiin kiertoihin. Nainen jonka kanssa asioin tuntui vähän jo vanhuuden höpsähtäneeltä, joten kerroin vain että mun viimeisimmissä verikokeissa oli arvo koholla ja kehoitettiin soitteleen heinäkuussa lääkäriaikaa. Kattottaan mitä sieltä nyt sitten tulee eteen. Varmasti joku muu nuorempi olis kysellyt onko jotain oireita yms, mutta tää ei.. Oli sekaisin systeemien kans vissii "kun on tätä kesärumbaa vielä tässä ja syksyn ajat on eri paikassa" :whistle:

Eilen oli julmettu alaselkäsärky, joka illalla säteili sitten jo alavatsallekin. Nyt selkä jo helpottanut, vähän tuntuu vielä kireyttä. On kovin menkkakipumainen fiilis, mutta ei ole menkkoja. Vielä ainakaan.. Oon diagnosoinut itselleni jo aamun googlailun tuloksena endometrioosin.:whistle: Ovistestejä oon varuiksi tehnyt, niin valkeaa että silmiä häikäisee välillä.

@Josia tiedän tunteen. Ylläriovis ei oo kiva! Onko jo parempi mieli?
 
Kiitos kun kysyt @Nonsk :) vaikka mieli ei oo valitettavasti parempi. Nukuin kolme tuntia ja töihin. Eilen yöllä ilmotin miehelle, et tää oli viimonen tikutettu kierto, kun ei edes kiinnosta järjestellä menojaan, että oon ihan loppu. Epäreiluus ja katkeruus iski, kun ite pidättää pissaa, raahaa tikut töihinkin ja yrittää kaikkensa, eikä toinen tajua, et ei sillä lääkärillä oo mitään taikasauva meille antaa. Tuntuu siltä, et olkoon hemmetti, en jaksa iteksiään ja odottaa et toinen on valmis voittamaan pelkonsa. Taidampa pistää tikut minäkin hyllylle, kun toinenkin on junttura. :confused: Hirveät kivut tänään kyljen alla maha tulessa toiselta puolelta. Anteeksi avautuminen, on vaan hirveä päivä tämäkin.

Onko @Nonsk joskus epäilty endoa vai oliko pelkästään kotilääkärin tulkintaa tän hetken perusteella?:geek:
 
@Josia aivan syvältä kun ovis menee hukkaa. Mulla oli viime kierrossa, kun mies täytti päivänsä tekemisellä vaikka olis tarvinnut talletella. Ja oli just ylläriovis, vaikka mun ovikset aina "ylläreitä" onkin, joten ei pystynyt etukäteen tallettelee. Ihan kuraa. Melkein toivois, että pääsis inssiin ihan vaan sen takia, että sais ne simpat oikeeseen paikkaan oikeaan aikaan :mad:. Vaikka tiiän, et se ois miehelle vielä vaikeempaa touhuta kupin kaa, kuin minun kaa.. Kumpa se sun mies nyt heräis ihan kunnolla tähän touhuun mukaan.
 
Miehet on kyl välillä ihan ääliöitä :eek: Mikä siinä onkin niin hemmetin vaikeeta olla edes vähän läsnä näissä hommissa? Järjestää sitä aikaa oviksen aikoihin jne. Ja kun ei siihen ihan oikeasti mene kuin 15min! Täällä kans käytiin tiukka keskustelu yks päivä.. Mies oli niin hyvin tupakoimatta monen monta kuukautta ja juhannuksena ratkes jolloin taas alko "arkenakin" polttamaan. Apteekista kun marssin yks päivä kotiin sen 680e kuitin kanssa niin ilmoitin että nyt se sauhuttelu loppuu :mad: ...ja niinhän se sitten loppu:whistle:
 

Yhteistyössä