Kannattaako "tehdä" toinen jos hermot ei kestä yhtäkään?

[Kikka]

Heippa, otsikko kuullostaa vähän hassulta. Mutta kyse on siis yksinkertaisesti siitä että voiko toisesta lapsesta haaveilla jos esikoinen (1v 10kk) on hyvin temperamenttinen tapaus ja alkavassa uhmaiässä ja vie hermot päivittäin? Hampaita saa kiristellä siis jatkuvasti, lapsi tahtoo koko ajan jotain, huutaa ja heittelee tavaroita ja ihan selkeästi tekee niitä asioita jotka ovat kiellettyjä ja katsoo vielä piruilevasti kun kielletään.

Olen aina haaveillut kahdesta lapsesta (siksi "tehdä" on lainausmerkeissä koska esikoinenkaan ei tullut helposti) ja haaveilen edelleen mutta..pelkään että jos nyt olen hermoromahduksen partaalla välillä niin mitenkäs sitten kahden kanssa? Kuitenkin olen miettinyt sitä että jos sisaruksilla olisi edes vähän seuraa toisistaan. Nyt lapsi roikkuu lahkeessani jatkuvasti ja turhautuu kun ei ole tekemistä. Kotihoidossa siis on ja leikkipuistossa ym. käydään mutta tuntuu että kaipaa aika lailla actionia.
Kaipaan kovasti kokemuksia, jos esikoinen on kovin n. hankala lapsi ja toinen on tullut, miten on mennyt? Tuskin ketään jälkikäteen kaduttaakaan mutta onko elämä muuttunut vaan vielä vaikeammaksi? Kiitos jo etukäteen.

 

[meil tääl,]

Meille on vasta tulossa toinen, mutta tuosta esikoisesta. Meillä esikoine on todella temperamenttinen kaveri ja tuossa iässä (noin 2-vuotias) hän oli pahimmillaan. Silloin en olisi todellakaan ajatellut toista . Nyt kun esikoinen on lähemmäs kolme ja tilane rauhoittunut huomattavasti, odotan hyvillä mielin tätä toista. Meillä pahin vaihe loppui siihen, kun puhetta alkoi tulemaan kunnolla. Nyt on helpompi kommunikoida vaikeissa tilanteissa, vaikka edelleen hampaita kiristellään useinkin .

 

[lekjoiulkm]

Lapsista ei ole kuitenkaan seuraa toisilleen ennen kuin pienempi on vähintään 1,5 vuotias. Kannattaa siis miettiä, että haluaako ottaa sen riskin, ettei jaksakaan vai odottaako vielä esim. vuoden, että helpottaa esikoisen kanssa.

Meillä lasten ikäero on 4,5 vuotta ihan siitä syystä, että esikoinen on niin hirveän villi, että en olisi jaksanut pientä ikäeroa. Isommassa ikäerossa on omat hyvät ja huonot puolensa. Meillä lapset ovat eri sukupuolta ja muutenkin ihan erilaiset, joten heistä ei ole oikein ikinä ollut toisilleen seuraa. Leikkikaverina olo ei siis saa olla suurin syy, miksi äiti haluaa sisarusta esikoiselle ts. syy jälkikasvuun ei voi olla se, että ei jaksa leikkiä oman lapsensa kanssa, vaan haluaa kuopuksen, joka viihdyttää esikoista.

 

[2kids]

No asiassahan on kaksi puolta.
Ensinnäkin, ap:n esikoinen on just pahimmassa uhmaiässä, eli lapsen käytöshän ei ole ikuisesti tuollaista, vaan hän kyllä "järkevöityy" kolmeen ja viimeistään neljään ikävuoteen mennessä.

Toisaalta, kahden pienen lapsen kanssa voi olla todella rankkaa.
Mulla on nyt 3v5kk sekä 1v6kk ikäiset lapset, ja välillä me miehen kanssa molemmat revitään hiuksia päästä, kun kummatkin huutaa ja esim. heittelee ruokaa. Ja vaikka esikoinen on välillä ihan hyvin käyttäytyvä niin kyllä uhmaa vieläkin riittää. Sen lisäksi kakkonenkin on alkanut tietysti heittämään kapuloita rattaisiin.

Sanoisin siis omasta kokemuksestani, että kahden lapsen kanssa on kyllä tuplasti enemmän työtä, mutta uhmaikäkin tietty jossain vaiheessa helpottaa.