Onnittelut lumihiutaleelle
Olen taas ollut aamun epätoivon rajamailla ja lueskellut kaikkea lapsettomuuteen liittyvää, kunnes vastaan tuli tämä:
Katselen täältä kaukaa,
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa?
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko Taivaan Isä äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei hän niin kumarassa ois?
Kerro heille Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa
niin rakkaita on Luojalle,
ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti,
kun hänen luokseen lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä,
miten tuulen mukana hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan pienenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.
Ne on kestettävä,
jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää.
Koska saan mennä, Taivaan Isä?
Joko pian pääsen omaan kotiin?
Tukehduttava tunne tuota lukiessa ja mikä mieletön kyynelten ja tuskan huudon määrä tästä tuli, edelleenkin itken kun kirjoitan, mutta jotenkin se kuitenkin sai taistelu tahtoa lisää itseeni, en tiedä miksi!! Halusin jakaa tämän teidän kanssanne syystä tuntemattomasta.
Olen paljon pohtinut nyt eilen ja tänään sitä kun ei oikeasti ole ketään kenelle puhua näistä asioista, ainahan voi kirjoittaa tänne ja siitä on suuri apu ja tuki ollutkin, mutta joskus vaan olisi ihana kun saisi pukea sanoiksi näitä tunteita. Olen joskus yrittänyt äidilleni puhua, mutta vastaus on niin isku vasten kasvoja, että en ole enää halunnut puhua. En tiedä mikä tuon jutun pointti oli, tuntuu vaan niin pahalle, että menee ihan sekaisin.
Ja pahoittelut siitä että puhun vain itsestäni.